Tapahtumat: peruttu. Lähikontaktit: peruttu. Mummola: peruttu. Nousukausi: peruttu.
Maailma: peruttu?
Ei sentään.
Tunnelmat koronaviruksen jäljiltä loihtivat mieleen suurkatastrofi- ja zombie-elokuvat. Tyhjät kadut ja kaupan hyllyt ovat omiaan herättämään epävarmuutta, ehkä pelkoakin. Kun joukkoon lisätään kaikki tuomiopäivän profetointia muistuttavat ennustukset, joita myös maallikot somessa esittävät koronasta, ollaan maailmanloppua muistuttavassa kuvastossa.
Poikkeusolot voivat tuntua ahdistavilta, mutta nyt muutama syvä zen-hengitys: edes filosofi ei ajattele, että maailma todella olisi loppumassa. Koska isoa osaa meistä kuitenkin huolettaa, on hyvä ottaa tunnetason selonteko tilanteeseen.
Miksi teknologisesti edistynyt yhteiskuntamme on polvillaan viruksen takia?
Moninkertaisen epävarmuuden äärellä
Populaarikulttuurin ystävät ovat varmasti löytäneet viime päivien uutiskuvista paljon tuttua. Suojapuvut terveysviranomaisilla ja kuvat hyllyjä tyhjentävistä kansalaisista ovat osa katastrofielokuvien anatomiaa.
Saman on huomannut Jyväskylän yliopistossa vaikuttava dosentti, yliopistonlehtori ja filosofi Olli-Pekka Moisio.
– Kuvat tyhjistä ravintoloista, kaduista ja turistikohteista piirtyvät mielissämme Hollywood-elokuvien maailmanlopun jälkeisen tilan kuvaukseksi. Infrastruktuurit ovat paikoillaan, mutta ihmisiä ei näy missään, Moisio kommentoi.
Olenko minä sairastunut? Voinko tartuttaa muita? Voinko olla oireeton kantaja?
Kysymykset risteilevät epäilemättä monen suomalaisen päässä parhaillaan. Kaikkia oireilevia ei enää testata koronaviruksen varalta, ja hyväkuntoisia kehotetaan pysymään kotona.
Jyväskylän yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian dosentti ja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin tutkija Miia Halme-Tuomisaari toteaa, että yleiset ja henkilökohtaiset huolet sekoittuvat nyt epämukavalla tavalla.
Useimmilla on vahva usko siihen, että varmoja vastauksia löytyy tieteestä. Halme-Tuomisaari kertoo, että aiemmin historiassa esimerkiksi kulkutaudit saatettiin nähdä jumalallisina vitsauksina – nyt tällaista selitysmallia ei esitä kukaan.
Kun selviä vastauksia ei kaikkeen ole saatavilla – esimerkiksi viruksen alkuperä ja tartuntareitti on vielä jossain määrin auki – nousee kysymys: mistä voimme saada varmuutta?
– Olemme niin moninkertaisen epävarmuuden äärellä, että se herättää pelkoja, Halme-Tuomisaari toteaa.
Hän tunnistaa väläykset apokalyptisista fiiliksistä itsekin.
– On ollut kiinnostavaa huomata itsellä hetkittäistä ahdistusta. Se on aika odottamatonta. Silloin pitää vähän pohtia, mistä onkaan kysymys, hän toteaa.
Halme-Tuomisaari on pohtinut, että ajatus tilanteen normalisoitumisesta on varmaan monen mielessä. Monet tahot, kuten koulut, yliopistot, harrastustoiminnat ja muut, ovat julistaneet poikkeusjärjestelyjä esimerkiksi kesän alkuun saakka.
– Ikään kuin sen jälkeen olisi varmaan, että kaikki on taas normaalia. On jännä huomata niin itsessä kuin julkisessa keskustelussakin, että maailmanlopun ja normaalitilaan palaamisen kokemukset saattavat olla läsnä melkein samassa hetkessä, hän sanoo.
Tulin, näin, hamstrasin
Yksi syy ahdistukseen, pelkoon ja epävarmuuteen voi olla tilanteen hämmentävän nopea kehittyminen ja viruksen vielä osittain vieras luonne.
Eräs laajalti uutisoitu pandemian sivuvaikutus on ollut kauppahyllyjen tyhjentäminen ja hamstraaminen, jota on näkynyt laajalti Suomessakin.
Yksi kotivaraa etukäteen hankkineista on jyväskyläläinen muusikko Seppo Saarela, 48. Koronaepidemian viimeisimmät käänteet ovat vetäneet hänet vakavaksi. Tilanne ei tosin yllättänyt, sillä Saarela kertoo seuranneensa ulkomaisia uutislähteitä jo tammikuulta asti. Aikaa psyykkiseen valmistautumiseen on ollut.
– On epätodellinen fiilis. Mutta en sanoisi, että olisi synkeyttä, Saarela sanoo.
Epätodellinen tunnelma syntyy ajatuksesta, että virus leviää Suomessa parhaillaan, mutta ulkona kaikki on samanlaista kuin ennenkin.
Kotivaransa laajuutta Saarela ei paljasta, vaikka toteaakin, ettei ole sitä valtaisia määriä kerännyt.
– Ei kalamieskään mielellään kehu saaliillaan, Saarela sanoo.
43-vuotias jyväskyläläinen muusikko ja rescue-harrastaja Sauli Hiippavuori on hieman toisenlainen hamstraaja. Ruoka-asioiden sijaan hän on ollut huolissaan eläinten hyvinvoinnista koronan tuomien varotoimien aikana. Siispä hän on hamstrannut koiralleen ulkoiluttajia siltä varalta, ettei pääsisi itse ulos sairastumisen takia.
– Lemmikit ovat täysin ihmisten armoilla, olipa kyse tarpeille pääsemisestä tai ruoasta ja vedestä. Pitäisi aina olla voimassa sääntö, että vastuullamme oleville otuksille on jonkinlainen turvaverkko, hän toteaa.
Onneksi Hiippavuoren ajokoira Reinolle on löytynyt liuta innokkaita hoivaajia siltä varalta, että omistaja itse ei pääsisi lenkille.
– Toivottavasti ihmiset muistaisivat vessapaperia hakiessaan kärrykaupalla ottaa pari ylimääräistä ruokapussia eläimelleen, Hiippavuori sanoo.
Kolmas tilanteeseen varautunut on parikymppinen jyväskyläläinen asiakaspalvelija August Wahlberg. Hän kierrättää noin neljän päivän kotivaraa käyden kaupassa tarpeen vaatiessa.
– Huvittavaahan tuo on, kun ihmiset vetelevät kärryt täynnä vessapaperia, mutta jokainen tyylillään. Kyllä sitä vessapaperia löytyy täältäkin, hän toteaa.
Wahlberg on selvinnyt tilanteesta stressaantumatta. Hän toteaa tilanteen olevan siinä vaiheessa, että on syytä pitää yllä maalaisjärkeä: pestä kädet ja ottaa iisisti. Maailmanlopun tunnelmaa ei ole.
– Kaikkien kannattaa pysyä housuissaan, hän toteaa.
Vaikka epidemia on vakava asia, on hamstraamisesta löydetty myös hupiulottuvuuksia. Miia Halme-Tuomisaari pitää kiinnostavana sitä, että rauhallisena ja kylmäpäisenä itseään pitävä Suomen kansa on äitynyt tyhjentämään vessapaperihyllyt, vaikkei järjellistä tarvetta pitäisi olla.
Hän arvelee, että sukupolviamme edeltävä pula-aika on saattanut jättää jälkensä muistiimme, vaikkei meistä kaikki olekaan sitä itse kokenut.
– Tarkoitan sodanjälkeistä sääntelyä. Niukkuus ja puute ovat leimanneet kansaa laajemminkin. Tilanne on koskettanut siten, että kollektiivinen ahdistus on herännyt, hän arvioi.
Länsimainen elämänmuoto: peruttu?
Filosofi Olli-Pekka Moisio on itse seurannut koronauutisointia rauhallisin mielin, mutta katsoo, että keskustelu on ollut paikoin sekavaa. Virallisissa puheissa saatetaan loikata valtiolliselta tasolta yksilön huoliin. Keskusteluun ujutetaan Moision mielestä mukaan myös poliittisia kantoja.
– Meille kuulijoille ne näyttäytyvät arkisiin huoliin liittyvinä kommentteina, ja ehkä hyväksymme sellaisiakin kantoja, jotka eivät ole meille tyypillisiä normitilanteessa, hän kuvailee.
Lopulta yksittäisen katsojan ja kuulijan voi olla vaikea seurata, mistä tarkkaan ottaen puhutaan.
Se luo epävarmuutta. Moisio vertaa sitä näin: normaalisti ovestaan pihalle astuva ihminen tietää etukäteen, millaisia asioita päivän mittaan tulee vastaan. Vallitsevassa tilanteessa on taas perustavanlaatuinen epävarmuus siitä, mitähän ulkona mahdollisesti on ja mitä päivän aikana tulee tapahtumaan.
Lopputuloksena voi hyvinkin olla pelkoa tulevaisuudesta.
– Selvärajaisella puheella voisi edelleen ylläpitää sitä käsitystä, ettei maailma ole hajoamassa tai loppumassa, hän toteaa.
Yksi seikka, joka voisi selittää yhteisiä tuntojamme, on kokemus elämäntyylimme horjahtamisesta. Moision sanoin: tuntuu siltä, että koko länsimainen elämänmuoto on uhattuna. Se puhuttelee.
Tuo tunne taas syntyy monesta eri tekijästä. Yksi niistä on liikkumisenvapauden rajoittaminen: liikkuvuus on iso osa jokapäiväistä elämäämme, olipa kyse loma- tai työmatkoista. Kun ulkoministeriö on selvästi kehottanut olemaan matkustamatta ulkomaille, voi rajoitus tuntua tyrmäävältä.
– Tulee olo, että elämäntapamme perusteitaan myöten lakkaa olemasta, Moisio luonnehtii.
Toinen iso kokonaisuus, johon virus on iskenyt, on tunne hyvinvoinnista ja terveydestä. On pitkä liuta erilaisia mittareita ja varusteita, joilla omia elintoimintoja voi halutessaan mitata vaikka jatkuvasti, ja ainakin yksi koronavirustapauksista Suomessa selvisikin älysormuksen avulla.
Moisio katsoo, että tauti haastaakin jokaisen kokemuksen hyvinvoinnista. Terveys on uhattuna, ja uhka tulee oman itsen ulkopuoltelta pienenpienen viruksen muodossa. Viruksen leviämistä voi vieläpä seurata lähes reaaliaikaisesti uutisten avulla.
–Ehkä silloin miettii, milloin virus on omalla alueella ja uhkaa omaa hyvinvointia ja terveyttä, Moisio toteaa.
Ei hätää: maailma on tuntunut loppuvan ennenkin
Virusepidemia on näyttänyt sen, miten kaikesta edistyksestä ja teknologiasta huolimatta jopa pandemiat ovat yhä mahdollisia, kuten ne ovat olleet myös menneinä aikoina esimerkiksi ruton muodossa. Moision mukaan tilanne on osoittanut, miten heikkoja ihmiset loppujen lopuksi ovat.
Olemme tottuneet ajattelemaan, että koska olemme teknisesti kehittyneitä, maailma olisi jotenkin parempi pysymään koossa ja ratkaisemaan isoja ongelmia.
Vaikka koronarokotetta kehitetään, Suomen terveydenhuolto on varautunut pandemiaan ja kaupoissa riittää tavaraa, omaa haurauttamme emme ole vielä Moision mukaan ratkaisseet: olemme alttiita viruksille, jotka haastavat meidät yksilöinä ja yhteisöinä.
– Olen miettinyt viime aikoina, miten tämä paljastaa kykenevien ja pystyvien yhteiskuntien haurauden.
Niille, jotka nyt purevat kynsiään huolesta kankeina: pelko pois, ja ehdottomasti kädet pois limakalvoilta. Maailma on tuntunut loppuvan ennenkin, jos ihan tarkkoja ollaan. Moni muistanee, miten vuonna 2012 maya-kalenterin lopun pelättiin johtavan tuhoon. Dosentti, tutkija Miia Halme-Tuomisaari taas muistaa, miten ydinsodan pelko oli 1980-luvun lapsille yhteistä.
Ehkä koronaepidemiasta tulee vastaavanlainen sukupolvikokemus ajan kuluessa. Siinä se asettuu osaksi pitkää huolien ketjua, jotka ovat yhdistäneet ihmisiä ennenkin.
Vaikka tilanne voi tuntua paikoitellen ahdistavalta, mitään todellista maailmanloppua ei ole syytä etsiä taivaanrannasta. Filosofi Olli-Pekka Moisio muistuttaa, että esimerkiksi juutalais-kristillisessä perinteessä maailmanloppu ei edes välttämättä tarkoita varsinaista loppua.
Se tarkoittaa uuden ajan alkua.
Maailma ei siis tuhoudu, vaan ihmisen toimintamaailma muuttuu olennaisesti.
– En vielä lähtisi maalailemaan maailman täydellistä loppua. Lopun aika on minulle asioiden muutoksen mahdollisuuteen liittyvä käsite. Elämä saa uudenlaisen muodon ja järjestyksen, Moisio sanoo.
Hermostuttaako koronavirustilanne, suhtaudutko siihen tyynesti, vai jotain siltä väliltä? Keskustelu on auki 19.3.2020 klo 10:00 saakka.
Korjaus 19.3.2020 klo 14:51: korjattu Miia Halme-Tuomisaaren titteli virheellisestä muodosta "tutkijakollegiumin jäsen" muotoon "tutkijakollegiumin tutkija".