Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

McLaren vetäytyy Australian GP:stä – tiimissä varmistettu koronavirustartunta

Viikonloppuna kilpaillaan F1-kauden ensimmäinen kilpailu Australiassa.

McLarenin F1-auto
McLaren sijoittui viime kaudella F1:n valmistajien sarjassa neljänneksi. Kuva: Rex Features/AOP
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Formula1-talli McLaren ei osallistu viikonloppuna kilpailtavaan Australian GP:seen, sillä tiimissä on varmistettu koronavirustartunta. Talli kertoo vetäytymisestään Twitter-tilillään.

McLaren kertoo tiedotteessaan, että tiimin jäsen eristettiin heti, kun hänellä huomattiin koronaviruksen oireita. Tartunnan saanutta henkilöä hoidetaan Melbournessa.

Tallin muut jäsenet asetetaan karanteeniin.

McLarenin kuljettajia tällä kaudella ovat Carlos Sainz Jr. ja Lando Norris.

Mediatietojen mukaan myös Haasin F1-tallissa on ollut neljä koronavirusepäilyä. Kyseiset henkilöt ovat olleet eristyksissä.

Haasin tämän kauden kuljettajat ovat Romain Grosjean ja Kevin Magnussen.

Hallitseva maailmanmestari, Mercedeksen Lewis Hamilton oli kommentoinut perjantaina Reutersille, että olisi järkyttävää, jos kilpailu ajettaisiin nykytilanteessa. Hän suomi järjestäjiä siitä, että he laittavat huolen taloudellisista asioista ihmisten terveyden edelle.

Australian kilpailun pitäisi avata F1-kausi. Ensimmäiset harjoitukset ajetaan perjantaina. Kilpailu on ohjelmassa sunnuntaina.

Tällä kaudella Formula 1 -sarjassa oli tarjoitus ajaa enemmän kisoja kuin koskaan aiemmin. Kalenterissa on peräti 22 GP:tä.

Jo aiemmin kalenterista on siirretty Kiinan GP, joka piti ajaa huhtikuun puolivälissä.

Lue myös:

Koronavirus vaikuttaa nyt jatkuvasti urheilutapahtumiin maailmalla – pysy kartalla tilanteesta Yle Urheilun seurannassa

Koronavirus paljasti uuden trendin F1-sarjasta, mutta kabineteissa nähtiin myös naurettava tilanne – lue kuumimmat puheenaiheet ennen tiukan F1-kauden alkua

Älykäs manipuloija on rakentanut kaikkien aikojen kovimman F1-tiimin, mutta vaikuttanut myös ratkaisevasti Valtteri Bottaksen uraan: "Aika täydellinen paketti koko sarjan historiassa"

NBA-kausi keskeytetään pelaajan saatua koronavirustartunnan

Taitoluistelun MM-kisat Kanadassa perutaan koronaviruksen takia – suomalaisten kisamatka jää väliin

Suosittelemme