Koronaviruksen takia peruuntuneille konserteille ja muille tapahtumille etsitään nyt foorumia netistä. Äskettäin perustettu, Facebookissa toimiva Karanteeniklubi-sivusto esimerkiksi koostaa tapahtumia, joita voidaan järjestää joko virtuaalisesti tai livenä.
Sivustolta löytyy ilmoituksia muun muassa Facebook-konserteista ja olohuoneesta lähtevästä live-striimistä aina virtuaalisiin käsityömessuihin.
Facebookiin on perustettu myös Yrittäjien ja taiteilijoiden koronatuki -niminen ryhmä, jossa ideoidaan ja toimitaan kulttuurialan auttamiseksi.
Kulttuurialalle on luotu myös erilliset aihetunnisteet #tuenkulttuuria ja #tuentapahtumia käytettäviksi sosiaalisen median sivustoja varten.
– Koronaviruksen aiheuttamasta epidemiasta johtuen suurin osa kulttuuritapahtumista on toistaiseksi peruttu. Ihmisiä on kehotettu pysymään kodeissaan ja välttämään ylimääräisiä sosiaalisia tilanteita. Vaikka tarkoitus on hyvä ja oikea, on se sokki tapahtumanjärjestäjille, artisteille, faneille ja kaikille alalla työllistyville, toteaa Karanteeniklubin perustanut, Helsingissä toimivan tapahtuma-alue Teurastamon tuottaja Kristian Schmidt.
Virossakin ryhdyttiin toimeen
Myös lahden eteläpuolella on ryhdistäydytty. Islantilaisen black metal -yhtye Misþyrmingin piti tänään esiintyä Tallinnassa, mutta kaikki julkiset tapahtumat on kaupungissa peruttu. Konsertti kuitenkin järjestetään livestriiminä.
– Alun perin meidän piti tehdä pelkkä Facebook-striimi, mutta sitten idea lähti laukkamaan, ja nyt teemme striimin kolmella ammattilaistason kameralla, live-striimiä organisoimassa ollut muusikko ja tapahtumajärjestäjä Ingmar Aasoja kertoo.
Moni on lähtenyt tapahtumaan mukaan, koska samalla halutaan tukea paikallista promoottoria Roman Demtsenkoa, joka on virkistänyt Viron kulttuurielämää tuomalla maahan useita kiinnostavia vaihtoehtoartisteja.
Keikkoja ja konsertteja korvaavat live-striimit eivät tällä hetkellä ole Virossakaan mikään poikkeus. Esimerkiksi lauantaina tanssiklubi HALL järjesti live-striimin, joka kesti seitsemän tuntia ja jossa esiintyi peräti kahdeksan dj:tä.
– Sanoisin, että striimaaminen on nyt jonkin aikaa uusi normaali. Muutoin tilanne on kaikin tavoin todella paskamainen, Ingmar Aasoja summaa.
Onko virtuaalikeikoissa mieltä vai saako kunnon keikkafiiliksen vain paikan päällä? Voit keskustella aiheesta 16.3. kello 23:een asti.