Suomessa ei ainakaan toistaiseksi kielletä suuria yleisötilaisuuksia.
Tilaisuuksien kieltämistä käsiteltiin valtioneuvoston koronakriisiin liittyvässä kokouksessa keskiviikkona.
Sosiaali- ja terveysministeriö on harkinnut yli tuhannen hengen tapahtumien rajoittamista, mutta ministeriön arvion mukaan siitä ei olisi yksistään merkittävää hyötyä.
Arvio perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemiin simulaatiomalleihin.
– Kiellon vaikuttavuus on todella pieni, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.
Vaikuttavuus olisi riittävän suuri, jos samanaikaisesti tehtäisiin monia pitkäkestoisia toimenpiteitä, Varhila arvioi.
Rajoitustoimet koskisivat tällöin muun muassa kouluja, joukkoliikennettä, työpaikkoja ja kotioloja. Siitä aiheutuisi kuitenkin Varhilan mukaan suuria haittoja.
– Silloin koko yhteiskunnan toiminta saadaan lamautettua.
Tilannetta arvioidaan päivittäin uudelleen. Tällä hetkellä keskitytään siihen, että suurimmassa vaarassa olevat henkilöt ovat suojassa ja sosiaali- ja terveysalan henkilökunta pysyy terveenä, Varhila sanoo.
– Nyt harkitaan hoitoalan työnantajille suositusta, että epidemia-alueelta palaavat työntekijät olisivat jonkin aikaa etätyössä.
THL selvittää hyötyjä ja haittoja, Ruotsi kieltämässä yleisötapahtumia
THL selvittää parhaillaan, mitä vaikutuksia yleisötapahtumien rajaamisella olisi.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen arvioi keskiviikkona, että selvitykset saadaan valmiiksi lähipäivinä. Pekosen mukaan mahdollisista toimenpiteistä päätetään sen jälkeen.
Yle kysyi asiasta myös suurten yleisötapahtumien järjestäjiltä.
Helsingin Messukeskuksen markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mrouen mukaan messujen osalta tilannetta seurataan päivittäin ja tarvittaessa reagoidaan viranomaisten ohjeisiin.
Konsertti- ja tapahtumajärjestäjä Live Nation ei halunnut kommentoida asiaa Ylelle.
Ruotsissa koronavirustartuntoja on todettu yli 350 eli selvästi Suomea enemmän. Ruotsin terveysviranomaisten karanteenilinjauksia on arvosteltu liian lepsuiksi. Linjauksen mukaan töihin ja kouluun voi mennä terveenä entiseen tapaan, vaikka olisi oleskellut riskialueilla, kuten Italiassa.
Ruotsin terveysviranomaiset ovat pyytäneet maan hallitusta kieltämään yli 500 ihmisen yleisötapahtumat. Hallituksen odotetaan antavan määräyksen pian Folkhälsomyndigheten suositeltua asiaa.
Puola puolestaan aikoo sulkea kaikki maan koulut, päiväkodit, yliopistot, teatterit, elokuvateatterit, museot ja oopperat huomisesta lähtien kahdeksi viikoksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi, ilmoittaa maan pääministeri Mateusz Morawiecki.
Tapahtumien kieltämisestä niukasti hyötyä
Johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosastolta arvioi tiistaina Ylelle, että yleisötapahtumien peruminen ei merkittävästi edes viivytä epidemiaa.
Salmisen mukaan ongelma on se, että tartunnalle altis väestö on edelleen olemassa vaikka näyttävillä toimenpiteillä epidemia saataisiin väliaikaisesti hidastumaan.
– Kun rajoitukset poistetaan, leviäminen alkaa tavallaan uudelleen, Salminen sanoo.
Myös infektiotautien erikoislääkäri Jukka Lumio pitää massatapahtumien perumista mahdollisesti turhana.
Lumion arvio perustuu influenssan leviämisestä tehtyihin tieteellisiin tutkimuksiin sekä sikainfluenssasta ja sarsista saatuihin kokemuksiin.
Lue myös: