BERLIINI Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo asiantuntijoiden arvioivan, että koronavirus voi tarttua 60–70 prosenttiin saksalaisista.
– Virus on nyt Euroopassa, se on täällä. Meidän pitää kaikkien ymmärtää se, Merkel sanoi puolilta päivin Berliinissä pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Saksassa on tällä hetkellä noin 1 300 vahvistettua koronatartuntaa. Kolme tartunnan saanutta on kuollut.
Merkelin mukaan kaikkien saksalaisten tulee nyt tehdä voitavansa, jotta taudin leviäminen saadaan hidastettua. Tavoitteena on hidastaa tartuntoja niin, ettei Saksan terveydenhoitojärjestelmä ylikuormitu.
Saksassa pidetään jo selvänä, että edessä on laajalle leviävä epidemia.
Tartuntoja levinnyt yökerhoista
Keskiviikon lehdistötilaisuuteen osallistui myös Saksan terveysministeri Jens Spahn.
Hän on esittänyt kaikkien yli tuhannen ihmisen kokoontumisten perumista. Spahn peräänkuuluttaa solidaarisuutta ja ymmärrystä siitä, että jokaisen on muutettava arkikäyttämistään ja peruttava menoja.
Käsienpesu on tärkeää, samoin töiden tekeminen kotoa käsin, jos se on mahdollista.
– Pitääkö joka ikisenä perjantaina mennä yökerhoon vai voiko sen perua? Spahn kehotti ihmisiä miettimään.
Berliinissä iso osa tartunnoista on levinnyt kahdessa yökerhossa.
Berliini aikoi uhmata ohjeita jalkapallopelillä
Saksassa ei ole määrätty laajoja koulujen tai päiväkotien sulkemisia koronan vuoksi. Hallituksen mukaan lasten päivähoidon sulkeminen merkitsisi myös sitä, ettei hoitohenkilökunta, poliisit tai muu kriittinen työväestö pääsisi töihin.
Yhteiskunta halutaan pitää toiminnassa, eikä sulkuja haluta määrätä.
Yksi este koko Saksaa koskeville koronaohjeille on liittovaltiojärjestelmä, jossa esimerkiksi päätösvalta yli tuhannen ihmisen kokoontumisten kieltämiselle on osavaltioilla.
Vaikka hallitus on ohjeistanut perumaan tapahtumia, niin esimerkiksi Berliinissä siihen on oltu haluttomia.
Terveysministeri Spahn arvosteli Berliiniä keskiviikkoaamuna kovin sanoin siitä, että se oli sallimassa Bundesliigan jalkapallopelin Unionin Berlinin ja Bayern Münchenin välillä lauantaina normaalisti.
Kritiikin jälkeen Berliini linjasi, että peli pelataan sittenkin ilman yleisöä.
Italian kaltainen kriisi mahdollinen
Terveysministeri Spahnin mukaan varotoimet, joita tehdään nyt, vähentävät terveydenhuollon ylikuormittumista myöhemmin.
Saksassa johtavat virologit ovat muistuttaneet, että vaikka testaaminen on aloitettu Saksassa aiemmin kuin Italiassa, Italian kaltainen terveydenhoitojärjestelmän ylikuormitus saattaa olla edessä myös Saksassa.
Tartunoja seuraavan saksalaisen Robert Koch -instituutin johtaja Lothar H. Wieler sanoi keskiviikkona, että Saksassa sairastuneiden ja kuolleiden määrä tulee vielä selvästi kasvamaan.
Wieler muistutti, että Saksa on vain varhaisemmassa vaiheessa epideamian leviämisessä kuin esimerkiksi Italia.
Taloustieteilijät vaativat kulukurin höllentämistä
Saksan liittohallituksen on määrä perjantaina miettiä talousjärjestöjen kanssa sitä, miten koronaviruksen taloudellisia vaikutuksia voidaan torjua.
Jo maanantain vastaisena yön hallituspuolueet sopivat miljardien julkisista investoinneista – mutta vasta vuodesta 2021 alkaen – ja esimerkiksi työajan leikkaamisen helpottamista. Kurzarbeit-malli oli suosittu erityisesti vuoden 2008 finanssikriisissä.
Toimia on arvosteltu riittämättömiksi. Keskiviikkona joukko taloustieteilijöitä vaati Saksan hallitusta höllentämään Saksan perustuslakiin kirjattua velkajarrua. Lain mukaan poikkeava budjettialijäämä on sallittu politiikasta riippumattomissa erikoistilanteissa.
Merkel sanoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa olevansa valmis harkitsemaan tiukan budjettikurin höllentämistä, jos koronaviruksen aiheuttama kriisi edellyttää sitä.
Korjattu pääkuvan kuvatekstiä klo 20.10.. Jens Spahn on kuvassa oikealla.