Perussuomalaiset on jättänyt keskiviikkona välikysymyksen Kreikan tilanteesta. Oppositiopuolue perussuomalaiset kaipaa hallitukselta selkeän linjauksen asian hoitamisesta.
Perussuomalaiset sanoo, että hallituksella on ollut yksi viesti EU-kokouksissa ja toinen kotimaan politiikassa. Suomi on allekirjoittanut yhdessä muiden EU-maiden kanssa julkilausuman, jonka mukaan maat tukevat Kreikkaa.
Kreikka on sulkenut Turkin vastaisen rajansa, eikä se on väliaikaisesti lopettanut turvapaikkahakemusten käsittelyn.
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi Ylelle maaliskuun alussa, että Kreikka toimii asiassa väärin. Hänen mukaansa jokaisen maan pitäisi nojautua kansainväliseen oikeuteen turvapaikkahakemusten käsittelyssä.
– Tällainen linjaus on ristiriidassa Kreikan päätöksen kanssa, jonka mukaan Kreikka suojaa rajojaan ja kieltäytyy vastaanottamasta turvapaikkahakemuksia, perussuomalaisten välikysymyksessä kirjoitetaan.
Ohisalo on korostanut, että julkilausuma lähtee liikkeelle kansainvälisen oikeuden noudattamisesta. Perussuomalaiset kertoivat välikysymyksen jättämisestä jo viime viikon perjantaina.
Kokoomus ja kristilliset eivät allekirjoita välikysymystä
Toiseksi suurin oppositiopuolue kokoomus ilmoitti tiistaina, ettei se osallistu perussuomalaisten välikysymykseen.
Puolue perusteli näkemystään sillä, että perussuomalaiset vaatii sisärajojen tilapäistä palauttamista koko EU:n alueelle.
– Suomen tulee EU:n jäsenenä ajaa sisärajatarkastusten tilapäistä palauttamista koko EU-alueelle, perussuomalaisten välikysymyksessä sanotaan.
Kokoomuksen mukaan toimella olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia ja käytäntö lisäisi työttömyyttä Suomessa.
Kristillisdemokraatit ilmoitti keskiviikkona, ettei se osallistu perussuomalaisten välikysymykseen. Kristillisdemokraatit ei löytänyt yhteisymmärrystä välikysymystekstistä perussuomalaisten kanssa.
Kokoomus ja kristillisdemokraatit jättävät näillä näkymin oman epäluottamuslauseen hallitukselle välikysymyskeskustelun yhteydessä.
Nyt-liike osallistuu perussuomalaisten välikysymykseen.
Perussuomalaiset: Kansainväliset sopimukset on päivitettävä
Perussuomalaiset ajaa sisärajatarkastusten lisäksi muitakin toimenpiteitä maahanmuuttopolitiikkaan. Puolueen mukaan EU:n jäsenmaiden pitää hylätä turvapaikkahakemukset ihmisiltä, jotka tulevat muista jäsenmaista.
– Suomeen Ruotsin puolelta mahdollisesti tulevat turvapaikanhakijat on pysäytettävä rajalla ja heidän hakemuksensa on hylättävä ilmeisen perusteettomina. Henkilöt, joita ei syystä tai toisesta voida käännyttää tai palauttaa muualle, on sijoitettava niin, että heillä ei ole pääsyä muuhun yhteiskuntaan, perussuomalaisten välikysymyksessä todetaan.
Puolueen mukaan Suomen ei pidä ajaa myöskään tilapäistä tai pysyvää taakanjakomekanismia, koska se ainoastaan houkuttelisi ihmisiä EU:n alueelle.
Samalla perussuomalaisten mukaan kansainväliset sopimukset olisi muutettava niin, ettei tulija saisi päättää, mistä maasta hän hakee turvapaikkaa.
Lue lisää:
Sisäministeri Maria Ohisalo: Kreikka toimii väärin, turvapaikkahakemukset pitäisi käsitellä
Aiheesta voi keskustella torstaihin kello 23.00:een asti.