Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan Helsinki on päättänyt perua kansainväliset vierailut, ulkomaille suuntautuvat leirikoulut ja muut matkat koronaviruksen vuoksi.
Kaupunki rajoittaa myös kansainvälisten vierailijaryhmien vastaanottoa sekä peruu kansainvälisten kongressien yhteydessä järjestettävät vastaanotot huhtikuun loppuun saakka. Virkamatkoja ei enää tehdä epidemia-alueille.
Vapaavuoren mukaan tänään päätettiin myös, että epidemia-alueelta palattaessa sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstö ja suoraan riskiryhmien kanssa tekemisissä oleva henkilöstö sekä kaupungin muissa kriittisissä toiminnoissa työskentelevä henkilöstö ovat seitsemän vuorokautta etätyössä.
Kaupunki suosittelee työntekijöilleen, että tavattaessa ei tällä hetkellä kätellä. Vapaavuori kertoi kaupungin varautumistoimista kaupunginvaltuutetuille illalla.
Vapaavuori sanoo, että kaupungilla on koronaviruksen suhteen kaiken kaikkiaan hyvä toimintavalmius.
Koronavirukseen liittyvien toimintojen koordinaatio on nyt nostettu kaupunkitasoiseksi ja samalla kaupungille on perustettu myös koronaviruskoordinaatiotyöryhmä.
Työryhmä kokoontuu säännöllisesti ja ohjaa tarvittavia toimenpiteitä tehden tiivistä yhteistyötä muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n sekä muiden valtiollisten toimijoiden kanssa.
Tänään 11 uutta tartuntaa
Kaupungin valmiutta on nyt nostettu sekä sosiaali- ja terveys- että kasvatuksen ja koulutuksen toimialoilla. Tänään vahvistettiin 11 uutta tartuntaa Husin alueella.
– Kaikki tieto, mikä meillä on Suomesta, Ruotsista ja lähialueilta, kertoo, että tilanne tulee pahenemaan ja muuttumaan jollain aikavälillä epidemiaksi, Vapaavuori sanoo.
Pormestarin mukaan kaupunki seuraa tilannetta tarkasti joka päivä.
– Teemme kaikkemme, että epidemiaa heikennetään ja erityisesti riskiryhmiä suojataan.
Pormestarin mukaan kaupungilla on valmius ja kapasiteettia reagoida tilanteen muuttuessa.
– Jos sairastuneita tulee Helsingissä lisää, kaupunki lisää toimenpiteitä ja hoitokapasiteettia.
Helsingille on myös laadittu pandemiasuunnitelma, joka ohjaa, miten kaupunki toimii mahdollisessa pandemiatilanteessa.
Kaupunki on myös päättänyt asentaa metroasemille siirrettävät käsienpesupisteet muistuttamaan käsienpesun tärkeydestä ja tarjoamaan mahdollisuus käsienpesuun kaupungilla liikkuessa.
Lue aiheesta lisää: