Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kansainvälinen jääkiekkoliitto käy jo keskusteluita vakuutusyhtiöiden kanssa MM-kisojen peruuntumisesta – Kummola myöntää tukalan tilanteen: "Kyllä tämä näyttää aika huonolta"

IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kertoo, että jo pelkkä MM-kisajoukkueen kasaaminen on hankalaa.

Leijonat MM
Suomi voitti kultaa viime vuoden MM-kisoissa. Kuva: Getty Images
Antti-Jussi Sipilä,
Simo Arkko
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF käsittelee tiistaina jääkiekon MM-kisojen kohtaloa. Urheilumaailmaan lähes pysähdyksiin ajaneen koronaviruksen vuoksi on käyty keskusteluja siitä, pelataanko kisoja ollenkaan.

Kalervo Kummola myöntää Yle Urheilulle, ettei tilanne näytä tällä hetkellä hyvältä.

– Kyllä tämä näyttää aika huonolta. Rupeaa olemaan sellainen tilanne, että noiden pelaajien kanssakaan on vaikea koota joukkueita, Kummola sanoo.

Kummolan mukaan IIHF keskustelee tällä hetkellä vakuutusyhtiöiden kanssa mahdolliseen perumiseen liittyvistä toimenpiteistä.

– Meillä on tiistaina iltapäivällä kokous. Voi olla, että tulee lopullisia päätöksiä, mutta ei tämä näytä hyvältä, Kummola sanoo.

Olet siis melko realistinen MM-kisojen järjestämisen suhteen?

– Pakkohan se on. Kyllä kaikki merkit viittaavat siihen, että Eurooppa menee enemmän tai vähemmän kiinni. Ei siinä paljoa paina mitkään jääkiekon MM-kisat. Tässä on isommista asioista kysymys.

Kalervo Kummola
Kuva: Jani Aarnio/Yle

"Parempi kaikkien kannalta"

Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel väläytteli aiemmin, että MM-kisat voitaisiin siirtää Sveitsin koronavirustilanteen vuoksi Venäjälle, Valko-Venäjälle tai Latviaan.

– Se oli enemmän semmoinen heitto, kun venäläiset sitä olivat tarjonneet. Ei se tilanne ole siellä Venäjällä sen parempi kuin Sveitsissäkään, eikä Venäjän ja Valko-Venäjän tilanteesta ole tarkkaa tietoa. Latviakin on sulkenut rajansa. Ei niitä mihinkään siirretä. Jos niitä ei pelata, niin niitä ei sitten pelata.

Sveitsin koronatilanne on ollut hankala, ja maa perui jo torstaina kevään pudotuspeliottelut. Kummola kertoo, että hän on ollut melkein päivittäin puhelinyhteyksissä puheenjohtaja Faselin sekä muiden hallitusten jäsenten kanssa.

Kummolan mukaan hallituksen ei ollut alun perin tarkoituksena tehdä tiistaina lopullista päätöstä MM-kisojen suhteen, mutta nyt sekin on mahdollista.

– Kyllä tuossa on vähän sellainen mieliala päällä, että olisi parempi kaikkien kannalta, että se päätös tehtäisiin nyt, ettei tarvitsi joukkueita kasata ja muuta. Ei nyt kuitenkaan mennä asioiden edelle.

Lue myös:

Leijonien valmistavat maaottelut Suomessa peruttiin – miten käy MM-turnauksen?

Pohjois-Amerikassa NHL-pelaajia tavannut Jukka Jalonen: MM-kisojen peruminen olisi järkevää

The Hockey News: Jääkiekon miesten MM-kisat on peruttu – Kalervo Kummola kiistää tiedon

Jutun ingressiä muokattu 15.3.2020: Kummola on IIHF:n varapuheenjohtaja, ei puheenjohtaja.

Suosittelemme