Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

THL:n pääjohtaja: Sairastuneiden todellinen lukumäärä voi olla Suomessa 20–30 kertaa suurempi kuin on todettu

Suomessa testataan nyt vain vakavasti sairaita, riskiryhmään kuuluvia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä.

 THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta THL:n infotilaisuudessa koronaviruksesta.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta arvioi, että suuri osa suomalaisista tulee sairastamaan koronan lievänä. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Markus Mäki
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronatartunnan saaneiden todellinen lukumäärä voi olla 20–30 kertaa suurempi kuin tähän mennessä on todettu, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) pääjohtaja Markku Tervahauta Yle Radio 1:n Ykkösaamun haastattelussa.

Suomessa oli maanantaiaamuun mennessä todettu yhteensä 241 varmistettua koronavirustartuntaa. Kaikkia epäiltyjä tartuntoja ei kuitenkaan enää testata, joten tartuntojen määrä on todennäköisesti paljon suurempi.

Suomessa testataan tällä hetkellä vakavasti sairaita, riskiryhmään kuuluvia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä.

– Testaaminen painottuu sellaisiin oireisiin ja henkilöihin, joiden kohdalla on tärkeä tietää, onko kyseessä korona, Tervahauta sanoo.

Tartuntojen määriä on arvioitu tietokonesimulaatioiden avulla. Simulaatiot perustuvat muista maista saatuun tietoon. Tervahaudan mukaan arviot vaihtelevat suuresti, koska tartuntojen jäljityksessä on ollut maakohtaisia eroja.

Myös tartuntaketjujen seuraaminen on Tervahaudan mukaan käymässä hankalaksi. Suurin osa Suomessa todetuista tartunnoista liittyy edelleen matkailuun.

– On todennäköistä, että tulee sellaisia todettuja tapauksia, joissa näitä ketjuja ei enää löydy. Silloin tartuntoja on yhteisöissä paljon enemmän kuin on testaamalla todettu, Tervahauta sanoo.

Sairaalat varautuvat koronaan

Tervahaudan mukaan testaamista pyritään lisäämään, kun sairaaloiden kapasiteetti sen sallii. Tällä hetkellä sairaalat joutuvat varautumaan todettujen tapausten hoitoon.

Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS on perustanut koronaterveysasemia. Kiireettömiä hoitoja joudutaan perumaan, jotta työvoimaa riittää vakaviin tapauksiin.

– Sairaalat varautuvat vakaviin tapauksiin perumalla kiireettömiä hoitoja. Normaali kiireetön toiminta täytyy ajaa riittävän pian alas, koska vakavia tapauksia voi tulla nopeasti paljon, Tervahauta sanoo.

Tervahaudan mukaan suuri osa suomalaisista tulee sairastamaan koronaviruksen lievänä hengitystieinfektiona. Jos oireet ovat lieviä, potilaan tulee jäädä kotiin sairastamaan. Hoito on samanlaista kuin tavallisen influenssan kanssa.

– Tautia hoidetaan oireenmukaisesti levolla ja kipulääkkeillä. Annetaan elimistön toipua viruksesta. Jos tulee vakavampia väsymisen oireita tai hengenahdistusta, on syytä hakeutua hoitoon, Tervahauta sanoo.

Lue aiheesta lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta: EU-parlamentti ja jäsenmaat sopuun koronatodistuksesta, yliopistoissa yhä luennot etänä syksyllä

Kolme lääkäriä kertoo, miten pandemiaan on jo pitkään varauduttu – Kaikkia hoidetaan, mutta hoidettavat on pantava tärkeysjärjestykseen

Suuret yliopistosairaalat valmistautuvat jo tehohoidon lisääntymiseen koronan vuoksi – kiireetöntä hoitoa ajetaan alas ensi viikolla

Suosittelemme sinulle