Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lue tästä koronaviruspäivitykset 17.2.–23.3.

Lue tästä koronaviruspäivitykset 17.2.–23.3.

Yle
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

23.3. klo 23.43 Kysely: Tutkijat pitävät toista aaltoa todennäköisenä Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa nähdään todennäköisesti loppuvuodesta koronavirusepidemian toinen aalto, uumoilevat Massachussettsin yliopiston tekemään kyselyyn vastanneet yhdysvaltalaistutkijat. Kyselyyn vastanneet tutkijat ennakoivat, että 73 prosentin varmuudella toinen aalto nähdään maassa vielä elo-joulukuussa tänä vuonna.

Sama kysely osoitti, että Yhdysvalloissa asiantuntijat aliarvioivat yhä rajusti epidemian leviämisvauhtia.

Yle kysyi samaa aiemmin sosiaali- ja terveysministeriön juhtaja Tuija Kumpulaiselta. Kumpulaisen vastaus oli, ettei epidemian toisen aallon todennäköisyyttä voi vielä tietää, mutta "useimmista tällaisista tulee toinen aalto".

23.3. klo 22.48 Myös Britannia tiukentaa liikkumisrajoituksia ja kokoomtumisia

Britannia ottaa käyttöön tiukat liikkumisrajoitukset ainakin kolmen viikon ajaksi. Kotoa saa lähteä vain välttämättömästä syystä. Kaikki yli kahden henkilön kokoontumiset kielletään. Ravintolat ja kaikki sellaiset kaupat, jotka eivät myy välttämättömiä tarvikkeita, suljetaan.

STT

23.3. klo 21.47 Ranska tiukentaa liikkumisen rajoituksia entisestään

Ranskan pääministeri Édouard Philippe kertoi TF1-kanavan haastattelussa, että huomenna tiistaina Ranskassa tulevat voimaan entistä tiukemmat liikkumisen rajoitukset.

Jatkossa ranskalaiset saavat käydä liikkumassa ulkona tai ulkoiluttamassa koiraansa enintään kerran päivässä, enintään tunnin ajan ja enintään kilometrin etäisyydellä kotoaan. Lisäksi ulkona toimivat ruokatorit pääosin suljetaan.

– Monet kansalaiset haluavat paluuta normaaliin, mutta se ei tapahdu pian, Philippe sanoi TF1-kanavalla.

Täysi ulkonaliikkumiskielto osissa maata ei ole Philippen mukaan poissuljettu. Pormestarit ja aluehallintojohtajat päättävät alueellisista ulkonaliikkumiskielloista, hän sanoi.

Lähteet: Reuters, AFP

23.3. klo 21.18 Huoltovarmuusvaraston ovet avataan, suojavarusteita lähtee sairaaloihin

Suojavarusteiden riittävyydestä on herännyt huolta. Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee vahvistaa A-studiossa Ylen aiemmin saaman tiedon siitä, että ministeriö on päättänyt nyt avata huoltovarmuusvarastot, jotta terveydenhuollon käyttöön saadaan lisää suojavarusteita. Varastoista otetaan muun muassa kirurgisia suojaimia ja hengityssuojaimia.

– Kyllä, tämä on historiallinen päivä. Tämä määräys on annettu. Sosiaali- ja terveysministeriön päätös vaadittiin siihen, että huoltovarmuusvaraston ovet voidaan avata ja nyt ne rekat sitten lähtevät liikkeelle, Sillanaukee sanoo.

Sillanaukee myöntää, että varusteita on ollut vaikea saada. Nyt hänen mukaan ulkomaiset myyjät ovat kuitenkin olleet yhteydessä ja myös kotimaisten toimijoiden kanssa keskustellaan.

– Olemme turvallisin mielin siitä, että suojavarusteita riittää. Nyt tulee helpotusta, kun niitä saadaan liikkeelle varastoista, ylijohtaja Sillanaukee sanoo.

– Siitä huolimatta on myös hyvä, että katsotaan miten ja missä tilanteissa niitä käytetään. Meille on ollut erityisen tärkeää, että myös kotihoidossa nämä (suojavarusteet) ovat käytössä, jotta suojataan niitä riskiryhmissä olevia, Sillanaukee painottaa.

23.3. klo 20.27 Ranska ja Britannia kertoivat uusia tietoja sairastuneiden ja kuolleiden määristä

Ranskassa on yhdessä vuorokaudessa kuollut 186 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen, terveysministeri Olivier Veran kertoi maanantai-iltana. Kuolleita on yhteensä jo 860. Viisi heistä on lääkäreitä.

Ranskassa on havaittu jo lähes 20 000 koronatartuntaa. Kuolleiden määrä on noussut 24 tunnissa 28 prosenttia ja tartuntojen määrä noin 20 prosenttia.

Veran sanoi tiedotustilaisuudessa, että tällä hetkellä noin 2 000 sairastunutta on tehohoidossa.

Britanniassa puolestaan kerrottiin illalla 54 uudesta kuolemasta. Maassa yhteensä 335 ihmistä on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen.

Havaittujen tartuntojen määrä nousi päivässä vajaalla tuhannella ja on nyt yhteensä 6 650.

Lähteet: Reuters, AFP

23.3. klo 19.50 TEM: työperäisiä oleskelulupahakemuksia lykätään, ei koske tiettyjä välttämättömiä töitä

Työperäisiä uusia oleskelulupahakemuksia lykätään 13.4.2020 saakka, tiedottaa työ- ja elinkeinoministeriö. Päätös ei koske jatkohakemuksia eikä huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeiden työntekijöiden ensimmäisiä oleskelulupahakemuksia.

TEM:in mukaan Venäjää lukuunottamatta edustustot eivät tällä hetkellä ota vastaan viisumi- tai oleskelulupahakemuksia ja oleskelulupaa hakevien haastattelut on keskeytetty.

Ministeriön mukaan 19.3. alkaen työvoiman liikkuvuus Suomeen rajoitetaan ainoastaan välttämättömään työmatkaliikenteeseen.

23.3. klo 19.20 Italiassa 602 kuollut koronaan päivässä – jälleen vähemmän kuin eilen

Italiassa on julkistettu uudet tiedot koronavirustapauksista ja -kuolemista. Kuolleiden määrä nousi päivässä 602:lla ja kuolleita on nyt yhteensä 6 077.

Lisäys oli kuitenkin pienin sitten viime torstain. Sunnuntaina kuoli 651 ihmistä, lauantaina 793 ja perjantaina 627.

Koronavirustapausten kokonaismäärä nousi Italian suojeluviranomaisten mukaan maanantaina 59 138:sta 63 927:ään, eli lisäystä tuli 8 prosenttia. Prosentuaalisesti nousu oli pienin, mitä on nähty epidemian tultua tietoon 21. helmikuuta.

Lähde: Reuters

Korjattu 23.3. klo 20.45: Reuters kertoo Italian viranomaisten korjanneen kuolleiden määrää: kuolleita on yhteensä 6 077, ei 6 078.

Kyltti Milanossa jossa lukee hastag strongertogether ja sen alla together we'll make it.
Kyltti Milanossa 23. maaliskuuta. Kuva: Paolo Salmoirago / EPA

23.3. klo 18.37 YK vaatii välitöntä maailmanlaajuista tulitaukoa koronaviruksen takia

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vetosi maanantaina sen puolesta, että konfliktien osapuolet eri puolilla maailmaa aloittaisivat välittömästi tulitauon koronaviruspandemian takia. Näin haavoittuvassa asemassa olevia siviilejä voitaisiin paremmin suojata koronavirukselta.

– Viruksen raivo havainnollistaa sodan mielettömyyttä, Guterres sanoi lyhyessä puheessaan uutistoimisto AFP:n mukaan.

– Siksi vaadin tänään välitöntä globaalia tulitaukoa kaikkiin maailman kolkkiin.

Guterres puhui YK:n päämajassa New Yorkissa.

Lähteet: AFP, Reuters

23.3. klo 18.29 WHO:n johtaja: Koronaviruspandemia kiihtyy

Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus sanoo, että koronaviruspandemia on selvästi kiihtymässä.

– Kului 67 päivää ensimmäisestä raportoidusta tapauksesta siihen, että saavutettiin 100 000 tapausta, 11 päivää seuraaviin 100 000 tapaukseen ja vain neljä päivää kolmanteen 100 000 tapaukseen, Tedros sanoi virtuaalisessa tiedotustilaisuudessa uutistoimisto AFP:n mukaan.

Hänen mukaansa on silti mahdollista vaikuttaa pandemian kulkuun.

Tedros totesi, että terveydenhuoltohenkilökuntaa tulee priorisoida, koska muuten monia ihmisiä kuolee, koska henkilö, joka olisi voinut pelastaa heidän henkensä, on sairaana.

Tedros sanoi myös, että hän aikoo keskustella teollisuusmaiden G20-ryhmään kuuluvien valtioiden johtajien kanssa tällä viikolla ja pyytää heitä tekemään yhteistyötä, jotta suojavarusteiden tuotantoa saadaan lisättyä.

Tedrosin mukaan sosiaalinen etäännyttäminen ja kotona pysyminen ovat puolustautumiskeinoja, mutta koronaviruspandemian voittamiseksi pitää myös hyökätä.

Lähteet: AFP, Reuters

23.3. klo 18.12 Hoitohenkilökunta eri sairaanhoitopiireissä: Testeihin ei välttämättä pääse oireista huolimatta

Yle on saanut useita yhteydenottoja hoitohenkilökunnalta useammasta sairaanhoitopiiristä, Pirkanmaalta, Päijät-Hämeestä, Kymenlaaksosta, Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta.

Viestejä on tullut sen jälkeen, kun kerroimme viime viikolla, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä HUSissa hoitohenkilökunta ei päässyt oireista huolimatta korona-testiin.

Jutun jälkeen yhteyttä ottaneilta kuului sama viesti: testeihin ei tahdo päästä oireista huolimatta. Voit lukea Ylen saamia viestejä erillisestä artikkelista täältä.

23.3. klo 17.50 Angela Merkelin ensimmäinen koronatesti negatiivinen

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ensimmäinen koronavirustesti on negatiivinen, kertoo saksalainen Focus-sanomalehti.

23.3. klo 17.34 Osakekurssien lasku jatkui Yhdysvalloissa – ja muita päivän talousseurauksia omassa artikkelissaan

Lue tämän päivän aikana kertyneet uutiset koronaviruksen talousvaikutuksista erillisestä artikkelista täältä. Seurasimme talouspäivää kello 17 saakka. Illan aikana tulevat suuret talousuutiset koronaviruksen vaikutuksista päivitetään nyt lukemaasi artikkeliin.

23.3. klo 17.25 Korona aikaistanut saariston mökkikautta

Lapin lisäksi ihmiset ovat lähteneet koronatilanteen takia sankoin joukoin myös mökkipaikkakunnille, kuten Kustaviin.

Lue lisää:Saariston mökkikauden avaus aikaistui koronan takia – Kustavin kunnanjohtaja: "Melko runsaasta määrästä ihmisiä on kysymys"

23.3. klo 17.00 Islanti aktiivisin koronan testaamisessa

Islannissa on meneillään koronatestaukset, joiden mittaluokka on tiettävästi väkilukuun suhteutettuna suurempi kuin missään muualla maailmassa.

Lue lisää: Islannissa tehdään koronatestejä suhteessa eniten maailmassa – biopankki ottaa näytteitä myös täysin oireettomilta

23.3. klo 16.46 Finnair peruu Lapin-lentoja

Lentoyhtiö Finnair peruu lukuisia lentoja tällä viikolla Ivaloon, Kittilään ja Kuusamoon. Samalla yhtiö kertoo, että se on perunut kaikki lentonsa Kittilään, Kuusamoon ja Ivaloon maanantaista 30. maaliskuuta alkaen.

Sunnuntain jälkeen Finnairin ainoa lentokohde Lapissa on Rovaniemi. Finnairin mukaan Rovaniemi on sen normaalissa liikenneohjelmassa myös 1. huhtikuuta alkaen.

Lähde: STT

23.3. klo 16.30 Hollanti: Tartuntojen määrä noussut 13 prosenttia päivässä, 34 uutta kuolemaa

Hollannin terveysviranomaiset kertoivat maanantaina, että vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut 13 prosenttia edellispäivästä.

Tartuntojen määrä nousi prosentteina laskettuna hitainta tahtia sitten päivän, jolloin Hollannin ensimmäinen koronavirustapaus havaittiin. Se tapahtui 27. helmikuuta.

Uusia tartuntoja ilmoitettiin maanantaina 545, mikä nosti kokonaismäärän 4 709:ään.

Kuolleiden määrä Hollannissa nousi 34:llä yhteensä 213:een. Kuolleiden keski-ikä on 82 ja ikähaarukka 55–97.

Lähde: Reuters

23.3. klo 16.22 Venäjällä koronavirus ei vaikuta ortodoksien jumalanpalveluksiin

Venäjän ortodoksinen kirkko ei aio keskeyttää jumalanpalveluksiaan koronaviruksesta huolimatta.

Venäjän ortodoksinen kirkko on kuitenkin kehottanut ihmisiä suhtautumaan koronavirukseen vakavasti. Se on myös antanut ohjeita tartuntavaaran pienentämiseksi kirkoissa. Pappien tulee esimerkiksi jakaa ehtoollinen suojakäsineissä ja tarjota se kertakäyttöastioissa.

Lue lisää:Venäjän kirkoissa jatketaan jumalanpalveluksia ja suudellaan ikoneita, vaikka koronaepidemia kiihtyy

23.3. klo 16.05 Ministeri Ohisalo: Jos on pätevä syy, liikkumisrajoitteet voidaan panna toimeen "päivissä"

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi Ylen erikoislähetyksessä, että liikkumisrajoitukset voitaisiin tarvittaessa panna voimaan nopeasti. Ohisalon mukaan kyse olisi päivistä, ei viikoista. Niistä ei ole vielä päätetty.

Ohisalon mukaan liikkumisrajoitteita ei kuitenkaan voida asettaa ja päättää noin vain. Asiaa käsitellään ensin ainakin perustuslakivaliokunnassa ja sen jälkeen eduskunnassa, mutta ensin täytyy Ohisalon mukaan pystyä miettimään kaikki muut käytössä olevat keinot ja lakipykälät.

– Se (liikkumisen rajoittaminen) pitää pystyä perustella niin hyvin, että sen pitää mennä perustuslakivaliokunnasta läpi. Vasta sen jälkeen voimme miettiä, miten poliisi voi alkaa valvoa (liikkumista). Poliisi ei itse suoraan tee tällaisia rajoituksia, poliisi valvoo.

Mutta mikäli asia saadaan eduskuntaan ja sieltä käytäntöön, voidaan se panna voimaan Ohisalon mukaan "päivissä".

– Minun käsitykseni mukaan voidaan edetä hyvin nopeastikin.

23.3. klo 15.52 Ruotsissa perutaan kevään valtakunnalliset kokeet peruskouluissa ja lukioissa

Ruotsissa perutaan kaikki kevään valtakunnalliset kokeet peruskouluissa ja lukioissa, kertoo Ruotsin televisio SVT.

Viranomaisten mukaan tämä ei vaikuta oppilaiden kevään arvosanoihin.

Ruotsissa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut kahdella 25:een. Tuoreimmat kuolemantapaukset sattuivat vanhainkodissa Uppsalan läänissä sijaitsevassa Älvkarlebyn kunnassa.

SVT:n mukaan kuolleet olivat monisairaita, riskiryhmään kuuluvia iäkkäitä ihmisiä ja he saivat tartunnan viime viikolla. Kaikkiaan koronatartunnan on todennetusti saanut Ruotsissa 2 016 ihmistä.

23.3. klo 15.44 Tiedottaja: Merkel voi hyvin ja odottaa testitulosta

Saksan liittokansleri Angela Merkel voi hyvin ja odottaa koronavirustestin tulosta, Merkelin tiedottaja Steffen Seibert kertoi maanantaina hallituksen säännöllisessä tiedotustilaisuudessa.

Seibert ei suostunut kertomaan, milloin testin tuloksen odotetaan valmistuvan.

Merkel siirtyi kotikaranteeniin sunnuntaina, kun selvisi, että hänet perjantaina rokottaneella lääkärillä on koronavirus.

Lähde: AFP

23.3. klo 15.42 Korona Afrikassa: Etelä-Afrikassa 402 koronatartuntaa, Gambiassa ensimmäinen kuollut

Etelä-Afrikassa havaittujen koronavirustartuntojen määrä nousi 402:een maanantaina. Yhdessä päivässä löytyi 128 uutta tartuntaa.

Etelä-Afrikan presidentin Cyril Ramaphosan odotetaan puhuvan kansakunnalle kasvavasta koronavirusuhasta, ja monet arvelevat hänen ilmoittavan uusista rajoituksista.

Etelä-Afrikassa on havaittu Afrikan maista eniten koronatartuntoja, mutta toistaiseksi kenenkään ei ole kerrottu kuolleen viruksen aiheuttamaan tautiin.

Afrikassa toiseksi eniten vahvistettuja tartuntoja on Egyptissä, tähän mennessä 372. Kuolleita on 16.

Länsiafrikkalaisen Gambian terveysministeriö kertoi maanantaina maan ensimmäisestä koronakuolemasta, joka oli tapahtunut viime perjantaina.

Menehtynyt henkilö oli bangladeshilainen 70-vuotias imaami, jonka kerrotaan matkustaneen useassa maassa ennen saapumistaan Gambiaan.

Gambia sulki lauantaina rajansa koronaviruksen takia. Terveysministeriön mukaan viranomaiset etsivät noin 15:tä Britanniasta Gambiaan lentänyttä henkilöä, jotka olivat paenneet hotellista, jonne heidät oli määrätty karanteeniin.

Lähteet: AP, AFP

Ihmisiä kaduilla hengityssuojaimet kasvoillaan Dakarissa, Senegalissa 23. maaliskuuta.
Ihmisiä kaduilla hengityssuojaimet kasvoillaan Dakarissa, Senegalissa 23. maaliskuuta. Kuva: Aliou Mbaye / EPA

23.3. klo 14.56 Ylen suora lähetys koronavirustilanteesta alkaa pian

Muutaman minuutin päästä alkaa Ylen erikoislähetys koronavirustilanteesta. Vieraana studiossa on sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sekä johtava psykologi Tuija Turunen Terveystalosta. Voit katsoa lähetyksen täältä.

23.3. klo 14.45 THL: 700 laboratoriovarmennettua tartuntaa

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen tuorein luku Suomen koronavirustartunnoista on 700. Luku sisältää vain laboratoriossa varmennetut tartunnat. Todellinen lukumäärä on todennäköisesti suurempi, sillä kaikkia ei enää testata. Tartuntatautirekisteriin on ilmoitettu 490 tapausta. Niistä yli puolet, 61 prosenttia on miehiä. THL:n mukaan tällä hetkellä sairaaloissa on 50 ihmistä koronaviruksen vuoksi, heistä 13 tarvitsee tehohoitoa. Suurin osa tapauksista on THL:n mukaan lieviä.

23.3. klo 14.26 Saksalta uusi apupaketti

Saksan hallitus ilmoitti uudesta talouden elvytyspaketista. Maanantaina kokoontuneet ministerit pääsivät yksimielisyyteen siitä, että perustuslaissa määritellyt rajat lisävelanotolle tänä vuonna hylätään ja koronaepidemian vaikutuksiin ohjataan 156 miljardia euroa.

– Näytämme, että taistelemme alusta saakka kaikin voimin tätä kriisiä vastaan ja tuemme maamme terveydenhuoltoa ja aktiivista taloutta tässä maassa, sanoo Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholz uutistoimisto AFP:n mukaan.

Yle seuraa koronan talousvaikutuksia hetki hetkeltä, lue lisää täältä.

Lähde: AFP

Poliisin sulkuteippi Mannheimissa, Saksassa 23. maaliskuuta.
Saksassa on ryhdytty järeisiin toimiin viruksen leviämisen estämiseksi. Muun muassa yli kahden ihmisen kokoontumiset kiellettiin toistaiseksi. Kuva: Ronald Wittek / EPA

23.3. klo 13.53 Kemianteollisuuden työntekijöitä lakkoon Italian Lombardiassa – vaativat tehtaita suljettavaksi

Pohjois-Italian Lombardiassa kemianteollisuuden työntekijät suunnittelevat lakkoa tämän viikon keskiviikoksi. Ammattiliitot katsovat, että Italian hallituksen linjaukset tehtaiden sulkemisesta sisältävät liian monia poikkeuksia ja näin ollen vaarantavat työntekijöiden terveyden koronavirusepidemian aikana. Ammattiliittojen mukaan lakkoon osallistuu työntekijöitä kaikista niistä yrityksistä, joiden ei uskota olevan kriittisen tärkeitä valtion toiminnan kannalta tai joissa työntekijöiden turvallisuutta ei pystytä varmistamaan.

Italiassa on sunnuntaihin mennessä kirjattu 5 476 koronakuolemaa. Virus on kurittanut erityisesti Pohjois-Italiassa sijaitsevaa Lombardian aluetta.

Lähde: Reuters

23.3. klo 13.30 Unkarin parlamentti pui tänään poikkeustilalle jatkoa

Unkarin parlamentin on määrä käsitellä hallituksen esitystä poikkeustilan jatkamisesta ilman takarajaa. Arvostelijoiden mukaan pääministeri Viktor Orbán käyttää koronaepidemiaa hyväksi pönkittääkseen valtaansa entisestään.

Unkariin aiemmin tässä kuussa koronatilanteen takia kahdeksi viikoksi julistettu poikkeustila päättyy ylihuomenna.

Parlamentti käsittelee lakipakettia, joka mahdollistaisi koronavirusepidemian takia julistetun poikkeustilan jatkamisen ilman takarajaa. Esitys kaatunee ainakin tässä vaihteessa, sillä oppositio vastustaa sitä.

Kriitikoiden mukaan uudet lait antaisivat hallitukselle käytännössä avoimen valtakirjan johtaa maata ohi parlamentin.

Lähde: STT

23.3. klo 13.04 Espanjassa koronavirukseen kuolleita yli 2 000

Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut – kuolleita on maan terveysministeriön mukaan 2 182. Vuorokaudessa on todettu lähes 470 uutta koronakuolemaa.

Kuolemantapaukset ovat lisääntyneet nopeasti. Maassa on rekisteröity 33 089 tartuntaa.

Lähteet: Reuters, AFP, STT

23.3. klo 12.27 Päijät-Häme suosittelee välttämään yli 2–3 hengen tapaamisia

Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri suosittaa, että kaikkia tarpeettomia tapaamisia, erityisesti yli 2-3 hengen ryhmissä, tulee välttää. Tämä koskee myös suurempia perhekokoontumisia. Sisätiloissa on pidettävä toisiin ihmisiin kahden metrin etäisyys.

23.3. klo 12.25 WHO varoittaa koronavirushuijareista

Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa sen nimissä esiintyvistä huijareista. Järjestön mukaan sen tietoon on tullut lisääntyvässä määrin tapauksia, joissa rikolliset ovat tekeytyneet WHO:n työntekijöiksi kalastellakseen tietoja tai varastaakseen rahaa.

Huijausyrityksiä on tehty niin sosiaalisessa mediassa, sähköpostitse kuin puhelimitsekin. WHO sanoo toimivansa huijausyritysten estämiseksi ja ilmoittavansa tapauksista eri maiden viranomaisille.

WHO:n tiedottaja Tarik Jasarevic kehottaa yhteydenottoja saavia ihmisiä harkitsemaan aina tarkasti ennen kuin luovuttavat henkilökohtaisia tietojaan.

Lähde: AP

23.3. klo 12.00 Fiat Chrysler valmis avustamaan hengityskoneiden ja hengityssuojainten valmistuksessa

Autonvalmistaja Fiat Chrysler valmistautuu avustamaan hengityskoneiden valmistajaa sekä aikoo aloittaa hengityssuojainten valmistamisen. Yhtiön toimitusjohtaja Mike Manley on ammattiliiton mukaan tiedottanut työntekijöille yhden Aasiassa sijaitsevan tehtaan nopeasta muuttamisesta terveydenhuollon työntekijöille tarkoitettujen hengityssuojusten valmistajaksi.

Tehtaalla voitaisiin valmistaa miljoona suojusta kuukaudessa.

Lisäksi sekä Fiat Chryslerin että Ferrarin kerrotaan neuvotelleen Italian suurimman hengityskoneiden valmistajan kanssa keinoista auttaa tuotannossa.

Lähde: Reuters

23.3. klo 11.57 Selvitimme, kuinka eri maissa rajoitetaan ihmisten liikkumista

Suomessa pohditaan liikkumisrajoitusten tiukentamista. Keräsimme tietoa, miten maailmalla liikkumista on rajoitettu.

Lue lisää: Pitkä lista: Näin eri maissa jo rajoitetaan ihmisten liikkumista – mökkikansa kotiin, 206 euron sakot, lapsella yksi kaveri, lomakkeella kauppaan

23.3. klo 11.51 Marin: Ravintoloihin ja liikkumiseen rajoituksia

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo tviitissään, että hallitus valmistelee rajoituksia yksityisten tilojen kuten ravintoloiden sulkemisen osalta. Myös liikkumisen rajoittaminen on valmistelussa.

23.3. klo 11.40 Moskovan pormestari: Yli 65-vuotiaat turvaan kotiin tai datšalle

Moskovan pormestari Sergei Sobjanin on kehottanut kaupungin yli 65-vuotiaita asukkaita hakeutumaan turvaan koronavirukselta joko pysyttelemällä kotona tai siirtymällä datšalle eli loma-asunnolle. Sobjanin esitti kehotuksen maanantaina julkaisemallaan videolla.

Sobjanin sanoi, että ikäihmisten pitäisi noudattaa kehotusta huhtikuun puoliväliin asti, "vaikkette te ehkä pitäisikään siitä ja ehkä jopa vastustaisitte sitä". Hänen mukaansa taustalla on kuitenkin aito huoli ikäihmisten terveydestä.

Venäjällä on toistaiseksi raportoitu julkisuuteen vasta hieman yli 430 virustartunnasta. Suuri osa niistä on havaittu Moskovassa.

Lähde: AFP

23.3. klo 11.31 HUSin alueella 60 uutta tartuntaa

HUS kertoi tänään 60 uudesta testillä varmennetusta koronavirustartunnasta. Kaikkiaan HUSin alueella on todettu 438 tartuntaa.

– Koronavirustartuntoja on HUSin alueella selkeästi enemmän kuin muualla maassa. Erityisesti Uudellamaalla on tärkeää, että kansalaiset noudattavat Suomen hallituksen antamia ohjeita tiukasti ja pyrkivät kaikin keinoin estämään tartuntoja, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi.

HUSin henkilökunnan koronavirusnäytteiden ottoa on tasaisesti lisätty, ja uusia tartuntoja on todettu myös henkilökunnan keskuudessa. Kaiken kaikkiaan henkilökunnan tartuntoja on noin 40. Tartunnan saaneet työntekijät on asetettu eristykseen. Tartunnalle altistuneet selvitetään ja asetetaan kotikaranteeniin.

23.3. klo 11.05 Hallitus kertoo, miten epidemia vaikuttaa kuntiin

Hallitus kertoo tiedotustilaisuudessaan, miten koronaepidemia vaikuttaa kuntiin. Katso lähetys tästä.

23.3. klo 10.35 Hongkong kieltää alueelleen pääsyn kaikilta ulkopuolisilta

Hongkong on päättänyt sallia alueelleen pääsyn vain omille asukkailleen. Ulkopuolisilla ei ole enää pääsyä Kiinaan kuuluvalle erityishallintoalueelle. Honkongin aluehallintoa johtavan Carrie Lamin mukaan keskiviikkona voimaan astuva kielto on voimassa ainakin kaksi viikkoa.

Hongkong harkitsee myös alkoholin myynnin kieltämistä.

Hongkongissa on raportoitu yli 300 koronavirustartuntaa ja neljä kuolemaa.

Lähteet: Reuters, AFP

23.3. klo 10.28 Aurinkomatkat peruu lisään kevään ja kesän matkoja

Aurinkomatkat peruu kaikki matkapaketit, kaupunkilomat sekä Finnair Holidays –matkat kesäkuun loppuun asti. Aurinkomatkat on jo aiemmin kertonut peruneensa matkat 13.3.–14.5.

23.3. klo 9.34 Syyriassa ensimmäinen koronatapaus

Syyrialaislapset tutkivat sunnuntaina 22. maaliskuuta pakolaisleirillä julistetta.
Syyrialaislapset tutkivat sunnuntaina 22. maaliskuuta pakolaisleirillä julistetta, joka antaa ohjeita koronaviruksen ehkäisyyn. Kuva: Rami Al Sayed / AFP

Sodan raunioittama Syyria on ilmoittanut ensimmäisestä maassa todetusta koronavirustartunnasta. Terveysministeri Nizar Yazijin mukaan sairastunut on saanut tartunnan ulkomailla. Ministeri ei kertonut missä maassa tartunta on tapahtunut. Hänen mukaansa sairastunut on parikymppinen nainen.

Koronaviruksen leviämistä Syyriaan on pelätty, sillä maan terveydenhuoltojärjestelmän kyky selvitä pandemiasta on sodan vuoksi erittäin heikko.

Yhdeksän vuotta jatkuneessa Syyrian sodassa on kuollut yli 380 000 ihmistä.

Lähde: AFP

22.3. klo 9.29 Koronakriisi iskee myös rakennuttamiseen

Koronakriisi on iskenyt Tampereen Uros Liveen ja muihin jättihankkeisiin. Rakennuttaja arvioi, että vaikeimmat ajat ovat vielä edessä.

22.3. klo 9.26 Japanin pääministeri: Olympialaiset peruttaneen

Tokion olympialaisten siirtäminen alkaa näyttää ilmeiseltä, myönsi Japanin pääministeri Shinzo Abe maanantaina. Tähän asti Japanin poliittinen johto on vakuuttanut, että olympialaiset pidetään alkuperäisen aikataulun mukaan.

Kisojen avajaisten on määrä olla 24. heinäkuuta, mutta koronaviruksen aiheuttama pandemia näyttää väistämättä lykkäävän kisoja. Aben mukaan kisojen siirtämistä mietitään, koska urheilujärjestöt ja urheilijat ovat reagoineet kriittisesti suunnitelmiin järjestää olympialaiset alkuperäisen aikataulun mukaan.

23.3. klo 8.43 Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja kommentoi talouden apupaketin kohtaamia ongelmia

Presidentti Donald Trumpin hallinto on yrittänyt kasata mittavaa talouden pelastuspakettia, mutta paketti on juuttunut senaattiin. Washingtonin-kirjeenvaihtaja Paula Vilén avaa senaatin kiistelyn taustoja.

23.3. klo 8.18 Saudi-Arabiaan julistettiin ulkonaliikkumiskielto

Saudi-Arabiaan on julistettu kolmeksi viikoksi iltaisin ja öisin voimassa oleva ulkonaliikkumiskielto koronaviruksen vuoksi. Kielto alkaa iltaseitsemältä ja päättyy aamukuudelta.

Ulkonaliikkumiskielto ei koske terveydenhuollon työntekijöitä, sotilaita ja poliiseja.

Saudi-Arabiassa on suljettu ostoskeskukset ja ravintolat sekä rajoitettu lentoliikennettä.

Saudi-Arabiassa on todettu yli 500 koronavirustartuntaa. Kuningas Salman on varoittanut maataan vaikeista ajoista koronaviruksen vuoksi.

Dubai on puolestaan päättänyt sulkea torinsa ja kuuluisat ostoskeskuksensa ainakin kahdeksi viikoksi. Lisäksi ravintolat saavat toimittaa vain noutotilauksia.

Lähde: AFP

23.3. klo 8.17 Kulmunin mukaan liikkumista rajoitetaan todennäköisesti lisää

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoi Ylen aamussa, että todennäköisesti suomalaisten liikkumista rajoitetaan lisää.

– Kyllä varmasti tänään ja huomenna tulee jo lisätoimia, Kulmuni vastasi kysymykseen siitä, kuinka pian maakuntien rajoja suljetaan.

Hän myös sanoi, että on mahdollista, että yökerhoja ja baareja suljetaan.

23.3. klo 7.23 Koronavirus keskeytti Emmerdalen ja useiden muiden tv-sarjojen kuvaukset

Useiden brittisarjojen kuvaukset on jouduttu keskeyttämään koronapandemian vuoksi, uutisoi The Daily Telegraph. Suomalaisille tv-katsojille tutuista sarjoista koronan uhreiksi ovat joutuneet muun muassa Emmerdale, Casualty, Holby Cityn sairaala, Coronation Street ja Eastenders.

Esimerkiksi Emmerdalea pystytään Britannian televisiossa esittämään vielä kesään asti valmiiksi kuvattujen jaksojen ansiosta. Sen jälkeen näytettävää ei enää ole, sillä näyttelijöiden ja kuvaushenkilökunnan terveyttä ei nyt haluta vaarantaa.

23.3. klo 6.50 Ensimmäinen viikonloppu poikkeusoloissa sujui rauhallisesti

Poliisitarkastaja Marko Heikkilä Poliisihallituksesta sanoo, että ihmiset ovat ottaneet kiellot ja suosituksest kohtuullisen hyvin vastaan.

– Ihmisiä oli julkisilla paikoilla jopa radikaalisti vähemmän kuin normaalisti, Heikkilä sanoi.

Poliisi joutui viikonlopun aikana puuttumaan ainoastaan yksittäisiin tapauksiin, joissa rikottiin kieltoa yli kymmenen hengen kokoontumisista. Heikkilän mukaan kyse oli kotibiletyyppisistä tapahtumista.

23.3. klo 6.40 Jo 100 000 työntekijän lomautukset vireillä

Suomen Yrittäjien pääekonomistin Mika Kuismasen mukaan lomautuksiin johtavat yt-neuvottelut koskevat jo noin 100 000 työntekijää koko maassa.

– Vaikea arvioida, mutta jos koronakriisi tästä vielä eskaloituu ja pitkittyy, niin ei ole mahdotonta, että luvut tuplaantuvat, Kuismanen sanoo.

Yt-neuvotteluiden piirissä olevien henkilöiden määrä on suurempi kuin lomautetuksi lopulta tulevien henkilöiden määrä. Koronan tapauksessa luku voi kuitenkin olla lähellä toteutuvaa lomautusmäärää.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi puolestaan arvelee, että lomautusten huippu on vielä edessä.

23.3. klo 6.40 Öljyn hinta ja Aasian pörssikurssit laskussa

Meklari Michael Capolino käytti hengityssuojainta New Yorkin pörssissä perjantaina.
Meklari Michael Capolino käytti hengityssuojainta New Yorkin pörssissä perjantaina. Kuva: Justin Lane / EPA

Aasian pörsseissä kaupankäynti alkoi maanantaina synkissä merkeissä, kun koronaviruspandemian kasvavat uhrimäärät ja biljoonaluokan tukipaketin kaatuminen Yhdysvaltain senaatissa painoivat kursseja pakkasen puolelle.

Hongkongin Hang Seng -indeksi oli aamun kaupankäynnin jäljiltä laskenut 3,7 prosenttia, Sydneyn kuusi prosenttia ja Shanghain sekä Taiwanin indeksit yli kaksi prosenttia. Singaporen lukemat laskivat puolestaan 7,5 prosenttia, Jakartan neljä ja Soulin 3,4. Aavistuksen verran plussan puolella oli ainoastaan Tokion pörssi, jota tuki dollariin verrattuna halpa jeni.

Myös öljyn hinta lähti laskuun maanantain markkinoilla. Raakaöljyn indeksihinnat putosivat useita prosentteja aamun kaupankäynnissä. Öljyn hinta on nyt alhaisimmalla tasollaan moneen vuoteen, koska koronaviruksesta aiheutuvat matkustusrajoitukset ovat laskeneet kysyntää. Öljyn arvoon vaikuttaa myös Saudi-Arabian ja Venäjän käymä hintasota.

Lähde: STT

23.3. klo 6.12 Uusi-Seelanti sulkee koulut kuukaudeksi

Uusi-Seelanti on päättänyt sulkea koulut ja kaikki toiminnot, jotka eivät ole elintärkeitä. Lisäksi asukkaita kehotetaan pysymään kotona.

Poikkeustoimet ovat voimassa ainakin kuukauden. Pääministeri Jacinda Ardernin mukaan päätös toimista tehtiin sen jälkeen, kun viruksen havaittiin leviävän myös maan sisäisinä tartuntoina.

Noin viiden miljoonan asukkaan Uudessa-Seelannissa on havaittu runsaat sata koronavirustartuntaa. Kenenkään ei tiedetä kuolleen virukseen saarivaltiossa.

Lähde: AFP

23.3. klo 6.00 23 kuoli Kolumbiassa koronasta johtuvassa vankilamellakassa

Kolumbialaisessa vankilassa syttyneessä mellakassa on kuollut 23 vankia. Maan pääkaupungissa Bogotassa sijaitseva täyteen ahdettu vankila repesi mellakointiin sunnuntaina koronaviruksen aiheuttamien jännitteiden vuoksi.

Maan oikeusministerin mukaan kyseessä oli joukkopaon yritys, joka oli koordinoitu useiden eri vankiloiden vankien välillä. Ministerin mukaan järjestyshäiriöitä tapahtui 13 eri vankilassa ympäri maata.

Ministeri on torjunut kansalaisjärjestöjen syytökset siitä, että vankiloiden heikon hygienian vuoksi pandemia pääsee leviämään niissä esteettä.

Lähteet: AFP, STT

23.3. klo 5.40 Wuhanissa helpotetaan liikkumisrajoituksia

Katunäkymä Wuhanista.
Kiinan Wuhanissa ihmiset, jotka luokitellaan terveiksi ja jotka todistettavasti palaavat töihin, saavat nyt liikkua kotikorttelinsa ulkopuolella. Nainen ojensi ruokaa toiselle eristysaidan yli kaupungissa maanantaina 16. maaliskuuta. Kuva: AFP

Koronaviruksen alkupisteessä Kiinan Wuhanissa on ryhdytty helpottamaan tiukkoja liikkumisrajoituksia. Ihmiset, jotka luokitellaan terveiksi ja jotka todistettavasti palaavat töihin, saavat liikkua kotikorttelinsa ulkopuolella. Julkinen liikenne alkaa taas toimia ja kaupunginosien välisiä tarkastuspisteitä aletaan purkaa.

Wuhanin kaupungista on myös mahdollista liikkua muualle Hubein maakuntaan, muttei vielä sen ulkopuolelle. Liikkumisen ehtona on kuitenkin todistus siitä, ettei henkilöllä ole koronavirusta. Wuhan oli ensimmäinen kiinalaiskaupunki, jossa raportoitiin koronatartunnasta ja jossa asetettiin rajoituksia taudin vuoksi.

Lähde: AP

23.3. klo 4.28 Kanada ei aio lähettää urheilijoita Tokion olympialaisiin

Kanada ei aio lähettää urheilijoita Tokion olympialaisiin, kertoo maan olympiakomitea.

Se vaatii kisojen siirtämistä vuodella koronavirusepidemian vuoksi. Niin ikään Australian olympiakomitea vaatii kilpailujen lykkäämistä vuoden 2021 kesään.

Sunnuntaina Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n johtokunta ilmoitti tekevänsä lopullisen päätöksen olympialaisten mahdollisesta siirtämisestä neljän viikon sisällä.

Japanin pääministeri Shinzo Abe puolestaan totesi maanantaina, että päätös olympialaisten perumisesta pitäisi tehdä mahdollisimman pian. Aben mukana lopullinen päätäntävalta asiassa on kuitenkin KOK:lla

23.3. klo 3.13 McDonald's sulkee ravintolansa Britanniassa ja Irlannissa

Kansainvälisen pikaruokaketju McDonald’sin Britannian-yksikkö ilmoittaa sulkevansa kaikki ravintolansa Britanniassa ja Irlannissa maanantaista lähtien koronakriisin vuoksi.

Päätöksen taustalla on työntekijöiden ja asiakkaiden suojaaminen, kertoo yhtiö Twitterissä. Ravintolat avataan, kun se on jälleen turvallista.

23.3. klo 2.24 USA:n media: Harvey Weinsteinilla korona

Harve Weinstein saapuu oikeuteen.
Harvey Weintein saapui oikeustalolle helmikuun lopulla Manhattanilla New Yorkissa. Kuva: Spencer Platt / AFP

Ex-elokuvatuottaja Harvey Weinsteinilla on todettu koronavirustartunta, kertovat yhdysvaltalainen Deadline-sivusto sekä useat paikallislehdet.

Viime viikolla 68 vuotta täyttänyt Weinstein sai taannoin 23 vuoden tuomion seksuaalirikoksista.

Hänet siirrettiin viime viikolla New Yorkin osavaltiossa sijaitsevaan Wenden vankilaan.

Weinsteinin tiedottaja on kommentoinut medioille, ettei hänellä ole tietoa asiasta.

23.3. klo 2.05 Lentolippujen hinnat saattavat nousta ja liikematkustus supistua pysyvästi

Koronaviruksen aiheuttama kriisi lentoyhtiöissä saattaa johtaa lentolippujen hintojen nousuun ja liikematkailun pysyvään vähentymiseen, arvioi analyysiyhtiö Inderes.

Inderesin mukaan lentoalalla saatetaan nähdä keskittymistä, mikä voi johtaa lentolippujen hintojen kallistumiseen. Liikematkailu saattaa vähentyä puolestaan sen vuoksi, että yrityksissä on opittu käyttämään etäyhteyksiä koronakriisin aikana. Lue koko juttu täältä.

Lähde: STT

23.3. klo 1.40 Trump määräsi kansalliskaartit avuksi USA:n pahimmille virusalueille

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo määränneensä kansalliskaartit avustamaan New Yorkia, Kaliforniaa ja Washingtonia, jotka ovat tällä hetkellä maan koronavirusepidemian keskiössä.

Presidentin mukaan alueille lähetetään muun muassa lisäsairaalapetejä sekä kasvosuojaimia seuraavan 48 tunnin kuluessa.

Yhdysvalloissa on todettu yhteensä ainakin 32 000 koronavirustartuntaa, kertoo uutiskanava CNN. Vähintään 400 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena.

22.3. klo 23.25 Ranska sääti poikkeustilan

Ranskan parlamentti sääti sunnuntai-iltana lain, joka määräsi maahan poikkeustilan koronaviruksen vuoksi. Laki antaa maan hallitukselle enemmän valtaa päättää nopeista toimista viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Laki muun muassa antaa hallitukselle mahdollisuuden tukea maan yrityksiä ja lykätä paikallisvaalien toista kierrosta.

Ranskalaiset ovat olleet tiistaista lähtien kotiarestissa, ja vain tärkeät matkat kodin ulkopuolelle ovat olleet sallittuja.

Koronakuolemien määrä nousi Ranskassa sunnuntaina yli sadalla lauantaista. Kaikkiaan vajaat 700 ihmistä on kuollut virukseen Ranskassa. Tartuntoja on rekisteröity yli 16 000.

STT

22.3. klo 23.14 Löfven: Ruotsalaisten varauduttava uusiin rajoituksiin

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven puhui televisiossa sunnuntaina. Kuva: Anders Wiklund / TT

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kehottaa ruotsalaisia varautumaan uusiin rajoituksiin koronaviruksen vuoksi. Hänen mukaansa rajoituksia voidaan määrätä lyhyellä varoitusajalla ja ne voivat haitata ihmisten arkea aiempaakin enemmän.

Löfven esitti varoituksensa poikkeuksellisessa tv-puheessaan.

Löfven ei kuitenkaan kertonut uusista, heti voimaan tulevista toimista.

22.3. klo 21.43 Lapin kuntajohtajat toivovat hallitukselta baarien sulkupäätöstä

Hallituksen pitää tehdä ihmisiä kokoavia palveluita koskeva sulkupäätös koronaepidemian vuoksi, vaativat Lapin kuntajohtajat ja Lapin liitto yhteisessä vetoomuksessaan. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi baarien ja yökerhojen sulkemista.

Aiemmin tänään useat Lapin hiihtokeskukset kertoivat, että ne aikovat sulkea hissinsä tämän päivän jälkeen. Vetoomuksen kirjoittaneet kuitenkin pelkäävät, että pääsiäisaika kokoaa ihmisiä jälleen tunturikeskuksiin muiden palveluiden äärelle.

Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi sanoo tiedotteessa, että viranomaisten sulkupäätös tarkoittaisi myös, että yrittäjät voisivat saada edes jonkinlaisen korvauksen vakuutustensa kautta.

STT

22.3. klo 20.42 Orpo: Kokoomus valmis sulkemaan Uudenmaan rajat

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo Iltalehden haastattelussa, että puolue on valmis sulkemaan Uudenmaan rajat, jotta epidemia saadaan hillittyä. Orpo vaatii hallitusta myös toimimaan nopeammin tartuntojen estämiseksi.

Pääministeri Sanna Marin kertoi lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että hallitus on varautunut rajoittamaan ihmisen liikkumista myös Suomen sisällä.

Ylen saamien tietojen mukaan liikkumisrajoitukset tehtäisiin maakuntaa pienemmille alueille. Hallituslähteen mukaan on todennäköistä, että epidemian pahetessa liikkumis- ja oleskelurajoitukset tulevat yhä ajankohtaisemmiksi.

22.3. klo 19.55 Angela Merkel joutuu karanteeniin

Saksan liittokansleri Angela Merkel joutuu karanteeniin.

Merkelin tiedottajan mukaan liittokansleri on saanut rokotuksen lääkäriltä, jolla on todettu koronainfektio.

Merkel aikoo jatkaa töitään karanteeniajan kotoaan käsin.

22.3 klo 19.18 Italiassa koronavirukseen päivässä kuolleiden määrä kääntyi laskuun

Italiassa koronavirukseen vuorokauden aikana kuolleiden määrä on laskenut.

Vuorokauden aikana virukseen on kuollut viranomaisten mukaan 651 ihmistä. Vuorokautta aikaisemmin uhrien määrä oli 793. Yhteensä tautiin on kuollut Italiassa 5 476 ihmistä. Sairastuneita on lähes 60 000.

22.3. klo 19.05 New Yorkin pormestari: Vaarana, että ihmishenkiä menetetään turhaan

New Yorkin pormestarin mukaan kaupungin sairaalat ovat pian suurissa vaikeuksissa.

Bill de Blasio sanoo, että kaupunkiin on saatava lisää hengityskoneita viimeistään kymmenen päivän kuluessa. Jos näin ei käy, menetetään de Blasion mukaan ihmishenkiä, jotka olisivat pelastettavissa.

New Yorkissa on todettu yli 8 000 koronavirustartuntaa eli kolmannes kaikista Yhdysvaltojen tartunnoista. Tautiin on kuollut New Yorkissa 60 ihmistä. De Blasio vaatii liittovaltiolta lisää lääkintätarvikkeita.

Hän sanoi NBC-kanavalle, että ihmisiä kuolee turhaan, jos presidentti Donald Trump ei ryhdy toimiin. De Blasio vaatii, että armeija määrätään auttamaan kriisissä.

22.3. klo 19.04 Suuret kaupungit eivät odota oppilasryntäystä maanantaina

Suurten kaupunkien opetusjohtajat eivät odota oppilasryntäystä kouluihin linjamuutoksen jälkeen.

Esimerkiksi Tampereella noin 800 lasta tarvitsee lähiopetusta maanantaina. Vanhemmille lähetettiin asiasta kysely.

– Lähiopetuksessa oli viime viikolla noin 400 lasta, eli määrä suunnilleen tuplaantuu nyt. Tämä auttaa opetusjärjestelyissä, kun kouluun tulevien lasten määrä on suurin piirtein tiedossa, Tampereen kasvatus- ja opetusjohtaja Kristiina Järvelä kertoo.

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolaisen mukaan heillä ei ole tiedossa vielä tarkkaa määrää.

Tällä viikolla Helsingissä osallistui kolmen päivän aikana lähiopetukseen noin 1 300 oppilasta.

– Olemme varautuneet siihen, että jonkin verran enemmän tulee, mutta en usko draamaattiseen muutokseen tai suurempaan ryntäykseen. Kun on edelleen vahva suositus, että ykkös-, kakkos- ja kolmosluokkalaiset ovat kotiopetuksessa, Pohjolainen sanoo.

22.3. klo 17.52 Saksa kieltää yli kahden ihmisen kokoontumisen

Saksassa yli kahden ihmisen kokoontumiset ovat toistaiseksi kiellettyjä. Näin pyritään estämään koronaviruksen leviäminen.

Liittokansleri Angela Merkel on sopinut asiasta tänään Saksan osavaltioiden pääministerien kanssa käymässään puhelinkokouksessa.

22.3. klo 17.48 Näin rajaaminen käytännössä toimii

Viranomaisten rajaamistoimet pyrkivät vähentämään koronaviruksen leviämistä. Ylen uutisgrafiikan visualisti Jyrki Lyytikkä teki The Spinoffin Toby Morrisin alkuperäisgrafiikkaa mukaillen mallinnuksen etätyön ja kotona pysymisen vaikutuksista koronaviruksen tartuntaketjussa.

Kuinka eristystoimet vaikuttavat tartuntaketjuun
Kuva: TOBY MORRIS / The Spinoff, Jyrki Lyytikkä / Yle

22.3. klo 17.25 Venäjä ei aio tiukentaa turvatoimiaan

Venäjä ei aio tiukentaa koronavirusepidemian estämiseksi tehtyjä toimia, sanoo maan epidemiakriisikeskus. Sen mukaan Venäjällä jo toteutetut toimenpiteet ovat riittäviä.

Venäjällä on tähän mennessä havaittu virallisten lukujen mukaan 367 koronavirustartuntaa ja yksi ihminen on kuollut tautiin.

Varapääministeri Tatjana Golikovan mukaan tartuntojen vähäisyys johtuu siitä, että Venäjä aloitti varotoimet jo ennen muita maita, tammikuussa. Länsimaissa on tosin esitetty epäilyjä Venäjän testausjärjestelmää kohtaan.

Venäjällä suurin osa tartunnoista on löydetty Moskovasta. Kaupunki on varannut kolme sairaalaa koronapotilaita varten ja alkanut rekrytoida lisää hoitohenkilöstöä. Venäjälle ollaan perustamassa eristysyksiköitä koronapotilaille. Ne rakennetaan samalla mallilla, jota Kiina on käyttänyt.

Moskovassa koulut on suljettu ja urheilutapahtumat, samoin kuin muut yleisötilaisuudet on kielletty.

Venäjällä ei kuitenkaan ole kielletty kirkossa käymistä, mikä on hyvin suosittua erityisesti ennen pääsiäistä. Ortodoksinen kirkko on ohjeistanut kirkossakävijöitä pidättäytymään muuten tavanomaisesta ristin suutelemisesta. Pappeja kehotetaan säännöllisesti desinfioimaan ikonit.

Lähteet: Reuters, Tass

22.3. klo 17.15 Kuntaliitto: Koronavirus heikentää kuntataloutta tänä vuonna vähintään 1,5 miljardilla

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne vaikuttaa myös kuntatalouteen, kun kuntien menot kasvavat ja tulot vähenevät. Odotettavissa on myös verotuottojen notkahtaminen. Kuntaliiton ensiarvion mukaan koronavirus heikentää kuntataloutta tänä vuonna vähintään 1,5 miljardilla eurolla.

– Puolentoista miljardin vaikutuksesta noin puolet on menojen lisäyksiä ja puolet menetettyjä tuloja, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina sanoo.

Reina korostaa kuitenkin, että tässä vaiheessa arvioihin liittyy vielä suuria epävarmuuksia.

22.3. klo 16.50 Paavilta ylimääräinen Urbi et Orbi -siunaus

Paavi Franciscus aikoo pitää ensi sunnuntaina ylimääräisen Urbi et Orbi -siunauksen. Näin hän haluaa tähdentää koronaepidemian vaarallisuutta.

Paavi puhuu Rooman Pietarinkirkon parvekkeelta, kuten aina pääsiäisenä ja jouluna Urbi et Orbi -siunauksia antaessaan. Pietarinkirkon aukio on kuitenkin pidetty tyhjänä jo jonkin aikaa osana epidemian estotoimia.

Paavi toivoo myös, että kaikki kristityt keskeyttäisivät työnsä keskiviikkona puolenpäivän aikaan ja lausuisivat yhteisen Isä meidän -rukouksen.

22.3. klo 16.33 MaRa: "Ravintola-alan yrittäjät törmänneet seinään"

Koronavirus ja sen mukanaan tuomat rajoitukset iskevät pahasti ravintola-alaan. Ravintoloitsijat vetoavat tilojen omistajiin, jotta nämä alentaisivat tai jättäisivät jopa kokonaan vuokrat perimättä.

Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo, että tilanne on hälyttävä.

– Yrittäjät ovat törmänneet seinään muutamassa päivässä. Suuri osa kuluista juoksee, mutta tulot ovat laskeneet tämän aamun tiedon mukaan jopa 80–90 prosenttia. Asiakkaita ei ole. Muutamat ravintolat ovat jo päättäneet sulkea ovensa kokonaan.

22.3. klo 16.00 Valtioneuvosto pyysi somevaikuttajat jakamaan tietoa koronasta

Valtioneuvosto pyysi somevaikuttajat mukaan jakamaan faktatietoa siitä, kuinka toimia koronavirusepidemian keskellä. Tarkoituksena on pyrkiä muokkaamaan valtiolliset tiedotukset ymmärrettävään muotoon.

Lisäksi tarkoituksena on jakaa ohjeita ja katkaista mahdollisilta huhuilta siivet sosiaalisessa mediassa. Yhteistyöllä pyritään faktatiedon levittämiseen.

22.3. klo 15.30 Italia sammuttaa teollisuutensa

Italia keskeyttää kaiken teollisen toimintansa lukuunottamatta yhteiskunnalle välttämätöntä toimintaa. Presidentti Giuseppe Conte ilmoitti asiasta TV-puheessaan viime yönä.

Conte ei määritellyt tarkemmin, mitä aloja sulku koskee. Hallituksen on määrä täsmentää määräystä myöhemmin tänään.

Rakennustyömaat suljetaan lukuunottamatta sairaaloiden, maanteiden ja rautateiden rakentamista. Ruokakaupat, apteekit, postikonttorit ja pankit saavat jatkaa toimintaansa.

Italiassa koronavirukseen on kuollut enemmän ihmisiä kuin missään muussa maassa. Pahiten Italian alueista kärsii Lombardia, missä kuolleita on jo yli 3 000.

Lombardian johto asetti eilen asukkailleen entistä tiukempia määräyksiä, jotta epidemia ei pääsisi leviämään. Esimerkiksi kaikki kuntoilu ulkosalla kiellettiin.

22.3. klo 14.34 Euroopassa jo yli 150 000 todettua koronatartuntaa, kuolleita 7 800

Euroopan maissa todettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan yli 150 000:een. Sairaus on vaatinut 7 800 ihmisen hengen.

Pandemia on levinnyt virallisten lukujen valossa maanosista pahiten Euroopassa. Aasiassa tartuntoja on testeissä löytynyt vajaat 97 000 ja virus on aiheuttanut 3 500 ihmisen kuoleman.

Koko maailmassa tartuntoja on toistaiseksi todettu yhteensä reilut 300 000.

Viralliset luvut ovat mitä ilmeisimmin vain murto-osa todellisista tartunnoista, sillä monissa maissa testi tehdään vain niille sairastuneille, jotka tarvitsevat sairaalahoitoa.

STT

22.3. klo 14.24 Ruka ja Pyhä päättivät sittenkin sulkea rinteet maanantaina

Ylen saamien tietojen mukaan Ruka on päättänyt sulkea rinteet maanantaina Rukalla ja Pyhällä. Tarkoitus on estää se, että matkailuvirrat Lapin keskuksista kääntyisivät Kuusamoon ja Pyhätunturille. Ruka ja Pyhä ovat avoinna viimeisen päivän huomenna.

22.3. klo 14.03 THL: Suomessa todettu yhteensä 626 varmistettua tartuntaa

Suomessa on todettu 22.3. mennessä yhteensä 626 laboratoriovarmistettua koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamaa tautitapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Uusia tapauksia on yhteensä 105. Testattuja on lähes 10 000.

THL:n johtajan mukaan koronatartunnan saaneiden todellinen lukumäärä voi olla 20–30 kertaa suurempi.

Sairaalahoitoa vaativia potilaita on keskussairaaloissa 43, joista 12 on teho-osastolla. Suomessa yksi henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

22.3. klo 13.57 Espanjassa liki 400 kuollut vuorokaudessa

Espanjassa kuolonuhrien määrä on lisääntynyt jälleen rajusti. Viranomaiset kertovat, että kuluneen vuorokauden aikana on menehtynyt 394 henkilöä.

Espanjassa on todettu tähän mennessä yli 28 000 tartuntaa ja kaikkiaan yli 1 700 ihmistä on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin. Pahimmalla tautialueella, Madridin itsehallintoalueella, kuolleita on yli tuhat. Taudista on parantunut tähän mennessä runsaat 2 500 ihmistä.

Potilaita siirretään Madridin täyttyneistä sairaaloista muualle. Uusi hätäsairaala on avattu Madridin Ifema-messukeskukseen. Viranomaiset ovat kutsuneet 52 000 terveydenhoitotyöntekijää lisää hoitamaan koronaviruspotilaita. Heidän joukossaan on 14 000 jo eläköitynyttä lääkäriä ja hoitajaa.

Lue lisää Espanjan sairaaloiden tilanteesta tästä jutusta.

22.3. klo 13.24 Finnairilta lisälentoja tiistaille Kanarialta ja Turkista

Lentoyhtiö Finnair on lisännyt vielä tiistaille lentoja, joilla lomakohteissa olevat suomalaiset pääsevät palaamaan Suomeen.

Lennot lähtevät Las Palmasista ja Teneriffalta Kanarialta sekä Antalyasta Turkista, kertoo Finnair Twitterissä.

Yhtiö on lisäksi järjestänyt tälle viikonlopulle 11 ylimääräistä lentoa Malagasta Espanjasta Suomeen, näistä viimeiset tänään. Lisäksi ainakin Alicantesta Espanjasta on määrä kuljettaa ensi keskiviikkona suomalaisia kotimaahan yksityisellä paluulennolla.

Lähde: STT

22.3. klo 13.12 Ruka ja Pyhä auki vielä lähes viikon

Rukan ja Pyhätunturin rinnekeskukset jatkavat siten, että ensi lauantai eli 28. päivä on viimeinen aukiolopäivä. Asian varmisti sunnuntaina Ylelle Rukakeskuksen toimitusjohtaja Ville Aho.

– Muun muassa Rukalla on tällä hetkellä asiakkaita noin kolmannes vähemmän kuin keskimäärin tähän aikaan. Rukalla ja Pyhällä ei ole todettu virusta ja tilanne on sen suhteen rauhallinen. Emme ota tosin enää matkailuvarauksia vastaan, vaan palvelemme ne asiakkaat, jotka ovat tänne nyt tulleet tai ovat täällä ensi viikon lopulla, Aho sanoo.

22.3. klo 12.34 Lapin hiihtokeskukset suljetaan sunnuntain jälkeen

Lapin isot hiihtokeskukset sulkevat hissinsä jo tämän päivän jälkeen. Alun perin keskukset olivat suunnitelleet lopettavansa ensi perjantaista alkaen.

Ylläs, Levi, Luosto, Olos, Pallas ja Ounasvaara kertovat, että päätöksen taustalla vaikuttavat uutiset Lappiin matkaavista autojonoista.

- Uhkana on, että tulevalla viikolla asiakasmäärät olisivat kasvaneet, toteavat mm. Ylläksellä toimiva yrittäjä Pertti Yliniemi ja Levin keskuksen tj. Jouni Palosaari.

Kaikille ensi viikolle hissilipun ostaneille palautetaan rahat.

22.3. klo 12.01 Iran kertoi uudet luvut: 129 kuollut päivässä

Iranissa koronaviruksen kuolonuhrien määrä on noussut vuorokaudessa 129:llä. Tautiin on menehtynyt Iranissa kaikkiaan 1 685 ihmistä.

Vahvistettuja tartuntoja on nyt 21 638, terveysministeriö kertoi.

Lähteet: AP, AFP

22.3. klo 11.54 Tirolissa jäljitetään mahdollisia uusia after ski -tartuntoja

Itävallan Alpeilla epäillään koronaviruksen levinneen jälleen uusissa hiihtokohteissa. Tirolin osavaltio tiedotti lauantaina, että Zillertalin alueella on todettu 32 tartuntaa, joilla useilla on yhteys ravintoloihin tai majoitusliikkeisiin. Viranomaisten mukaan ainakin yhdessä baarissa Zillertalissa on työskennellyt saksalaisnainen, jolla on kotiin palattuaan todettu koronavirustartunta.

Majoitusliikkeiden osalta mahdollisten lähikontaktien tiedot löytyvät, mutta esimerkiksi after ski -baarien asiakkaista ei ole tietoa. Tirolin osavaltio pyytääkin kaikkia 8.–15. maaliskuuta tietyissä baareissa asioineita seuraamaan terveydentilaansa ja ottamaan tarvittaessa yhteyttä oman kotimaansa viranomaisiin.

Osavaltion tiedotteessa nimetään yhteensä yhdeksän baaria tai ravintolaa ja neljä kylää: Mayrhofen, Gerlos, Zell am Ziller ja Aschau-Kaltenbach.

Hiihtokausi Tirolissa keskeytettiin etuajassa viime viikolla, kun alkoi näyttää, että koronavirus oli levinnyt kiivaasti hiihtokeskuksissa ja sieltä muualle Eurooppaan. Kerroimme aiemmin viikolla Tirolin tartuntaketjuista.

Tirolissa on todettu vajaat 800 tartuntaa.

22.3. klo 11.49 Korona vei vertaistuen monelta, joka pyrkii irti päihteistä

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot hankaloittavat päihteistä eroon haluavien toimintaa. Monelta tukiryhmältä on mennyt kokoontumispaikka alta, kun kunnat ja seurakunnat ovat sulkeneet tilansa. Erityistä huolta kannetaan vasta raitistuneista.

22.3. klo 11.21 Pääministeri Löfven puhuu illalla televisiossa Ruotsin kansalle koronaepidemian vuoksi

Ruotsissa pääministeri Stefan Löfven puhuu illalla kansakunnalle koronaepidemian johdosta. Viisiminuuttisen puheen välittää Ruotsin yleisradioyhtiö SVT. Menettely on Ruotsissa erittäin poikkeuksellinen. Vastaava tilanne on ollut SVT:n mukaan vain kerran, kun vuoden 2018 vaalien alla kansakunnalle puhumaan oli kutsuttu kaikki puoluejohtajat.

– Meillä on Ruotsissa epätavallinen tilanne, ja suuri osa maailmaa on lamaantunut. Sillä on selvästi arvoa, että voi kuulla pääministerin puhuvan suoraan yleisölle, Helena Olsson SVT:stä kommentoi.

Ruotsissa kerrottiin lauantaina, että vahvistettuja tartuntoja on 1 746 ja 20 ihmistä on kuollut. Tehohoidossa oli 61 ihmistä. Pahimmin epidemia riivaa Tukholman aluetta. Tukholmassa on paiskittu töitä tehohoidon paikkojen lisäämiseksi.

– Meillä on nyt hyvin tehohoidon paikkoja. Varaudumme siihen, että meillä tulee olemaan piakkoin merkittävästi vaikeampaa, alueen terveyden- ja sairaanhoidon johtaja Björn Eriksson sanoi lauantaina.

Lähde: STT

22.3. klo 11.00 HUSin alueella 71 uutta tartuntaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) todettiin lauantaina 71 uutta koronavirustartuntaa.

Kyseessä on jälleen suurin yhtenä päivänä todettu tartuntamäärä. Edellinen suurin lukema todettiin perjantaina, jolloin tapauksia oli 53.

Tähän mennessä HUSissa on todettu yhteensä 378 tartuntaa.

22.3. klo 10.18 Iran kieltäytyy Yhdysvaltain avusta, viittaa salaliittoteorioihin

Iranin korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei ilmoittaa, ettei Iran aio vastaanottaa apua Yhdysvalloista koronaviruksen torjumiseksi. Khamenei viittasi samalla salaliittoteorioihin, joiden mukaan virus olisi Yhdysvaltain kehittelemä.

– Ehkä tarjoamanne lääke on vain keino levittää virusta lisää, Khamenei sanoi.

Iranialainen mattokauppias seisoo mattokaupan edustalla Teheranissa.
Iranilainen mattokauppias odotti asiakkaita Teheranissa keskiviikkona. Kuva: Abedin Taherkenareh / EPA

Khamenein mukaan Iran selviää itse epidemiasta. Hän puhui Teheranissa persialaisen uudenvuoden kunniaksi, ja puhe välitettiin myös televisiossa.

Khamenein väitteillä keinotekoisesti valmistetusta viruksesta ei ole tieteellistä pohjaa. Talouspakotteiden koettelemassa Iranissa tartunta on virallisesti todettu yli 20 000 ihmisellä. Kuolleita on yli 1 500.

Lähteet: Reuters, AP

22.3. klo 9.42 Intia sulkeutui 14 tunniksi

Sadat miljoonat intialaiset pysyttelivät sisätiloissa sunnuntaina pääministeri Narendra Modin vedottua kansalaisiin, jotta nämä asettuisivat kotikaranteeniin.

Varsinaista ulkonaliikkumiskieltoa ei ole asetettu ja liikkumisen rajoitukset perustuvat vapaaehtoisuuteen. Raporttien mukaan väkimäärät normaalisti vilkkailla kaduilla ovat kuitenkin huomattavasti vähentyneet. Myös raide- ja tieliikennettä on vähennetty.

Rajoitukset jatkuvat sunnuntai-iltaan asti. Modi on kuvannut toimia kokeiluksi. Viranomaiset ovat ilmoittaneet paikallisista ulkonaliikkumiskielloista useissa kaupungeissa.

Intiassa koronavirustartunta on todettu 324 ihmisellä ja neljä on kuollut. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että uusia tartuntoja todetaan nyt Intiassakin samaan tahtiin kuin muissa maissa epidemian alkuvaiheessa. Muualla tartuntojen määrät ovat kasvaneet nopeasti eksponentiaalisesti.

Lähde: AP, Reuters

22.3. klo 9.03 Yle haastatteli Pohjois-Italian Bergamon sairaalassa työskentelevää lääkäriä hädästä

Bergamon pääsairaalan täysi hätätila on kestänyt jo kuukauden. Yle haastatteli sairaalassa työskentelevää lääkäriä ponnisteluista musertavan epidemian eturintamassa. "Kuolleiden määrä on valtava", sydänkirurgi Caterina Simon sanoo.

Lue tästä jutusta, kuinka sairaala yrittää selvitä äärirajoilla.

22.3. klo 8.57 Korona levisi myös Ahvenanmaalle

Ahvenanmaalla on todettu kaksi koronavirustartuntaa, viranomaiset kertoivat lauantai-iltana. Kyseessä ovat saarimaakunnan ensimmäiset tautitapaukset.

Sairastuneet ovat nuoria aikuisia. Heillä ei ole yhteyttä toisiinsa. Viranomaisten mukaan sairastuneilla on lieviä oireita. He ovat eristyksissä kotonaan.

22.3. klo 8.53 Singapore kieltää kaikki lyhyet vierailut maahan

Singapore kieltää kaikki lyhyet vierailut maahan, olipa kyse kauttakulusta tai lyhyestä vierailusta kaupunkivaltiossa.

Singapore yrittää pysäyttää koronaviruksen leviämisen ja turvata terveyenhoitojärjestelmän resurssien riittävyyden omille kansalaisilleen. Kielto astuu voimaan myöhään maanantaina paikallista aikaa.

Singapore kertoi ensimmäisestä koronavirukseen kuolleesta lauantaina. Lähes 80 prosenttia Singaporessa todetuista tartunnoista ovat olleet ulkopuolisten maahan tuomia.

Lähde: AP

22.3. klo 8.45 Kolumbiassa ensimmäinen kuolonuhri: italialaismatkailijoita kyydinnyt taksinkuljettaja

Etelä-Amerikan Kolumbiassa on tapahtunut ensimmäinen koronavirukseen liittyvä kuolemantapaus, Kolumbian terveysministeri kertoi.

Koronavirukseen menehtyi 58-vuotias mies, joka työskenteli taksinkuljettajan Cartagenan kaupungissa. Mies oli kuljettanut autossaan kahta italialaista matkailijaa, ja kaksi päivää myöhemmin hän oli alkanut voida huonosti. Mies kärsi myös korkeasta verenpaineesta ja diabeteksesta.

Miehelle tehdyt kaksi koronavirustestiä eivät vahvistaneet tartuntaa, mutta ainakin toinen testeistä oli tehty väärin. Kolumbian terveysviranomaiset pitävät tartuntaa varmana. Tartunta on todettu myös miehen sisarella, häntä hoitaneella lääkärillä ja toisella hänen kyydissään olleella italialaismatkailijalla.

Kolumbiassa alkaa tiistaina koko maan kattavat rajoitukset ulkonaliikkumiselle.

Lähde: Reuters

22.3. klo 7.33 Opetusministeri Andersson: Älkää viekö lapsianne kouluun, ellei ole pakko

Opetusministeri Li Andersson (vas.) julkaisi lauantai-iltana voimakkaan vetoomuksen sosiaalisessa mediassa sen puolesta, että vanhemmat harkitsisivat erittäin tarkasti vievätkö lapsensa kouluun vai ei.

Andersson kirjoitti Facebookissa ja Twitterissä, että mikäli lapsesi on varhaiskasvatuksessa tai 1-3 vuosiluokilla, älä vie häntä lähiopetukseen, ellei ole pakko.

Andersson kertoo tämän olevan tehokkain tapa hidastaa koronaviruksen aiheuttaman taudin leviämistä ja pitää poikkeusaika mahdollisimman lyhyenä.

Li Andersson hallituksen tiedotustilaisuudessa.
Li Andersson Kuva: Tiina Jutila / Yle

22.3. klo 6.55 Suomalaisen lääkkeen toivotaan estävän koronakuolemia merkittävästi

Turkulaisen Faron Pharmaceuticals Oy:n kehittämä Traumakine-lääke herättää nyt runsaasti kiinnostusta, mistä kertoo jo se, että yhtiön osakkeen arvo yli kaksinkertaistui Helsingin pörssissä yhdessä päivässä.

Kiinnostuksen syynä on se, että Traumakinen uskotaan tarjoavan apua koronaviruksen aiheuttamaan keuhkotautiin ja vähentämään viruksen aiheuttamia kuolemia.

Joulukuussa 2019 yhtiö haki Yhdysvaltain lääkeviranomaiselta FDA:lta lupaa jatkaa Traumakinen tutkimuksia. Lupa tuli lopulta ja testit pääsevät jatkumaan, vieläpä nopeutetulla aikataululla.

22.3 klo 5.24 Yhdysvaltojen jokaisessa osavaltiossa todettu tartuntoja

Yhdysvaltojen jokaisessa 50:ssä osavaltiossa on todettu koronavirustartuntoja. Eniten tartuntoja on New Yorkin osavaltiossa, yli 12 000 ja vähiten Etelä-Dakotassa (14 tartuntaa) ja Alaskassa (15 tartuntaa).

Kaiken kaikkiaan Yhdysvalloissa on tähän mennessä todettu yli 26 000 tartuntaa. Kuolleita on yhteensä 336.

Lähde: Johns Hopkins University

22.3. klo 5.05 New Yorkin vankiloissa todettu 38 tartuntaa

Ainakin 38 vankia on saanut koronavirustartunnan New York Cityn eri vankiloissa, kertoo kaupungin vankilajärjestelmää valvova hallitus.

Yksi kyseisistä vankiloista on muun muassa pahamaineinen Rikers Island, jossa esimerkiksi ex-elokuvatuottaja Harvey Weinstein on istunut seksuaalirikoksista.

Aiemmin tällä viikolla tosin kerrottiin, että Weinstein on siirretty istumaan tuomiota uuteen vankilaan Buffalon kaupunkiin New Yorkin osavaltiossa.

Lähde: APTN

22.3. klo 3.07 Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencellä ei koronaa

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pence ja hänen vaimonsa Karen Pence ovat saaneet negatiiviset tulokset koronavirustestistä. Asiasta ilmoitti varapresidentin kanslian lehdistösihteeri Katie Miller Twitterissä.

Eilen ilmoitettiin, että yksi varapresidentin kanslian työntekijä on saanut koronavirustartunnan, jonka vuoksi Penceltä ja hänen vaimoltaan otettiin koronavirusnäytteet.

22.3. klo 2.41 Gazassa on vahvistettu ensimmäiset koronavirustartunnat

Gazan kaistalla on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Kyseessä ovat ensimmäiset vahvistetut tartunnat palestiinalaisalueella.

Molemmat tartunnan saaneet ovat palestiinalaisia, jotka olivat palanneet Pakistanista Egyptin kautta. Viranomaisten mukaan molemmat olivat olleet karanteenissa paluunsa jälkeen.

Brittilehti Guardianin mukaan Gazassa on jo aikaisemmin suljettu muun muassa kouluja pandemian takia.

22.3. klo 2.30 Kiina kertoo 46:sta uudesta koronatartunnasta ja 6 kuolemasta

Kiina kertoo 46:sta uudesta koronavirustartunnasta Manner-Kiinassa. Uusia kuolemia on todettu kuusi, joista neljä on Hubein maakunnassa.

Koronaviruksen kerrotaan saaneen alkuunsa juuri Hubein maakunnasta viime vuoden lopulla.

Kaikkiaan Kiinassa on toistaiseksi saanut koronatartunnan yli 80 000 ihmistä, joista on kuollut 3 259 ihmistä.

Eilen Kiina kertoi kolmannnesta perättäisestä päivästä ilman uusia paikallisia koronavirustartuntoja. Nyt kuitenkin paikallisia on taas sairastunut.

Kaikkiaan ulkomailta tartunnan saaneita kerrotaan olevan nyt yli 300.

Lähde: Reuters

22.3. klo 1.21 Italia määrää suljettavaksi suuren määrän yrityksiä – ruokakaupat auki, toimistoja ja tehtaita kiinni

Italiassa hallitus määrää ison osa yrityksistä suljettavaksi koronaviruksen vuoksi. Sulkemiskehotus koskee kaikkia "ei-välttämättömiksi" arvioituja yrityksiä, kertovat useat kansainväliset mediat.

Auki saavat olla esimerkiksi ruokakaupat, apteekit, postipalvelut sekä pankit, kertoo brittilehti Guardian. Myös keskeiset julkiset palvelut ja liikenne turvataan. Lehden mukaan sulku koskee esimerkiksi monia tehtaita ja toimistoja.

Hallitus teki päätöksensä sen jälkeen kun Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä nousi lauantaina yli 4 800:n

Lähde: STT

22.3. klo 1.18 Yhdysvalloissa jo lähes 25 000 tartuntaa

Yhdysvalloissa on tähän asti todettu 24 783 tartuntaa. Tällä hetkellä koronavirusta on tavattu jokaisessa osalvatiossa, Alaskaa lukuun ottamatta.

Kuolleita Yhdysvalloissa on 301. Eniten kuolemia on toistaiseksi todettu Washingtonin-, New Yorkin- sekä Kalifornian osavaltioissa.

22.3. klo 1.07 RT: Putin tarjonnut apua Italialle taistelussa koronavirusta vastaan

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tarjoutunut auttamaan koronaviruksen riivaamaa Italiaa, kertoo venäläinen tv-uutiskanava RT. Putinin kerrotaan olleen puhelimitse yhteydessä Italian pääministeri Giuseppe Conteen.

Venäjän puolustusministeriö kertoo olevansa valmiina lähettämään asiantuntijoita, avustustarvikkeita sekä desinfiointiajoneuvoja Italiaan pahimmille koronapesäkkeillä.

21.3. klo 23.18 Pohjois-Korea: Trump lähestyi kirjeellä ja haluaa taistella yhdessä koronaa vastaan

Pohjois-Korea kertoo saaneensa Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta kirjeen, jossa Yhdysvallat ilmaisee halunsa kehittää maiden välisiä suhteita. Asiasta kertoo Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA.

Uutistoimiston mukaan Trump ilmaisee kirjeessä myös toivovansa maiden välistä yhteistyötä epidemian torjunnassa, minkä tulkittiin liittyvän koronaviruspandemiaan.

Pohjois-Korea ei ole virallisesti kertonut yhdestäkään virustartunnasta. Esimerkiksi maata tarkkaileva eteläkorealainen Daily NK -julkaisu kertoi runsas viikko sitten lähteisiinsä viitaten, että jopa 180 sotilasta olisi kuollut virukseen ja tuhansia olisi karanteenissa.

Lähde: STT

21.3. klo 22.11 Pohjoismaat päättivät järjestää erikoislentoja kansalaistensa kotiuttamiseksi

Pohjoismaat ovat tiivistäneet yhteistyötään ja järjestelevät yhteislentoja kansalaistensa kotiinkuljetusten järjestämiseksi. Kotiin haluavia ihmisiä on jumiutunut koronaviruksen vuoksi eri puolille maailmaa.

Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan yhteispohjoismaiset erikoislennot toimivat kaupalliselta pohjalta eli niihin myydään lippuja.

– Valtiot tukevat ja avustavat lentoyhtiöitä esimerkiksi laskeutumislupien saamiseksi.

21.3. klo 21.35 Turkki laittaa kuriin ulos pyrkivät vanhukset

Turkissa astuu lauantaina keskiyöllä voimaan ulkonaliikkumiskielto yli 65-vuotiaille ja kroonisista sairauksista kärsiville, COVID-19-virustartuntojen hillitsemiseksi.

Ulkonaliikkumiskiellon saaneille, joilla ei ole mahdollisuutta saada apua lähipiiristään, perustetaan tukiverkosto auttamaan päivittäisten asioiden hoitamisessa, sisäministeriö ilmoitti.

Turkissa on viime päivinä puhuttu paljon siitä, että kehotuksista huolimatta monet vanhukset ja riskiryhmään kuuluvat eivät suostu pysymään kotona.

Muutamassa kaupungissa katujen varsilta ja aukioilta on jopa poistettu penkkejä, koska vanhukset jatkoivat penkeillä kokoontumista entiseen malliin. Eteläisessä Denizlin kaupungissa muutama iäkkäämpi mies protestoi penkkien poistamista asettumalla makaamaan kadulle.

Ayla Albayrak, Istanbul

21.3. klo 21.20 Korona rajoittaa teollisuutta, ilmansaasteiden väheneminen pelastaa ihmishenkiä

Koronaepidemian rajoittamiseen tähtäävät toimet ovat johtaneet teollisuuden ja liikenteen merkittävään vähenemiseen. Tämän ansiosta myös ilmansaasteiden päästöt ovat vähentyneet.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan satelliittikuvista ilmenee, että Kiinan yllä saastemäärät ovat vähentyneet selvästi ja sama ilmiö on nyt havaittu myös Pohjois-Italiassa erityisesti typpidioksidin osalta.

Ilmansaasteet aiheuttavat terveysjärjestöjen mukaan maailmanlaajuisesti jopa seitsemän miljoonaa ennenaikaista kuolemaa.

Stanfordin yliopiston tutkija Marshall Burke on laskenut, että Kiinassa korona-toimenpiteiden ansiosta on Kiinassa on säästynyt 52 000 yli 70-vuotiasta ja 1 400 alle 5-vuotiasta ennenaikaiselta kuolemalta.

Ruotsin television SVT:n haastatteleman Uumajan yliopiston professorin Bertil Forsbergin mukaan Burken luvut ovat todennäköisesti hieman liioiteltuja. Forsberg uskoo kuitenkin, että saasteiden vähentymisen ansiosta Kiinassa on joka tapauksessa pelastunut yhtä paljon ihmisiä kuin koronaan on kuollut.

21.3. klo 20.35 Koronavirus rajoittaa jo lähes miljardin ihmisen arkea

Koronaviruksen tarttumista hidastavat toimet rajoittavat maailmanlaajuisesti jo noin 900 miljoonan ihmisen liikkumista. Rajoituksia liikkumiselle on julistettu 35 maassa, myös Suomessa.

Uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan 600 miljoonaa ihmistä on pakottavien rajoitusten piirissä, eli rajoitukset perustuvat määräykseen, eivät suositukseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan virusta on tavattu virallisesti jo 176 maassa.

Virus on surmannut noin 12 600 ihmistä. Noin 7 200 on kuollut Euroopassa ja lähes 3 500 Aasiassa.

STT

21.3. klo 20.30 Albaniassa armeija valvoo ulkonaliikkumiskieltoa

Albaniassa astui tänään voimaan 40 tuntia kestävä ulkonaliikkumiskielto. Armeija on poliisivoimat on määrätty valvomaan sitä.

Pääministeri Edi Rama ja oppositiojohtaja Lulzim Basha sanoivat harvinaisessa yhteislausunnossaan, että viranomaisilla on oikeus käyttää vaikka vesitykkejä tai kyynelkaasua saadakseen ihmiset pois kaduilta.

Maassa on todettu vain 76 koronavirustapausta ja kaksi ihmistä on kuollut tautiin.

Maan johto pelkää kuitenkin, että Italiasta on tullut maahan paljon viruksen kantajia. Lukuisat albanialaiset työskentelevät Italiassa. Italiasta palasi Albaniaan 120 000 ihmistä parisen viikkoa sitten ennen kuin maiden raja suljettiin.

Albanian hallitus on jo aikaisemmin vaatinuty ihmisiä rajoittamaan ulkona liikkumista, mutta väestö ei ole noudattanut kehotusta.

21.3. klo 19.24 Eeva Ahtisaarella todettu koronatartunta

Rouva Eeva Ahtisaarella on todettu koronavirustartunta, kertoo tasavallan presidentin kanslia. Presidentti Martti Ahtisaaren puolison kerrotaan kuitenkin voivan hyvin.

Martti Ahtisaari on hyväkuntoinen, eikä hänellä ole todettu koronaviruksen aiheuttamia oireita.

21.3. klo 19.20 Britannian yksityissairaalat liitettiin kansalliseen terveydenhoitoon

Britannian yksityiset sairaalat ovat tehneet Kansallisen terveydenhoitojärjestelmän (NHS) kanssa sopimuksen, jonka mukaan ne antavat resurssinsa NHS:n käyttöön koronavirusepidemian taltuttamiseksi.

Ensi viikosta alkaen yksityissairaaloiden 700 lääkäriä, 10 000 sairaanhoitajaa ja 8 000 muuta hoitohenkilöstön jäsentä ovat NHS:n käytettävissä.

Samalla yksityissairaalat luovuttavat NHS:n käyttöön 8 000 sairaalapaikkaa ja 1 200 hengityskonetta.

Yksityissairaalat saavat sopimuksesta korvauksen, mutta eivät tee sen myötä taloudellista voittoa.

Lähteet: Reuters, BBC

21.3. klo 19.15 Italiassa lähes 800 kuolemaa yhdessä päivässä

Italiassa on tämän päivän aikana kuollut 793 ihmistä koronavirukseen, kertovat maan viranomaiset. Määrä on selvästi suurempi kuin missään maassa yhdessä päivässä koko pandemian aikana.

Kuolonuhrien määrä on yhteensä 4 825.

Vahvistettujen tautitapausten määrä on 53 578. Määrä nousi eilisestä noin 6 500:lla.

21.3. klo 18.30 Yli sata henkilöä asetettiin karanteeniin Tuusulassa

Tuusulan lukion Hyrylän toimipisteen opiskelijalla on todettu koronavirustartunta, kertoo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä.

Tartunnan taustalla on matkailu. Tartunnan saanut on hyväkuntoinen ja kotihoidossa.

Hyrylän toimipisteessä altistuneet opiskelijat ja opettajat on asetettu kotikaranteeniin. Yhteensä karanteeniin asetetaan noin 110 henkilöä, joista neljä on opettajia.

21.3. klo 17.44 Psykologi: Ensimmäinen kuolemantapaus voi havahduttaa

Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen uskoo, että ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolema voi muuttaa suomalaisten asenteita.

– Tämä voi havahduttaa siihen, että korona on hyvin vakava sairaus. Jokaisella on myös vastuu siitä, että kantaa oman korren kekoon ja noudattaa ohjeita.

Niin kauan kun uutiset tartunnan saaneiden kuolemista ovat tulleet ainoastaan ulkomailta, on ollut mahdollista säilyttää kuvitelma siitä, ettei koronavirus koske "juuri minua". Yksilölle se voi olla lohtu, mutta yhteisölle haitta.

– Nyt selvisi, että emme ole sen kummallisempi yhteiskunta kuin mikään muukaan, meille virus aiheuttaa samat asiat kuin muuallakin, Turunen sanoo.

21.3. klo 17.38 THL:n johtaja kysyy apua mobiilisovelluksen kehittämiseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen haluaa uuden mobiilisovelluksen avuksi kamppailussa koronavirusta vastaan.

Salminen kysyy Twitterissä, kuka tekisi sovelluksen, jonka kautta suomalaiset voisivat ilmoittaa reaaliaikaisesti hengitystieoireistaan ja jossa sijainti tallentuisi Suomen kartalle.

Salmisen mukaan ajatuksena on, että sovellus tuottaisi nopeasti vilkaistavan kuvan siitä, onko jollakin alueella erityisen paljon oireilevia.

STT

21.3. klo 17.25 Huoltovarmuuskeskus ottanut suuryritykset tehoseurantaan

Huoltovarmuuskeskus on aloittanut tehostetun, päivittäisen yhteydenpidon suuryritysten kanssa. Keskus varmistaa yritysten kanssa, että muun muassa elintarvikkeiden, lääkkeiden ja sähkön jakelussa ei tule ongelmia. Median toiminta varmistetaan niin ikään jatkuvalla yhteydenpidolla.

21.3.2020 klo 16.35 Uuden lastensairaalan henkilöstöllä todettu uusia tartuntoja

Noin puolet uuden lastensairaalan lasten syöpä- ja elinsiirto-osaston Taikan henkilökunnasta on kotikaranteenissa, kertoo ylilääkäri Eero Jokinen.

Osaston henkilökuntaan kuuluvalla hoitajalla todettiin koronavirustartunta 18.3.2020. Tartunnan saaneen kontaktit selvitettiin ja altistuneet työntekijät asetettiin kotikaranteeniin 19.3.2020.

Osaston henkilökuntaan kuuluvilla on todettu lisää koronavirustartuntoja. Uusien tatapausten osalta on selvitetty altistuneet ja 19 työntekijää on asetettu kahden viikon kotikaranteeniin. Lisäksi kaksi vastaanotolla käynyttä potilasta perheineen on altistunut.

21.3. klo 16.26 THL:n Tervahauta: Ei käännettä epidemiassa

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo, ettei Suomen ensimmäinen koronakuolema tullut yllätyksenä.

– Tartunnan saaneiden lisääntyessä on selvää, että osa johtaa lopulta kuolemaan. On muistettava, että tämä virustauti voi aiheuttaa vakavia taudinkuvia nuoremmillekin.

Tervahaudan mukaan kuolemantapaus ei merkitse käännettä epidemian kannalta. Hän korostaa, että on oltava erityisen tarkka vanhusten suojelemisessa. Etenkin on huolehdittava siitä, ettei virus pääse vanhusten hoitolaitoksiin.

21.3. klo 15.35 Presidentti Niinistö esittää surunvalittelut

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esittää surunvalittelut Suomen ensimmäisen koronaviruksen aiheuttaman kuoleman johdosta.

– Olen saanut vahvistetun tiedon siitä, että koronavirus on vaatinut Suomessa ensimmäisen uhrinsa. Otan osaa menehtyneen omaisten ja läheisten suruun. Tämä on samalla osoitus siitä, että koronaepidemia on Suomessa siirtymässä seuraavaan, yhä vakavampaan vaiheeseen. Toivotan voimia menehtyneen läheisille, Niinistö kirjoittaa.

21.3. klo 15.11 THL: Suomessa ensimmäinen koronaviruskuolema

Suomessa on kuollut ensimmäinen ihminen koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kuollut henkilö oli hyvin iäkäs ja hän on asunut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Kyseessä on Suomen ensimmäinen koronavirustartuntaan liittyvä kuolema. THL ei anna kuolemantapauksesta lisätietoja yksityisyyden suojaamiseksi.

21.3. klo 14.50 Miten koronakriisi vaikuttaa Euroopan unioniin?

Euroopan unioni on kestänyt monta kriisiä, mutta kestääkö se koronaviruksen aiheuttaman valtavan shokin?

Kyseessä on varmasti käännekohta, mutta onko unioni epidemian takia hajoamassa vai uudistumassa, ja sitä kautta vahvistumassa?

Kysyimme EU:n tulevaisuudesta viideltä asiantuntijalta. Heidän mielestään riskit ovat ilmeisiä, mutta myös mahdollisuuksia on

21.3. klo 14.25 Espanjassa poliisi valvoo: Rannalle ja vuoristoon ei saa lähteä

Espanjassa poliisit yrittävät pysäyttää ihmisiä lähtemästä loma-asunnoille viikonlopuksi. Barcelonassa ja muualla Kataloniassa turvallisuusjoukot ovat asettaneet tiesulkuja ja tarkastuspisteitä, jotta liikkumista pystyttäisiin paremmin rajoittamaan, kertoo Barcelonassa ilmestyvä La Vanguardia -lehti.

Ulkonaliikkumista on rajoitettu koko Espanjassa koronaviruksen vuoksi. Lisäksi autossa saa olla vain yksi ihminen kerrallaan.

Myös Valenciassa poliisi on sakottanut vuoristoon tai maaseudulle pyrkineitä perheitä, kertoi El Pais. Maaseudun pienet kunnat ovat vedonneet, että lomailijat pysyisivät poissa.

Espanjassa on kuluneen viikon aikana pidätetty yli 300 ihmistä liikkumisrajoitusten rikkomisesta. Rikosilmoituksia on lisäksi tehty yli 30 000:sta vastoin sääntöjä liikkuneesta, kertoi El Mundo -lehti.

21.3. klo 14.03 Saksa alkaa auttaa Ranskan rajaseudun sairaaloita

Saksan lounaisosien Baden-Württembergin osavaltio alkaa auttaa naapurimaa Ranskan sairaaloita koronaviruspotilaiden hoidossa. Koronavirus on levinnyt laajalti rajan toisella puolen Ranskan itäosissa, eikä tehohoitopaikkoja ole siellä riittävästi.

21.3. klo 13.51 Suomessa 521 varmistettua tartuntaa

Suomessa on 21.3. mennessä yhteensä 521 laboratoriovarmennettua koronavirustartuntaa, kertoo THL. Määrä kasvoi eilisestä 71:llä.

Raportoiduista tapauksista 61 % on miehiä ja 39 % naisia.

21.3. klo 13.44 Espanjassa kuolonuhrien määrä kasvoi rajusti

Myös Espanjassa koronaviruksen aiheuttamaan covid-19-tautiin menehtyneiden määrä on noussut rajusti. Viranomaisten mukaan kuolleiden määrä on lisääntynyt 300 henkilöllä vuorokaudessa. Espanjassa tautiin on kuollut tähän mennessä yli 1300 ihmistä.

Vahvistettuja tartunnan saaneita on lähes 25 500. Myös Espanjassa viranomaiset varoittavat, että viralliset luvut eivät todennäköisesti kerro koko kuvaa taudin levinneisyydestä Espanjassa.

Tehohoidossa on tällä hetkellä yli 1600 ihmistä. Parantuneita on runsaat 2000.

Espanjalaislehdet El País ja El Mundo kertoivat lauantaina, että pahimmassa tautipesäkkeessä Madridin alueella sairaaloiden tehohoitoyksiköt ovat äärirajoilla, vaikka tehohoitopaikkojen määrää on kaksinkertaistettu normaalista.

21.3. klo 13.32 Uudenmaan eristäminen söisi poliisin resursseja

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta koronaviruksen vuoksi ei ole nyt ajankohtaista. Tilannetta seurataan kuitenkin päivittäin.

STT kysyi Poliisihallituksen poliisitarkastaja Marko Heikkilältä, millaisia käytännön keinoja poliisilla Uudenmaan eristämiseen.

– Poliisilla ei ole mitään erityisiä konsteja. Äkkiseltään tulee mieleen, että julkisen liikenteen rajoittaminen on kaikkein helpoin konsti. Kaikkein kovimpana tietysti, että ruvetaan sulkemaan teitä, Heikkilä sanoo.

Yksi iso ratkaistava kysymys esimerkiksi Uudenmaan eristämisessä muusta maasta olisi se, miten poliisin resurssit riittäisivät.

– Se on hyvin tapauskohtaista. Jos äkkiseltään ajattelee Uuttamaata, niin liikenteen katkaiseminen syö mahdottomasti resursseja. En usko, että tällaisessa tilanteessa pelkästään poliisin resurssit riittäisivät.

Heikkilän mukaan tällaisessa tilanteessa poliisi voisi pyytää virka-apua Puolustusvoimilta. Lisäksi poliisi voisi ehkä sulkemaan joitain teitä fyysisillä esteillä.

Lähde: STT

21.3. klo 12.28 Saksan tartunnat kasvoivat rajusti: yli 2 700 todettu päivässä

Saksassa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut rajusti. Uusia tartuntoja on todettu vuorokauden aikana yli 2 700, kertoi infektiotautien Robert Koch -instituutti.

Kaikkiaan Saksassa on 16 662 tartunnan saanutta. Kuolleita on 47.

Lähde: Reuters

21.3. klo 12.15 HUSin alueella 53 uutta koronatartuntaa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on todettu perjantaina 53 uutta koronavirustartuntaa. Kyseessä on tähän mennessä suurin vuorokaudessa havaittu määrä uusia tartuntoja.

Infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (HUS) arvioi, että todettujen tartuntojen määrä kertoo paitsi taudin etenemisestä mutta myös lisääntyneestä näytteenotosta.

Järvisen mukaan perjantaina todettujen tapausten joukossa on tartuntoja sekä ulkomailta että kotimaan tartuntaketjuista. Osaan tartunnoista liittyy jonkinlainen joukkokokoontuminen, ja jonkin verran tartuntoja on todettu myös terveydenhuollon henkilökunnalla.

21.3. klo 11.49 Katso tilastot Euroopan epidemiatilanteesta ja akuuttihoitopaikoista

Kokosimme tähän artikkeliin tilastoja covid-19-taudin etenemisestä suurissa Länsi-Euroopan maissa sekä Ruotsissa ja Suomessa. Vertasimme myös maiden terveydenhuollon edellytyksiä selvitä epidemiasta.

21.3. klo 10.58 Iranin presidentti: Koronaviruksen aiheuttamia rajoituksia kevennetään kolmen viikon kuluessa

Iran on valmis keventämään matkustus- ja ulkonaliikkumisrajoituksia 2–3 viikon kuluessa, Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoi. Rouhanin mukaan epidemia todennäköisesti helpottaa siihen mennessä.

Rouhanin mukaan Iranin on turvattava talouden toimintakyky. Iranin on tehtävä kaikkensa pystyäkseen palaamaan normaaliin talouden tuotantokykyyn, Rouhani sanoi tv-haastattelussa.

Hän myös syytti "vastavallankumouksellisia" juonittelusta Iranin tuotannon alasajamiseksi.

Iran on kärsinyt vaikeasta koronavirusepidemiasta. Kuolleita on yli 1 400 ja tartunnan saaneita lähes 20 000.

Lähde: Reuters

21.3. klo 10.47 "Kiinan Maradona" sairastui koronavirukseen

Kiinalainen jalkapallotähti Wu Lei on antanut positiivisen tuloksen koronavirustestissä, maan jalkapalloliitto CFA vahvisti lauantaina. Wu Lei edustaa seurajoukkuejoukkuetasolla Espanyolia, joka pelaa Espanjan liigassa.

– Wu Leilla on lieviä oireita, ja häntä hoidetaan parhaillaan, CFA kertoi tiedotteessaan.

– CFA on pitänyt tiiviisti yhteyttä Leihin sekä seuraan ja antaa tarvittaessa kaiken mahdollisen avun. Toivotamme Wu Leille pikaista paranemista, tiedotteessa jatkettiin.

Uutistoimisto Xinhuan mukaan 28-vuotias hyökkääjä on eristettynä kodissaan Barcelonassa.

Lempinimen Kiinan Maradona saanut Wu Lei on ainoa kiinalaispelaaja, joka pelaa Euroopan viiden parhaan jalkapalloliigan joukkoon laskettavissa sarjoissa. Espanjan liigan lisäksi viisikkoon kuuluvat Englannin, Saksan, Italian ja Ranskan pääsarjat. Muiden huippusarjojen tavoin Espanjan liiga on nyt tauolla koronaviruksen vuoksi.

Lähteet: STT, AFP

21.3. klo 10. 43 Thaimaassa nyrkkeilyottelussa levisi kymmeniä tartuntoja, Bangkok sulki ostoskeskukset

Thaimaassa kymmeniä ihmisiä on sairastunut heidän oltuaan seuraamassa thainyrkkeilyottelua maaliskuun alussa. Bangkokissa katetulla stadionilla järjestettyyn otteluun oli saapunut yleisöä eri puolilta Thaimaata.

Tartunnasta kertoi ensin suosittu nyrkkeilytähti ja turnauksen juontajana toiminut Matthew Deane Instagram-tilillään. Tähän mennessä tartunta on todettu jo yli 70:llä nyrkkeilyareenalla käyneellä.

Ilmastoidussa, täyteen ahdetussa hallissa oli paikalla noin 5 000 ihmistä. Sairastuneiden joukossa on urheilijoita ja eri puolilta maata tulleita faneja sekä paikallispoliitikko, joka ehti käydä useissa häissä, hautajaisissa ja messuilla ennen kuin hänen tartuntansa selvisi.

Lauantaina Thaimaa kertoi 89 uudesta tartunnasta, joista osa liittyi nyrkkeilyottelun kävijöihin. Viranomaiset ilmoittivat, että Bangkokin ostoskeskukset suljetaan kolmeksi viikoksi.

Thaimaassa on jo suljettu kouluja ja julkisia tiloja. Ravintoloista saa take away -annoksia, ja ruokakaupat ja apteekit ovat auki.

Lähde: Reuters

21.3. klo 10.30 Hallitus on varautunut rajoittamaan liikkumista Uudeltamaalta muualle Suomeen

Pääministeri **Sanna Marin **(sd.) sanoi lauantaina TV1:n Ykkösaamun haastattelussa, että hallitus on varautunut rajoittamaan liikkumista Uudeltamaalta muualle Suomeen, jos koronatilanne pahenee alueella.

Marinin mukaan Uudenmaan eristäminen ei ole tällä hetkellä ajankohtainen asia, mutta tilannetta seurataan päivittäin.

– Jos tilanne menisi niin pahaksi Uudellamaalla, että näihin rajoittamistoimenpiteisiin pitäisi ryhtyä, niin hallitus antaisi tästä käyttöönottoasetuksen ja veisi sen eduskuntaan, Marin sanoi.

Uudellamaalla on todettu selvästi eniten koronatartuntoja Suomessa.

21.3. klo 10.19 Saksassa osavaltiot jo rajoitustoimissa – sunnuntaina ehkä uusia linjauksia koko maahan

Monet Saksan osavaltiot ovat jo ryhtyneet rajoittamaan ihmisten liikkumista ulkona, kertoo Saksan yleisradioyhtiö ARD. Pisimmälle on menty Baijerissa, jossa kotoa saa kahden viikon ajan poistua vain välttämättömistä syistä eli käytännössä kauppaan, lääkäriin tai töihin. Ravintolat saavat myydä ruokaa vain mukaan otettavaksi.

Lähes yhtä tiukkoja rajoituksia on otettu käyttöön muun muassa naapuriosavaltio Baden-Württembergissä, jossa on todettu Saksan kolmanneksi eniten koronavirustartuntoja, sekä Ranskan epidemia-alueisiin rajautuvissa Saarlandissa ja Rheinland-Pfalzissa.

Sunnuntaina saattaa kuitenkin olla luvassa koko Saksaa koskevia linjauksia, kun osavaltioiden pääministerit neuvottelevat jatkotoimista liittokansleri Angela Merkelin kanssa.

21.3. klo 8.53 WHO:n johtaja nuorille: Ette ole voittamattomia

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus vetoaa maailman nuoriin, jotta nämä eivät suhtautuisi koronaviruspandemiaan liian kepeästi. Hän varoittaa Twitterissä julkaistussa viestissä nuoria siitä, että nämä eivät ole voittamattomia. Virustartunta voi viedä viikkokausiksi sairaalaan tai jopa tappaa.

Vaikka nuori ei sairastuisikaan, hänen valintansa voivat olla elämän ja kuoleman kysymys jollekulle toiselle, WHO:n johtaja tähdentää. Koronaviruksen voittamiseksi tarvitaan sekä valtioiden että ikäryhmien välistä solidaarisuutta.

21.3. klo 8.48 Yhdysvalloissa liikkumisrajoitukset laajenevat

Jo ainakin seitsemän osavaltiota Yhdysvalloissa on määrännyt ihmiset pysymään kotona. Tiukat liikkumisrajoitukset tulivat voimaan perjantaina myös Illinois’ssa ja sen pääkaupungissa Chicagossa.

Kotioloissa olisi pysyteltävä nyt siis Yhdysvaltain kolmessa suurimmassa kaupungissa, ihmiset on määrätty pysymään pääosin kotona myös Los Angelesissa ja New Yorkissa.

Yhdysvaltain armeija valmistelee New Yorkin osavaltiossa hotellien ja asuntoloiden muuntamista väliaikaisiksi sairaaloiksi. Tarkoitus on lisätä potilashuoneiden määrää yli 10 000:lla.

Lähteet: AFP, AP, Reuters

21.3. klo 8.35 Korona sekoitti suomalaisten vaihto-opiskelijoiden elämän ja talouden

Vaihto-opiskelijat kertovat tässä artikkelissa, miten koronavirus on sotkenut heidän opintojaan.

21.3. klo 8.11. Singaporessa ensimmäiset koronaviruksen kuolonuhrit

Singaporessa on kertonut ensimmäisistä koronaviruskuolemista. Koronavirukseen menehtyivät 75-vuotias singaporelainen nainen ja 64-vuotias indonesialainen mies, terveysministeriö kertoi.

Singaporen toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi on kiitelty. Singapore seuloo hyvin aktiivisesti tartunnan saaneiden kontakteja ja liikkumista. Se on myös kehottanut asukkaita etätyöhön ja kaikki maahan saapuvat asetetaan kahden viikon karanteeniin.

Kaupunkivaltiossa on todettu 385 tartuntaa tammikuun lopusta lähtien.

Lähde: Reuters

Hengitysuojaan ja suojapleksiin pukeutunut  hoitotyöntekijä Virginian Arlingtonissa.
Sairaalan työntekijä odotti koronavirustestiin tulevia Virginian Arlingtonissa. Kuva: Andrew Caballero-Reynolds / AFP

21.3. klo 8.07 Millä keinoin ihmiset helpottavat arkeaan eri maissa koronaviruksen aikana? Asutko itse ulkomailla? Mitä hyviä oivalluksia olet havainnut?

Lue tästä jutusta, minkälaisia ilmiöitä koronaviruksen muuttama arki on aiheuttanut eri maissa. Ylen kirjeenvaihtajat ja ulkomaantoimittajat kertovat uudenlaisesta elämästä muun muassa Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Japanissa.

Asutko ulkomailla? Kerro meille oma vinkkisi tai havaintosi korona-arjesta. Pääset tästä linkistä lähettämään meille lyhyen tekstin, kuvan tai videon.

21.3. klo 7.53 Näin hallitus sulki Suomen seitsemässä päivässä

Otimme selvää, miksi hallitus päätti torjua koronaa valitsemillaan keinoilla. Tässä jutussa olevasta aikajanasta voit kerrata Suomen koronaviikon keskeiset tapahtumat.

Jatkossa Suomi saattaa joutua tekemään lisää tiukkoja päätöksiä, jos ihmiset eivät itse rajoita liikkumistaan tai tautitilanne jossain osassa maata pahenee entisestään.

21.3. klo 7.27 Korona voi mullistaa politiikkaa – Tutkija: Poikkeustilasta saattaa tulla uusi normaali

Kun koronaviruksen aiheuttama poikkeustila loppuu, vaikutukset poliitiikan todellisuuteen voivat olla yllättäviä.

Politiikan tutkija Mikko Majanderin mukaan poikkeusolot voivat nostaa kansallisvaltioiden ja vähentää EU:n suosiota.Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin puolestaan arvioi, että koronakriisin jälkeen kynnys poikkeusolojen julistamiseen laskee jatkossa. Lue lisää aiheesta tästä artikkelista.

21.3. klo 7.20 Yle selvitti: Suojavarusteet paikoin loppumassa, HUSissa hengityssuojainten käyttöä alettu valvoa

Terveydenhuollon henkilökunnan käyttämien suojavarusteiden saamisessa Suomeen on suuria ongelmia.

Terveydenhuollon tarvikkeita Suomeen tuovat yritykset eivät enää saa hankittua hoitohenkilökunnan suojavarusteita suunnitellusti, koska koronaviruksesta johtuvat maiden rajojen sulkemiset ja muut rajoitukset Euroopassa aiheuttavat viivästyksiä ja perumisia toimituksiin.

Yle haastatteli kahta merkittävää suojavarusteita maahantuovaa yritystä. Ne kertoivat toimituskatkoista ja pitkistä myöhästymisistä. Tampereen yliopistosairaalan alueen hankinnoista vastaava henkilö on huolissaan hintojen moninkertaistumisesta.

Suomen suurin sairaanhoitopiiri HUS on puolestaan alkanut tiukasti rajoittaa kriittisten suojavälineiden käyttöä poikkeusoloihin vedoten.

21.3. klo 6.48 Kolumbia rajoittaa ulkona liikkumista ensi viikosta alkaen

Kolumbia aloittaa laajat ulkonaliikkumisen rajoitukset tiistaista alkaen. Rajoitukset ovat voimassa 13. huhtikuuta saakka, presidentti Iván Duque ilmoitti.

Hallituslähteiden mukaan kolumbialaiset saisivat yhä käydä apteekeissa ja ruokakaupoissa.

Kolumbia on jo aiemmin ilmoittanut saapuvien ulkomaanlentojen keskeyttämisestä maanantaista alkaen. Se on myös kehottanut kaikkia yli 70-vuotiaita pysyttelemään kotonaan toukokuun loppuun saakka. Koulut on suljettu.

Pääkaupungissa Bogotássa on parhaillaan käynnissä kolmen päivän karanteeniharjoitus. Harjoituksen tarkoituksena on testata liikkumisrajoitusten ja kotikaranteenien tehokkuutta.

– Meillä on mahdollisuus lopettaa yhdessä viruksen leviäminen, Duque sanoi.

Kolumbiassa on todettu 158 koronavirustartuntaa.

Lähteet: AFP, Reuters

21.3. klo 6.35 Australiassa tuhannet suuntasivat rannalle kokoontumisrajoituksista piittaamatta

Australian Sydneyssä tuhannet ihmiset eivät ole piitanneet ohjeista pysyä turvallisen etäisyyden päässä toisistaan, vaan monet ryntäsivät perjantaina Bondi Beach -uimarannalle nauttimaan syksyn yli 30 asteen hellepäivästä. Nyt Uuden Etelä-Walesin osavaltio on sulkenut uimarannan toistaiseksi.

Yli 500 ihmisen kokoontumiset ulkotiloissa on kielletty Australiassa koronaviruspandemian takia.

Miljoonakaupunki Sydney sijaitsee Uudessa Etelä-Walesissa, jossa on Sydney Morning Heraldin mukaan todettu yli 430 tartuntaa. Koko maassa on brittilehti Guardianin mukaan todettu yli tuhat tartuntaa.

STT

21.3 klo 4.46 Kiina kertoi kolmannesta perättäisestä päivästä ilman paikallisia tartuntoja

Kiina kertoo kolmantena päivänä perättäin, että maassa ei ole havaittu uusia paikallisia koronavirustartuntoja. Sen sijaan maa ilmoitti 41 uudesta ulkomailta saadusta tartunnasta. Kyseessä on toistaiseksi korkein päivittäinen luku.

Yhteensä ulkomailta saatuja tartuntoja on viranomaisten mukaan todettu maassa noin 270. Kiina yrittää hillitä ulkomailla saatujen tartuntojen leviämistä määräämällä kaikki maahan saapuvat 14 päivän karanteeniin.

Lähde: STT

21.3 klo 3.55 Greyn anatomia -sarja lahjoittaa lavasteitaan ensiavun käyttöön

Yhdysvalloista television sairaalasarjojen tuotannoista lahjoitetaan muun muassa hengityssuojia ja käsineitä ensiavussa työskenteleville.

Esimerkiksi Greyn anatomia -sarjan lavasteista on kerätty sairaaloille tarpeellisia välineitä lahjoitettaviksi.

Monissa sairaaloissa tarvikevarastot hupenevat samalla kun yhä useampi tarvitsee hoitoa koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen.

Lisäksi muun muassa autoja valmistava General Motors alkanee valmistaa hengityskoneita Yhdysvalloissa, kertoo CNN.

Jalankulkija kävelee autiolla bisnesalueella Chicagossa.
Illinois'ssa sijatsevassa Chicagossa liikkumisrajoitukset ovat voimassa ainakin huhtikuun loppuun asti. Kuva: Scott Olson / AFP

21.3 klo 2.29 Yhdysvalloissa synkeä pörssiviikko päättyi jyrkästi miinuksella

Yhdysvalloissa ennätyksellisen synkeä pörssiviikko päättyi laskutunnelmissa. Koronaviruspandemiasta johtuva talouskriisi painoi osakkeet jyrkimpään laskuun sitten vuoden 2008.

Laajapohjainen S&P 500 -indeksi oli kaupankäynnin loputtua 4,3 prosenttia miinuksella, suurimpiin yrityksiin keskittyvä Dow Jones puolestaan 4,6 prosenttia. Teknologiapainotteinen Nasdaq Composite laski vajaat neljä prosenttia.

Euroopan pörsseissä sitä vastoin nähtiin perjantaina paikoin reipastakin nousua, vaikka osassa pörssejä nousutahti maltillistui päivän mittaan.

Lähde: STT

21.3 klo 1.16 Kanadassa autotehtaat alkavat valmistamaan muun muassa hengityssuojaimia

Kanadassa pääministeri Justin Trudeau on valjastanut muun muassa maan autotehtaat taistelussa koronaviruksen leviämistä vastaan.

Tehtaissa on toistaiseksi tarkoitus valmistaa välttämättömiä lääkinnällisiä tarvikkeita kuten hengityssuojaimia, seulontatestejä ja desinfiointigeeliä. Pääministeri kertoi asiasta lehdistölle kotoaan, jossa hän on ollut karanteenissa sen jälkeen, kun hänen vaimollaan todettiin koronavirus.

Kanadassa yli 900 ihmistä on saanut koronavirustartunnan.

Lähde: STT

Suojapukuihin pukeutuneet palomiehet puhdistavat suojalasejaan Brasilian Belo Horizontessa.
Suojapukuihin pukeutuneet palomiehet puhdistivat suojalasejaan Brasilian Belo Horizontessa perjantaina. Kuva: Douglas Magno / AFP

21.3 klo 00.55 Kuuba laittaa rajat kiinni turisteilta

Kuuba laittaa rajat kiinni turisteilta ensi tiistaista lähtien, kertoo Reuters. Tämä ei koske ulkomaalaisia, jotka asuvat Kuubassa.

Asiasta kertoi Kuuban presidentti Miguel Diaz-Canel perjantai-iltana paikallista aikaa televisiopuheessaan.

21.3. klo 00.45 Yhdysvaltain varapresidentin toimiston työntekijällä tartunta

Yhdysvaltain varapresidentti Mike Pencen kanslian työntekijällä on todettu koronavirustartunta, kertoo Reuters.

Pencen edustaja kertoo, etteivät Pence ja presidentti Donald Trump ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneen kanslian työntekijän kanssa.

20.3. klo 20.44 Supermarketketju palkkaa 20 000 työntekijää

Britannian johtava supermarketketju Tesco ilmoittaa palkkaavansa 20 000 uutta työntekijää.

Työvoiman tarve on kasvanut koronavirusepidemian takia, koska ruoan ja kotitaloustarvikkeiden kysyntä on kasvanut. Epidemia on saanut ihmiset hamstraamaan monia tuotteita.

Rekrytointikampanja alkoi keskiviikkona. Työntekijät palkataan aluksi kolmen kuukauden määräajaksi.

20.3. klo 20.15 OAJ: Opettajat huolissaan koronaviruksen leviämisestä

Monet opettajat ovat huolissaan koronaviruksen leviämisestä. Osa pelkää myös oman terveytensä puolesta varsinkin, jos taustalla on jokin nykyinen sairaus.

Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoo, että liitto on saanut opettajilta paljon viestejä ja kysymyksiä sen jälkeen, kun hallitus ilmoitti, että kaikki 1.–3.-luokkalaiset saavat halutessaan palata lähiopetukseen maanantaina.

20.3. klo 19.57 Britannia sulkee pubinsa

Britannian hallitus sulkee maan illanviettopaikat.

Hallituksen uusimman määräyksen mukaan tänä iltana suljetaan muun muassa pubit, ravintolat, yökerhot, teatterit, elokuvateatterit, konserttisalit, museot ja bingohallit.

Lisäksi ovensa joutuvat sulkemaan myös kylpylät ja kuntosalit.

Britannian hallitus tukee työnsä menettäviä henkilöitä ja maksaa heille 80 prosenttia heidän aiemmasta palkastaan.

Britanniassa on löydetty vajaat 4 000 koronavirustapausta. Tautiin on kuollut 177 ihmistä.

20.3. klo 19.14 Italiassa koronakuolleisuus kasvaa rajusti

Italiassa on tämän päivän aikana kuollut koronavirukseen peräti 627 ihmistä, sanovat viranomaiset. Kyseessä on suurin päivittäinen kuolleisuusluku kuin missään maassa koko pandemian aikana.

Eilen kuolonuhreja oli Italiassa 427 ja toissapäivänä 475. Kaikkiaan Italiassa on runsaan kuukauden aikana kuollut koronaviruksen takia yli 4 000 ihmistä.

Tautiin sairastuneiden määrä nousi tänään yli 6 000:lla runsaaseen 47 000:een henkilöön.

20.3. klo 17.58 Jordaniassa ulkonaliikkumiskielto vankeustuomion uhalla

Jordanian hallitus on määrännyt koko väestön ympärivuorokautiseen ulkonaliikkumiskieltoon huomisaamusta alkaen.

Kiellon kestoa ei ole määritelty.

Kielto on ehdoton. Kodista saa poistua vain "pakottavasta syystä". Määräyksen rikkojia uhkaa välitön, jopa yli vuoden mittainen vankeus.

Kaikki kaupat valtakunnan alueella pidetään suljettuina. Hallitus kertoo tiistaina, miten kansalaiset voivat hankkia välttämättömiä tarvikkeita.

Jordaniaan määrättiin lievempi ulkonaliikkumiskielto aiemmin tällä viikolla. Hallituksen mukaan ankarampiin toimin piti ryhtyä, koska kansalaiset eivät noudattaneet määräyksiä.

Jordaniassa on toistaiseksi rekisteröity 69 koronavirustartuntaa, mutta ei yhtään kuolemantapausta.

Lähde: AFP

20.3. klo 17.53 New York sulkee liikkeitä ja rajoittaa liikkumista

New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo on ilmoittanut laajoista rajoitustoimista. Kaikki ne liikkeet on suljettava, joiden aukiolo ei ole elintärkeää. Myös kaikkien niiden työntekijöiden on jäätävä kotiin, keiden läsnäolo työpaikoilla ei ole välttämätöntä.

Cuomo kehottaa ihmisiä pysyttelemään sisätiloissa ja ulkoillemaan yksina

Lähteet: AFP, Reuters

20.3. klo 17.35 Ensimmäisellä europarlamentaarikolla todettiin tartunta

Puolalaisella europarlamentaarikolla Adam Jarubasilla on todettu koronavirustartunta. Hän kertoo siitä Twitterissä.

45-vuotias Jarubas on ensimmäinen europarlamentin jäsen, kenen on kerrottu saaneen tartunnan. Europarlamentin tiedottaja kertoo uutistoimisto AFP:lle, että he ovat tietoisia Jarubasin tartunnasta.

Konservatiiviseen EPP-ryhmään kuuluva Jarubas osallistui viimeksi europarlamentin istuntoon 9. ja 10. maaliskuuta. Sen jälkeen hän lensi Puolaan.

20.3. klo 17.00 Husin lääkäreitä karanteenissa Lapin-matkan takia

Yli 20 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lääkäriä on asetettu karanteeniin, kertoo Husin toimialajohtaja Jarkko Pajarinen. Lääkärit olivat osallistuneet Levillä ortopedian ja traumatologian koulutuspäiville maaliskuun alussa.

Koulutustapahtumassa oli mukana lääkäri, jolla todettiin matkan jälkeen koronavirustartunta.

Mahdollisen altistumisen seurauksena tehtiin suositus, että kaikki 125 henkilöä, jotka olivat samassa koulutuksessa, ovat karanteenissa. Husista kurssille osallistui yhteensä 26 ortopedia. Tartunnan saanut ei kuulu Husin henkilökuntaan.

– Noin kuudella lääkärillä on ollut hengitystieinfektioon viittaavia oireita. Olemme tehneet heille testit, ja odotamme tuloksia seuraavien päivien aikana, Pajarinen sanoo.

Osa karanteeniin asetetuista lääkäreistä on tutkimusvapaalla. Noin 15 oli kuitenkin tarkoitus palata töihin Husin sairaaloihin.

Asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat.

20.3. klo 16.35 Kalifornia rajoittaa liikkumista ja yritystoimintaa

Kalifornian osavaltio Yhdysvalloissa rajoittaa asukkaiden liikkumista.

Kuvernööri Gavin Newsomin määräyksen mukaan ihmiset eivät saa poistua kodeistaan ilman tärkeää syytä. Syitä voivat olla esimerkiksi ruoka- tai lääkeostokset, koiran ulkoilutus tai kuntoilu.

Myös liiketoiminta, joka ei ole yhteiskunnalle välttämätöntä, määrätään suljettavaksi toistaiseksi. Välttämättömiä aloja ovat muun muassa elintarvikkeiden ja lääkkeiden myynti, pankit sekä bensa-asemat.

Suuri osa osavaltion väestöstä, esimerkiksi San Franciscon kaupunki, on jo rajoitusten piirissä.

USA:n osavaltioista Nevada on jo sulkenut ei-välttämättömän liiketoiminnan 30 päivän ajaksi.

20.3. klo 16.18 Suurten hiihtokeskusten hallittu sulkeminen kestää

Suurten hiihtokeskusten sulkeminen ei käy käden käänteessä, toteaa Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Harri Lindfors.

– Meidän isoissa keskuksissa on kymmeniä yrittäjiä, satoja työntekijöitä ja paljon matkailijoita, Lindfors sanoo.

Tänään useat hiihtokeskukset ilmoittivat sulkevansa rinteet ensi viikolla. Lindforsin mukaan jokainen keskus tekee itse päätöksen kauden päättymisestä, ellei viranomaisilta tule erillistä käskyä sulkea rinteet.

–Hiihtokeskukset ovat erilaisissa tilanteissa. Sellaista väenpaljoutta, josta olemme lukeneet Levillä, ei monissa keskuksissa edes ole.

20.3. klo 15.53 Finnair pohtii pääsiäislentojensa kohtaloa

Hiihtokeskusten sulkeutuminen voi vaikuttaa Finnairin pääsiäisen lentoihin. Finnair on supistanut lentoliikennettään voimakkaasti koronaviruksen vuoksi, mutta aikataulussa on edelleen lennot Ivaloon, Kittilään ja Kuusamoon pääsiäisenä.

Finnairin viestinnästä kerrotaan, että tilannetta seurataan koko ajan. Jos matkustajia ei ole, lentojakin voidaan perua. Finnair tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

20.3. klo 15.35 Helikopteri evakuoi potilaita Korsikan saarelta

Ranskan armeija lähettää helikopterin evakuoimaan koronapotilaita Korsikan saaren pääkaupungista Ajacciosta, jonka sairaala on erittäin täynnä. Asiasta kertoivat Korsikan viranomaiset perjantaina.

Korsikalla asuu noin 340 000 ihmistä. Väestöstä noin 90 000 on yli 60-vuotiaita, jotka kuuluvat koronavirustartuntojen riskiryhmään. Saarella on toistaiseksi todettu 164 tartuntaa. Koronavirukseen on kuollut seitsemän ihmistä.

Suurin osa tartunnoista on Ajacciossa, missä on ainoastaan 15 tehohoitopaikkaa. Ajacciosta viedään toistakymmentä pahasti sairastunutta potilasta Etelä-Ranskaan. Korsikan viranomaiset odottavat potilasmäärien kasvavan rajusti tulevina päivinä.

STT

20.3. klo 15.30 Brittilehdet: Lontoon pubit ja elokuvateatterit saatetaan sulkea

Britannian hallitus keskustelee uusista tiukoista rajoituksista, jotka koskisivat Lontoota, kertovat brittilehdet The Guardian ja The Telegraph.

Niiden mukaan hallitus saattaa päättää, että Lontoon pubit, elokuvateatterit ja kuntosalit suljetaan. Harkinnassa on myös, pitäisikö sellaiset kaupat sulkea, jotka eivät myy elintärkeitä hyödykkeitä kuten ruokaa ja lääkkeitä.

The Telegraphin mukaan myös joukkoliikenteen käyttöä voitaisiin rajoittaa.

The Guardian sanoo, että hallitus saattaa ilmoittaa rajoituksista jo perjantaina. Sen lähteiden mukaan hallituksessa on kuitenkin esiintynyt myös haluttomuutta tiukkoihin kieltoihin.

Lontooseen harkitaan muuta maata tiukempia määräyksiä, sillä siellä on tähän mennessä eniten kotonavirustapauksia ja -kuolemia.

20.3. klo 15.20 STM: Tehohoitopaikkojen määrä tuplataan, testausta lisätään

Suomessa pyritään nostamaan tehohoitopaikkojen määrä kaksinkertaiseksi, eli 1000 paikkaan, jotta vaikeasti sairastuneiden potilaiden hoito voidaan turvata, kertoo sosiaali- ja terveysministeriö. Suomessa on tällä hetkellä noin 300 tehohoitopaikkaa ja noin 150–200 tehovalvontapaikkaa. Lisäksi tartuntaepäilyjen testauskapasiteettia nostetaan 2 300 näytteeseen päivässä.

20.3. klo 14.55 THL: Suomessa noin 450 varmistettua tartuntaa

Suomessa on todettu tähän mennessä (20.3.) noin 450 varmistettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Raportoiduista tapauksista 61 prosenttia on miehiä ja 39 naisia. Tänään kerättyjen THL:n tietojen mukaan vuodehoidossa on 17 potilasta, tehohoidossa viisi, kotiutettuja on pari kappaletta, eikä tiedossa ole kuolemantapauksia.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi tänään, että Lapista palaavilla kotimaanmatkailijoilla on todettu kaksi tartuntaketjua, joissa altistuminen on tapahtunut hiihtokeskuksissa. Useat keskukset kertoivat tänään sulkevansa rinteet ensi viikolla.

20.3. klo 14.35 Seuraa STM:n tiedotustilaisuus Ylen erikoislähetyksessä

Ylen erikoislähetys koronaviruksesta on parhaillaan käynnissä. Voit seurata lähetystä verkossa, Areenassa ja TV1:ssä sekä Radio Suomessa. Lähetyksessä alkaa nyt sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuus.

20.3. klo 14.31 Toimittajalta: Epidemia yhdisti espanjalaiset – solidaarisuus kukoistaa nyt naapurustoissa

Mies ja nainen juttelevat parvekkeidensa yli
Kotikaranteeniin asetetut naapurit juttelivat parvekkeillaan Madridissa 19. maaliskuuta. Kuva: Mariscal / EPA

Koronavirus näyttää rakentaneen Espanjassa siltaa ihmisten välille yli mielipide-erojen, kirjoittaa Barcelonassa oleva toimittaja Maija Salmi.

Ihmiset tarjoavat apua naapureilleen ja joka ilta kello kahdeksalta ihmiset taputtavat parvekkeillaan terveydenhoitohenkilöstölle, joka tekee pitkää päivää poikkeusolosuhteissa.

Myös parvekekonserteista on tullut Italian malliin tapa pitää yllä yhteishenkeä.

20.3. klo 14.10 Baijeri määräsi liikkumisrajoituksia ensimmäisenä Saksassa

Baijeri on ensimmäisenä Saksan osavaltioista määrännyt tiukkoja liikkumisrajoituksia koronaviruksen takia.

Osavaltion pääministeri Markus Söder ilmoitti perjantaina, että lauantaista lähtien kotoa saa poistua vain perustelluista syistä. Niitä ovat muun muassa työssä- tai lääkärilläkäynti sekä välttämättömien ostosten tekeminen, kertoo muun muassa Süddeutsche Zeitung -lehti.

Ravintolat suljetaan lukuunottamatta kotiinkuljetusta ja drive in -paikkoja. Söderin mukaan kaikki Saksan osavaltiot suunnittelevat samaa.

Rajoitukset ovat näillä näkymin voimassa kaksi viikkoa.

Baijerissa on kuollut koronavirukseen 15 ihmistä.

20.3. klo 14.03 Ylläs, Levi ja Ruka sulkevat rinteet ensi viikolla

Ylläs, Pallas, Olos ja Luosto sekä Ounasvaara Rovaniemellä sulkeutuvat ensi viikon perjantaina. Myös Levi sulkee rinteet 27.3. koronaviruksen takia.

Kuusamon Ruka sulkee rinnekeskuksen viikon päästä lauantaina.

– Tämä oli yksi elämäni vaikeimmista päätöksistä tehdä, mutta mitään muuta vaihtoehtoa meillä ei ole. Asiakkaiden ja meidän henkilökunnan turvallisuus ajaa nyt taloudellisen tuloksen edelle, Rukakeskuksen toimitusjohtaja Ville Aho kertoo.

Ahon mukaan sulkeminen on taloudellisesti lähes katastrofi sekä Rukalle että alueen muille yrityksille.

Suomen suurimpiin laskettelukeskuksiin kuuluvat Ylläs, Pallas, Olos ja Luosto sekä Ounasvaara Rovaniemellä sulkeutuvat ensi viikon perjantaina. Myös Levi Ski Resort päätti, että Levi sulkee rinteet 27.3. koronaviruksen takia.

20.3. klo 13.40 Kaikki 1–3-luokkkalaiset pääsevät halutessaan lähiopetukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on muuttanut pienimpiä koululaisia koskevaa etäopetuslinjaustaan. Uuden päätöksen myötä kaikki pienimmät oppilaat saavat halutessaan mennä kouluun lähiopetukseen. Aluksi lähiopetus rajattiin vain niihin oppilaisiin, joiden huoltajat ovat töissä yhteiskunnan kriittisillä aloilla.

Uudenkaan linjauksen jälkeen kouluun ei tarvitse mennä. Lisäksi ministeriö suosittaa vahvasti, että lapset jäisivät etäopetukseen.

Muutos johtuu siitä, että vanha linjaus herätti hämmennystä ja tulkintaeroja. Lue lisää tästä artikkelista.

20.3. klo 13.08 Espanjassakin kuolleita jo yli tuhat

Espanjasta on tullut Kiinan, Iranin ja Italian jälkeen neljäs maa, jossa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut yli tuhanteen.

Kuolleita on viranomaisten uusimman tiedon mukaan 1 002. Vielä eilen torstaina määrä oli 767. Myös vahvistettujen tartuntojen määrä on noussut voimakkaasti. Niitä on nyt 19 980, kun torstaina määrä oli 17 147.

Lähteet: AFP, Reuters

20.3. klo 13.02 Pidä riittävä etäisyys ja katkaise koronaketju!

Tässä muistilista minuutissa:

Minuutin muistilista.

20.3. klo 12.52 Iranissa kuolonuhrien määrä loikkasi taas, ylin johtaja puhui televisiossa

Iranissa koronaan kuolleiden määrä on jo 1433. Tautiin kuoli viime vuorokauden aikana 149 henkilöä.

Myös yli 1200 uutta tartunnan saanutta varmistettiin. Yhteensä tautiin on sairastunut maassa miltei 20 000 ihmistä.

Laskelmien mukaan joka 10. minuutti Iranissa kuolee koronaa sairastava henkilö. Noin 50 henkilöä saa tunnissa tartunnan. Iran kuuluu Kiinan ja Italian ohella niihin maihin, joissa tauti on levinnyt erityisen laajasti.

Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei puhui perjantaina televisiossa uuden vuoden juhlan kunniaksi ja ylisti kansaa kamppailusta virusta vastaan. Khamenein mukaan Iranilla on takanaan myrskyisä vuosi. Koronaviruksen maata ovat kurittaneet muun muassa talouspakotteet sekä alkuvuodesta miltei sodan partaalle kärjistynyt tilanne alueella.

Yhdysvallat asetti Iranille uusia talouspakotteita tällä viikolla ja ilmoitti, ettei koronavirus “pelasta” Irania pakotteilta. Yhdysvaltain toimet ovat iskeneet Iranin öljyntuotantoon ja eristäneet sen talouden maailman markkinoilta.

Yhdysvallat on sanonut, ettei pakotteet vaikeuta humanitaarisen avun toimittamista Iraniin. Iranin viranomaislähteiden mukaan Yhdysvaltain lisääntynyt painostus on “rikos ihmisyyttä vastaan”.

Lähteet: Reuters, AFP

Palomies desinfioi katua Iranin pääkaupungissa Teheranissa perjantaina.
Palomies desinfioi katua Iranin pääkaupungissa Teheranissa viikko sitten. Kuva: AFP

20.3. klo 12.40 Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo, miten toimitaan poikkeusolosuhteissa

Tiedotustilaisuudessa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoo, miten sosiaali- ja terveydenhuolto toimii koronavirustilanteen aiheuttamissa poikkeusoloissa. Tiedotustilaisuus alkaa kello 14.30 ja kestää näillä näkymin tunnin. Yle näyttää tilaisuuden suorana.

20.3. klo 12.18 Presidentti Niinistö: Koronarajoituksia uhmaavat kuriin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti Ylelle antamassaan erikoishaastattelussaan voimakkaasti sitä, että jokaisella kansalaisella on nyt vastuu koronaviruksen torjumisesta.

Presidentin mukaan tähän vastuuseen kuuluu sääntöjen ja suositusten noudattaminen. Samalla hän huomautti, että nämä päätökset eivät ole yli 70-vuotiaita vastaan

– Siitä ei ole kysymys. Näillä päätöksillä suojataan, ei suljeta.

Presidentin haastattelun voi lukea kokonaan täältä. Samasta jutusta pääsee myös kuuntelemaan haastattelun.

20.3. klo 12.18 Putinille ei ole tehty koronatestiä – eikä tehdä toistaiseksi

Venäjän presidentti Vladimir Putinille ei ole tehty koronatestiä eikä testille ole toistaiseksi tarvetta, sillä presidentti on terve ja oireeton, Kreml ilmoitti perjantaina.

– Luojan kiitos, hän voi aina mahtavasti, Kremlin tiedottaja Dmitry Peskov totesi toimittajille uutistoimisto Reutersin mukaan.

Venäjällä on virallisesti tilastoitu vain 199 koronatartuntaa, mikä on vähemmän kuin monissa Euroopan maissa. Tartuntojen määrä on kuitenkin noussut viime päivinä voimakkaasti.

Lähde: Reuters

20.3. klo 12.15 Koronavirus pysäytti Nasan miehitetyn kuulennon valmistelut

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on pysäyttänyt miehitetyn kuulennon valmistelut koronavirusepidemian vuoksi. Kantorakettia ja avaruuskapselia on rakennettu Stennisin avaruuskeskuksessa New Orleansissa ja sen lähistöllä sijaitsevassa Michoudin kokoonpanokeskuksessa.

– Syynä on suuri koronavirustartuntojen määrä yhteisöissä avaruuskeskuksen ympärillä, kotikaranteenissa olevien työntekijöidemme suuri määrä sekä yksi vahvistettu tapaus Stennisin työtekijöiden joukossa, luetteli avaruuskeskuksen edustaja Jim Bridenstine.

Stennisissä valmistellaan Artemis-projektia, jonka tavoitteena on miehitetty lento Kuuhun vuoteen 2024 mennessä sekä miehitetty lento Marsiin 2030-luvulla. Nyt epidemian pelätään viivästyttävän sitä pahasti

Lähteet: STT-AFP

20.3. klo 11.46 Saksassa koronaan kuolleiden määrä nousi 31 henkilöön, suunnitelmissa 500 miljardin tukipaketti yrityksille

Saksassa koronavirukseen on kuollut jo 31 henkilöä. Kuolleiden määrä nousi eilisestä 11. Myös tartunnansaaneiden määrä on noussut jo miltei 14 000 henkilöön.

Saksan terveysviranomaiset ovat vedonneet ihmisiin, jotta he välttäisivät sosiaalisia kontakteja ja pitäisivät etäisyyttä toisiinsa. Lisäksi viranomaiset ovat varoittaneet, että jos ihmiset eivät pysy sisätiloissa viikonloppuna, luvassa voi olla järeämpiä eristystoimia.

Saksan hallinto suunnittelee 500 miljardin tukipakettia, jolla voitaisiin helpottaa maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysten ja pankkien ahdinkoa.

Lähteet: Reuters, AFP

Katuun maalattu Stay-Home! -teksti
Katuun maalattu Stay-Home! -teksti Münchenissä. Kuva: Lukas Barth-Tuttas / EPA

20.3. klo 11.41 Pelastuslaitoksissa seitsemän koronatapausta

Pelastuslaitoksissa eri puolilla Suomea on tänään vahvistettu seitsemän koronatapausta. Vielä eilen iltapäivällä ministeriön tiedossa ei ollut yhtään tapausta.

Tilannetta käydään nyt läpi ja tartuntojen vaikutukset toimintaan ovat selvityksen alla. Sisäministeriön pelastusosastolta ei kerrota tarkemmin, millä laitoksilla tapaukset ovat, mutta Helsingin pelastuslaitokselta vahvistetaan yksi tapaus. Hänet on eristetty kotihoitoon. Kolme hänen työtoveriaan ovat olleet sairastuneen kanssa lyhyessä kontaktissa, ja he ovat kotona karanteenissa.

Vs. pelastusjohtaja Jari Korkiamäki sanoo, että pelastusvalmius Helsingissä on täysin normaali.

20.3. klo 11.19 Hallitukselta 15 miljardin tukipaketti

Kerromme tänään kolmeosaisesta paketista. Hallitus on päättänyt mittavasta lisätalousarvioista. Lisäksi tuetaan työntekijöiden toimeentuloa ja yritysten rahoitusta.

Lisäbudjetin koko on 400 miljoonaa. Hallitus aikoo myös toteuttaa valtaosan työmarkkinajärjestöjen ehdottamista toimista. Yrittäjille on tulossa väliaikainen työttömyysturva. Voit lukea lisää aiheesta hetki hetkeltä -artikkelista.

20.3. klo 10.30 HRW: Uganda maksattaa hotellieristyksen maahan palaavilta

Kahden viikon koronaviruseristys on käymässä kalliiksi monille kotimaahan pallaville ugandalaisille, moittii ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch.

Ugandan hallitus on määrännyt eristykseen ne, jotka palaavat jostakin 17:stä maasta, jotka on määritelty korkean koronavirusriskin maiksi.

Ihmiset joutuvat asumaan kaksi viikkoa pääkaupungin Kampalan lähellä Entebbessä hotelleissa, jotka hallitus on valinnut. Eristetyt joutuvat kuitenkin maksamaan hotellilaskun itse, Human Rights Watch kertoo.

Sen jälkeen, kun pakollinen eristys alkoi noin 40 palaajaa on joutunut maksamaan vajaat 800 euroa majoituksesta Central Inn hotellista. Monelle ugandalaiselle summa on kohtuuttoman suuri, järjestö sanoo.

Silminnäkijöiden mukaan ihmisiä, jotka eivät pysty maksamaan, on majoitettu hotellin aulaan. Osa on puolestaan jumissa lentokentällä, HRW sanoo. Järjestö on saanut myös tietoja, joiden mukaan hygieniaolot ja turvavälit eivät olisi hotellissa riittäviä.

Presidentti Yoveri Museveni on sanonut, että ne, jotka eivät ole valmiita kestämään kustannuksia tai epämukavuutta voivat pysyä poissa Ugandasta.

20.3. klo 10.21 Japani haluaa avata koulut huhtikuussa

Japanin pääministeri Shinzo Abe haluaa saada maan koulut toimintakuntoon huhtikuuksi, jolloin uusi kouluvuosi alkaa Japanissa. Pääministeri on pyytänyt työryhmää selvittämään, millaisia toimenpiteitä koulujen avaamiseksi tarvitaan.

Abe sulki koko koulujärjestelmän viime kuussa estääkseen viruksen leviämistä. Suunnitelmista kertoo japanilainen uutistoimisto Jiji Reutersin mukaan.

20.3. klo 10.18 Presidentti Niinistö Yle Radio Suomen haastattelussa kello 11

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on tänään Yle Radio Suomen suorassa erikoishaastaattelussa alkaen kello 11. Voit kuunnella haastattelun tämän linkin kautta.

20.3. klo 10.15 Turkissa tartuntojen määrä kaksinkertaistui, hallitus suitsii tiedonvälitystä

Turkissa koronavirustartuntojen lukumäärä on kaksinkertaistunut päivä päivältä.

Torstaiyönä terveysministeri Fahrettin Koca kertoi, että testeissä 359 ihmisen oli varmistettu saaneen tartunnan. Neljä henkilöä oli kuollut. Edellispäivänä tartuntoja oli ilmoitettu 191 ja kuolleita kaksi.

Turkki ei kerro tartunnan saaneista ja kuolleista muuta kuin iän ja sukupuolen. Sairaala ja jopa paikkakunta pidetään salassa.

Turkissa hallitus pitää tiukasti ohjaksia tiedonvälityksessä viruksen levinneisyydestä.

Neljä toimittajaa pidätettiin kuluneella viikolla kuulusteluja varten “paniikin ja pelon lietsomisesta kansalaisten keskuudessa", Toimittajat ilman rajoja -järjestön Turkin-edustaja Erol Önderoglu kertoi Ylelle torstaina.

– Sairaus itsessään huolestuttaa ihmisiä. Se, että tiedonlähteet on rajattu vain yhteen lähteeseen, aiheuttaa lisähuolta, Önderoğlu sanoi.

Myös kymmeniä ihmisiä, jotka ovat levittäneet sosiaalisessa mediassa koronaviruksesta virallisesti vahvistamatona tietoa, on kuulusteltu, ja osaa odottaa syyte.

20.3. klo 9.49 Von der Leyen: Brexit-neuvottelut jatkuvat

EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on kertonut Deutschlandfunk Radion haastattelussa Britannian EU-eroneuvotteluiden etenevän, vaikka EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier on sairastunut koronavirukseen.

Von der Leyen on sanonut myös, että EU on avoin sille vaihtoehdolle, että brexitin deadlinea siirretään, jos Britannian pääministeri Boris Johnson niin pyytää. Johnson on tähän mennessä sanonut, että ero toteutuu vuoden vaihteessa.

Lähde: Reuters

Hengityssuojainta käyttävä toimittaja seurasi Ursula Von Der Leyenin ja Charles Michelin videokonfrenssia Bryselissä.
Hengityssuojainta käyttävä toimittaja seurasi Ursula Von Der Leyenin ja Charles Michelin videokonfrenssia Bryselissä. Kuva: Stephanie Lecocq / EPA

20.3. klo 9.32 Tehohoidon ylilääkäri: Jos synkimmät ennusteet toteutuvat, joudutaan tehohoitoa rajaamaan raskaasti

Suomessa on raskaan tehohoidon hoitopaikkoja noin 300. Lisäksi tehovalvontapaikkoja on 150-200 ja sairaaloissa on joitakin tuhansia potilaan hengityksen avustamiseen tarkoitettuja hengityslaitteita. Jos suunnitelmat toteutuvat, olisi Suomessa pian noin 500-600 tehohoitopaikkaa.

Hoitopaikkojen määrä ei kuitenkaan riitä, jos synkimmät ennusteet koronaviruksen leviämisestä toteutuvat. Silloin joudutaan päättämään, ketkä jätetään tehohoidon ulkopuolelle.

Hoidon rajaamisen perusteena on se, kuinka vaikea potilaan sairastama koronasairaus on. Sen lisäksi arviointiin vaikuttavat potilaan aiempi toimintakyky, aiemmat perussairaudet ja ikä. Ja jos pitää valita lapsen ja ikäihmisen välillä, niin se on lapsi. Päätöksen tekee aina kokenut tehohoitolääkäri, selvittää tilannetta Turun yliopistollisen sairaalan teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen.

20.3. klo 9.11 Hallitus tukee Finnairia

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta on linjannut, että valtio voi myöntää enintään 600 miljoonan euron suuruisen valtiontakauksen Finnairin rahoitustarpeisiin. Valtioneuvosto kertoi asiasta tiedotteessa perjantaina. Takausjärjestely edellyttää eduskunnan suostumusta.

20.3. 9.01 Norjan hallitus tukee Norwegiania ja SASia

Norjan hallituspuolueet ovat sopineet kuuden miljardin Norjan kruunun eli lähes 500 miljoonan euron tukipaketista maan ilmailualalle. Asiasta kertoo norjalainen uutistoimisto NTB.

Kyse on lainavakuuksista, joista 3 miljardia Norjan kruunua (250 miljoonaa euroa) kohdistetaan Norwegianille ja 1,5 miljardia (125 miljoonaa euroa) SAS:ille. Loppusumma on tarkoitettu alueellisesti toimivalle Wideröelle ja muille lentoyhtiöille, jotka ovat kärsineet koronavirusepidemiasta.

Lähteet: STT-NTB-TT

Norwegianin kone laskeutumassa Oslon Gardermoenin lentoasemalle.
Norwegianin kone laskeutumassa Oslon Gardermoenin lentoasemalle. Kuva: Cornelius Poppe / EPA

20.3. klo 8.43 Australia etsii satoja risteilymatkustajia, jotka ehtivät ulos koronalaivasta

Australiassa etsitään kuumeisesti satoja risteilymatkustajia, jotka päästettiin lähtemään Sydneyhin palanneesta Ruby Princess -aluksesta. Alus oli matkalla Sydneystä Uuteen-Seelantiin, kun osa matkustajista sairastui. Myöhemmin kolmella matkustajalla ja yhdellä miehistön jäsenellä todettiin koronavirus.

Uuden Etelä-Walesin osavaltion viranomaiset pitivät ennen testitulosten valmistumista riskiä vähäisenä ja antoivat matkustajien lähteä aluksesta. Viranomaisilla on kuitenkin heidän yhteystietonsa.

– Kyllähän tämä huolta aiheuttaa. On mahdollista, vaikkakaan ei varmaa, että aluksella on muitakin matkustajia, joilla on koronavirus. Yritämme kaikin voimin tavoittaa heidät, sanoi osavaltion terveysministeri Brad Hazzard.

Ulkomailta palanneiden tai koronavirukselle altistuneiden olisi jäätävä kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi.

Ruby Princess ja sen 1 100 hengen miehistö, mukaan lukien sairastunut miehistön jäsen, on parhaillaan merellä Sydneyn ulkopuolella. Hazzardin mukaan aluksen omistava varustamo miettii parhaillaan jatkotoimia.

Lähteet: STT, AFP

20.3. klo 8.41 Saksan talousministeri valmis höllentämään kartellilakeja

Saksan talousministeri Peter Altmaier on kertonut haluavansa höllentää kilpailunrajoituksia säätelevää kartellilakia, jotta vähittäismyynnin alalla voidaan tehdä aiempaa laajempaa yhteistyötä vaikeassa koronatilanteessa.

Altmaier on luvannut saksalaislehti Spiegelin haastattelussa, että kartellilaki otetaan käsittelyyn, jos elintarvikeala ja vähittäismyynti sitoutuvat yhteistyöhön kriisiaikana.

Lähde: Reuters

20.3. klo 8.33 Hallitus kertoo lisätalousarviostaan kello 11, katsele Ylen kanavilta suorana

Hallitus päättää tänään koronavirustilanteen vuoksi tehtävästä lisätalousarviosta. Hallitus kertoo lisätalousarviosta ja muista taloudellisista toimista tiedotustilaisuudessa klo 11. Tiedotustilaisuuden näyttävät suorana Yle TV1 ja Yle Areena. Ylen tv-lähetys alkaa kello 10.50.

20.3. klo 8.30 Työpendelöinti Suomen ja Viron välillä loppuu sunnuntaina

Työpendelöinti Suomen ja Viron välillä ei ole enää sallittua sunnuntaista alkaen. Muutoksen seurauksena työvoiman saatavuus rakennusalalla voi vaikeutua .Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi kertoi torstaina STT:lle, että Suomessa on keskimäärin 20 000–25 000 ulkomaista rakentajaa pääosin Virosta, Puolasta ja Venäjältä.

– Kun rajat menevät kiinni, Suomessa olevat jatkavat töitä, jos työmaalla rakentaminen jatkuu, Harjuniemi sanoi.

Suomen sisärajan ylittäminen pysyvän työsuhteen perusteella on sunnuntaista alkaen sallittua vain Ruotsin ja Norjan rajoilla olevilla luontaisilla työssäkäyntialueilla, kertoo Rajavartiolaitos. (STT)

20.3. klo 8.27 Taloyhtiö voi kieltää kerhotilojen ja saunan käytön, mutta terveystietojaan ei välttämättä tarvitse taloyhtiölle kertoa

Taloyhtiöt voivat kieltää kerhotilojen ja taloyhtiön saunan käytön esimerkiksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Päätöksen voi tehdä taloyhtiön hallitus. Pesutuvan kieltämistä kannattaa kuitenkin harkita, koska se saattaa olla lapsiperheitä täynnä olevassa yhtiössä hyvin vaikea asia.

– Pikemminkin kannattaa lisätä pesutuvan siivoamisen lisäämistä, suosittaa Isännöintiliiton toimistusjohtaja Mia Koro-Kanerva Yle aamun haastattelussa.

Kellään ei kuitenkaan ole velvollisuutta kertoa terveystietoja taloyhtiölle, isännöitsijälle tai huoltoyhtiölle, mutta vapaaehtoisesti sen voi tehdä, jos haluaa edesauttaa tartuntavaaran pienentämistä yhtiössä.

– Varsinkin niissä tilanteissa, joissa huoneistoon jouduttaisiin menemään, niin niissä tilanteissa voisi ajatella, että jokaisella on jonkinlainen velvollisuus ehkäistä tartuntavaaraa ja niitä altistumisia kertomalla viimeistään siinä tilanteessa omasta tilanteestaan, kertoo kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.

20.3. klo 7.45 UM: Harkitse matkakohteeseen jäämistä, jos siellä on turvallista

Suomen ulkoministeriölle tulee päivittäin satoja yhteydenottoja ulkomailla olevilta kansalaisilta. Heillä on kova huoli siitä, miten he pääsevät palaamaan kotimaahan muuttuvassa koronavirustilanteessa. Ulkoministeriön yksikönpäällikön Anu Pulkkisen mukaan kannattaa harkita myös jäämistä ulkomaille matkakohteeseen, jos siellä on turvallista olla.

– Yhteydet vaikeutuvat koko ajan. Kannattaa suunnata mahdollisimman lähelle Suomea, jos ei pääse suoralla lennolla kotiin. Euroopassa, jos pystyy todistamaan, että on menossa kotiin, pitäisi päästä eteenpäin. Jos autolla on liikkeellä, niin kannattaa varautua siihen, että jää jumiin matkan varrelle, sanoo Pulkkinen.

20.3. klo 7.23 Kiinan tilastot: maan sisäisiä tartuntoja jälleen 0

Kiinan mukaan maassa ei ole tilastoitu torstaina ainuttakaan kotimaista tartuntaa. Kyseessä on jo toinen päivä peräkkäin, kun Kiina ilmoittaa, ettei kotimaisia tartuntoja ole tullut. Ulkoministeriön yksikönpäällikkö Anu Pulkkinen sanoo Ylen aamun haastattelussa, että

Sen sijaan maassa oli torstaina 39 uutta tartuntaa, jotka ovat kantautuneet Kiinaan muualta maailmasta. AFP:n mukaan Kiina on huolissaan uudesta, ulkomailta kantautuvasta “korona-aallosta”.

Kiinassa on yhteensä noin 81 000 vahvistettua tartuntaa, joista noin 7000 on edelleen sairaana. Kuolleita on yhteensä yli 3200.

Lähteet: Reuters, AFP

Terveydenhoitohenkilökunta juhlii Wuchang Fangcang sairaalassa kun kaikki koronapotilaat voitiin kotiuttaa.
Terveydenhoitohenkilökunta juhlii Wuchang Fangcangin sairaalassa kaikkien koronaviruspotilaiden kotiuduttua 10. maaliskuuta. Kuva: EPA

20.03 klo 6.56 Pelastusvalmius on pysynyt hyvänä

Koronavirusepidemia näkyy jo osassa pelastuslaitoksia rivien harvenemisena, vaikka yksikään pelastuslaitosten työntekijä ei ole sairastunut koronaviruksen seurauksena. Väkeä on karanteenissa varsinkin Etelä-Suomessa lähinnä ulkomaanmatkojen takia. Sisäministeriön pelastuosaston mukaan suunnittelemattomasti poissaolevia on noin 250. Määrä on suurempi kuin tavallisesti tähän aikaan vuodesta, mutta se ei vielä suuresti hankaloita pelastuslaitosten toimintaa. Pelastusvalmius on siis tällä hetkellä normaalilla tasolla.

20.3. klo 6.53 Thaimaa kertoo uusista tartunnoista

Thaimaassa on raportoitu 50 uudesta koronatartunnasta. Tartunnan saaneita on nyt yhteensä 322, ja heistä suurin osa on Bangkokissa.

Uusista tartunnoista 41 linkittyy terveysviranomaisen mukaan maan aiempiin tartuntoihin. Loput yhdeksän uutta tartuntaa ovat puolestaan tulleet Thaimaahan maahantulijoiden ja ulkomaalaiskontaktien kautta.

Lähde: Reuters

20.3. klo 6.03 Toimittajalta: Korona teki eurooppalaisesta pahiksen Etelä-Amerikassa

Aiemmin eurooppalainen sai osakseen ihailua ja luottamusta, nyt pikemminkin pelkoa ja vieroksuntaa, kirjoittaa Ylen Latinalaisen Amerikan -toimittaja Johanna Pohjola. Lue juttu tästä.

Naisella hengityssuojain kasvoillan Montevideossa.
Etelä-Amerikassa hengityssuojaimet ovat paikoin loppuneet apteekeista. Kuva on Uruguayn pääkaupungista Montevideosta. Kuva: Raul Martinez / EPA

20.3. klo 6.00 Netflix heikentää suoratoiston laatua Euroopassa pandemian takia

Suoratoistopalvelu Netflix aikoo heikentää striimauslaatua Euroopassa. Yhä useampi eurooppalainen on jäänyt kotiinsa koronaviruspandemian takia, mikä on kuormittanut internetiä ympäri maanosaa.

Netflix yrittää vastata toimellaan internetin kuormitukseen. Laatu tulee olemaan huonompi 30 päivän ajan.

Yritys arvioi, että tällä tavoin Netflix pystyy vähentämään tietoliikennettään Euroopassa 25 prosentilla.

Lähteet: STT, AFP

20.3. klo 3.22 Kalifornia määräsi asukkaat koteihinsa

Kalifornian osavaltiossa on annettu määräys, jonka mukaan kansalaisten on pysyteltävä kodeissaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Määräys astuu voimaan osavaltion kuvernöörin Gavin Newsomin mukaan torstai-iltana paikallista aikaa.

Jo aiemmin osavaltion suurin kaupunki Los Angeles määräsi kaikki asukkaat koteihinsa. Kaikki kaupungin kauppakeskukset ja leikkikentät on määrätty suljettaviksi. Lisäksi voimaan astuu kymmenen hengen kokoontumisrajoitus julkisilla paikoilla.

Terveysviraston työntekijä valmistelee asuntovaunuja karanteeniin määrättyjä varten Kaliforniassa.
Kalifornian osavaltio on määrännyt asukkaat pysymään kodeissaan. Viranomainen valmistelee asuntovaunuja karanteeniin määrättyjä varten Los Angelesissa. Kuva: Etienne Laurent / EPA

Yhdysvaltain toiseksi suurimman kaupungin pormestari **Eric Garcetti **kehotti ihmisiä rajoittamaan kaikkea tarpeetonta liikkumista ulkosalla.

– Ryhdymme näihin kiireellisiin toimiin rajoittaaksemme covid-19:n leviämistä ja pelastaaksemme ihmishenkiä, sanoi Garcetti tiedotustilaisuudessa.

Kaikkialla Yhdysvalloissa koronapandemiaa ei oteta aivan yhtä vakavasti kuin Kaliforniassa. Lue aiheesta: Video: Opiskelijat ryntäsivät Floridan rannoille viettämään kevätlomaa – "Jos saan koronan, niin saan sen enkä anna sen pysäyttää bileitä."

20.3. klo 2.54 Rio de Janeiro sulkee rannat ja ravintolat

Brasiliassa Rio de Janeiron osavaltio sulkee kaikki rannat ja ravintolat 15 päiväksi lauantaista lähtien koronatartuntojen ehkäisemiseksi.

Lisäksi osavaltio ilmoitti sulkevansa kaikki maa-, meri- ja lentoyhteydet niiden brasilialaisosavaltioiden kanssa, missä on todettu koronavirustartuntoja. Tämä tosin vaatii vielä liittovaltion viranomaisten hyväksynnän.

Latinalaisen Amerikan suurimmassa, noin 210 miljoonan asukkaan maassa on vahvistettu tähän mennessä 621 tartuntaa ja kuusi kuolemantapausta.

Rio de Janeiron Flamengo beach oli hiljainen 19. maaliskuuta.
Rio de Janeiron Flamengo beach oli hiljainen 19. maaliskuuta. Kuva: Antonio Lacerda/ EPA

20.3. klo 2.37 Irlannissa 30 000 ilmoittautui terveydenhuollon apujoukkoihin

Irlannissa yli 30 000 ihmistä on valmiina auttamaan taistelussa koronavirusta vastaan, kertovat maan terveysviranomaiset. Maan hallitus pyysi aikaisemmin päteviä ammattilaisia ja vapaaehtoisia pestautumaan terveydenhuollon työvoimaan.

Viranomaiset kertoivat tiistaina etsivänsä apujoukkoja. Apua etsittiin niin sairaaloihin kuin ambulansseihin.

Irlannissa on todettu yli 550 koronanvirustartuntaa. Maan pääministeri Leo Varadkar on arvioinut, että tartuntoja saattaa olla maaliskuun loppuun mennessä 15 000.

Lähde: STT

20.3. 1.16 Espanja sulkee kaikki hotellit

Espanja on määrännyt suljettavaksi kaikki hotellit koronavirustartuntojen estämiseksi. Valtion tiedotteen mukaan hotellien toiminta ja muu samankaltainen majoitustoiminta keskeytetään maassa.

Espanjassa koronavirukseen on kuollut noin 800 ihmistä. Virustartuntoja on vahvistettu lähes 17 400.

Espanjassa koronaviruksesta on kärsinyt pahiten Madridin alue, jossa osa sairaaloista on ollut erittäin kovilla potilaiden hoidossa.

Madridissa onkin otettu neljän tähden hotelli Gran Hotel Colon sairaalakäyttöön. Sinne kuljetetaan potilaita, joilla on lieviä oireita. Hotellissa on 359 huonetta.

Madridin viranomaisten mukaan lisää hotelleja on tarkoitus ottaa käyttöön koronapotilaita varten.

Gran Hotel Colon -hotelli on otettu sairaalakäyttöön Madridissa.
Gran Hotel Colon -hotelli on otettu sairaalakäyttöön Madridissa. Kuva: KIKO HUESCA/ EPA

20.3. klo. 0.42 G7-kokous Yhdysvalloissa peruuntuu – järjestetään videokonferenssina

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on perunut rikkaiden maiden G7-kokouksen koronaviruksen vuoksi. Kokous oli määrä järjestää Camp Davidissa kesäkuussa. Valkoisen talon mukaan kokous järjestetään videokonferenssina.

20.3. klo 0.20 Panama keskeyttää kansainväliset lennot

Panama ilmoittaa keskeyttävänsä kaikki kansainväliset lennot kuukaudeksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Lentokielto astuu voimaan sunnuntaina kello 23.59.

Maan presidentti Laurentino Cortizo kertoo, että humanitääriset lennot ja rahtilennot kulkevat normaalisti. Niin ikään Panaman sisäisiin lentoihin ei ole suunniteltu muutoksia.

19.3. klo 23.10 Cannesin elokuvajuhlia lykätään

Ranskassa Cannesin elokuvajuhlat siirtyvät toukokuulta koronaviruksen takia.

Järjestäjät kertovat, että näillä näkymin juhlien on määrä alkaa kesäkuun loppupuolella.

Maailman suurimmat elokuvajuhlat piti alkuperäisen suunnitelman mukaan järjestää 12.-23. toukokuuta.

19.3. klo 22.17 Autioissa kouluissa on vain kourallinen oppilaita

Koronaviruksen vastaiset toimet ovat tyhjentäneet Suomen koulut. Tällä hetkellä Suomen kouluissa on lähiopetuksessa arviolta alle kaksi prosenttia oppilaista.

Esimerkiksi Tampereella perusopetusta saa noin 17500 lasta ja nuorta. Heistä 300 on tänään ollut koulussa lähiopetuksessa. Jyväskylässä luku on vieläkin pienempi. Noin 15 000 peruskoululaisesta 167 oli tänään koulussa.

Oikeus lähiopetukseen on vain yhteiskunnallisesti kriittisillä aloilla työskentelevien lapsilla sekä erityistä tukea tarvitsevilla lapsilla.

19.3. klo 21.56 Yhdysvallat kehottaa välttämään matkoja ulkomaille

Yhdysvaltain ulkoministeriö on tiukentanut matkustussuositustaan. Ministeriön mukaan kaikkien kansalaisten tulisi toistaiseksi välttää matkustamista ulkomaille.

Ministeriön mukaan varoitus on annettu vakavimmalla mahdollisella tasolla.

Ulkomailla oleskelevien yhdysvaltalaisten tulee mahdollisuuksien mukaan palata välittömästi kotimaahan tai varautua siihen, että he joutuvat pysymään ulkomailla määrittelemättömän pitkän ajan, ministeriö sanoo.

19.3. klo 21.50 Israelilaiset määrättiin pysymään kotona

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu on televisiopuheessaan antanut määräyksen, jonka mukaan kansalaisten on pysyteltävä kodeissaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Määräys on voimassa viikon.

– Tämä ei ole enää toivomus, tämä ei ole suositus, tämä on pakottava määräys, jonka toimeenpanoa viranomaiset valvovat, Netanyahu ilmoitti.

Ulkonaliikkumiskielto ei ole ehdoton. Kansalaiset saavat edelleen käydä ostamassa ruokaa ja lääkkeitä. Lisäksi eräiden alojen työntekijöillä säilyy oikeus ulkona liikkumiseen.

Israelin terveysministeriö on kirjannut tähän mennessä 573 koronavirustartuntaa. Länsirannan palestiinalaisasukkaista tautiin on sairastunut 47 ihmistä.

19.3. klo 21.22 HUS:n hoitajat kertovat Ylelle vaikeuksista päästä koronatestiin

Yle haastatteli kahta eri sairaaloissa työskentelevää hoitajaa, jotka molemmat kärsivät koronaan viittaavista oireista. Molemmat työskentelevät Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella.

Hoitajat kertovat vaikeuksista päästä koronatesteihin, vaikka valtionjohto ja THL ovat painottaneet terveydenhuoltohenkilökunnan testaamista matalalla kynnyksellä.

HUS:n johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoo, että HUS:ssa suhtaudutaan vakavasti terveydenhuoltohenkilökunnan testaamiseen.

– Minulla itselläni on se käsitys, että isossa kuvassa tämä henkilökunnan terveystilanne ja koronan testaaminen on oikeilla raiteilla, mutta varmasti on jotain yksittäistapauksia, jotka eivät ole menneet niin hyvin kuin olisi haluttu, Mäkijärvi toteaa.

19.3. klo 21.18 Miten iso tukipaketti tarvitaan yritysten pelastamiseksi?

Hallitus esitteli viime maanantaina joukon talouspäätöksiä, joilla se aikoo helpottaa yritysten tilannetta koronaviruksen painaessa maan taloutta alas. Paketti on noin viiden miljardin euron kokoinen.

Huomenna perjantaina se esittelee vielä tukun lisäkeinoja, mutta toimien euromääristä saati kokonaiskoosta ei ole julkisuuteen tihkunut tietoja.

Yle kysyi tarvittavista toimista ja paketin riittävästä kokonaissuuruudesta työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murtolta ja julkisen talouden professori Roope Uusitalolta Helsingin yliopistosta.

19.3. klo 19.27 Italia meni Kiinankin ohi koronan kuolonuhrien määrässä

Italiassa on torstaina kuollut 427 ihmistä koronavirukseen, kertovat maan viranomaiset.

Uhrien tilastoitu kokonaismäärä Italiassa on nyt 3 405, mikä on enemmän kuin taudin lähtömaassa Kiinassa. Keskiviikkona Italiassa tautiin kuoli peräti 475 ihmistä.

19.3. klo 19.21 Ministeriö ohjeistanut sairaanhoitopiirejä olemaan julkistamatta tehohoitoon päätyneiden määriä

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut sairaanhoitopiireille viranomaisohjeen olla kertomatta julkisuuteen alueellisia tietoja koronaviruksen takia tehohoidossa olevien ihmisten määrästä, kerrotaan sairaanhoitopiireistä. Ohje välitettiin johtajaylilääkäreille viime viikolla.

Tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä on keskeinen tieto, koska koronavirusepidemian on arvioitu koettelevan terveydenhuollon kantokyvyn rajoja.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee perustelee sairaanhoitopiireille annettua viranomaisohjetta yksityisyyden suojalla.

Lähde: STT

19.3. klo 19.07 Näin pandemia mullisti kuninkaallistenkin arjen

Koronakriisin aikana kuninkaalliset ovat ottaneeet perinteisen roolin kansan yhdistäjinä ja lohduttajina.

Pandemiaksi levinneeltä koronavirukselta eivät kuitenkaan välty edes kuninkaalliset. Monacon hovi tiedotti torstaina, että ruhtinas Albert II:lla on todettu koronavirustartunta. Hovin mukaan 62-vuotiaan Albertin terveydestä ei tarvitse olla huolissaan, ja hän jatkaa työntekoa lääkäreiden valvonnassa.

Voit lukea aiheesta lisää täältä

19.3. klo 18.32 Helsingin kaupunki jatkaa kouluruokailua tarvitseville

Helsingin kaupunki on kertonut uusista kouluruokailuun liittyvistä järjestelyistä.

Vielä huomenna perjantaina ruokailu järjestetään kaikille. Maanantaista alkaen ruokailu järjestetään niille oppilaille, jotka ovat lähiopetuksessa, sekä niille verkko-opetuksessa oleville peruskoululaisille, jotka erikseen ilmoittautuvat ruokailuun.

Helsingin kaupungin mukaan ilmoittautuminen on tärkeää hävikin torjumiseksi. Ilmoittautumisesta viestitään Wilma-järjestelmässä.

19.3. klo 18.25 Trump: Lupaavia lääkkeitä kehitteillä

Yhdysvaltain johto on presidentti Donald Trumpin johdolla pitänyt tiedotustilaisuuden koronavirusepidemian hoidosta ja lääketilanteesta.

Virusta vastaan ei toistaiseksi ole lääkettä, mutta Trumpin mukaan lääketeollisuus työskentelee kiivaasti sellaisen kehittämiseksi. Trump kertoi, että kehitystyötä hidastavia säädöksiä on poistettu.

Trump nosti erityisesti esille malarian ja niveltulehdusten hoitoon käytetyn hydroksiklorokiinin, joka on Minnesotan yliopiston kokeissa antanut lupaavia tuloksia. Lääkettä on testattu 1 500 ihmisellä.

Lisäksi Trump mainitsi virussairauksiin kehitettävän Remdesivir-lääkkeen.

19.3. klo 18.23 Ranskan Macron: Eristystoimia todennäköisesti joudutaan jatkamaan

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo, että voimassaolevia rajoituksia ihmiskontaktien rajoittamiseksi todennäköisesti joudutaan jatkamaan. Macron moittii sitä, että ranskalaiset eivät edelleenkään suhtaudu viranomaisten määräämiin rajoituksiin riittävän vakavasti.

Macron määräsi ranskalaiset tiistaina pysymään kodeissaan kaksi viikkoa koronavirusepidemian leviämisen hidastamiseksi. Vain välttämättömät asiat kuten koiran ulkoiluttaminen, lääkärissä käynti tai kuntoilu yksin ovat sallittuja.

Työssä voi käydä ainoastaan, jos etätyö on mahdotonta.

Lähde: AFP, Reuters

19.3. klo 18.03 THL:n ennusteita tekevä ylilääkäri: Epidemiahuippu ajoittuu aikaisintaan toukokuun toiselle viikolle

Koronaviruksen epidemiahuippu Suomessa ajoittunee aikaisintaan toukokuun toiselle viikolle, arvioi ennusteita Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa tekevä ylilääkäri Tuija Leino STT:lle. Arvio perustuu torstai-iltapäivän tietoon.

Aiemmin THL arvioi, että epidemian huippu osuisi huhtikuun puoleenväliin. Tämä arvio on tehty ennen kuin oli tarkkaa tietoa valtiojohdon asettamista rajoitustoimista. Nyt ennustetta on muutettu. Leino muistuttaa, että arviot vanhenevat nopeasti.

19.3. klo 17.40 Säätiöiltä ja ministeriöiltä yhdessä miljoonien eurojen hätäapu kulttuurikentän ahdinkoon

Suuret suomalaiset säätiöt, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Taiteen edistämiskeskus myöntävät yhdessä nopeaa tukea koronaepidemian takia ahdinkoon joutuneille taiteen ja kulttuurin ammattilaisille. Noin 1,5 miljoonan euron rahoitus jaetaan huhtikuun aikana taiteen edistämiskeskus Taiken kautta. Lisäksi säätiöt ohjaavat merkittävää tukea omia kanaviaan pitkin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa Taikelle 500 000 euroa lisärahoitusta. Taike on jo aiemmin ilmoittanut siirtävänsä koronakriisin lievittämiseen noin 100 000 euroa. Säätiöistä Suomen Kulttuurirahasto osoittaa Taikelle saman summan kuin ministeriö, 500 000 euroa. Jane ja Aatos Erkon säätiö, Saastamoisen Säätiö, Svenska kulturfonden sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto kanavoivat hätäapua Taiken kautta kukin 100 000 euroa. Säätiöiden ja valtion yhteinen tuki on näin ollen noin 1,5 miljoonaa euroa.

Taike avaa apurahahaun huhtikuun alussa ja päätökset apurahoista tehdään huhtikuun lopussa. Tuki kohdistetaan jaettavaksi ensi sijassa lyhyinä apurahoina freelance-taiteilijoille, joiden työtilanteeseen koronaepidemia on konkreettisesti vaikuttanut.

19.3. klo 17.37 Monacon ruhtinas Albertilla koronavirustartunta

Monacon hallitsijalla ruhtinas Albertilla on todettu koronavirustartunta, kuninkaallinen palatsi kertoo.

Ruhtinas Albert on tiettävästi ensimmäinen valtionpäämies, jonka tartunnasta on ilmoitettu.

62-vuotias Albert on lääkärihoidossa, mutta hänen tilansa ei ole huolestuttava ja hän jatkaa työskentelyä kotitoimistossa, palatsi kertoo.

Lähteet: AFP, Reuters

19.3. klo 16.56 Käsidesin hurja kysyntä saanut huijarit ja rahastajat liikkeelle

Apteekkareille eri puolilla Suomea on tullut sähköpostiin tarjouksia käsidesistä ja hengityssuojista. Niistä on pyydetty huomattavasti kovempaa hintaa kuin millä tuotteita normaalisti myydään ulos.

Jos käsidesiä on kaupoissa ollut myynnissä, sen hintaa on monin paikoin äimistelty.

Turkulaisen Medic Ensiaputarvike Oy:n toimitusjohtaja Pasi Nousiaisen mukaan käsidesin sisäänostohinta on nyt 5–10-kertainen ja hengityssuojamien jopa 30-kertainen.

Korkea kuluttajahinta selittyy siis usein korkealla sisäänostohinnalla.

19.3. klo 16.35 EU auttaa eurooppalaisia pääsemään ulkomailta kotiin

EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen lupaa, että unioni auttaa ulkomailla olevia jäsenmaiden kansalaisia palaamaan kotiin.

Hän sanoo videoviestissään, että noin 100 000 eurooppalaista haluaa palata, mutta paluuta vaikeuttavat lentojen perumiset ja muut koronaviruksen vastaiset toimet.

Komissio aikoo työskennellä yhdessä jäsenmaiden hallitusten kanssa, jotta paluu onnistuisi. 1 200 on EU-kansalaista o jo tuotu muun muassa Marokosta. Lentoja aiotaan järjestää myös muun muassa Egyptiin, Filippiineille, Peruun, Mongoliaan ja moniin Afrikan maihin.

19.3. klo 16.13 KL: Virolaiset saavat jatkaa pendelöintiä Suomeen – ilman karanteenia

Ne virolaiset, jotka ovat kirjoilla Virossa, mutta töissä Suomessa, saavat jatkaa pendelöintiä ilman 14 päivän karanteenia. Asian vahvistaa Kauppalehdelle hallitusneuvos Olli Sorainen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Kauppalehti kertoo, että EU-komission linjaus mahdollistaa sen, että kymmenet tuhannet virolaiset voivat jatkaa työskentelyään Suomessa, etenkin rakennuksilla, ja palata viikonlopuiksi Viroon.

Viron ulkoministeriöstä ja Viron pääministerin kansliasta ei torstaina osattu kertoa Kauppalehdelle, päästääkö Viro vastaavasti suomalaiset työperäiset pendelöijät maahansa ilman karanteenia tai ylipäätään lainkaan.

19.3. klo 16.08 Sairaanhoidon hengityssuojaimista alkaa olla jo paikoin pulaa

Sairaanhoidon hengityssuojaimista on pulaa osassa Suomea koronaviruksen epidemian takia.

Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä kertoi, että Husissa riittää vielä henkilökunnalle suojavarusteita. Sen sijaan muualla Suomessa niistä on Mäkijärven mukaan paikoin pulaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön valmiuspäällikkö Pekka Tulokas vahvisti, että suojaimien määrä vaihtelee sairaanhoidossa alueittain.

Hänen mukaansa suojaimia löytyy kuitenkin valtion varmuusvarastoista, joita on määrä purkaa seuraavaksi. Ulkomailta niitä ei enää saada.

19.3. klo 15.56 Koronan takia suljetut kirjastot pyrkivät palvelemaan asiakkaitaan nyt uudella tavalla

Kirjastot eivät ole jääneet neuvottomiksi koronaepidemian edessä. Vaikka niiden ovet menivät kiinni, ovat kirjastot eri puolilla maata kehitelleet korvaavia palveluja. Useimmissa kirjastoissa on työntekijöitä töissä, vaikka ovet ovat suljettuina.

Esimerkiksi Helsingissä kirjastoihin voi soittaa ja saada puhelinpalveluja. Tietoja voi kysyä myös chatin kautta. Tämän lisäksi kirjastossa on pikaisella aikataululla kehitelty palveluja, joilla pyritään lisäämään yhteisöllisyyttä, vaikka kirjaston ovat pysyvät kiinni.

– Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi striimattuja satutunteja tai lukupiirejä, joita voisi seurata verkossa kirjaston sivuilla, sanoo Helsingin kirjastoverkon yhteisten palveluiden päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri.

19.3. klo 16.00 Marokko pidätti valeuutisten levittäjiä

Marokon poliisi on pidättänyt kymmenkunta ihmistä, joita syytetään väärien tietojen levittämisestä koronaviruksesta.

Pidätettyjen joukossa on muun muassa 48-vuotias nainen, joka väitti YouTubessa, ettei koronavirusta ole ja kehotti ihmisiä jättämään sen torjuntaa koskevat määräykset huomiotta. Muut arvostelivat hallituksen määräämiä tiukkoja rajoituksia. Muun muassa eräs mies oli julkaissut somevideon, jossa hän arvosteli hallituksen päätöstä sulkea kaikki moskeijat.

– Valeuutiset ovat ensisijainen syy paniikin leviämiseen, kommentoi pidätyksiä pääministeri Saad Eddinne El-Otmai.

Marokossa on todettu tähän mennessä 61 tartuntaa. Hallitus on määrännyt sulkemaan koulut, moskeijat, kahvilat, ravintolat ja urheilupaikat. Ulkomaiset lennot on kielletty.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat aikaisemmin arvostelleet Marokon hallitusta sananvapauden polkemisesta. Johtavien viranomaisten arvostelusta Twitterissä on voinut saada jopa vankeustuomion.

Lähde: Reuters

19.3. klo 14.45 Saksa kutsuu reserviläiset apuun

Saksan puolustusministeriö kertoo, että kymmeniä tuhansia reserviläisiä auttamaan koronaviruksen vastaisissa toimissa. Saksan puolustusvoimat Bundeswehr alkoi viikonloppuna kutsua apuun ensimmäisiä reserviläisiä.

Muut ovat valmiudessa yksilöityjä tehtäviä varten, puolustusministeri Annegret Kramp-Karrenbauer kertoo.

Lähteet: AFP, Reuters

19.3. klo 14.35 THL: Suomessa todettu 400 koronatartuntaa

THL:n mukaan tähän mennessä Suomessa on todettu noin 400 laboratoriovarmistettua koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta.

Luku perustuu laboratoriovarmistettuihin lukuihin, jotka THL on kerännyt kommunikoimalla suoraan sairaanhoitopiirien kanssa.

Jatkossa tapausmäärät perustuvat ainoastaan tartuntatautirekisterin kautta saataviin lukuihin, THL kertoo.

19.3. klo 14.15 IATA: Ilmailuala tarvitsee 200 miljardia dollaria selvitäkseen

Ilmailualan kansainvälinen järjestö IATA arvioi, että ala tarvitsee 200 miljardia dollaria selviytyäkseen koronan aiheuttamasta kriisistä. Järjestö vetosi eri toten Afrikassa ja Lähi-Idässä taphtuneen kysynnän romahtamiseen. IATA:n mukaan korona on joaiheuttanut suurempaa vahinkoa kuin 911-iskut, SARS tai talouskriisi vuonna 2008. Miljoonat alan työpaikat ovat järjestön mukaan vaarassa.

Lähde: AFP

19.3. klo 14.10 Unicef: Miljardit eivät pysty pesemään käsiä kotona

YK:n lastenjärjestö Unicef arvioi, että maailman väestöstä 40 prosentilla ei ole mahdollisuuksia pestä käsiä kotona. Tämä tarkoittaa noin kolmea miljardia ihmistä.

Ihmisillä ei ole helposti saatavilla juoksevaa vettä ja he eivät pysty ostamaan saippuaa. Moni ei myöskään ymmärrä käsienpesun merkitystä tautien torjunnassa, sanoo Sam Godfrey, joka on Unicefin edustaja Itä- ja Etelä-Afrikassa. Uutistoimisto AFP:n haastattelema Godfrey sanoo, että tietoa puuttuu jopa terveydenhoidossa työskenteleviltä.

Godfrey toteaa, että koronavirus on erityisen suuri riski slummien ja pakolaisleirien asukkaille, joista moni voi olla aliravittu.

19.3. klo 14.03 Valko-Venäjän presidentti kutsui koronaa psykoosiksi ja ehdottaa ratkaisuksi pellolla työskentelyä

Valko-Venäjän presidentin Aleksandr Lukashenkon mukaan "psykoosi" hyödyttää toisia ja vahingoittaa toisia, kertoo STT. Hänen mukaansa viruksesta aiheutuva paniikki on vaarallisempi kuin virus itsessään.

Aiemmin Lukashenko on ehdottanut avuksi koronavirukseen työskentelyä maalla. Presidentin mukaan "traktori ja pellot parantavat kaikki".

Lukashenkon mukaan Valko-Venäjälle ei aiota asettaa liikkumisrajoituksia toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Sen sijaan maa aikoo testata kaikki, jotka ovat olleet kontaktissa viruksen saaneen ihmisen kanssa.

Suljettu ja itsevaltaisesti johdettu Valko-Venäjä on vahvistanut 51 koronavirustartuntaa.

19.3. klo 13.56 EU-komissio perustaa varmuusvaraston hengityskoneille, suojavarusteille ja rokotteille

Varmuusvarastolla pyritään parantamaan suojavarusteiden jakoa ympäri Eurooppaa, kertoo STT. EU:n kriisinhallinnasta vastaava komissaari Janez Lenarcic kertoo, että komissio viimeistelee vielä tarkempaa ohjeistusta siitä, millä perusteella varusteita jaetaan jäsenmaille. Lenarcicin mukaan oleellista on, että varusteita ohjataan sinne, missä tarve on suurin. EU rahoittaa suurimman osan varaston tuotteiden hankinnasta.

19.3. klo 14.47 Viro julkisti kahden miljardin hätäpaketin

Reutersin mukaan kahden miljardin suuruinen apupaketti on suunnattu työntekijöille ja yrityksille. Se sisältää valtiontakauksia miljardiin saakka ja lisälainaa yrityksille 500 miljoonaan saakka helpottamaan välitöntä likviditeettivajetta. Palkkatukea summa sisältää lisäksi 250 miljoonaa euroa. Virossa on suljettu koulut huhtikuun loppuun saakka. Koronavirustapauksia on 267.

19.3. klo 13.38 Espanjassa koronaviruskuolemissa iso hyppäys

Mies kulkee suojatiellä vedettävän ostoslaukun kanssa. Muita ihmisiä ei näy, vain poliisiautoja.
Kadut ovat tyhjentyneet myös Valenciassa sen jälkeen, kun hallitus kehotti ihmisiä pysyttelemään kotona koronavirusepidemian taltuttamiseksi. Kuva: AOP

Espanjassa koronavirukseen on kuollut vuorokaudessa 209 ihmistä. Tämä nostaa kuolemantapausten kokonaismäärän 767:ään.

Myös todetut tartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti. Tartuntoja on nyt 17 147, kun luku oli keskiviikkona 13 716.

Lähde: Reuters

19.3. klo 13.36 Hus siirtyi täysvalmiuteen

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) on siirtynyt torstaina toimitusjohtajan päätöksellä korkeimpaan valmiustilaan eli täysvalmiuteen.

Husin mukaan täysvalmiuteen siirrytään, kun yhteiskunta valmistautuu toimimaan vakavassa häiriötilassa tai valmiuslain mukaisissa poikkeusoloissa.

Toimitusjohtaja Juha Tuominen kertoo Husin tiedotteessa, että toistaiseksi koronaviruspotilaiden hoito kuormittaa vähän Husin sairaaloita.

– Siirtymällä poikkeusolojen johtamisjärjestelmään ja täysvalmiuteen varmistamme toimintakykymme myös siinä vaiheessa, kun sairaaloiden kuormitus merkittävästi kasvaa, Tuominen sanoo tiedotteessa.

Toimitusjohtaja on keskittänyt Husin valmiusohjeen mukaisen poikkeustilanteen operatiivisen johtamisen päätöksentekoa johtajaylilääkärille.

19.3. klo 13.20 Husissa tartunta lasten syöpä- ja elinsiirto-osaston työntekijällä

Uuden lastensairaalan lasten syöpä- ja elinsiirto-osaston Taikan henkilöstöön kuuluvalla hoitajalla on keskiviikkona todettu koronavirustartunta, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri.

Tartunnalle on altistunut 24 henkilöstön jäsentä, joista kaksi on lääkäreitä. Altistuneiden joukossa ei ole potilaita. Kaikki altistuneet on asetettu kotikaranteeniin. Sairaanhoitopiirin mukaan osaston toiminta turvataan sisäisin siirroin ja sijaisjärjestelyin.

– Suhtaudumme tilanteeseen hyvin vakavasti. Henkilökunnan kotikaranteeniin asettamisen tavoitteena on tartuntaketjun katkaisu. Osastolla hoidossa olevien lasten vointia seurataan entistäkin tarkemmin, sanoo ylilääkäri Eero Jokinen tiedotteessa.

19.3. klo 13.08 Hiihtokeskuksissa riittää asiakkaita, toimintaa ei olla rajoittamassa

Aluehallintovirastot eivät ole toistaiseksi rajoittamassa hiihtokeskusten toimintaa. Etenkin Lapin hiihtokeskuksissa on parhaillaan runsaasti asiakkaita.

Ylläksellä olevan STT:n toimittajan mukaan ihmisiä on yhtä paljon kuin normaalilla hiihtolomakaudella. Levillä suljettiin tänään yksi ravintola, mutta muuten toiminta jatkuu normaalisti.Lapissa on tähän mennessä löydetty kolme varmistettua koronatartuntaa.

Lähde: STT

19.3. klo 13.07 Valkeakosken koronakaranteeni puretaan

Pirkanmaalla sunnuntaina Valkeakoskella positiiviseksi todettu koronavirustartunta on osoittautunut varmistustestissä negatiiviseksi. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan Valkeakosken Roukon koulun tapaukseen liittyvät karanteenit puretaan.

19.3. klo 13.02 Iranissa yli tuhat uutta tartuntaa

Iranissa koronavirukseen on kuollut vuorokauden sisällä 149 ihmistä. Tämä nostaa kuolemantapausten määrän 1 284:ään.

Vuorokauden sisällä uusia tartuntoja on vahvistettu yli tuhat ja kaikkiaan tartuntoja on todettu yhteensä yöi 18 000, kertoo terveysministeriön edustaja.

Lähde: Reuters

19.3. klo 12.41 Venetsian kanaalien vesi on kirkastunut koronakaranteenien myötä

Tämän artikkelin perustiedoissa on oleellisia muutoksia. Sosiaalisessa mediassa levitetyt delfiinikuvien ei voida vahvistaa olevan Venetsiasta. Lue uusi juttu täältä.

Venetsian kanaalien vesi on kirkastunut koronavirusepidemian karkotettua turistit. Paikalliset asukkaat ovat nähneet delfiinejä uiskentelemassa kanaaleissa, jotka olivat aiemmin täynnä gondoleja. Lue juttu tästä.

Venetsian tyhjentyneet kanaalit 8.3.2020
Kuva: AOP

19.3. klo 12.34 EU:n brexit-neuvottelijalla korona

EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier on ilmoittanut, että hän on sairastunut koronavirukseen. Barnier kertoo Twitterissä voivansa hyvin. Hän ja hänen tiiminsä noudattavat saamiaan ohjeita.

19.3. klo 12.26 Saksaan ja Viroon talouden kriisipaketteja, Belgiassa ennätysmäärä tartuntoja

Saksan hallitus suunnittelee 40 miljardin euron apupaketti itsensä työllistäville yrittäjille ja pienille liiketoimille, kertovat hallituslähteet uutistoimisto Reutersin mukaan. Ministerit eivät ole vielä allekirjoittaneet pakettia.

Myös Viron hallitus on hyväksynyt kahden miljardin kriisipaketin viruksen kurittaman talouden elvyttämäksi.

Belgia puolestaan kertoo, että maassa raportoitiin keskiviikkona isoin hyppäys tartunnoissa. Uusia tartuntoja oli yhteensä 309. Belgiassa oli jo ennestään jopa 1500 tartuntaa.

Lähde: Reuters

19.3. klo 11.38 Finnair järjestää ylimääräisiä Malaga-Helsinki -lentoja

Lentoyhtiö Finnair on lisännyt lentoja Malagasta Helsinkiin, jotta suomalaiset pääsevät Espanjasta kotimaahan.

Finnairin viestinnästä kerrotaan, että perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina on yksi ylimääräinen lento, joka lähtee Malagasta kello 11.30. Koneet saapuvat Helsinkiin kello 17. Lisäksi sunnuntaille lisätään vielä kaksi muuta lentoa.

19.3. klo 11.34 Saksassa raju nousu tartunnoissa

Saksassa on todettu jo liki 11 000 koronavirustartuntaa. Uusia vahvistetuista tartunnoista on 2 801, ilmenee Robert Kochin tartuntatauti-instituutin tilastoista. Tautiin on kuollut 20 ihmistä.

Lähde: AFP

19.3. klo 11.27 Indonesia määräsi 9 000 uskonnollisen kokouksen osallistujaa karanteeniin

Indonesia on keskeyttänyt liki 9 000 muslimipyhiinvaeltajan kokouksen laittaa karanteeniin osallistujia. Viranomaiset eivät olleet antaneet lupaa nelipäiväiselle tapaamiselle, joka järjestettiin maaseudulla Etelä-Sulawesin maakunnassa. Pelkona on, että tapaaminen saattaisi johtaa koronaviruksen leviämiseen

Sen järjesti Jamaat Tabligh -järjestö, joka piti kolme viikkoa sitten vastaavan tapahtuman Malesiassa. Tapahtuma on yhdistetty liki kahteen kolmasosaan Malesian noin 900 koronavirustartunnasta sekä kymmeniin tapauksiin muissa maissa.

Lähde: AP

19.3. klo 11.15 Levin after ski -ravintola suljetaan

Levi Ski Resort kertoo Twitterissä, että after ski -ravintola V’inkkari keskeyttää toimintansa toistaiseksi työntekijöiden ja asiakkaiden hyvinvoinnin turvaamiseksi.

Yle kertoi eilen, että koronavirus levisi Itävallassa sijaitsevassa after ski -baarissa, joka on saksankielisessä mediassa ristitty "Viruslingoksi".

19.3. klo 11.13 Sri Lanka siirtää vaaleja

Sri Lankan vaalikomissio on ilmoittanut, ettei maassa pystytä järjestämään huhtikuun 25. päiväksi suunniteltuja parlamenttivaaleja koronaviruksen takia. Sri Lanka on pyrinnyt hillitsemään viruksen leviämistä kieltämällä kahdeksi viikoksi lentojen saapumisen maahan sekä määräämällä ulkonaliikkumiskieltoja joillekin alueille. Maassa on tähän mennessä vahvistettu yli 50 tartuntaa.

Lähde: AFP

19.3. klo 10.42 Epidemiahuippu ei tiedossa

THL:n mukaan ei ole olemassa varmaa tietoa siitä, milloin epidemihuippu saavutetaan. Mika Salminen sanoi tiedotustilaisuudessa, että tällä hetkellä tehohoidossa on "yhden tai kahden käden sormilla laskettava" määrä ihmisiä. Hallituksen tiedotustilaisuuden kulkua seuratiin hetki hetkeltä tässä artikkelissa.

19.3. klo 10.38 THL: Suomessa eilen tehty yli tuhat testiä

THL:n Mika Salminen kertoo hallituksen tiedotustilaisuudessa, että Suomi noudattaa testauksessa samaa tapaa kuin muut Pohjoismaat, Iso-Britannia tai Alankomaat. Testauskapasiteetti on 1500 päivässä ja testit tehdään tarpeen muakan. Eilen testejä tehtiin 1100. Salmisen mukaan testauskapasiteetti on väestöön suhteutettuna suurempi kuin Kiinassa.

19.3. klo 10.24 Punainen Risti toimittaa apua Hyvinkään sairaalaan

Suomen Punainen Risti toimittaa Hyvinkään sairaalan käyttöön telttoja ja kalusteita koronavirustilanteeseen varautumiseksi. Potilaiden hoitamiseen suunniteltujen telttojen avulla sairaala saa lisätilaa hoidon kiireellisyyden arviointiin.

Punaisella Ristillä on valmius lähettää useita samankaltaisia yksiköitä myös muualle Suomeen.

19.3. klo 10.23 Nenäliinoja ei saa enää laittaa biojätteeseen – korona tuo jätteiden lajitteluun uudet ohjeet

Koronavirus on tuonut tarkentuneita ohjeita jätteiden käsittelyyn ja lajitteluun. Ohjeistus suosittaa laittamaan nenäliinat kuivajätteisiin. Tähän asti nenäliinat on voinut laittaa biojätteen sekaan. Kyseessä on varotoimenpide.

Suomen Kiertovoiman ja Työterveyslaitoksen laatima ohjeistus on tehty koronaviruksen leviämisen välttämiseksi. Ohjeistus annettiin viime perjantaina jätehuollosta vastaaville yrityksille turvallisesta työskentelytavasta, jottei jätehuollon työntekijät altistuisi taudille.

Sairastuneen roskat kannattaa kerätä omaan roskikseen kotona. Koronavirukseen sairastuneen roskapussi pitää myös laittaa tiivisti kiinni ja viedä ulos kuivajätelaatikkoon.

19.3. klo 10.20 Italia pidentää liikkumisrajoitusaikaa

Italia aikoo jatkaa tiukkoja liikkumisrajoituksia alun perin ilmoitettua kauemmin, kertoo pääministeri Giuseppe Conte Corriere della Sera -lehdelle. Liikkumisrajoitukset määrättiin aiemmin kestämään 3. huhtikuuta asti. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kauanko niitä jatketaan.

Lähteet: AFP, Reuters

19.3. klo 10.13 Patriarkka Bartholomeus määräsi kirkkoja keskeyttämään jumalanpalvelukset

Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos on määrännyt ortodoksisia kirkkoja keskeyttämään jumalanpalvelukset ja muut uskonnolliset rituaalit maaliskuun loppuun saakka. Bartolomeos on noin 300 miljoonan ortodoksin hengellinen johtaja.

Lisäys 19.3. klo 20.24: Suomen ortodoksinen kirkko on jo tehnyt päätöksen toimittaa jumalanpalvelukset suljetuin ovin. Jumalanpalveluselämä ei siis Suomessakaan keskeydy, mutta kirkkokansa ei osallistu palveluksiin.

Korjaus 19.3. klo 20.24: patriarkan nimen kirjoitusasu on muokattu Suomessa käytettävään muotoon Bartolomeos

Lähteet: Reuters

19.3. klo 10.05 Venäjä ilmoitti ensimmäisestä koronaviruskuolemasta

Venäjä pn ilmoittanut ensimmäisestä koronaviruksen vaatimasta kuolonuhrista. 79-vuotias nainen kuoli keuhkokuumeeseen moskovalaisessa sairaalassa. Naisella oli diabetes ja sydänongelmia.

Lähteet: AFP, Reuters

19.3. klo 9.50 Ranska on jakanut 4095 sakkoa karanteenin rikkomisesta, Britannia panee sotilaita valmiuteen

Ranskan sisäministeri Christophe Castanerin mukaan Ranskassa on jaettu 4095 sakkoa liittyen koronakaranteenin rikkomiseen. Viranomaiset ovat tehneet yhteensä 70 000 tarkastusta. Castaner on sanonut, että Ranska on valmis pidentämään 15 päivän karanteeni, jos tarve vaatii.

Presidentti Emmanuel Macron ilmoitti maanantai-iltana koko Ranskan siirtyvän Italian malliin, jossa kansalaisille sallitaan ainoastaan välttämättömät siirtymät apteekkiin ja ruokakauppaan. Kaikki muu liikkuminen on sakon uhalla kielletty

Britanniassa 20 000 sotilasta pannaan valmiustilaan, jotta he voivat auttaa koronavirustilanteessa. Asiasta kertoi Britannian puolustusministeriö. Päätöksen myötä valmiudessa on kaksinkertainen määrä sotilaita tavalliseen verrattuna.

Lähde: Reuters

19.3. klo 9.41 Ylen erikoislähetys alkaa kello 9.45

Yle Uutisten koronavirustilannetta käsittelevä erikoislähetys alkaa kello 9.45. Lähetystä voi seurata TV1:n, Radio Suomen ja netin kautta.

19.3. klo 8.45 Näin Aasian pienet valtiot onnistuivat hidastamaan koronan leviämistä

Tämän vuoden alku olisi voinut olla suuren luokan katastrofi Hongkongille, Taiwanille ja Singaporelle. Samalla kun vuoden vilkkain, miljoonien matkustajien lomakausi oli alkanut, puhkesi Kiinassa uusi, ennestään tuntematon virusepidemia.

Kuinka valtiot onnistuivat hidastamaan viruksen nopeaa leviämistä? Lue juttu:

Singapore nojaa avoimeen viestintään, Etelä-Koreassa testataan ahkerasti – näin eri maat onnistuivat epidemiapiikin taittamisessa

Terveydenhuollon työntekijä ottaa koronavirustestiä autonsa ikkunan avanneelta henkilöltä Cheonanissa Etelä-Koreassa 29. helmikuuta 2020.
Terveydenhuollon työntekijä ottaa koronavirustestiä autonsa ikkunan avanneelta henkilöltä Cheonanissa Etelä-Koreassa 29. helmikuuta 2020. Kuva: EPA

19.3. klo 7.52 Suomi aikoo hankkia uusia koronavirustestejä

Suomi on hankkimassa uudenlaisia testeja koronasvirustartuntojen selvittämiseen.

Suomessa on tähän mennessä varmistettu 359 koronavirustartuntaa, mutta todellisuudessa määrä on suurempi, koska kaikkia sairastuneita ei testata ja suurin osa tartunnan saaneista sairastaa taudin lievänä.

Esimerkiksi Etelä-Koreassa on testattu paljon aktiivisemmin sairastuneita kuin Suomessa. Siellä on käytössä testit, jotka vaativat laitteita, joita Suomessa ei ole käytössä.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee sanoi Ylen aamun haastattelussa Suomi on hankkimassa uusia testejä heti, kun niitä tulee markkinoille. Sillanaukee kertoi, että ministeriö keskustelee testeistä myös kotimaisten tutkijoiden ja yritysten kanssa.

– Meillä on korkeatasoista tutkimusta ja kehitystä myös täällä omassa maassa, Sillaunaukee sanoi.

19.3. klo 7.44 Korona on löytänyt tiensä myös Afrikkaan

Koronavirusta esiintyy jo yli 30 afrikkalaisessa maassa. Tauti kulkeutui mantereelle Euroopasta. Miten valmis Afrikka on kohtaamaan viruksen? Entä voiko korona tuoda mukanaan mahdollisuuksia?

Lue Ylen Afrikka-toimittaja Liselott Lindströmin juttu:

Jos korona lähtee leviämään Afrikan slummeissa, jäljet voivat olla tuhoisat – väestön nuoruus kuitenkin suojaa

Kenian joukkoliikenteen operaattorit desifioivat matkustajien kädet ennekuin matkustajat astuvat sisään.
Kenian joukkoliikenteen operaattorit desifioivat matkustajien kädet ennekuin matkustajat astuvat sisään. Kuva: Daniel Irungu / EPA

19.3. klo 7.26 Kokeile, miten koronavirus tarttuu ovenkahvasta ja katso, miten voitat viruksen

Koronavirus voi elää muun muassa ovenkahvoissa, kuntosalin laitteissa, vessanpöntön nupissa ja muilla pinnoilla, vaarallisena muutamia tunteja, ja se saattaa olla elossa vielä muutaman päivän kuluttua. Tässä jutussa voit kokeilla, kuinka kauan virus viihtyy erilaisilla pinnoilla.

19.3. klo 7.21 Australian kieltää ulkomaalaisten maahantulon, Meksikossa ensimmäinen kuolonuhri

Australian pääministeri Scott Morrison on kieltänyt maahantulon henkilöiltä, jotka eivät ole Australian kansalaisia. Kielto astuu voimaan perjantai-iltana kello 21 paikallista aikaa. Morrisonin mukaan “ylivoimaisesti isoin osa Australian tartunnoista on tuotu maahan” muualta. Maassa on noin 600 tartuntaa. Kuusi on kuollut.

Meksiko on ilmoittanut ensimmäisestä koronakuolemasta. Terveysviranomaisten mukaan kyseessä on diabeetikko, jonka oireet alkoivat viime viikolla.

Lähteet: Reuters, AFP

19.3. klo 7.14 Hallitus järjestää tiedotustilaisuuden kello 10

Pääministeri Sanna Marin (sd.), sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ja perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) järjestävät tiedotustilaisuuden tänään klo 10. Aiheena on koronaviruksen ajankohtainen tautitilanne ja kysymykset taudinkuvasta.

19.3. klo 6.33 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ensimmäinen koronakuolema

Länsi-Afrikan Burkina Fasosta on raportoitu koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Kuolema on tiettävästi ensimmäinen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.

Maailman terveysjärjestö WHO varoitti, että Afrikan maiden tulisi varautua pahimpaan. Asiantuntijat ovat olleet huolissaan muun maussa maanosan terveydenhuoltojärjestelmien kantokyvystä. Huolta ovat aiheuttaneet myös Afrikkaa piinaavat köyhyys ja konfliktit.

Afrikan maissa on todettu vähemmän koronavirustapauksia kuin monissa muissa maailman maissa. AFP:n laskelmien mukaan koko maanosassa oli keskiviikkoon mennessä raportoitu yli 600 tartuntaa.

Lähde: STT-AFP

19.3. klo 6.06 Fed ilmoitti jälleen uudesta hätäohjelmasta, Australian keskuspankki laski vertailukorkoa

Yhdysvalloissa keskuspankki Fed esitteli kolmannen hätäluotto-ohjelmansa kahden päivän sisällä. Fed aikoo lainata rahaa pankeille, jotka ostavat varoja rahastoilta. Mahdollistamalla arvopaperikauppoja Fed toivoo lisäävänsä lainojen antamista liiketoimille, jotka kärsivät koronaviruksesta.

Australiassa keskuspankki on puolestaan laskenut vertailukorkoaan neljäsosaprosentilla. Vertailukorko on nyt ennätysalhainen, vain 0,25 prosenttia. Toimilla pyritään helpottamaan koronaviruksesta syntynyttä talouden shokkia.

Lähteet: Reuters, AP

19.3. klo 5.53 SKAL turvaisi kuljetukset lepoaikoja lyhentämällä

Osaavien sijaisten vähyys on tiedostettu kuljetusyrityksiä edustavassa Suomen kuljetus ja logistiikka ry:ssä. Ratkaisuksi SKAL esittää, että kuljettajien ajo- ja lepoaikoja koskevia säädöksiä lievennettäisiin poikkeustilan aikana.

Se tarkoittaa, että yhdellä kuljettajalla voisi teettää enemmän työtä kuin tällä hetkellä.

SKAL on jo esittänyt liikenne- ja viestintäministeriölle ajo- ja lepoaikoja koskevan asetuksen muuttamista.

19.3. klo 5.46 Miksi juuri koronavirus sulkee valtioiden rajat ja ihmiset koteihinsa?

Uuden koronaviruksen ominaisuuksista taudinaiheuttajana tiedetään vielä melko vähän. Koronavirus alkoi levitä Euroopassa helmikuun lopussa. Jo muutamaa viikkoa myöhemmin rajat menivät kiinni. Professorit kertovat tässä jutussa, mikä tekee tästä pandemiasta erityisen.

19.3. klo 5.32 Öljyn hinta nousussa EKP:n ilmoitettua uudesta hätärahoituksesta

Öljyn hinta on lähtenyt nousuun sen jälkeen, kun Euroopan keskuspankki EKP ilmoitti aloittavansa 750 miljardin euron hätärahoituksen.

Viitelaatu WTI nousi noin 17 prosenttia lähes 24 Yhdysvaltain dollariin tynnyriltä. Päivää aiemmin hinta romahti 24 prosenttia. Brent-viitelaatu puolestaan nousi 8,5 prosenttia 27 dollariin tynnyriltä, kun päivää aiemmin hinta sukelsi 14 prosenttia.

Lähde: STT

19.3. klo 5.11 Analyytikko: Taloyhtiöiden putkiremontit saattavat lykkääntyä

Pula rakentajista ja materiaaleista voi iskeä nopeastikin rakennusalaan, vaikka koronaviruksen vaikutus ei vielä näy alalla merkittävästi. Rakennusalaa seuraava Inderesin analyytikko Olli Koponen sanoo, että merkittäviä riskejä on jo noussut.

Koposen mukaan materiaalien saatavuuteen vaikuttavat toimitusketjujen ongelmat. Esimerkiksi Kiina on merkittävä sähkö- ja talotekniikan komponenttien viejä.

Koponen huomauttaa, että materiaali- ja työvoimapula voivat vaikuttaa myös korjausrakentamiseen siten, ettei taloyhtiö pääse esimerkiksi aloittamaan suunniteltua putkiremonttia. Lue aiheesta lisää täältä.

Lähde: STT

19.3. klo 4.45 Ei kotimaisia tartuntoja Kiinassa, mutta ulkomailta tulleet tartunnat kasvussa

Kiinan terveysviranomaiset kertoivat varhain torstaina Suomen aikaa, ettei maan sisällä ole raportoitu yhtään uutta koronavirustartuntaa.

Näin on ensimmäistä kertaa sitten tammikuun, jolloin maa alkoi raportoida tartuntamääriä.

Maassa kuitenkin kerrottiin 34 uudesta ulkomailta tulleesta tartunnasta. Kyseessä on suurin kasvu kahteen viikkoon.

19.3. klo 4.31 Myös Portugali ilmoitti kahden viikon poikkeustilasta

Myös Portugali on julistanut monen muun maan tavoin 15 päivän poikkeustilan, jotta koronaviruksen leviäminen saada aisoihin.

Baarin asiakkaat seurasivat Elvasissa televisiosta, kun Portugalin presidentti julisti keskiviikkona maahan poikkeustilan.
Baarin asiakkaat seurasivat Elvasissa televisiosta, kun Portugalin presidentti julisti keskiviikkona maahan poikkeustilan. Kuva: NUNO VEIGA/ EPA

Presidentti Marcelo Rebelo de Sousa ilmoitti televisioidussa puheessa, että päätös on poikkeuksellinen, ja korosti, ettei sillä yritetä häiritä demokratiaa.

Portugalissa vallitsi 1970-luvulle saakka diktatuuri, jonka jälkeen se palasi demokraattiseen järjestelmään. Kyseessä on ensimmäinen poikkeustila sitten diktatuurin päättymisen.

19.3. klo 3.02 Trump allekirjoitti valtavan apupaketin

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti varhain torstaina Suomen aikaa tuhannen miljardin dollarin apupaketin koronaviruksen koettelemalle taloudelle.

Paketti tarjoaa muun muassa maksuttomia koronavirustestejä yhdysvaltalaisille sekä sairausajan korvauksia.

19.3. klo 1.44 Suomi palautti rajatarkastukset

Suomi on palauttanut rajatarkastukset kaikille rajoilleen keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Rajat ylittävää henkilöliikennettä alettiin rajoittaa koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Muutos tarkoittaa sitä, että rajanylittäjät otetaan tarkastukseen ja henkilöpaperit on näytettävä kaikilla rajoilla.

Turistina maailmalle ei tule enää valtioneuvoston linjauksen mukaan lähteä. Suomi ei kuitenkaan kiellä kenenkään maasta poistumista. Suomen kansalaiset ja Suomessa asuvat saavat edelleen myös palata maahan.

Ulkomaisia turisteja maahan ei sen sijaan päästetä. Ulkomaisilta työmatkustajilta pyydetään perusteet maahantuloon.

Lue myös: Venäjän rajan sulkemisesta valtavat tulonmenetykset alueen kaupoille: "Tämä on katastrofi"

19.3. klo 1.17 EKP aloittaa 750 miljardin euron hätärahoituksen

Euroopan keskuspankki aloittaa 750 miljardin euron hätärahoituksen, kertoo pankin rahapolitiikasta päättävä neuvosto. Ohjelma kestää ainakin vuoden loppuun saakka.

Neuvosto ilmoitti toimista keskiviikkona järjestetyn ylimääräisen puhelinkokouksen jälkeen.

Euroopan keskuspankin rakennus Frankfurtissa.
Kuva: AOP

Pyrkimyksenä on vaimentaa vakavia riskejä, joita euroalueeseen kohdistuu koronaviruspandemian vuoksi.

Keskuspankki kertoo varautuvansa arvopapereiden osto-ohjelmien laajentamiseen ja niiden rakenteen muuttamiseen niin paljon kuin ja niin pitkäksi ajaksi kuin on tarpeen.

Lähteet: STT

19.3. klo 1.11 Yhdysvallat keskeyttää viisumien myöntämisen

Yhdysvaltain ulkoministeriö ilmoitti keskiviikkona lopettavansa rutiininomaisen viisumien myöntämisen maahan koronavirusepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa, ettei Yhdysvaltain ulkomaiden edustustoissa enää pääosin voi hakea viisumia Yhdysvaltoihin. Viisumien jäädyttäminen koskee satojatuhansia ihmisiä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Ulkoministeriö ei tarkentanut, missä ulkomaiden edustoissa viisumien myöntäminen keskeytetään, mutta totesi tilanteen koskevan suurinta osaa maailman maista. Hätäviisumeita kuitenkin myönnetään yhä sen mukaan, miten resursseja riittää.

Lähde: Reuters

19.3. klo 0.33 Australialainen Qantas keskeyttää kaikki kansainväliset lennot

Australian suurin lentoyhtiö Qantas ilmoittaa keskeyttävänsä tämän kuun lopussa kaikki kansainväliset lennot.

Yhtiö ilmoitti asiasta sen jälkeen, kun Australian hallitus kehotti kansalaisiaan luopumaan ulkomaille matkailusta koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

18.3. klo 22.56 Dow Jones -indeksi rojahti yli kuusi prosenttia

Yhdysvalloissa teollisuusosakkeita mittaava Dow Jones -osakeindeksi päätyi kaupankäynnin päätteeksi miinukselle 6,3 prosenttia. Osakeindeksi painui kaupankäynnin aikana jo yli 10 prosentin laskuun, minkä jälkeen kaupankäynti keskeytettiin hetkeksi.

S&P 500 -indeksi laski 5,2 prosenttia ja Nasdaq 4,7 prosenttia.

Lähteet: STT, AFP

18.3. klo 22.22 Yhdysvaltain apupaketti eteni kongressissa

Yhdysvaltain valtava apupaketti koronaviruksen koettelemalle taloudelle eteni kongressissa. Edustajainhuoneen jälkeen myös senaatti hyväksyi paketin, joka menee seuraavaksi presidentti Donald Trumpin allekirjoitettavaksi.

Paketin suuruus on tuhat miljardia dollaria. Paketti tarjoaa muun muassa maksuttomia koronavirustestejä yhdysvaltalaisille sekä sairausajan korvauksia. Se myös parantaa työttömyysetuuksia ja siitä rahoitetaan ruoka-apua.

Lähteet: Reuters, AFP

18.3. klo 22.10 Marin iloinen työmarkkinajärjestöjen pelastuspakettiehdotuksesta

Pääministeri Sanna Marin (sd.) iloitsee siitä, että työmarkkinajärjestöt ovat saaneet aikaan yhteisen esityksen yritysten ja työpaikkojen pelastuspaketiksi. Työmarkkinajärjestöt julkistivat paketista yhteisen ehdotuksensa keskiviikkona.

Marin sanoi A-studion haastattelussa, että ”on todella hyvä, että työmarkkinajärjestöt ovat löytäneet toisensa".

Itse pelastuspaketin sisältöön Marin ei kuitenkaan vielä ottanut kantaa. Marin sanoi, että hallitus tulee tällä viikolla linjaamaan toimenpiteistä talouteen liittyen.

18.3. klo 21:59 Ranskan poliisi on antanut yli 4 000 sakot ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta

Ranskan poliisi on sakottanut yli 4 000:ta ihmistä koronavirusepidemian vuoksi määrätyn ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta. Vain välttämättömän asioinnin salliva ulkonaliikkumiskielto tuli voimaan keskipäivällä eilen tiistaina.

– Olemme aloittaneet toimenpiteet tänä aamuna, ja 4 095:tä ihmistä on sakotettu, sisäministeri Christophe Castaner sanoi TF1-televisiokanavalle.

– Eilen sakko oli 35 euroa, tästä päivästä lähtien se on 135 euroa ja se voi nousta 375 euroon. Sen pitäisi olla tekijä, joka saa ihmiset toisiin ajatuksiin, hän jatkoi.

Lähde: AFP

18.3. klo 21.45 Espanjassa ikäihmisten joukkokuolemia hoitokodeissa

Espanjassa syyttäjänvirasto on käynnistänyt rikostutkinnan ainakin 19 ikääntyneen kuolemasta hoitokodissa Madridissa, kertoo espanjalainen El País -lehti. Tutkintapyynnön teki potilaiden hoitoturvasta vastaava viranomainen. Se epäilee, että hoitokodissa ei ollut noudatettu tarvittavia turvatoimia, puhtautta ja varustelutasoa eikä henkilökuntaa ollut riittävästi.

Hoitokotiin oli muodostunut koronaviruksen tartuntarypäs, joka paljastui viranomaisille vakavuudessaan tiistaina omaisten kiinnitettyä huomiota lyhyessä ajassa tapahtuneeseen kuolonuhrien määrään. Keskiviikkona kuolonuhrien määrä nousi 20:een.

Ainakin 75 ihmisen on kerrottu saaneen koronavirustartunnan hoitokodissa. Hoitokodissa oli 130 asukasta. Hoitokoti sai vasta tiistaina kasvosuojia ja hengityskoneita, ja sairastuneita ryhdyttiin siirtämään sairaalahoitoon.

Koronavirus on riehunut useissa espanjalaisissa hoitokodeissa. Keskiviikkona 15 ikääntyneen kerrottiin menehtyneen hoitokodissa Ciudad Realin alueella.

Hoitokotien työntekijät ovat pyytäneet viranomaisilta apua työkuormansa helpottamiseksi ja suojavarusteiden saamiseksi. Työntekijät haluavat myös, että heille tehtäisiin koronavirustesti yhtä matalalla kynnyksellä kuin terveydenhuollon työntekijöille, eli vähäisistäkin oireista.

18.3. klo 21.37 Suomalaisasiantuntija koronan tarttumisesta ilmateitse: tutkimustulos ei liity arkielämän tilanteisiin

Amerikkalaistutkijoiden julkaisemien tulosten mukaan pandemian aiheuttanut koronavirus SARS-CoV-2 voi levitä usean tunnin ajan ilmateitse, aerosoleina.

Suomalaisasiantuntijan mukaan The New England Journal of Medicinessa julkaistu tutkimustulos
ei liity tavallisiin arkielämän tilanteisiin. Evoluutiobiologi Tuomas Aivelo Helsingin yliopistosta arvioi, että entistä tarkempi tieto viruksen tarttumisesta voi kuitenkin olla tärkeä esimerkiksi sairaaloissa tehtävien toimenpiteiden kannalta.

Amerikkalaistutkijat saivat entistä tarkempaa tietoa myös siitä, kuinka pitkään koronavirus säilyy tartuttamiskykyisenä erilaisilla pinnoilla. Muovilla ja ruostumattomalla teräksellä virus säilyi tartuttamiskykyisenä 2–3 vuorokautta. Viruksen määrä kuitenkin romahtaa pinnoilla nopeasti.

Suomalaisasiantuntija koronan tarttumisesta ilmateitse: tutkimustulos ei liity arkielämän tilanteisiin

18.3. klo 20.40 Ranskassa 89 kuollutta vuorokaudessa

Ranskassa viranomaiset ovat kertoneet koronaviruksen kuolonuhrien määrän kasvaneen rajusti vuorokaudessa. Kuluneen vuorokauden aikana Ranskassa on kuollut 89 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.

Kaikkiaan Ranskassa on kuollut 264 ihmistä virukseen ja runsaat 9 100 on vahvistetusti saanut tartunnan. Todettujen tartuntojen määrä on lisääntynyt 18 prosenttia vuorokaudessa.

Tehohoidossa on runsaat 900 ihmistä, viranomaiset kertoivat.

Lähde: AFP

18.3. klo 20.15 Madridissa osoitettiin mieltä kotikaranteenissa – video

Madridissa koteihinsa koronakaranteenin takia suljetut ihmiset hakkasivat patoja ja kattiloita vastalauseena Espanjan kuningashuoneen talousskandaaliin. Mielenosoittajat toivovat, että entinen kuningas Juan Carlos lahjoittaa väitetysti Saudi-Arabiasta saamiaan varoja Espanjan terveydenhuollolle.

Madridissa järjestettiin tänään uudenlainen mielenosoitus. Koteihinsa koronakaranteenin takia suljetut ihmiset hakkasivat patoja ja kattiloita vastalauseena Espanjan kuningashuoneen uusimmalle talousskandaalille.

Lehtiväitteiden mukaan Espanjan entinen kuningas Juan Carlos oli vastaanottanut Saudi-Arabialta jopa 90 miljoonaa euroa.

Nykyinen kuningas Felipe VI ilmoitti muutama päivä sitten luopuvansa skandaaleissa ryvettyneen isänsä perinnöstä. Madridissa parvekkeille kerääntyneet mielenosoittajat toivoivat Juan Carlosin lahjoittavan nämä varat terveydenhuollon koronatoimiin.

18.3. klo 20.01 Euroopan pörssit sulkeutuivat rajussa laskussa synkän päivän päätteeksi

Euroopan pörssit sulkeutuivat jälleen rajussa laskussa. Ranskassa Pariisin pörssissä pudotusta kertyi 5,9 prosenttia, Lontoossa 4,1 prosenttia ja Frankfurtissa 5,6 prosenttia.

Eri maissa luvatut talouden tukipaketit eivät ole onnistuneet karkottamaan syvenevää huolta koronaviruksen maailmanlaajuisista talousvaikutuksista.

Myös Yhdysvalloissa rytisi. Hieman ennen klo 20 Suomen-aikaa Dow Jones -indeksi oli painunut 8,1 prosenttia ja S&P 500 -indeksi 8,4 prosenttia. Kaupankäynti New Yorkin pörssissä keskeytettiin kertaalleen rajun laskun vuoksi.

Lähteet: AFP

18.3. klo 19.34 Britannia sulkee koulut, Johnson lupaa lisätä testaamista massiivisesti

Britannian koulutusministeri Gavin Williamson ilmoittaa, että Britannian koulut suljetaan koronaviruksen takia perjantaina koulupäivän jälkeen. Sulku on voimassa toistaiseksi.

Williamsonin mukaan kriittisten alojen työntekijöiden lapset ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevat lapset voivat kuitenkin jatkaa koulunkäyntiä.

Skotlanti ja Wales päättivät koulujen sulkemisesta jo aiemmin.

Pääministeri Boris Johnsonin mukaan Britannia aikoo lisätä koronavirustestien tekemistä massiivisesti.

Johnson sanoi, että eläkkeellä olevia lääkäreitä ja hoitajia pyydetään julkisen terveydenhuollon avuksi.

Lähteet: Reuters, AFP

18.3. klo 19.26 WHO kokeilee uusia hoitoja koronavirukseen, patistaa testaukseen ja tartuntaketjujen jäljitykseen

Maailman terveysjärjestö WHO käynnistää kansainvälisen kokeilun, jolla pyritään selvittämään aiemmin testaamattomia uusia hoitomuotoja koronavirukseen. Kansainvälisessä tutkimuksessa verrataan eri hoitojen tehokkuutta toisiinsa.

WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus muistutti, että valtioiden on jatkettava ihmisten eristämistä, testausta, hoitoa ja tartuntapolkujen jäljitystä.

Hänen mukaansa testaukseen ja jäljitykseen perustuvan strategian on oltava perustana pandemian torjunnassa. Vain siten epidemia saadaan hallintaan, hän varoitti.

Lähteet: Reuters

18.3. klo 19.19 Italiassa liki 500 kuollut vuorokaudessa

Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on kasvanut rajusti kuluneen vuorokauden aikana. Italian viranomaisten mukaan 475 ihmistä on kuollut virukseen viimeisen vuorokauden aikana.

Kyseessä on suurin yhden vuorokauden aikana raportoitu vainajamäärä.

Kaikkiaan Italiassa on kuollut tähän mennessä 2 978 ihmistä.

Italiassa on vahvistettuja tartuntoja yhteensä liki 36 000. Tähän mennessä runsaat 4000 ihmistä on parantunut taudista. Tehohoidossa on 2 257 ihmistä.

Lähde: Reuters

18.3. klo 18.42 NoHo Partners päätti kuukausien lomautuksista

Ravintolayhtiö NoHo Partners on päättänyt lomauttaa henkilöstöään koronaviruksen takia. Lomautuksista päätettiin ilman yt-neuvotteluja.

Yhtiö kertoo, että lomautukset ovat määräaikaisia, kestoltaan enintään 90 päivää, ja ne koskevat koko konsernin henkilöstöä eli noin 1 300 henkilöä Suomessa. Lomautettujen lopullinen määrä ja lomautusten kesto tarkentuvat myöhemmin.

Yhtiö kertoo, että lomautuksia koskeva päätös tehtiin ilman yt-neuvotteluja koska koronaviruspandemiatilanne on muuttunut äkillisesti. Taustalla ovat myös hallituksen antamat suositukset ja määräykset.

NoHo Partners ehti jo kertoa viime viikolla, että se aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön lomauttamiseksi minimoidakseen koronaviruksen taloudellisia vaikutuksia liiketoimintaansa.

NoHon ravintoloita ovat muun muuassa Elite, Savoy, Teatteri, Yes Yes Yes, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi ja Cock's & Cows.

18.3. klo 18.33 Trump: Yksityinen sektori avuksi, häädöt ja ulosotot keskeytetään – "Me voitamme tämän"

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoittaa, että yksityistä sektoria aletaan valjastaa avuksi koronaviruksen torjuntaan. Trumpin mukaan asetus asiasta annetaan "tarvittaessa".

Yhdysvaltain johto ponnistelee vahvistaakseen kykyään torjua koronavirusepidemiaa, ja näin se pystyisi lisäämään kasvosuojien ja hengityskoneiden tuotantoa. Myös sairaalapaikkoja pystyttäisiin lisäämään.

– Meillä on näkymätön vihollinen. Pystymme tähän, saavutamme totaalisen voiton, Trump lupasi.

Lisäksi Yhdysvaltain koronavirustestauskapasiteettia vahvistetaan.

Trump myös ilmoitti, että kaikki häädöt ja ulosotot keskeytetään osana hallituksen toimia lieventää koronaviruksen aiheuttamia talousvaikeuksia.

Trump rauhoitteli myös koronaviruksen talousvaikeuksista huolestuneita. Trumpin mukaan valtiovarainministeri Steven Mnuchinin esittämä arvio Yhdysvaltain työttömyysasteen noususta 20 prosenttiin olisi pahin mahdollinen skenaario.

– Emme ole lähelläkään sitä, hän sanoi.

Lähde: AFP, AP

18.3. klo 18.26 Monessa kunnassa myös opettajat siirtyvät etätöihin, päiväkodeissa henkilöstön oltava paikalla

Opettajat ovat olleet epätietoisia siitä, voiko työnantaja määrätä heidät toteuttamaan etäopetusta koulujen tiloissa vai onko myös opettajilla oikeus etätyöskentelyyn.

Opetusministeri Li Andersson (vas.) totesi hallituksen tiedotustilaisuudessa aiemmin tänään, että asia on työnantajien, eli kuntien ja koulutuksen järjestäjien, harkintavallassa.

Esimerkiksi Espoossa opettajat voivat huomisesta alkaen halutessaan tehdä etäopetustyötä kotoaan, kertoo sivistystoimenjohtaja Harri Rinta-aho.

– Heillä on oikeus tulla kouluihinkin, koska kouluissa on tilaa niin valtavasti, että ei siellä synny lähikontakteja, mutta huomisesta alkaen varmaan valtaosa meidän opettajista tekee etätöitä kodeistaan käsin.

Päiväkodeissa työntekijöiden pitää sen sijaan olla paikalla, koska hallitus on linjannut, että varhaiskasvatuksen yksiköt pidetään edelleen auki.

Voit lukea lisää koulujen ja varhaiskasvatuksen tilanteesta tästä jutusta.

18.3. klo 18.25 Elokuvateatterit eivät saa näyttää elokuvia yli kymmenelle hengelle

Sisäministeriö tarkensi tänään elokuvateattereita koskevia linjauksiaan. Käytännössä määräys ei muuttanut mitään, sillä kaikki elokuvateatterit olivat jo lopettaneet näytöksensä hallituksen maanantaina antamien linjausten mukaisesti. Kaikki yli kymmenen hengen kokoontumiset kiellettiin, joten oli luontevaa sulkea myös elokuvasalit.

Hämmennystä ehti kuitenkin herättää eilen esiin pulpahtanut linjaus, jossa elokuvateatterit rinnastettiin ravintoloihin, jotka saavat olla auki.

Elokuva-alan kattojärjestön Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen selvitteli tilannetta tiistaina illalla ja sai aluehallintoviranomaisilta varmistuksen, "kyllä elokuvateatterit saavat olla vapaasti auki". Tulkinnan mukaan elokuvateatterit rinnastettiin yrityksiin ja ravintoloihin. Eli halutessaan elokuvateatterit olisivat voineet myydä näytökset täyteen.

Nyt linjaus tarkentui siten, ettei elokuviakaan saa näyttää yli kymmenelle hengelle. Elokuvateatterit voisivat siis kuitenkin pitää ovensa auki tätä ehtoa noudattaen.

– Elokuvasalien pitäjät ovat järkeviä ihmisiä, joten eiköhän ne salit enimmäkseen pysy kiinni ihan kannattavuussyistäkin, sanoo Tero Koistinen.

18.3. klo 18.04 Norjan hallitukselle lisää valtaa

Norjan pääministeri Erna Solberg sanoi, että Norjan hallitus ehdottaa valmiuslain käyttöönottoa koronavirusepidemian vuoksi. Lain mukaan hallitus voisi tehdä päätöksiä ilman parlamentin hyväksyntää, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

– Näemme tarpeen uusille toimille. Parlamentti työskentelee nopeasti, mutta silti aikaa kuluu. Ja meidän täytyy toimia nopeasti tässä kriisissä, Solberg sanoi lehdistötilaisuudessa.

– Tämä on poikkeuksellinen tilanne, jossa meidän on toimittava nopeasti. Siksi haluamme käsitellä lakia, joka antaa meille mahdollisuuden tehdä poikkeuksia nykyiseen lainsäädäntöön perustuslakia ja ihmisoikeuksia lukuun ottamatta, Solberg sanoi.

18.3. klo 17.47 Saksa: Merkel pitää poikkeuksellisen tv-puheen, koronan leviämistä mallinnetaan teletunnistetiedoilla

Saksassa liittokansleri Angela Merkel pitää illalla harvinaisen televisiopuheen. Perinteisiä uudenvuodenpuheita lukuunottamatta kerta on ensimmäinen, kun liittokansleri pitää kansalle televisioidun puheen yli 14 vuotta kestäneellä valtakaudellaan. Nauhoitettu puhe alkaa kello 20.20 Suomen aikaa.

Ennakkotietojen mukaan Merkel ei julista Saksaan uusia varotoimia. Saksassa ei ole samanlaista ulkonaliikkumistarajoitusta kuin Italiassa ja Ranskassa, mutta julkista elämää rajataan jo monin tavoin. Koulut ja päiväkodit ovat pääosin kiinni, ravintoloissa lyhennetyt aukioloajat ja vapaa-ajanviettopaikat on pitkälti suljettu.

Puheessa Merkelin arvioidaan vetoavan kansaan, jotta jo olemassaolevia rajoituksia noudatetaan. Yleissääntö on välttää sosiaalisia kontakteja aina kun mahdollista

Saksassa todettujen koronatartuntojen määrä nousi tänään yli 10 000:een. Kuolleita on 27 eli Saksassa kuolleisuus on vielä suhteessa pieni. Asiantuntijat ovat selittäneet eroa esimerkiksi Italian kuolleisuuslukuihin Saksan varhaisella testaamisella ja sillä, että Saksa on epidemiassa vielä eri vaiheessa. Kuolleisuuden odotetaan kasvavan.

Berliiniläinen Tagesspiegel-lehti kertoi tänään, että puhelinoperaattori Deutsche Telekom on luovuttanut tartuntatauteja tutkivalle terveysviranomaiselle eli Robert Koch -instituutille teletunnistetietoja.

Tavoitteena on mallintaa tietojen avulla saksalaisten liikkumista, mikä auttaa epidemiaan varautumisessa. Matkapuhelintiedot on muutettu anonyymeiksi ennen luovutusta, lehti kertoo. Yksittäisten tartunnan saaneiden seuraamisen ei luovutetun tiedon avulla pitäisi olla mahdollista.

18.3. klo 17.38 Stockmannilta tulosvaroitus koronan takia

Tavaratalokonserni Stockmann antaa tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi, että liiketoimintojen volyymi ja kannattavuus heikkenevät merkittävästi koronaviruksen leviämisen ja siihen liittyvien rajoitusten vuoksi.

Stockmannin helmikuussa antama tulosennuste konsernin liikevoiton selvästä kasvusta ei pidä enää paikkaansa.

Koronavirustilanteen vuoksi Stockmann kertoi eilen myös aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön määräaikaisista lomautuksista. Ensi viikolla alkavien neuvotteluiden piirissä on tavarataloliiketoiminnan henkilöstö, 1 400 ihmistä.

Lähde: STT

18.3. klo 17.36 Ensimmäinen koronakuolema Afrikassa

Ensimmäinen ihminen on kuollut koronavirukseen Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. 62-vuotias diabetestä sairastanut nainen kuoli Burkina Fasossa keskiviikkona.

Tartuntojen määrät ovat alkaneet nousta viime päivinä Afrikassa, jossa tähän saakka on ollut melko vähän tartuntoja. Esimerkiksi Etelä-Afrikan tasavallassa tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut parissa päivässä 116 vahvistettuun tapaukseen. Uusista tartunnoista 14 oli kotoperäisiä tartuntoja.

Valtaosa Afrikan tartunnoista on toistaiseksi tullut ulkomailta. Yhteensä Afrikan 54 valtiosta 33:ssa on todettu tartuntoja. Tapauksia on toistaiseksi vähän, yhteensä 576, mutta pelkona on epidemian leviäminen. Lisäksi asiantuntijat arvelevat, että tapauksia on paljon testattuja enemmän.

Asiantuntijat ovat toistuvasti varoitelleet pandemian vaarallisuudesta maissa, joissa on jo valmiiksi heikko terveydenhuolto, köyhyyttä, konflikteja, heikko hygieniatilanne ja kaupunkien ylikansoitus.

Lähteet: AFP, AP

18.3. klo 17.23 Britannian ulkoministeriö: Espanja sulkee hotellit

Brittiviestimet kertovat, että Espanjan hallitus on päättänyt sulkea kaikki Espanjan hotellit ensi tiistaista 24.3. alkaen. Britannian ulkoministeriö kertoo Espanjan hallituksen ilmoittaneen, että kaikki hotellit ja muut lyhytaikaista majoitusta tarjoavat palvelut, kuten loma-asuntojenvuokraus ja leirintäalueet, suljetaan.

Britannia kehottaa Espanjassa olevia brittimatkailijoita järjestelemään Britanniaan palaamista.

Espanjalaisen talouslehti Expansiónin mukaan Espanjan hallitus on aikeissa laajentaa hätätilatoimia ja määrätä hotellien sulkemisesta.

Jo aiemmin useat suuret hotelliketjut Espanjassa, kuten Meliá ja Iberostar, ovat ilmoittaneet sulkevansa kymmeniä hotelleja tilapäisesti koronaviruksen vuoksi.

18.3. klo 17:19 Työjärjestö ILO: Koronavirusepidemia voi viedä liki 25 miljoonaa työpaikkaa

Koronavirusepidemia saattaa johtaa siihen, että liki 25 miljoonaa ihmistä menettää työpaikkansa, varoittaa YK:n alainen kansainvälinen työjärjestö ILO. Palkkatuloja voidaan menettää jopa 3,4 biljoonaa dollaria pelkästään kuluvan vuoden aikana.

ILO:n mukaan vaikutuksia voidaan kuitenkin merkittävästi lieventää, jos kriisiin vastataan kansainvälisellä yhteistyöllä, kuten globaalin finanssikriisin aikaan 2008–2009.

– Tämä ei ole enää vain maailmanlaajuinen terveyskriisi, vaan myös merkittävä työmarkkina- ja talouskriisi, jolla on valtava vaikutus ihmisiin, ILO:n pääsihteeri Guy Ryder sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

– Vuonna 2008 maailma vastasi globaalin finanssikriisin seurauksiin yhteisrintamassa, ja pahin vältettiin. Tarvitsemme samaa johtajuutta ja päättäväisyyttä nyt, Ryder totesi.

ILO arvioi koronavirusepidemian vaikutuksia maailman talouskasvuun eri skenaarioiden pohjalta. Matalimman skenaarion mukaan työttömien määrä lisääntyisi 5,3 miljoonalla ja korkeimman mukaan 24,7 miljoonalla. Vuosien 2008–2009 finanssikriisin on arvioitu lisänneen työttömien määrää maailmanlaajuisesti 22 miljoonalla.

Lähteet: STT, Reuters

18.3. klo 17.13 Kela sulkee palvelupisteitään toistaiseksi

Kela sulkee osan palvelupisteistään toistaiseksi. Tavoitteena on estää koronaviruksen leviäminen asiakkaiden ja henkilökunnan keskuudessa. Osa Kelan palvelupisteistä suljetaan kahdeksi viikoksi tai siihen asti, kunnes ne on taas turvallista avata.

Kelan palvelupisteiden henkilökuntaa siirtyy etätyöhön puhelinpalveluun. Kela suosittaakin asiakkaita hoitamaan Kela-asiansa verkossa ja puhelimitse. Useimmat Kela-asiat voi hoitaa puhelimitse, muistuttaa Kela.

Lähde: STT

18.3. klo 17.08 Useat koulut tarjoavat kouluruokaa myös etäopetuksessa oleville

Ylen selvityskierroksen perusteella useat kunnat tarjoavat ruokaa etäopetuksessa oleville lapsille heidän omissa kouluissaan. Näin kertoivat toimivansa Helsinki, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Oulu, Pori ja Turku.

Kotka, Kouvola, Pieksämäki, Savonlinna, ja Tampere eivät tarjoa ruokaa kotona opiskeleville oppilaille.

Hallitus linjasi keskiviikkona pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää kouluruokailua kotona opiskeleville lapsille. Hallituksen mukaan tulevien viikkojen aikana kouluruokailuun ovat oikeutettuja vain ne lapset, jotka saavat lähiopetusta omassa koulussaan.

– Kunnat voivat kuitenkin oman harkinnan mukaan järjestää kouluruokailua myös muille lapsille, tämä ei ole kiellettyä, mutta kannustamme kuntia vahvaan harkintaan myös tässä suhteessa. Mikäli kunnat myös jatkossa järjestävät kouluruokailua kaikille, niin kasvaa tietenkin myös riski sille, että lasten lähikontaktien määrä pysyy suurena, opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

18.3. klo 16.58 Työmarkkinajärjestöt ehdottavat järeitä toimia koronakriisiin: Työeläkemaksuja alas lähes miljardilla, lomauttaminen nopeutuu, työttömyysturva paranee

Työmarkkinajärjestöt ovat julkaisseet yhteisen ehdotuksensa kriisitoimista yritysten ahdingon helpottamiseksi.

Hallitus oli toivonut järjestöiltä ehdotuksia torstai-aamuun mennessä.

Järjestöt ehdottavat muun muassa työnantajien työeläkemaksujen leikkaamista määräaikaisesti, lomauttamisen nopeuttamista ja työttömyysturvan omavastuupäivien poistamista.

SAK:n, STTK:n ja Akavan hallitukset käsittelevät ehdotuksia kokouksissaan alkuillasta.

Juttu täydentyy täällä.

18.3. klo 16.48 Ryanair peruu suurimman osan lennoistaan ensi tiistaista alkaen

Halpalentoyhtiö Ryanair ilmoittaa peruvansa suurimman osan tai lähes kaikki lentonsa ensi tiistaista alkaen. Sitä ennen lentoyhtiö karsii lentojaan jo noin 80 prosentilla. Tiistaista eteenpäin Ryanair lentää lähinnä Britannian ja Irlannin välisiä reittejään.

Syynä lentojen karsimiseen on koronaviruspandemian vaikutukset ja useat matkustusrajoitukset, joita on annettu viruksen leviämisen hidastamiseksi.

Lähde: STT

18.3. klo 16.40 Israelissa jyrkkä nousu tartunnoissa

Israelissa tartuntojen määrä on kasvanut vuorokaudessa 40 prosentilla. Maan terveysministeriön mukaan Israelissa on nyt 427 vahvistettua tartuntaa. Määrän arvioidaan kasvavan jyrkästi, kun Israelissa aloitetaan joukkotestaukset lähiaikoina.

Sisäministeriön mukaan koko Israel saatetaan julistaa pian ulkonaliikkumiskieltoon.

Kuolemantapauksia ei toistaiseksi ole, mutta terveysministeriö on jo jakanut hautaustoimistoille tietoja siitä, kuinka toimia koronavirukseen kuolleiden uhrien suhteen.

Lähde: Reuters

18.3. klo 16.15 Ruotsin kuningas muistutti vastuusta

Ruotsissa kuningas Kaarle XVI Kustaa on pitänyt puheen kansakunnalle koronavirusepidemian vuoksi. Tilaisuuteen osallistui myös pääministeri Stefan Löfven sekä joukko muita ministereitä.

Koko tilaisuuden voi katsoa tämän uutisen kautta.

– Koronavirus on asettanut maamme kireään tilanteeseen. Monet ovat huolissaan terveydestään, sukulaisistaan ja toimeentulostaan. Olemme tilanteessa, joka vaatii vastuuta sekä itsestämme että muista, kuningas sanoi.

Ruotsissa on nyt yli 1 200 koronavirustartuntaa. Kahdeksan ihmistä on kuollut tautiin.

18.3. klo 16.12 FT ja Reuters: EU-raportin mukaan Venäjä levittää valeuutisia koronaviruksesta

EU-raportin mukaan venäläinen media on ryhtynyt ”mittavaan disinformaatiokampanjaan” länsimaita vastaan pahentaakseen koronaviruspandemian vaikutusta, kirjoittavat sanomalehti Financial Times ja uutistoimisto Reuters.

Molemmat mediat kertovat nähneensä EU:n 16.3. päivätyn, sisäiseen käyttöön tarkoitetun raportin, jonka on laatinut Euroopan ulkosuhdehallinto.

Raportissa kerrotaan FT:n ja Reutersin mukaan, että väärää tietoa on julkaistu englanniksi, espanjaksi, italiaksi, saksaksi ja ranskaksi. Tapauksia on havaittu lähes 80 tammikuun lopulta alkaen.

Reutersin mukaan raportissa kirjoitetaan, että valeuutiskampanjan tarkoituksena on lietsoa paniikkia ja kylvää epäluuloa viranomaisiin.

Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov on kiistänyt syytökset, Reuters kertoo. Peskovin mukaan syytökset ovat perusteettomia ja vaikuttavat perustuvan pakkomielteiseen Venäjä-vastaisuuteen.

Euroopan ulkosuhdehallinto ei halunnut kommentoida raporttia Reutersille.

Lähde: Reuters

18.3. klo 16.05 Yhdysvaltain ja Kanadan raja suljetaan, Trumpin mukaan ei vaikuta maiden väliseen kauppaan

Yhdysvaltain ja Kanadan välinen raja suljetaan kaikelta "ei-välttämättömältä" liikenteeltä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi rajan sulkemisesta tviitissään.

Trump kuitenkin vakuutti, että rajan sulkeminen ei vaikuta maiden väliseen kauppaan.

Rajan sulkeminen on jatkoa Yhdysvaltain aiemmille toimille rajoittaa matkustajaliikennettä valtaosasta Eurooppaa, Kiinasta ja useista muista maista.

Lähde: Reuters, AFP

18.3. klo 15.53 Britanniassa koulut suljetaan Walesissa ja Skotlannissa, koronavirustestausta lisätään

Skotlanti ja Wales ilmoittavat sulkevansa koulut perjantaista alkaen toistaiseksi. Myös Britannian pääministeri Boris Johnson ilmoitti hallituksen päättävän pikaisesti mahdollisesta koulujen sulkemisesta Englannissa. On mahdollista, että osa kouluista suljetaan kokonaan ja osa osittain.

Britannian hallitus on aiemmin arvioinut, että koulujen sulkeminen ei pysäyttäisi epidemiaa vaan voisi olla haitallista, koska osa terveydenhoitohenkilökunnasta joutuisi jäämään pois töistä huolehtiakseen lapsistaan.

Britanniassa auki pysyneiden koulujen kohtalosta on kiistelty, koska samaan aikaan brittejä on pyydetty vähentämään sosiaalisia kontakteja.

Johnson myös ilmoitti, että Britannia kiihdyttäisi koronavirustapausten testausta. Britannia pyrkii testaamaan 25 000 ihmistä päivässä.

Johnson kertoi hallituksen valmistelevan tukipakettia palkansaajille ja vuokra-asujille, jotta koronaviruksen aiheuttaman talouskurimuksen vaikutuksia voitaisiin lieventää. Oppositiojohtaja Jeremy Corbynin mielestä sairausajan korvausta olisi nostettava.

Johnsonin hallitus on aiemmin ilmoittanut mittavasta 350 miljardin punnan tukipaketista, joka toteutetaan käytännössä edullisina lainoina yrityksille.

Lähde: Reuters

18.3. klo 15.44 Häkki heilahtaa myöhemmin lyhytaikaisvangeille

Sakon muuntorangaistusten ja enintään kuuden kuukauden vankeusrangaistusten täytäntöönpanoa ei aloiteta 19. maaliskuuta–19. kesäkuuta välisenä aikana, kertoo oikeusministeriö. Ministeriö antoi asiasta asetuksen keskiviikkona.

Ministeriön mukaan tarkoituksena on vähentää vankiloihin tulevien lyhytaikaisvankien määrää ja näin pienentää koronaviruksen leviämisen riskiä vankien ja henkilökunnan keskuuteen.

Vankiluku vähenee tämän takia väliaikaisesti noin 100–200 vangilla, oikeusministeriö kertoo.

Vankien terveydentila on usein keskimääräistä väestöä heikompi, joten koronaviruksen hallitsematon leviäminen voisi aiheuttaa ministeriön mukaan vakavia ongelmia vankiloiden terveydenhuollon järjestämiseen.

Lähde: STT-Yle

18.3. klo 15.37 Euroviisut on peruttu

Euroviisut perutaan koronatilanteen takia. Laulukilpailusta vastaava Euroopan yleisradioyhtiö EBU ilmoitti asiasta keskiviikkona. Euroviisut oli tarkoitus järjestää toukokuussa Hollannin Rotterdamissa.

Vaihtoehtoina oli järjestää kilpailu ilman yleisöä siten, että kunkin maan edustaja esiintyy kotimaassaan tv-studiossa. Harkinnassa oli myös siirtää kilpailu kesälle.

Euroviisuihin piti osallistua tänä vuonna 41 maata. Suomea kisassa oli tarkoitus edustaa Aksel Kankaanranta kappaleella Looking back.

18.3. klo 15.33 Yli 850 miljoonaa lasta pois kouluista

Yli 850 miljoonaa lasta ja nuorta on pois koulusta koronaviruspandemian vuoksi, kertoo YK-järjestö Unesco. Lukema on melkein puolet koko maailman oppilas- ja opiskelijamäärästä. Oppilaitokset on suljettu ainakin 102 maassa, ja lisää on odotettavissa.

Koulujen ja yliopistojen sulkemisten suuri määrä ja nopea kasvu on ennenkuulumaton haaste opetusalalle, Unesco sanoo lausunnossaan.

Monissa maissa pyritään antamaan etäopetusta kuvayhteyden tai muun teknisen sovelluksen avulla. Joissakin maissa oppitunteja järjestetään television ja radion välityksellä.

Lähde: STT

18.3. klo 14.55: Lentoyhtiöt pyytävät apua valtioilta, mutta konkursseja on edessä

Lentoyhtiöt ovat tällä hetkellä pahemmissa ongelmissa kuin koskaan ilmailun historian aikana. Koronaviruspandemian takia valtaosa lennoista jää lentämättä.

Samalla kun epidemia pahenee Euroopassa, ilmoittavat lentoyhtiöt lentojen keskeyttämisistä ja konkurssiuhista.

Alalla tullaan ilmailuasiantuntija Jorma Mäntysen mukaan todennäköisesti näkemään konkursseja. Lue juttu aiheesta.

Kansainvälinen Ilmakuljetusliitto IATA arvioi tiistaina, että lentoyhtiöt tarvitsevat maailmanlaajuisesti jopa lähes 200 miljardia euroa hätäapua.

18.3 klo 14.49 Yrittäjille tulossa siimaa verojen maksamiseen

Verohallinto keventää yritysten maksujärjestelyjen ehtoja, ja valtiovarainministeriö valmistelee alempaa viivästyskorkoa maksujärjestelyyn kuuluville veroille, kertoo valtiovarainministeriö. Syynä on koronavirusepidemia.

Ministeriö ehdottaa, että maksujärjestelyssä olevien verojen viivästyskorkoa alennetaan seitsemästä prosentista neljään prosenttiin.

Alennettua viivästyskorkoa sovellettaisiin takautuvasti veroihin, jotka ovat erääntyneet maaliskuun alun jälkeen. Muutos olisi määräaikainen ja koskisi veroja, jotka erääntyvät viimeistään elokuun lopussa.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa mahdollisimman pian.

Verohallinto helpottaa tilapäisesti maksujärjestelyjen ehtoja siten, että yrityksen ei esimerkiksi tarvitsisi maksaa ensimmäiseen kolmeen kuukauteen niitä veroja, jotka kuuluvat maksujärjestelyyn. Nykyisin ensimmäinen maksuerä on kuukauden päästä järjestelyn tekemisestä.

Lisäksi Verohallinto lisää maksujärjestelyn jälkeen tulleet uudet verovelat automaattisesti maksujärjestelyyn toukokuun loppuun asti. Maksujärjestelyn maksuerät voi jakaa enintään kahdelle vuodelle.

18.3. klo 14.42 Mediatiedot: Japanilainen flunssalääke tehoaa koronaan

Japanilainen flunssalääke näyttää olevan "selvästi tehoava" lääke myös koronavirusta vastaan, ilmoittavat Kiinan terveysviranomaiset. Asiasta uutisoivat monet kansainväliset mediat, kuten Guardian.

Kyseinen lääke on nimeltään Favipiravir, ja sitä valmistaa Fujifilmin tytäryhtiö.

Lääkettä saaneiden potilaiden koronatestin tulos muuttui positiivisesta negatiiviseksi keskimäärin neljässä vuorokaudessa. Samoin lääkittyjen potilaiden keuhkojen kunto oli sairauden jälkeen parempi kuin ilman lääkettä parantuneilla.

Alustavien tietojen mukaan lääke ei kuitenkaan tehoa vaikeimpiin oireisiin.

Lähde: STT

18.3. klo 14.25 Tartuntojen määrä ylitti 200 000

Maailmassa on nyt yli 200 000 koronavirustartuntaa. Johns Hopkins -yliopiston laskurin mukaan kello 13.13 Suomen aikaan tartuntoja oli 201 436. Sairastuneista 82 032 on jo parantunut.

Kuolleiden määrä puolestaan nousi yli kahdeksaan tuhanteen. Kaikkiaan 8 006 on kuollut koronavirukseen maailmanlaajuisesti.

Eniten tautitartuntoja on virallisten tilastojen mukaan Kiinassa, Italiassa, Iranissa, Espanjassa ja Saksassa. Kuolleita puolestaan on eniten Kiinassa, Italiassa, Iranissa, Espanjassa ja Ranskassa.

Lähde: AP

18.3. klo 14.12. Yle näyttää eduskunnan täysistunnon suorana

Eduskunta ratkaisee tänään, otetaanko valmiuslaki koronan vuoksi käyttöön. Valmiuslakia aletaan käsitellä klo 14.15.

Kaikki eduskuntaryhmät antoivat eilen lakien käyttämiselle tukensa eilisessä lähetekeskustelussa. Yle näyttää täysistunnon suorana televisiossa, Areenassa ja uutisten verkkosivuilla.

18.3. klo 14.09 Terveydenhuollon työvelvoite jäi perustuslakivaliokunnan hampaisiin

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on kertonut ratkaisuistaan koskien hallituksen antamia valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönottoasetuksia. Hallituksen eilen antamista kahdesta asetuksesta toinen sai hyväksynnän valiokunnalta, toinen puolestaan hyväksyttiin yhtä pykälää lukuunottamatta. Kyse on työvelvoitteesta.

– Työvelvollisen asema ja oikeudet on suojattava. Yhden pykälän aktivoiminen olisi voinut johtaa tilanteeseen, että ihmiselle jäisi epäselväksi, milloin henkilö ei olisi oikeutettu osallistumaan tähän työvelvollisuuteen.

Pykäliä täytyy siis vielä siltä osin hioa ja se menee valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän (sd.) mukaan ensi viikon puolelle.

18.3. klo 13.51 Suomessa nyt 359 varmennettua tartuntaa

THL päivitti juuri tuoreimman luvun Suomessa varmennetuista koronavirustartunnoista. Suomessa on nyt todettu 359 laboratoriovarmennettua koronavirustartuntaa. THL:stä on aiemmin kuitenkin todettu, että todellisuudessa tapauksia voi olla jopa 20–30 kertaa enemmän.

18.3. klo 13.50 Koronaviruskuolemia nyt enemmän Euroopassa kuin Aasiassa

Koronavirukseen on nyt kuollut enemmän ihmisiä Euroopassa kuin Aasiassa, laskee uutistoimisto AFP. Kello 13 mennessä Suomen aikaa Euroopassa oli koronavirukseen kuollut 3 421 ihmistä kun taas Aasiassa kuolleita oli 3 384.

Eniten eurooppalaisista oli kuollut Italiassa, 2 503.

Lähde: AFP

18.3. klo 13.45 Koronatapausten kasvu ei hellitä Espanjassa

Espanjan terveysministeriön mukaan maassa on kirjattu viimeksi kuluneen vuorokauden aikana yli 2 500 uutta koronatapausta. Se on peräti 18 prosentin nousu virustartunnoissa vuorokaudessa. Espanjassa on nyt todettu varmasti 13 700 tartuntaa.

Myös kuolleiden määrä nousi 67 uhrilla. Kaikkiaan Espanjassa on tautiin kuollut nyt 558 ihmistä.

Lähde: AFP, STT

18.3. Kolmas tehohoitoon joutunut on työikäinen

Mikkelissä tehohoitoon joutunut koronavirustartunnan saanut henkilö on työikäinen. Suomessa tehohoitoon on joutunut tähän mennessä kolme henkilöä, kaksi heistä ovat eläkeikäisiä. Mikkelin ohella tehohoitoon on viety yksi henkilö Kuopiossa ja yksi Uudellamaalla.

18.3. klo 13.32 Perustuslakivaliokunnalta nuhde lääkejakeluasetuksesta

Perustuslakivaliokunta julkaisi mietintönsä hallituksen eilen kertomista poikkeustoimista.

Huomio kiinnittyi muun muassa lääkejakelun kiireelliseen toimivaltuusasetukseen, jonka eduskunta voi vielä tänään periaatteessa kumota täysistunnossaan.

– Vaikka olimme perustuslakivaliokunnassa sitä mieltä, että se voi jäädä voimaan, esitimme painavaa ja vakavaa huomiota siihen, että jos kiireellisesti otetaan näin voimakkaita toimivaltuuksia käytäntöön, täytyy olla todella yksityiskohtainen ja kirkas analyysi siitä, täyttyykö oikeasti lain kirjaimen jokaiselta kohdalta vaatimukset. Kiireellisiä asetuksia ei tule käyttää kevein perustein, sanoi Valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Häkkänen (kok) valiokunnan tiedotustilaisuudessa hetki sitten.

– Tässä kohtaa perusteet katsottiin täyttyväksi, mutta näissä asetuksilla on lopulta kyse siitä, että saadaan poiketa perus- ja ihmisoikeuksista, jos 101 kansanedustajaa puoltaa sitä, Häkkänen toteaa.

– Ja kuten maailmalla ollaan nähty, oikeusvaltion ydinpalomuurit täytyy olla kunnossa ja Suomessa perustuslakivaliokunnan harjoittama perusteellinen arviointi on yksi osa sitä palomuuria, että tuosta vaan ei voi perusoikeuksista poiketa.

18.3. klo 13.28 Iranissa hurja loikka kuolleissa

Iranissa on vuorokaudessa kuollut ennätysmäärä ihmisiä koronavirukseen. Virallisesti raportoitiin kaikkiaan 147 uutta kuolemantapausta, mikä oli peräti 15 prosentin nousu kuolleiden määrässä. Kaikkiaan Iranissa on kuollut virukseen 1 135 ihmistä.

– Nyt kaikki tietävät tästä taudista, ja on erittäin kummallista, että jotkut eivät ota sitä vakavasti, sanoi apulaisterveysministeri Alireza Raisi tiedotustilaisuudessa.

Kaikkiaan Iranissa on virallisten lukujen mukaan yli 17 000 tartuntaa. Asiantuntijat arvioivat, että tapauksia voi kuitenkin olla monikymmenkertainen määrä.

Iranissa vietetään tänään perinteistä tulijuhlaa persialaisen uudenvuoden kunniaksi. Kaikki juhlinta on kuitenkin kielletty. Iranilaisia kín kehotettu myös pysymään kodeissaan.

Eilen Iranin valtion televisiossa sanottiin, että miljoona ihmistä voi kuolla tautiin, mikäli iranilaiset eivät noudata määräyksiä.

Lähteet: AFP, Reuters

18.3. klo 13 Andersson: Lukukauden pidentämisestä ei ole päätetty ainakaan vielä

Ylen livelähetyksessä opetusministeri Li Andersson sai vastata uutismedian kysymyksiin kouluista. MTV:n kysymys kuului, pidennetäänkö koulujen opetuskautta poikkeusolojen kotonaoppimisjakson jälkeen. Etäopetuksen on arvioitu aiemmin näkyvän negatiivisesti oppimisessa. Esimerkiksi OAJ:n kehityspäällikkö Jaakko Salo sanoi tänään Ylen aamussa, että etäopiskelu vaikuttaa oppimiseen ilman muuta.

Andersson vastasi, ettei vielä tiedetä, pidennetäänkö lukukautta, jotta oppimistavoitteet saadaa täytettyä.

18.3. klo 12.57 Helpotusta iltoihin: Olohuone-livelähetykset tuovat kotisohvalle Anssi Kelan ja monia muita artisteja

Yle tuo koteihin helpotusta uudella Olohuone -ohjelmakonseptilla. Se tarjoaa suorana viihdettä joka viikko koko kevään ajan. Uusi ohjelma polkaistiin käyntiin poikkeusolojen takia. Ensimmäinen livekeikka nähdään jo perjantaina.

18.3. klo 12.46 Opetusministeri Andersson: Kouluruokailu ja päiväkotimaksut

Opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoo hallituksen tiedotustilaisuudessa poikkeustoimien vaikutuksista koulujen ja varhaiskasvatuksen arkeen. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen osalta joillekin ihmisille on ollut epäselvää se, saako lasta viedä päiväkotiin vai pitääko lasta hoitaa kotona.

Andersson toistaa jo aiemmin eri yhteyksissä kertomansa mukaisesti, että varhaiskasvatuksen yksiköt pidetään edelleen auki. Hallitus tosin suosittelee, että lapset hoidettaisiin kotona, jos se on vain mahdollista. Päivähoitomaksujen suorittamisesta päättävät yhä kunnat. Hallitus suosittelee, ettei maksuja perittäisi tilanteissa, joissa lapsia hoidetaan kotona.

Kouluissa ruokailuun ovat Anderssonin mukaan oikeutettuja ne lapset, jotka lähiopetuksessa tässäkin tilanteessa. Kunta voi päättää myös toisin, mutta sitä ei suositella, koska silloin lapset kohtaisivat toisiaan ruokaloissa. Tarkoituksena on vähentää kontakteja.

18.3. klo 12.38 Hallituksen tiedotustilaisuus alkoi – Alkuun lyhyt katsaus EU:n tilanteesta

Hallitus aloitti tiedotustilaisuuden hetki sitten. Yle näyttää tilaisuuden suorana Areenassa, televisiossa ja uutisten verkkosivuilla. Tilaisuuden aluksi pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi Euroopan tilanteesta. Uutisten sivuilla olevaan artikkeliin myös päivitetään tekstinä tilaisuudessa kuultavat olennaiset uudet tiedot hetki hetkeltä.

Marinin mukaan EU-johtajien eilisessä kokouksessa annettiin tuki komission toimille, joilla pyritään helpottamaan jäsenvaltioiden taloudellista ahdinkoa. Marin kertoo EU-johtajien antaneen tukensa sille, että terveystarvikkeiden vienti Euroopasta muualle tulee jatkossa luvanvaraiseksi.

18.3. klo 12.33 Kirjastot ottivat käyttöön "kirjakassin" ja "instaliven", e-kirjojen suosio kasvussa

Kirjastot pohtivat vaihtoehtoisia tapoja palvella nyt, kun kirjastojen ovet ovat kiinni.

– Sallassa pantiin pystyyn kirjakassipalvelu. Kirjaston henkilökunta pakkaa asiakkaiden toivomat kirjat kasseihin ja noudosta sovitaan asiakkaan kanssa, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno tiedotteessa.

Turun kaupunginkirjasto avasi kuvapalvelu instagramissa toimivan "instaliven", jossa kirjastonhoitaja vastaa asiakkaiden kysymyksiin ja vinkkaa kirjoja arkiaamuisin.

Kirjastoseuran mukaan myös e-kirjojen ja e-lehtien lukeminen on voimakkaassa nousussa.

18.3. klo 12.25 THL:n uusi ennuste: tartuntojen määrä vähenee hallituksen toimilla

THL:n julkaiseman ennusteen mukaan hallituksen liikkeelle laittamilla toimilla on vaikutusta ja tartuntojen määrä tulee niiden ansiosta putoamaan. Rajoitusten voimaan tultua yksi ihminen tartuttaisi ennusteen mukaan enää noin puolitoista ihmistä, kun luku oli aiemmin, ennen mitään rajoituksia oli yli kaksi ihmistä.

18.3. klo 12.08 Asiakaspulasta kärsivät taksit keksivät vaihtoehtoja: "Ruokaa on kuljetettu ennenkin"

Pääkaupunkiseudulla kaksi suurta taksialan yritystä on jo aloittanut ruokien kotikuljetukset ja toiset kaksi neuvottelevat asiasta parhaillaan kauppojen kanssa. Myös tuloksia odotellaan saatavaksi lähipäivinä.

Isoista toimijoista ainakin Lähitaksilla on aikaisempaa kokemusta ruoan kotiinkuljetuksesta. Sen autot hoitivat S-ryhmän ruokakuljetuksia kokeilussa vuosina 2015–2016.

– Silloin aika ei ollut vielä kypsä. Kriittisin kohta on kylmäkuljetus, mutta eiköhän sekin nyt hoidu, arvioi Lähitaksin toimitusjohtaja Juha Pentikäinen.

18.3. klo 11.53 Turkissa ensimmäiset koronakuolemat

Turkissa hallituksen mukaan 98 ihmistä on sairastanut koronavirukseen ja yksi on kuollut. Koronaviruspandemian hillitsemiseksi Turkin hallinto on sulkenut kaikki koulut, lastentarhat ja yliopistot, sekä muiden muassa kahvilat, baarit ja punttisalit.

Julkisia tiloja kuten moskeijoita, auki olevia kauppoja, ostoskeskuksia, busseja ja metroja desinfioidaan urakalla.

Lue lisää Turkin tilanteesta tästä uutisesta.

18.3. klo 11.48 Koulut kiinni Venäjällä

Venäjä sulkee koulunsa kolmeksi viikoksi ensi maanantaista alkaen. Venäjän opetusviranomaiset sanoivat keskiviikkona, että kyseessä on pidennetty kevätloma, jonka aikana on kuitenkin mahdollista opiskella etänä.

Venäjällä on toistaiseksi 114 vahvistettua koronavirustapausta. Tarkkailussa on yli 17 000 ihmistä.

Hallitus on ryhtynyt toimiin epidemian leviämisen estämiseksi. Tähän mennessä Venäjä on muun muassa sulkemassa maarajansa illalla sekä määrännyt koronavirustestit kaikille Euroopasta palaaville kansalaisilleen.

Eri alueilla on myös määrätty rajoituksia julkisiin tapahtumiin ja suositeltu ihmisiä työskentelemään kotonaan. Viime viikolla Moskovassa suljettiin kaikki koulut ja kiellettiin yli 50 ihmisen kokoontumiset.

Tästä uutisesta voit seurata, kuinka Euroopan maat sulkevat rajojaan ja koulujaan.

Lähteet: AFP, TASS

18.3. klo 11.45 Pääkaupunkiseudulla suljetaan S-ryhmän ravintoloita

S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto kertoo sulkevansa kaikki 82 ravintolaansa. HOK-Elannon ravintolat sijaitsevat Uudellamaalla, pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Ravintoloiden 800 työntekijää siirretään ketjun ruokakauppoihin, sillä kysyntä niissä on kasvanut.

18.3. klo 10.47 Von der Leyen: Koronaviruksen uhkaa aliarvioitiin

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen myöntää poliitikkojen aluksi aliarvoineen koronaviruksen muodostaman vaaran. Saksalaisen Bild-lehden haastattelussa hän arvioi, että nyt kaikki jo ymmärtävät vielä pari viikkoa sitten aivan äärimmäisiltä tuntuneiden toimien tarpeellisuuden.

Von der Leyen ennustaa koronaviruksen pitävän päättäjät kiireisinä vielä hyvin pitkän ajan.

Lähde: STT

18.3. klo 10.46 Interpol ja KRP varoittavat koronahuijareista

Huijarit ovat nähneet koronaepidemian mahdollisuutena. Kansainvälinen poliisijärjestö Interpol ja Suomen Keskusrikospoliisi varoittavat internetissä liikkuvista huijareista.

Huijarit ovat Interpolin mukaan esimerkiksi perustaneet "kauppoja" verkkoon ja sosiaaliseen mediaan, joista myydään lääkkeitä ja hengityssuojaimia. Rahat katoavat rikollisen käsiin eikä tilattu tavara saavu perille.

KRP kehottaa pitämään mielessä terveen epäilyksen. KRP myös muistuttaa, etteivät viranomaiset tule kotiin tekemään koronatestauksia.

18.3. klo 10.00 Koronatapaukset vähenevät Kiinassa ja Etelä-Koreassa

Kiinassa raportoitiin tänään vain yksi uusi maan sisässä siirtynyt koronavirustartunta, kertovat maan terveysviranomaiset. Kyseessä on jo toinen peräkkäinen päivä, kun maan sisäisesti korona on tarttunut vain yhteen uuteen potilaaseen.

Tapaukset ovat olleet Wuhanin kaupungissa, joka on ollut koronaepidemian lähtöpiste. Helmikuun alussa uusia tapauksia tuli päivittäin tuhansia.

Kiinassa havaittiin tänään silti 12 uutta tapausta, jotka olivat peräisin ulkomailta tulleita ihmisiltä. Kaikkiaan ulkomailta peräisin on Kiinaan tullut 155 tautitapausta.

Kiinaan lentää päivittäin hallituksen julkaisemien lukujen mukaan 20 000 ihmistä päivittäin. Lähes kaikki joutuvat maahan saavuttuaan kahden viikon karanteeniin.

Etelä-Koreassa tilastoitiin tänään 93 uutta tartuntaa. Vaikka luku on hieman korkeampi kuin eilen (84), kyseessä on neljäs perättäinen päivä, kun uusien tartuntojen määrä alittaa sadan.

Kaikkiaan Etelä-Koreassa on todettu 8 413 ja kuolleita on 84.

Lähteet: AFP, Reuters

18.3. klo 9.25 Koronavirus tyhjensi turistien suosimat kaupungit

Kaikkialla maailmassa leviävä koronavirus on tyhjentänyt kaupunkeja ja turistikohteita ennennäkemättömällä tavalla.

Vaikutukset näkyvät esimerkiksi miljoonakaupunki New Yorkissa, pyhiinvaelluskohde Mekassa ja katolisen kirkon kodissa Vatikaanissa. Katso ennen ja jälkeen -kuvat jutusta:

Times Square ammottaa autiona, Pariisin muotitaloihin ei enää jonoteta – kuvat näyttävät, miten virus tyhjensi tunnetut matkakohteet

Pietarinaukion väenpaljoutta sunnuntairukouksen aikaan vuonna 2014
Pietarinaukio tyhjillään Vatikaanissa
Sunnuntaina 15.3. Pietarinaukio ammotti tyhjyyttään, sillä Vatikaani nähtävyyksineen on suljettu. Kuvat: Alamy & Imago Stock/AOP.

18.3. klo 9.18 Hallituksen tiedotustilaisuus kello 12.30

Pääministeri Sanna Marin, opetusministeri Li Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen järjestävät tänään infotilaisuuden klo 12.30. Aiheena on varhaiskasvatus, koulutus, kulttuuri ja liikunta. Pääministeri Marin avaa lyhyesti myös EU:n tilannetta. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana televisiossa, Areenassa ja uutisten verkkosivuilla.

18.3. klo 9.04 Huolta, epätietoisuutta ja myös ymmärrystä – Mitä yli 70-vuotiaat itse ajattelevat heihin osuvista rajoitteista

Ryttylässä asuva Leena Pessi ei kuulunut riskiryhmään vielä viime kuussa. Juuri 70 täyttänyt Pessi ottaa ohjeen välttää fyysistä kontaktia tosissaan muttei ole huolissaan. Sen sijaan Helsingin Tapanilassa yksin asuva Sinikka Virtanen, 73, on huolissaan siitä, riittävätkö kotihoidon resurssit poikkeustilanteessa.

Haastattelimme eri puolilla Suomea asuvia yli 70-vuotiaita ja kysyimme, mitä he itse ajattelevat siitä, etteivät saisi nyt tavata muita vähään aikaan. Jutun voit lukea tästä.

18.3. klo 8.22 Oikeuskansleri: valmiuslain toimenpiteet "ovat välttämättömiä"

Perustuslaskivaliokunta käsitteli valmiuslain käyttöönottoa eilen illalla. Valtioneuvoston oikeuskansleri Tuomas Pöysti kertoi Ylen aamussa, että käsittely jatkuu valiokunnassa tänään aamulla. Pöysti on yksi virkamiehistä, joita perustuslakivaliokunta mietintöään varten kuuli.

– Valiokunta jatkaa tänä aamuna ja antaa todennäköisesti tänään mietintönsä. En käy sitä läpi tässä, valiokunta sitten julkistaa lausunnot ja itse mietinnön, joka on tärkeä.

– Perustuslakivaliokunnan annettua mietinnön, eduskunta sen tänään käsittelee täysistunnossa ja joko hyväksyy tai hylkää tämän tematiikan. Jos eduskunta hyväksyy, loputkin poikkeustoimet tulevat voimaan.

Perustuslakivaliokunta arvioi Pöystin mukaan sitä, ovatko hallituksen asetukset valmiuslain käyttöönotosta välttämättömiä ja onko ne oikein suhteutettuja, eli onko ihmisten vapauksia rajoitettu vain sen verran kuin on välttämätöntä.

– Oma mielipiteeni on sikäli julkinen, että kun minä valvon hallituksen toimien laillisuutta ja tämä esitys on ilman minun julkista huomautusta mennyt eteenpäin, niin se kertoo siitä, että mielestäni nämä (asetukset) ovat oikeansuhtaisia ja välttämättömiä. Toki täytyy matkan varrella huolehtia, että nämä toimenpiteet pysyvät ja huolehtia oikeusturvasta.

Pöysti nostaa perusteeksi valmiuslain tarpeellisuudelle muun muassa terveydenhuollon valtakunnallisen ohjauksen ja lääkkeiden riittävyyden.

– Nythän eilen jo kiireellisesti otettiin käyttöön lääkehuollon ohjaus ja sääntely ilman eduskunnan päätöstä. Eduskunta voi sen nyt kumota tietysti. Mutta siihen liittyy tämä uutisissakin ollut lääkehamstraus. Halutaan turvata, että lääkkeitä riittää kaikille Suomessa.

18.3. klo 7.45 Yhdysvaltain hallinto laatii valtavaa apupakettia

Yhdysvaltain hallinto laatii valtavaa apupakettia koronaviruksen koettelemalle taloudelle. Paketin suuruus olisi jopa tuhat miljardia dollaria.

Valtiovarainministeri Steven Mnuchinin mukaan apupakettiin voisi sisältyä tuhannen dollarin sekki jokaiselle työssäkäyvälle Yhdysvaltain kansalaiselle.

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen analysoi ehdotusta.

18.3. klo 7.24 NHL:ssä ensimmäinen tartunta

Ottawa Senatorsin jääkiekon NHL-joukkue tiedotti nettisivuillaan, että joukkueen pelaajalla on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saaneella pelaajalla on seuran mukaan lieviä oireita ja hänet on eristetty. Pelaajan nimeä ei ole kerrottu.

NHL jäi tauolle viime viikon torstaina ja toivoi tauon kestävän vain muutamia viikkoja. Nyt tauko uhkaa venyä huomattavasti pidemmäksi.

18.3. klo 6:27 Kulttuurialalta avunhuuto valtiolle

Opetus- ja kulttuuriministeriö sai tiistaina kulttuurialan kentältä selkeän viestin: apua tarvitaan nopeasti.

– Kulttuurin koko ekosysteemi on uhattuna. Se on sortumassa, sillä sektori on lähtökohtaisesti hauras. Ihmisillä on pieniä ja epävarmoja tuloja, jotka koostuvat monista puroista, ja nyt yhtäkkiä kaikki purot ehtyvät, sanoo kirjailija Virpi Hämeen-Anttila, joka toimii Valtakunnallisten taiteilijajärjestöjen yhteisjärjestö Forum Artisin puheenjohtajana.

Yhteensä kulttuurin kentältä katoaa Hämeen-Anttilan arvion mukaan ja alan ammattiväen kokouksessa esiin tulleisiin tietoihin perustuen satoja miljoonia euroja, jos tilanne on päällä vielä kesällä.

18.3. klo 6.17 Suomi herää poikkeustilaan

Suomi on siirtynyt poikkeustilaan ainakin kuukaudeksi. Poikkeustila on tullut voimaan valmiuslain käyttöönoton myötä ja sillä pyritään hillitsemään koronaepidemian laajenemista.

Jo eilen rajoitettiin lääkkeiden ja terveydenhuollon tarvikkeiden myyntiä. Tänään oppilaitokset siirtyvät pääosin etäopetukseen ja huomisesta alkaen Suomi sulkee rajaliikennettään.

Monet julkiset tilat, kuten kirjastot, nuoriso- ja liikuntatilat laittavat ovensa kiinni. Poliisi kieltää yli kymmenen ihmisen yleisötilaisuudet, kuten konsertit ja muut julkiset tilaisuudet. Sallittuja ovat kuitenkin erimuotoiset kokoontumiset, kuten pihapelit, ravintolassa tai elokuvateatterissa käynti, yhdistyksen kokous tai kunnallinen päätöksenteko.

18.3. klo 5.05 Kolumbiassa eristetään yli 70-vuotiaat

Kolumbiassa laitetaan yli 70-vuotiaat kotikaranteeniin perjantaista eteenpäin, kertoi maan presidentti Ivan Duque tiistaina. Kotikaranteeni kestää toukokuun loppuun. Maassa on todettu 75 koronavirustartuntaa.

18.3. klo 4.01 Koronavirusuutisten jakamisessa oli ongelmia

Yle Uutisten juttujen jakamisessa oli häiriöitä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Koronavirusta käsitteleviä uutisia ei pystynyt jakamaan, koska Facebook liputti ne yhteisönormien vastaisiksi tai ilmoitti muiden Facebook-käyttäjien ilmiantaneen ne loukkaaviksi.

18.3. klo 2.00 Kolmasosa yrittäjistä pelkää konkurssia

Hieman yli 30 prosenttia kauppakamarien tekemään kyselyyn vastanneista yrityksistä uskoo, että koronavirus on kasvattanut konkurssin mahdollisuutta merkittävästi. Kyselyyn vastanneista yrityksistä valtaosa kertoo, että lomautuksia ja irtisanomisia on odotettavissa seuraavan kahden kuukauden aikana.

18.3. klo 1.58 Australia kehottaa kansalaisiaan pysymään Australiassa

Australia kehottaa kansalaisiaan pysymään kotimaassa koronaviruspandemian vuoksi. Pääministeri Scott Morrison julisti uusia matkustusrajoituksia lehdistötilaisuudessa keskiviikkona. Morrisonin mukaan nyt ei ole aika matkustaa ulkomaille.

Australia on myös päättänyt kieltää yli sadan hengen kokoontumiset sisätiloissa. Kielto ei koske julkista liikennettä, ostostentekopaikkoja ja kouluja.

Pääministerin mukaan Australian pitäisi varautua siihen, että poikkeukselliset olot jatkuvat vähintään puoli vuotta.

Australia on kertonut noin 450 koronavirustartunnasta. Kuolleita on toistaiseksi viisi.

Lähteet: STT-AFP

18.3. klo 1.23 Turkissa ensimmäinen koronaviruskuolema

Turkissa on vahvistettu ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolema. Samalla tartuntojen määrän kerrottiin nousseen noin 50:stä lähes sataan.

Kuollut oli 89-vuotias, joka oli saanut tartunnan työntekijältään. Työntekijällä oli ollut yhteyksiä Kiinaan.

Maassa on tehty useita eri koronaviruksen ehkäisytoimia. Muun muassa koulut ja yliopistot päätettiin sulkea, kun todettuja tartuntoja oli vielä alle kymmenen. Lisäksi yhteisrukoukset moskeijoissa on peruttu.

Turkissa on myös voimassa matkustusrajoituksia useista maista.

Lähteet: STT-AFP

18.3. klo 0.33 Perustuslakivaliokunnan pj: Asiantuntijoiden näkemykset linjassa

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoo, että perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset olivat yhdensuuntaisia.

Ojala-Niemelä ei vielä voinut sanoa, millaisen kannan perustuslakivaliokunta muodostaa valmiuslain käyttöönottoa koskevista asetuksista. Hän kuitenkin sanoi olevansa vakuuttunut siitä, että valiokunta saa mietinnön huomenna hyväksyttyä.

Perustuslakivaliokunta aloitti mietinnön valmistelun tiistaina kello kahdeksalta illalla ja sitä jatkettiin puoleen yöhön.

Mietinnön tekoa jatketaan huomenna aamulla yhdeksältä.

Kaikki eduskuntaryhmät antoivat tiistaina eduskunnan lähetekeskustelussa tukensa valmiuslain aktivoinnille. Valmiuslaki käsitellään eduskunnan täysistunnossa lopullisesti vasta torstaina.

Lähde: STT

17.3 klo 22.58 Saako lapsesi yhä käydä koulua? VNK listasi yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset alat

Hallitus linjasi maanantaina koulujen sulkemisesta koronavirustartuntojen leviämisen hidastamiseksi. Opetus kuitenkin päätettiin järjestää 1.–3. luokan oppilaille, joiden vanhemmat työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla.

Valtioneuvoston kanslia julkaisi listauksen kriittisistä aloista tiistaina. Katso koko lista tästä.

Lähde: STT

17.3. klo 22.34 Finanssivalvonta pönkittää pankkien luotonantokykyä

Finanssivalvonta on ylimääräisessä kokouksessaan päättänyt laskea suomalaisten luottolaitosten pääomavaatimuksia koronaviruspandemian vuoksi. Päätös kasvattaa pankkien luotonantokykyä arviolta 52 miljardilla eurolla.

Yhdessä muiden maiden makrovakausvalvojien päätösten kanssa Finanssivalvonnan linjaus lisää suomalaisten yritysten ja kotitalouksien ulottuvilla teoreettisesti olevaa luottoa arviolta 30 miljardilla eurolla. Päätösten todelliset vaikutukset riippuvat kuitenkin luottolaitosten omista päätöksistä.

Lähde: STT

17.3. klo 22.19 Yhdysvalloissa toivo elvytyksestä piristi pörssiä

Yhdysvalloissa pörssikurssit elpyivät eilisestä alakulosta. Dow Jones -indeksi päätyi noin viisi prosenttia plussalle kaupankäynnin päätyttyä. Myönteistä virettä edesauttoi Yhdysvaltain hallinnosta tulleet lupaukset mittavasta elvytyspaketista. Presidentti Donald Trump tahtoo jopa yli 850 miljardin dollarin tukipakettia koronan säikäyttämään talouteen.

Maanantaina Yhdysvaltain pörssikurssit syöksyivät lähes 13 prosenttia miinukselle.

17.3. klo 21.56 Näistä koronatoimista Suomen hallitus päätti tiistaina

Hallitus kertoi tiistaina iltapäivällä uusista rajoituksista, joilla se yrittää estää koronaviruksen leviämistä. Muun muassa rajaliikennettä aletaan rajoittaa voimakkaasti ylihuomisesta torstaista alkaen.

Katso tästä jutusta tarkemmin, minkälaisista rajoituksista on kyse.

17.3. klo 21.22 Haluatko kysyä koronaviruksesta? Etsimme vastauksia puolestasi

Miten erotan koronaviruksen tavallisesta flunssasta? Voinko jäädä pois töistä, jos korona pelottaa? Keräämme tähän juttuun lukijoiden kysymyksiä koronaviruksesta ja asiantuntijoiden vastauksia.

17.3. klo 21.14 Epäiletkö koronavirusta? Tee nettitesti

Terveysalan asiantuntijat ovat laatineet verkossa tehtävän testin, jossa kuka tahansa kansalainen voi testata omia oireitaan ja saada arvion, onko tarvetta hoitotoimiin.

Testin avulla saa tarvittaessa ohjauksen ammattilaiselle. Lievemmissä oireissa palvelu antaa itsehoito-ohjeita ja muuta neuvontaa.

Jos oireet ovat kriittiset, toimintasuosituksissa ohjataan soittamaan Päivystysapu 116117 -palveluun tai oman alueen terveysneuvontaan. Kiireellisessä hätätilanteessa pitää soittaa 112.

17.3. klo 21.12 EU-johtajat päättivät panna unionin alueen rajat kiinni

EU-johtajien videokokous on odotetusti päättänyt panna unionialueen ulkorajat kiinni alueen ulkopuolisilta. Rajojen sulku kestää tällä päätöksellä kuukauden.

EU-maat suunnittelevat yhteisiä toimia, jotta kunkin maan kansalaiset pääsisivät nopeasti kotimaihinsa.

Johtajat päättivät pitää seuraavan videokokouksen koronan vaatimista toimista viikon kuluttua.

Lähde: Reuters

Korjaus 18.3. klo 8.11 : Kyse EU-alueesta, ei Schengen-alueesta

17.3. klo 20.37 Scandic lomauttamassa henkilöstöään

Hotelliyhtiö Scandic on saanut päätökseen lomautuksia koskeneet yt-neuvottelut, jotka koskivat konsernin koko henkilöstöä. Lomautukset kestävät enintään 90 päivää. Ne voivat olla koko- tai osa-aikaisia riippuen työntekijän yksiköstä sekä kysynnän määrästä. Scandic ei vielä tiistaina kertonut toteutuvien lomautusten mittakaavaa.

Sopeuttamistoimien syynä on koronavirustilanne. Pandemiaksi muuttunut koronavirus on aiheuttanut lyhyessä ajassa ennennäkemättömän muutoksen yhtiön varaustilanteeseen.

Scandic operoi tällä hetkellä Suomessa 68 hotellia 30 paikkakunnalla. Hotelleissa sekä tukitoiminnoissa työskentelee kaikkiaan noin 2 000 henkilöä.

17.3. klo 20.35 Myös Espanjan hallitukselta talouden tukipaketti

Espanjan hallitus ilmoittaa 200 miljardin euron elvytyspaketista. Myös Espanjan tukipaketin ajatus on tukea koronan vuoksi vaikeuksiin ajautuneita yrityksiä ja työläisiä. Espanjalaisyhtiöiden osakkeet piristyivät kuusi prosenttia eilisestä sen jälkeen kun hallitus ilmoitti elvytystoimista.

– Ketään ei jätetä, pääministeri Pedro Sanchez sanoi tiedotustilaisuudessa päivällä.

Pakettiin kuuluvat muun muassa lainatakuut yrityksille sekä avustukset ja lainaerien lykkäykset työttömiksi jääneille palkansaajille.

Lähde: Reuters

17.3. klo 20.26 Tanska kiristää koronatorjuntaa, ravintolat kiinni

Tanskan hallitus on ilmoittanut lisätoimista, joilla maassa pyritään hidastamaan koronavirusepidemiaa. Hallitus maäärää suljettaviksi muun muassa ravintolat, kahvilat, urheilukeskukset, solariumit ja kampaamot eli paikat, joissa ihmiset joutuvat lähikontaktiin toistensa kanssa.

Suomen tapaan yli 10 ihmisen kokoontumiset kielletään. Tiukennukset astuvat voimaan kesiviikkoaamuna kello 10.

Ravintolat voivat jatkaa kotiin kuljettavan ruuan vamistamista ja myyntiä. Myös elintarvikekaupat pysyvät auki.

Lähde: DR

17.3. klo 20.09 Tallink pysäyttää Helsinki-Tukholma-reitin laivat torstaista alkaen

Tallink kertoo pysäyttävänsä toistaiseksi Helsinki-Tukholma-reitin laivat Silja Serenaden ja Silja Symphonyn. Syynä on koronavirustilanne ja hallituksen tänään antama Suomen rajat sulkeva päätös, kertoo yhtiö tiedotteessa.

Molemmat laivat tekevät viimeisen matkansa keskiviikkona 18.3. illalla ja pysyvät seuraavan aamun saapumisen jälkeen satamissa; Silja Serenade Helsingissä ja Silja Symphony Tukholmassa.

Silja Serenade ottaa Tukholmasta mukaan ainoastaan sellaisia matkustajia, joilla on oikeus tulla Suomeen, tai joilla on oikeus käyttää Suomea kauttakulkuväylänä (Viron, Latvia, Liettuan ja Venäjän kansalaiset).

Rahtikuljettajat voivat liikennöidä molemmilla laivoilla ilman rajoituksia.

Tallink kertoi jo maanantaina keskeyttävänsä toistaiseksi Silja Europan liikennöinnin Helsingistä Tallinnaan tästä päivästä alkaen.

17.3. klo 19.57 Myös Britannia heräsi koronavirukseen – Pääministeri Johnson: "Nyt tulee toimia kuin sotatilanteessa"

Britannian hallitus lupasi tiistai-iltana taloudellista apua yrityksille ja vaikeuksissa oleville ihmisille. Pääministeri Boris Johnson kuitenkin varoitti kansalaisia siitä, että ihmishenkien suojelu vaatii vielä äärimmäisten keinojen käyttöönottoa.

– Meidän tulee toimia kuin sodanajan hallitus, joka tukee maan taloutta, Johnson sanoi Lontoossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Johnson korosti, että Britannian on vahvistettava julkisia palveluita.

Vielä tämän kuun alussa Johnsonia arvosteltiin koronaviruksen vähättelystä. Hän herätti laajaa pahennusta esimerkiksi sairaalavierailullaan, jolloin hän julkisesti kätteli ihmisiä.

Valtiovarainministeri Rishi Sunak korosti, että vaikeina aikoina ihmisten täytyy pysyä rohkeina. Sanojensa vakuudeksi Sunak lupasi 330 miljardin punnan (364 miljardia euroa) lainatakuuden vaikeuksiin ajautuneille yrityksille.

- Olemme valmiit myös korottamaan tätä summaa. Tällaisina aikoina on löydyttävä rohkeutta, Sunak sanoi.

Hallitus lupasi myös vaikeuksissa oleville kansalaisille lykkäystä esimerkiksi asuntolainoihin.

17.3. klo 19.52 Italiassa nyt yli 2 500 koronakuolemaa

Italiassa on kuollut koronaan tähän mennessä jo yli 2 500 ihmistä. Tänään on tullut ilmi noin 350 uutta kuolintapausta. Koronaan on sairastunut yli 31 500 italialaista.

17.3. klo 19 42 Katso suorana eduskuntakeskustelua valmiuslain käyttöönoton tarpeesta

Eduskunta on aloittanut valmiuslain käyttöönoton käsittelyn. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus antoi esityksensä eduskunnalle tänään. Lain käyttöönotolla halutaan padota koronaviruksen leviämistä.

Katso keskustelua suorana tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.

Eduskunnan täysistunto keskeytään klo 20, kun perustuslakivaliokunta aloittaa asetusesityksen käsittelyn.

17.3. klo 19.21 Yhdysvallat suunnittelee kaikkien aikojen elvytyspakettia koronan runteleman talouden pelastamiseksi

Presidentti Donald Trumpin hallinto suunnittelee kaikkien aikojen suurinta talouden elvytyspakettia. Alustavien tietojen mukaan paketti olisi jopa 850 miljardia dollaria.

Paketti olisi siten suurempi kuin vuoden 2008 kriisin jälkeen talouteen pumpattu elvytyssumma. Lue asiasta lisää täältä.

17.3. klo 19.18 Sairaanhoitopiirit: Tehohoitopaikkoja ja laitteita riittää

Sairaanhoitopiirien mukaan valmius pahenevan pandemiatilanteen hoitamiseen on hyvä. Sairaanhoitopiireissä on valmius kaksin- tai jopa kolminkertaistaa tehohoitopaikkojen lukumäärä.

Osaavaa henkilökuntaa voi kuitenkin olla vaikea löytää tarpeeksi siinä tilanteessa, että koronavirusepidemia leviää henkilökunnan keskuudessa.

17.3. klo 19.08 Stockmann aloittaa yt-neuvottelut

Stockmann ilmoittaa aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön määräaikaisista lomautuksista koronavirustilanteessa. Ensi viikolla alkavien neuvotteluiden piirissä on tavarataloliiketoiminnan henkilöstö, 1 400 ihmistä.

Maailmanlaajuisen koronavirustilanteen vaikutusten arvioidaan nopealla aikataululla vaikeuttavan Stockmann-konsernin liiketoimintaympäristöä.

Stockmannin tämänhetkisen arvion mukaan kaikki neuvotteluiden piirissä olevat lomautettaisiin enintään 90 päiväksi. Vastaavia toimia tehdään myös yhtiön Baltian-toiminnoissa.

Lähde: STT

17.3. klo 19.06 Jyväskylässä todettu tartunta osoittautui vääräksi hälytykseksi

Jyväskylän kaupungin eilen tiistaina tiedottama koronavirustartunta, joka aiheutti noin 50 sairaalatyöntekijän karanteenin, on osoittautunut uusintanäytteessä negatiiviseksi. Kaupungin mukaan sairaalatyöntekijöiden sekä altistuneiden potilaiden ja läheisten karanteenit voidaan purkaa.

Kaupunginsairaalassa ollaan helpottuneita, vaikka sijaisjärjestelyt ehdittiin jo saada kuntoon häiriötilanteessa. Kaupunginsairaalan hoitohenkilöstön vahvuudesta poistui karanteenien vuoksi tilapäisesti lähes viidennes.

Lähde: STT

17.3. klo 18.40 Jääkiekon MM-kisojen peruminen on käytännössä varmaa

Kansainvälisen jääkiekkoliitton IIHF:n varapuheenjohtajan Kalervo Kummolan mukaan jääkiekon MM-kisojen peruminen on lähes varmaa.

MM-kisat piti järjestää Sveitsin Zurichissa ja Lausannessa 5.–24. toukokuuta.

Asia kävi ilmi IIHF:n ja jääkiekkomaiden yhteisessä videopalaverissa tiistaina.

– Mitään deadlinea ei ole, mutta päätös tehdään välittömästi, kun viranomaisten ja vakuutusyhtiöiden kanssa neuvottelut on käyty loppuun, Kummola keroti Yle Urheilulle.

17.3. klo 17.21 Britanniassa loikka tartunnoissa

Britanniassa koronavirustartuntojen määrä on noussut 26 prosenttia vuorokaudessa. Tartuntoja on nyt 1 950, sanoi maan terveysministeriö illansuussa. Tähän mennessä sairauteen on kuollut 56 brittiä.

Britanniassa voi olla tällä hetkellä jopa 55 000 koronavirustartuntaa, sanoo hallituksen neuvonantaja Patrick Vallance. Vallacen mukaan arvio perustuu siihen, että joka tuhannes tartunnan saanut kuolee siihen.

Vallacen mukaan kyseessä on kuitenkin arvio, jota ei tässä vaiheessa ole mahdollista tarkentaa.

Britanniassa otettiin tänään tiistaina käyttöön kovempia toimia epidemian leviämisen estämiseksi. Yhä useammat yritykset lähettivät työntekijöitään etätöihin. Lisäksi hallitus sanoi, että brittien on vältettävä kaikkea tarpeetonta matkustamista ulkomaille. Myös tarpeetonta kotimaan matkailua sekä sosiaalisia tapaamisia kehotettiin välttämään.

Hallitus suunnittelee myös vielä tiukempia rajoituksia. Poliisilla on lisäksi valtuudet pidättää ihmisiä, jos heidän epäillään levittävän virusta.

Englannin kuningatar Elisabet II puolestaan on vetäytynyt Windsorin linnaan ja perunut virallisia tapaamisiaan.

Lähteet: AFP, Reuters, STT

17.3. klo 16.40 Iranin valtion tv: Korona voi tappaa miljoonia

Iranin valtion televisio varoittaa, että koronaviruksen täysin hallitsematon leviäminen voi johtaa miljoonien iranilaisten kuolemaan. Iranin TV:n mukaan näin on mahdollista tapahtua, elleivät iranilaiset tottele ja pidättäydy matkustamasta kotimaassaan.

Virallisten lukujen mukaan Iranissa on tähän mennessä kuollut koronaan lähes tuhat ihmistä. Tartunnan on saanut 16 000 iranilaista.

Lähde: AP

17.3. klo 16.28 Suomen rajaliikenteeseen rajoituksia torstaista alkaen

Hallitus kertoi koronavirusepidemian vastaisista toimista tiistaina tiedotustilaisuudessa.

Suomi rajoittaa rajaliikennettä torstaina 19.3. keskiyöstä lähtien. Rajoitus on voimassa huhtikuun puoleenväliin saakka. Rajoitus koskee ulko- ja sisärajoja. Rajanylityspaikkoja suljetaan ja sisärajatarkastukset tulevat voimaan.

Rajoitukset koskevat matkustaja- ja henkilöliikennettä. Työssäkäynti ja muu välttämätön asiointi Ruotsiin ja Norjaan sallitaan. Tavaraliikenne sallitaan.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan liikenteen väheneminen Suomessa rokottaa suomalaisia logistiikkayrittäjiä. Tähän on suunnitteilla kompensaatiota kaikille, Harakka sanoo.

Lisäksi suomalaisten ei nyt pidä matkustaa ulkomaille. Harakan mukaan ulkomailla olevien suomalaisten pitää nyt päättää, jäävätkö he ulkomaille vai tulevatko he suomalaisen terveydenhuollon piiriin. Suomessa vakinaisesti asuvat ihmiset saavat palata Suomeen. Ulkomailta palaavien ihmisten pitää kuitenkin jäädä 14 päivän karanteeniin, jotta heillä mahdollisesti oleva koronavirus ei leviäisi.

Poliisi valvoo voimavarojensa rajoissa, että kokoontumiskieltoa noudatetaan Suomessa. Yli kymmenen hengen kokoontumiset on tällä hetkellä kielletty.

Terveydenhuollon alan tarvikkeiden ja lääkkeiden myyntiä voidaan rajoittaa. Asetus on tullut jo voimaan.

17.3. klo 16.15 Israel alkoi vakoilla kansalaistensa liikkeitä

Israelissa on otettu käyttöön matkapuhelimien vakoiluohjelma, jolla on määrä tarkkailla koronavirustartuntoja kantavien ihmisten liikkeitä. Ohjelmaa on aiemmin käytetty terrori-iskujen estämisessä.

Israelin hallitus hyväksyi hätätilalain, joka antoi keskustiedustelupalvelu Shin Betille oikeuden matkapuhelimien tarkkailuun. Tartunnan saaneiden liikkeitä tarkkaillaan ja terveysministeriö varoittaa muita lähellä olleita ihmisiä.

Normaalisti näin järeä matkapuhelinten tarkkailu vaatisi parlamentin hyväksynnän ja oikeudellisen valvonnan. Hallitus kiersi lakia hätätilalakiin vetoamalla.

Lisäksi Israelin terveysministeriö julkaisi uudet määräykset, joiden mukaan ihmisten pitää pysyä kodeissaan. Kaikki julkiset paikat on suljettu ja yli kymmenen ihmisen kokoontumiset on kielletty. Töissä ja kaupassa saa yhä käydä.

Israelissa on yhteensä 324 vahvistettua koronavirustapausta. Lisäksi miehitetyllä Länsirannalla on 41 sairastunutta. Tiukasti vartioidussa Gazassa ei ole sairastuneita.

Lähde: Reuters

17.3. klo 16.06 WHO vaatii kaikilta Euroopan mailta jyrkkiä koronavirustoimia

YK:n alainen Maailman terveysjärjestö WHO vaatii Euroopan mailta jyrkkiä koronaviruksen vastaisia toimia. WHO:n mukaan Eurooppa on nyt pandemian keskus.

WHO:n Euroopan johtajan Hans Klugen mukaan yksikään maa ei voi tehdä poikkeuksia asiassa.

Liki 190 000 ihmistä ympäri maailmaa on saanut koronaviruksen. Siihen on kuollut vajaat 7 500 ihmistä.

Lähde: STT

17.3. klo 15.57 Berliini perustaa koronasairaalan

Saksan pääkaupunki Berliini on päättänyt perustaa koronasairaalan. Saksalaisen Tagesspiegel -lehden tietojen mukaan sairaalaan mahtuisi tuhat koronapotilasta.

Berliini suunnittelee myös metroliikenteen supistamista ensi maanantaista lähtien.

17.3. klo 16.04 Myös Oulu aloittaa yt:t, suunnitteilla lomautuksia

Myös Oulu aloittaa maanantaina yt-neuvottelut, jotka koskevat sivistys- ja kulttuuripalveluiden työntekijöitä sekä niiden tukitoimintoja. Kaupunki sulkee kulttuuri- ja liikuntalaitoksia koronavirustilanteen vuoksi ainakin kuukauden ajaksi. Oulun henkilöstöjohtaja Ville Urposen mukaan neuvotteluissa on tarkoitus keskustella töiden uudelleenjärjestelyistä poikkeustilanteessa sekä lomautuksista, irtisanomisista ei ole kyse.

17.3. klo 15.38 CDU:n kansleriehdokkaalla Merzillä korona

Saksan kristillisdemokraattien, CDU:n näkyvällä johtohenkilöllä Friedrich Merzillä on todettu koronatartunta. Asiasta kertoo Focus Magazine. Myös Merzin tiedottaja on vahvistanut asian.

Merz on ehdolla Angela Merkelin seuraajaksi Saksan liittokanslerina.

17.3. klo 15.37 WHO: Ei ibuprofeiinia, jos koronaoireita

Uutistoimisto AFP:n mukaan Maailman terveysjärjestö, WHO suosittelee, että koronaoireista kärsivät eivät käyttäisi ibuprofeiinia itselääkintänä. Järjestön mukaan ibuprofeiini saattaa vain pahentaa potilaan oireita.

Maailman terveysjärjestön tiedottaja Christian Lindmeier kertoi toimittajille Genevessä WHO:n asiantuntijoiden selvittävän asiaa, jotta siitä voidaan antaa lisäohjeistuksia.

– Sillä välin suosittelemme käyttämään mieluummin itselääkitykseen parasetamolia kuin ibuprofeiinia. Tämä on tärkeää, Lindmeier sanoi AFP:n mukaan.

Ibuprofeiinin yhteys paheneviin oireisiin nousi esiin viikonloppuna, kun Ranskan terveysministeri Olivier Veran varoitti asiasta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johtaja Mika Salminen kommentoi aihetta sunnuntaina Twitterissä. Hänen mukaansa THL selvittää asian nopeasti.

Lähde: AFP

17.3. klo 15.31 Kreikka ei päästä vierailijoita siirtolaisleireille koronavirusuhan takia

Kreikka ei päästä vierailijoita siirtolaisleireille ainakaan 14 päivään. Vierailukielto asetettiin koronaviruksen suitsimiseksi.

Maahanmuuttoministeriön tiedotteen mukaan kielto koskee niin yksittäisiä vierailijoita kuin organisaatioita. Myös siirtolaisleireillä asuvia kehotetaan vähentämään liikkumistaan.

Kreikka on tiukentanut koronatoimenpiteitään muun muassa julkisten kokoontumisten osalta sen jälkeen, kun koronavirukseen kuolleiden varmistettu määrä nousi maassa neljään.

Kreikan mantereella ja saarilla on siirtolaisleireillä kymmeniätuhansia turvapaikanhakijoita.

Lähde: STT

17.3. klo 15.18 Hallituksen tiedotustilaisuutta odotellaan vielä

Hallituksen tiedotustilaisuuden piti alkaa kello 15, mutta aikataulu on venynyt. Tilaisuus näytetään heti alettuaan suorana Ylen erikoislähetyksessä, joka on käynnissä nytkin. Tällä hetkellä lähetystä tehdään Ylen studiosta.

17.3. klo 14.57 Suomen arviot: Korona vie tulevina viikkoina tuhansia suomalaisia sairaalaan

Valtioneuvosto on käyttänyt THL:n ja Turun- sekä Tampereen yliopiston laatimia arvioita pohjana määritellessään maanantaina, mitä se tekee hillitäkseen taudin leviämistä.

Vaikka virus olisi lievä ja tartunnan saisi suomalaisista vain 20 prosenttia, sairaalaan joutuisi 4 300–11 000 ihmistä.Jos taas 40 prosenttia suomalaisista saa tartunnan, sairaalaan joutuu 8 600–22 000 ihmistä. Tehohoitoa tarvitsee lievän skenaarion mukaan 1 100–2 700 ihmistä, keskivertoskenaariossa taas 2 200–5 400 ihmistä.

17.3. klo 14.54 Italia palkkaa töihin lääkäriopiskelijoita

Italia rekrytoi pikaisesti 10 000 lääkäriopiskelijaa terveydenhuollon palvelukseen. Opiskelijoiden päättökokeista luovutaan, jotta heidät saadaan mahdollisimman nopeasti töihin.

Rekrytoitavat laitetaan töihin yleislääkäreiksi ja vanhainkoteihin, jotta kokeneemmat lääkärit voidaan siirtää koronapotilaita hoitamaan ylikuormittuneisiin sairaaloihin.

Italiassa on vahvistettu noin 28 000 koronatartuntaa. Ainakin 2 158 ihmistä on kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin.

Lähde: Reuters

17.3. klo 14.47 Venäjän rajat kiinni tänään klo 23

Venäjä sulkee kaikki rajansa muilta paitsi Venäjällä vakituisesti asuvilta henkilöiltä. Rajat sulkeutuvat tänään eli tiistai-iltana kello 23 Suomen aikaa, ja ne pysyvät kiinni toukokuun ensimmäiseen päivään asti.

Käytännössä tämä tarkoittaa matkustaja- ja henkilöliikenteen keskeyttämistä. Suomalaiset saavat kuitenkin palata kotimaahansa.

17.3. Norjan jalkapalloliitto: Jalkapallon EM-kisat peruttu

Jalkapallon miesten EM-kisoja ei pelata ensi kesänä, kertoo Norjan jalkapalloliitto Twitterissä. Euroopan jalkapalloliitto Uefa on kokoustamassa kisojen siirtämisestä tiistaina. Norjan jalkapalloliiton mukaan EM-kisat siirtyvät kesälle 2021.

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue selvitti viime marraskuussa tiensä EM-kisoihin. Arvokisapaikka on Suomen miehille historian ensimmäinen.

17.3. klo 14:22 Mikkelissä yksi tartunnan saanut joutui tehohoitoon

Yksi ihminen on joutunut tehohoitoon Mikkelissä koronaviruksen takia. Suomessa on nyt kaksi tehohoitoa koronaviruksen vuoksi tarvitsevaa potilasta. Eilen Helsgin- ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri kertoi ensimmäisestä tehohoitotapauksesta.

17.3. klo 14.20 Kokoontumisrajoitus ei koske ravintoloita, ja se voi muodostua ongelmaksi, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö

Yli kymmenen hengen julkisten kokoontumisten kiellon taustalla oleva kokoontumislaki ei ulotu kahviloihin, ravintoloihin ja baareihin. Hallitus kuitenkin vetosi myös yksityiseen sektoriin maanantaisessa linjauksessaan julkisten kokoontumisten rajoituksista.

Yksityisiin tiloihin puuttuminen on hankalaa, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä.

– Tämä on ongelmallinen asia. Suosituksissa on ajateltu, että vaikkapa joku ruokaravintola voisi olla päiväsaikaan auki, että ihmiset saavat lounasta, mutta sitten vaikkapa jotain yökerhoja ei välttämättä pidettäisi auki.

Entä valmiuslaki, antaako se keinoja näiden sulkemiseen?

– Jos tulisi esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto, mihin ei olla nyt menossa, siinä olisi välineet tällaisen toiminnan kieltämiseen. Mutta siihen ei siis olla tässä tilanteessa menossa vaan toivotaan, että yhteiskunta kuitenkin pyörisi ja ruokaa saataisiin kaupoista ja niin edelleen.

17.3. klo 14.07 Analyysi: Koronavirus mullisti kertaheitolla hallituksen pelikentän ja sotki palkkakierroksen

Koronavirus vei Suomen poikkeusoloihin ja mullisti myös hallituksen talouspolitiikan. Eilen maanantaina pääministeri Marin ilmoitti, ettei työllisyystavoite näissä olosuhteissa pidä.

Hallitukselle ensisijaista on nyt tehdä kaikki voitava työpaikkojen pelastamiseksi. Apuun rientävät nyt myös työmarkkinakeskusjärjestöt, vaikka ne ovat nokitelleet toisiaan koko pitkän, kuukausia jatkuneen liittokierroksen ajan.

Entä jos nyt sovitaan jotain, josta ei parempina aikoina päästäkään eroon, kysyy Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman.

17.3. klo 14.05 Venäjä aloittaa mahdollisten koronavirusrokotteiden testauksen

Venäläiset tutkijat ovat alkaneet testata koronavirusrokotteiden prototyyppejä koe-eläimillä. Venäjän valtion virologian ja bioteknologian tutkimuskeskuksen mukaan tehokkain rokote on määrä esitellä kesäkuuhun mennessä.

Tutkimuskeskus sijaitsee Novosibirskissä. Aiemmin keskus on kehittänyt rokotetta ebolavirukseen.

Lähde: AFP

17.3. klo 14.00 Kiinassa enää vain yksi uusi tartunta

Kiinassa on vuorokauden aikana todettu ainoastaan yksi uusi kotimainen koronavirustartunta. Wuhanin ainoa uusi tartunta viittaa siihen, että epidemia on lähes nujerrettu alueella, sanovat viranomaiset. Wuhanin alueen 11 miljoonaa ihmistä asetettiin tiukkaan karanteeniin 23. tammikuuta ja lähialueet muutamia päiviä myöhemmin.

Lisäksi 20 muuta koronatartuntaa raportoitiin, mutta ne kaikki johtuvat matkustelusta ulkomaisiin epidemiapesäkkeisiin.

Kiina onkin nyt huolestunut siitä, että epidemia palaa matkailijoiden mukana. Kiinaan saapuu päivittäin 20 000 ihmistä ulkomailta. Ulkomailta saapuville aloitetaan nyt 14 päivän karanteeni Pekingissä ja Shanghai on asettanut karanteenin useista maista, mm. Euroopasta ja Yhdysvalloista saapuville.

Yhteensä Kiinassa on sairastunut yli 80 000 ihmistä, mutta aktiivisesti sairaita on enää alle 9 000.

Kiinasta kuuluu myös muita hyviä uutisia: maassa on annettu lupa ensimmäisen uuden koronavirusrokotteen kliinisiin kokeisiin. Kommunistisen puolueen lehden mukaan kokeita johtaa Kiinan sotilaslääketieteen akatemian tutkimusryhmä.

Lähteet: AFP, Reuters

17.3. klo 13.55 THL: Tähän mennessä 319 tapausta

THL kertoi juuri, että Suomessa on todettu tähän mennessä 319 laboratoriovarmennettua koronavirustartuntaa.

17.3. klo 13.46 Vietnam aloittaa ulkomailta saapuvien karanteenit

Vietnam ilmoitti, että se laittaa Yhdysvalloista, Euroopasta ja Kaakkois-Aasian maista saapuvat vierailijat pakolliseen karanteeniin koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Lisäksi Vietnam lopettaa uusien viisumien myöntämisen ulkomaiden kansalaisille.

Vietnamissa on tähän mennessä todettu 61 koronavirustartuntaa.

Lähde: Reuters

17.3. klo 13:42 Ylen erikoislähetys alkaa klo 14

Lähetyksessä käydään läpi koronavirustilannetta ja luodaan katsetta hallituksen tiedotustilaisuuteen, jonka pitäisi alkaa kello 15:00.

Lähetyksessä vieraana ovat Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmus, Kuntaliiton opetus- ja kulttuuriyksikön johtaja Terhi Päivärinta, Mielenterveyskeskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaalakka ja sosiaali- ja terveysministeriön Tuija Kumpulainen.

Voit katsoa lähetystä tästä.

17.3. klo 13.37 MaRa: Matkailu-ja ravintola-alalla on menetetty jo 70 prosenttia liikevaihdosta

Matkailu- ja ravintolan työmarkkinajärjestö MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi kertoo, että koronaviruksen takia toimiala on menettänyt nyt jo 70 prosenttia liikevaihdostaan.

Aittoniemen mukaan alan yrityksiä on suljettu vapaaehtoisesti ja viikon sisään tullaan sulkemaan lisää, sillä yrityksillä ei ole varaa enää isompiin kuluihin.

17.3. klo 13.32 Amerikkalaisyhtiö kertoo tunnistaneensa vasta-aineita

Yhdysvaltalainen lääkeyhtiö Regeneron Pharmaceuticals sanoo tunnistaneensa satoja vasta-aineita, jotka saattaisivat toimia koronaviruspotilaiden hoidossa.

Yhtiö aikoo valita kaksi lupaavinta tunnistamaansa vasta-ainetta, joiden pohjalta se pyrkii kehittämään koronavirushoidon. Yhtiö suunnittelee aloittavansa lääkkeen tuotannon huhtikuun puoliväliin mennessä.

Regeneron ilmoitti helmikuussa, että se on solminut yhteistyösopimuksen Yhdysvaltain terveysviranomaisten kanssa koronavirushoidon kehittämiseksi.

Lähde: Reuters

17.3. klo 13.27 Ulkonaliikkumiskielto voimaan Ranskassa

Ulkonaliikkumiskielto on alkanut Ranskassa. Kielto alkoi puolilta päivin paikallista aikaa ja kaikki paitsi aivan välttämätön liikkuminen ulkona on kielletty.

Hallituksen mukaan kymmenet tuhannet poliisit partioivat kaduilla ja määräävät 38–135 euron sakkoja niille, jotka rikkovat kieltoa. Ihmisillä täytyy olla mukanaan kirjallinen todistus liikkumisestaan.

Tiistaiaamuna ennen kiellon astumista voimaan tuhannet pariisilaiset kiirehtivät ulos kaupungista. Pariisilaisten maallepako hermostutti muualla asuvia, sillä monet maakuntien asukkaat pelkäävät kaupunkilaisten tuovan virusta mukanaan.

Ranskassa jo 6 600 ihmistä on sairastunut. Heistä 148 on kuollut tautiin.

Lähteet: AFP, Reuters

17.3. klo 13.14 Espanjassa jo yli 11 000 sairastunutta

Espanjassa uusien tartuntojen määrä on noussut vuorokaudessa lähes kahdella tuhannella, kertoi maan hallitus. Espanjassa on siten jo lähes 11 200 koronavirukseen sairastunutta. Kuolleita on 491, terveysministeriö lisäsi.

Jo parantuneita Espanjassa on yli tuhat.

Lähde: AFP

17.3. klo 13.06 Iran peruu uudenvuodenjuhlan, lisää uhreja

Iranissa poliisi on kieltänyt perinteisen persialaisen uudenvuoden viettoon liittyvän tulijuhlan koronavirusepidemian vuoksi. Chaharshanbe Soori -juhlaa vietetään vuosittain viimeisenä keskiviikkona ennen kuin uudenvuodenjuhlan loma alkaa. Tänä vuonna Nowrouz alkaa 20. maaliskuuta.

Perinteisesti iranilaiset ovat juhlineet ilotulituksin ja kokkotulin. Nyt poliisi estää kaiken juhlinnan, viranomaiset varoittivat. Myös matkustus sukulaisten ja ystävien luo uudeksivuodeksi on kielletty.

Iranissa koronavirustartuntojen kerrottiin lisääntyneen lähes 1 200 tapauksella viime vuorokauden aikana. Kuolleiden määrä nousi 135 uhrilla. Kaikkiaan Iranissa on nyt kuollut 988 ihmistä ja yli 16 000 on saanut tartunnan virallisten lukujen mukaan. Asiantuntijat arvioivat todelliset uhriluvut paljon suuremmiksi.

Lähteet: AFP, Reuters

17.3. klo 12.57 Puolassa ministerejä karanteenissa

Puolassa useita hallituksen ministerejä on asetettu karanteeniin, koska yhdellä ministerillä on todettu koronavirustartunta. Karanteeniin on laitettu kaikki hallituksen jäsenet, jotka osallistuivat kokoukseen 10. maaliskuuta. Heidän koronavirustestiensä tulosten odotetaan varmistuvan tiistaina.

Lähde: AFP

17.3. klo 12.21 Huomenna käyttöön otettava valmiuslaki antaa viranomaisille poikkeukselliset valtuudet

Valmiuslaki otetaan käyttöön keskiviikkona. Lakia voidaan käyttää vain poikkeusoloissa. Suomi ei ole ollut poikkeusoloissa sitten sota-ajan.

Huomisesta alkaen Suomessa otetaan käyttöön osa valmiuslaista. Tänään iltapäivällä valtioneuvosto käsittelee lain käyttöönottoa ja päättää, mitkä viranomaisten poikkeukselliset valtuudet tulevat voimaan. Viranomaiset voivat esimerkiksi rajoittaa suomalaisten kokoontumista ja liikkumista.

Tiistaina illalla eduskunta keskustelee asiasta ja perustuslakivaliokunta ottaa asiaan kantaa. Huomenna keskiviikkona eduskunta päättää asetuksen voimaantulosta.

17.3. klo 12.16 Ammattikorkeakoulut peruvat pääsykokeita, tilalle verkkotehtäviä

Ammattikorkeakoulut peruvat kevään ensimmäiseen yhteishakuun liittyvät valintakokeet. Valintakokeiden sijaan ammattikorkeakoulut käyttävät todistusvalintaa ja valintatatehtäviä valitessaan opiskelijoita vieraskieliseen koulutukseen.

Valintatehtävän ja siihen mahdollisesti liitettävän verkkohaastattelun valmistelu jatkuu ammattikorkeakoulujen opintoasiainpäällikköverkostossa.

17.3. klo 12.04 Somessa kiertää vanha tieto tehohoitopaikoista – ministeriö laskee nykyistä määrää: “Tilanne elää, eikä tarkkaa tietoa ole”

Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä kiertänyt kuva, jonka mukaan Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna huomattavasti vähemmän tehohoitopaikkoja kuin suurimmassa osassa Euroopan maita.

Kuvan tiedot ovat kuitenkin jo vanhoja. Ne ovat peräisin vuodelta 2012, arvioi Reino Pöyhiä. Hän työskenteli tuolloin anestesiologian dosenttina Helsingin yliopistossa ja piti aiheesta yleisöesitelmiä. Graafi tehohoitopaikoista on todennäköisesti napattu hänen esitelmästään.

Paikkojen nykyisestä määrästä Suomessa löytyy vain karkea arvio Sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Tilanne elää. Sairaaloilla on valmius ottaa lisää paikkoja tehohoidon käyttöön lyhyellä varoitusajalla. Tarkkaa päiväkohtaista tietoa ei sen vuoksi ole, STM:n johtaja Tuija Kumpulainen sanoo.

Esimerkiksi heräämöpaikoista ja leikkaussaleista löytyy tarvittavat laitteet potilaan hengityksen tukemiseen.

– Meidän käsityksemme mukaan paikat riittävät, kun teemme toimintojen säätöjä eli otamme muualta paikkoja tehohoidon käyttöön, Kumpulainen toteaa.

Ministeriö selvittää parhaillaan tehohoitopaikkojen tämänhetkistä määrää koronavirusepidemian takia.

Nopean laskun perusteella tehohoitopaikkoja on nyt yhteensä noin 300. Lisäksi lievempää hoitoa tarvitseville on tehovalvontapaikkoja ja muita valvontapaikkoja, molempia Kumpulaisen sanoin “muutama sata”. Kumpulainen painottaa, että tiedot eivät ole tarkkoja ja selvitystyö on yhä kesken.

– Absoluuttinen luku tai kansainvälinen vertailu ei ole tärkeää. Huolehdimme siitä, että saamme potilaat hoidettua.

Kumpulainen korostaa, että eri maissa tehohoitopaikkoja määritellään ja käytetään eri tavalla. Suomen paikkojen määrästä suhteessa muuhun Eurooppaan hänellä ei ole tietoa.

Tehohoitopaikkojen sijaan kriittinen kysymys on henkilöstön määrä. Työ nimittäin vaatii erityiskoulutusta.

– Meillä on riittävä henkilöstö paikoille, joita on. Ongelmia voi tulla, jos he sairastuvat itse, Kumpulainen toteaa.

17.3. klo 11:49 Lista tarkentumassa kriittisistä ammateista, joiden edustajat voivat viedä lapsen kouluun

Hallitus tekee parhaillaan listaa kriittisen alojen ammateista, joissa työskentelevät voivat viedä 1.–3.-luokkalaiset lapset kouluun.

Tällä hetkellä listalla ovat terveydenhuolto, poliisi, pelastustoimi, rajavartiolaitos, puolustusvoimat ja varhaiskasvatuksen opettajat. Mukana on myös vesihuolto, jätehuolto, siivouspalvelut, elintarvikeketju, lämmöntuotanto, apteekkien henkilökunta sekä osa lukion opettajista ylioppilaskirjoitusten vuoksi.

Hallitus suosittaa vanhempia hoitamaan päiväkoti-ikäisiä lapsia kotona, mikäli vaan mahdollista. Mikäli kotihoito ei onnistu, voi lapsen viedä normaalisti hoitoon.

17.3. klo 11.25 Saksa alkaa kotiuttaa kansalaisiaan

Saksa alkaa kotiuttaa ulkomaille jumiin jääneitä kansalaisiaan. Monet ihmiset ovat jääneet jumiin, sillä lentoja on peruttu ja rajoja suljettu koronaviruspandemian vuoksi. Saksan ulkoministeriö antoi myös virallisen varoituksen, että ulkomaan lomamatkoille ei saa nyt lähteä lainkaan.

Saksan hallitus on sopinut käyttävänsä 50 miljoonaa euroa kansalaisten saamiseksi kotiin ulkomailta.

– Pysykää kotona. Se auttaa teitä ja muita. Tämä varoitus turistimatkoja vastaan koskee koko maailmaa, sanoi ulkoministeri Heiko Maas.

Lähde: AFP

17.3. klo 11:17 Ruotsi valmistautuu koulujen sulkemiseen

Ruotsissa valmistaudutaan sulkemaan koulut ja esikoulut, kertoo pääministeri Stefan Löfven.

Aluksi lukiot ja korkeakoulut siirtyvät etäopetukseen. Toistaiseksi peruskouluissa järjestetään lähiopetusta.

17.3. klo 10.50 Amerikkalaiset hamstraavat koronaepidemian keskellä aseita

Yhdysvalloissa aseiden myynti on lisääntynyt rajusti koronavirusepidemian laajentuessa. Kauppiaat eri puolilla maata ovat raportoineet pitkistä jonoista oviensa edustoilla. Esimerkiksi ampumatarvikkeiden nettikauppa ammo.com kertoi myyntinsä pompanneen liki 70 prosenttia reilussa viikossa helmi-maaliskuun vaihteessa.

Kansalaiset ovat perustelleet haluaan varustautua epidemian luomalla epävarmuudella, jonka pelätään yhdessä talouden romahduksen kanssa johtavan paniikkiin ja ihmisten arvaamattomaan käytökseen.

Aseiden vastustajat ovat puolestaan varoittaneet, että koulujen sulkiessa oviaan kotona olevat lapset saattavat saada aseita yhä helpommin käsiinsä.

Lähde: STT

17.3. klo 10.27 Iran vapautti väliaikaisesti kymmeniätuhansia vankeja

Iran on vapauttanut väliaikaisesti noin 85 000 vankia koronavirusepidemian takia. Vapautettujen joukossa on myös poliittisia vankeja.

YK:n ihmisoikeuksien erityisraportoija Iranissa pyysi maaliskuun 10. päivä Irania vapauttamaan kaikki poliittiset vangit maan täpötäysistä ja sairauksien piinaamista vankiloista, jotta koronaviruksen leviämistä saataisiin lievitettyä.

Iranin virallisten lukujen mukaan maassa on sairastunut noin 15 000 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Kuolleita on ainakin 853.

Iran ei ole kertonut, milloin vapautettujen vankien pitää palata vankilaan.

Lähde: Reuters

17.3. klo 10.25 VR supistaa junaliikennettä huhtikuun puolivälistä alkaen – matkustajamäärät ovat romahtaneet

VR vastaa matkustajamäärän romahtamiseen supistamalla kauko- ja lähiliikennettään huhtikuun puolivälissä. Matkustajamäärät ovat viime päivinä laskeneet sekä VR:n kauko- että lähiliikenteessä jopa 60 prosenttia. Tilanteen vuoksi VR aloittaa yhteistoimintaneuvottelut koko henkilöstön lomauttamiseksi. Henkilöstöä on tarkoitus lomauttaa vaiheittaan tämän vuoden aikana. Henkilökohtaiset lomautukset kestäisivät korkeintaan 90 vuorokautta. Lue lisää tästä artikkelista.

17.3. klo 10.12 Volkswagen keskeyttää suuren osan tuotannostaan

Autojätti Volkswagen kertoo keskeyttävänsä tuotannon useilla tehtaillaan koronaviruksen takia. Saksalaisen talouslehti Handelsblattin mukaan konsernijohtaja Herbert Diess kertoi, että esimerkiksi tehtailla Espanjassa, Portugalissa, Slovakiassa ja Italiassa tuotanto keskeytyy jo tällä viikolla. Diessin mukaan tuotanto keskeytetään useilla eurooppalaisilla tehtailla 2–3 viikoksi.

17.3. klo 9.52 Kiina suuttui Trumpin virustviittailusta

Kiinan ulkoministeriö on ärähtänyt Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tviitistä. Trump kirjoitti maanantai-iltana verkkopalvelu Twitterissä, että Yhdysvallat aikoo tukea voimakkaasti niitä aloja, joihin "kiinalainen virus" erityisesti osuu.

Kiinan ulkoministeriöstä sanottiin, että Trumpin sanavalinta mustamaalaa Kiinaa ja että Yhdysvaltojen tulisi pitää huoli omista asioistaan.

Lähteet: Reuters, AFP

17.3. klo 9.38 San Francisco määräsi tiukat liikkumisrajoitukset – suomalaispariskunta aikoo ulkoiluttaa koiraa ahkerasti

Kaliforniassa, San Franciscon alueella viranomaiset ottivat tänään käyttöön Yhdysvaltain tähän mennessä tiukimmat korona-varotoimet. Lähes seitsemän miljoonaa ihmistä on määrätty pysymään kodeissaan kolme viikkoa.

Kirjeenvaihtajamme haastatteli kaupungissa asuvaa suomalaispariskuntaa, joka on varannut kotiinsa viikoksi ruokaa ja aikoo lenkittää koiraansa ahkerasti – se kun on sallittua ulkoilua. Lue tarkemmin täältä

17.3. klo 9.31 Allegro- ja Tolstoi-juna pysähtyvät

Suomen ja Venäjän välillä liikennöivien Allegro- ja Tolstoi-junien liikennöinti keskeytetään toistaiseksi koronavirustilanteen vuoksi.

Helsingin ja Pietarin välillä liikennöivät Allegro-junat kulkevat normaalisti keskiviikkoon 18.3. asti, jolloin viimeinen aikataulun mukainen vuoro Helsingistä Pietariin lähtee klo 19.00 ja Pietarista Helsinkiin klo 20.30. Helsingin ja Moskovan välillä kerran päivässä liikennöivän Tolstoi-junan viimeinen lähtö Helsingistä on keskiviikkona 18.3. klo 17.44.

Suomen hallituksen mukaan Suomen ja Venäjän välinen raja pysyy matkustajaliikenteeltä suljettuna ainakin 13.4.

Peruttuihin Allegro- ja Tolstoi-juniin lipun ostaneille asiakkaille korvataan lipun hinta kokonaisuudessaan.

17.3. klo 9.11 Opetusministeri Andersson, miksi koulut päätettiin sulkea vasta nyt?

Opetusministeri Li Andersson (vas.) vastasi tänään Ylen aamussa, että koulujen sulkemispäätöstä ja etäopetukseen siirtymistä ei ole ehkä nähty julkisessa keskustelussa osana isoa kokonaisuutta ja sen valmistumisen aikataulua.

– Näissä eilen julkistetuissa toimenpiteissä ei ole kyse vain kouluista, vaan lähikontaktien määrän vähentämisestä koko yhteiskunnan tasolla. Jos vain suljetaan kouluja se ei riiitä, jos samalla jatketaan harrastuksia. Tämä on tullut nyt kokonaisuutena.

– Monissa maissa alan ammattilaiset ja asiantuntijat ovat painottaneet, että jos toimenpiteitä tehdään vain kouluissa, niin pahimmissa tapauksissa se voi johtaa siihen, että lapset viettävät enemmän aikaa riskiryhmien, isovanhempiensa kanssa. Hoitovastuu siirtyy heille. Ja siksi tämä toimenpide (koulujen sulkeminen) tehtiin vasta nyt samalla kuin kaikki muutkin linjaukset koskien muun muassa yli 70-vuotiaita ja laajemmin suurten kokousten rajoittamista, opetusministeri sanoo.

Koulujen osalta yhteiskunnalle kriittisillä aloilla työskentelevät vanhemmat voivat viedä 1.–3. luokilla olevat lapsensa normaalisti kouluun. "Kriittisten ammattien" luettelo on Anderssonin mukaan tarkentumassa. Päiväkotien osalta hän suosittelee vanhempia pitämään lapsia kotona, jos vain mahdollista.

17.3. klo 8.46 Amazon palkkaamassa 100 000 työntekijää

Yhdysvaltalainen verkkokauppajätti Amazon kertoo verkkosivuillaan palkkaavansa noin 100 000 uutta työntekijää vastaamaan koronaviruksen kasvattamaan kysyntään. Yhtiö houkuttelee työntekijöitä korottamalla minimituntipalkkojaan huhtikuun loppuun asti Yhdysvalloissa kahdella dollarilla, Britanniassa kahdella punnalla ja euroalueella kahdella eurolla.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Amazonin työntekijämäärä vaihtelee voimakkaasti kausittain, joten on vaikea arvioida, kuinka suuresta lisäyksestä on kyse. Joulusesongin huipussa yhtiöllä oli 798 000 työntekijää.

17.3. klo 8.26 Ensimmäiset koronarokotetestaukset aloitettiin

Yhdysvalloissa ensimmäiset koerokotettavat ovat saaneet pistoksensa. BBC:n mukaan koronavirusta vastaan kehitettyä rokotetta testataan neljällä ihmisellä Yhdysvaltain luoteisrannikolla Seattlessa sijaitsevassa tutkimuslaitoksessa. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan rokotteen testaamiseen ja hyväksymiseen käyttöön menee ainakin vuosi aikaa.

Yleensä rokotteissa käytetään heikennettyä virusta, mutta nyt testattavassa rokotteessa on BBC:n mukaan laboratoriossa kehitetystä viruksen osittaisesta kopiosta. Tutkijat uskovat sen auttavan ihmisen immuunijärjestelmää taistelemaan virusta vastaan.

Koronavirusrokotteita on kehitteillä eri puolilla maailmaa.

Lähde: AP

17.3. klo 8.05 Aasian pörsseissä tasaista Yhdysvaltain eilisen romahduksen jälkeen

Tiistai on ollut Aasian pörsseissä rauhallinen huolimatta Yhdysvaltain eilisestä syöksystä. Tokiossa ja Shanghaissa indeksit pysyivät nollan paikkeilla, Hongkongin Hang Seng oli reippaan yhden prosentin nousussa. Uutistoimisto AP:n haastattelema hongkongilainen analyytikko arvioi, että sijoittajat ovat lähteneet metsästämään tarjouksia.

Australian keskeisin indeksi oli tiistaina puolestaan lähes kuuden prosentin nousussa.

Lähteet: AP, AFP

17.3. klo 7.58 Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja: Järjestelmä toimii

Vaikka vessapaperi ja jauheliha on ajoittain kaupoista loppu, suomalaisilla ei ole syytä huoleen. Näin vakuutti Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema Ylen Aamussa.

– Tällä hetkellä meillä järjestelmä toimii. Meillä on raaka-aineita, teollisuus toimii, logistiikkaketju toimii. Hyllyt saadaan täytettyä, mutta hetken aikaa voi olla tyhjää, jos kaikki ryntäävät ostoksille samaan aikaan.

Huoltovarmuuskeskuksella on erilaisia skenaarioita kriisitilanteiden varalta.

– Tämä ei ole pahasta päästä ollenkaan, mutta tuntuu ja yllättää kaikki, Lounema sanoi.

Julkisoikeuden apulaisprofessori Pauli Rautiainen avasi ohjelmassa valmiuslain käyttöönoton prosessia.

– Tämä on päivä, jota kukaan valtiosääntöjuristi ei toivonut tulevan, Rautiainen sanoi.

Hänen mukaansa tilanne on hyvin poikkeuksellinen.

– Otamme käyttöön äärimmäisen syvälle ihmisen oikeuksiin ja oikeusvaltion perusrakenteisiin kajoavia toimenpiteitä, joiden käyttöönotto pitää luonnollisesti tarkastella hyvin tarkasti.

17.3. klo 7.32 Professori: Koronaepidemia kestää Suomessa ainakin kesään

Koronaviruksen ensimmäinen aalto voi jatkua Suomessa vielä ainakin kolme kuukautta, arvioi epidemioiden mallintamiseen erikoistunut Turun yliopiston professori Kari Auranen. Koronaepidemian kestoa ja voimakkuutta arvioidaan matemaattisten mallien avulla.

Mallinnusten suhteen ilmassa on kuitenkin vielä kaksi suurta kysymysmerkkiä. Toinen niistä on, kuinka suuri osuus tartunnan saajista on oireettomia. Toinen kysymysmerkki on lasten alttius saada koronavirustartunta ja tartuttaa tauti eteenpäin.

17.3. klo 7.24 OAJ:n kehittämispäällikkö: Oppilailla erilaiset valmiudet etäopiskeluun

OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo muistutti Ylen Aamussa, että etäopiskelu vaikuttaa ilman muuta oppimiseen. Lisäksi oppilailla on erilaiset valmiudet etäopiskeluun. Toiset pystyvät itsenäiseen työskentelyyn, toiset eivät.

Oppilaat ovat eriarvoisessa asemassa myös kotiensa puolesta.

– Me nyt jo tiedämme, että kotien tilanteet ovat hirveän erilaisia. Vanhempien valmiudet, mahdollisuudet ja osaaminen tukea lapsiaan tavallisessa kouluarjesssakin on erilainen. Se korostuu tässä tilanteessa. Poikkeustilanteen loppumisen jälkeen tarvitsemme valtavasti tukea, Salo sanoi.

Lisäksi luokanopettaja Saara Mälkönen totesi, että etäopetuksen ja -opiskelun tavoitteiden täytyy olla realistisia.

-On ilmiselvää, ettei opetusta voida järjestää normaalilla tavalla, Mälkönen sanoi.

17.3. klo 7.20 Ilmansaasteet vähentyneet Italiassa koronaepidemian aikana

Euroopan avaruusviraston ESA:n mukaan Italiassa määrätyt koronarajoitukset ovat vähentäneet ilmansaasteita maan yllä. Erityistä huomiota ESA kiinnittää typpidioksidin määrään Pohjois-Italian rajuimman epidemia-alueen yllä.

Täältä voit katsoa ESA:n animaation, joka näyttää typpidioksidipäästöjen määrän vuoden alusta

17.3. klo 7.11 EU rahoittaa saksalaista rokotefirmaa kymmenillä miljoonilla, Yhdysvaltojen kerrottiin havitelleen rokotetta

EU-komissio rahoittaa 80 miljoonalla eurolla saksalaisyhtiötä, joka kehittää rokotetta koronavirusta vastaan. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi maanantai-iltana, että rahoitus on osa EU:n koordinoituja toimia viruksen torjumiseksi.

– Olen ylpeä, että EU:ssa on CureVacin kaltaisia johtavia yrityksiä. Sen koti on täällä, mutta sen rokotteet hyödyttävät kaikkia niin Euroopassa kuin muualla, von der Leyen sanoi.

Sunnuntaina saksalaislehti Welt am Sonntag kertoi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump olisi tarjonnut suuria summia CureVacille saadakseen tulevan rokotteen Yhdysvaltojen käyttöön jopa yksinoikeudella. Yhtiö kiisti maanantaina saaneensa Yhdysvalloista tarjousta.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kommentoi asiaa lyhyesti maanantaina sanoen, että hänen hallituksensa toimi nopeasti ja että "aihe on nyt käsitelty".

CureVacin silloinen toimitusjohtaja, yhdysvaltalainen Daniel Menichella kävi muiden lääkealan edustajien kanssa tapaamassa Trumpia Valkoisessa talossa maaliskuun alussa.

Viime viikolla yhtiö ilmoitti, että Menichellan tilalle toimitusjohtajaksi asettuu yhtiön perustajiin kuuluva hallituksen puheenjohtaja Ingmar Hoerr. Yhtiön tiedotteessa ei kerrottu syytä vaihdokselle.

Maanantaina CureVacista kerrottiin, että Hoerr vetäytyy väliaikaisesti tehtävästään terveyssyistä. Poissaolo ei yhtiön mukaan liity koronavirukseen.

Lähteet: AP, AFP

17.3. klo 6.25 Ohion osavaltio lykkäsi esivaalejaan, muut kolme aikovat äänestää

Yhdysvalloissa Ohion osavaltion kuvernööri on päättänyt perua presidentinvaalien esivaaliäänestyksen tiistailta. Kuvernööri Mike DeWinen mukaan äänestyksen peruminen oli välttämätöntä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi.

DeWine oli pyytänyt oikeudelta valtuuksia lykätä äänestystä, mutta tuomari torjui kuvernöörin pyynnön. Hallinto julisti sen jälkeen poikkeustilan, jonka nojalla äänestys voitiin perua.

Kolme muuta osavaltiota, Arizona, Florida ja Illinois aikovat äänestää tiistaina suunnitelmien mukaan.

Lähteet: AP, Reuters, AFP

17.3. klo 6.02 Kadut tyhjenevät Ranskassakin, kun maa herää ensimmäiseen karanteenipäivään

Ranskassa siirrytään tänään koronaviruksen torjunnassa italialaiseen malliin eli ulkona tulisi liikkua vain, jos se on täysin välttämätöntä. Viranomaiset ovat vedonneet viime päivinä kansalaisiin, jotta nämä pysyisivät tiukasti sisätiloissa, mutta esimerkiksi Pariisissa viikonloppuna kansa kokoontui sankoin joukoin nauttimaan elämästä. Kotiaresti on ranskalaisille kova pala, kirjoittaa toimittajamme Annastiina Heikkilä Pariisista.

17.3. klo 5.55 Kiinassa uusia koronatartuntoja edelleen vain muutamia

Manner-Kiinassa vahvistettiin maanantaina aikana yhteensä 21 koronavirustartuntaa. Edellispäivän saldo oli 16. Koronaviruksen aiheuttamia kuolemia raportoitiin maanantaina Manner-Kiinassa 13. Kuolleista lähes kaikki olivat pandemian alkupisteenä pidetyssä Hubein maakunnassa, uusia tartuntoja Hubeissa vahvistettiin vain yksi. Kaikki muut Kiinan tartunnat olivat peräisin ulkomailta.

Lähde: Reuters

17.3. klo 5.02 Yhdysvalloissa esivaalien äänestyspäivä – ehkä

Yhdysvalloissa tuomari on kieltänyt Ohion osavaltiota lykkäämästä tiistaiksi ajoitettuja esivaaleja. Asiasta kertoo esimerkiksi Washington Post.

Vaaleja haluttiin siirtää koronaviruspandemian ja siihen liittyvien kokoontumisrajoitusten takia. Vaalien siirtoa kesäkuun alkuun puolsi muun muassa Ohion kuvernööri Mike DeWine.

Washington Postin mukaan on epävarmaa, valitetaanko tuomarin päätöksestä ja toteutuvatko vaalit tiistaina. Uutiskanava ABC:n mukaan on mahdollista, että vaali toteutetaan jonkinlaisena postiäänestyksenä.

Esivaalit on määrä järjestää tiistaina vaikutusvaltaisissa Arizonassa, Floridassa, Illinoisissa ja Ohiossa. Demokraateilla presidenttiehdokkaan paikasta kisaavat ex-varapresidentti Joe Biden ja senaattori Bernie Sanders.

Lähde: STT

17.3. klo 4.14 Lentoyhtiö Qantas vähentää rajusti lentojaan

Australialainen lentoyhtiö Qantas tekee mittavia leikkauksia lentotoimintaansa koronaviruspandemian vuoksi. Yhtiö vähentää kansainvälistä lentokapasiteettia 90 prosentilla ja Australian sisäisiä lentoja 60 prosentilla. Ympäri maailmaa yleistyvät matkustuskiellot kurittavat nyt lentoyhtiöiden taloutta. Yhtiö kertoo jatkavansa vähennyksiä ainakin toukokuun loppuun kysynnän jyrkän laskun vuoksi.

Leikkaukset koskevat Qantasin lisäksi sen halpalentoyhtiötä Jetstaria. Noin 150 yhtiön konetta jää kentille, mukaan lukien lähes kaikki laajarunkokoneet, yhtiö kertoi lausunnossaan. Qantas perui jo viime viikolla 25 prosenttia lennoistaan.

Lähde: STT-AFP

17.3. klo 3.49 Vessapaperin korvikkeet saattavat tukkia viemärit

Koronaviruksen myötä maailmalla levinnyt villitys hamstrata vessapaperia saattaa aiheuttaa epäsuorasti ongelmia Britannian viemäriverkostoon, kertoo Brittilehti The Guardian. Toimitusketjustrategian professori Richard Wilding kertoo lehdelle, että vessapaperin korvaaminen muilla pyyhkimisvälineillä voi aiheuttaa vakavia seurauksia yhteiskunnalle.

17.3. klo 2.43 Tom Hanks pääsi pois sairaalasta

Koronavirustartunnan saanut näyttelijä Tom Hanks on päässyt pois sairaalasta Australiassa, kertovat maan terveysviranomaiset. Yhdysvaltalaisnäyttelijän puoliso sen sijaan jää sairaalahoitoon.

Hanks kertoi viime viikolla sosiaalisessa mediassa, että sekä hän että puolisonsa Rita Wilson ovat saaneet koronavirustartunnan.

17.3. klo 2.40 Presidentti Trump ohjeisti kansalaisia pysymään poissa baareista

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump kehottaa kansalaisia välttämään yli 10 hengen kokoontumisia. Lisäksi vanhojjen ihmisten olisi syytä pysytellä kotonaan. Uudet ohjeet kehottavat yhdysvaltalaisia pysymään poissa baareista ja ravintoloista sekä välttämään turhaa matkustamista. Lisäksi koulujen sulkemista on syytä harkita sekä vähentää vierailuja toisten koteihin.

Trump totesi, että koronaviruksen taittumiseen voi mennä aikaa.

– Saa nähdä, miten käy. Tämä voi kestää heinä-elokuulle tai pidempään, Trump totesi maanantaina.

Lähde: CNN

17.3. klo 1.34 Jalkapallon EM-kisat siirtyvät

Ensi kesän jalkapallon EM-kisoja siirretään koronaviruspandemian vuoksi, kirjoittaa Financial Times -lehti. Lehti perustaa tietonsa useisiin asiasta perillä oleviin lähteisiin.

17.3. klo 01.00 Britannia kertonee uusista tukitoimista tiistaina

Britannian valtiovarainministerin Rishi Sunakin ja pääministeri Boris Johnsonin odotetaan kertovan uusista tukitoimista yrityksille lehdistötilaisuudessa tiistaina, kertoo uutistoimisto Reuters.

17.3. klo 0.20 Euromaat sopivat taloustoimista

Euromaat tekevät kaiken tarvittavan euroalueen talouden turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamien talousongelmien edessä, sanoi Euroryhmän puheenjohtaja Mário Centeno yli viisituntiseksi venyneen euromaiden valtiovarainministerien videokokouksen päätteeksi.

16.3. klo 23.23. Venäjä sulkee rajansa

Venäjä sulkee kaikki rajansa ulkomaalaisilta tällä viikolla koronaviruksen takia. Poikkeuksen tekevät Venäjällä vakituisesti asuvat ihmiset, kerrottiin pääministeri Mihail Mishustinin lausunnossa maanantaina.

Rajat sulkeutuvat tiistaina kello 23 Suomen aikaa, ja ne pysyvät kiinni aina 1. toukokuuta asti. Toimen tarkoituksena on lausunnon mukaan suojella venäläisten terveyttä.

Jo aiemmin Venäjä ilmoitti sulkevansa maarajansa Puolaan ja Norjaan. Tammikuun lopulla Venäjä ilmoitti sulkevansa Kiinan vastaisen rajansa.

Venäjällä on ilmoitettu 93 todennetusta koronavirustartunnasta.

Lähteet: STT, AFP

16.3. klo 22.17: Macron: “Olemme terveyssodassa”

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoo Ranskan olevan nyt terveyssodassa. Hän kehottaa kaikkia olemaan liikkumatta turhaan seuraavat kaksi viikkoa. Macronin mukaan kehotuksen rikkojia rangaistaan.

Ranska laittaa monien muiden maiden tavoin huomisesta lähtien ulkorajansa kiinni. Macron myös vahvistaa, että Schengen-alueen rajat menevät huomenna puolilta päivin kiinni alueeseen kuulumattomilta.

Macron myös takaa, etteivät ranskalaiset yritykset ajaudu konkurssikierteeseen. Valtio takaa yritysten lainoja 300 miljardiin euroon saakka.

16.3. klo 22.00 Saksan koronatartunnoissa selvä hyppäys

Saksassa koronavirustartuntojen määrä on noussut päivän aikana huomattavasti. Robert Koch instituutin mukaan Saksassa on tullut tänään ilmi yli 1100 tartuntaa. Koronaan sairastuneita on nyt yli 6000 ja virukseen on menehtynyt tähän mennessä 13 ihmistä.

16.3. 20.46 Sauli Niinistö Ylelle: “Perustavaa laatua olevat seikat: terveys, toimeentulo ja suhde muihin ihmisiin tulevat hallitsemaan meidän ajatuksia”

Sauli Niinistö sanoi Ylen pääuutislähetyksessä, että olot ovat poikkeukselliset nyt ympäri maailmaa.

– Tässä joudutaan miettimään, mikä on tehokkain tapa torjua uhkaava vaara eli tartuntatauti. Kaikki keinot on syytä käydä läpi.

Niinistön mukaan kaikkien toimien tarkoituksena on suojata suomalaisia. Hän uskoo, että kansalaiset ymmärtävät kovat toimet.

– Meidän elämämme kyllä tässä muuttu. Perustavaa laatua olevat seikat: terveys, toimeentulo ja suhde muihin ihmisiin tulevat hallitsemaan meidän ajatuksia.

Niinistö sanoi, että Suomessa on kohdattu paljon pahempaakin, vaikka hankalia tilanteita on nyt edessä.

– Toivon mukaan tulee myös sellaisia kokemuksia, jotka lähentävät meitä toisiimme.

16.3. klo 20.44 Korona vaivutti Disney Worldinkin Ruususen uneen

Yhdysvaltain Floridassa koronatilanne sulki maanantaina Disney Worldinkin ja muut huvipuistot Orlandossa. Puistot ovat kiinni ainakin kuun loppuun asti.

Yhdysvaltain Floridassa koronatilanne sulki maanantaina Disney Woldinkin ja muut huvipuistot Orlandossa. Puistot ovat kiinni ainakin kuun loppuun asti.

16.3. klo 20.30 Venäjä ja Kanada sulkevat rajansa

Venäjä ilmoittaa panevansa ulkorajat kiinni. Ei-venäläisten ja valtiottomien pääsy maahan estetään keskiviikosta alkaen aina toukokuun alkuun saakka.

Myös Kanada liittyy niiden maiden pitkään listaan, jotka sulkevat rajansa. Maahantulokielto ei koske kanadalaisia ja Kanadassa pysyvästi asuvia eikä yhdysvaltalaisia. Kanadan pääministeri Justin Trudeau perustelee poikkeusta Yhdysvaltain kohdalla sillä, että maiden taloudellinen integroituminen on niin syvää**.**

16.3. klo 20.24 Uskaltaako omien iäkkäiden vanhempien luona vierailla?

Viranomaiset neuvovat ja hallitus linjasi, että yli 70-vuotiaiden pitäisi elää karanteenin kaltaisissa olosuhteissa.

Ylen erikoislähetyksessä vieraillut sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi, että vanhuksia voi tervehtiä postikorteilla, videoilla ja muilla vastaavilla.

Kuntien sosiaalitoimella on myös velvollisuus ja vastuu huolehtia siitä, että vanhusten asiat ovat hoidossa. Lähiomaisia voidaan käyttää hyväksi, mikäli he ovat oireettomia.

Kun erikoislähetyksen juontaja Petri Raivio kysyi, voiko hän esimerkiksi mennä tapaamaan omia vanhempiaan, Varhila vastasi, että ikäihmistä voi mennä tapaamaan sillä edellytyksellä, että itsellä ei ole mitään oireita, hygieniataso on hyvä, vierailija pitää riittävää väliä vanhukseen ja hän ei ole tullut epidemia-alueelta.

Lue tästä artikkelista lisää iäkkäiden omaisten hoitamisesta tässä tilanteessa.

16.3. klo 19.56 Analyysi: Suomi siirtyy nopeasti poikkeusoloihin – kansalaisten kriisivalmius ja erilaisen kohtelun sietäminen joutuvat tosi koetukselle

Poikkeusolot. Sana kuulostaa dramaattiselta ja myös on.

Koronaviruksen vuoksi hallitus on puuttumassa kansalaisten perusoikeuksiin yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi. Ensimmäistä kertaa sotien jälkeen. Tilanne on ainutlaatuinen.

Poikkeusoloja ei määrätty voimaan esimerkiksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen turvaamiseksi Helsingissä 1975, vaikka pääkaupunki vilisi valtioiden johtajia. Poikkeusoloista ei puhuttu lintuinfluenssan eikä sikaflunssan yhteydessä.

Nyt siis jokin on toisin kuin aiemmin. Lue koko Ari Hakahuhdan analyysi täältä.

16.3. klo 19.47 Katso Ylen erikoislähetys klo 20.00 alkaen - 20.30 vieraana Sauli Niinistö

Hallituksen mukaan Suomi on poikkeustilanteessa koronavirustilanteen vuoksi.

Yle käsittelee tilannetta tänään maanantaina erikoislähetyksessään kello 20.00 alkaen. Lähetystä voi seurata TV1:ssä, Yle Areenassa ja verkossa. Voit seurata lähetystä täältä.

Lähetys jatkuu kello 20.30 pääuutislähetyksellä, jossa vieraana on presidentti Sauli Niinistö.

16.3. klo 19.39 Italiassa nyt yli 2000 kuollutta

Italian terveysviranomaiset ilmoittavat, että tänään on tullut 349 uutta koronaviruksen aiheuttamaa kúolintapausta. Virukseen kuolleita on nyt yli 2 000 ja kaiken kaikkiaan koronavirustartunnan on Italiassa saanut lähes 28 000 ihmistä.

16.3. klo 19.33 Boris Johnson: Virus leviää etenkin Lontoossa, kouluja ei suljeta

Britannian pääministeri Boris Johnson sanoo koronaviruksen leviämisen nyt nopeutuvan Britanniassa. Erityisesti se leviää nyt pääkaupungissa Lontoossa.

Johnsonin mukaan ihmisten tulee nyt välttää turhia kokoontumisia ja kontakteja esimerkiksi pubeissa, klubeilla ja teatterissa. Johnson myös kehottaa ihmisiä etätyöhön, jos se on mahdollista. Kouluja ei vielä tässä vaiheessa aiota sulkea.

16.3. klo 19.15 OAJ:n mukaan korvaavien tehtävien antaminen ei ole etäopetusta: kaikilla ei ole edes vaadittavia laitteita

Suomen hallitus linjasi tänään uusista toimenpiteistä koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi maassa. Yhtenä toimenaperuskoulut suljetaan.

OAJ:n kehittämispäällikkö Jaakko Salo toteaa, ettei nykyisen kaltaista perusopetusta voi sellaisenaan siirtää verkon kautta tapahtuvaksi etäopetukseksi.

– Pelkästään se että kaikilla opettajilla ja oppilailla ei ole vaadittavia laitteita kotonaan, on yksi ongelma, Salo kertoo.

Vallitsevassa koronatilanteessa Salo ei puhuisi etäopetuksesta, vaan korvaavasta opetuksesta. Korvaavasta opetuksesta ei ole kirjattu laissa. Kyse on poikkeusjärjestelystä, jolla siis poiketaan lain ja opetusuunnitelman mukaisesta tavanomaisesta opetuksen järjestämisestä.

– En siis kutsuisi sitä etäopetukseksi, jos oppilaille annetaan korvaavia tehtäviä.

16.3. klo 18.58 Eurooppalaiset autonvalmistajat supistavat tuotantoaan

Keskeiset eurooppalaiset autonvalmistajat ovat supistaneet tuotantoaan koronaviruksen aihauttaman kysynnän laskun vuoksi. Muun muassa Volkswagen, Fiat Chrysler ja Peugeot ovat ilmoittaneet leikkaavansa tuotantoaan välittömästi. Autonvalmistajilla on satoja tuhansia työntekijöitä ympäri Eurooppaa.

16.3. klo 18.42 Espanja sulkee rajansa

Myös Espanja ilmoittaa sulkevansa ulkorajat.

16.3. klo 18.40 Espanjan Aurinkorannikolta käynnissä joukkopako, suomalaisyrittäjä kertoo valtavista tappioista

Espanjassa on tavattu jo yli 9 000 koronavirustartuntaa. Viimeisen vuorokauden aikana uusien tartuntojen määrä nousi tuhannella. Aurinkorannikolla on turistien lisäksi tuhansia siellä osan vuodesta viettäviä suomalaisia.

Monet heistä kuuluvat riskiryhmään ikänsä vuoksi.

Fuengirolassa Meriatur-matkatoimistoa pyörittävän Jenni Sirviön mukaan suomalaiset haluavat maasta pois nyt hinnalla millä hyvänsä. Hänen mukaansa kohtuuhintaisia suoria lentoja ei kuitenkaan enää juuri ole.

Lue täältä Maija Salmen artikkeli aiheesta

16.3. klo 18.28 Portugalissa ensimmäinen koronaan kuollut

Portugalin terveysviranomaiset ilmoittavat ensimmäisestä koronaan kuolleesta portugalilaisesta. Viruksen aiheuttamaan tautiin kuoli 80-vuotias mies. Maassa on noin 330 todettua tautitapausta.

16.3. klo 18.20 Sveitsi poikkeustilaan – alppimaa sulkee rajat muita kuin sveitsiläisiltä

Sveitsi on päättänyt asettaa maan poikkeustilaan koronaviruksen vuoksi. Viruksen leviämisen hidastamiseksi Sveitsi sulkea myös rajansa muiden maiden kansalaisilta.

16.3. klo 18.07 Saksa pitää kirkot, baarit ja ilotalot suljettuina

Saksan liittohallitus on päättänyt kieltää suuren osan julkisista kokoontumisista. Muun muassa kirkot, synagogat ja moskeijat pidetään suljettuina. Myös urheilupaikat pannaan kiinni.

Niin ikään baarit, pubit, diskot ja ilotalot pitävät ovensa kiinni. Sen sijaan kaupat, pankit, apteekit ja huoltoasemat pidetään auki.

16.3. klo 17.50 Uutistoimisto Reuters: EU aikoo sulkea Schengen-alueen ulkorajat

Uutistoimisto Reutersin lainaamien lähteiden mukaan EU aikoo sulkea Schengen-alueen ulkorajat. Asia on esillä EU-johtajien videokokouksessa tiistaina.

Varotoimella halutaan hidastaa koronaviruksen leviämistä. Rajat on tarkoitus panna kiinni tässä vaiheessa kuukaudeksi.

Reuters

16.3 klo 17.01 Koulut suljetaan, varhaiskasvatus ja esiopetus pidetään toiminnassa

Pääministeri Sanna Marin kertoi, että viime viikon jälkeen tilannekuva on muuttunut. Hallitus antaa eduskunnalle valmiuslain käyttöönottoasetuksen. Tämä on ensimmäinen kerta Suomen historiassa, kun valmiuslait otetaan käyttöön.

Epidemia leviää nyt Suomessa aiempaa nopeammin. Nyt pyritään kaikin keinoin rajoittamaan epidemian leviämistä. Ikääntyneet ja riskiryhmät sairastavat rajummin ja tarvitsevat todennäköisesti sairaalahoitoa. Siksi riskiryhmiä pyritään suojaamaan uusilla keinoilla.

Hallitus on pättänyt esimerkiksi seuraavista toimista:

Varhaiskasvatus ja esiopetus pidetään toiminnassa. Ne vanhemmat, jotka voivat hoitaa lapsensa kotona, toimivat niin.

Kaikki koulut suljetaan keskiviikosta alkaen. Kuitenkin niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla, järjestetään koulussa esiopetus sekä perusopetuksen 1–3 luokkien lähiopetus. Ylioppilastutkinnon kokeet järjestetään tiivistetyssä aikataulussa 23.3. 2020 mennessä.

Seuraavat tilat suljetaan: valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja –paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Hallitus suosittelee, että yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat ja uskonnolliset yhteisöt toimivan samoin.

Vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä kielletään vierailut.

Hallitus antaa toimintaohjeen, jolla 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään muista ihmisistä. Heidän toivotaan elävän karanteenin kaltaisissa olosuhteissa. Ohje ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä.

Julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla suositellaan välttämään.

Kriittisen henkilöstön osalta poiketaan työaikalain ja vuosilomalain säännöksistä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Tämä koskee erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sisäisen turvallisuuden koulutettuja ammattilaisia.

Hallitus ohjeisti tiedotustilaisuudessa, että kaupassa saa käydä ostamassa ruokaa, apteekista saa hakea lääkkeitä ja koiraa saa ulkoiluttaa eli välttämättömät asiat saa hoitaa.

Hallitus järjestää uuden tiedotustilaisuuden huomenna iltapäivällä.

Lue täältä koko lista hallituksen päätöksistä..

16.3. klo 16.50 Afrikka: Ensimmäiset koronaviruspotilaat useassa maassa

Useat Afrikan maat ovat tänään kertoneet ensimmäisistä vahvistetuista koronavirustapauksistaan. Ensimmäiset potilaat on löydetty Tansaniassa, Somaliassa, Beninissä ja Liberiassa.

Uudet tapaukset tarkoittavat sitä, että yli puolet maanosan valtioista eli 30 valtiota hoitavat nyt koronaviruspotilaista. Yhteensä vahvistettuja tapauksia on vasta noin 400, mutta pelkona on, että virustartunnat alkavat jyllätä maissa, joissa terveydenhuolto on muutenkin koetuksella ja vajavaista.

Myös esimerkiksi Ruandassa, Burkina Fasossa, Etiopiassa ja Kamerunissa raportoitiin lisää tapauksia.

Egyptissä puolestaan maa lopettaa kaiken lentoliikenteen kuun loppuun saakka. Asiasta kertoi maan pääministeri Mostafa Madbouly. Egyptissä on todettu kaikkiaan 150 koronavirustapausta, mutta pelkona on, että tapauksia olisi paljon enemmän.

Lähde: Reuters

16.3. klo 16.46 Katso täältä oman maakuntasi koronavirustilanne

Pääsetu tutkimaan tästä artikkelista oman maakuntasi koronavirustilannetta.

16.3. klo 16.17 Lähi-itä: Moskeijat kiinni, "Älkää suudelko itkumuuria"

Israelissa Jerusalemin päärabbi varoittaa juutalaisia siitä, ettei heidän pitäisi suudella Länsimuuria, joka myös Itkumuurina tunnetaan. Taustalla on pelko koronan leviämisestä.

Länsimuuri on juutalaisille tärkeä paikka, sillä se on viimeinen jäljellä oleva osa Jerusalemin toista temppeliä ja siten juutalaisuuden pyhin paikka Jerusalemissa. Juutalaiset rukoilevat muurin vieressä isoina joukkoina. Monet uskovaiset myös suutelevat muuria.

– Älkää suudelko Länsimuurin kiviä, ohjeistaa paikan päärabbi Shmuel Rabinowitz lausunnossaan.

Israelissa on kaikkiaan 255 vahvistettua koronatapausta. Lisäksi palestiinalaisalueella Länsirannalla on todettu 39 koronavirustapausta. Saarretussa ja tiukasti vartioidussa Gazassa koronaa ei ole todettu.

Kautta Lähi-idän on tänään ilmoitettu moskeijoiden sulkemisesta koronaviruksen vuoksi. Muun muassa Turkissa ja Persianlahdella lopetettiin yhteisrukoukset mutta yksittäiset ihmiset saavat silti tulla rukoilemaan. Marokko puolestaan sulki moskeijat kokonaan.

Iranissa raportoitiin 129 uutta varmistettua koronaviruskuolemaa. Kyseessä on tähän mennessä suurin vuorokauden sisään raportoitu kuolonuhrien määrä Iranissa.

Kaikkiaan Iranissa yli 850 ihmistä on virallisten lukujen mukaan kuollut koronaan. Tartuntoja on kaikkiaan noin 15 000, joskin ulkomaiset asiantuntijat arvioivat todellisen määrän olevan paljon suurempi.

Iranin terveysministeriön edustaja vetosi kansaan, jotta nämä ottaisivat koronaviruksen vakavasti eivätkä matkustaisi maan sisällä. Kaupat ja palvelut ovat kuitenkin auki.

Sen sijaan mun muassa Libanonissa on suljettu kaikki palvelut ja maahan on julistettu hätätila. Myös Irakissa suunnitellaan ulkonaliikkumiskieltoa. Kiellon on määrä alkaa tiistaina. Suunnitelma sai irakilaiset ryntäämään kauppoihin hamstraamaan ruokaa ja tarvikkeita paniikissa.

Lähteet: AP, AFP

6.3. klo 16.01 Norwegian peruu 85 prosenttia lennoistaan

Lentoyhtiö Norwegian peruuttaa 85 prosenttia lennoistaan 21.3. lähtien koronaviruspandemian takia. Yhtiö ilmoittaa jo nyt peruneensa tuhansia reittejä.

Samalla yhtiö lomauttaa 7 300 työntekijää, mikä vastaa noin 90:ää prosenttia sen kaikista työntekijöistä.

Karsittu aikataulu on voimassa ainakin huhtikuun puoliväliin saakka. Tänä aikana Norwegian lentää pääsääntöisesti Norjan sisäisiä lentoja ja Pohjoismaiden pääkaupunkien väliä. Esimerkiksi Oslo–Helsinki-väliä on määrä lentää neljä kertaa viikossa molempiin suuntiin.

16.3. klo 15.54 Niinistö ja Putin keskustelivat koronasta

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Venäjän presidentti Vladimir Putin ovat keskustelleet puhelimitse tänään maanantaina, tiedottaa tasavallan presidentin kanslia.

Presidentit keskustelivat koronaviruspandemian aiheuttamasta tilanteesta ja sen vaikutuksista Suomen ja Venäjän välisellä rajalla. Presidentit olivat yhtä mieltä siitä, että virusten torjunta vaatii laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Presidentti Niinistö korosti myös jatkuvan tiedonvaihdon merkitystä.

Puhelu käytiin Suomen aloitteesta.

16.3. klo 15.08 Euroopan luotijunat kulkevat vielä

Länsi-Euroopan suurkaupunkien välejä kulkevat luotijunat Eurostar ja Thalys pitävät koronaviruksesta huolimatta toistaiseksi ihmiset yhteyksissä naapurimaihin. Kalustoa on kuitenkin vähennetty.

Lisäksi yhtiöt ovat ilmoittaneet poikkeuksellisista korvauksista lippujen suhteen. Eurostar antaa asiakkaan niin halutessa siirtää 7. huhtikuuta asti hankitun juna- tai juna+hotellilipun eLippuun, joka on käytettävä 12. joulukuuta mennessä. Thalys sallii asiakkaan muutostoiveet tai palauttaa rahat matkoista, jotka on varattu tehtäväksi 30. huhtikuuta mennessä.

Eurostar on ilmoittanut ajavansa Lontoo–Bryssel -väliä ja Lontoo–Pariisi -väliä lähes normaalisti. Vuoroja on vähennetty jonkin verran laskeneen kysynnän takia ensi lauantaista seuraavan viikon torstaihin asti.

Hinnat eivät seuraa laskenutta kysyntää vaan edestakaisesta matkasta Brysselin ja Lontoon välillä joutuu tällä ja ensi viikolla maksamaan helposti 300–400 euroa.

Thalys on perunut useita vuoroja Brysselin ja Pariisin sekä Pariisin ja Amsterdamin välillä. Samalla tavoin kuin Eurostar, Thalys hyväksyy koronatilanteen takia matkan muutokset tai palauttaa rahat matkoista jotka on varattu tehtäväksi 15.4. mennessä.

Lähiaikojen hinnat Pariisin-junissa noudattavat normaalia hintahaitaria. Yhdensuuntainen matka maksaa noin 100 euroa.

Sekä Thalys että Eurostar ovat sulkeneet ravintolapalvelut ja vaunutiloissa desinfioidaan käsinojat, kahvat, vetimet sekä pöydät.

Koronavirustilanteen eläessä päivittäin myöskään junaliikenteen jatkumisesta rajojen yli ei ole takeita vaan asiakkaiden on hyvä seurata yhtiöiden tiedotteita.

16.3. klo 15.06 Seuraa Ylen suoraa erikoislähetystä koronasta

Yle lähettää erikoislähetyksen koronatilanteesta kello 15 lähtien. Lähetyksessä seurataan myös pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen tiedotustilaisuutta koronavirustilanteesta ja toimenpiteistä Suomessa. Suora lähetys on nähtävissä verkossa, Areenassa ja TV1:ssä sekä kuunneltavissa Radio Suomessa.

16.3. klo 15.03 Ylen tiedot: Hallitus harkitsee koulujen sulkemista

Ylen tietojen mukaan koulujen sulkeminen on yhtenä keinona hallituksen pöydällä. Hallitus on kokoontunut tänään keskustelemaan koronatilanteesta. Hallitus järjestää tiedotustilaisuuden tänään kello 16. Koulujen sulkemisesta kertoi ensin Hämeen Sanomat. Myös Helsingin Sanomat kertoo, että koulut tullaan hyvin todennäköisesti sulkemaan.

16.3. klo 13.55 Espanjassa lähes tuhat uutta tartuntaa

Espanjassa on todettu lähes tuhat uutta koronavirustapausta kuluneen vuorokauden aikana. Yhteensä Espanjassa tartuntoja on jo 8 744, kertoi maan terveysministeri iltapäivällä. Myös kuolleiden määrä nousi. Nyt 297 espanjalaista on kuollut tautiin.

Tartuntojen määrä on kuitenkin vähän hidastunut viikonlopusta, jolloin lauantain ja sunnuntain välisenä aikana Espanjassa rekisteröitiin noin 2 000 uutta tartuntaa ja kuolleiden määrä nousi noin sadalla.

Viruksesta pahiten kärsii Madridin alue, jossa on yli puolet todetuista tartunnoista.

Epidemian nujertamiseksi Espanja on julistanut hätätilan. Kaikki paitsi välttämättömät palvelut on suljettu ja kansalaiset on määrätty pysymään kodeissaan. Sallittua on vain lääkkeiden ja ruuan ostaminen, lääkärissä käyminen ja töihin meneminen.

Hallituksen mukaan alun perin päätetty kahden viikon hätätila ei riitä vaan sitä on syytä pidentää. Espanja harkitsee myös muun muassa rajojensa sulkemista.

Lähteet: AFP, Reuters

16.3. klo 13.36 Tallink keskeyttää Silja Europan liikennöinnin Helsingistä Tallinnaan

Tallink keskeyttää toistaiseksi Silja Europan liikennöinnin Helsingistä Tallinnaan tiistaista 17.3.2020 alkaen.

Päätös liittyy koronavirustilanteeseen ja Viron hallituksen päätökseen sulkea maan rajat ulkomaalaisilta tiistaista alkaen.

16.3. klo 13:33 Suomessa nyt 272 varmennettua tartuntaa

THL kertoi juuri, että Suomessa on tähän mennessä todettu 272 laboratoriovarmennettua koronavirustartuntaa.
Näytteenottokriteerien muututtua näytteitä ei enää oteta oireettomilta. Lieväoireisia ja matkoilta palaavia testataan lääkärin harkinnan mukaan.

16.3. klo 13.27 Ruotsissa lisää kuolemantapauksia

Ruotsissa koronaepidemiaan kuolleiden määrä on noussut kuuteen, kertoo Aftonbladet. Eilisen jälkeen uusia kuolemantapauksia on kirjattu kolme. Kyse oli vanhemmista potilaista, joilla oli ennestään perussairauksia.

Koronaan kuolleista viisi on menehtynyt Tukholman alueella, missä koronatartuntoja on Ruotsissa havaittu eniten.

Lähde: STT

16.3. klo 13.25 Jyväskylässä 50 sairaalatyöntekijää kotikaranteeniin

Keski-Suomessa koronaan sairastuneiden joukossa on myös Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöitä. Suurin osa tartunnalle altistuneista on kaupungin tiedossa, ja heidät on määrätty karanteeniin.

Jyväskylän kaupunginsairaalassa eli terveyskeskussairaalassa karanteeniin on asetettu lähes 50 työntekijää. Asiakkaissa, potilaissa ja tartunnan saaneiden lähipiirissä on lisäksi kymmeniä altistuneita.

16.3. klo 13.23 EU-johtajat hätävideokokoukseen

Euroopan unionin johtajat pitävät hätävideokokouksen tiistaina koronavirusepidemian vuoksi. Kokouksessa on määrä keskustella yhteisistä toimista epidemian leviämisen estämiseksi. Lisäksi aiheena ovat tarvittavien hoitovälineiden saaminen sekä tutkimuksen tukeminen. Keskiössä on myös talousvaikutusten minimointi, tveettasi Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel.

Myös G7-maiden johtajien on määrä pitää hätävideokonferenssi myöhemmin tänään. Lisäksi euroalueen talousministerit pitävät oman kokouksensa illalla. Kokouksessa käsitellään talouspakettia, joka tähtää talouden tasapainottamiseen.

Euroopasta on tullut Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan koronaviruspandemian keskuspaikka.

Lähde: AFP

16.3. klo 13.21 Helsingissä koronaviruksen vuoksi tavanomaista hiljaisempaa

Moni tekee töitä etänä kotoa, ja tavallisesti elämää sykkivä Helsinki on hiljentynyt. Kaduilla oli jopa paikoin aavemaisen hiljaista maanantaipäivänä.

Yle Uutisten toimittaja Ulla Malminen hyppäsi nelosen ratikkaan Helsingin ydinkeskustasta ja kulki halki kaupungin Meilahteen saakka. Katso tästä jutusta, miltä hiljaisen kaupungin kaduilla näyttää.

16.3. klo 12:53 Hallituksen tiedotustilaisuus siirtyy – uusi aika kello 16

Hallituksen tiedotustilaisuus koronavirustilanteesta siirtyy kello 16:sta. Valtioneuvoston kansliasta kerrottiin aiemmin tänään, että järjestämisajankohta olisi kello 14. Yle näyttää tilaisuuden suorana Yle Areenassa ja uutisten verkkosivuilla.

Yle Uutiset tekee tällä viikolla myös joka arkipäivä erikoislähetyksen koronaviruksesta. Lähetys näytetään TV1:llä ja Areenassa kello 15–15:30.

16.3. klo 12.45 Kiina haki kansalaisiaan Italiasta, saksalaisosavaltio lopettaa lentoliikenteen

Saksan lounaisosassa sijaitseva Baden-Württenberg on ilmoittanut pysäyttävänsä lentoliikenteen osavaltioon osana koronatoimiaan. Pysäytys ei koske kuitenkaan kaikkea rahtiliikennettä. Osavaltiossa sijaitsevat esimerkiksi Stuttgartin ja Karlsruhen lentokentät. Alueella on isoja yrityksiä.

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on kertonut sulkevansa maan rajat kansainväliseltä liikenteeltä. Lisäksi esimerkiksi elokuvateatterit suljetaan ja ravintoloiden aukioloaikoja rajoitetaan.

Myös Marokko on kertonut sulkevansa kaikki ruokapaikat ja urheilu- ja vapaa-ajanviettopaikat maanantaista lähtien. Algeria puolestaan on kertonut, että se keskeyttää kaikki lennot ja laivaliikenteen Euroopan ja Algerian välillä torstaista alkaen.

Kiinan valtiontelevisio CCTV on puolestaan kertonut, että Kiina on hakenut lentokoneella kansalaisiaan Italiasta. Lennolle on lähtenyt matkailijoita ja vaihto-opiskelijoita Italian epidemia-alueilta. Reutersin mukaan lennolla on ollut 125 henkilöä, ja se on laskeutunut Wenzhoun kaupunkiin Zhejiangin maakuntaan.

Lähde: Reuters

16.3. klo 11.22 Norja sulki rajansa suomalaisilta

Norja on sulkenut rajansa suomalaisilta pohjoisessa. Rajalta voidaan käännyttää kaikki Euroopan talousalueen kansalaiset, jotka eivät asu tai käy töissä Norjassa tai joilla ei ole muuta perusteltua syytä tulla maahan.

Venäjä ei ole toistaiseksi ilmoittanut Suomen vastaisen rajansa sulkemisesta. Venäjä ilmoitti aiemmin tänään sulkeneensa ennaltaehkäisevänä toimena rajansa Valko-Venäjälle. Päätöksen jälkeen Venäjän raja on auki Suomen lisäksi enää Azerbaidzhaniin.

Venäjällä oli virallisesti raportoitu eiliseen mennessä reilut 60 koronatapusta. Todellisen määrän epäillään olevan paljon suurempi.

Lähde: STT

16.3. klo 11.13 Hallituksen tiedotustilaisuus kello 14 – Yle näyttää suorana

Hallitus pitää tänään tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta sekä uusista toimenpiteistä Suomessa. Tiedotustilaisuudessa mukana ovat myös sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen sekä THL:n johtaja Mika Salminen. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana uutisten verkkosivuilla ja Areenassa.

16.3. klo 11.10 Saksa aloitti rajatarkastukset viiden maan rajoilla

Saksa on aloittanut tänä aamuna rajavalvonnan Itävallan, Tanskan, Ranskan, Luxemburgin ja Sveitsin vastaisilla rajoillaan. Rajavalvonta otettiin käyttöön koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Rajan ylittämiseen tarvitaan pätevä syy, kuten työnteko rajan toisella puolen. Töissä käynnin lisäksi tavaraliikenne voi jatkua, ja saksalaiset saavat palata kotimaahan.

Saksan ja Itävallan rajavalvontapisteellä poliisit päästävät ajoneuvoja rajan yli sekä jututtavat autojen kuljettajia, kertoo uutistoimisto AFP. Sen mukaan noin kymmenen autoa oli käännytetty takaisin alle tunti rajavalvonnan alkamisen jälkeen.

Lähde: STT

16.3. klo 11.04 HUS: Ensimmäinen potilas tehohoidossa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) kertoo yhden koronavirustartunnan saaneen henkilön joutuneen tehohoitoon. Kyseessä on ensimmäinen tehohoitoa vaativa koronavirustartunta Suomessa.

16.3. klo 10.52 Espanja harkitsee rajojensa sulkemista

Espanjassa harkitaan maan rajojen sulkemista koronavirusepidemian nujertamiseksi. Asiasta kertoi sisäministeri Fernando Grande-Marlaska radiohaastattelussa. Sisäministerin mukaan rajojen sulkemisesta ja muista toimista koronavirusta vastaan keskustellaan muiden EU-maiden sisäministereiden kanssa.

Lähde: Reuters

16.3. klo 10.24 Ruotsi ilmoitti isosta tukipaketista koronakriisiin

Ruotsin talousministeriö on esittänyt 300 miljardin kruunun (27,8 miljardin euron) kriisipakettia koronatilanteeseen, kertovat ruotsalaismediat. Kriisipaketin tarkoituksena on tukea elinkeinoelämää ja yrityksiä. Esimerkiksi huhtikuun ja toukokuun sairauslomia tuetaan paketilla.

Ruotsissa on todettu yli tuhat tartuntaa. Kolme on kuollut koronavirukseen.

Lähteet: Reuters, SVT

16.3. klo 9:52 Aurinkomatkat peruu kaikki matkat, joiden lähtö ennen 14. toukokuuta

Peruminen johtuu koronavirustilanteesta ja sen aiheuttamista matkustusrajoituksista sekä Finnairin lähiaikojen muutoksista lentoihin. Sen jälkeen alkavista matkoista Aurinkomatkat kertoo tiedottavansa maaliskuun loppuun mennessä.

Yhtiö on perumisista suoraan yhteydessä asiakkaisiinsa. Asiakkaat saavat ohjeet rahojen palauttamiseksi, mutta Aurinkomatkojen mukaan viestin saamiseen voi kulua useita päiviä tai jopa viikkoja. Samoin hinnan palautuksissa voi olla viivettä. Yhtiö kertoo myös olevansa yhteydessä niihin lomalla oleviin asiakkaisiin, joiden paluumatkoihin tulee muutoksia.
STT

16.3. klo 9.45 Iranissa kuolleiden määrä kasvaa, Macron aikoo jutella viruksesta EU-johtajien kanssa

Iranissa koronavirukseen on kuollut valtion johtoon kuuluva iäkäs henkilö, kertovat iranilaiset uutistoimistot AP:n mukaan. 78-vuotias mies kuului neuvostoon, joka valitsee valtion ylimmän johtajan. Monet iäkkäät iranilaiset hallinnon jäsenet ovat sairastuneet koronavirukseen, ja heistä osa on myös kuollut.

Virallisten lukujen mukaan 14 000 henkilöä on saanut Iranissa tartunnan. Heistä yli 700 on kuollut. Kuolleiden lukumäärä on lisääntynyt yli sadalla viimeisen vuorokauden aikana.

Euroopassa puolestaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron on kertonut keskustelevansa tänään Saksan liittokansleri Angela Merkelin, EU:n komission johtajan Ursula von der Leyenin ja Eurooppa-neuvoston johtajan Charles Michelin kanssa koronaviruksesta ja rajavalvonnasta.

Lähteet: Reuters, AP

16.3.2020 klo 9.20 THL:n pääjohtaja: Suomessa todennäköisesti 20–30 kertaa enemmän tartuntoja kuin on tähän mennessä todettu

Koronatartunnan saaneiden todellinen lukumäärä voi olla 20–30 kertaa suurempi kuin tähän mennessä on todettu, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

Suomessa oli maanantaiaamuun mennessä todettu yhteensä 241 varmistettua koronavirustartuntaa. Kaikkia epäiltyjä tartuntoja ei kuitenkaan enää testata, joten tartuntojen määrä on todennäköisesti paljon suurempi.

Suomessa testataan tällä hetkellä vakavasti sairaita, riskiryhmään kuuluvia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä.

– Testaaminen painottuu sellaisiin oireisiin ja henkilöihin, joiden kohdalla on tärkeä tietää, onko kyseessä korona, Tervahauta sanoo.

Tartuntojen määriä on arvioitu tietokonesimulaatioiden avulla. Simulaatiot perustuvat muista maista saatuun tietoon. Tervahaudan mukaan arviot vaihtelevat suuresti, koska tartuntojen jäljityksessä on ollut maakohtaisia eroja.

16.3. klo 9.15 Finnair leikkaa lentoliikenteestään 90 prosenttia, antoi myös uuden tulosvaroituksen

Koronaviruksesta taloudellisia vahinkoja saanut Finnair kertoo vähentävänsä lentoliikenteestään jopa 90 prosenttia huhtikuun alusta alkaen toistaiseksi. Jo nyt lentoja ryhdytään vähentämään ja peruutuksia tulee myös ennen huhtikuuta. Yhtiö kertoo säilyttävänsä tärkeimmät reitit kotimaassa ja maailmalla sekä kriittisen rahtiliikenteen. Normaalisti Finnair lentäisi 12 000 lentoa kuukaudessa, mutta huhtikuusta lähtien lentoja tehdään vain 1 600.

Yhtiö kertoo myös päivittäneensä tulosvaroitustaan. Vuoden 2020 tuloksesta on tulossa "olennaisesti edellisvuotta heikompi". Finnairin mukaan myöskään 0,2 euron osinko ei tule toteutumaan.

16.3. klo 9.10 Koronapotilas karkasi moskovalaisesta sairaalasta, Tšekki tiukentaa toimiaan

Uutistoimisto Tassin mukaan Venäjä aikoo sulkea Valko-Venäjän vastaisen rajansa rajoittaakseen ihmisten liikkumista. Lisäksi Venäjän poliisi etsi maanantaina Moskovassa potilasta, joka on karannut koronapotilaita hoitaneesta sairaalasta. Poliisi kertoi myöhemmin saaneensa potilaan kiinni. Venäjä on kertonut julkisuuteen 63 koronatartunnasta.

Muita koronauutisia maailmalta:

Myös Turkki on ilmoittanut sulkevansa kaikki baarit ja yökerhot estääkseen taudin leviämisen. Turkissa on todettu jo ainakin 18 koronatapausta.

Meksikossa huhumylly on pyörinyt villisti maan ensimmäisestä koronatartunnasta. Mediassa kerrottiin sunnuntaina, että liikemies Jose Kuri olisi kuollut koronavirukseen. Kuri oli vastikään käynyt Yhdysvalloissa. Myöhemmin maan terveysministeriö kiisti mediatiedot ja ilmoitti, että Kuri on elossa mutta kriittisessä tilassa.

Ranskassa lentokenttäyhtiö ADP on ilmoittanut, että se harkitsee sulkevansa joitakin Pariisin Charles de Gaullen ja Orlyn lentokenttien osia koronaviruksen vuoksi. Yhtiö on myös ilmoittanut sulkevansa lentokentät Jordaniassa, Makedoniassa ja Latviassa. Yhtiö on arvioinut viruksen iskevän voimakkaasti talouteen.

Tšekissä viranomaiset ovat päättäneet eristää joitakin kaupunkeja maan itäosissa estääkseen viruksen leviämisen. Hallitus ilmoitti myös tiukennetuista rajoituksista, joiden myötä ihmiset saavat liikkua vain töihin. Rajoitukset kestävät ainakin 24.3. asti. Eristetyllä alueella on 25 koronatartuntaa ja siellä asuu 24 000 henkilöä.

Lähteet: Tass, AP, Reuters

16.3. klo 8:57 Vantaa sulkee altistusen vuoksi Martinlaakson terveysaseman viikoksi

Vantaalla Martinlaakson terveysasema on suljettu koronatapauksen ja -altistuksen vuoksi.

Martinlaakson terveysasemalla on vahvistettu koronavirustapaus, joten osa henkilökunnasta ja potilaista on altistunut koronavirukselle. Vantaan tartuntatautiyksikkö jäljittää kaikki altistuneet henkilöt.

Terveysasemasta tehdään sulkemisen jälkeen Vantaan koronavastaanottopiste.

16.3. klo 8:50 Huoli lomautuksista ruuhkautti työttömyyskassojen puhelimet

Työttömyyskassojen puhelimet alkoivat piristä saman tien, kun hallitus ja oppositio pohtivat mahdollisuutta valmiuslain käyttöön ottamisesta. Valmiuslaki mahdollistaisi esimerkiksi isojen kauppakeskusten sulkemisen. Se johtaisi työntekijöiden mahdolliseen lomauttamiseen.

Yleisen työttömyyskassan toimitusjohtaja Sanna Alamäki uskoo, että vaikutukset työllisyyteen jäävät lyhytaikaisiksi. Mutta myös toinen vaihtoehto on mahdollinen.

– YTK:ssa varaudutaan siihen, että nämä koronan vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia ja työttömyys lisääntyisi vuoden jälkipuoliskolla.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tutkimusjohtaja Heikki Räisänen tuskailee, että koronan vaikutusten arvioiminen työttömyyteen on vielä erittäin vaikeaa. Ensin pitäisi arvioida globaalit seuraukset. Räisänen uskoo, että suurimmissa vaikeuksissa ovat vientiyritykset, mutta myös matkailu- ja kuljetusalat.

16.3. klo 8:40 Epidemioita aiemminkin käsitelleet lääkärit kertovat, miten varaudutaan nyt

Runsaan kolmasosan suomalaisista ennustetaan sairastuvan koronavirukseen lähikuukausina. Arvio on laskettu pandemian varautumissuunnitelmasta, joka tehtiin Suomessa sars-viruksen sekä lintuinfluenssan pelästyttämänä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kansanterveysratkaisujen osastoa johtava Terhi Kilpi kertoo, että varautumissuunnitelmassaläpilyövä periaate on, että kaikkia hoidetaan yhdenvertaisesti. Suomessakin ihmisiä joudutaan kuitenkin panemaan tärkeysjärjestykseen. Kilpi sanoo, että käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos aikuisen ja lapsen riskit kuolla ovat yhtä suuret, lapsi ajaa aikuisen ohi.

Koronaviruksen hoidossa painopiste on ikäihmisissä, koska he ovat riskialttiimmassa asemassa kuin muut, mutta kaikki ihmiset tullaan kuitenkin hoitamaan, asiantuntijalääkärit painottavat.

Varautumistyöhön aiemmin osallistunut, Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioylilääkärin virasta eläköitynyt Jukka Lumio muistuttaa, että perusterveillä tauti on näyttänyt tähän mennessä olevan lievä.

Lumio muistuttaa myös siitä, että koronapotilaiden hoitaminen ei saa tarkoittaa sitä, että muut sairaat eivät saa tarvitsemaansa hoitoa.

– Monet muutkin sairaudet, kuten sydäninfarktit ja aivohalvaukset, vaativat äkillistä sairaalahoitoa.

Lue koko juttu täältä.

16.3. klo 8.00 Korona näkyi myös Yhdysvaltain demokraattien väittelyssä

Koronaviruksen vaikutukset näkyivät myös Yhdysvaltain demokraattien sunnuntain vaaliväittelyssä. Demokraattien presidenttiehdokkaiksi mielivät Joe Biden ja Bernie Sanders väittelivät poikkeuksellisesti ilman yleisöä. Heidät oli sijoitettu muutaman metrin päähän toisistaan.

Kaksikon kohtaaminen oli siirretty Washingtoniin, jotta he ja heidän tukijoukkonsa eivät matkustaisi osavaltiosta toiseen. Kaksikko arvosteli presidentti Donald Trumpin vastausta koronaviruksen aiheuttamaan uhkaan ja syytti Trumpin levittävän harhaanjohtavaa tietoa. Sanders murehti koronan talousvaikutuksia.

Lähteet: STT, AFP

16.3. klo 7:50 STM:n ylijohtaja: Hengityskoneita on Suomessa riittävästi

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee vastasi Ylen aamussa kysymyksiin tehohoidon kapasiteetista.

– Tehohoidon suhteen meillä on kentän kanssa yhteinen näkemys siitä, että tehohoidon kapasiteetti näyttäisi riittävä ja meillä on suunnitelmat miten sitä saisi hallitusti nostettua, ettei kaaosta saada aikaan, Sillanaukee sanoo.

– Kiireettömiä, ei-kiireellisiä toimintoja lähdetään ajamaan alas suurissa yliopistollisia sairaaloissa, jotta saadaan kapasiteettia varattua akuuttia hoidontarvetta tarvitsevien varalle.

Hengityskoneiden riittävyys on herättänyt huolta myös Suomessa, sillä esimerkiksi Italiassa niitä ei ole riittänyt kaikille tarvitseville. Hän muistuttaa, että hengityskoneet eivät ole ainoa hengityshoidon muoto. Sillanaukeen mukaan kriittisempi kysymys on henkilökunnan pitäminen virustartuntojen ulottumattomissa.

– Hengityksen tukihoitoa ja happitukihoitoa on monenlaisia, sitä voidaan antaa eri tavoin. Hengityskone on kaikista tehokkain ja rankin tapa antaa hoitoa. Näyttäisi siltä, hengityskoneita riittää hyvin.

– Kriittisin kysymys on henkilökunta. Nyt on tärkeää pitää henkilökunta terveenä ja testata, ettei sinne pääse sairautta, mikä kävi esimerkiksi italiassa. Seuraavien viikkojen aikana koulutetaan henkilökuntaa eturintamasta (hengitystukihoidon antamiseen). Henkilökuntaa tarvitaan paljon, enemmän kuin tällä hetkellä on sinne erityisen vaikeaan hoitoon. Ja tätä koulutusta pystymme hyvin tekemään ennen kuin epidemia tulee päälle. On paljon muustakin kyse, kuin laitteiden lukumäärästä, Sillanaukee sanoo.

Tekstiä korjattu 17.3. klo 9.55 Päivi Sillanaukeen titteli korjattu. Sillanaukee on sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja, ei kansliapäällikkö.

16.3. klo 6.55 Uusi-Seelanti kieltää massakokoontumiset, tartunnat lisääntyvät voimakkaasti Australiassa

Myös Uusi-Seelanti on kieltänyt kaikki yli 500 henkilön massatapahtumat- ja kokoontumiset maanantaista alkaen. Lisäksi pääministeri Jacinda Ardern on varoittanut, että kotikaranteenin rikkomisesta on luvassa kovia rangaistuksia. Maa kertoi lauantaina, että kaikkien maahan tulevien henkilöiden on eristäydyttävä 14 päiväksi. Uudessa-Seelannissa on todettu kahdeksan koronatartuntaa.

Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet voimakkaasti Australiassa. Tartuntoja on nyt jo 300. Victorian osavaltio ja pääkaupunkiterritorio ovat julistaneet hätätilan, minkä myötä viranomaiset voivat julistaa laajojakin karanteeneja.

Lähde: Reuters

16.3. klo 6.44 Koronapelko hiipi nyt Etelä-Amerikkaankin

Etelä-Amerikassa koronavirus tarkoitti pitkään vain uutisia Euroopasta ja Kiinasta, mutta nyt siitä on tullut arkea maanosan joka kolkassa. Lue toimittaja Johanna Pohjolan juttu:

Koronapelko hiipii nyt Etelä-Amerikkaankin: ”Tämä muistuttaa kauhuelokuvaa” – Näin virus kuohuttaa Brasiliaa, Argentiinaa ja Uruguayta

16.3. klo 5.53 Tartuntoja on nyt enemmän Kiinan ulkopuolella kuin Kiinassa

Koronatartuntoja ja -kuolemia on nyt enemmän Kiinan ulkopuolella kuin Kiinassa, kertovat John Hopkins -yliopiston luvut. Kiinassa tartuntoja on noin 80 860, kun muualla maailmassa taudin on saanut yli 87 000 ihmistä. Tautiin on kuollut Kiinassa 3208 henkilöä ja muualla maailmassa 3241.

16.3. klo 5.38 Myös Los Angeles ilmoittaa sulkevansa ravintoloita ja yökerhoja

Yhdysvalloissa Los Angelesin pormestari Eric Garcetti on ilmoittanut, että ravintolat, baarit ja yökerhot suljetaan Los Angelesissa taudin leviämisen estämiseksi. Garcetti kertoi päätöksestä pian sen jälkeen, kun vastaava linjaus tehtiin New Yorkissa.

Lähde: Reuters

16.3. klo 4.12 New York sulkee baarit ja ravintolat

New Yorkin pormestari Bill de Blasio kertoi varhain maanantaina Suomen aikaa, että kaupungin ravintolat, baarit ja yökerhot joutuvat sulkemaan ovensa tiistaiaamusta alkaen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ainoastaan noutoruoat ja kotiinkuljetukset sallitaan, kertoo The New York Times. Lisäksi myös elokuvateatterit ja konserttisalit sulkevat ovensa. Aiemmin sunnuntaina osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo kertoi, että New Yorkin julkiset koulut sulkevat ovensa.

16.3. klo 3.33 Peru sulkee rajansa

Peru sulkee rajansa koronaviruksen leviämisen estämiseksi, ilmoitti maan presidentti Martin Vizcarra sunnuntaina. Hän myös kehotti kansalaisia asettemaan itsensä omaehtoiseen karanteeniin 15 päiväksi. Perussa on todettu maan hallituksen mukaan yhteensä 71 koronavirustapausta.

Lähde: Reuters

16.3. klo 2.47 CDC suosittelee yli 50 ihmisen tapahtumien perumista

Yhdysvaltain tautikeskus CDC suosittelee, että yli 50 ihmisen kokoontumiset perutaan tai siirretään Yhdysvalloissa seuraavan kahdeksan viikon ajaksi. CDC julkaisi uuden ohjeistuksen nettisivuillaan sunnuntaina.

Tautikeskuksen suosittelemat kokoontumisrajoitukset eivät koske koulujen, korkeakoulujen ja liike-elämän päivittäistä toimintaa.

CDC huomauttaa, että missä tahansa tapaamisissa on syytä toimia niin, että riskiryhmiä suojellaan. Osallistujia kehotetaan pesemään käsiään hyvin ja pitämään riittävää etäisyyttä muihin. Jos mahdollista, tapaamiset olisi syytä järjestää virtuaalisesti.

Lähde: STT

16.3. klo 2.18 AP: Yhdysvalloissa aloitetaan koronavirusrokotteen kliiniset testit

Yhdysvalloissa aloitetaan koronavirusrokotteen kliiniset testit maanantaina, kertoo uutistoimisto AP hallituksen nimettömään lähteeseen viitaten.

Koerokotettavat saavat ensimmäiset rokotteet maanantaina, hallituksen lähde kertoo. Yhdysvaltain terveysvirasto rahoittaa rokotekokeilun, joka toteutetaan Seattlessa, Kaiser Permanente Washington Health Research Institutessa.

16.3. klo 1.20 Yhdysvaltain keskuspankki laski ohjauskorkonsa

Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on alentanut ohjauskorkoaan rajusti kokonaisella prosenttiyksiköllä 0–0,25 prosenttiin. Viimeksi Fed alensi ohjauskorkoaan vajaat pari viikkoa sitten, tuolloin 1,0–1,25 prosenttiin. Tuolloin lasku oli 0,5 prosenttiyksikköä.

Fedin ohjauskorko on edellisen ollut käytännössä nollassa vuoden 2008 finanssikriisin iskettyä, kertoo muun muassa Washington Post.

Koronlasku on osa Fedin massiivisia hätätoimia koronaviruspandemiasta johtuvan talouskriisin lievittämiseksi. Se päätti esimerkiksi käynnistää uudelleen arvopaperien osto-ohjelman. Velkakirjaostoja on tarkoitus tehdä 700 miljardilla dollarilla.

Lähde: STT

16.3. klo 0.20 Jääkiekkovalmentaja Antti Törmäsellä koronavirustartuna

Sveitsiläisen jääkiekkoseura EHC Bielin päävalmentaja Antti Törmäsellä, 49, on todettu koronavirustartunta, seura kertoo tiedotteessaan.

Koronavirus havaittiin Törmäsellä sunnuntaina. Tiedotteessa kerrotaan, että Törmänen on lääkärin suosituksesta karanteenissa, mutta hän voi olosuhteisiin nähden hyvin.

16.3. klo 0.10 New York sulkee julkiset koulunsa

New York sulkee Yhdysvaltain laajimman julkisen palvelun koulujärjestelmän. Yli 1,1 miljoonaa lasta jää kotiin kouluun menemisen sijasta. New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo kertoi sunnuntaina, että koulut tullaan sulkemaan alkuviikosta. Päätöksen myötä lähes 1 900 koulua sulkevat ovensa.

Lähde: AP

16.3. klo 0.04 Slovenia sulkee lentoliikenteen

Slovenia sulkee lentoliikenteen tiistaina koronaviruksen leviämisen estämiseksi tiistaina. Maanantaina maassa suljetaan kaikki baarit, ravintolat, kampaamot, elokuvateatterit ja suurin osa kaupoista. Ruokakaupat saavat olla auki, mutta voivat palvella vain rajallisen määrän asiakkaita kerrallaan.

Lähde: Reuters. klo 22.10 Yliopistosairaalat peruvat kiireettömiä aikoja

Suuret yliopistosairaalat valmistautuvat jo tehohoidon lisääntymiseen koronan vuoksi. Kiireettömiä aikoja siirretään, kun päivystyksen ja tehohoidon tarpeen odotetaan kasvavan.

Tampereen ylioipistollisessa sairaalassa kiireetöntä hoitoa ajetaan alas jo ensi viikolla, ja Helsingissä samaan on varauduttu.

15.3. klo 21.33 Turkki sulkee baarit ja yökerhot

Turkki on päättänyt sulkea maan baarit ja yökerhot maanantaista lähtien toistaiseksi koronaviruksen takia. Sulku tulee voimaan maanantaina kello 10.

Lähde: Reuters

15.3. klo 21.24 Serbiaan ja Libanoniin poikkeustila viruksen takia

Serbia on julistanut poikkeustilan koronaviruksen vuoksi. Libanonissa julistetaan niin ikään poikkeustila ja rajat suljetaan kahdeksi viikoksi, samoin lentoasemat ja satamat.

Lähteet: AFP, Reuters

15.3. klo 21.17 Ranskassa koronaan kuollut 120 ihmistä

Ranskan terveysministerin mukaan koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut yhdessä vuorokaudessa 91:stä 120:een. Vahvistettujen koronavirustapausten määrä on noussut 5 400:aan.

Lähde: Reuters

15.3. klo 20.15 Slovakiassakin suljetaan liikkeitä

Slovakia julistaa poikkeustilan koronavirusepidemian vuoksi ja määrää kaikki liikkeet suljettaviksi maanantaiaamusta lähtien, paitsi ruokakaupat, apteekit, pankit, huoltoasemat ja postitoimistot.

Lähde: Reuters

15.3. klo 20.08 Keikkakatoa paikataan Suomessa erilaisilla nettitempauksilla

Koronaviruksen takia peruuntuneille konserteille ja muille tapahtumille etsitään nyt foorumia netistä. Äskettäin perustettu, Facebookissa toimiva Karanteeniklubi-sivusto esimerkiksi koostaa tapahtumia, joita voidaan järjestää joko virtuaalisesti tai livenä.

Facebookiin on perustettu myös Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki -niminen ryhmä, jossa ideoidaan ja toimitaan kulttuurialan auttamiseksi.

15.3. klo 19.41 Pubit kiinni Irlannissa

Irlannin hallitus on pyytänyt kaikkia pubeja ja baareja sulkemaan ovensa kahdeksi viikoksi, jotta koronavirus ei leviäisi niissä.

Lähde: Reuters

15.3. klo 19.39 Italiassa piikki koronaviruskuolemissa

Italian koronaviruskuolemat kasvoivat neljänneksellä yhdessä vuorokaudessa

15.3. klo 19.23 Helsingiltä uusia koronalinjauksia

Helsingin kaupunki tiedotti sunnuntaina uusista linjauksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kouluja ei aiota sulkea, mutta verkko-opetusta lisätään ja riskiryhmiin kuuluville lapsille voidaan tehdä erityisjärjestelyitä kouluissa tai päiväkodeissa.

Jatkossa kaupungin työntekijät voivat sairastapauksissa olla omalla ilmoituksellaan pois töistä kymmenen päivää. Lisäksi vierailuja Helsingin seniorikeskuksissa ja sairaaloissa rajoitetaan.

15.3. klo 19.23 Mediat: Saksan ja Donald Trumpin välillä rokotesota

Saksan hallituslähteet Reutersille: Trump yrittää houkutella koronavirusrokotetta kehittävää firmaa Saksasta Yhdysvaltoihin

15.3. klo 19.14 Lääkkeiden kysyntä ennätystasolla

Suomen lääkejakelusta pääosin vastaavat lääketukut Oriola ja Tamro ovat kertoneet vastaanottaneensa viime päivien aikana ennätysmäärän lääketilauksia apteekeilta.

Tilausmäärät ovat kasvaneet yli 50 prosenttia normaalitasosta. Vastaavia tilausmääriä ei ole Suomen lääkejakelun historiassa aiemmin koettu. Kasvanut kysyntä koskee erityisesti kuume- ja kipulääkkeitä.

Suuri kuluttajakysyntä ja apteekkien tilauspiikki tukkuihin ovat aiheuttaneet tilapäisen haasteen lääketoimituksiin tukuista apteekkeihin.Lääketukut korostavat, että Suomessa ei tällä hetkellä ole pulaa lääkkeistä.

Lähde: STT

15.3. klo 18.58 Päiväkodin henkilöstöä ja lapsia karanteeniin Espoossa

Espoossa koronavirustartunnan saanut henkilö on ollut päiväkoti Norlandia Areenan tiloissa 10.–11.3.2020 välisenä aikana.

Espoon kaupungin mukaan kaikki päiväkodissa kyseisinä päivinä olleet ovat voineet altistua koronavirukselle, joten kaikki päiväkodissa tuolloin olleet lapset ja henkilökuntaan kuuluvat asetetaan kotikaranteeniin 15.–25.3. väliseksi ajaksi. Karanteeniin on asetettu yhteensä 87 ihmistä.

Espoon kaupungin mukaan oireettomien kotikaranteenissa olevien lasten huoltajat voivat käydä normaalisti töissä ja sisarukset voivat käydä päiväkodissa ja koulussa.

15.3. klo 18.50 SAS keskeyttää suurimman osan lentoliikenteestään

Pohjoismainen lentoyhtiö SAS keskeyttää suurimman osan reittiliikenteestään maanantaista alkaen toistaiseksi. Samalla jopa 10 000 SAS:n työntekijää eli 90 prosenttia yhtiön koko henkilöstöstä lomautetaan.

Lähde: Reuters

15.3. klo 18.35 Mitä tehdä, jos on jumissa ulkomailla koronavirusrajoitusten takia?

Suomalaisia on nyt jumissa ulkomailla erilaisten koronavirusrajoitusten vuoksi. Moni maa Euroopassa on rajoittanut liikkumista, eikä kaikilta alueilta pääse poistumaan. Lentoja ja muita kulkuyhteyksiä on peruttu ja osa maista, kuten Tanska, on sulkenut rajansa.

Koronaviruspandemian ja eri valtioiden asettamien rajoitusten vuoksi ulkoministeriön (UM) ensisijainen suositus on, että ulkomaille ei tule matkustaa ollenkaan.

Mutta mitä tehdä, jos on jo ulkomailla, ja jumissa? Konsulipäällikkö Pasi Tuominen vastaa kysymyksiin tässä jutussa.

Lähde: STT

15.3. klo 18.15 Miksi vain osa kouluista siirtyy etäopetukseen? Kysyimme Opetushallitukselta

Monet kaupungit ovat lähipäivinä tiedottaneet erilaisista erityisjärjestelyistä koulunkäynnissä koronavirustilanteen vuoksi. Maanantaina monen koulutie näyttää hyvin erilaiselta kuin vielä perjantaina. Miksi kaikkia kouluja ei suljeta? Onko lapsi pakko laittaa kouluun, jos pelottaa?

Kysyimme Opetushallituksen Matti Lahtiselta yhdeksän kysymystä koulunkäynnistä korona-aikana.

15.3. klo 17.57 Alankomaissa suljetaan koulut

Alankomaissa suljetaan kaikki koulut, baarit ja ravintolat maanantaista alkaen koronaviruksen takia, kertovat Alankomaiden yleisradio ja uutistoimistot.

Lähde: AFP

15.3. klo 17.36 Valtiovarainministeriössä koronatartunta

Valtiovarainministeriön virkamiehellä on todettu koronavirustartunta, ministeriö kertoo tiedotteessaan. Sairastunut on työskennellyt ministeriön Mariankadun toimipisteessä.

Henkilön ilmoittamat noin kymmenen lähikontaktia on ohjattu etätöihin. Muutamilla altistuneilla on lieviä hengitystieinfektio-oireita ja he ovat olleet yhteydessä terveydenhuoltoon. Ministeriön tilat Mariankadulla on tehopuhdistettu.

15.3. klo 17.32 Tanska sopi kolmikantaisesti tukipaketista yksityiselle sektorille

Tässäkö malli myös Suomelle? Tanskalta massiivinen tukipaketti koronaviruksesta kärsivälle yhteiskunnalle

15.3. klo 17.27 Kouvolan lukiot siirtyvät etäopetukseen

Kouvolan lukioiden opiskelijat siirtyvät etäopetukseen maanantaista 16.3. alkaen. Kaupungilta kerrotaan, että etäopetus jatkuu kaksi viikkoa. Opettajat huolehtivat etäopetuksen ohjeistusten antamisesta omien opetusryhmiensä opiskelijoille.

Kaupunki kehottaa nuoria välttämään etäopetusaikana fyysisiä kokoontumisia ja sosiaalisia kontakteja sekä käyttämään yhteydenpitoon sosiaalista mediaa.

15.3. klo 17.20 Korona hiljensi museot Helsingissä

Suosituimpien taidemuseoiden suosio romahti Helsingissä. Koronatilanteen seurauksena Ateneumissa, Kiasmassa ja Amos Rexissä kävi lauantaina vain noin kolmannes normaalista kävijämäärästä. Myös keskustakirjasto Oodissa oli väljää. Sen kävijämäärä lähes puolittui.

Ihmiset kaikkosivat museoista ja keskustakirjasto Oodista.

15.3. klo 17.50 Hiljentyneessä Roomassa liikkuvat lenkkeilijät ja polkupyörälähetit

Hiljentyneessä Roomassa odotetaan tartuntapiikkiä lähipäivinä

15.3. klo 17.16 Saksalaisvirologi sanoo Ylen haastattelussa, että tilaa oluen aina pullosta

Saksan johtava virologi sanoo, ettei baareihin ole enää asiaa – ei kuitenkaan sulkisi kouluja täysin

15.3. klo 17.00 Katso suorana klo 18.25: Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoo kaupungin uusista koronapäätöksistä

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) kertoo kaupungin uusista päätöksistä koronavirukseen liittyen kello 18.30.

Helsingin koronaryhmä on kokoontunut tänään sunnuntaina tekemään uusia linjauksia. Pormestari Vapaavuori ilmoitti aiemmin päivällä, ettei näe mitään syytä sulkea kirjaston kaltaisia julkisia tiloja.

Vapaavuori pitää kiinni Helsingin perjantaisesta päätöksestä, että kouluja ja päiväkoteja ei suljeta. Työväenopisto ja uimahallit ovat toistaiseksi kiinni.

Yle välittää Vapaavuoren tiedotustilaisuuden suorana klo 18.25 alkaen. Lähetystä voi seurata tässä jutussa.

15.3. klo 16.57 Koronavirus vaikuttaa myös asuntokauppaan: tartuntavaaran takia yksityisnäyttöjä järjestetään yhä enemmän

Vielä tänä sunnuntaina Suomessa kaupattavissa asunnoissa on ollut runsaasti yleisnäyttöjä, mutta ensi viikosta alkaen tilanne muuttuu. Asuntonäyttöjä muutetaan mm. virtuaalisiksi.

15.3. klo 16.43 Suomen Pankki pyrkii turvaamaan yritysten ja kotitalouksien rahoitusta

Suomen Pankin johtokunta teki tänään päätöksiä, joiden tavoitteena on koronapandemian aiheuttamien maksu- ja kassavaikeuksien helpottamiseen sekä kotitalouksien ja yritysten rahoituksen saatavuuden varmistamiseen.

Suomen Pankki päätti palauttaa toimintansa kotimaisella velkapaperimarkkinalla. Ohjelman koko on aluksi 500 miljoonaa euroa.

Pääjohtaja Olli Rehnin mukaan nyt tarvitaan nopeasti vaikuttavia toimia, joilla turvataan yritysten rahoitus, työpaikkojen säilyminen ja kotitalouksien selviytyminen koronapandemian paineessa.

– Suomen Pankki valmistelee kriisipakettia toimivaltaansa kuuluvien asioiden osalta yhteistyössä valtioneuvoston kanssa. Päätöksemme ovat linjassa eurooppalaisten ja kansainvälisten päätösten kanssa, Rehn sanoo Suomen Pankin tiedotteessa.

15.3. klo 16.30 Saksa sulkee rajojaan

Saksa sulkee huomenna maanantaina rajansa Ranskaan, Itävaltaan ja Sveitsiin. Asiasta kertoi sanomalehti Bild verkkoversiossaan.

Aamukahdeksalta alkava rajojen sulkeminen ei koske tavaraliikennettä. Myös työpaikkaliikennöinti on jatkossa sallittua.

Saksa haluaa koronaviruksen leviämisen lisäksi hillitä rajojen ylitse tehtävää tavaroiden hamstrausta.

15.3. klo 16.19 Huittinen sulkee ensimmäisenä kuntana koulut koronan takia

Satakunnassa sijaitseva noin 10 000 asukkaan Huittinen on määrännyt kaikki koulut etäopetukseen. Maanantaista alkaen niin ala- ja yläkoulut kuin lukio toimivat etänä ja lapset opiskelevat kotona.

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kunta, joka sulkee peruskoulujen ja lukioiden lähiopetuksen koronaviruksen takia.

15.3. klo 16.05 Palloliitto varautuu jalkapallon EM-kisojen siirtymiseen

Suomen Palloliitto kertoo varautuneensa jalkapallon EM-kisojen siirtymiseen kesäkuulta eteenpäin.

Huhuissa kisoja on siirretty niin joulukuulle kuin vuodella eteenpäinkin. Yksi skenaario on pelata kisat ilman yleisöä. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti pohtii Yle Urheilulle, että hän pitää todennäköisenä kisojen siirtämistä.

Jos kisat siirtyvät, siitä koituu miljoonatappiot myös Suomen Palloliitolle.

15.3. klo 15.45 Vuokraturva muuttaa asuntoesittelyjä virtuaalisiksi

Vuokravälitysyhtiö Vuokraturva aloittaa ensi viikolla vuokra-asuntojen esittelyn virtuaalisesti netissä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Asunnon hakeminen ja vuokrasopimuksen allekirjoitus tapahtuvat sähköisesti pankkitunnuksilla tunnistautumalla.

Asunnon avaimet desinfioidaan luovutuksen yhteydessä. Vuokralaisella on mahdollisuus huomauttaa asunnon mahdollisista epäkohdista tarkastettuaan asunnon.

15.3. klo 15.37 Korona pakottaa meidät muuttamaan myös vapaa-aikaamme

Viranomaisten toimista on vähemmän hyötyä, jos emme kykene muuttamaan omaa käytöstämme. Näin kirjoittaa Ylen politiikan toimittaja Robert Sundman blogissaan.

15.3. klo 15.15 Ranskalaiset äänestävät kunnallisvaaleissa koronaviruksen keskellä

Lue aiheesta erillinen juttu: Ranskassa äänestetään parhaillaan kunnallisvaaleissa koronaviruksesta huolimatta

15.3. klo 15.11 Koronaviruksesta johtuvat kuolemantapaukset nousussa Alankomaissa ja Espanjassa

Espanjassa on todettu 2 000 uutta vahvistettua koronavirustapausta ja yli sata kuolemantapausta viimeisimmän vuorokauden aikana. Koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä on noussut Alankomaissa puolestaan kahdeksalla. Alankomaissa on kuollut viruksesta johtuen yhteensä 20 ihmistä, kertoo Alankomaiden julkisen terveyden instituutti.

Lähteet: Reuters, AFP

15.3. klo 14.57 Uutissuomalainen: HUS rajaa ensihoitohälytyksiä koronaviruksen takia

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) ensihoito-organisaatiosta on ohjeistettu, että hätäkeskus rajoittaa tehtävien välittämistä pelastuslaitosten ensihoitoyksiköille toistaiseksi koronaviruksen takia, kertoo Uutissuomalainen.

Johtajaylilääkäri Markku Mäkijärven mukaan pelastuslaitosten ensihoitoyksiköitä lähetetään vain elvytystehtäviin ja lääkärihelikopteritehtäviin sekä muihin tehtäviin kenttäjohtajan harkinnan mukaan.

– Iso viesti kansalaisille on se, että ensihoitopalvelu toimii kuten ennenkin, mutta paloautot liikkuvat vähemmän. Tällä turvataan se, että ne pystyvät huolehtimaan omista pelastustehtävistä, Mäkijärvi sanoo.

Ohjeistus on Uutissuomalaisen mukaan päivätty 15. maaliskuuta eli sunnuntaille.

Myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tiedotti sunnuntaina varautuneensa siihen, että pelastuslaitoksen henkilöstöä voi sairastua.

– Olemme varautuneet siihen, että noin kolmasosa pelastuslaitoksen henkilöstöstä voi sairastua koronaan ja, siksi olemme kartoittaneet lisähenkilöstön tarpeen. Samaan aikaan, kun henkilöstöä on sairastumisten vuoksi käytettävissä normaalia vähemmän, myös ensihoitotehtävien määrä voi epidemian vuoksi kasvaa, kertoi pelastusjohtaja Markus Viitaniemi.

Pohjois-Karjalassa pelastuslaitos kertoo rajoittavansa nyt kaikkea ei-välttämätöntä toimintaa ja keskittyvänsä pelastus- ja ensihoitoon sekä koronaviruksen ennaltaehkäisyyn ja varautumiseen.

STT

15.3. klo 14.46 Finnair peruu lennot Baltian maihin ja Espanjaan

Finnair peruu alkuviikosta lentonsa Baltian maihin ja Espanjaan, kerrotaan yhtiön mediapäivystyksestä STT:lle.

Maanantaista alkaen perutaan lennot Liettuan pääkaupunkiin Vilnaan. Tiistaista alkaen perutaan lennot Latvian pääkaupunkiin Riikaan sekä Virossa Tallinnaan ja Tarttoon.

Baltian lennot perutaan viranomaisten asettamien matkustusrajoitusten vuoksi.

Poikkeustilaan asetetussa Espanjassa Finnair peruu Madridin lennot maanantaista alkaen. Tiistaina Helsinkiin saapuva lento AY1654 on viimeinen Barcelonasta palaava lento.

Kaikki edellä mainitut lennot perutaan toistaiseksi. Finnair ilmoitti lentokeskeytyksistä myös lauantaina ja tiistaina.

STT

15.3. klo 14.29 Suomen ensimmäinen koronahuijaus tuli poliisin tietoon

Poliisi varoittaa, että koronaepidemian aiheuttama epävarmuus ja poikkeuksellinen tilanne on rikollisille otollinen hetki kehittää uskottavalta vaikuttavia rikoksia. Poliisi tutkii Vihdissä tapahtunutta varkautta, jossa kolme koronavirustutkijoiksi esittäytynyttä miestä varasti asukkaalta käteistä ja arvotavaraa. Epäillyt puhuivat suomea.

Poliisi arvioi, että koronaan liittyviä huijaustapauksia voi ilmetä eri muodoissa. Poliisin mukaan viranomaiset eivät tarjoa palveluita, joissa asuntoa voitaisiin tarkastaa tai suojata koronaviruksen varalta.

15.3. klo 14.03 Iranin hallitus: Koronaan kuollut päivässä 113, parantunut yhteensä jo 4 600

Iranissa uuteen koronavirukseen on kuollut päivän aikana 113 ihmistä. Päiväluku on Iranin korkein sitten epidemian alun. Virukseen on nyt kuollut maassa 724 ihmistä. Uusia tartuntoja on todettu runsaat 1 200.

Maan terveysministeriön mukaan ihmisten tulisi nyt perua kaikki matkansa ja pysyä kotona, jotta tilanne paranisi tulevina päivinä.

– Hyvä uutinen on se, että yli 4 590 tautiin sairastuneista on parantunut ja potilaat ovat päässeet pois sairaaloista, sanoi terveysministeriön edustaja Kianoush Jahanpour televisiossa.

Tilanne on pahin maan pääkaupungissa Teheranissa ja sen ympäristössä sekä Khorasan Razavin maakunnassa, missä sijaitsee shiiojen pyhä kaupunki Mashhad. Kaupunkiin matkustaa joka vuosi runsaasti iranilaisia varsinkin persialaisen uudenvuoden aikaan, jota vietetään tulevan viikon lopussa.

Iranin koronavirusluvut kuuluvat maailman synkimpiin Kiinan jälkeen, mistä epidemia lähti liikkeelle.

STT, lähde: AFP

15.3. klo 13.57 Kuusi kysymystä ja vastausta töihinmenosta koronaviruksen jyllätessä

Täytyykö mennä töihin, jos koronavirustilanne pahenee Suomessa? Voiko olla poissa, jos lapsen päiväkoti suljetaan?

Koostimme tähän juttuun kysymyksiä ja vastauksia työvelvollisuudesta, poissaolon perusteista ja työvoiman takaamisesta silloin, kun seuraavan työvuoron kaikki työntekijät olisivatkin sairaana.

15.3. klo 13.51 Vantaa, Sipoo ja Oulu ilmoittivat etäopetukseen siirtymisestä

Vantaalla, Sipoossa ja Oulussa siirrytään maanantaina osin etäopetukseen koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Vantaalla etäopetus koskee lukioita ja kestää 26.3. saakka. Etäopetus järjestetään lukujärjestyksen mukaisesti, eli kunkin aineen opettaja ohjeistaa opiskelijoita etäopiskelussa lukujärjestykseen merkittyinä aikoina.

Taito- ja taideaineissa lukiot voivat harkita, järjestetäänkö opetus lähi- vai etäopetuksena. Oppilaitokset infoavat opiskelijoita itse. Oppilaat voivat halutessaan käydä syömässä koululla.

Sipoossa etäopetukseen siirtyvät lukioden vuosikurssit 1–2 ja perusopetuksen vuosiluokat 7–9. Erikoisjärjestely on voimassa näillä näkymin huhtikuun loppuun saakka. Etäopetuksessa olevat voivat tulla halutessaan ruokailemaan omaan kouluunsa.

Esiopetuksessa ja vuosiluokilla 1-6 opetus jatkuu normaalisti lähiopetuksena. Sipoossa myös nuorisotilat ja kirjastot suljetaan.

Oulun lukioissa siirrytään etä- tai verkko-opetukseen sekä tuettuun itsenäiseen opiskeluun 2.4. saakka. Oulussa oppimateriaaleja voi tarvittaessa noutaa koululta, mutta ruokailua ei toistaiseksi järjestetä. Mahdollista eväsjakelua valmistellaan.

Opettajat ilmoittavat ryhmilleen, miten opetuksessa edetään.

Aiemmin ainakin Turussa, Tampereella, Laitilassa ja Espoossa on ilmoitettu opetuksen siirtämisestä osittain tai kokonaan etäopetukseksi.

15.3. klo 13.50 Isis opastaa kannattajiaan välttämään koronatartunnan

Terroristijärjestö Isis on julkaissut ohjeita siitä, kuinka välttää koronatartunta.

Al-Naba-sivustollaan järjestö neuvoo kannattajiaan välttämään sairaita ihmisiä ja muistuttaa käsien pesun tärkeydestä. Lukijoita kehotetaan myös välttämään matkustamista epidemia-alueille, brittiläinen Daily Mail raportoi.

Äärijärjestön ohjeet ovat hyvin lähellä maailman terveysjärjestön WHO:n suosituksia. Isis kuitenkin muistuttaa kannattajiaan siitä, että myös koronaviruksen torjunnassa tulisi luottaa jumalan tahtoon.

15.3. klo 12.53 Britanniassa kehotetaan kansalaisia lopettamaan ostopaniikki

Britanniassa isot kauppaketjut vetoavat asiakkaiden terveeseen järkeen ja malttiin kotivaran hankinnassa. Yhteiskirjeessä marketit toivovat, että kaupoista ostettaisiin ruokaa ja tarvikkeita tarpeen mukaan ja vältettäisiin yletöntä hamstrausta.

Näin päivittäistavaraa riittäisi useammalle asiakkaalle siihen saakka kunnes tavaratoimitukset vauhdittuvat viikon alussa.

Nettikauppa ja itsepalvelunoudot ovat lisääntyneet viikonvaihteen aikana.

Lähde: BBC

15.3. klo 12.39 Viking Line peruu Cinderella-aluksen risteilyt

Viking Line peruu huomisesta lähtien kaikki risteilyt Viking Cinderella -aluksellaan, laivayhtiö kertoo tiedotteessaan. Laivan kaikki lähdöt perutaan koronaviruksen aiheuttaman tilanteen vuoksi kuukauden ajaksi aina 16. huhtikuuta saakka.

Cinderella tekee risteilyjä Maarianhaminasta Tukholmaan. Yhtiö kertoo seuraavansa Ruotsin viranomaisten ohjeistuksia tässä tilanteessa.

Yhtiö on yhteydessä matkustajiin, joiden matka peruuntuu. Yhtiö toivoo, että matkustajat odottavat yhteydenottoa, eivätkä olisi itse yhteydessä jo kuormittuneeseen asiakaspalveluun.

Lähde: STT

15.3. klo 12.35 Ruotsin viranomaiset pyrkivät jarruttamaan – eivät välttämättä täysin estämään – koronaviruksen leviämistä

Ruotsin entisen valtionepidemiologin Annika Linden mukaan Ruotsin terveysviranomaisten strategia on hidastaa koronaviruksen leviämistä keinolla millä hyvänsä.

Käytännössä tämä voi kuitenkin tarkoittaa sitä, että mahdollisimman monen ruotsalaisen annetaan sairastua koronavirukseen, Expressen-lehden haastattelema Linde uskoo. Samaan aikaa pyritään varmistamaan, että prosessi etenee mahdollisimman hitaasti rasittamatta liikaa maan terveydenhuoltojärjestelmää.

Anders Tegnel, Ruotsin nykyinen valtionepidemiologi, sanoo, että Linden arvio pitää “osittain paikkansa”. Hän kuitenkin korostaa, ettei se ole hallinnon strategia.

– Meidän tärkein päämäärämme on nyt hidastaa epidemian leviämistä mahdollisimman paljon ja pitkällä tähtäimellä tietysti saada jonkinlainen immuniteetti sitä vastaan yhteisössä, Tegnel kertoo Expressen-lehdelle.

15.3. klo 12.25 Laivat jatkavat liikennöintiään Viroon

Tallink Siljan ja Viking Linen matkustajalaivat kulkevat Suomesta toistaiseksi normaalisti. Kummassakin laivayhtiössä selvitetään parhaillaan, miten Viron päätös sulkea rajansa koronaviruksen vuoksi vaikuttaa lopulta laivaliikenteeseen.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjdin mukaan yhtiön Tallinna–Tukholma-reitin laivojen matkat on peruttu jo eilen ja Tukholma–Riika-reitin laivat perutaan tästä päivästä alkaen. Helsinki–Tallinna- ja Helsinki–Tukholma-reitillä laivat kulkevat normaalisti.

Viking Linen tiedotusjohtajan Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan lopullisia päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta lisätietoa saataneen tämän päivän aikana.

Lähde: STT

15.3. klo 12.11 Taysin työntekijällä tartunta

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo, että Tampereen yliopistollisen sairaalan työntekijällä on lauantaina todettu koronatartunta. Henkilö työskentelee ravitsemusterapeuttina syövänhoidon vastuualueella. Hän palasi Itävallasta viime viikonloppuna.

Työntekijä oli alkuviikon oireettomana töissä. Hän jäi pois töistä torstaina kesken päivän, kun sairaanhoitopiirin henkilöstön matkustusohjeet kiristyivät. Oireet alkoivat perjantaina.

Sairaanhoitopiiri on varmuuden vuoksi selvittänyt ne henkilöt, jotka ravitsemusterapeutti tapasi torstaina. Heidän joukossaan on neljä työntekijää ja yksi potilas. Heille on opastettu menettelytavat.

Korjaus klo 14.04: Sairastuneen työntekijän titteli on ravitsemusterapeutti, ei ravintoterapeutti.

15.3. klo 11.45 Äänekoskella riskiryhmille omat kauppa-ajat

Äänekoskelainen kauppiaspariskunta on päättänyt toteuttaa koronaviruksen riskiryhmille omat aukioloajat. Ilpo ja Heli Romppanen päättivät riskiryhmien omista aukioloajoista kysyttyään niiden tarvetta Facebookissa.

Aamukuudelta kauppaan pääsevät riskiryhmiin kuuluvien lisäksi ne, joiden lähipiirissä on riskiryhmässä olevie henkilöitä.

15.3. klo 11:40 Itävalta sulkee kaikki ravintolat

Itävalta sulkee kaikki ravintolat tiistaista lähtien ja kieltää yli viiden hengen kokoontumiset, maan pääministerin toimisto tiedotti sunnuntaina. Myös liikkumisen vapautta julkisilla paikoilla rajoitetaan, hallitus ilmoitti. Pääministeri Sebastian Kurtzin mukaan itävaltalaisten tulisi eristää itsensä ja olla mahdollisimman vähän tekemisissä perheen ulkopuolisten ihmisten kanssa.

Lähde: Reuters

15.3. klo 11.28 Vesi- ja energialaitokset varautuvat epidemiaan

Vesilaitokset saivat perjantaina ministeriöiltä ohjeistuksen, miten turvata vesihuollon toimivuus mahdollisen laajemman koronavirusepidemian aikana. Suurimpana uhkana vesihuollon toimintavarmuudelle pidetään vesihuoltolaitosten henkilökunnan laajamittaista sairastumista.

15.3. klo 11.23 Koronavirus voi muuttaa tulevaisuuden suuntaa

Koronavirusepidemian aiheuttama sokki voi pakottaa ihmiset muuttamaan tapojaan pysyvästi. Mustan joutsenen eli tuntemattoman uhan vaikutuksia pohtivat professori Minna Halme, keksijä ja kirjailija Perttu Pölönen sekä Degrowth-blogin perustajiin kuuluva yrittäjä Timo Järvensivu.

15.3. klo 11.15 Kiina asettaa kaikki ulkomailta Pekingiin saapuvat karanteenilaitokseen

Kiinan viranomaiset asettavat kaikki ulkomailta Pekingiin saapuvat karanteenilaitokseen maanantaista alkaen, Kiinan valtiollinen media raportoi.

Tähän asti ulkomailta maahan saapuneet ovat voineet huolehtia itse kahden viikon mittaisesta pakollisesta karanteenista. Monet ovat viettäneet tämän ajan esimerkiksi kotona.

Kiinassa on todettu jo toistasataa ulkomailta peräisin olevaa koronavirustartuntaa. Tämä on herättänyt huolta siitä, että epidemia lähtee uudelleen kasvuun ulkomaisten tartuntojen vaikutuksesta.

Lähteet: AP

15.3. klo 10.58 Korona-pelit menevät kuin kuumille kiville

Monelle tutun Korona-pelin myynti on virusuutisten vuoksi piristynyt selvästi. Kaupaksi käyvät paitsi itse pelit myös varaosat vanhoihin Koronoihin. Jyväskyläläisvalmistaja on ihmeissään.

15.3. klo 10.55 Yle Triplet auttaa etäopiskelussa

Yle Uutisluokan tuottama maksuton Yle Triplet -palvelu tarjoaa poikkeukselliseen tilanteeseen valmista opetusmateriaalia peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille. Tripletin mobiilisovelluksessa ja verkkosivustolla julkaistaan joka arkipäivä kolme Ylen uutisvideota sekä niihin tehtävät, taustamateriaalit ja uutisvisa.

15.3. klo 10.53 HUS:ssa kymmenen uutta varmistettua tartuntaa

HUS:n alueella on raportoitu 10 uutta tartuntaa eilisen 48:n jälkeen. Kaikkiaan HUS on kertonut 127 tartunnasta.

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri kertoo, että sen alueella on eilen lauantaina todettu yksi uusi tartunta. Myös Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite raportoi yhdestä uudesta tartunnasta. Lisäksi THL kertoo kahdesta tartunnasta Länsi-Pohjassa ja yhdestä Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, Päijät-Hämeessä ja Pirkanmaalla.

15.3. klo 10.25 Italiassa laulettiin karanteenista huolimatta

Italiassa ravintolat ovat kiinni ja miljoonia kansalaisia on määrätty pysymään kotona koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tämä ei ole estänyt Roomassa parvekemusisointia.

15.3. klo 10.12 Oletko jumissa ulkomailla – lähetä meille kuva!

Korona on hiljentänyt lentoliikennettä niin paljon, että ulkomailla olevilla suomalaisilla voi olla vaikeuksia päästä kotiin. Kerro kokemuksistasi kuvalla!

15.3. klo 9.17 Israelissa pääministerin oikeudenkäynti siirtyy koronaviruksen vuoksi

Israelissa pääministeri Benjamin Netanjahun oikeudenkäynti siirtyy kahdella kuukaudella koronaviruksen vuoksi, jerusalemilainen tuomioistuin ilmoitti sunnuntaina.

Netanjahun oli määrä vastata tiistaina oikeudessa syytöksiin lahjojen vastaanottamisesta, petoksesta ja luottamusaseman väärinkäytöstä.

Netanjahu on kiistänyt syytteet.

15.3. klo 7.10 Maailman suurin lentoyhtiö leikkaa 75 prosenttia kansainvälisistä lennoista – kysyntä romahtanut

American Airlines aikoo vähentää kansainvälisiä lentoja 75 prosentilla toukokuuhun saakka. Matkustajamäärissä mitattuna American Airlines on maailman suurin lentoyhtiö.

Yhtiön ilmoitus tuli vain muutama tunti sen jälkeen, kun Valkoinen talo määräsi Yhdysvaltain matkustuskiellon koskemaan myös Britanniaa ja Irlantia.

American Airlines keskeyttää lähes kaikki pitkät lennot Aasiaan, Australiaan, Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan. Yhtiö operoi edelleen kaksi lentoa päivässä Yhdysvalloista Britanniaan sekä kolme lentoa viikossa Tokioon.

Lähde: Reuters

15.3. klo 6.35 Australiaan saapuvat joutuvat 2 viikoksi karanteeniin

Kaikki Australiaan saapuvat joutuvat pitämään itsensä eristyksissä 14 päivän ajan, maan pääministeri Scott Morrison ilmoitti sunnuntaina.

– Jos työkaverisi on ollut Balilla ja hän ilmestyy heti töihin istumaan viereesi, hän syyllistyy rikokseen, Morrison sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Australia myös kieltää risteilyalusten vierailut maassa.

Maanantaina voimaan astuvilla rajoituksilla pyritään hidastamaan koronaviruksen leviämistä Australiassa. Maassa on tähän mennessä todettu 269 tartuntaa, joista suuri osa on peräisin Yhdysvalloista.

15.3. klo 3.15 Viro sulkee rajansa tiistaina kahdeksi viikoksi

Viron hallituksen antaman lausunnon mukaan ulkomaalaisia matkustajia ei päästetä enää viroon tiistaista 17. maaliskuuta eteenpäin, kertoo uutistoimisto Reuters.

Rajat suljetaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Virolaiset ja ulkomaalaiset, joiden perhettä asuu Virossa saavat edelleen matkustaa maahan ja maasta saa poistua myös 17. päivän jälkeen.

Hallituksen mukaan kahden viikon matkustuskielto ei koske kaupallisia kuljetuksia. Lisäksi ulkomaalaisten kauttakulku on sallittua, mikäli heillä ei ole oireita. Virossa on todettu 115 koronavirustapausta.

15.3. klo 3.08 Georgian osavaltio siirtää esivaalit toukokuulle

Yhdysvaltojen Georgiassa on päätetty siirtää presidenttiehdokaskilvan esivaaleja koronaviruksen takia, kertovat yhdysvaltalaismediat. Äänestys piti järjestää ensi viikolla, mutta sitä on lykätty toukokuulle.

Kyseessä on toinen osavaltio, joka siirtää esivaalia. Louisiana kertoi aiemmin siirtävänsä demokraattien ja republikaanien esivaaleja.

15.3. klo 2.06 Espanjan pääministerin vaimolla koronavirustartunta

Espanjan pääministeri Pedro Sanchezin vaimo Begona Gomez on saanut koronavirustartunnan, kerrotaan pääministerin kansliasta.

Hallituksen lausunnon mukaan Gomez ja Sanchez voivat hyvin ja ovat eristyksissä virka-asunnollaan.

Maa julisti myöhään lauantaina poikkeustilan ja asetti liikkumisrajoituksia koko maahan koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Maassa on todettu El Pais -lehden mukaan lähes 6 300 koronavirustartuntaa, mikä on eniten Euroopassa Italian jälkeen.

15.3. klo 2.00 Trumpilla ei koronavirustartuntaa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin koronavirustestin tulos on negatiivinen, kerrotaan presidentin esikunnasta.

Brasilian presidentti Jair Bolsonaron delegaatio oli ollut vierailulla Trumpin floridalaiskartanossa. Osalla delegaatiosta on myöhemmin todettu koronavirustartunta. Valkoisen talon lääkärin mukaan Trumpilla ei ole ollut koronavirustartunnan oireita.

14.3.2020 klo 23.43 Espanjaan poikkeustila ja liikkumisrajoituksia

Espanja julistaa poikkeustilan ja asettaa liikkumisrajoituksia koko maahan koronaviruksen vuoksi, kertoo pääministeri Pedro Sanchez vahvistaen näin El Mundon jo iltapäivällä uutisoimat tiedot.

Guardianin mukaan poikkeustilaan sisältyvät liikkumisrajoitukset 15 päivän ajaksi ja muun muassa kauppojen sulkeminen. Ainoastaan osa ruokakaupoista ja apteekit saavat olla auki.

Ihmiset saavat liikkua vain töihin ja ruokaostoksille, Sanchez kertoo.

Espanjassa on todettu 1 500 uutta koronavirustartuntaa päivän aikana.

14.3.2020 klo 23.23 Meksikon MM-ralli keskeytetään koronaviruksen vuoksi

Meksikon MM-ralli päättyy lauantain erikoiskokeisiin ympäri maailmaa pahentuneen koronavirustilanteen takia. Seuraavasta osakilpailusta ei ole vielä mitään varmuutta.

14.3. klo 22.24 Pääkaupunkiseudulle perustetaan koronaterveysasemia

Pääkaupunkiseudulle perustetaan erillisiä koronaterveyskeskuksia. Espoossa koronapotilaat keskitetään Samarian terveysasemalle ja Vantaalla Martinlaakson terveysasemalle. Helsingissä korona-asemana toimii ensi viikosta alkaen Laakson terveysasema.

– Näin pystymme pitämään oireettomat ja kuitenkin kiireellistä hoitoa tarvitsevat potilaat muilla terveysasemilla ilman, että potilaat sekoittuvat, sanoo Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Asko Järvinen uskoo, että vastaavia korona-asemia tullaan perustamaan muuallekin Suomeen, jos taudin leviäminen yhä jatkuu.

14.3. klo 22.05 Koronavirus levinnyt uusiin maihin Afrikassa

Koronavirustapauksia on todettu Afrikassa uusissa maissa: Keski-Afrikan tasavallassa yksi tapaus, Päiväntasaajan Guineassa yksi ja Seychellien saarivaltiossa kaksi.

Lähde: Reuters

14.3. klo 21.34 Lisää lääkäreitä ja hoitajia kotikaranteeniin HUSissa

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) perjantaina vahvistetuista tartunnoista kaksi on todettu HUSin henkilökunnassa, sairaanhoitopiiri tiedotti lauantaina.

Tartunnan saaneet ovat nuorisopsykiatri ja neurokirurgian osastolla työskentelevä hoitaja. Tartunnoille on altistunut yhteensä yli 30 henkilökunnan jäsentä ja 24 potilasta, joihin on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.

Tartunnat vaikuttavat HUSin toimintoihin neurokirurgiassa ja nuorisopsykiatriassa, kun henkilökuntaa joutuu kotikaranteeniin. Neurokirurgiassa joitakin kiireettömiä leikkauksia joudutaan perumaan ja nuorisopsykiatriassa tartunnalla on vaikutusta avohoitopalveluihin lähiaikoina.

14.3. klo 21.22 Ruotsi kehottaa kansalaisiaan olemaan matkustamatta ulkomaille

Ruotsin ulkoministeriö kehottaa kansalaisiaan jättämään väliin kaikki ei-välttämättömät ulkomaanmatkat.

14.3. klo 21.19 Ruotsalainen sairaanhoitaja huolissaan suojavarusteiden puutteesta

Ruotsalaissairaanhoitaja Aftonbladetille oman sairaalansa tilanteesta: "Suojavarusteita ei ole tarpeeksi, hengityssuojaimet loppuvat kesken"

14.3. klo 21.03 Liettua sulkee rajansa ulkomaalaisilta

Liettua liittyy ulkorajansa sulkevien valtioiden listalle. Liettua sulkee rajansa ulkomaalaisilta maanantaista lähtien.

Lähde: Reuters

14.3. klo 20.55 Viro sulkee länsirannikon saaret

Poikkeustilassa oleva Viro on tiukentanut koronaviruksesta johtuvia liikkumisrajoituksia entisestään, kertoo Ylen Viron-toimittaja Silja Massa.

Viron pääministeri Jüri Ratas määräsi lauantaina, että Viron länsirannikon saaret eli Saarenmaa, Hiidenmaa, Kihnu, Ruhnu ja Vormsi suljetaan.

Saarilta ei pääse enää matkustamaan lainkaan mantereelle. Mantereelta saarille saavat matkustaa ainoastaan saarten vakituiset asukkaat.

Rajoitus astuu voimaan heti ja on voimassa vähintään kaksi viikkoa. Rahtia tai elintärkeitä palveluja rajoitus ei koske.

Virossa määrättiin lauantaina myös, että kuntosalit, uimahallit, vesipuistot, kylpylät, hiihtokeskukset ja muut vapaa-ajanviettopaikat suljetaan koko maassa välittömästi.

– Tällä hetkellä olemme tilanteessa, jossa virus leviää erittäin nopeasti. Ihmisten terveyden suojelemiseksi suljemme paikat, joihin liittyy paljon ihmiskontakteja ja infektioriski on korkea, pääministeri Ratas sanoi lauantaina.

Virossa oli lauantai-iltana diagnosoitu 115 koronavirustapausta.

14.3. klo 20.46 Ranska sulkee kahvilat, liikkeet ja elokuvateatterit

Ranska sulkee kahvilat, ravintolat, ei-välttämättömät liikkeet, yökerhot ja elokuvateatterit koko maassa koronaviruksen leviämisen estämiseksi, ilmoittaa pääministeri Edouard Philippe. Julkinen liikenne pysyy toiminnassa, mutta kansalaisia kehotetaan rajoittamaan sen käyttöä. Ranskassa on todettu 4 500 koronavirustapausta.

14.3. klo 19.58 Koronavirukseen kuollut Espanjassa 193 ihmistä

Koronavirukseen kuolleiden määrä nousi Espanjassa lauantaina 193:een, kertoo yleisradioyhtiö RTVE. Koko maassa on todettu reilut 6 250 koronavirustapausta.

Lähde: Reuters

14.3. klo 19.55 Monia huolettavat riskiryhmiin kuuluvat ystävät ja perheenjäsenet

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettuja tartuntoja toiseksi eniten Suomessa. Yle kysyi oululaisilta, kuinka koronavirus on vaikuttanut heidän arkeensa.

78-vuotias Maisa Mäkelä ei ole viruksesta huolissaan.

– Ei huoleta ollenkaan. Tässä on kohta jo 80-vuotias, niin alkaa olla jo aika kypsä, Mäkelä sanoo.

Lue lisää ihmisten kommentteja täältä.

14.3. klo 19.54 Italiassa jo yli 21 000 koronavirustapausta

Italian viranomaiset kertovat, että maassa on todettu 3 497 uutta koronavirustapausta vuorokauden aikana. Tapausten kokonaismäärä on nyt 21 157. Koronavirukseen on kuollut Italiassa 1 441 ihmistä.

Lähteet: AFP, AP

14.3. klo 19.37 Espoon Kilonpuiston koulun oppilaita karanteeniin

Espoon Kilonpuiston koulun 30 oppilasta ja kaksi henkilökunnan jäsentä joutuu kotikaranteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi, tiedottaa Espoon kaupunki.

Altistus liittyy Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tapahtuneeseen tartuntaan. Tartunnan saanut henkilö oli ollut koulun tiloissa maanantaina 9.3.

Oppilaat ovat kotikaranteenissa 14.–23.3. Muiden oppilaiden tai henkilökunnan ei katsota altistuneen tartunnalle, joten koulun toiminta voi jatkua normaalisti.

14.3. klo 19.32 Norja sulkee lentokenttänsä ja satamansa maanantaina

Norja sulkee lentokenttänsä ja satamansa maanantaiaamusta lähtien. Asiasta ilmoitti pääministeri Erna Solberg. Norjalaisten annetaan kuitenkin palata kotimaahan. Norja ilmoitti jo aiemmin rajoituksista ulkomaalaisten maahanpääsyyn.

Lähde: Reuters

14.3. klo 19.08 Latvia sulkee rajansa ulkomaalaisilta

Latvia sulkee rajansa ulkomaalaisilta tiistaista lähtien koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kertoo Latvian pääministeri Krišjānis Kariņš.

Lähde: Reuters

14.3. klo 18.56 HS: Husin työntekijät voivat palata ulkomailta suoraan töihin

Lääkärit, sairaanhoitajat ja muut terveydenhuoltohenkilöstöön kuuluvat voivat palata ulkomaanmatkojensa jälkeen suoraan töihin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus), jos he ovat täysin oireettomia. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Lehti perustaa tietonsa Husin sisäiseen ohjeistukseen, joka annettiin lauantaina.

Linjaus ei noudata Suomen hallituksen kehotusta, jonka mukaan kaikkien ulkomailta Suomeen palaavien pitäisi jäädä kotiin kahdeksi viikoksi matkansa jälkeen. Kehotuksen tavoitteena on ehkäistä koronavirustartuntoja.

Husin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kertoi Helsingin Sanomille, että heiltä loppuisivat päivystävät lääkärit ja hoitajat, jos hallituksen ohjetta noudatettaisiin kirjaimellisesti.

14.3. klo 18.44 THL:n pääjohtaja: Ei tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahauta kertoo viestipalvelu Twitterissä, että hänelle tehty koronavirustesti oli negatiivinen. Tervahauta vaikutti nuhaiselta tiedotustilaisuudessa perjantaina. Tervahauta arveli viestissään, että kysessä oli tilanteeseen liittyvä stressireaktio.

14.3. klo 18.38 Trump on käynyt koronavirustestissä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo nyt käyneensä koronavirustestissä. Hän odottaa testin tuloksia.

14.3. klo 18.33 Tanskassa ensimmäinen koronaviruskuolema, lue kirjeenvaihtajamme juttu rajojen sulkemisesta

Ylen kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel raportoi Kööpenhaminasta ja Malmöstä: Tanska on nyt suljettu ulkopuolisilta – maan sisällä on autiota, ja päätös sulkea rajat pysäytti myös Tanskaan pyrkivien virran

Tanskassa on vahvistettu ensimmäinen koronaviruksesta johtuva kuolema, kertoo Tanskan yleisradio DR. Kyseessä on 81-vuotias henkilö, jolla oli muitakin vakavia sairauksia.

14.3. klo 18.15 Yhdysvaltain matkustusrajoitukset laajenevat koskemaan Brittein saaria

Yhdysvaltain matkustusrajoitukset Euroopasta saapuville ihmisille laajenevat koskemaan Britanniaa ja Irlantia, uutistoimisto Reuters kertoo amerikkalaisiin virkamieslähteisiin viitaten. Rajoitukset tulevat todennäköisesti voimaan maanantaina illalla, Reutersin lähteet kertovat.

Lähde: Reuters

14.3. klo 18.10 Ulkoministeriö: Älä matkusta ulkomaille

Ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista ulkomaille toistaiseksi. Tämä koskee kaikkia maita. Ministeriön mukaan monissa maissa Suomesta saapuvia asetetaan 14 vuorokauden karanteeniin ja lentoliikenteessä keskeytetään reittejä joka päivä.

14.3. klo 17.45 Keski-Suomen keskussairaala rajoittaa vierailuja

Keski-Suomen keskussairaala rajoittaa osastoille tapahtuvia vierailuja koronavirustartunnoilta suojautumiseksi. Sairaala sallii vain välttämättömät vierailut.

14.3. klo 17.40 Britanniassa yli tuhat koronavirustartuntaa

Britanniassa on vahvistettu tänään 342 uutta koronavirustartuntaa, kertovat maan terveysviranomaiset.

Uusien tapausten myötä tartuntojen määrä nousee yli tuhanteen. Vahvistettuja tartuntoja on todettu maassa nyt 1 140.

Lisäksi kymmenen ihmisen on kerrottu kuolleen lauantaina virukseen. Tähän mennessä 21 ihmistä on menehtynyt viruksen aiheuttamaan tautiin Britanniassa.

Pääministeri Boris Johnsonin mukaan Britannia valmistautuu kieltämään joukkokokoontumiset. Lisäksi maa valmistelee poikkeustilan käyttöönottoa tulevalla viikolla.

Johnsonia on viime aikoina kritisoitu Britanniassa liian kevyestä suhtautumisesta koronavirukseen.

STT, lähde: AFP

14.3. klo 17.20 Ammattikorkeakoulut siirtyvät etäopetukseen

Monissa korkeakouluissa, lukioissa ja peruskouluissa työskentelyä siirretään etäopetukseksi koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Muun muassa valtaosa Suomen ammattikorkeakouluista sekä Tampereen ja Jyväskylän yliopistot siirtyvät etäopetukseen ensi viikolla.

– Tällä hetkellä 13 ammattikorkeakoulua on ilmoittanut siirtävänsä kaiken opetuksensa etäopetukseksi verkkoon, ja loput ovat ilmoittaneet lisäävänsä merkittävästi verkko-opetusta. Pidän todennäköisenä, että nämä loputkin tulevat ensi viikon aikana siirtämään kaiken koulutuksensa verkkoon, sanoo Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen toiminnanjohtaja Petri Lempinen.

14.3. klo 17.19 Egypti laittaa koulut ja yliopistot kiinni kahdeksi viikoksi

Egypti sulkee koulut ja yliopistot kahdeksi viikoksi sunnuntaista alkaen koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Egyptissä on todettu 93 koronavirustartuntaa ja kaksi viruksesta johtuvaa kuolemaa. Aiemmin Pohjois-Afrikassa Marokko ja Libya ovat päättäneet samansuuntaisista toimista.

Lähde: Reuters

14.3. klo 16.21 Tšekki kieltää ulkomaalaisten pääsyn maahan

Tšekki kieltää ulkomaalaisten pääsyn maahan maanantaista lähtien sekä kieltää tšekkiläisiltä matkustamisen ulkomaille. Aiemmin Tšekin hallitus ilmoitti sulkevansa useimmat kaupat ja ravintolat kymmeneksi päiväksi lauantaista lähtien.

Lähde: Reuters

14.3. klo 16.17 Espanjalaiset määrätään kotiarestiin

Espanjan hallitus määrää kaikki espanjalaiset kotiarestiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Poikkeuksena ovat muun muassa työssäkäynti, hätätilanteet ja sairaalaan hakeutuminen, elintarvikkeiden ja muiden välttämättömyystarvikkeiden ostaminen sekä pankkikäynnit, luettelee sanomalehti El Mundo sivuillaan. Lehden tiedot perustuvat luonnokseen, jota Espanjan hallitus käsittelee parhaillaan kokouksessaan. Espanjaan määrättiin jo perjantaina poikkeustila koronaviruksen takia.

14.3. klo 16.02 Katso Ylen toimittajan video, jolla italialaiset laulavat Volarea parvekkeillaan

Roomalaiset piristävät toisiaan kotikaranteenissa. Videon on kuvannut Ylen toimittaja Roomassa, Jenna Vehviläinen.

14.3. klo 15.40 Hallituksen viisikko käsittelee huomenna koronan vastaisia toimia

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo viestipalvelu Twitterissä, että hallituksen viisikko kokoontuu huomenna käsittelemään tarvittavia lisätoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi.

Marinin mukaan hallitus kokoontuu maanantaina.

14.3. klo 15.27 Monessa koulussa siirrytään etäopetukseen

Useissa kaupungeissa koulutyötä on päätetty siirtää etäopetukseen koronavirustartuntojen estämiseksi.

Ainakin Tampereella, Espoossa, Turussa ja Laitilassa osa opetuksesta on siirretty tapahtuvaksi etänä.

Espoossa, Turussa ja Laitilassa etäopetus koskee lukio-opiskelijoita. Tampereella etäopetukseen siirtyvät lisäksi peruskoulun ylemmät vuosiluokat, eli vuosiluokkien 7–9 oppilaat. Helsinki puolestaan päätti eilen, että kaupungin kouluissa ei

14.3. klo 15.14 Suomalainen koronapotilas kuvailee oireitaan

Kaarinalainen perheenisä Petri Hollmén on yksi suomalaisista, joka on saanut koronavirustartunnan. Tässä jutussa Hollmén kertoo Ylelle tilanteestaan.

Petri Hollmén
Petri Hollmén kertoo saavansa ulkoilla omalla pihallaan karanteenin aikana, kunhan hän ei ole kontaktissa ulkopuolisten ihmisten kanssa. Kuva: Petri Hollmén

14.3. klo 15.00 Arabiemiraatit lopettaa viisumien myöntämisen tiistaina

Arabiemiraatit lakkaa myöntämästä viisumeita maahan ensi tiistaista lähtien, keltoo al-Arabiyah -tv-kanava. Esimerkiksi Dubai on ollut suomalaistenkin suosima matkakohde.

Lähde: Reuters

14.3. klo 14.45 Viro luo rahoituspuskuria koronavirustilanteen hoitamiseksi

Viro hankkii noin miljardi euroa varoja koronavirustilanteen hoitoon. Osana varojenkeruuta Viro aikoo laskea liikkeelle lyhytaikaisia joukkovelkakirjalainoja.

– On mielestäni järkevää luoda vahva käteispuskuri saman tien, sillä rahoitusmarkkinoiden tilanne on arvaamaton. Myöhemmin tarvittavien varojen hinta voi nousta ja saatavuus heiketä, Viron valtiovarainministeri Martin Helme sanoi.

Lähde: Reuters

14.3. klo 14.28 Malesiassa 41 uutta koronatapausta, suurin osa uskonnollisesta tilaisuudesta

Malesiassa on todettu lauantaina 41 uutta koronavirustapausta. Useimmat niistä liittyvät uskonnolliseen tapahtumaan, joka järjestettiin pääkaupungin Kuala Lumpurin laitamilla ja johon osallistui noin 10 000 ihmistä useista maista.

Lähde: Reuters

14.3. klo 14.15 Finnair peruu lisää lentoja

Finnair on ilmoittanut uusista lentoperuutuksista koronavirustilanteen vuoksi. Lentoyhtiö ilmoitti peruvansa lentonsa Tanskaan, Norjaan, Venäjälle, Prahaan ja Puolaan maaliskuun loppuun saakka.

Lennot Puolaan keskeytetään 15.3. alkaen, Venäjälle ja Prahaan 16.3. alkaen ja Tanskaan ja Norjaan 17.3. alkaen. Finnairin mukaan peruutusten taustalla ovat useiden maiden asettamat matkustusrajoitukset.

14.3. klo 14.05 Espanjassa 1 500 koronatapausta vuorokaudessa

Espanjassa on todettu 1 500 uutta koronavirustapausta yhden vuorokauden aikana. Yhteensä tapauksia on Espanjassa yli 5 700.

Lähde: AFP

14.3. klo 13.52 Puolustusvoimissa toinen tartunta

Puolustusvoimissa on varmistettu toinen koronavirustartunta. Sairastunut kuuluu henkilökuntaan. Hän palasi viime viikonloppuna epidemia-alueelta. Puolustusvoimat kertoo tiedotteessaan, että sairastunut on hoidossa ja altistuneet on kartoitettu.

14.3. klo 13.30 Tanskan rajat sulkeutuneet – Ylen toimittaja paikalla Juutinrauman sillalla

Tanska on sulkenut rajansa ulkomaalaisilta, raportoi Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Kirsi Heikel.

Tanskaan pääsevät yhä kaikki maan omat kansalaiset ja esimerkiksi ne ruotsalaiset, jotka työskentelevät Tanskassa.

Tällä hetkellä Tanskan ja Ruotsin yhdistävällä Juutinrauman sillalla on hyvin vähän liikennettä, Heikel kertoo.

Juutinrauman sillalla Tanskan ja Ruotsin välillä ei ole enää liikennettä.
Kuva: Kirsi Heikel / Yle

14.3. klo 13.15 Iranissa lähes 100 uutta koronakuolemaa

Iran ilmoitti lauantaina, että maassa on viimeisen vuorokauden aikana kuollut 97 ihmistä koronavirukseen. Yhteensä kuolonuhreja on 611.

Iranin terveysministerin mukaan maassa on vahvistettu 1 365 uutta koronatartuntaan. Yhteensä taudin on saanut 12 729 ihmistä.

Lähteet: AFP

Elektroniikkakomponenttien valmistusta Hohemin tehtaalla Shenzhenissä Guangdongin provinssissa Kiinassa.
Elektroniikkakomponenttien valmistusta Hohemin tehtaalla Shenzhenissä Guangdongin provinssissa Kiinassa. Kuva: Alex Plavevski / EPA

14.3. klo 13.00 Korona muuttaa maailmantaloutta pysyvästi

Korona on tehnyt tyhjäksi globalisaation hyötyjä: kun aiemmin suomalaiset firmat ovat voineet hankkia tuotteisiinsa osia sieltä, mistä niitä halvimmalla on saanut, kuten vaikkapa Kiinasta tai Vietnamista, rajojen sulkeminen aiheuttaa nyt yrityksissä ongelmia.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju arveleekin, että osa tuotannosta voi tulla takaisin Eurooppaan, kun alihankintaketjuja mietitään uusiksi.

Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen on samoilla linjoilla. Korona paljasti haavoittuvuuden yksittäisten komponenttien saatavuudessa.

Kangasharju uskoo myös, että taantumaa ei voida välttää, mutta kuopasta tulee lyhyt.

14.3. klo 11.50 Venäjä sulkee maarajansa Puolaan ja Norjaan

Venäjä sulkee maarajat Puolaan ja Norjaan estääkseen koronaviruksen leviämisen. Päätöksestä ilmoitti lauantaina Venäjän pääministeri Mihail Mišustin.

Maahantulokielto astuu voimaan sunnuntaina keskiyöllä ja se koskee kaikkia ulkomaalaisia. Venäjän ja Valko-Venäjän asukkaat voivat edelleen matkustaa vapaasti.

Venäjällä on toistaiseksi todettu 45 koronavirustapausta.

Lähteet: AFP

14.3. klo 11.33 Useita tartuntoja eri puolella Suomea

Viisi sairaanhoitopiiriä on tänään kertonut uusista koronavirustartunnoista.. HUS:n alueella uusia tartuntoja on 48, mutta se kertoo luvun päivittyvän vielä tänään.

Yhteensä tartuntoja on nyt 61, kun lasketaan eilen illalla todetut tartunnat mukaan. THL kertonee myöhemmin tänään tartuntojen kokonaistilanteen Suomessa.

14.3. klo 10.35 THL vetoaa: Sairasta lievät oireet kotona ja jätä hoitopaikat vakavasti sairaille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL pyytää lievistä hengitystieinfektion oireista kärsiviä sairastamaan kotona. Näin varmistetaan, että vakavista oireista kärsivät saavat hoitoa.

Lieviksi oireiksi lasketaan muun muassa nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky ja kuume. Kotona pitäisi pysytellä niin kauan että oireet loppuvat.

– Ota yhteyttä terveydenhuoltoon vain, jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta, tai yleistilasi laskee. Ota yhteyttä puhelimitse, jotta tauti ei leviä muihin, THL opastaa

14.3. klo 10.32 Apple sulkee kaikki kauppansa Kiinan ulkopuolella

Applen toimitusjohtaja Tim Cook ilmoitti Twitterissä, että yhtiö sulkee kahdeksi viikoksi kaikki liikkeensä ympäri maailman. Sulkeminen ei koske Manner-Kiinassa sijaitsevia kauppoja, joita on vastikään alettu avaamaan uudelleen.

Apple myös ilmoitti lahjoittavansa 15 miljoonaa dollaria eli noin 13,5 miljoonaa euroa koronaviruksen vastaiseen työhön.

14.3. klo 10.00 Etelä-Koreassa päivässä enemmän parantuneita kuin uusia tartuntoja

Etelä-Korea ilmoitti lauantaina, että maassa on raportoitu päivän aikana enemmän tervehtymisiä koronaviruksesta kuin uusia tartuntoja. Tämä tarkoittaa, että tartuntojen kokonaismäärä on kääntymässä laskuu.

Kyseessä on toinen päivä peräkkäin, kun uusien tartuntojen määrä on ollut vähemmän kuin parantuneiden.

Etelä-Korean viranomaisten mukaan maassa todettiin lauantaina 107 uutta koronavirustapausta ja 204 potilasta päästettiin pois sairaalasta.

Koronavirukseen on saanut Etelä-Koreassa 8 086 ihmistä, joista tähän mennessä 73 on menehtynyt.

Lähteet: Reuters

Norwegianin kone laskeutumassa Oslon Gardermoenin lentoasemalle.
Norwegianin kone laskeutumassa Oslon Gardermoenin lentoasemalle. Kuva: Cornelius Poppe / EPA

14.3. klo 9.10 Ulkomaalaisten matkustajien maahantuloa Norjaan rajoitettu

Oslon Gardermoenin lentoasemalle saapuvat ulkomaalaiset matkustajat käännytetään lauantaista lähtien pääosin takaisin tulomaihinsa, kertoo Norjan media. Heidät päästetään Norjaan vain, jos heillä on siellä asunto tai jokin muu paikka, jossa he voivat viettää 14 päivää karanteenissa.

Rajoitukset eivät koske muista Pohjoismaista saapuvia matkustajia.

Gardemoenin lentoasemaa hallinnoiva Ullensakerin kunta on lauantaiaamuna pyytänyt puolustusvoimilta apua matkustusrajoitusten valvontaan, kertoo yleisradioyhtiö NRK.

Norja käskee lisäksi omia kansalaisiaan keskeyttämään ulkomaanmatkansa muualla kuin Pohjoismaissa ja palaamaan kotimaahan välittömästi. Heidät asetetaan 14 päivän kotikaranteeniin.

Oslon Gardermoenin lentoasema.
Oslon Gardermoenin lentoasema. Kuva: Architecture2000 / AOP

14.3. klo 8.40 Tokion pormestari: Olympialaisten valmistelu jatkuu

Tokion pormestari Yoriko Koike vakuutti lauantaina, että olympialaisten valmistelu jatkuu koronaviruksesta huolimatta. Hänen mukaansa kisoista tulee turvalliset.

Koike kommentoi olympialaisia pian sen jälkeen, kun olympiantulen kuljetus halki Kreikan peruttiin perjantaina. Soihdun kuljetuksen pelättiin houkuttelevan paikalla suuria ihmismassoja, mikä voisi edistää koronaviruksen leviämistä.

Olympiatulen kuljetuksen on määrä siirtyä Japaniin 26. maaliskuuta.

Koronaviruksen levitessä Japani on joutunut toistuvasti vakuuttelemaan, että Tokion kesäolympialaiset pidetään suunnittelusti. Kisat on määrä avata 24. heinäkuuta.

Koronavirus on tähän mennessä surmannut Japanissa 28 ihmistä. Tartunnan on saanut 1 436 ihmistä.

Lähteet: Reuters

Nainen kävelee bussipysäkillä olevan Tokion olympialaisten mainoksen ohi Bangkokissa.
Nainen kävelee bussipysäkillä olevan Tokion olympialaisten mainoksen ohi Bangkokissa. Kuva: Diego Azubel / EPA

14.3. klo 7.48 HUS:n infektiotautien ylilääkäri TV1:n Ykkösaamussa

HUS:n infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen on tänään vieraana TV1:n Ykkösaamussa kello 10.05. Ohjelmaan otetaan yleisön kysymyksiä koronavirusepidemiasta.

14.3. klo 7.28 Venezuelassa ensimmäiset vahvistetut tartunnat

Venezuelassa vahvistettiin perjantaina kaksi koronavirustartuntaa. Maan valtaapitävä presidentti Nicolas Maduro kertoi koronaviruksen leviävän ja pyysi yli 65-vuotiaita pysymään sisätiloissa.

– Julistamme hätätilan, Maduro sanoi televisioidussa puheessaan.

Venezuelan terveydenhuoltojärjestelmällä on ollut vaikeuksia vastata ihmisten tarpeisiin jo ennen koronavirusepidemiaa. Maa on kärsinyt pitkään talousvaikeuksista ja levottomuuksista.

Maan rajanaapuri Kolumbia ilmoitti, että se sulkee lauantaina Venezuelan vastaisen rajan estääkseen koronaviruksen leviämisen.

Kolumbia myös estää maahantulon henkilöiltä, jotka ovat olleet Aasiassa tai Euroopassa viimeisen kahden viikon aikana.

Lähteet: Reuters, AP

Tarjoilija kiinnittää ravintolan oveen ilmoitusta sulkemisesta Prahassa.
Tarjoilija kiinnittää ravintolan oveen ilmoitusta sulkemisesta Prahassa. Kuva: Martin Divisek / EPA

14.3. klo 6.38 Tšekki sulkee kauppoja ja ravintoloita

Tšekin hallitus ilmoitti yön aikana, että maassa suljetaan suurin osa kaupoista ja ravintoloista koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Määräys astuu voimaan varhain lauantaiaamuna. Se ei koske ruokakauppoja, apteekkeja ja huoltoasemia.

Lähde: Reuters

14.3. klo 3.34 Moskeija-iskujen muistotilaisuus peruttiin Uudessa-Seelannissa

Uudessa-Seelannissa on peruttu tuhoisten moskeija-iskujen vuosipäivän muistotilaisuus koronatilanteen vuoksi.

Tuhansien ihmisten oli määrä kokoontua Christchruchiin kunnioittamaan vuosi sitten iskuissa surmansa saaneiden muistoa.

Äärioikeistolainen australialaismies surmasi 51 ihmistä moskeijoissa Christchruchissa 15. maaliskuuta 2019.

Uudessa-Seelannissa on todettu tähän mennessä 11 koronavirustartuntaa.

Louvren taidemuseon edustalla oli hiljaista perjantaina Pariisissa.
Louvren taidemuseon edustalla oli hiljaista perjantaina Pariisissa. Kuva: YOAN VALAT/ EPA

14.3. klo 2.26 Ranskassa todettiin perjantaina 800 uutta tartuntaa

Ranskassa on todettu perjantaina noin 800 uutta koronavirustartuntaa, kertovat useat eri mediat. Sairastuneita on koko maassa lähes 3 700. Maan terveysministeri Olivier Veran sanoi, että viruksen leviäminen on nopeaa ja todellista.

Yhteensä 79 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena. Ranskalaislehti Le Figaron mukaan yli 150 ihmisen tila on vakava.

Ranskassa viikonloppuna pidettävä kunnallisvaalien ensimmäinen kierros järjestetään kuitenkin alkuperäisen aikataulun mukaan.

Lähde: STT, AFP

14.3. klo 1.48 Britannia saattaa kieltää kaikki yleisötapahtumat

Britannian hallitus suunnittelee kieltävänsä kaikki yleisötapahtumat saadakseen kuriin koronaviruksen leviämisen maassa.

Hallitus käsittelee asiaa koskevaa lainsäädäntöä ensi viikolla. Kielto voisi astua voimaan ensi viikonloppuna.

Britanniassa on jo peruttu useita urheilu- ja kulttuuritapahtumia epidemian saamiseksi kuriin.

Maassa on kuollut koronaan 11 ihmistä. Vahvistettuja tartuntatapauksia on 798.

14.3. klo 1.10 Irlanti kansalaisilleen: Välttäkää matkailua EU-maihin

Irlanti kehottaa kansalaisiaan välttämään matkailua muihin EU-maihin koronaviruspelkojen vuoksi.

Ulkoministeri Simon Coveney kirjoittaa Twitterissä, että ihmisten tuli harkita äärimmäisen tarkkaan, ennen kuin he tekevät päätöksen toiseen EU-maahan matkustamisesta.

Maailman terveysjärjestö WHO julisti Euroopan perjantaina koronaviruspandemian keskukseksi.

14.3. klo 0.27 Demokraatit ja Trumpin hallinto sopuun apupaketista

Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi kertoo, että demokraatit ovat päässeet presidentti Donald Trumpin hallinnon kanssa sopuun koronavirusta koskevasta hätäapupaketista amerikkalaisille.

Pelosin mukaan paketti tarjoaa muun muassa ilmaisia koronatestejä niille, joilla ei ole sairausvakuutusta. Lisäksi paketti panostaa muun muassa palkallisiin sairauslomiin, ruoka-apuun ja työttömyysetuihin.

Paketin odotetaan menevän läpi demokraattienemmistöisessä edustajainhuoneessa. Republikaanienemmistöisessä senaatissa paketti voi kohdata esteitä.

Lähde: Reuters, STT

14.3. klo 0.01 Tanskassa asuva suomalainen ei yllättynyt rajojen sulkemisesta

Tanska sulkee rajansa tänään lauantaina kello 12 alkaen.

Karoliina Sorjonen, 25, on asunut maassa kaksi vuotta. Mainosalalla työskentelevä Sorjonen kertoo Ylelle, että hän osasi odottaa Tanskalta päätöstä rajojen sulkemisesta.

– Tanska usein reagoi tällaisiin tilanteisiin voimakkaasti. Ihmiset eivät ole kauhean yllättyneitä tästä päätöksestä. Olen itse yllättynyt siitä, että rajat suljetaan jopa kuukaudeksi. Se on tosi villiä.

Lue koko haastattelu täältä.

13.3. klo 21.55 Urugyayssa neljä koronavirustartuntaa

Uruguayssa on todettu neljä koronavirustartuntaa, Uruguan terveysministeriö kertoo. Kaikki neljä tapausta ovat henkilöitä, jotka ovat saapuneet Uruguayhin Italiasta Milanosta.

13.3. klo 21.53 Trump julisti Yhdysvaltoihin poikkeustilan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti odotetusti Yhdysvaltoihin poikkeustilan koronavirustilanteen takia. Trump ilmoitti myös, että "saattaa lisätä" Britannian niiden maiden listalle, joista kielletään lennot Yhdysvaltoihin.

13.3. klo 21.17 Kypros sulkee rajansa, Ukraina keskeyttää matkustajalennot tiistaista alkaen

Kyproksen presidentin mukaan maan rajat suljetaan. Viruspelkojen vuoksi Kypros kieltää maahantulon kaikilta ulkomaalaisilta, joilla ei ole maassa oleskeluoikeutta.

Ukraina keskeyttää kaikki matkustajalennot ja estää ulkomaalaisten pääsyn maahan tiistaista 17. maaliskuuta alkaen. Tarkoituksena on koronaviruksen leviämisen estäminen. Ukrainassa kuoli ihminen koronavirukseen ensimmäistä kertaa perjantaina.

Lähde: Reuters

13.3. klo 20.50 Katso Donald Trumpin ilmoitus suorana klo 21 alkaen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antaa koronavirustilanteeseen liittyvän ilmoituksen, jonka voit katsoa suorana tässä artikkelissa.

13.3. klo 20.42 Puola estää maahan saapuvat lennot ja junayhteydet

Puola sulkee rajansa lentokoneilta ja junilta sunnuntaista alkaen, poikkeuksena tilauslennot. Ulkomaalaiset eivät enää pääse Puolaan sunnuntaista alkaen. Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki sanoo, että kaikki Puolaan palaavat puolalaiset joutuvat kahden viikon karanteeniin.

Lähde: Reuters

13.3. klo 20.13 Tanska sulkee rajansa lauantaina, sotilaita rajalle

Tanska sulkee rajansa huomenna lauantaina kello 12 alkaen, ilmoittaa Tanskan pääministeri Mette Frederiksen. Rajojen sulkeminen tarkoittaa lento-, rautatie- ja laivayhteyksien sulkemista kokonaan tai osittain, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR. Rajat pysyvät suljettuina 13. huhtikuuta asti.

– Kaikilta turisteilta lomailijoilta ja kaikilta ulkomaalaisilta, joilla ei ole pätevää syytä tulla Tanskaan, evätään pääsy maahan, Frederiksen sanoo.

Tanskan kansalaiset voivat edelleen palata maahan rajojen sulkemisesta huolimatta. Frederiksenin mukaan rajoja vartioimaan tulee poliisien lisäksi sotilaita. Tavaratoimitukset eivät häiriinny, pääministeri sanoo.

Ulkoministeriöstä kerrotaan Ylelle, ettei Tanskan rajojen sulkeminen tullut yllätyksenä, sillä koronavirustilanne on poikkeuksellinen.

– Vastaavia tulee varmasti paljon ja niitä tulee nopeallakin varoitusajalla, Ulkoministeriöstä kommentoidaan.

Lähde: Reuters

Oletko paikalla Tanskassa? Miten tilanne vaikuttaa sinuun? Ota yhteyttä osoitteeseen yle.uutiset@yle.fi!

13.3. klo 20.07 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä varmistunut koronavirustartunta

Perjantai-iltana Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on todettu ensimmäinen koronatartunta omalla potilaalla. Potilas voi hyvin ja on karanteenissa kotonaan. Virukselle altistuneet on selvitetty.

13.3. klo 20.05 Koronavirustapauksia Saksassa yli 3 000

Saksassa on jo 3 062 vahvistettua koronavirustapausta, kertoo Saksan valtiolle terveystietoja seuraava Robert Koch -tutkimusinstituutti. Tapausten määrä kasvoi perjantaina 671:llä.

Lähde: Reuters

13.3. klo 20.02 G7-maat pitävät videokokouksen koronaviruksesta

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on ilmoittanut, että maailman johtavien talousmahtien G7-maiden johtajat pitävät videokonferenssin maanantaina. Tarkoitus on koordinoida toimia koronavirusrokotteen ja -hoidon kehittämiseksi sekä pohtia taloudellisia toimia.

Lähteet: AP, Reuters

13.3. klo 19.55 Yhdysvallat kutsui Kiinan suurlähettilään puhutteluun

Yhdysvaltain ulkoministeriö on kutsunut Kiinan Yhdysvaltain-suurlähettilään puhutteluun, koska Kiinan ulkoministeriön tiedottaja on kommentoinut, että Yhdysvaltain armeija olisi saattanut tuoda koronaviruksen Kiinan Wuhaniin. Asiasta kertoo amerikkalainen viranomainen.

Lähde: Reuters

13.3. klo 19.33 Tjäreborg peruu kaikki matkat 14.3.-12.4.2020

Tjäreborg kertoo tiedotteessaan, että matkasta maksettu hinta palautetaan asiakkaille, myös niille asiakkaille, jotka ovat itse peruneet tälle ajanjaksolle ajoittuvan matkansa 12.3.-13.3. Matkan voi myös muuttaa toiseen ajankohtaan ilman muutoskuluja.

Matkatoimisto lähettää kaikille asiakkaille sähköpostitse ohjeistuksen palautusta varten.

13.3. klo 19.18 Pariisin Louvre ja Eiffel-torni kiinni koronaviruksen takia

Pariisin maailmankuulu museo Louvre ja Eiffel-torni suljetaan toistaiseksi koronaviruksen takia.

Lähde: Reuters

13.3. klo 19.12 Venäjä rajoittaa lentoja EU-maihin

Venäjä rajoittaa lentoja EU-alueelle ja Sveitsiin ensi maanantaista alkaen. Poikkeuksena ovat lennot Moskovan Sheremetjevon lentoasemalta EU-maiden ja Sveitsin pääkaupunkeihin ja lennot näistä Sheremetjevoon.

Lähteet: TASS, Reuters

13.3. klo 19.08 Italiassa yhden vuorokauden ennätys koronaviruskuolemissa

Italiassa on kuollut 250 ihmistä yhden vuorokauden aikana koronavirukseen, kertoo italialainen viranomainen uutistoimisto AFP:lle. Tämä on ennätysmäärä koronavirukseen kuolleita Italiassa. Koronatapauksia on tullut yhden vuorokauden aikana yli 2 500 lisää.

Lähde: AFP

Italian Lombardiaan on pystytetty väliaikaisia tiloja epäillyille koronaviruspotilaille.
Italian Lombardiaan on pystytetty väliaikaisia tiloja epäillyille koronaviruspotilaille. Kuva: Miguel Medina / AFP

13.3. klo 19.01 Mehiläinen aloittaa koronaviruksen drive-in-testauksen

Terveysyhtiö Mehiläinen kertoo aloittavansa koronavirustestien näytteenoton drive-in-testausasemilla ensi maanantaina.

Näytteitä otetaan kahdeksalla paikkakunnalla: Espoossa, Kaarinassa, Nokialla, Oulussa, Lahdessa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Vaasassa.

Ensi vaiheessa koronatestejä tehdään sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöille. Myöhemmin testausta on tarkoitus laajentaa muihinkin ryhmiin.

Koronavirustestien aloittamisella Mehiläinen haluaa purkaa painetta ja vapauttaa julkisen sektorin resursseja näytteenotossa.

Testejä tehdään Mehiläisen näytteenottopaikoilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n määrittelemien oirekriteerien täyttyessä.

Toinen yksityinen terveysyhtiö Terveystalo aloitti jo torstaina omat koronatestinsä Helsingissä Alppikadulla. Terveystalo aikoo perustaa testauspisteitä myös muihin kaupunkeihin.

Lähde: STT

13.3. klo 18.54: Kosovossa ensimmäiset koronavirustapaukset

Kosovossa on vahvistettu ensimmäiset koronavirustapaukset. Toinen tartunnan saanut on Italian kansalainen ja toinen kosovolainen, kertoo Kosovon terveysministeri.

Lähde: Reuters

13.3. klo 18.53: Kreikka sulkee ostoskeskukset, kahvilat ja baarit

Kreikka sulkee kaikki ostoskeskukset, kahvilat ja baarit estääkseen koronaviruksen leviämistä, Kreikan terveysviranomaiset kertovat. Päätös tehtiin sen jälkeen, kun vahvistettujen koronavirustapausten määrä Kreikassa nousi 190:een. Ruokakaupat ja apteekit pysyvät yhä auki.

Lähde: Reuters

13.3. klo 18.48: Louisianan esivaaleja siirretään koronaviruksen takia

Yhdysvalloissa Louisianan osavaltio lykkää demokraatti- ja republikaanipuolueen presidentinvaalien esivaaleja, kertoo uutiskanava CNBC. Esivaalit oli tarkoitus järjestää 4. huhtikuuta, mutta ne siirretään 20.:een kesäkuuta, kertoo uutistoimisto Reuters. Louisiana on ensimmäinen Yhdysvaltain osavaltio, joka siirtää demokraattien esivaaleja koronaviruksen takia.

Lähde: Reuters

13.3. klo 18.36 Katso tästä ohjeet koronaviruksen välttelyyn

Katso alle minuutissa kotikonstit tartunnan välttämiseen

13.3. klo 18.25 Ruotsissa ei tänä keväänä korkeakoulujen pääsykokeita

Ruotsissa ei järjestetä tänä keväänä ollenkaan korkeakoulujen pääsykokeita. Päätös on osa koronavirusepidemian aiheuttamia toimenpiteitä, joista maan hallitus kertoi perjantaina iltapäivällä. Yleistä koulujen sulkemista ei sen sijaan ole Ruotsissa luvassa.

Lähde: STT

13.3. klo 18.23 Koronakuolemien määrä Lombardiassa kasvoi noin 150:llä

Koronavirukseen kuolleiden määrä Italian Lombardian maakunnassa on kiivennyt 744:stä 890:een vuorokauden aikana. Asiasta kertoo kaksi erillistä luvuista perillä olevaa lähdettä.

Lähde: Reuters

13.3. klo 18.18 Britannia lykkää paikallisvaaleja

Britannian pääministeri Boris Johnson siirtää toukokuuksi suunniteltuja Britannian paikallisvaaleja vuodella koronaviruksen takia, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

13.3. klo 18.17 Eurooppa nyt pandemian keskus

Eurooppa on nyt koronaviruspandemian keskus, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO.

(Lähde: AP)

13.3. klo 18.05 Rikosseuraamuslaitos suosittaa vankien Skype-tapaamisia

Rikosseuraamuslaitoksessa harkitaan, järjestetäänkö kaikkia myönnettyjä tapaamisia ja toteutetaanko tai myönnetäänkö poistumislupia ja opinto- ja siviilityölupia. Yksiköiden johto tekee päätökset yksikkö- ja yksilökohtaisesti.

Tapaamiset ovat edelleen mahdollisia poliiseille ja asianajajille. Siirrot vankilasta toiseen on perusteltua tehdä vain silloin, kun ne ovat välttämättömiä. Avovankiloiden työtoimintaryhmien liikkumisen rajoittamista vankilan ulkopuolella arvioidaan myös tapauskohtaisesti.

Rikosseuraamuslaitoksessa suositellaan mahdollisuutta vankien ja heidän läheistensä Skype-tapaamisiin ja puheluihin.

13.3. klo 18.00 EU jäsenmaille: Älkää sulkeko sisärajoja yksipuolisesti

EU:n sisäministerit ohjeistavat jäsenmaat koskien EU:n Schengen-sisärajakäytäntöjä ja ulkorajojen turvaamista.

Komission kanta on se, että jäsenmaiden ei tule tehdä yksipuolisia päätöksiä rajojen sulkemisen tai kansalaisten liikkuvuuden estämisen suhteen sisärajoilla vaan kaikki tulee koordinoida yhteisesti.

EU:n tavoite on, että Schengen-rajat pysyvät mahdollisimman avoimina.

Jäsenmaat voivat järjestää terveystarkastuksia, jotka eivät ole virallisesti rajatarkastuksia, ilman komission lupaa. Rajatarkastuksista pitää tehdä ilmoitus.

Komissio on huolissaan talouden pyörien pysähtymisestä, sillä Schengen-rajojen yli ei kulje pelkästään tavaraa vaan runsaasti työvoimaa.

Omat kansalaiset on otettava rajan yli takaisin kaikissa tapauksissa. Komissio muistuttaa, että jäsenvaltioilla on myös velvollisuus auttaa toisen EU-maan kansalainen kotiin.

Sisäasioista vastaava komissaari Ylva Johansson on huolissaan rekkakuljetusten pysäyttämisestä rajoilla, koska silloin vaarannetaan esimerkiksi lääke- ja sairaalatarvikkeiden kuljettaminen tarvitsijoille.

EU:n ulkorajoilla on normaalien henkilötarkastusten lisäksi mahdollista tehdä terveystarkastuksia ja sairastuneilta kolmansien maiden kansalaisilta voidaan evätä pääsy EU:n alueelle.

Susanna Turunen, Yle, Bryssel

13.3. klo 17.54 Helsinki ei sulje kouluja tai päiväkoteja

Helsinki ei aio sulkea peruskouluja tai päiväkoteja. Pormestari Jan Vapaavuoren mukaan koulu kuuluu yhteiskunnan keskeisempiin toimintoihin, jota ei ilman raskaita perusteita lamaannuteta.

Helsingin kaupungin järjestämät yli 100 hengen tapahtumat perutaan toistaiseksi. Alle 100 hengen tapahtumissa suositellaan, että riskiryhmät otetaan huomioon. Helsingin suunnitelmista voit lukea lisää tästä artikkelista.

13.3. klo 17.54 Jair Bolsonarolla ei sittenkään koronavirusta

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro kumoaa uutisen, että hänellä olisi koronavirustartunta. Bolsonaro kirjoittaa Facebook-sivullaan, että koronavirustesti osoittautui negatiiviseksi. Tiedon vahvistaa Bolsonaron poika Eduardo Bolsonaro haastattelussa Fox Newsille. Brasilialaislehti O Día kirjoitti aiemmin, että Bolsonarolla olisi koronavirus.

Lähde: Reuters

Kuvassa illallista nauttivat Jair Bolsonaro ja Donald Trump.
Jair Bolsonaro tapasi Donald Trumpin Floridassa 7. maaliskuuta. Kuva: Jim Watson / AFP

13.3. klo 17.49 Turkki rajoittaa lentoja useista Euroopan maista

Turkki keskeyttää lennot Saksasta, Ranskasta, Espanjasta, Norjasta, Tanskasta, Belgiasta, Itävallasta, Ruotsista ja Alankomaista 17. huhtikuuta asti. Asiasta kertoo Turkin liikenneministeri.

Korjaus klo 18.14: Turkki keskeyttää lennot Ruotsista, ei Sveitsistä, kuten jutussa aiemmin luki.

(Lähde: Reuters)

13.3. klo 17.40 Britannian kuningatar Elisabet ja muut kuninkaalliset peruvat menojaan

Britannian kuningatar Elisabet II:n ensi viikolle sovittuja julkisia esiintymisiä on peruttu, ilmoittaa Buckinghamin palatsi. Tiedotteen mukaan viralliset audienssit kuningattaren luona jatkuvat.

Norjassa kuningas Harald V, joitain hänen perheenjäseniään ja maan hallituksen jäseniä on asetettu karanteeniin, sillä he ovat matkustelleet maan ulkopuolella viime viikkoina. Tanskan suosittu kuningatar Margareeta II on peruuttanut kaikki 80-vuotispäivilleen kaavaillut juhlallisuudet ensi kuussa.

Lähteet: AFP, Reuters, AP

13.3. klo 17.32 Raitiovaununkuljettajat rajoittavat asiakaspalvelua Helsingissä

HKL kertoo pyrkivänsä suojaamaan raitiovaununkuljettajiaan koronavirustartunnoilta rajoittamalla toistaiseksi kuljettajien tekemää asiakaspalvelua. HKL toivoo, että matkustajat välttäisivät oleskelua vaunun etuosassa. Toimenpiteiden tavoitteena on estää raitiovaunuliikenteen häiriintyminen mahdollisten sairastapausten seurauksena.

13.3. klo 17.32 Bloomberg: Yhdysvaltoihin kansallinen poikkeustila

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aikoo julistaa maahan kansallisen poikkeustilan, kertoo talousuutistoimisto Bloomberg viitaten asiasta perillä oleviin lähteisiin. Hätätila mahdollistaa laajemman avunannon liittovaltiolta osavaltioille ja paikallishallinnoille. Trumpin esikunta ilmoitti aiemmin, että presidentti pitää tiedotustilaisuuden kello 21 Suomen aikaa.

13.3. klo 17.30 Helsinki kertoo koronapäätöksistään

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori tiedottaa kaupungin uusimmista päätöksistä koronavirustilanteeseen liittyen klo 17.30.

Helsingin kaupunki on tehnyt tänään uusia päätöksiä, joilla pyritään toteuttamaan valtioneuvoston eilisiä linjauksia Helsingin arjessa. Suoraa lähetystä voit seurata täällä.

13.3. klo 17.25 Ministeriöt ohjeistavat vesilaitoksia varautumaan

Maa- ja metsätalousministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat antaneet vesihuoltolaitoksille ja niitä valvoville viranomaisille suositukset vesihuoltopalveluiden turvaamiseksi koronavirusepidemian varalta.

Ministeriöt kehottavat vesihuoltolaitoksia varmistamaan riittävät voimavarat vesihuollon kriittisten tehtävien hoitoon.

Ministeriöt kertovat tiedotteessaan, että tämän hetkisen tiedon mukaan uuden koronaviruksen leviämistä talousveden välityksellä ei pidetä todennäköisenä. Viruksesta ei myöskään arvioida aiheutuvan erityistä riskiä jätevedenpuhdistamolla työskenteleville.

13.3. klo 17.25 Pakistan sulkee maarajansa ja rajoittaa lentoja

Pakistan sulkee maarajansa ja rajoittaa kansainvälisiä lentoja 15 päivän ajan. Kansainväliset lennot keskitetään Karachin, Lahoren ja Islamabadin lentokentille, Pakistanin ulkoministeri kertoo. Pakistanissa on todettu 12 koronavirustapausta mutta ei yhtään viruksesta johtunutta kuolemaa.

Lähde: Reuters

13.3. klo 17.22 Venezuelassa kaksi koronavirustapausta

Venezuelassa on vahvistunut kaksi koronavirustapausta. Venezuela keskeyttää opetuksen kaikissa julkisissa ja yksityiskouluissa maanantaista alkaen.

Lähde: Reuters

13.3. klo 17.08 Hongkong asettaa Schengen-maista tulevat matkaajat karanteeniin

Hongkong asettaa kaikki Schengen-maista tulevat kahden viikon omaehtoiseen karanteeniin, erityishallintoalueen viranomaiset sanoivat lausunnossa perjantaina South China Morning Post -lehden mukaan. Lehti kirjoittaa, että Italian pahimmilta koronavirusalueilta tulevat joutuvat karanteeniin itsehallintoalueen tiloissa. Hongkongilaisia kehotettiin myös välttämään tarpeetonta matkustamista Euroopan maihin.

Korjaus 14.3. klo 16.45: Tarkennettu, että kyseessä on omaehtoinen karanteeni.

Lähde: Reuters

13.3. klo 17.05 VR:n asiakaspalvelu pahasti ruuhkautunut

VR kertoo, että sen asiakaspalvelu on erittäin ruuhkautunut koronavirustilanteen takia. Yhtiö kertoo, että matkustajat voivat muuttaa matkansa ajankohdan yli kahden viikon päähän maksutta. Matkakohteen ja matkustusluokan pitää pysyä samoina. Alle kahden viikon päähän tehtäviin matkojen muutoksiin pätevät normaalit muutosehdot.

13.3. klo 16.54 Espanja julistaa hätätilan, tartuntojen määrä noussut rajusti

Espanjaan julistetaan lauantaina hätätila 15 päiväksi koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kertoi Espanjan pääministeri Pedro Sánchez tiedotustilaisuudessa.

Hätätilajulistuksen sinetöi Espanjan hallitus lauantaisessa istunnossaan.

Sánchezin mukaan hätätila takaa, että Espanjalla on parhaat mahdollisuudet koronaviruksen voittamiseksi. Hallitus voi silloin tehdä tarvittavia päätöksiä hyvin nopeasti.

Hätätilan aikana viranomaiset voivat esimerkiksi rajoittaa liikkumista, säännöstellä tiettyjä tarvikkeita ja määrätä rangaistuksia sääntöjen noudattamatta jättämisestä.

– Voitto riippuu meistä jokaisesta. Meiltä menee viikkoja ja tämä tulee olemaan hyvin vaikeaa. Jos toimimme yhdessä ja jokainen tekee osuutensa, voitamme viruksen, Sánchez sanoi.

Aiemmin päivällä Espanjan terveysministeriö kertoi, että koronavirustartuntojen määrä on noussut rajusti. Vahvistettuja virustartuntoja on nyt yli 4 200. Tautiin kuolleiden määrä nousi noin 50 prosentilla 120:een tapaukseen.

– Emme voi sulkea pois sitä vaihtoehtoa, että ensi viikolla tartuntojen määrä saattaa nousta 10 000:een, Sánchez sanoi.

Espanjaan on julistettu hätätila kerran aiemmin demokratian aikana. Vuonna 2010 José Luis Rodríguez Zapateron hallitus julisti hätätilan, kun Espanjan lennonjohtajat menivät lakkoon.

13.3. klo 16.50 Islanti sulkee lukioita ja yliopistoja sekä rajoittaa kokoontumisia

Islannin hallitus ilmoitti perjantaina kieltävänsä yli sadan henkilön kokoontumiset. Kielto ei koske maan satamia tai lento-asemia. Yliopistot ja lukiot sulkevat ovensa Islannissa kuukaudeksi viruksen leviämisen takia.

Lähde: Reuters

13.3. klo 16.33 Jääkiekon SM-liigakausi päättyy välittömästi

Jääkiekon SM-liigakausi on päätetty keskeyttää. Suomen hallituksen torstaina antama suositus yli 500 hengen tapahtumien perumisesta tyhjensi liigahallit yleisöstä torstaina. Suomen mestaruus jää jakamatta kaudella 2019–2020.

13.3. klo 16.29 Työministeri Haatainen: Hamstraamiseen ei tarvetta

Kansalaisten ei tarvitse hankkia tavanomaista enempää elintarvikkeita tai hygieniatuotteita, kirjoittaa työministeri Tuula Haatainen (sd.) blogissaan.

Haataisen mukaan päivittäistavarakauppa toimii normaalisti, eikä logistiikassa, teollisuudessa tai toimituksissa ole häiriöitä.

Haatainen toteaa, että ihmiset ovat ymmärrettävästi huolissaan koronaviruksesta. Hänen mukaansa liialliseen elintarvikkeiden säilyttämiseen ei kuitenkaan ole aihetta.

Lähde: STT

13.3. klo 16.28 Millainen on Venäjän koronavirustilanne?

Venäjän viranomaiset ovat tällä hetkellä vahvistaneet maassa 45 koronavirustartuntaa. Tartuntojen pieni määrä herättää kummastusta.

Lue lisää aiheesta: Venäjän koronavirustartuntojen pieni määrä ihmetyttää – Maan media väittää valheellisesti, että presidentti Niinistö kiittää Venäjän toimia

13.3. klo 16.15 Saksassa yhä useampi alue ilmoittaa koulujen sulkemisesta

Suurin osa saksalaiskouluista suljetaan maanantaista alkaen. Tähän mennessä kymmenen Saksan 16 osavaltiosta on ilmoittanut koulujen sulkemisesta.

Viimeisimpänä koulusuluista ilmoitti Nordrhein-Westfalen, joka on asukasluvultaan Saksan suurin osavaltio. Myös Berliini ja Baijeri ovat ilmoittaneet koulujen sulkemisista.

Lähde: STT, Reuters

13.3. klo 16.03 KRP Twitterissä: Huijarit hyödyntävät koronatilannetta ja valesivustoja

Keskusrikospoliisi kehottaa suomalaisia varmistamaan verkkopalveluiden aitouden ja tukeutumaan koronatietoja etsittäessä tarvittaessa viranomaisten palveluihin.

– Korona tarttuu pisarana ja haittaohjelma bitteinä. Huijarit hyödyntävät koronatilannetta ja pyrkivät tartuttamaan haittaohjelmia valesivustojen ja sovelluksien kautta, KRP kirjoittaa tviitissään.

13.3. klo 15.54 Lehti: Bolsonarolla koronavirustartunta ensimmäisessä testissä

Brasilian presidentillä Jair Bolsonarolla on todettu koronavirustartunta ensimmäisessä testissä, kirjoittaa brasilialainen sanomalehti O Dia. Bolsonaro odottaa tulosta toisesta testistä, joka vahvistaa, onko hänellä tartunta vai ei. Bolsonaron viestintäpäälliköllä oli todettu koronavirustartunta sen jälkeen, kun seurue vieraili Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin luona Floridassa.

13.3. klo 15.51 Kaikkia koronavirusepäilyjä ei enää testata Suomessa

Osa sairaanhoitopiireistä ei enää testaa jokaista koronavirusepäilyä. Muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri sekä Kuopion yliopistollinen sairaala ovat ilmoittaneet rajoituksista.

Jos hyväkuntoisella henkilöllä on hengitystieoireita, hänen ei enää tule soittaa päivystysnumeroihin. Ohjeena on pysytellä kotona ja noudattaa yleisiä hengitystieinfektion kotihoito-ohjeita.

13.3. klo 15.50 Ukraina sulkee rajansa kahdeksi viikoksi

Ukraina on ilmoittanut sulkevansa rajat ulkomaalaisilta ainakin kahdeksi viikoksi estääkseen koronaviruksen leviämistä. Rajoitus astuu voimaan 48 tunnin kuluttua.

Lähde: STT

13.3. klo 15.44 Ensimmäinen tartunta puolustusvoimissa

Puolustusvoimissa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta. Sairastunut on henkilökuntaan kuuluva sotilas, kertoo puolustusvoimat tiedotteessa.

Puolustusvoimien mukaan sairastunut on toistaiseksi eristyksessä kotonaan. Kaikki sairastuneen kanssa lähikontaktissa olleet neljä ihmistä on tavoitettu ja he ovat etätöissä.

13.3. klo 15.36 RKP:n puoluekokous perutaan

RKP peruu puoluekokouksensa koronan takia, puolue kertoo tiedotteessa. RKP:n puoluekokous oli tarkoitus järjestää Vantaalla 15.–17. toukokuuta. Samalla RKP peruu myös puoluevaltuustokokouksensa, joka oli määrä järjestää 4.–5. huhtikuuta.

RKP:n mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että puoluekokous voidaan järjestää aikaisintaan syyskuussa. Puoluehallitus seuraa tilannetta ja kutsuu puoluekokoukseen, kun tilanne niin sallii.

Lähde: STT

13.3. klo 15.34 Oletko sairastunut koronavirukseen?

Yle Uutiset etsii haastateltavaksi koronavirukseen sairastunutta henkilöä. Haastattelu on mahdollista antaa anonyymisti.

Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: helsinki@yle.fi

13.3. klo 15.13 Koronavirus levisi Afrikassa uusiin maihin

Koronavirus leviää nyt myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, jossa useat maat ovat tähän asti välttyneet tartunnoilta. Kenia ja Etiopia ovat ilmoittaneet ensimmäisistä koronavirustapauksista. Keniassa sairastunut on nainen, joka oli palannut Nairobiin Yhdysvalloista ja Etiopiassa sairastunut Japanin kansalainen Addis Abebassa. Sudanissa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta ja samalla -kuolema. Koronavirukseen sairastunut mies kuoli torstaina, kertoo Sudanin terveysministeriö. Myös Länsi-Afrikan Guineassa on todettu koronavirustartunta Euroopan unionin delegaation työntekijällä.

13.3. klo 15.10 Valtiovarainministeriöön perustettiin koronavirusryhmä

Valtiovarainmininisteri Katri Kulmuni (kesk.) on perustanut ministeriöön työryhmän, joka vastaa koronaviruksen hoitoon liittyvien talouskysymysten valmistelusta. Ryhmän puheenjohtajana toimii kehitys- ja hallintojohtaja Juha Majanen.

13.3. klo 14.55 Yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan

Aluehallintovirastot ovat vahvistaneet hallituksen suosituksen isojen yleisötilaisuuksien perumisesta. Yli 500 hengen yleisötilaisuudet sisä- ja ulkotiloissa kielletään uuden koronaviruksen aiheuttaman taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Määräys on voimassa heti ja kestää tässä vaiheessa 12.4.2020 saakka.

Ilmastomarssi Helsingissä maaliskuussa 2019.
Lähes tasan vuosi sitten, 15. maaliskuuta 2019, sadat ihmiset marssivat Helsingissä pikaisten ilmastotoimien puolesta. Kuva: Kimmo Brandt / AOP

13.3. klo 14.52 EU kertoi tukitoimista

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin mukaan EU:n valtiontukisäädösten sekä vakaus- ja kasvusopimuksen kaikkia mahdollisia joustomahdollisuuksia käytetään koronaviruksen talousvaikutuksiin vastaamiseksi. Yle seuraa koronatilanteen talousvaikutuksia hetki hetkeltä täällä.

13.3. klo 14.39 Iranissa turvallisuusjoukot määrätty tyhjentämään katuja

Iranissa turvallisuusjoukot on määrätty tyhjentämään maan kadut ja kaupat ihmisistä kuluvan vuorokauden aikana koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Asiasta ilmoitti asevoimien johtaja.

Lähteet: Reuters, AFP

13.3. klo 14.30 Apteekkariliitto ohjeistanut apteekkeja rajoittamaan kipu- ja kuumelääkkeiden myyntimääriä

Kipu- ja kuumelääkkeiden kysyntä on kasvanut apteekeissa. Apteekkariliitto ohjeisti aamupäivällä apteekkeja rajoittamaan kipu- ja kuumelääkkeiden myyntimääriä saatavuuden varmistamiseksi. Apteekkariliiton mukaan lääkkeiden hamstraamiseen ei ole syytä. Liiton apteekeille tekemän kyselyn mukaan kipu- ja kuumelääkkeiden varastot riittävät lähes kaikissa kyselyyn vastanneissa apteekeissa seuraavaan lääketukun toimitukseen saakka.

13.3 klo 14.23 Katso animaatiosta, kuinka koronavirus levisi Euroopassa

Animaatio näyttää vahvistettujen koronavirustartuntojen lukumäärät tammikuun 22. ja maaliskuun 12. päivän välillä. Animaation tiedot perustuvat maailman terveysjärjestö WHO:n dataan, jota on täydennetty Johns Hopkins -yliopiston tiedoilla.

13.3. klo 14.19 Eduskunnan kirjasto suljetaan

Eduskunnan kirjasto suljetaan toistaiseksi ulkopuolisilta kävijöiltä 13.3. alkaen. Varapuhemies Antti Rinne (sd.) päätti asiasta perjantaina 13. maaliskuuta.

13.3. klo 14.10 EU:lta puuttuu viruksen taltuttamisessa yhteinen linja

Euroopan hallitukset eivät ole toisistaan juuri piitanneet koronaviruksen leviämisen taltuttamisessa. Ne ovat toimineet osin omapäisesti, mikä voi jopa haitata viruksen torjuntaa.

Lue lisää: Miten taloutta pidetään pystyssä, jos ihmiset jäävät koteihinsa? EU-maat toimivat epidemian hoidossa jopa toisiaan vastaan

13.3. klo 13.52 Aurinkomatkat peruu kaikki matkansa ajalta 13.3.–12.4.

Aurinkomatkat peruu uuden koronaviruksen takia kaikki pakettimatkat, kaupunkilomat sekä Finnair Holidays -matkat ajalta 13.3.–12.4. Yhtiö palauttaa matkan hinnan asiakkaille. Muutos ei koske jo kohteessa olevia asiakkaita. Lue lisää täältä.

13.3. klo 13.29 Jalkapallosarjat tauolle Englannissa

Englannin huipputason jalkapallosarjat on keskeytetty ainakin 3. huhtikuuta asti koronaviruksen vuoksi. Lue lisää täältä.

13.3. klo 13.23 Katso Ylen erikoislähetys kello 15.06 – mikä on koronavirustilanne meillä ja maailmalla?

Ylen erikoislähetys käsittelee koronavirustilannetta meillä ja maailmalla TV1:ssä ja verkossa kello 15.06 alkaen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi tänään 51 uudesta koronavirustartunnasta. Nyt tartuntoja on koko maassa 155.

Erikoislähetyksessä käydään läpi, miten koronavirustilanne vaikuttaa ihmisten elämään Haaparannassa ja poikkeustilan julistaneessa Virossa. Voit kuunnella lähetystä suorana myös Yle Radio Suomessa.

13.3. klo 13.23 Tšekki aikoo kieltää kansalaistensa matkustamisen ulkomaille

Tšekki on kieltämässä kansalaisiltaan matkustamisen ulkomaille. Sisäministeri Jan Hamáčekin mukaan kielto ei koske ihmisiä, jotka työskentelevät naapurimaissa lähellä maiden rajaa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, milloin matkustuskielto alkaa. Tšekki kertoi hetki sitten maahantulorajoituksista riskialueilta matkustaville turisteille. Nyt Tšekki ilmoitti suunnitelmista, joiden mukaan kaikkien muiden maiden kansalaisten matkustaminen maahan kielletään 16. maaliskuuta alkaen. Kielto ei koske niitä, joilla on asumislupa tai lupa lyhyempään maassaoloon.

Lähteet: Reuters, AFP

Kuvassa on hengityssuojainta käyttäviä turisteja Prahassa.
Prahan läpi virtaavan Vltava-joen rannalla oli torstaina turisteja, jotka käyttivät hengityssuojaimia. Kuva: Michal Cizek / AFP

13.3. klo 12.56 Iranissa koronavirustartuntojen määrä nousi

Iranissa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut 11 364:ään, kertovat paikalliset terveysviranomaiset valtion televisiokanavan mukaan. Tautiin kuolleita on Iranissa nyt 514.

Lähde: Reuters

13.3. klo 12.43 Kiinassa ensimmäinen vahvistettu koronavirustapaus ehkä jo marraskuussa

Kiinassa on selvitetty ensimmäisiä koronavirustapauksia. Ensimmäinen vahvistettu koronavirustartunta voidaan jäljittää marraskuun 17. päivään, uutisoi hongkongilainen sanomalehti South China Morning Post. Lehden tiedot perustuvat kiinalaishallinnon vielä julkaisemattomaan dataan.

Tähän mennessä Kiinan viranomaiset ovat tunnistaneet ainakin 266 viime vuoden puolella tartunnan saanutta ihmistä. Vaikka varhaisia tartuntoja on saatu selville, viranomaiset eivät vielä tiedä, kuka on koronavirusepidemian ensimmäinen tartunnan saanut henkilö.

Asiasta on uutisoinut muun muassa myös The Guardian.

13.3. klo 12.37 Ylioppilaskokeiden aikataulu muuttui

Kolmannelle tutkintoviikolle sijoitetut koepäivät siirretään jo toiselle koeviikolle. Koepäivät tiivistetään niin, että uskonnon, elämänkatsomustiedon, yhteiskuntaopin, kemiaa, maantieteen, terveystiedon, psykologian, filosofian, historian, fysiikan ja biologian koepäivät ovat viikkoa aiempaa ilmoitusta ennen eli 17. maaliskuuta ja 19. maaliskuuta.

13.3. klo 12.33 Poliisi vartioi suomalaisomisteista käsidesitehdasta Tanskassa

Tanskan suojelupoliisi on arvioinut Tanskan Fynin saarella sijaitsevan suomalaisen KiiltoClean Oy:n käsidesitehtaan niin tärkeäksi kohteeksi, että sen poliisivartiointia on tehostettu. Poliisi partioi nyt tavallista enemmän tehtaan lähistöllä.

Kovan kysynnän vuoksi tehtaalla tehdään käsidesiä ympäri vuorokauden.

Tehtaalta lähtee viikossa 200 000–250 000 litraa käsidesiä. Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan esimerkiksi norjalaiset yksityishenkilöt soittelevat nyt tehtaalle saadakseen itselleen käsidesiä.

13.3. klo 11.58 Kreml vetoaa toimittajiin Putinin suojelemiseksi koronalta

Kreml vetoaa toimittajiin, jotta nämä eivät osallistuisi presidentti Vladimir Putinin tilaisuuksiin, mikäli he tuntevat olonsa vähänkään sairaaksi. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kieltäytyy kommentoimasta sitä, onko Putinille tehty koronavirustesti.

Lähde: Reuters

13.3. klo 11.57 Useat Yhdysvaltain osavaltiot sulkevat koulujaan

Ainakin kuudessa Yhdysvaltain osavaltiossa on päätetty sulkea koulut koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Ohio, Michigan, Oregon, Maryland, Kentucky ja New Mexico sulkevat koulut maanantaina kahdeksi viikoksi.

Lähde: AFP

13.3. klo 11.56 Romanian pääministeri koronakaranteenissa

Romanian pääministeri Ludovic Orban on koronakaranteenissa. Orban on ollut tekemisissä koronavirukseen sairastuneen poliitikon kanssa.

Lähde: Reuters

13.3. klo 11.51 Viron-toimittajalta: Viroon on julistettu poikkeustila – kaikki oppilaitokset suljetaan maanantaista alkaen

Myöhään torstai-iltana Viron hallitus julisti maahan poikkeustilan, kertoo Ylen Viron-toimittaja Silja Massa.

Kaikki maan koulut ja yliopistot suljetaan maanantaista alkaen. Opetus tapahtuu etä- ja kotiopetuksena.

Myös kaikki Viron teatterit, elokuvateatterit ja museot on suljettu toukokuun alkuun saakka. Lisäksi yli 100 hengen yleisötapahtumat, konferenssit, konsertit, urheilukilpailut ja muut julkiset kokoontumiset on kielletty.

Asialistalla on ollut myös koko Saarenmaan maakunnan laajuinen karanteeni. Ensimmäiset maan sisäiset tartunnat tapahtuivat nimenomaan Saarenmaalla.

Laivaliikenne Helsingin ja Tallinnan välillä kulkee toistaiseksi normaalisti risteilyjä lukuunottamatta.

Rajoille tulee kuitenkin terveydentilan tarkastus. Ulkomailta tulevat joutuvat selvittämään lomakkeella, mistä ovat tulossa. Rajaviranomaisilla on oikeus määrätä matkustaja karanteeniin.

Tällä hetkellä Virossa on diagnosoitu 41 koronavirustartuntaa.

Myös muut Baltian maat, Latvia ja Liettua, ovat poikkeustilassa.

13.3. klo 11.28 Suomessa todettu 51 uutta tartuntaa

Suomessa on todettu 51 uutta koronavirustartuntaa, ja tartuntoja on perjantaiaamupäivään mennessä todettu yhteensä 155, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

13.3. klo 11.04 HUS ja Tays rajoittavat vierailuja

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS kertoo rajoittavansa potilashoidon yksiköissä. Vierailla saa vain, jos ei ole mitään lieviäkään tartuntataudin oireita. Myös Tays kertoo rajoittavansa vierailijat sairaaloissa vain lähiomaisiin. Taysin mukaan ensi viikon jälkeen myös kiireetöntä hoitoa vähennetään asteittain.

13.3. klo 11.03 “Se olisi katastrofi” – syyrialaislääkäri pelkää taudin leviävän sodan repimään Idlibiin

Asiantuntijat arvioivat koronaviruksen vaikutukset katastrofaalisiksi seuduilla, joille on pakkautunut paljon ihmisiä kestämättömiin olosuhteisiin. Taudin leviämistä pelätään myös sodan runtelemassa Syyrian Idlibin maakunnassa, jonne on pakkautunut jopa miljoona sisäistä pakolaista.

Huhumylly Syyrian kymmenistä koronatartunnoista pyörii villisti. Al-Assadin hallinto on kiistänyt tartuntaväitteet. Yle haastatteli lääkäriä Idlibin pohjoisosista.

– Mikä tahansa epidemia tällä alueella olisi katastrofi, arvioi syyrialaislääkäri Sameeh Gaddour.

Lue koko juttu tästä.

Syyrialainen lääkäri Sameeh Qaddour
Syyrialainen lääkäri Sameeh Qaddour Kuva: Sameeh Qaddour

13.3. klo 11.01 Tšekki julisti valmiustilan koronaviruksen takia

Tšekki ilmoitti tänään julistavansa valmiustilan seuraavan kuukauden ajaksi koronaviruksen takia.

Maa ilmoitti sulkevansa rajansa korkean koronavirusriskin maista tulevilta matkustajilta. Tämän lisäksi Tšekki vaatii, että jokainen korkean koronavirusriskin maasta palaava asettaa itsensä kotikaranteeniin. Tšekki on listannut korkean virusriskin alueeksi 15 valtioita. Niiden joukossa ovat muun muassa naapurimaat Saksa ja Itävalta, mutta myös Yhdysvallat ja Japani. Aiemmin vaatimus kotikaranteenista oli voimassa vain Italiasta palaaville.

Tämän lisäksi yli 30 henkilön kulttuuri- ja urheilutapahtumat sekä uskonnolliset tapahtumat kielletään. Myös ravintoloissa asiointi iltakahdeksan jälkeen kielletään.

Lähde: Reuters

13.3. klo 10.38 Berliinissä suljetaan kouluja ja rajoitetaan liikennettä

Saksassa Berliinin kaupungissa aletaan ensi viikon alusta rajoittaa asteittain julkista liikennettä. Tarkoituksena on ajaa vain tarvittavat vuorot. Tämän lisäksi Berliinissä suunnitellaan myös päiväkotien ja koulujen sulkemista ensi viikosta alkaen, kertoo telvisioyhtiö NTV.

Tämän lisäksi myös Baijerin osavaltiossa eteläisessä Saksassa suljetaan kaikki koulut ja päiväkodit ensi viikon maanantaista alkaen. Ne pysyvät suljettuina 6. huhtikuuta saakka, kertoo saksalainen uutistoimisto DPA.

Lähde: Reuters

13.3. klo 9.55 Australian sisäministeri sairastui koronavirukseen

Australian sisäministeri Peter Dutton on sairastunut koronavirukseen. Australialaismedian mukaan ministeri on sairaalahoidossa. Hän kuvailee oireitaan lieviksi. Dutton sanoo kärsivänsä kuumeesta ja kipeästä kurkusta.

Tiistaina Dutton istui useita tunteja kokouksessa pääministeri Scott Morrisonin ja useiden muiden ministereiden kanssa.

Dutton palasi vastikään Washingtonista, jossa hän tapasi Yhdysvaltain oikeusministerin William Barrin.

Lähteet: AFP, Reuters

13.3. klo 9.55 THL järjestää tiedotustilaisuuden Suomen koronatilanteesta

THL järjestää tiedotustilaisuuden, jossa päivitetään koronavirustilannetta maailmalla ja Suomessa.

Taudin leviäminen Europassa on kiihtynyt ja tilanteen odotetaan muuttuvan epidemiaksi Suomessakin lähiaikoina. THL:n tilaisuudessa annetaan myös neuvoja siihen, kuinka kansalaisten kannattaa toimia taudin levitessä.

13.3. klo 9.10 Useat Latinalaisen Amerikan maat keskeyttävät lentoliikenteen Eurooppaan

Useat Latinalaisen Amerikan maat keskeyttävät lentoliikenteen Eurooppaan koronaviruspandemian vuoksi. Lentorajoituksista ovat ilmoittaneet Venezuela, Bolivia, Paraguay ja Peru, joka kielsi myös lennot Aasiasta.

Lisäksi Argentiina on ilmoittanut rajoittavansa lentoja pahiten koronaviruksesta kärsiviin maihin kuukauden ajaksi, maita kuitenkaan nimeämättä. Argentiina myös julisti vuoden pituisen terveydenhuollon hätätilan.

Viime lauantaina Argentiina kertoi ensimmäisenä alueen maana koronaviruksen aiheuttamasta kuolemasta. Latinalaisen Amerikan alueella koronaviruksen lukemat ovat vielä matalia, mutta ne ovat kasvussa.

Alueen 15:ssä eri maassa on todettu yli 250 tartuntaa ja kolme kuolemaa, joista tuorein oli 52-vuotias nainen Guyanassa.

Alueen suurin lentoyhtiö Latam on ilmoittanut peruvansa kolmanneksen kansainvälisestä liikenteestään kahden kuukauden ajaksi.

Lähteet: AFP, STT

13.3. klo 9.07 Katso tästä ohjeet koronaviruksen välttelyyn

Katso alle minuutissa kotikonstit tartunnan välttämiseen

13.3. klo 8.55 South China Morning Post: Kiinassa ensimmäinen koronatapaus jo 17. marraskuuta

Kiinan Hubein maakunnassa havaittiin ensimmäinen koronavirustapaus aiemmin tiedettyä aikaisemmin, kirjoittaa South China Morning Post -lehti. Lehden näkemien kiinalaisten viranomaisasiakirjojen mukaan 55-vuotias Hubein maakunnan asukas sairastui jo 17. marraskuuta.

Kaikkiaan Kiinan viranomaiset ovat rekisteröineet lehden mukaan ainakin 266 potilasta, jotka sairastuivat koronaan jo viime vuoden puolella.

Lääkäreiden sanotaan ymmärtäneen kyseessä olleen uudenlaisen viruksen vasta joulukuun lopulla.

13.3. klo 8.50. Suomalaiskoulut kiinni Espanjassa

Espanjassa Andalusian maakuntahallituksen päätös keskeyttää kaikkien koulujen toiminta tarkoittaa myös Aurinkorannikon suomalaisen koulun sulkemista. Myös Fuengirolan Kotikoulu ja pienille lapsille tarkoitettu päiväkerho Tuiskula laittavat ovet toistaiseksi kiinnni.

13.3. klo 8.41 HUS: Sairaanhoitajalla koronavirustartunta, 33 altistunut

Nuorisopsykiatriassa työskentelevällä sairaanhoitajalla on todettu koronavirustartunta, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS. Tartunta todettiin eilen. HUSin mukaan tartunnalle on altistunut 33 työntekijää, ja he ovat kotikaranteenissa. Potilaita ei ole altistunut tartunnalle. HUS:in mukaan alueella todettiin torstaina 23 uutta tapausta. Yhteensä koronavirustartuntoja on HUS:in alueella 69.

13.3. klo 8.25 Ministeri perusteli, miksi kouluja ei suljeta

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) mukaan nykyisenkin lain puitteissa koulujen sulkeminen on mahdollista ja näin on jo tehtykin. Hallistus kertoi eilen, että yli 500 ihmisen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Ministerin mukaan tilanne elää koko ajan ja hallitus tarkastelee asiaa päivittäin.

– Siinä mielessä koulut ja päiväkodit suhteutuvat eri tavalla yleisötilaisuuksiin, koska koulussa lapset ovat luokissa ja päiväkodeissa omissa ryhmissään. Varmasti suositusten mukaista olisi, että yhteisiä koulun tilaisuuksia ei koronan aikaan järjestettäisi.

Ministeri Pekonen sanoi Ylen aamun haastattelussa, että hallitus ja koko eduskunta on valmis tarvittaessa järeämpiin toimiin.

13.3. klo 8.18 Ylen kirjeenvaihtaja kertoo Saksan toimista koronaviruksen kuriin laittamiseksi

Suomi ja Ruotsi ovat Saksan linjoilla. Yleistä koulujen sulkemista ei ole vielä julistettu. Saksassa tilanne elää ja koulujen sulkemisista päätetään osavaltioittain. Lapset on haluttu pitää kouluissa, jotta esimerkiksi lääkärit pääsevät töihin ja jotta lapsia ei viedä isovanhemmille.

13.3. klo 7.50 Hyvinkään Pohjoispuiston koulun oppilaita ja henkilöstöä karanteeniin

Koululaisia ja henkilökuntaa on laitettu karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi, kertoo Hyvinkään kaupunki tiedotteessaan. Pohjoispuiston koulun henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä on todettu koronavirustartunta torstaina 12.3. Tartunta on peräisin epidemia-alueelta Itävallasta. Tartunnan saanut on hyväkuntoinen ja kotihoidossa. Karnateenissa on noin 30 henkilöä kahden viikon ajan. Koulua ei suljeta.

13.3. klo 7.30 Norjan poliisiasemilla asioimista rajoitetaan

Norjan poliisiasemille ei enää päästetä ei-kriittisiksi luokiteltuja asioita hoitavia ihmisiä. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi passien noutaminen, löytötavaroiden toimittaminen ja aselupien hakeminen.

Norjan yleisradioyhtiön NRK:n mukaan poliisiasemat pysyvät suljettuina yleisöltä ainakin kaksi viikkoa.

13.3. klo 7.15 Tanskan parlamentin hyväksymä pikalaki antaa luvan pakkotoimiin

Tanskan parlamentti päätti torstai-iltana antaa maan viranomaisille uusia valtuuksia koronaviruksen torjunnan tehostamiseksi. Pikavauhtia säädetty laki sai kaikkien puolueiden tuen, kertoo Tanskan yleisradioyhtiö DR.

Nyt ihmisiä voidaan esimerkiksi pakottaa ottamaan rokote ja koronavirukseen sairastuneet voidaan pakottaa karanteeniin, uutisoi Politiken-lehti.

13.3. klo 7.00 Mount Everest suljetaan kiipeilijöiltä viruksen vuoksi

Sekä Kiina että Nepal ovat päättäneet kieltää Mount Everestille kiipeämisen koronaviruksen vuoksi. Nepal on päättänyt perua kaikki myönnetyt kiipeilyluvat ja lopettaa turistiviisumien myöntämisen.

Viime vuonna Mount Everestille kiipesi enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin, yhteensä 885 kiipeilijää. Kiipeilyturismi on Nepalissa merkittävä tulonlähde.

Lähde: AFP

13.3. klo 6.47 Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja: Trump on näyttäytynyt neuvottomana ensimmäistä kertaa Valkoisessa talossa

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on koronaviruksen vuoksi törmännyt kolmeen vastustajaan, jotka eivät taivu. Trump ei saa markkinoita rauhoitettua, koska koronavirus leviää hallitsemattomasti, arvioi Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

Voit lukea koko arvion täältä.

13.3. klo 6.25 Australia suosittelee yli 500 hengen tilaisuuksien perumista, mutta pitää koulut auki

Australian hallitus suosittelee, ettei maassa järjestettäisi yli 500 hengen tilaisuuksia koronaviruksen vuoksi.

Pääministeri Scott Morrisonin mukaan koulut ja yliopistot jatkavat kuitenkin toimintaansa normaalisti. Myös lentokentät ja julkinen liikenne jatkavat normaalia toimintaansa.

Morrison suosittelee, että australialaiset harkitsevat ulkomaille matkustamisen tarpeellisuutta.

Lähde: Reuters

13.3. klo 6.17 Etelä-Koreassa uudet koronavirustartunnat vähenemään päin

Etelä-Koreassa on todettu vähemmän uusia koronavirustartuntoja kuin samana päivänä on päässyt pois potilaita sairaalasta. Maassa vahvistettiin 110 uutta koronavirustartuntaa sitten torstain. Se on alhaisin luku kolmeen viikkoon.

Lähes 180 viruksesta toipunutta potilasta pääsi pois sairaalahoidosta samana päivänä. Etelä-Koreassa on todettu lähes 8 000 koronavirustartuntaa.

Koko maailmassa on Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yli 125 000 tartuntaa. Uutiskanava CNN kertoo, että ainakin 60 000 ihmistä on jo toipunut viruksen aiheuttamista oireista.

Lähteet: STT, AFP

13.3. klo 6.13 Ranska järjestää kuntavaalit koronasta huolimatta

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mukaan Ranskan sunnuntaiset vaalit järjestetään koronaviruksesta huolimatta. Viruksen leviämistä äänestyspaikoilla pyritään estämään monenlaisten varotoimien avulla. Ihmisiä kehotetaan esimerkiksi pitämään toisiin äänestäjiin ja vaalivirkailijoihin vähintään yhden metrin turvaväli.

Äänestäjiä kannustetaan ottamaan äänestyspaikoille omat kynät mukaan vaalilipukkeen täyttämistä varten. Lisäksi heitä pyydetään pesemään kädet ennen ja jälkeen äänestämisen. Voit lukea Ylen Pariisissa olevan toimittajan kirjoittaman artikkelin vaaleista täältä.

13.3. klo 6.05 Aasian pörssit syöksyssä heti avauksessa

Perjantain pörssipäivä avautui Aasiassa ja Australiassa synkissä tunnelmissa. Japanissa Tokion Nikkei-indeksi kävi 1,5 tunnin kaupankäynnin jälkeen yli 10 prosentin laskussa.

Australiassa ja Hongkongissa keskeiset indeksit olivat yli seitsemän prosentin syöksyssä.

Etelä-Koreassa kaupankäynti keskeytettiin hetkeksi, kun Kospi-indeksi oli pudonnut lähes seitsemän prosenttia.

Kiinassa Shanghain ja Shenzhenin keskeiset indeksit olivat yli neljän prosentin laskussa.

Koronaviruksen julistaminen pandemiaksi ja viruksen leviämisen estämiseksi asetetut laajat matkustuskiellot ovat viime päivinä saaneet pörssikurssit rajuun laskuun eri puolilla maailmaa.

Lähteet: STT, AFP

13.3. klo 4.17 Kanadan pääministerin vaimolla korona

Kanadan pääministerin Justin Trudeaun vaimolla on todettu koronavirus.

Sophie Grégoire Trudeau kärsi flunssan kaltaisista oireista ja hänen kerrotaan olleen kotieristyksessä keskiviikosta lähtien.

Myös pääministeri on ollut kotonaan eristyksissä sen jälkeen, kun hänen vaimonsa oireet alkoivat. Pääministeri on kuitenkin toistaiseksi ollut oireeton. Hän tulee olemaan eristyksessä 14 vuorokautta.

13.3. klo 1.18 Australian F1-osakilpailu on peruttu

Viikonloppuna kilpailtavaksi suunniteltu formula 1:n Australian Grand Prix on peruttu koronaviruksen uhan vuoksi, kertovat kilpailun järjestäjät.

13.3. klo 0.55 Belgiassa suljetaan koulut ja ravintolat

Belgian hallitus ilmoitti myöhään torstai-iltana, että maassa suljetaan koulut, ravintolat, kahvilat ja lukuisat kaupat perjantaikeskiyöstä lähtien. Hallituksen mukaan supermarketit ja apteekit pysyvät avoinna. Muiden kuin ruokakauppojen aukioloa rajoitetaan viikonloppuisin.

12.3. klo 23.41 Espanja rajoittaa liikkumista Kataloniassa, Portugali sulkee koulut

Espanjassa Kataloniassa neljän kunnan alueella rajoitetaan liikkumista koronavirustartuntojen välttämiseksi. Kunnat ovat Igualada, Odena, Santa Margarida de Montbui ja Vilanova del Cami, ja rajoitusalueella on yhteensä vajaat 70 000 asukasta.

Viranomaisten antaman lausunnon mukaan asukkaat eivät saa lähteä kuntien keskuksista mutta he saavat liikkua kotiensa ulkopuolella.

Portugalissa viranomaiset puolestaan ilmoittivat, että maan koulut pidetään suljettuina ainakin huhtikuun 9. päivään saakka.

12.3. klo 23.18 Disneyland-huvipuistot suljetaan

Kaliforniassa suljetaan osavaltion suosituimpiin turistikohteisiin kuuluva Disneyland-huvipuisto koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Huvipuisto suljetaan lauantaista lähtien ja se pysyy kiinni näillä näkymin ainakin maaliskuun loppuun saakka.

Myöhemmin perjantain vastaisena yönä Disney-yhtiö ilmoitti huvipuistojensa sulkemisesta myös Pariisissa ja Floridassa.

12.3. klo 22.41 Helsinkiläisen alakoulun oppilaita ja henkilökuntaa karanteeniin

Helsingin Laakavuoren ala-asteen koulun luokkien 5A, 5B, 6A, 6B, 1-6C ja 1-6D oppilaita ja henkilökuntaa on asetettu altistuksen vuoksi kotikaranteeniin kahdeksi viikoksi, kertoi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS torstaina. Karanteeniin asetettuja oppilaita on 73 ja koulun henkilökuntaan kuuluvia 13. Koulussa on oppilaita yhteensä 253.

Koulu on auki perjantaina ja kaikki muut oppilaat, paitsi nyt karanteeniin asetut, tulevat perjantaina normaalisti kouluun.

lähde: stt

Presidentti Sauli Niinistö Ylelle: "Ihminen alkaa vaikeissa olosuhteissa nähdä oman napansa ulkopuolelle"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi tänään Ylen A-talkin haastattelussa olevansa "aika lailla" huolissaan Suomea ja koko maailmaa piinaavasta koronaviruksesta.

– Tämä on jotain, jota emme ole ennen kokeneet. Se vaikuttaa yksilöiden, perheiden, yhteisöjen ja koko kansakunnan olemiseen. Meidän käyttäytymistapamme tulevat muuttumaan ja luulen, että aika paljon ajatusmaailmammekin, Niinistö sanoi.

Hän kehotti suomalaisia ottamaan toisistaan etäisyyttä fyysisesti mutta samalla lähentymään toisiaan "henkisesti".

– Tässä tarvitaan sellaista ajattelua, että minä en ole tässä yksin vaan me olemme täällä joukolla, toinen toistamme tukemassa, Niinistö sanoi.

– Olen toiveikas sen suhteen, että ihminen alkaa vaikeissa olosuhteissa nähdä oman napansa ulkopuolelle.

12.3. klo 21.32 Roomassa suljetaan katoliset kirkot

Vatikaani on päättänyt sulkea kaikki Rooman katoliset kirkot koronaviruksen takia, ilmeisesti ensimmäistä kertaa historiassa. Rooman alueesta vastaava kardinaali ilmoitti torstai-iltana, että kirkot pysyvät kiinni 3. huhtikuuta asti. Niiden on siis määrä aueta uudelleen vasta viikkoa ennen pääsiäistä. Vatikaanin tiedotteessa todetaan myös, että päätös vapauttaa alueen katolilaiset täksi ajaksi velvollisuudesta käydä messussa.

Lähteet: AFP, Reuters

12.3. klo 21.22 Macron: Ranska sulkee koulut, mutta vaalit järjestetään sunnuntaina

Ranskan presidentti Emmanuel Macron kertoo, että Ranskassa suljetaan päiväkodit, koulut ja muut oppilaitokset maanantaista lähtien. Macron myös kehotti yli 70-vuotiaita ja pitkäaikaissairaita pysyttelemään kotona niin paljon kuin mahdollista. Julkinen liikenne pysyy Macronin mukaan toiminnassa, ja paikallisvaalien ensimmäinen kierros sunnuntaina järjestetään suunnitelmien mukaan.

Ranskassa on todettu vajaat 2 900 koronavirustartuntaa, kuolleita on 61.

Koronaviruksen talousvaikutuksista Macron sanoi muun muassa, että EKP:n torstaina julkistamat toimet eivät ole riittäviä.

Lähteet: Reuters, AFP

12.3. klo 21.18 Ruotsi ei sulje kouluja, mutta antaa kouluille enemmän päätösvaltaa

Ruotsissa ei toistaiseksi ryhdytä sulkemaan kaikkia kouluja kuten monissa Euroopan maissa on tehty. Ruotsin opetusministeri Anna Ekström sanoi tiedotustilaisuudessaan, että hallitus valmistelee kouluja koskevaa päätöstä, jonka nojalla koulujen johtajat voivat vapaammin päättää opetuksen sopeuttamisesta tilanteen mukaan.

Ekström sanoi, että hallitus noudattaa asiassa terveysviranomaisten suosituksia. Ekströmin mukaan hallitus ei epäröi kuitenkaan toimia asiassa, jos jossain vaiheessa koulujen sulkeminen edistäisi viruksen pysäyttämistä.

12.3. klo 20.50 Hotelliketju Scandic vähentämässä rajusti henkilöstöä

Pohjoismaiden suurin hotelliketju Scandic Hotels varoittaa laajoista irtisanomisista koronaviruksen myötä vähentyneen kysynnän takia. Yhtiö kertoo tiedotteessaan varautuvansa irtisanomaan Ruotsissa jopa 2 000 työntekijää eli varoitus koskee noin puolta vakituisista työntekijöistä.

Yhtiön mukaan muissa muilla markkina-alueilla varaudutaan supistamaan toimintaa. Scandicilla on useita hotelleja myös Suomessa.

Yhtiö kertoo myös leikanneensa johdon palkkoja 20 prosentilla.

12.3. klo 20.35 Yli 500 hengen yleisötapahtumat kielletään myös New Yorkissa

New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa kielletään yli 500 hengen kokoontumiset perjantai-iltapäivästä alkaen. Osavaltion kuvernöörin Andrew Cuomon mukaan määräys koskee myös Broadwayn kuuluisia teattereita New Yorkin kaupungissa. Osavaltiossa on vahvistettu vajaat 330 koronavirustartuntaa.

Lähteet: Reuters, AFP

12.3. klo 20.25 Jääkiekon NHL tauolle koronaviruksen vuoksi

Jääkiekon NHL tiedotti torstai-iltana Suomen aikaa, että tämän kauden pelit on keskeytetty toistaiseksi. Tauko koskee jo tämän illan otteluita.

NHL:n tiedotteen mukaan sille ei jäänyt vaihtoehtoja sen jälkeen, kun koripallon NBA päädyttiin keskeyttämään varhain torstaiaamuna Suomen aikaa koronavirusepäilyn vuoksi.

12.3. klo 20.11 Norjassa ensimmäinen koronakuolema

Norjassa on vahvistettu ensimmäinen koronaviruksen aiheuttama kuolemantapaus. Norjan pääministeri Erna Solberg kertoi Norjan yleisradion NRK:n haastattelussa, että kyseessä oli "vanhempi ihminen". Tarkempaa tietoa tapauksesta ei vielä ole.

12.3. klo 20.03 Yhdysvaltain terveysviranomaiset tukevat matkustuskieltoa Euroopasta

Yhdysvaltain terveysviraston ja tartuntatautiviraston johtajat sanovat tukevansa matkustusrajoituksia tarvittaessa, kertoo uutistoimisto AP. Johtaja Anthony Fauci terveysvirastosta anoi edustajainhuoneen valiokunnan kuulemisessa, että 70 prosenttia pandemian uusista tartunnoista todetaan Euroopassa, joten oli tärkeää katkaista virta siitä suunnasta. Faucin mukaan hän tukee tilanteen vaatiessa myös lisärajoituksia matkustukseen.

Lähde: AP

12.3. klo 19.40 Euroopan lentoyhtiöt vaativat tukea korona- ja lentokieltoahdinkoon

Euroopan lentoyhtiöiden kattojärjestö Airlines for Europe A4E vaatii hallituksilta rajuja tukitoimia COVID-19-pandemian ja Yhdysvaltojen lentokiellon takia.

A4E piti kokouksen torstaina heti USA:n lentokieltoilmoituksen jälkeen ja vaatii seuraavaa:

Koneiden laskeutumista ja nousua koskevat aikaslotit pidetään nykyisellään kesän yli. Lentoliikenteelle suunnitelluista uusista, ilmastonsuojeluun liittyvistä veroista luovutaan tai niitä ainakin siirretään myöhemmäksi. Lentoyhtiöt tarvitsevat selvät ohjeet siitä, että koronaviruksen takia lentomatkustajien oikeuksia koskevat poikkeusolosuhdesäännöt. Lisäksi lentoyhtiöt haluavat laajemmat oikeudet reitittää matkustajat uudelleen, ennen kuin yhtiö on velvollinen takaisinmaksuun.

A4E kokoaa tietoja jäsenmailta, kuinka suuresta määrästä peruttuja lentoja mahdollisesti on kyse.

Vertailun vuoksi huhtikuussa 2010 Islannissa purkautunut Eyjafjällajökull-tulivuori ja purkauksesta seuranneet tuhkapilvet sulkivat suuren osa lentoliikenteestä Länsi- ja Pohjois-Euroopassa kuudeksi päiväksi.

Lentoja peruttiin noin 100 000 ja se vaikutti 10 miljoonan ihmisen matkoihin. Hintalappu oli 1,3 miljardia euroa.

12.3. klo 19.28 Australian F1-osakilpailu on peruttu

Viikonloppuna kilpailtavaksi suunniteltu formula 1:n Australian Grand Prix on peruttu koronaviruksen uhan vuoksi, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Asiasta kertoo myös Autosport lähteisiinsä vedoten.

Formula 1 tai kansainvälinen autourheiluliitto FIA eivät ole vahvistaneet tietoa Australian osakilpailun perumisesta. McLaren-talli on kuitenkin ilmoittanut vetäytyvänsä kilpailusta tiimistä löytyneen koronavirusdiagnoosin takia.

12.3. klo 19.22 Italiassa yli tuhat kuollut koronaviruksen takia

Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut yli tuhannen. Määrä nousi 1 016:een, kun kuluneen vuorokauden aikana ilmeni 189 kuolemantapausta, kertoi Italian väestönsuojeluvirasto päivittäisessä tiedotustilaisuudessaan.

Uusia tartuntoja oli vuorokaudessa vahvistettu noin 2 600. Tartunnan saaneita on nyt runsaat 15 100, heistä vajaat 1 300 on parantunut.

Lähteet: Reuters, AFP

Taksikuski puhdistaa autoaan Roomassa.
Taksikuski puhdisti autoaan Rooman Piazza Venezia -aukiolla. Italiassa on torstaihin mennessä kuollut yli 1000 ihmistä koronavirukseen. Kuva: Vincenzo Pinto / AFP

12.3. klo 19.10 Britannian Johnson: Pahin edessä parin viikon päässä

Britannian pääministeri Boris Johnson kuvailee koronavirusta pahimmaksi kansanterveyskriisiksi pitkään aikaan. Johnson sanoi uskovansa, että tapausten todellinen määrä on suurempi kuin vahvistettujen tapausten.

Johnsonin mukaan Britanniassa siirrytään nyt viivytysvaiheeseen, jotta tartuntojen määrän ollessa huipussaan terveydenhuolto on toimintakunnossa. Vaarallisimman vaiheen Johnson arvioi olevan parin viikon päässä.

Johnsonin mukaan suurten yleisötapahtumien kieltämistä harkitaan, mutta kouluja ei suljeta ainakaan vielä.

Britannian terveysministeriön mukaan maassa on vahvistettu vajaat 500 tartuntaa ja kahdeksan ihmistä on kuollut.

Lähde: Reuters

12.3. klo 18.40 Norwegian peruu tuhansia lentoja ja lomauttaa puolet työntekijöistään

Lentoyhtiö Norwegian peruu yli 4 000 lentoa koronaviruksen aiheuttamien ongelmien takia. Yhtiö sanoo myös lomauttavansa puolet noin 10 000 työntekijästään. Norjan yleisradion NRK:n mukaan yhtiön viestintäpäällikkö kuvailee yhtiön tilannetta kriittiseksi ja kertoo, että peruutukset koskevat niin kaukolentoja kuin Euroopan ja Norjan sisäisiä.

Jääkiekon Liigan ottelu HIFK - JYP Helsingissä pelattiin ilman yleisöä torstaina.
Liigan jääkiekko-ottelu HIFK - JYP pelattiin torstaina Helsingissä ilman yleisöä. Suomen hallitus suositteli päivällä, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti. Kuva: Mikko Sitg / Lehtikuva

12.3.klo 18.33 Kalajoki sulkee alakoulun varatoimenpiteenä ainakin perjantaiksi

Vuorenkallion alakoulu pidetään suljettuna Kalajoella ainakin perjantain 13.3. ajan koronavirusepäilyn takia. Kaikkien oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan sekä heidän perheenjäsentensä tulee jäädä kotiin, kunnes testitulokset varmistuvat.

12.3. klo 18.25 Turkki sulkee kouluja, samoin Latvia ja Liettua

Turkissa suljetaan ala- ja yläkouluja vastaavat koulut ensi viikoksi koronaviruksen takia, kertoo Turkin presidentin edustaja. Yliopistot suljetaan kolmeksi viikoksi. Urheilutapahtumat järjestetään Turkissa huhtikuun loppuun asti ilman yleisöä. Myös Turkin presidentin ulkomaanvierailuja lykätään tulevaisuuteen. Turkki kertoi keskiviikkona ensimmäisestä vahvistetusta koronavirustartunnasta.

Latvia ja Liettua sulkevat myös koulut ja päiväkodit koronaviruksen takia. Liettuassa myös kiellettiin yli 100 ihmisen kokoontumiset, Latviassa yli 200:n. Latviassa on 16 vahvistettua koronavirustartuntaa, Liettuassa kolme.

Kreikan terveysministeriö kertoo, että maassa suljetaan elokuvateatterit, teatteri ja kuntosalit kahdeksi viikoksi.

Lähde: Reuters

12.3. klo 18.14 EU-komission työntekijöistä suurin osa etätöihin

Valtaosa EU-komission työntekijöistä on komennettu etätöihin ensi maanantaista alkaen. Uutistoimisto Reuters kertoo, että komissiossa työskentelevän lähteen mukaan vain "kriittisissä tehtävissä" työskentelevien on tultava työpaikalle. EU-komissiossa työskentelee noin 32 000 ihmistä, suurin osa Brysselissä, mutta osa Luxemburgissa.

12.3. klo 17.56 Uefalla kriisikokous ensi viikolla – ranskalaislehti: EM-kisat siirretään vuoteen 2021

Euroopan jalkapalloliitto Uefa pitää ensi tiistaina kokouksen, jossa keskustellaan muun muassa kesän miesten EM-lopputurnauksesta ja koronaviruksen sille tuomasta peruutusuhasta. Ranskalaislehti L'Equipen tietojen mukaan Uefa aikoo siirtää EM-lopputurnauksen vuodelle 2021. Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan kaudet keskeytetään toistaiseksi ja pelataan mahdollisesti loppuun kesällä.

12.3. klo 17.25 Yhdysvaltain presidentti toivoo jo matkustusrajoitusten pikaista poistamista

Eurooppaan kohdistuvista matkustusrajoituksista eilen ilmoittanut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo toivovansa, että matkayhteydet Kiinaan ja Eurooppaan voidaan palauttaa ennalleen nopeasti.

Trumpin mukaan hän ei voinut antaa Euroopan johtajille ennakkovaroitusta rajoituksista, koska hänen piti päättää niistä nopeasti ja ilmoittamiseen olisi kulunut liikaa aikaa.

Lähde: Reuters

12.3. klo 17.32 Satakunnassa viisi uutta tartuntaa

Satakunnassa todettiin torstaina viisi uutta koronavirustartuntaa.

Sairastuneista kaksi on naisia ja kolme miehiä. Heistä yksi on saanut tartunnan Itävallasta ja loput Italiasta. Sairastuneet ovat hyväkuntoisia ja eristyksissä kotonaan. Altistuneiden määrää selvitetään parhaillaan.

Satakunnassa on nyt yhteensä seitsemän tartuntaa.

12.3. klo 17.02 Koronavirus lamauttaa myös lasten ja nuorten urheilutoimintaa

Hallituksen suositukset koronavirustartuntojen vähentämiseksi näkyvät myös lasten ja nuorten harrastustoiminnassa. Hallitus linjasi torstaina, että tartuntojen vähentämiseksi tulee rajoittaa lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla.

Osa seuroista on perunut harjoituksia ja pelejä, ja esimerkiksi partiotoiminta keskeytetään.

Monessa seurassa odotetaan viranomaisten ohjeistusta siitä, miten toimintaa voi jatkaa.

Helsingin kauppatori.
Kuva: Tiina Jutila / Yle

12.3. klo 16.49 Perussuomalaiset vaatii valmiuslain käyttöönottoa sekä koulujen ja päiväkotien sulkemista

Perussuomalainen eduskuntaryhmä vaatii valmiuslain käyttöönottoa sekä koulujen ja päiväkotien sulkemista, kertoi puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio eduskunnassa. Puolue esittää listan kaikista vaatimistaan toimenpiteistä tämän illan kokoukseen puoluejohtajien kesken.

– Totesimme, että olemme tässä tilanteessa yhdessä, ja on tärkeää, että oppositio tukee hallitusta toimissa, joihin hallitus on päättänyt ryhtyä. Se, että vaaditaan tiukempia toimia, ei ole meille poliittinen kysymys, Tavio sanoi toimittajille.

Hallitus kertoi aiemmin iltapäivällä suosituksistaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Samalla pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi, että kaikki eduskuntapuolueet on kutsuttu kello 18 keskustelemaan mahdollisista laajemmista rajoittamistoimenpiteistä.

12.3. klo 16.41 Koronatartunnan saaneen tartunnan alkuperä pystytään yhä jäljittämään

Helsingin, Espoon ja Vantaan terveydenhuollon viranomaisten mukaan tartunnan saaneiden tartunnan alkuperä on pystytty toistaiseksi jäljittämään. Tartunnan jäljittämisellä tarkoitetaan tartuntalain mukaista selvitystä siitä, mistä kukin potilas on taudin saanut. Selvittäminen tehdään pääosin haastattelemalla ja perustuu asiakkaiden kertomiin tietoihin.

12.3. klo 16.37 Hollanti rajoittaa yleisötapahtumia, muttei sulje kouluja

Hollannissa perutaan kaikki yli 100 hengen yleisötapahtumat maaliskuun loppuun asti. Hollannin hallitus ilmoitti uusista toimista koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Hollannin pääministerin mukaan maassa todettujen tartuntojen määrä ei kuitenkaan edellytä esimerkiksi koulujen sulkemista. Hollannissa vahvistettujen koronatartuntojen määrä nousi 614:ään. Tartunnoista lähes puolet on maan eteläisimmässä, Pohjois-Brabantin maakunnassa.

Lähde: Reuters

12.3. klo 16.19 Tšekkiin poikkeustila ja maahantulokielto 15 maasta

Tšekin hallitus on julistanut maahan 30 päivää kestävän poikkeustilan, kertoo uutistoimisto AFP. Samalla Tšekin pääministeri ilmoitti, että maahan pääsy estetään 15 maasta tulevilta. Maahantulokielto koskee useita Euroopan maita, muun muassa Ruotsia ja Norjaa. Suomea kielto ei koske ainakaan vielä.

Koronaviruksen vuoksi normaalia hiljaisempi katu Prahassa.
Prahan keskusta on hiljentynyt koronaviruksen vuoksi. Kuva: Birgitte Mejer / Alamy Stock Photo

12.3. klo 16.15 Näillä ohjeilla voit vältellä virusta

Katso alle minuutissa kotikonstit tartunnan välttämiseen

12.3. klo 15.55 Yhdysvaltain kongressi suljetaan yleisöltä koronan vuoksi

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone ja senaatti sulkeutuvat yleisöltä huhtikuun ensimmäiseen päivään asti koronaviruksen vuoksi. Poliitikot, heidän avustajansa ja toimittajat pääsevät rakennukseen edelleen.

Myös Valkoinen talo on keskeyttänyt yleisökierrokset, kertoo uutiskanava CNN.

Lähde: AP

12.3. klo 15.25 Norja sulkee koulut, päiväkodit ja yliopistot

Norjan hallitus on päättänyt sulkea kaikki koulut, päiväkodit ja yliopistot koronaviruksen leviämisen estämiseksi, uutisoi muun muassa Norjan yleisradioyhtiö NRK. Yhteiskunnan kannalta tärkeissä tehtävissä työskentelevien lapsille järjestetään hoito erityisjärjestelyin.

Yli 600 ihmisen on todettu saaneen Norjassa koronavirustartunnan.

12.3. klo 15.07 Real Madrid karanteenissa, McLarenilta Australian GP väliin

Koronavirus vaikuttaa tällä hetkellä rajusti myös urheiluun. Tästä artikkelista voit seurata viimeisimpiä tietoja vaikutuksista urheiluun.

Muun muassa jalkapallon Espanjan pääsarja La Liga pitää ainakin kahden viikon tauon otteluissa. Maan tunnetuimpiin seuroihin kuuluvan Real Madrididin jalkapallo- ja koripallojoukkueet on asetettu karanteeniin, koska seuran koripallopelaajalta on löytynyt koronavirustartunta.

Formula1-talli McLaren ei osallistu viikonloppuna kilpailtavaan Australian GP:seen. Tallissa on varmistettu koronavirustartunta. Australian kilpailun pitäisi avata F1-kausi. Ensimmäiset harjoitukset ajetaan perjantaina.

Suomessa puolestaan hallitus kertoi juuri tiedotustilaisuudessa suosittelevansa, että kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat perutaan toukokuun loppuun asti. Näin esimerkiksi jääkiekon SM-liigaa ei pelata yleisölle.

Lähteet: Reuters, AFP

12.3. klo 14.53 Norja, Irlanti, Malta, Slovenia ja Slovakia sulkevat oppilaitokset

Norja on aikeissa sulkea kaikki oppilaitokset koko maassa. Norjan pääministerin Erna Solbergin on määrä kertoa asiasta tiedotustilaisuudessa iltapäivällä, kertoi uutistoimisto NTB. Norjassa tartuntojen määrä oli keskiviikkona 621. Jo aiemmin Oslo ja Bergen kertoivat aikeistaan sulkea koulut perjantaista alkaen ja päivähoitopaikat maanantaista alkaen.

Myös Irlanti sulkee koulut, yliopistot, päiväkodit ja muut oppilaitokset aina 29. maaliskuuta saakka. Myös kaikki yli 100 ihmisen sisätapahtumat ja yli 500 henkilön ulkotapahtumat on peruttu. Pääministeri Leo Varadkar sanoi myös, että ihmisten olisi syytä työskennellä etänä aina kun se on mahdollista.

Lisäksi Malta on ilmoittanut sulkevansa kaikki koulut ja yliopistot. Myös kaikki joukkotapahtumat on kielletty, kertoi pääministeri Robert Abela Times Maltan mukaan.

Niin ikään Slovenia aikoo sulkea kaikki koulut ja lastentarhat maanantaista alkaen koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Slovenia pysäyttää myös rahtiliikenteen Italiasta virusepidemian takia.

Slovakiassa suljetaan sekä kaikki koulut kahdeksi viikoksi että maan kansainväliset lentokentät. Myös kansainvälinen bussi- ja junaliikenne ulkomaille lopetetaan.

Myös Virossa kaikkien koulujen sulkemista harkitaan.

Lähde: Reuters

12.3. klo 14.13 Pääministeri Sanna Marin: Kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka

Hallitus suosittaa lisäksi, että epidemia-alueilta tulevien pitää sopia työhön paluusta yhdessä työnantajan kanssa, kertoo pääministeri Sanna Marin (sd.). Lomamatkoja on syytä siirtää. Myös lasten ja nuorten kanssa on sovittava poissaoloista päiväkodeissa ja kouluissa.

Matkustusilmoitus on tehtävä, jos ulkomaille on matkustettava, sanoo pääministeri.

Katri Kulmuni, Krista Kiuru, Sanna Marin ja Aino-Kaisa Pekonen hallituksen tiedotustilaisuudessa
Kuva: Tiina Jutila / Yle

12.3. klo 14.00 Yli sata tartuntaa koko maassa

Suomessa on todettu 50 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kaikkiaan Suomessa on nyt todettu yhteensä 109 tartuntaa. Uusista tartunnoista 18 todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä ja 17 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä. Muut tartunnat ovat Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä.

12.3. klo 13.35 Finnair peruu lennot Yhdysvaltoihin ja Intian Delhiin

Finnair peruu kaikki lentonsa Yhdysvaltoihin ja Delhiin Intiaan. Lentojen peruminen johtuu USA:n viime viime yönä ilmoittamasta 30 vuorokautta kestävästä matkustusrajoituksesta. Intiaan lennot perutaan Intian viranomaisten asettamien uusien viisumivaatimusten takia.

12.3. kello 13.22 Pohjois-Pohjanmaalla 17 uutta tartuntaa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat on todettu 12.3. samasta Itävallassa epidemia-alueella vierailleesta seurueesta.

Sairastuneet ovat Oulun yliopiston opiskelijoita. Osa samasta seurueesta saattanut käydä yliopistolla. Ylen tietojen mukaan reissussa oli noin 30 hengen joukko eri tiedekunnista. Ylen tietojen mukaan opiskelijat tulivat Ouluun alueelta, joka ei ollut vielä maanantaina luokiteltu riskialueeksi.

Sairaanhoitopiirin mukaan potilaat ovat hyväkuntoisia ja hyvin lieväoireisia. He ovat olleet kotona karanteenissa näytteenotosta lähtien. Viranomaiset selvittävät altistuneita.

12.3. kello 13.10 Ulkoministeriö: Kaikkea matkustamista syytä välttää

Ulkoministeriö kertoo, että se ei enää muuta yksittäisiä matkustustiedotteita koronaviruksen vuoksi. Ministeriö sanoo tiedotteessaan, että nyt ei ole syytä matkustaa. Ministeriö suosittelee noudattamaan erityistä varovaisuutta kaikkialla.

Ministeriö arvioi, että maahantulokieltoja tulee lisää maailmalla. Matkailijoiden tulee seurata kohdemaan viranomaisten ohjeistuksia.

12.3. klo 13.03 Iranissa yli tuhat uutta tartuntaa

Iranissa viime vuorokauden aikana on todettu 75 uutta kuolemaa ja yli tuhat uutta tartuntatapausta, sanoo maan terveysministeriö.

Kaikkiaan tartuntoja on virallisten lukujen mukaan 10 075. Kuolleita on yhteensä 429.

Lähde: Reuters

12.3. klo 13.00 Ylellä erikoislähetys koronavirustilanteesta

Koronavirustilannetta käsitellään Ylen erikoislähetyksessä, joka alkaa kello 13.15 verkossa ja TV1:ssä. Lähetyksessä ovat vieraana johtaja Tuija Kumpulainen sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.

Hallituksen tiedotustilaisuudessa odotetaan toimintalinjauksia suurten yleisötapahtumien osalta. Tiedotustilaisuudessa kuultaneen myös antavatko viranomaiset ohjeita vanhustenhoitoon sekä esimerkiksi vierailukäynti hoito- ja hoivalaitoksissa. Voit seurata lähetystä täältä.

12.3. klo 12.52 EU paheksuu Yhdysvaltain ilmoitusta

EU paheksuu tapaa, jolla Yhdysvallat päätti rajoittaa matkustamista Schengen-maista. EU:n mukaan Yhdysvallat teki päätöksen matkustuskiellosta yksipuolisesti ja konsultoimatta EU:ta.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel korostavat yhteisessä lausunnossaan, että koronavirus on globaali kriisi. Heidän mukaansa sen ratkaisemiseen tarvitaan yhteistyötä, ei yksipuolisia tekoja.

Lähde: STT

12.3. klo 12.47 Husissa tartunnan saanut sydänkirurgi

Husissa on todettu tartunta sairaalan sydänkirurgilla. Hän oli Husin mukaan ollut matkalla Itävallassa ja tullut maanantaina töihin tuntien itsensä terveeksi. Suoraa lähetystä tiedotustilaisuudesta voi seurata täällä.

Päivän aikana hänellä oli ilmennyt hengitystieinfektion oireita. Häneltä otettiin näyte tiistaina, eikä hän ollut tuolloin enää töissä.

Husin mukaan tartunnalle on altistunut 28 työntekijää. He ovat tällä hetkellä kotikaranteenissa. Karanteenissa on viisitoista lääkäriä ja kolmetoista hoitohenkilökuntaan kuuluvaa.

Altistukset ovat kohdistuneet pääosin Husin sydänkirurgiaan, Hus kertoo. Puolet Husin aikuisten sydänkirurgeista on kotikaranteenissa.

12.3. klo 12.21 Viikissä kotikaranteeni on nyt ohi

Viikin normaalikoulun oppilaiden ja henkilökunnan sekä HJK:n juniorijoukkueen kotikaranteeni on päättynyt eilen iltapäivällä, tiedottaa Helsingin kaupunki. Kaupungin mukaan karanteenissa olleet voivat nyt jatkaa normaalia arkea.

Kukaan karanteenissa olleista ei ole sairastunut kahden viikon aikana. Yli sata ihmistä joutui alun perin karanteeniin altistuttuaan koronavirukselle.

12.3. klo 12.32 Koko Espanjan hallitus testataan koronaviruksen vuoksi, pääministeri alkaa johtaa kokouksia etäyhteydellä

Espanjan pääministeri Pedro Sánchez alkaa johtaa hallituksen istuntoja videokonferenssina koronavirusepidemian vuoksi.

Torstaina vahvistui, että hallituksen tasa-arvoministeri Irene Montero on saanut koronavirustartunnan. Hänen kumppaninsa, varapääministeri Pablo Iglesias on myös asetettu karanteeniin.

Kaikille hallituksen ministereille tehdään koronavirustesti. Espanjan hallitus käsittelee torstaina uusia toimia epidemian pysättämiseksi.

Lähde: Reuters

12.3. klo 12.13 Norjassa useat kunnat päättäneet sulkea koulut ja päiväkodit

Norjassa useat kunnat ovat päättäneet ryhtyä sulkemaan koulujaan ja päiväkotejaan koronaviruksen vuoksi. Esimerkiksi Oslossa koulut ja päiväkodit sulkeutuvat maanantaina, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK.

Toisin kuin Tanskassa, Norjassa ei ole tehty valtakunnallista päätöstä koulujen ja päiväkotien sulkemisesta.

12.3. klo 12.15 Forssa kehottaa lukiolaiset etäopiskeluun

Forssan keskuskoulun 350 oppilasta tavoitettiin nopeasti Wilma-viesteillä. Koulu on suljettu koronaviruksen taltuttamiseksi kaksi viikkoa. Myös lukiolaiset on kehotettu etäopiskeluun. Forssan kaupunki miettii jatkotoimia päivän aikana.

12.3. klo 11.59 Madridin aluejohtaja: Espanjan hallitus harkitsee pääkaupungin eristämistä

Madridin aluejohtajan Isabel Díaz Ayuson mukaan Espanjan hallitus harkitsee Madridin eristämistä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Vielä keskiviikkona Espanjan hallitus kertoi, että tällaisia suunnitelmia ei ollut tehty.

– Sen perusteella mitä olemme nähneet viime tunteina, Madridin eristäminen on harkinnassa, Díaz Ayuso sanoi espanjalaisviestimille.

Madridissa on vahvistettu yli 1 000 koronavirustartuntaa ja se on Espanjan pahin tartuntapesäke. El País- ja El Mundo -lehtien lähteiden mukaan Madridin eristäminen saatettaisiin tehdä vaiheittain. Mallia saatettaisiin ottaa Italian Lombardian ensimmäisistä eristystoimista.

Nimettöminä puhuneiden lähteiden mukaan Madridin eristäminen pyritään kuitenkin yhä välttämään kaikin keinoin.

Päiväkodit, koulut, yliopistot ja muut oppilaitokset on suljettu eilisestä saakka. Myös alueen eläkeläisten vapaa-ajan keskukset on suljettu.

Voit lukea tästä jutusta lisätietoja Espanjan koronavirustilanteesta.

Lähde: Reuters

12.3. klo 11.52 Tampereen lääkäripäivät perutaan

Ensi viikonlopun tapaamiseen oli ennakkotietojen mukaan tulossa noin 3 000 lääkäriä. Koulutuspäivät siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

12.3. klo 11.44 Kokoomus keskeyttää yleisötilaisuudet

Kokoomus kertoo torstaina keskeyttävänsä toistaiseksi yleisötilaisuudet ja puolueen sisäiset tilalisuudet koronavirustilanteen takia. Tilaisuuksia yritetään järjestää mahdollisuuksien mukaan sähköisesti, kertoo puolue tiedotteessa. Puolueen työntekijät siirtyvät etätöihin huomisesta perjantaista 13. maaliskuuta alkaen.

12.3. klo 11.30 Tanskan hallitus kansalaisille: Lopettakaa hamstraaminen

Tanskassa hallitus vakuuttaa kansalaisille, ettei elintarvikkeiden ja muiden päivittäistavaroiden hamstraukseen ole syytä. Hallituksen mukaan kansalaisten ei ole syytä ostaa enempää tavaroita kuin he kulutukseensa normaalisti tarvitsevat.

Tanskan hallitus ilmoitti eilen sulkevansa koulut ja päiväkodit toistaiseksi koronaviruksen takia. Ilmoituksen jälkeen tanskalaiset alkoivat ostaa suuria määriä elintarvikkeita ja wc-paperia.

Elintarvikeministeri Mogens Jensenin mukaan lainsäädäntöä hamstrauksen estämiseksi ei suunnitella, koska kaupat voivat nykyiselläänkin rajoittaa ostosten määrää, jos jokin tuote alkaa loppumaan.

Lähde: STT

12.3. klo 11.25 THL: Riski saada koronavirustartunta kohonnut koko Euroopassa

Terveyden ja hyvin voinnin laitoksen mukaan maiden ja alueiden luokittelusta epidemia-alueiksi luovutaan, koska koronavirustilanne on muuttunut nopeasti Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

THL:n johtajan Mika Salmisen mukaan tarkoituksena on edelleen tunnistaa tartuntoja ja hidastaa epidemian alkamista Suomessa. Hänen mukaansa tapausten nopea tunnistaminen on tärkeää, jotta torjuntatoimilla voidaan vähentää etenkin iäkkäiden ja perussairauksista kärsivien sairastumista.

Lähde: STT

12.3. klo 11.15 Yle seuraa: Näin matkustuskielto vaikuttaa suomalaisiin

Trumpin asettama, Manner-Euroopasta Yhdysvaltoihin suuntautuvaa matkustusta koskeva kielto vaikuttaa myös suomalaismatkailijoihin. Suomesta ei voi matkustaa Yhdysvaltoihin 13. maaliskuuta - 14. huhtikuuta välisenä aikana.

Trumpin päätös astuu voimaan aamukuudelta lauantaina Suomen aikaa. Päivitämme tähän artikkeliin tietoja matkustuskiellon vaikutuksista.

12.3. klo 11.05 Venäjä rajoittaa lentoja Saksaan, Espanjaan ja Ranskaan

Venäjä rajoittaa lentoliikennettään Saksaan, Espanjaan ja Ranskaan koronaviruksen takia. Venäjän ilmaliikennevirasto Rosaviatsijan rajoitukset tulevat voimaan huomenna perjantaina, mutta ne eivät kokonaan keskeytä lentoja kyseisiin maihin.

Jo aiemmin Venäjä on rajoittanut lentojaan Italiaan sekä Iraniin, Etelä-Koreaan ja Kiinaan.

Venäjällä on vahvistettu tällä hetkellä vain noin 30 koronavirustartuntaa. Niistä suurin osa on Moskovassa.

Maan tammikuun lopussa aloittamat toimet viruksen leviämisen estämiseksi ovat olleet paljon länsimaita kovempia, raportoi Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen. Venäjä esimerkiksi on ohjannut Kiinasta tulevia ihmisiä pakkokaranteeniin ja sulkenut myöhemmin Kiinan vastaisen rajansa kokonaan matkustajaliikenteeltä.

12.3. klo 11.00 Kunnat varautuvat sulkemaan kouluja

Kunnat ympäri Suomen varautuvat koronaviruksen aiheuttamiin karanteeneihin kouluissa. Ylen kyselyssä kuntien opetusjohtajat kertoivat, että koulut varautuvat tarvittaessa jopa sulkemaan kouluja.

Koulut tiedottavat koronavirukseen liittyvistä toimenpiteistä pääosin sähköisesti, kuten Wilma-viestien avulla. Pääkaupunkiseudulla oppilaita on kehotettu ottamaan kaikki kirjat mukaansa kotiin ja säilyttämään niitä siellä toistaiseksi.

12.3. klo 10.50 Uusia virustartuntoja vahvistettu ainakin 22

Suomessa on todettu tänään aikankin 22 uutta koronavirustatartuntaa. Tapauksista neljä on todettu Pirkanmaalla, kaksi Keski-Suomessa ja kaksi Varsinais-Suomessa.

Uudenmaan sairaanhoitopiirin 14 uuden tapauksen joukossa on yksi sairaalahenkilökuntaan kuuluva. Yhteensä Suomessa on nyt vahvistettu 87 koronavirustartuntaa.

12.3. klo 10.47 Intia estää lähes kaikkien ulkomaalaisten maahanpääsyn

Intia kieltää lähes kaikkien ulkomaalaisten pääsyn maahan perjantai-iltapäivästä alkaen. Melkein kaikki viisumit Intiaan perutaan ainakin 15. huhtikuuta saakka. Lisäksi myös viisumivapaa matkustus keskeytetään, uutisoi muun muassa Times of India -lehti.

Diplomaatti-, asiantuntija- ja työviisumit ovat edelleen voimassa. Intialaisia on pyydetty välttämään tarpeetonta matkustamista.

Lisäksi kaikki Kiinassa, Italiassa, Iranissa, Etelä-Koreassa, Ranskassa, Espanjassa tai Saksassa helmikuun 15. päivän jälkeen oleskelleet joutuvat Intiassa kahdeksi viikoksi karanteeniin.

Intian päätöksellä on suuri vaikutus maahan suuntautuvaan lentoliikenteeseen. Esimerkiksi Finnair lentää Intiaan useita kertoja viikossa.

Intiassa on toistaiseksi varmistettu yli 70 koronavirustartuntaa.

12.3. klo 10.43 Elixia kuntosaliketju kiinni viruksen takia

Elixia kuntosaliketjun kaikki salit laitetaan kiinni koronaviruksen takia. Salit pidetään kiinni 25. maaliskuuta saakka. Elixian Tapiolan keskuksessa oli virustartunnan saanut ihminen tiistaina 10.3. puolen päivän aikaan.

12.3. klo 10.39 HUSin henkilöstössä koronavirustartunta

HUSin henkilöstössä on todettu koronavirustartunta. Asiasta järjestetään tiedotustilaisuus tänään kello 12.30. Tähän mennessä Suomessa on todettu 65 koronavirustapausta.

12.3. klo 10.37 Helsingin pörssi romahti, Yle seuraa talouden reaktioita Trumpin matkustuskieltoon

Helsingin pörssi romahti yli 5 prosentin laskuun avautuessaan. Yle seuraa tiiviisti koronaviruksen ja Yhdysvaltain matkustuskiellon vaikutuksia talouteen.

Voit lukea talousvaikutuksista ja markkinareaktioista tarkemmin tästä jutusta.

12.3. klo 10.24: Koronavirustartunta sulki koulun Suomen ja Ruotsin rajalla Haaparannassa

Pohjois-Ruotsin Haaparannalla sijaitseva Tornedalsskolan suljettiin torstaina, kun koulun henkilökuntaan kuuluvalla todettiin koronavirustartunta. Koulun sulkeminen koskee myös kymmeniä suomalaislapsia, sillä Tornion ja Haaparannan yhteisen kielikoulun yläluokat toimivat samoissa tiloissa. Myös Torniossa tyhjennettiin torstaina Näätsaaren koulu varotoimena. Lue lisää täältä.

12.3. klo 9.54. Terveydenhoitajapäivät peruttiin

Myös tänä päivänä alkavaksi kaavaillut terveydenhoitajapäivät peruttiin. Paikalle odotettiin satoja alan ammattilaisia.

12.3. klo 9.34 Hallitus pitää tiedotustilaisuuden tänään klo 13.45

Hallitus pitää tänään torstaina tiedotustilaisuuden koronavirustilanteesta kello 13.45. Tiedotustilaisuus järjestetään valtioneuvoston linnan tiedotustilassa. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana TV1:ssä ja Ylen verkkosivuilla kello 13.15 alkaen.

12.3. klo 9.30 Euroopan osakefutuurit romahduksessa, ennakoivat synkkää päivää pörssissä

Myös Euroopan osakefutuurit ovat laskeneet rajusti Trumpin ilmoitettua Euroopan maita koskevista matkustusrajoituksista. Futuurit olivat 5–6 prosentin pudotuksessa ja laskivat alimmilleen sitten vuoden 2016.

Futuurit ennakoivat osakkeiden hintoja. Pörssit aukeavat Euroopassa klo 10 Suomen-aikaa.

Voimakkaassa syösyssä ovat olleet myös Aasian pörssit ja Yhdysvaltain osakefutuurit. Australiassa osakkeet romahtivat yli 7 prosenttia.

Yle seuraa päivän uutisten talousvaikutusta tarkemmin tässä artikkelissa.

Lähteet: Reuters, AFP

12.3. klo 9.17. Sairaanhoitajapäivät siirretään myöhemmäksi

Maaliskuun lopulle kaavailut sairaanhoitajapäivät siirretään myöhempään ajankohtaan koronaviruksen takia. Päivät oli tarkoitus pitää 25.-26.3. Uusi päivämäärä julkaistaan mahdollisimman pian.

12.3. klo 9.12 Koulutyötä voidaan joutua järjestämään uusiksi koronaviruksen takia.

Käytännössä voidaan joutua miettimään opetuksen järjestämispaikkoja ja -tapoja. Myös tukiopetuksen järjestämiseen pitää varautua. Tavallisessa työelämässä pitää miettiä uusiksi mahdollisuus tehdä etätöitä.

12.3. klo 9.11 Etelä-Amerikan jalkapalloliitto haluaa siirtää MM-karsintaottelut koronaviruksen vuoksi

Etelä-Amerikan jalkapalloliitto pyytää Kansainvälistä jalkapalloliittoa Fifaa siirtämään miesten MM-karsintaottelut myöhemmäksi koronaviruspandemian takia. Kyse on vuoden 2022 MM-kisoihin tähtäävistä karsinnoista, jotka alkavat 26. maaliskuuta.

– Etelä-Amerikan joukkueet eivät saa käyttöönsä kaikkia haluamiaan pelaajia, koska monet pelaavat Euroopassa. Monissa Euroopan maissa koronaviruksen tartuntauhka on suuri, ja pelaajat voivat joutua karanteeniin, kertoi Etelä-Amerikan jalkapalloliitto Conmebol kirjeessään Fifan pääsihteerille Fatma Samouralle.

Huolta on kymmenen Fifan jäsenmaan maajoukkueissa. Argentiina, Bolivia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Ecuador, Paraguay, Peru, Uruguay ja Venezuela peluuttavat maajoukkueissaan eurooppalaissarjoissa pelaavia pelaajia.

Itse kisat käydään Qatarissa vuonna 2022.

Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni valitsi maajoukkueeseen kuusi Italiassa pelaavaa pelaajaa. Italiassa pääsarja Serie A:n ottelut on keskeytetty koronaviruksen takia, ja koko maa on tautiuhan takia poikkeustilassa.

Lähde: STT, AFP

12.3. klo 9.05 Kreikka raportoi ensimmäisestä koronaviruskuolemasta, tartuntoja liki 100

Kreikka on raportoinut ensimmäisestä koronaviruksen kuolonuhrista. Menehtynyt oli 66-vuotias mies, joka oli hiljattain palannut pyhiinvaellusmatkalta Israelista ja Egyptistä. Miehellä oli myös muita terveysongelmia, Kreikan terveysministeriö kertoi.

Keskiviikkoiltaan mennessä Kreikassa oli vahvistettu kaikkiaan 99 koronavirustartuntaa.

Kreikassa on asetettu karanteeniin yhden matkailulautan matkustajat varotoimena. Yksi miehistön jäsenistä oli kertonut voivansa huonosti.

Lautalla kerrottiin olleen 341 matkustajaa ja 77 miehistön jäsentä. Alus on tällä hetkellä Limnoksen saaren satamassa.

Lähde: Reuters

12.3. klo 8.54 EU arvioi Trumpin matkustuskiellon vaikutuksia tänään

Euroopan unioni aikoo arvioida tänään Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ilmoittaman matkustuskiellon vaikutuksia.

Trump ilmoitti varhain aamulla Suomen-aikaa, että Yhdysvallat kieltää matkustamisen Schengen-maista 30 päivän ajaksi.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kirjoitti Twitterissä, että häiriöt taloudelle täytyy estää.

Lähde: STT

12.3. klo 8.32 Perussuomalaiset peruu yleisötilaisuutensa koronaviruksen takia

Perussuomalaiset peruu yleisötilaisuutensa kuluvan kuukauden loppuun saakka. Puolue perustelee tiedotteessaan päätöstä sillä, että Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi.

Perussuomalaisten mukaan kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Puolue arvioi, että jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Tärkeätä on, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan.

Lähde: STT

12.3. klo 7.54 Kiinan Wuhanissa uusien tartuntojen määrä jatkaa laskuaan

Kiinassa koronavirustartuntojen keskiössä olleessa Hubein maakunnassa uusien tartuntojen määrä on painunut edelleen. Hubeissa todettiin kuluneen vuorokauden aikana enää kahdeksan uutta tartuntaa.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun päivittäin todettujen tartuntojen määrä painui alle kymmeneen. Kaikki uudet tartunnat todettiin Wuhanin kaupungissa.

Viranomaisten mukaan matkustusrajoituksia ja teollisuustuotannon rajoituksia aletaan purkaa osassa maakuntaa.

Muualla Kiinassa todettiin seitsemän uutta tartuntaa. Näistä kuusi oli peräsin Kiinan ulkopuolelta. Kiinassa on tähän mennessä todettu 80 793 tartuntaa. Heistä lähes 63 000 on parantunut taudista.

Lähteet: AFP, Reuters

Terveydenhoitohenkilökunta juhlii Wuchang Fangcang sairaalassa kun kaikki koronapotilaat voitiin kotiuttaa.
Terveydenhoitohenkilökunta juhlii Wuchang Fangcangin sairaalassa kaikkien koronaviruspotilaiden kotiuduttua 10. maaliskuuta. Kuva: EPA

12.3. klo 7.30 Varman Murto: Trumpin päätös on selkeä negatiivinen sokki

Vakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto arvioi, että Trumpin päätös matkustuskiellosta on kova isku taloudelle.

– Tästä tulee selkeä negatiivinen sokki talouteen. Yhtenä osa-alueena tulee olemaan turismin ja matkailun jo käynnissä oleva voimakas hidastuminen, arvioi Murto.

Hänen mukaansa mittakaava muistuttaa jo finanssikriisiä.

– Osassa kansainvälistä taloutta on jo tapahtunut äkkipysäys, Murto sanoi. Voit lukea Murron koko haastattelun tästä jutusta.

Risto Murto
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

12.3. klo 7.24 Kauppapoliitiset erimielisyydet saattavat olla matkustuskiellon taustalla, arvioi talousanalyytikko

Yhdysvalloissa asuva talousanalyytikko Tero Kuittinen arvioi, että erimielisyydet kauppapolitiikassa ovat saattaneet vaikuttaa Trumpin asettamaan matkustuskieltoon Manner-Euroopasta. Trump on ollut näreissään erityisesti Saksan autoteollisuudelle, joka Trumpin näkemyksen mukaan käyttää Yhdysvaltoja hyväkseen.

– Trumpia motivoi usein kosto, ja se kyllä tässä nyt tulee mieleen, kun Trumpilla on ollut varsin kireät välit Saksan ja Ranskan kanssa, ja Englannista saa edelleen lentää, mutta ei Manner-Euroopasta. Siihen ei löydy mitään järjellistä selitystä.

Lue Kuittisen koko haastattelu täältä.

12.3. klo 7.15 Yhdysvallat kehottaa kansalaisiaan harkitsemaan kaikkea matkustamista ulkomaille

Yhdysvaltain ulkoministeriö kehottaa Yhdysvaltain kansalaisia harkitsemaan tarkoin kaikkea matkustamista ulkomaille koronaviruksen vuoksi. Ulkoministeriön sivuilla julkaistussa matkustusohjeistuksessa varoitetaan matkailijoita mahdollisista liikkumisen rajoituksista, karanteeneista ja uusista rajamuodollisuuksista.

– Jopa sellaiset valtiot, hallinnolliset alueet ja muut alueet, joista tapauksia ei vielä ole raportoitu, saattavat rajoittaa matkustusta ilman varoitusaikaa, ulkoministeriö arvioi.

Ulkoministeriön antama ohje on vakavuudeltaan niin sanottu kolmannen asteen matkustusohje. Vakavin taso on neljäs taso.

Lähteet: AFP

12.3. klo 7.10 CNN: Eurooppalaiset suurlähettiläät eivät saaneet etukäteen tietoa matkustusrajoituksista

Euroopan valtioiden suurlähettiläät Washingtonissa eivät olleet saaneet etukäteen tietoa Schengen-aluetta koskevista matkustusrajoituksista, vaikka he olivat olleet yhteydessä Yhdysvaltain hallintoon aivan viime päivinä. Asiasta kertoo uutiskanava CNN.

CNN kertoo haastatelleensa useita eurooppalaisia lähettiläitä Washingtonissa. Esimerkiksi Saksa ei ollut saanut mitään ennakkovaroitusta matkustuskiellosta.

Belgian suurlähettilään mukaan jotain osviittaa Euroopasta suuntautuvan matkustuksen rajoittamisesta oli tiedossa. Ilmeisesti oli kuitenkin odotettu lähinnä uutta matkustusohjetta eikä näin rajuja toimenpiteitä.

Lähettiläät kertoivat saaneensa yhteydenottoja Yhdysvaltain ulkoministeriöstä matkustuskiellon julkistuksen jälkeen. He eivät kuitenkaan olleet saaneet kaipaamiaan täsmennyksiä huolenaiheisiinsa ja epäselvyyksiin, CNN kertoi.

12.3. klo 6.35 Reuters: Yhdysvallat ei kertonut EU:lle etukäteen matkustuskiellosta

Yhdysvallat ei koordinoinut eikä kertonut etukäteen matkustuskiellosta eurooppalaisille diplomaateille. Asiasta kertoo uutistoimisto Reutersin haastattelema eurooppalainen diplomaatti.

Trump sanoi televisiopuheessaan, että Yhdysvaltain hallinto oli ollut yhteydessä liittolaisiinsa.

– Mitään ennakkovaroitusta ei ollut eikä mitään koordinointia, nimettömänä puhunut diplomaatti sanoi.

Reuters ei tavoittanut ketään EU:n Yhdysvaltain-edustustosta kommentoimaan asiaa.

Lähde: Reuters

12.3. klo 6.11 USA:n matkustuskiellolla on valtavat talousvaikutukset Euroopalle, kirjoittaa Ylen kirjeenvaihtaja

Trumpin presidentillisillä valtuuksilla asettama kielto on myrkkyä eurooppalaisille lento- ja kuljetusyhtiöille. Joillekin se voi olla kuolinisku, kirjoittaa Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.

Hentunen muistuttaa, että vastaavaa matkustamisen rajoittamista Euroopasta ei ole koettu vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Tuolloin lennot peruttiin vain viikoksi.

Matkustajia saapuu Los Angelesin lentokentälle 29. helmikuuta.
Matkustajia saapuu Los Angelesin lentokentälle 29. helmikuuta. Kuva: Mark Ralston / AFP

12.3. klo 5.45 Pörssit lähtivät heti laskuun Trumpin ilmoituksesta

Aasian pörssit laskivat nopeasti heti Trumpin ilmoituksen jälkeen. Tokion pörssi Nikkei upposi parissa tunnissa yli 5 prosenttia. Pudotusta tapahtui myös muun muassa Hongkongissa.

Yhdysvaltain osakefutuurit lähtivät rajuun laskuun Trumpin ilmoituksen jälkeen,kertoo CNN.

Dow Jones -futuurien markkina tuli alas 4,8 prosenttia. S&P 500 -indeksiin perustuvat osakefutuurit laskivat 4,6 prosenttia, kun taas Nasdaq-futuurit olivat 4,7 prosentin laskussa.

Guardianin mukaan Australian Sydneyssä ASX200 laski myös. Myös öljyn hinta jatkoi putoamistaan ilmoituksen jälkeen.

AxiCorpin strategisti Stephen Innesin mukaan matkarajoitukset vastaavat hitaampaa globaalia taloudellista toimeliaisuutta.

– Jos odottaa yhä houkutusta myydä, sellainen putosi syliin Yhdysvaltain erittäin voimakkaan kielteisen viestin jälkeen, hän sanoi AFP:lle.

Lähteet: STT, Yle

12.3. klo 4.25 Yhdysvaltain matkustuskielto koskee Schengen-maissa oleskelleita

Kotimaan turvallisuudesta vastaava ministeri Chad Wolf tarkensi presidentti Trumpin esittelemää matkustuskieltoa hiukan presidentin puheen jälkeen.

Wolfin lausunnon mukaan kielto koskee kaikkia Schengen-maissa kahden viikon aikana oleskelleita. Myös Suomi kuuluu Schengen-maihin. Britanniaa kielto ei koske.

Wolfin mukaan kielto ei myöskään koske Yhdysvaltain kansalaisia tai näiden lähimpiä perheenjäseniä.

12.3. klo 4.13 Koripalloliiga NBA keskeytetään: pelaajalla koronatartunta

Pohjois-Amerikan koripalloliiga NBA keskeytetään. Syynä on yhdellä pelaajalla todettu koronatartunta.

Donald Trump pitää tiedotustilaisuutta Valkoisessa talossa
Donald Trump piti keskiviikkoiltana televisiopuheen, jossa hän kertoi Yhdysvaltojen kieltävän matkustamisen Euroopasta 30 vuorokauden ajaksi. Kuva: Doug Mills / EPA

12.3. klo 4.10 Yhdysvallat kieltää matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 päiväksi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi keskiviikkona, että Yhdysvallat kieltää matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin koronaviruksen torjumiseksi. Kielto tulisi voimaan perjantaina, ja koskisi kaikkia Euroopan maita, pois lukien Britanniaa.

Televisioidussa puheessaan Trump sanoi, että kielto kestää 30 päivää. Trumpin mukaan kielto ei koskisi ainoastaan matkustamista vaan kaikkea Euroopasta tulevaa, esimerkiksi kauppaa ja rahtia.

– Kiellämme kaikki matkat Euroopasta Yhdysvaltoihin seuraaville 30 päivälle. Uudet säännöt tulevat voimaan perjantaina keskiyöllä. Näitä rajoituksia mukautetaan olosuhteiden mukaan, presidentti sanoi.

Aasian pörssit laskivat ilmoituksen jälkeen saman tien.

12.3. klo 3.00 Australia yrittää suojella talouttaan koronavirukselta yli 10 miljardin euron tukipaketilla

Australia on julkistanut noin 18 miljardin Australian dollarin eli yli 10 miljardin euron tukipaketin maan taloudelle. Paketin on tarkoitus hillitä koronaviruspandemian vaikutusta maan talouteen.

Tavoitteena on estää maan ajautuminen taantumaan. Australia ei ole kärsinyt talouden taantumasta lähes 30 vuoteen.

Paketti on suunnattu yrityksille. Sen tavoitteena on pitää yritykset toiminnassa ja säästää työpaikkoja.

Australiassa on vahvistettu lähes 140 koronavirustartuntaa.

Maan talous on jo aikaisemmin kärsinyt ankarasta maastopalokaudesta ja tulvista.

Lähde: STT

11.3. klo 23.40 Italia sulkee kaikki kaupat ja ravintolat apteekkeja ja ruokakauppoja lukuun ottamatta

Italiassa suljetaan kaikki kaupat apteekkeja ja ruokakauppoja lukuun ottamatta koronaviruksen leviämisen taltuttamiseksi. Pääministeri Giuseppe Conte kertoi järeistä toimista keskiviikkoiltana.

Conten mukaan myös kaikki ravintolat ovat jatkossa suljettuina, kotiinkuljetus tosin on yhä sallittua. Tähän asti ravintolat olivat saaneet olla auki iltakuuteen asti.

Koronavirukseen kuolleiden määrä nousi Italiassa keskiviikkona jo yli 800:n. Tartuntoja on maassa yli 12 400.

Lähde: STT

11.3. klo 23.15 Lufthansa peruu 23 000 lentoa

Saksalaiskonserni Lufthansa ilmoitti keskiviikkona peruvansa yhteensä 23 000 lentoyhtiöidensä lentoa koronaviruksen aiheuttaman kriisin vuoksi. Lennot perutaan maaliskuun 29. ja huhtikuun 24. päivän väliltä.

Lisää perumisia on yhtiön mukaan luvassa lähiviikkoina. Aiemmin Lufthansa on ilmoittanut yli 7 000 perumisesta talvikauden päättymiseen eli maaliskuun 29. päivään asti.

Lufthansaan kuuluvat muun muassa Eurowings, Austrian Airlines ja Swiss.

Lähde: STT

Lufthansan check-in pisteet tyhjillään Frankfurtin lentokentällä 7. maaliskuuta.
Lufthansan check-in pisteet tyhjillään Frankfurtin lentokentällä 7. maaliskuuta. Kuva: Silas Stein / AFP

11.3. klo 21.55 Tanska sulkee koulut, virkamiehet saavat jäädä kotiin

Tanskan hallitus on päättänyt, että kaikki julkiset koulut, yliopistot ja päiväkodit pidetään suljettuina huomenna torstaina.

Julkisen alan työntekijöiden ei pidä tulla töihin, elleivät he työskentele jollakin niinsanotulla kriittisellä toimialalla.

Hallitus kieltää ainakin maanantaihin saakka kaikki yli tuhannen ihmisen väenkokoukset. Hallitus myös suosittelee, ettei yli sadan ihmisen väenkokouksia järjestettäisi.

Hallitus toivoo lisäksi, että diskot ja yökerhot pidettäisiin toistaiseksi suljettuina.

Asiasta kertoo Tanskan yleisradio DR.

11.3. klo 21.20 Italiassa sairastuneiden ja kuolonuhrien määrä nousee nopeasti

Italiassa koronaviruksen sairastuttamien ihmisten määrä kasvaa nopeasti.

Tällä hetkellä maassa on rekisteröity yli 2 000 uutta tautitapausta. Kaikkiaan sairastuneita on nyt 12 462, eli nousua on lähes 23 prosenttia

Kuluneen 24 tunnin aikana tautiin on kuollut 196 ihmistä ja kuolonuhrien koko määrä on 827. Kuolemantapaukset kasvoivat vuorokaudessa lähes kolmanneksella.

Tehohoidossa on nyt 1 028 ihmistä.

Samaan aikaan kerrotaan, että Italiassa 1 045 ihmistä on parantunut koronaviruksesta epidemian aikana.

Italian hallitus suunnittelee 25 miljardin euron pakettia, jolla toisaalta autetaan terveydenhuoltoa selviämään taakastaan, toisaalta tuetaan yrityksiä, jotka kärsivät esimerkiksi matkailijoiden vähenemisestä.

Tyhjä katu Turinissa, Itaiassa 11. maaliskuuta.
Tyhjä katu Turinissa, Itaiassa 11. maaliskuuta. Kuva: Alessandro Di Marco / EPA

11.3. klo 20.54 Forssassa neljä uutta tartuntatapausta, koulu suljetaan

Kanta-Hämeen keskussairaala kertoo, että Forssasta on löytynyt neljä uutta koronavirustartuntaa. Yksi tartunnan saaneista on lapsi, joka on osallistunut Forssan keskuskoulussa opetukseen alkuviikosta.

Lapsella on tunnistettu Forssan keskuskoulussa noin 50 lähikontaktia, joista usea kuuluu koulun opetushenkilöstöön. Koulu on päätetty sulkea 14 vuorokauden ajaksi, ja lähikontaktit määrätään kotikaranteeniin.

11.3. klo 18.35 WHO: Koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi

WHO:n johtajan Tedros Adhanom Ghebreyesusin mukaan koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. Pandemia merkitsee epidemiaa, joka on levinnyt maailmanlaajuiseksi.

Virustartunnan on maailmassa saanut yli 120 000 ihmistä ja siihen on kuollut yli 4 300 ihmistä. Tartunnan saaneiden määrä Kiinan ulkopuolella on kahdessa viikossa kasvanut 13-kertaiseksi.

Maailman terveysjärjestö WHO:n edustajat Michael Ryan, Tedros Adhanom Ghebreyesus ja Maria Van Kerkhove.
Maailman terveysjärjestö WHO:n edustajat Michael Ryan, Tedros Adhanom Ghebreyesus ja Maria Van Kerkhove kertoivat keskiviikkona Sveitsin Genevessä, että koronavirus on laajentunut pandemiaksi. Kuva: Fabrice Coffrini / AFP

11.3. klo 18.35 Ministeriöt: epidemia-alueilta palaavien opettajien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden asetettava itsensä karanteeniin

Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee, että kaikki sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät pysyvät poissa töistä, jos he ovat vierailleet koronaviruksen epidemia-alueella. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut vastaavan suosituksen opettajille ja muulle opetushenkilökunnalle. Suositusten tarkoituksena on estää koronaviruksen leviäminen kouluissa ja sairaaloissa.

11.3. klo 17.46 Satakunnassa ensimmäiset koronavirustartunnat

Satakunnan sairaanhoitopiirissä on todettu kaksi koronavirustartuntaa. Kyseessä ovat maakunnan ensimmäiset tartuntatapaukset.

Tartunnan saaneet ovat työikäisiä miehiä, jotka ovat palanneet lomamatkalta Itävallasta. Henkilöt eivät kuulu samaan seurueeseen. Molemmat sairastuneet on asetettu kotieristykseen.

Altistuneita on yhteensä 12, joista neljä on Satakunnan ulkopuolella. Heidät asetetaan karanteeniin ja heidän vointiaan seurataan.

11.3. klo 17.43 Kreikassa heräsi huoli viruksen leviämisestä Lesboksella

Tieto ensimmäisestä koronavirukseen sairastuneesta henkilöstä Lesboksella on herättänyt huolen siitä, että tauti voisi levitä saarella sijaitsevalle Morian pakolaisleirille. Lue lisää aiheesta tästä uutisesta.

11.3. klo 17.38 Ruotsissa ensimmäinen koronakuolema

Ruotsissa on kerrottu ensimmäisestä koronavirukseen kuolleesta henkilöstä. Kyseessä on iäkäs potilas, joka oli tehohoidossa Tukholman läänissä sijaitsevassa sairaalassa.

Voit lukea enemmän Ruotsin koronatilanteesta tästä uutisesta.

11.3. klo 17.20 Presidentti Niinistö lykkää Berliiniin suunniteltua matkaa koronaviruksen takia

Presidentti Sauli Niinistö lykkää Berliinin-matkaansa koronaviruksen takia, kerrotaan Tasavallan presidentin kansliasta. Tuleville viikoille suunniteltuja matkoja tarkastellaan koronatilanteen valossa uudelleen. Tänään tehdyn tilannearvion jälkeen Saksan, Suomen, Slovenian ja Viron presidentit ovat päättäneet lykätä maaliskuun 13.–14. Berliiniin suunniteltua tapaamistaan.

Tasavallan presidentin kanslia seuraa tilanteen kehittymistä. Jokaista vierailua harkitaan tapauskohtaisesti. Tapaamisia pyritään korvaamaan esimerkiksi puhelinkeskusteluilla ja ulkomaanvierailuja pyritään siirtämään.

11.3. klo 17.05 Ruotsin kansanterveysvirasto suosittelee yli 500 hengen kokoontumisten kieltämistä

Ruotsin kansanterveysvirasto suosittelee Ruotsin hallitukselle, että kaikki yli 500 hengen kokoontumiset kielletään koronaviruksen vuoksi. Hallituksen odotetaan päättävän kiellosta piakkoin.

Kielto koskisi muun muassa konsertteja ja urheilutapahtumia.

11.3. klo 17.00 Britannia ja Ruotsi ilmoittivat toimista koronaviruksen vaikutusten lieventämiseksi

Britannia varautuu hoitamaan koronaviruksen vaikutuksia noin 34 miljardin euron suuruisella summalla. Rahaa käytetään muun muassa terveydenhuollon ja yritysten tukemiseen.

Valtio aikoo maksaa kahden viikon sairausloman viruksen vuoksi kotieristyksiin joutuville alle 250 työntekijän yrityksissä työskenteleville.

Valtiovarainministeri Rishi Sunak sanoo olevansa valmis reagoimaan laajemminkin, mikäli tilanteen kehittyminen sitä vaatii.

Myös Ruotsin hallitus on esitellyt toimia koronaviruksen vaikutuksiin vastaamiseksi. Sairauslomien karenssipäivästä, eli ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuudesta, aiotaan luopua ja yritykset saavat vuoden lykkäyksen verojen maksuun.

Karenssipäivän lakkauttamisella halutaan varmistaa, ettei kukaan mene sairaana töihin.

Lähde: STT

11.3. klo 16.31 Hämeen ammattikorkeakoulu ja Hämeenlinnan kaupunki rajoittavat kouluvierailuja ja ulkomaanmatkoja

Hämeen ammattikorkeakoulu pysäyttää kansainvälisen liikkuvuuden eli kansainvälisiä vieraita ei oteta toistaiseksi vastaan lainkaan. Henkilöstön ulkomaanmatkat on peruttu toistaiseksi. Ulkomaille kohdistuvat opiskelijavaihto- ja harjoittelujaksot on peruttu maalis- ja huhtikuun ajalta, ja jatkoa tarkastellaan tilanteen edetessä.

HAMK ohjaa epidemia-alueilta palaavia opiskelijoita ja työntekijöitä jäämään omaehtoisesti 14 vuorokauden karanteeniin, vaikka he olisivatkin palattuaan oireettomia. Flunssaoireiset opiskelijat ja työntekijät ohjataan niin ikään jäämään kotiin.

Myös Hämeenlinnan kaupunki peruu koronaviruksen takia kaikki koulujen ulkomaille suuntautuvat matkat toistaiseksi. Rajoitus koskee myös Hämeenlinnaan ulkomailta suuntautuvia koululaisten, opiskelijoiden ja vierailijoiden matkoja eli Hämeenlinnan hallinnoimiin kouluihin ei vastaanoteta ulkomailta tulevia ryhmiä toistaiseksi.

11.3. klo 16.20 Oletko sairastunut koronavirukseen?

Yle Uutiset etsii haastateltavaksi koronavirukseen sairastunutta henkilöä. Haastattelu on mahdollista antaa anonyymisti.

Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse: helsinki@yle.fi

11.3. klo 16.14 Koronavirus on muuttanut arkea myös ruotsinlaivoilla

Risteilyt Suomesta Ruotsiin jatkuvat tähän tietoon normaalisti, vaikka Ruotsi on nostanut riskiarvion korkeimmalle mahdolliselle tasolle.

Tallink Siljan ja Viking Linen mukaan koronaviruksen leviämistä on keskitytty laivoilla estämään tietoiskuilla ja tavallistakin huolellisemmalla siivoamisella.

Erityisesti siivouksessa kiinnitetään huomiota kriittisiin paikkoihin kuten ovenkahvoihin, hissinnappeihin ja portaiden kaiteisiin. Laivoille on muun muassa myös lisätty käsidesiautomaatteja ja käsiä kuivaavat puhaltimet on poistettu käytöstä.

Tarvittaessa oireileva potilas eristetään omaan hyttiin. Hytti puolestaan voidaan myöhemmin desinfioida vetyperoksidikuivahöyryllä. Diamond Princess-aluksen kaltaista koko laivan kattavaa karanteenia ei Itämerellä pidetä järkevänä ratkaisuna, koska reittiliikenteessä laiva on vain tuntien päässä lähimmästä satamasta.

11.3. klo 16.11 Asiakasmäärät pääkaupunkiseudun hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet

Koronavirus on vähentänyt asiakasmääriä pääkaupunkiseudun hotelleissa ja ravintoloissa.

Majoitusvarauksia on peruttu ja uusien varauksien määrät ovat pienempiä kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Muutos näkyy erityisesti kansainvälisten asiakkaiden yöpymisvarauksissa.

Majoituspalvelu Forenom on vuokrannut joitakin omia majoitustiloja pääkaupunkiseudulla yritysten työtiloiksi karanteeniin joutuneille.

– He eivät välttämättä ole tartunnan saaneita, vaan ihminen on varmuuden vuoksi suojassa, ettei tartuta muita ihmisiä. Tämä on todella tärkeää, jotta pystytään estämään epidemian leviäminen, Forenomin toimitusjohtaja Johannes Kangas sanoo.

11.3. klo 16.00 Saksassa kaikkia kehotetaan miettimään arkielämänsä uusiksi, jotta taudin leviäminen saadaan hidastettua

Saksan liittokanslerin Angela Merkelin mukaan kaikkien saksalaisten tulee nyt tehdä voitavansa, jotta taudin leviäminen saadaan hidastettua. Voit lukea lisää Saksan toimista tästä uutisesta.

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg.
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg osoitti mieltään englantilaisnuorten kanssa Bristolissa helmikuun lopulla. Kuva: Geoff Caddick / AOP

11.3. klo 15.55 Greta Thunberg kehottaa lopettamaan jokaperjantaiset mielenosoitukset koronaviruksen vuoksi

Ilmastoaktivisti Greta Thunberg kehottaa perjantaisiin mielenosoituksiin ilmaston puolesta osallistuvia lopettamaan protestoinnin julkisilla paikoilla koronaviruksen vuoksi.

Joukkokokoontumisten sijaan Thunberg suosittelee digitaalista mielenosoitusta, joka tarkoittaa sitä, että kukin mielenosoittaja ottaa kuvan itsestään kyltin kanssa ja julkaisee sen sosiaalisessa mediassa. Aihetunniste on #ClimateStrikeOnline.

Thunberg on julkaissut kehotuksensa Instagramissa.

11.3. klo 15.07 Eduskunta laajensi koronatilanteen rajoituksia

Eduskunnan puhemiehistö päätti päätti keskiviikkona, että kokouksia ja -seminaareja, joihin osallistuu ulkopuolisia henkilöitä, ei toistaiseksi järjestetä eduskunnassa, pois lukien viikonloppuna järjestettävät puolue-elinten kokoukset ja Pohjoismaiden neuvoston teemaistunto.

Henkilökohtaisia vieraita (enintään 5 henkilöä) voi ottaa vastaan vain työtehtäviin liittyen, ei tutustumiskäynneille. Valiokunnat ja eduskuntaryhmät voivat kutsua asiantuntijoita entiseen tapaan. Vain valtiopäivätyöskentelyn kannalta välttämättömät kotimaan- ja ulkomaanmatkat voi toteuttaa, eduskunta tiedottaa.

11.3. klo 14.52 Finavia lomauttamassa henkilökuntaansa

Koronaviruksen vaikutukset ovat levinneet myös lentokentille. Suomen lentokenttiä operoiva Finavia aikoo lomauttaa henkilöstöään koronavirusepidemian vähennettyä lentoja. Helsinki-Vantaan lentoasemalla sekä useilla muilla lentoasemilla lentojen määrä on yhtiön mukaan vähentynyt oleellisesti.

Lomautukset olisivat määräaikaisia ja ne olisivat kestoltaan 12–90 päivää yksiköstä ja työtehtävästä riippuen. Yt-neuvottelut koskevat noin 950:ä henkilöä.

11.3. klo 14.05 Norja keskeyttää Nato-harjoituksen

Norja on päättänyt keskeyttää sotilasliitto Naton Cold Response -harjoituksen koronaviruksen vuoksi, kertoo Norjan yleisradioyhtiö NRK. Harjoitukseen oli määrä osallistua 14 000 sotilasta, joista 10 000 jo oli maastossa.

Varsinaisen harjoitusvaiheen aloituspäivä olisi ollut 12.3., mutta valmistelut ovat olleet käynnissä jo 2.3. alkaen. Harjoituksen oli määrä kestää 18.3. asti.

Viime viikolla yksi harjoituksessa mukana olevan varuskunnan sotilas sairastui koronavirukseen.

Norjan armeijan sotilaat harjoittelivat Finnmarkissa sunnuntaina.
Norjan armeijan sotilaat harjoittelivat Finnmarkissa sunnuntaina. Kuva: Simon Amdal / Norjan armeija

11.3. klo 14.00 Tampereen yliopisto peruu toistaiseksi kaikki opiskelijavaihtoon lähdöt ja ulkomaanmatkat

Tampereen yliopisto on päättänyt perua toistaiseksi kaikki opiskelijavaihdot ulkomaille sekä ulkomaanmatkat, selviää yliopiston sisäisestä intranetistä. Vaihto-opintojen peruminen koskee sekä Tampereen yliopistolle saapuvia vaihto-opiskelijoita että yliopistolta ulkomaille lähteviä. Nyt vaihdossa olevat voivat yliopiston mukaan halutessaan keskeyttää vaihtonsa ja palata Suomeen.

11.3. klo 13.30 Ylen toimittaja Kreikassa: Työssäkäyvät vanhemmat jäävät kotiin koulujen sulkeuduttua, ja maan turismi on koetuksella

Kreikan työpaikoilla ollaan tänään yllättävän ja haastavan tilanteen edessä, kertoo Ylen Ateenan-toimittaja Sara Saure. Kreikassa on vahvistettuja koronatartuntoja nyt 89. Kuolemantapauksilta on vielä vältytty.

Iso osa tartunnoista on Länsi-Kreikassa ja liittyy Israelissa pyhiinvaellusmatkalla käyneeseen ryhmään.

Tänään monet työssäkäyvät vanhemmat ovat joutuneet jäämään kotiin, kun terveysministeri Vasilis Kikilias ilmoitti eilen varotoimena Kreikan kaikkien julkisten ja yksityisten lastentarhojen, koulujen ja yliopistojen sulkemisesta kahdeksi viikoksi.

Alle 15-vuotiaiden lasten vanhemmat ovat oikeutettuja kahden viikon palkalliseen erityislomaan, jota voi käyttää perheessä toinen vanhemmista. Poissaolosta pieni osa menee työntekijän vuosilomasta, loppuosasta vastaavat yritykset ja valtio.

Ortodoksisen kirkkovuoden suurimman juhlan, pääsiäisen alla kirkot ovat olleet Kreikassa yhä täynnä. Asiantuntijoiden suositus on, että riskialttiit ryhmät seuraisivat kirkonmenoja televisiosta.

Viime päivinä on käyty laajaa keskustelua siitä, onko ehtoollisessa koronaviruksen tartuntavaara. Hallituksen ja terveydenhuollon asiantuntijoiden mukaan vaara on syljen välityksellä olemassa, mutta ortodoksinen kirkko on vastakkaisella kannalla.

Kreikan talouden tärkeän vetojuhdan, turismin alalla ensimmäiset arviot puhuvat yli 20 prosentin laskusta maalis-toukokuun osalta, kertoo päivälehti Kathimerini.

Hotelleilla on paljon peruutuksia ja kesän varauksissa pudotusta. Erityisen huolestuttava tilanne on niille hotelleille, jotka kärsivät viime vuonna myös Thomas Cook -konsernin konkurssista. Konferenssien järjestämiskiellon vuoksi myös kokousturismi kärsii Kreikassa.

Supersuositulla Santorinillakin on hiljaista. Kiinalaisturistien poissaolo vaikuttaa jo nyt useiden paikallisten yrittäjien arkeen. Pelkona ovat myös saarelle tärkeiden italialaisten matkailijoiden poissaolo ja risteilyperuutukset.

Matkaperuutuksista kärsii myös toinen lomasaari Zakynthos, missä on ilmennyt koronatartuntoja.

11.3. klo 12.55 Merkel: Erityisryhmiä suojeltava virukselta

Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan tärkeintä on hidastaa koronaviruksen leviämistä, jotta sairaanhoito ei ylikuormitu. Merkel sanoi tiedotustilaisuudessa Berliinissä, että tartuntojen ehkäisy on myös jokaisen yksilön vastuulla. Erityisesti Merkel kehotti suojelemaan tartunnoilta vanhuksia ja pitkäaikaissairaita.

Merkel viittasi asiantuntija-arvioihin, joiden mukaan 60–70 prosenttia väestöstä voi saada tartunnan niin kauan kuin rokotetta tai tehokasta hoitoa virukseen ei ole.

Saksan liittohallitus on suosittanut muun muassa yli tuhannen hengen tapahtumien kieltämistä, mutta asiasta päätetään osavaltiotasolla. Merkel totesi tästä, että jos esimerkiksi jalkapallopelin järjestäminen ilman yleisöä säästää ihmisiä sairastumiselta, niin hänen mielestään näin kannattaa toimia.

Saksan liittokansleri Angela Merkel sanoo olevansa valmis harkitsemaan tiukan budjettikurin löyhentämistä, jos koronaviruksen torjunta edellyttää sitä.

Täydennetty 11.3. klo 13.35: Merkel ehkä valmis budjettikurin löyhentämiseen.

11.3. klo 12.48 Etelä-Pohjanmaalla on todettu ensimmäinen tartunta

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu koronavirustartunta (COVID-19) yhdellä henkilöllä. Tartunta varmistui keskiviikkona 11. maaliskuuta Seinäjoen keskussairaalassa otetusta näytteestä.

Tartunta on todettu työikäisellä miehellä, joka on palannut matkalta Pohjois-Italiasta. Potilas on kotona eristyksessä ja hyväkuntoinen. Sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että yksi tunnistettu lähikontakti on määrätty karanteeniin ja muita tartunnalle mahdollisesti altistuneita henkilöitä selvitetään. Sairaanhoitopiiri jatkaa tilanteen selvittämistä yhdessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa.

11.3. klo 12.38 Terveystalo aloittaa koronavirustestauksen