Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

EU tarjoaa rahaa tuhansille Kreikan saarilta kotiin palaaville siirtolaisille

2000 euron tarjous on suunnattu ennen vuodenvaihdetta Kreikkaan tulleille.

Turvapaikanhakijat ja siirtolaiset seisovat verkkoaidan takana. Oikeassa reunassa seisoo lippalakkipäinen univormupukuinen mies ja katselee oikealle.
Turvapaikanhakijoita Morian leirillä lähellä Mytilenen satamaa Kreikassa. Kuva: Filippo Monteforte / EPA
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

EU ja Kreikan viranomaiset tarjoavat rahaa Kreikan saarilla oleileville siirtolaisille, jos nämä palaavat koteihinsa. Tavoitteena on hellittää painetta täpötäysillä leireillä.

Asiasta kertoi EU:n sisäasiainkomissaari Ylva Johansson vierailtuaan Ateenassa torstaina.

Johanssonin mukaan stipendi on tarjolla vain kuukauden ajan 5 000 siirtolaiselle. Kyseessä on 2 000 euron stipendi, jonka voi saada vain, jos on saapunut Kreikkaan ennen tammikuuta.

Johansson sanoi, että rahalla pyritään auttamaan turvapaikanhakijoita aloittamaan alusta kotimaassaan. Vapaaehtoisten kotiinpaluut toteutetaan yhteistyössä Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexin ja Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n kanssa.

Kreikkaan alkoi saapua uusia siirtolaisia Turkin avattua rajansa viime kuun lopussa. Kreikka on ilmoittanut, ettei se ota vastaan turvapaikkahakemuksia ennen huhtikuuta.

Suosittelemme