Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Presidentti Sauli Niinistö Ylelle: "Ihminen alkaa vaikeissa olosuhteissa nähdä oman napansa ulkopuolelle"

Tasavallan presidentti kehotti suomalaisia pitämään huolta erityisesti riskiryhmiin kuuluvista.

Sauli Niinistö A-talkissa
Robert Sundman
Avaa Yle-sovelluksessa

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi tänään Ylen A-talkin haastattelussa olevansa "aika lailla" huolissaan Suomea ja koko maailmaa piinaavasta koronaviruksesta.

– Tämä on jotain, jota emme ole ennen kokeneet. Se vaikuttaa yksilöiden, perheiden, yhteisöjen ja koko kansakunnan olemiseen. Meidän käyttäytymistapamme tulevat muuttumaan ja luulen, että aika paljon ajatusmaailmammekin, Niinistö sanoi.

Hän kehotti suomalaisia ottamaan toisistaan etäisyyttä fyysisesti mutta samalla lähentymään toisiaan "henkisesti".

– Tässä tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme täällä joukolla, toinen toistamme tukemassa, Niinistö sanoi.

– Olen toiveikas sen suhteen, että ihminen alkaa vaikeissa olosuhteissa nähdä oman napansa ulkopuolelle.

"On helppoa olla jälkiviisas"

Niinistö toivoi Ylen haastattelussa, että jokainen suomalainen pysähtyisi miettimään, voiko hän olla vaaraksi muille.

Tasavallan presidentti toivoi jokaisen pohtivan erityisesti sitä, miten viruksen kannalta erityisessä riskissä olevat ryhmät eli sairaat ja vanhukset pysyisivät turvassa.

– Suomessa puhutaan vielä suhteellisen pienestä määrästä tartuntoja. Ongelma on se, että seuraamme aika tarkkaan sitä käyrää, joka on nähty jo muualla. Pelkään, ettemme pääse selviä tästä kovin paljoa helpommalla. Se tarkoittaa huomattavaa määrää tapauksia, hän sanoi.

– Viime keväänä käytiin ankaraa keskustelua siitä, kuinka vanhusten hoivassa on puutteita. Meidän pitää keskittyä nyt suojaamaan ikäihmisiä ja muita riskiryhmiä.

Toimittaja Sakari Sirkkanen kysyi, olisiko Niinistön mukaan viranomaisten tullut tehdä jotain toisin.

– Voi kun on niin helppoa olla jälkiviisas. Jätän sen helppouden väliin, hän sanoi.

Niinistö sanoi, ettei hänellä ole mitään epäilyjä suomalaisen terveydenhoidon laadusta ja henkilökunnan osaamisesta.

– Mutta jos tartuntamäärät alkavat olla huikeita, tulee tietysti kysymysmerkkejä. Tämän vuoksi paljon puhuttu hidastaminen on äärettömän tärkeää. On aivan selvää, että kokonaismäärä nousee huomattavasti, mutta on eri asia, onko käyrä räjähtävä vai tasaisesti nouseva.

Tavallinen lainsäädäntö antaa "mahdollisesti riittävästi keinoja"

Eduskuntapuolueiden johtajat puivat illalla Säätytalossa pääministeri Sanna Marinin (sd.) johdolla sitä, missä tilanteissa olisi mahdollisesti syytä ottaa käyttöön valmiuslaki.

Tänään päätöksiä ei vielä tehty.

– Valmiuslaissa on monta eri osiota ja eräs niistä koskee terveydenhuoltoa. Nyt on hyvä selvittää, antaako tavallinen lainsäädäntö ja tartuntatautilaki kuitenkin riittävästi keinoja. Mahdollisesti antaa, presidentti sanoi.

Samalla hän painotti, että koko keinovalikoman on tarvittaessa oltava käytettävissä.

Lopuksi tasavallan presidentti pohti talouden tilaa ja viruspandemian vaikutuksia maailman pörssikursseihin.

– Nyt on kai nähty ensimmäisiä merkkejä, pörssi on kovin levoton. Aivan varmasti tästä koituu myös bruttokansantuotteen osalta ikäviä seuraamuksia, Niinistö sanoi.

– Siitä huolimatta ajattelisin, ehkä vähän vanhaan rooliin vieraastikin, että talous on sittenkin vain taloutta. Ihmiselämät ovat aivan eri arvossa. Ensin murehditaan niistä.

Illan A-talkissa keskusteltiin myös koronavirukseen varautumisesta. Vieraina olivat pääministeri Sanna Marin (sd.), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin ylilääkäri Asko Järvinen. Voit katsoa ohjelman klikkaamalla jutun pääkuvaa tai Yle Areenasta.

Voit keskustella tästä aiheesta huomiseen perjantaihin 13.3. klo 23 saakka.

Suosittelemme