Hyppää sisältöön

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Kymenlaaksossa: Eniten tartuntoja alle 10-vuotiailla, Kouvola antaa apua koronapassin lataamiseen

Päivitämme tähän artikkeliin kaikki uusimmat tiedot koronapandemian vaikutuksista Kymenlaaksoon.

Pöydällä on lapsen askartelema paperinen vene, jossa on tikuista kasattu hytti. Lapsen kädet ottavat siveltimellä vesiväriä paletista.
Koronavirustartuntoja on todettu Kymenlaaksossa eniten alle 10-vuotiailla lapsilla. Kuvituskuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

15.12. Koronaa on nyt eniten alle 10-vuotiailla

16.20 Kymenlaaksossa todettiin viimeisen kahden viikon aikana 318 uutta koronatapausta. Noin 4,8 prosenttia otetuista koronanäytteistä oli positiivisia. Eniten tartuntoja on ollut Kouvolassa. 45 prosenttia tartunnoista on tullut omilta perheenjäseniltä. Eniten uusia tartuntoja on tällä hetkellä alle 10-vuotiailla lapsilla.

Kymenlaaksossa ei ole vielä todettu uutta omikron-koronavirusmuunnosta. Näytteiden sekventointi kestää jopa pari viikkoa. Kymsoten mukaan on siis mahdollista, että omikronia on jo alueella. Sote-yhtymän mukaan on todennäköistä, että muunnos leviää ainakin jossain vaiheessa Kymenlaaksoon.

13.12. Kouvola avasi tukipisteitä koronapassia varten

15.11 Kouvola on julkaissut listan toimipisteistä, joista saa tarvittaessa apua ja tukea koronapassin hankkimiseen.

Esimerkiksi apteekkeihin, kirjastoihin ja Porukkatalolle on avattu tukipisteitä, joissa autetaan lataamaan koronapassin älypuhelimeen tai tulostamaan se paperille. Neuvoa saa myös muun muassa Kymijoen Tukipuun Inkeroisten ja Teholan toimipisteistä ja monikulttuurikeskus Saagasta.

10.12. Kouvola järjestää apua koronapassin lataamiseen

17.58 Kouvolalainen kansanedustaja Sheikki Laakso (ps.) tarjoaisi terveysalan "pakkorokotuksille" vaihtoehdoksi pikatestejä.

Hallitus esittää tartuntatautilakiin väliaikaista pykälää, jolla sosiaali- ja terveysalan työntekijöiltä voitaisiin edellyttää koronarokotusta. Rokotuksia voitaisiin vaatia työntekijöiltä, jotka ovat lähikontakteissa riskiryhmien kanssa.

Laakso on jättänyt kirjallisen kysymyksen liittyen hoitoalan koronapassivaatimuksiin. Hän tiedustelee hallituksen kantaa pikatesteihin.

16.14 Kouvolan kaupunki haluaa tarjota ihmisille tukea koronapassin lataamiseen.

Kaupunki valmistelee parhaillaan tukipisteiden avaamista, joissa autettaisiin sellaisia ihmisiä, joille koronapassin saaminen omatoimisesti on vaikeaa. Tukipisteet avataan yhteistyössä eri tahojen kanssa.

13.28 Karhulan koronarokotuspisteellä on tapahtunut vesivahinko. Rokotuspiste muuttaa maanantaina 13. joulukuuta Karhulan terveysaseman tiloihin. Rokotuspaikkana on toiminut tähän asti terveys- ja hyvinvointipiste Luotsi.

12.09 Aluehallintovirasto on kieltänyt Kymenlaaksossa kaikki sisätiloissa järjestettävät yli 50 hengen yleisötilaisuudet. Rajoituksen vaihtoehtona tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin. Uusi määräys tulee voimaan 13. joulukuuta ja kestää 12. tammikuuta asti.

11.05 Päivystykset ovat ruuhkautuneet Kymenlaakson keskussairaalassa ja Pohjois-Kymen sairaalassa. Syynä on se, että potilasmäärät ovat nousseet. Odotusajat pitenevät myös siksi, että infektio-oireiset potilaat vaativat nyt erityishuomion. Hoitajat joutuvat esimerkiksi pukeutumaan suojavarusteisiin.

6.20 Kouvolalaisella SDP:n kansanedustajalla ja Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Paula Werningillä on koronatartunta.

Werning vahvisti torstai-iltana julkisessa Facebook-päivityksessään), että on saanut positiivisen tuloksen koronatestistä.

– Oireet ovat siedettävät, Werning kirjoittaa.

Puolue tiedotti jo keskiviikkona, että Werning on saanut positiivisen tuloksen koronan pikatestistä.

5.20 Hoitohenkilöstö on Kymenlaaksossa odottavalla kannalla "rokotuspakon" suhteen.

Esimerkiksi Lähi- ja perushoitajaliiton paikallinen pääluottamusmies Hannele Nupponen arvioi, että nyt vielä odotetaan sitä, miten lakiesitys etenee.

– Asia on vielä niin tuore, Nupponen sanoo.

Yhteydenottoja asiasta ei ole tullut, eikä työnantajan kanssa ole keskusteltu käytännön asioista.

8.12. Yli 50 hengen yleisötilaisuudet sisätiloissa saatetaan kieltää

19.43 Koronapassi on saanut ikäihmisistä runsaasti uusia käyttäjiä. Todistukselle tuli kertaheitolla lisää käyttäjiä, kun koronapassin käyttö laajeni baareista ja yökerhoista teattereihin, konsertteihin ja joululaulutilaisuuksiin.

13.06 Kouvolalaisella SDP:n kansanedustajalla ja Kouvolan kaupunginvaltuuston puheenjohtajalla Paula Werningillä on todennäköisesti koronatartunta.

Puolue tiedotti keskiviikkona, että Werning on saanut positiivisen tuloksen koronan pikatestistä. Virallinen koronatesti on myös otettu, ja sen tuloksia odotetaan.

12.41 Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä suosittelee aluehallintovirastolle, että se kieltäisi yli 50 hengen yleisötilaisuudet sisätiloissa.

Kielto olisi voimassa 9. tammikuuta asti. Rajoituksen voisi välttää käyttämällä koronapassia.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös on odotettavissa viimeistään ensi viikon alussa.

8.18 Kymsote hankkii rokottajia henkilöstövuokrauspalvelun kautta ensi vuodeksi. Taustalla on varautuminen kolmansiin koronarokotuksiin. Rokotustoimintaa ei saada kokonaan tehtyä oman henkilökunnan avulla, vaan siihen tarvitaan vuokratyövoimaa.

7.12. Paperinen koronatodistus aiheutti pyyntötulvan

12.09 Kymenlaaksossa on varmistunut lauantain ja tiistain välisenä aikana yhteensä 89 koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä yhdeksän koronaviruspotilasta.

7.41 Paperinen koronatodistus on aiheuttanut pyyntöjen tulvan Kymsotelle.

– Pyyntöjä siitä tulee parhaimmillaan yli sata päivässä, kertoo arkistopäällikkö Tuula Leppänen Kymsotesta.

Paperinen koronatodistus vastaa Omakannasta näytettävää sähköistä koronapassia. Yleensä sitä tarvitsevat ikäihmiset tai alaikäiset lapset, joilla ei ole pankkitunnuksia käytössään.

3.12. 42 uutta tartuntaa

17.27 Suomen ja Venäjän välinen junaliikenne käynnistyy puolentoista vuoden tauon jälkeen.

VR tiedottaa, että Helsingin ja Pietarin välillä kulkeva Allegro-juna alkaa kulkea 12. joulukuuta alkaen. Liput ovat tulleet myyntiin tänään perjantaina. Juna kulkee maanantaista sunnuntaihin, kaksi vuoroa päivässä molempiin suuntiin.

16.54 Kymenlaaksossa aloitetaan kolmansien koronarokotusannosten antaminen yli 18-vuotiaille.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee nyt, että kolmansia rokoteannoksia aletaan tarjota kaikille 18 vuotta täyttäneille 5–6 kuukautta toisen rokoteannoksen jälkeen.

Kymsote noudattaa ohjetta ja aloittaa ensin 50–60-vuotiaiden kolmansien rokotusten antamisen ja ajanvarauksen 13. joulukuuta alkaen.

13.48 Kymenlaakson alueella todettujen koronavirustartuntojen määrä kasvaa edelleen.

Tänään perjantaina Kymsote tiedotti 42 uudesta tartunnasta viimeisen vuorokauden ajalta. Se on Kymenlaaksossa koko koronapandemian suurin päiväkohtainen luku. Sairaalahoidossa on nyt seitsemän koronaviruspotilasta.

Koronavirustartuntaluvut ovat kivunneet korkeammiksi koko viime kuun ajan. Vielä lokakuun alussa tartuntoja raportoitiin alle kymmenen päivää kohden. Nyt jo pelkästään joulukuun kolmen ensimmäisen päivän aikana tartuntoja on raportoitu yli 100.

1.12. Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut

15.59 Monet urheiluseurat, teatterit ja muut tapahtumajärjestäjät ovat ottaneet koronapassin käyttöön Kymenlaaksossa.

Kotkan teatteri ottaa koronapassin käyttöön näytöksissään tänään keskiviikkona. Vahtimestarit tarkastavat teatteriin saapuvan yleisön koronapassit ja liput ovilla. Jos koronapassia ei ole, ennakkoon varatut liput voi siirtää eteenpäin.

13.57 Suuret koronatartuntojen määrät ovat pakottaneet priorisoimaan tartunnanjäljitystyötä Kymenlaaksossa.

Jatkossa tartunnanjäljittäjät keskittyvät koronatartunnan saaneen lähipiiriin sekä suuren riskin altistuksiin, kuten sosiaali- ja terveyspalveluiden yksiköihin.

Kouluissa ja päiväkodeissa on jo enemmän ohjeistettu seuraamaan oireita kuin määrätty laajoihin altistumiskaranteeneihin.

30.11. Avi määräsi rajoituksia yleisötilaisuuksiin

16.43 Aluehallintovirasto on nyt määrännyt uusia koronarajoituksia Kymenlaaksoon.

Kymenlaaksossa rajoitukset kohdistuvat yhteislaulutilaisuuksiin ja sellaisiin tilaisuuksiin, joissa yleisöllä on paikat seisomakatsomoissa. Esimerkiksi seisomakatsomoihin saa ottaa enintään kaksikymmentä ihmistä.

Rajoitusten vaihtoehtona tapahtumien järjestäjät voivat ottaa käyttöön koronapassin.

13.05 Kymenlaaksossa tilastoidaan nyt koko koronaepidemian synkimpiä tartuntalukuja.

Tiistaina koronatartuntoja kirjattiin yhteensä 38. Se on jälleen suurin päiväkohtainen lukema pian kaksivuotisen epidemian aikana.

29.11. Koronavirus levinnyt hoivakoteihin rokottamattomilta hoitajilta

14.13 Koronavirus on päässyt leviämään Kymenlaakson hoivakodeissa rokottamattoman hoitohenkilöstön kautta, kertoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Kymenlaakson hoivakodeissa on ollut viime aikoina yksittäisiä koronatartuntoja. Mäntymaan mukaan rokottamatonta henkilöstöä on ollut töissä hoivakodeissa ja levittänyt tartuntaa.

– Ne ovat olleet yksittäisiä tapauksia, mutta tietenkin yksikin on liikaa, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo.

13.11 Kymenlaakson keskussairaalassa Kotkassa kaikki tehohoitopaikat ovat nyt käytössä.

Keskussairaalassa on virallisesti kuusi tehohoitopaikkaa. Maanantaina aamupäivällä ne kaikki olivat käytössä. Kuudesta potilaasta kaksi oli koronaviruspotilaita.

Tehohoitopaikkojen määrää voidaan tarvittaessa kasvattaa. Tällöin voidaan joutua supistamaan muuta toimintaa.

12.51 Itärajalle ei odoteta mullistavia muutoksia uusien maahantulorajoitusten myötä.

Suomeen ei voi nyt matkustaa edes täyden rokotussuojan saaneena ilman pakottavaa syytä, jos on oleskellut eteläisen Afrikan maissa viimeisen 14 vuorokauden aikana.

Syynä on uusi koronaviruksen omikronmuunnos, joka löydettiin alun perin Afrikan eteläosasta. Nyt myös Euroopassa on löydetty muunnosta useista maista. Muista kuin eteläisen Afrikan maista saa tulla Suomeen samalla tavalla kuin tähänkin mennessä.

27.11. Uuden variantin leviämismaista tuleville pakollinen terveystarkastus Vaalimaalla

17.58 Tietyistä eteläisen Afrikan maista saapuvat määrätään pakolliseen terveystarkastukseen Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla, tiedottaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi). Aiemmin tänään kerrottiin samasta järjestelystä Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Terveystarkastukseen määrätään kaikki matkustajat, jotka ovat ennen Suomeen saapumistaan 14 vuorokauden sisällä oleskelleet jossakin kahdeksasta eteläisen Afrikan maasta. Luettelon maista löydät täältä.

Osana pakollista terveystarkastusta voidaan ottaa koronatesti. Terveystarkastus ei kuitenkaan koske alle 6-vuotiaita lapsia.

Päätökset ovat tulleet voimaan välittömästi ja ovat voimassa vuoden loppuun asti.

26.11. Kolmas ennätyspäivä tartuntamäärissä

16.08 Kymenlaaksossa on meneillään suurin rokotusoperaatio yli kymmeneen vuoteen. Koronan lisäksi Kymsote rokottaa samoissa pisteissä nyt myös influenssaa vastaan. Tilanne tarkoittaa pitkiä jonoja ja odotusaikoja.

15.23 Kymenlaaksossa on lyöty ennätys koronavirustartunnoissa jo kolmantena päivänä peräkkäin. Perjantaina tartuntoja on kirjattu 35.

25.11. Tartuntamäärissä uusi ennätys

14.42 Koronavirustartuntoja on todettu jälleen Kymenlaaksossa enemmän kuin koskaan tähän mennessä yhden päivän aikana.

Kymsote raportoi torstaina 31 uudesta koronatartunnasta. Edellinen ennätys oli keskiviikkona, jolloin tartuntoja kirjattiin 30.

24.11. Koronatartunnoissa ennätyspäivä

14.23 Alueellinen koronaryhmä on antanut uusia, kulttuuritapahtumia koskevia suosituksia. Koronanyrkki suosittelee, että näytösten väliaika vietettäisiin katsomossa, jos väliaikatiloissa ei ole tarpeeksi väljää.

11.48 Koronavirustartuntoja on todettu enemmän kuin koskaan tähän mennessä Kymenlaaksossa. Kymsote raportoi keskiviikkona 30 uudesta koronatartunnasta. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä yhdeksän koronaviruspotilasta.

11.40 Kouluterveydenhuoltoa vähennetään kolmeksi viikoksi Kymenlaaksossa.

Kymsote on päättänyt siirtää koulujen kouluterveydenhoitajia muihin tehtäviin purkamaan perusterveydenhuollon puhelinpalvelussa ja rokotuspisteillä syntynyttä pahaa ruuhkaa.

Ruuhkat johtuvat siitä, että influenssarokotusten antaminen aloitettiin juuri ja lisäksi hoitajista on pulaa. Myös Kymenlaakson vaikea koronavirustilanne tekee tilanteen vaikeaksi.

– Henkilöstöä on siirretty koronaan liittyviin tehtäviin. Tartunnanjäljitys nielee nyt paljon työvoimaa, hallintoylilääkäri Kari Kristeri sanoo.

18.11. Tapahtuma-ala odottaa päätöstä rajoituksista

15.12 Jos yleisötapahtumien rajoitukset tulevat Kymenlaaksossa ensi viikolla voimaan, maakunnassa ei voisi järjestää sellaisia yli 50 hengen yleisötilaisuuksia, joissa on käytössä seisomakatsomo tai joissa yleisöllä ei ole ennakkoon määritettyä yksilöityä istumapaikkaa. Rajoitukset voisi kiertää koronapassia käyttämällä. Selvitimme, miten rajoituksiin reagoidaan erilaisia yleisötapahtumia järjestävillä tahoilla.

17.11. Kymenlaaksoon odotettavissa tapahtumarajoituksia

14.59 Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo, että koronatilanne on nyt maakunnassa huonoin koko epidemian aikana. Koronakoordinaatioryhmä päätti keskiviikkona esittää aluehallintovirastolle, että maakuntaan pitäisi tulla yleisötapahtumien kokoontumisrajoituksia.

Rajoitus tarkoittaisi, että Kymenlaaksossa ei voisi järjestää sellaisia yli 50 hengen yleisötilaisuuksia, joissa on käytössä seisomakatsomo tai joissa yleisöllä ei ole ennakkoon määritettyä yksilöityä istumapaikkaa. Myös vahva maskisuositus otettiin käyttöön.

15.11. Kymenlaakso täyttää uudet leviämisalueen kriteerit

11.28 Kymenlaakson koronatilanne täyttää uudet leviämisalueen tunnusmerkit.

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt alueita ilmoittamaan, täyttyykö niissä leviämisalueen kriteerit. STM päivitti viime perjantaina koronastrategiaansa siten, että päätöksenteko koronarajoituksista siirtyy entistä vahvemmin alueille.

Kymenlaakson koronaryhmä kokoontuu seuraavan kerran keskiviikkona päättämään mahdollisista uusista rajoituksista.

12.11. Sairaalahoitoa tarvitsevien määrä kasvaa

16.20 Sairaalahoitoa tarvitsee tällä hetkellä jo yksitoista koronapotilasta Kymenlaaksossa. Se on suurin samanaikaisesti hoitoa tarvitsevien määrä täältä.

10.11. Koronatilanne pahenee Kymenlaaksossa

15.42 Koronatilanne kehittyy yhä huonompaan suuntaan Kymenlaaksossa.

Sairaalahoitoa koronan takia tarvitsee tällä hetkellä yhdeksän potilasta. Määrä on poikkeuksellisen suuri Kymenlaaksossa.

Koronan vuoksi sairaalassa ollaan yleensä pitkiä jaksoja, mikä kuormittaa terveydenhuoltoa. Kymsoten mukaan pian voidaan joudutaan pohtimaan kiireettömän hoidon peruuttamista.

9.11. Kansanedustajien enemmistö: koronarajoitukset purettiin oikeaan aikaan

6.23 Yle kysyi Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajilta, onko rajoituksista luovuttu oikeaan aikaan. Alueen 17 kansanedustajista 12 vastasi kysymykseen. Katso Koronapassi tulee käyttöön, mitä kansanedustajat vastasivat.

5.11. Koronapassi otetaan käyttöön Kymenlaaksossa

16.20 Koronapassi tulee käyttöön tänään monissa kymenlaaksolaisravintoloissa.

Kymenlaakso siirtyi keskiviikkona koronaepidemian vakavimpaan tasoon eli leviämisvaiheeseen.

Leviämisvaiheessa olevilla alueilla rajoitetaan ravintoloiden aukioloaikoja ja asiakasmääriä. Samat rajoitukset tulivat myös Kymenlaaksoon voimaan perjantaina heti vuorokauden vaihduttua.

3.11. Kymenlaakso joutui neljännen kerran epidemian leviämisvaiheeseen

12.18 Kymenlaakso on siirtynyt jälleen koronaepidemian leviämisvaiheen. Koronatilanne alueella on taas vakava. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on ollut keskiviikkoaamuna koolla ylimääräisessä kokouksessa ja päättänyt asiasta. Tämä on jo neljäs kerta, kun Kymenlaakso siirtyy leviämisvaiheeseen koko koronaepidemian aikana.

17.32 Koronapassi on tulossa käyttöön myös kymenlaaksolaisravintoloissa. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä asettamaan Kymenlaaksoon ravintoloihin kohdistuvia rajoituksia. Päätöstä niistä odotetaan vielä tällä viikolla. Rajoituksia ei tarvitse noudattaa, jos ravintolayrittäjä päättää ottaa käyttöön koronapassin. Nyt se on Kymenlaaksossakin mahdollista. Ravintola voi olla auki myöhempään kuin yhteen yöllä, jos se ottaa sisään vain ihmisiä, joilta koronapassi on tarkastettu.

2.11. Uusia tartuntoja on todettu tiistaina 24

12.18 Kymenlaaksossa on tilastoitu tiistaina 24 uutta koronavirustartuntaa. Tätä suurempi yhden päivän lukema on tilastoitu viimeksi 31. heinäkuuta. Sinä päivänä todettuja tartuntoja kirjattiin 28. Sairaalahoidossa on nyt kuusi koronaviruspotilasta. Kymsote arvioi maanantaina, että on mahdollista, että Kymenlaakso joutuu uudelleen koronaepidemian leviämisvaiheeseen, koska tartuntojen määrä on lisääntynyt runsaasti viimeisen viikon aikana.

1.11. Kymenlaakso on vaarassa joutua jälleen leviämisvaiheeseen

14.50 Koronavirustartunnat ovat lisääntyneet Kymenlaaksossa runsaasti viimeisen viikon aikana. Uusia tartuntoja on todettu viikossa 90. Tänään maanantaina on tilastoitu 10 uutta tapausta. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä seitsemän koronaviruspotilasta, mikä on enemmän kuin pitkään aikaan. Kymenlaaksossa on riski joutua uudelleen epidemian leviämisvaiheeseen. Se puolestaan merkitsisi mahdollisesti uusia rajoituksia.

29.10. Uusia yleisö- tai tilankäyttörajoituksia ei ole valmisteilla Kymenlaaksoon

11.48 Etelä-Suomen aluehallintovirasto ei valmistele tällä hetkellä päätöksiä yleisötilaisuuksien tai tilojen käytön rajoittamisesta. Aluehallintovirasto seuraa epidemiatilanteen kehittymistä. Kohdennettuja rajoituksia voidaan määrätä, jos ne arvioidaan välttämättömiksi. Myös kunnat voivat päättää paikallisista rajoituksista omilla alueillaan.

28.10. Koronakoordinaatioryhmä kaipaa koronapassia Kymenlaaksoonkin

16.24 Kymenlaaksossa pitäisi ottaa käyttöön koronapassi, linjaa alueellinen korona-koordinaatio-ryhmä. Ryhmä uskoo, että se kannustaisi ihmisiä ottamaan korona-rokotteet. Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa arvioi, että laumasuoja saavutetaan vasta sitten, kun yli yhdeksänkymmentä prosenttia alueen asukkaista on rokotettu. Siihen asti on syytä noudattaa suosituksia, kuten kasvomaskin käyttöä.

27.10. 80 prosentin rokotuskattavuus ei tule riittämään

12.56 80 prosentin rokotuskattavuus ei tule riittämään siihen, että Kymenlaaksossa palataan normaaliin elämään. Rokotuskattavuuden hidas nousu aiheuttaa huolta Kymenlaaksossakin. Uusista tartunnoista valtaosa on rokottamattomilla ja sairaalahoidossa kesästä lähtien ollut vain ihan yksittäisiä rokotettuja. Viimeisen kuluneen kahden viikon aikana Kymenlaaksossa on todettu 104 uutta koronatartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä viisi potilasta.

5.59 Koronarokotteen kolmansia annoksia ryhdytään Kymenlaaksossa antamaan marraskuussa kaikille yli 60-vuotiaille. Kymsote on jo aiemmin antanut kolmatta koronarokottetta riskiryhmiin kuuluville. Eli ihmisille jotka ovat vakavasti immuunipuutteisia tai saavat immunologista hoitoa. Yli 60-vuotiaat voivat hakeutua rokotuksiin tämän viikon perjantaista lähtien. Tässä tapauksessa toisen rokoteannoksen saamisesta pitäisi olla kulunut puoli vuotta.

25.10. Tuntematon nainen jakoi koronarokotevastaisia esitteitä nuorille

16.07 Tuntematon nainen on jakanut koronarokotevastaisia esitteitä nuorille Kotkan Karhulassa. Nainen oli seissyt Karhulan koulun pihalla oppituntien aikana ja antanut esitteen koulurakennukseen saapuvalle nuorelle. Nuoren mukaan nainen oli jättänyt esitteitä myös koulun rappusille. Kymsoten johtajaylilääkäri kertoo, että Kymenlaaksossa on muitakin tapauksia, joissa on yritetty vaikuttaa rokotuksiin lasten ja nuorten kautta.

18.10. Saako nuhanenän viedä päiväkotiin?

8.55 Monissa perheissä pohditaan, milloin syysflunssasta toipuva lapsi on sopivaa viedä päiväkotiin. Koronaviruspandemian aikana on pidetty tiukkaa linjaa, jonka mukaan varhaiskasvatukseen saa osallistua vain jos koronatesti on tehty ja oireet lievittymässä. Nyt testivaatimuksesta on luovuttu. Yle kokosi neljä vinkkiä oireiden arviointiin kotona.

15.10. Vanhojen tanssit koittivat yli puoli vuotta myöhässä

8.50 Kouvolan yhteislyseossa pitkä odotus palkittiin tänään perjantaina. Lukiolaisten piti päästä tanssimaan vanhoja tansseja jo viime keväänä, mutta koronan takia ne piti perua kahteen kertaan. 150 abiturienttia pääsi lopultakin tanssimaan ahkerasti harjoittelemansa vanhojen tanssit. Katso video tanssiaisista täältä.

14.10. Ammattikoulaisten poissaolot vähenivät

10.12 Lähiopetukseen siirtyminen on vähentänyt opiskelijoiden poissaoloja osassa ammattiopistoja. Esimerkiksi Kouvolan seudun ammattiopiston opiskelijoiden mielestä lähiopetus on lisännyt opiskelumotivaatiota. Kävimme kysymässä ammattikoululaisten ajatuksia lähiopetukseen palaamisesta.

13.10. Viisivuotias Milja Nokso näki vihdoin hoitajien kasvot

17.25 Koronatartuntojen määrä on taas nousussa Kymenlaaksossa. Nousu on lievää, mutta suunta on kuitenkin selvä. Viimeisen kahden viikon aikana tapauksia on todettu noin 200. Viimeisen viikon aikana tartunnat ovat lisääntyneet noin 30 prosenttia.

14.50 Kouvolan kaupunki päätti, että tästä viikosta lähtien päiväkotien työntekijöiden ei tarvitse enää pitää maskia. Myös vanhemmat voivat saattaa ja hakea lapsen ilman maskia. Maskisuosituksen lieventäminen on otettu riemulla vastaan kouvolalaisissa päiväkodeissa.

– Aika kiva. Nyt näkee niitä kivoja kasvoja, 5-vuotias Milja Nokso sanoi.

11.10. Monet lukiolaiset eivät luovu maskista Kouvolassa

16.18 Kouvolassa on tänään luovuttu koulujen ja päiväkotien maskipakosta. Kävimme kysymässä Kouvolan yhteislyseon oppilailta tunnelmia maskisuosituksen loppumisesta. Ainakin ensimmäisenä päivänä kasvomaski vielä oli monen yllä.

8.10. Maskiohjeistus lievenee Kouvolan kouluissa ja päiväkodeissa

11.30 Kouvolan kaupunki lieventää maskisuositustaan kouluissa ja päiväkodeissa. Kasvomaskien käyttö on ensi maanantaista lähtien kunkin oman harkinnan varassa päiväkodeissa, peruskouluissa sekä lukioissa ja ammattioppilaitoksissa. Maskin käyttöä suositellaan kuitenkin edelleen 12 vuotta täyttäneille, jotka eivät ole saaneet kahta koronavirusrokotetta.

4.10. Kouvola höllentää maskisuositustaan

10.38 Kouvolan kaupunki höllentää maskisuositustaan. Kirjastoissa, museoissa ja uimahalleissa maskin käyttäminen ei ole enää välttämätöntä. Maskin käyttöä kuitenkin suositellaan, jos ruuhkia tulee.

1.10. Maskisuosituksiin päivityksiä

15.11 Kasvomaskien käyttö on jatkossa entistä enemmän ihmisten oman harkinnan varassa.

Kymsote on päivittänyt maskisuosituksiaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suositusten mukaisiksi. Uusi maskisuositus ei perustu enää koronaepidemian eri vaiheisiin, vaan pääosin ihmisten omaan tilannekohtaiseen harkintaan.

Ihmisille suositellaan edelleen maskin käyttöä etenkin ruuhkaisissa ja julkisissa sisätiloissa. Maskinkäyttöä suositellaan myös ruuhkaisissa ulkotiloissa.

Erityisesti maskinkäyttöä suositellaan rokottamattomille henkilöille.

11.03 Monissa seurakunnissa käynnistellään koronatauon jälkeen kaikille avoimia yhteisen pöydän ruokailuja ja kahvihetkiä. Lounaiden tarkoituksena on tarjota hyvää, edullista kotiruokaa ja torjua yksinäisyyttä. Kävimme seuraamassa, kun Kotka-Kymin seurakunta aloitti arkiruokailujen järjestämisen noin 1,5 vuoden koronatauon jälkeen.

29.9. Koronatartuntojen määrä laskussa

15.53 Kymsoten alueella koronatartuntojen määrä on laskenut. Se ei kuitenkaan kerro tilanteen parantumisesta vaan siitä, että testejä on tehty vähemmän. Tartunta saadaan useimmiten perheenjäseneltä.

23.9. Ravintolarajoitukset kevenevät perjantaina

15.56 Kolmannet koronarokotukset alkavat Kymenlaaksossa perjantaina 24. syyskuuta.

Ensimmäisenä rokotuksia annetaan vakavasti immuunipuutteisille henkilöille, jotka saavat immunologista hoitoa. Joukkoon kuuluu esimerkiksi henkilöt, joille on tehty elinsiirto.

14.37 Kymenlaaksolaisravintolat saavat olla perjantaista lähtien avoinna nykyistä pidempään. Koronarajoitukset lievenevät, koska maakunta on nyt palannut epidemian kiihtymisvaiheeseen. Ravintoloiden ovet voivat olla auki klo 2.00 asti. Anniskelu päättyy tuntia aiemmin.

22.9. Kymenlaaksossa siirrytään epidemian astetta lievemmälle tasolle

14.21 Kymenlaakso palaa koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen. Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen helpottaa ravintoloita koskevia rajoituksia.

Päätökset ravintoloiden aukiolosta, anniskeluajoista ja asiakaspaikkojen määrän rajoituksista tekee valtioneuvosto. Kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla ravintolat saavat olla avoinna klo 05-02. Anniskelu on sallittu klo 07-01.

17.9. Kolmas rokotuskierros alkaa syyskuun aikana

14.53 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ohjeistanut kuntia tarjoamaan kolmansia rokoteannoksia voimakkaasti immuunipuutteisille. Kolmas annos voidaan tarjota heille vähintään kaksi kuukautta toisen annoksen jälkeen. Kymenlaaksossa kolmas rokotuskierros alkaa syyskuun aikana.

13.35 Sairaanhoitopiirit odottavat kuumeisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta kolmansien koronarokotusten aloittamisesta. Suositus on tarkoitus antaa tänään.

Kymenlaaksossa kolmas rokotuskierros voidaan aloittaa 1–2 viikossa, kun tiedot saadaan, kertoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

16.9. Harrastus on ollut monen henkireikä

5.50 Osa lapsista ja nuorista lopetti liikuntaharrastuksen korona-aikana. Innostus harrastukseen katosi, kun lajinomainen harjoittelu ja yhdessä tekeminen oli tauolla.

Innokkaimpienkin motivaatio on ollut koetuksella, kun treenaamaan ei ole päässyt normaalisti. Esimerkiksi kouvolaisen Black Diamond Cheerleader seuran tytöt kertovat, että innostusta oli välillä vaikea pitää yllä. Toisaalta harrastus auttoi jopa sietämään koronarajoituksia, kun välillä pääsi pois kotoa treeneihin.

Lajiliitot uskovat, että ihmiset palaavat harrastusten pariin, kun kokevat sen turvalliseksi.

14.9. Uusi verkkopalvelu käyttöön

9.54 Kymsote ottaa syyskuun aikana käyttöön uuden verkkopalvelun, jonka tarkoitus on nopeuttaa koronaviruksen tartunnanjäljitystä.

Koronatietoni.fi-nimiseen palveluun tulee ominaisuus, jolla koronavirustartunnan saanut voi itse kirjata tartunnanjäljittäjille mahdollisten altistuneiden nimet, puhelinnumerot ja perustiedot.

Uusi ominaisuus halutaan ottaa Kymsoten käyttöön viimeistään ensi viikon aikana.

13.9. Hakalan koulussa paljon tartuntoja

16.37 Hakalan alakoulussa Kotkassa on todettu lukukauden alussa huomattavan paljon koronatartuntoja. Kuukauden aikana seitsemän eri luokkaa on jossain vaiheessa ollut määrättynä karanteeniin. Tällä hetkellä karanteenissa on kaksi luokkaa.

9.26 Ylioppilaskirjoitukset ovat käynnistyneet tänään tutuin koronajärjestelyin. Kirjoittajien tulee noudattaa turvavälejä, ja osallistujille suositellaan vahvasti maskin käyttöä. Tämän lisäksi kirjoituspaikalle saapuminen on porrastettu, jotta isoja porukoita ei syntyisi.

6.13 Hakalan koulussa Kotkassa on todettu jälleen yksi koronavirustartunta. Yksi luokka on määrätty karanteeniin.

10.9. Hakalan ja Karhulan kouluissa tartunnat

14.19 Kotkassa Hakalan ja Karhulan kouluissa on molemmissa varmistunut koronatartunta yhdellä oppilaalla.

Hakalan koulussa yksi luokka on määrätty karanteeniin tartunnalle altistumisen vuoksi. Karhulan koulussa ei ole toistaiseksi ketään karanteenissa, vaan mahdollisesti altistuneiden oireita tarkkaillaan.

9.9. Koronarokotusten väli lyhenee 6 viikkoon

17.28 Kymsote yrittää vauhdittaa lasten ja nuorten koronarokotuksia. Rokotuksia voi pian saada peruskouluissa sekä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kampuksilla Kouvolassa ja Kotkassa.

Samalla koronarokotusten ensimmäisen ja toisen annoksen rokotusväli lyhenee Kymenlaaksossa vähintään kuuteen viikkoon. Rokotusväli on ollut aiemmin vähintään kahdeksan viikkoa.

8.9. Tartunnat leviävät lapsilla

16.22 Koronatartunnat ovat lisääntyneet alakoululaisilla Kymenlaaksossa. Kymsoten mukaan tartunnat 7–11-vuotiailla ovat yleistyneet koronaviruksen delta-variantin myötä.

5.52 Yhdellä oppilaalla on todettu koronavirustartunta Kotkansaaren koulussa Kotkassa. Mahdollisten altistumisten vuoksi yksi luokka ja harrastekerhon oppilaita on asetettu karanteeniin.

7.9. Korona vei risteilytulot

12.48 Kyminkartanon koulun esiopetuksessa on todettu koronavirustartunta yhdellä lapsella. Yksi esiopetusryhmä on asetettu karanteeniin. Muu esiopetustoiminta Kyminkartanon koululla jatkuu normaalisti.

6.57 Suurin osa tämän vuoden paristakymmenestä risteilystä on jouduttu perumaan koronan takia Kotkan-Haminan seudulla. Risteilyjen odotettiin tuovan seudulle lähes seitsemän miljoonaa euroa. Matkustajamäärien pudottua murto-osaan tuotot jäävät kuitenkin alle 650 000 euroon.

6.9. Kouluissa uusia koronatartuntoja

17.49 Valkealan yläkoulussa on ollut koronaan sairastunut henkilö, tiedottaa Kouvolan kaupunki. Yksi luokka sekä muutama muu henkilö on määrätty karanteeniin. Muu opetustoiminta jatkuu koulussa toistaiseksi lähiopetuksena.

14.51 Kymenlaakso saavuttaa 80 prosentin koronarokotuskattavuuden näillä näkymin marraskuussa. Kymsote arvioi, että tämä vaatisi kuitenkin rokoteannosten lyhentämistä kuuteen viikkoon. Lisäksi alle kolmekymppiset pitäisi saada nopeasti ottamaan ensimmäinen rokote.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tänään, että rajoituksista voidaan luopua sitten, kun rokotusikäisestä väestöstä 80–90 prosenttia on saanut kaksi rokotusta. Marinin arvion mukaan tämä tapahtuisi jo lokakuussa.

12.13 Ruonalan koulussa Kotkassa on todettu koronavirustartunta yhdellä oppilaalla. Yksi luokka sekä yksittäisiä altistuneita oppilaita muilta luokilta on määrätty karanteeniin.

5.35 Yhdellä oppilaalla on todettu koronavirustartunta Langinkosken koulussa Kotkassa. Yksi luokka on asetettu karanteeniin mahdollisten altistumisten vuoksi. Muu opetustoiminta jatkuu Langinkosken koulussa normaalisti.

2.9. Kokoontumisrajoitukset kumotaan Kymenlaaksossa

13.55 Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumoaa Kymenlaaksoa koskevat kokoontumisrajoitukset. Rajoitukset puretaan nopeasti ja ne poistuvat perjantaista lähtien.

Esimerkiksi kahden metrin turvaväliä ei tarvitse enää noudattaa sisällä järjestettävissä tilaisuuksissa. Tähän asti tapahtumia on voinut järjestää ilman henkilömäärän rajaamista, jos osallistujilla on ollut mahdollisuus säilyttää vähintään kahden metrin etäisyys toisiinsa.

11.26 Kotkan kaupunki on jälleen kertonut uusista koronatartunnoista kouluissa. Karhulan lukiossa ja Langinkosken koulussa on molemmissa todettu koronatartunta. Myös Hakalan koulussa on ilmennyt jatkotartuntoja aiemmin karanteeniin määrättyjen ihmisten joukossa.

Tiistai-iltana jälleen yksi Hakalan koulun luokista asetettiin karanteeniin. Se on jo neljäs karanteeniin joutunut opetusryhmä reilun viikon sisällä.

1.9. Tapahtumien järjestäminen helpottumassa tuntuvasti Kymenlaaksossa

16.17 Kymenlaakson oma koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että aluehallintovirasto kumoaisi yleisötapahtumia koskevat kokoontumisrajoitukset. Esimerkiksi velvoite kahden metrin turvaväleistä sisätiloissa järjestettävissä tapahtumissa poistuisi. Samoin yleisömäärää koskevat rajoitukset.

9.01 Pienten ja keskisuurten yritysten tulevaisuudenodotukset ovat nousseet voimakkaasti koronapandemiavuoden jälkeen. Tiedot käyvät ilmi lähes 4 600 pk-yrittäjälle tehdystä kyselystä(siirryt toiseen palveluun). Etelä-Karjalassa yritysten kasvu ja kehittämishankkeet ovat valtakunnallista tasoa korkeammalla. Kymenlaaksossa yrittäjien yleiset suhdannenäkymät ovat muuta maata alhaisemmat.

31.8. Koronarokotukseen pääsee taas ilman ajanvarausta

17.52 Kymenlaaksossa järjestetään lisää koronarokotustilaisuuksia, joihin voi saapua aikaa varaamatta. Keskiviikkona ja torstaina rokotteen voi saada ilman ajanvarausta myös Karhulan rokotuspisteeltä. Karhulassa rokotteita jaetaan keskiviikkona aamupäivällä klo 9-11 ja torstaina klo 9-14. Muut rokotuspaikat ovat Kotkan kauppakeskus Pasaatissa ja Kouvolan Hansa-kauppakeskuksessa ja Pyhtäällä.

17.03 Aluehallintovirasto varautuu poistamaan velvoitteen kahden metrin turvaväleistä yleisötilaisuuksissa. Turvavälin pitämisestä aiotaan luopua mahdollisuuksien mukaan myös Kymenlaaksossa. Asiaa arvioidaan alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä tällä viikolla.

30.8. Kotkassa Hakalan koulussa on todettu useita koronavirustartuntoja

07.05 Kymsote on yhteydessä Kotkan Hakalan koulussa koronavirukselle altistuneisiin ja määrittelee heidän koronaviruksen karanteenin tarpeen ja pituudet.

27.8. Yli puolet kymenlaaksolaisista nuorista on saanut ensimmäisen koronarokotteen

6.51 Kymsote kehottaa kaikkia nuoria kymenlaaksolaisia hakeutumaan mahdollisimman pian koronarokotukseen. Alueen kouluissa on todettu useita joukkoaltistumisia.

Rokotusaikoja on nyt tarjolla hyvin. Ajan rokotukseen voi saada jo seuraavaksi arkipäiväksi.

26.8. Kotkan kouluissa uusia tartuntoja

17.10 Kotkan Lyseossa ja Keskuskoulussa on molemmissa todettu koronatartunta yhdellä oppilaalla.

Lyseossa karanteeniin on määrätty vain kaksi henkilöä, jotka olivat ruokailleet sairastuneen kanssa. Kotkan Keskuskoulussa yksi luokka ja muutama muu oppilas on määrätty kymmenen päivän karanteeniin.

25.8. Koronavirustartuntojen määrä laskussa

16.24 Koronatilanne Kymenlaaksossa on jälleen vähän parempi. Päivittäisten koronatartuntojen määrä on laskussa. Taudin ilmaantuvuusluku on laskenut alle sadan ja on nyt noin 90. Mikäli suunta pysyy samana, aikoo koronakoordinaatioryhmä ensi viikolla harkita epidemian kiihtymisvaiheeseen palaamista.

08.57 Kymmenen lasta on altistunut koronavirustartunnalle Kymintehtaan päiväkodissa Kouvolassa. Altistuminen on tapahtunut yhdessä lapsiryhmässä 19.–20. elokuuta. Kymsote on määrännyt tuolloin ryhmässä hoidossa olleet lapset karanteeniin kymmeneksi vuorokaudeksi.

07.00 Kotkassa Pasaatin rokotuspiste ja Kouvolassa Hansan rokotuspiste ovat avoinna kello 19–21. Pyhtääläiset voivat hakea rokotteen terveysasemalta kello 16–19. Niin sanotut walk in -rokotukset ovat avoinna kaikille 12 vuotta täyttäneille.

24.8. Karhulan koulussa koronatartunta

14.08 Karhulan koulun oppilaalla on todettu koronatartunta Kotkassa. Altistuneiden ja karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajille on lähetetty tieto Wilma-viestinä ja sen liitteenä Kymsoten karanteeniohjeet. Kymsote ottaa yhteyttä oppilaiden huoltajiin puhelimitse. Karanteeniin määrättyjen oppilaiden opetus toteutetaan etäopetuksena, muutoin koulun toiminta jatkuu normaalisti.

23.8. Kouluissa ja päiväkodissa uusia tartuntoja

13.29 Tartunnanjäljitys ja koronanäytteenotto ovat ruuhkautuneet Kymenlaaksossa. Testejä tehdään nyt paljon, sillä urheilujoukkueita, koululuokkia ja päiväkotiryhmiä koskevia joukkoaltistumisia on todettu viime päivinä useita.

Tuorein tieto on Hakalan koulusta Kotkassa, jossa yhdellä oppilaalla on ollut koronatartunta. Taudille altistuneet oppilaat on lähetetty kotiin.

05.47 Kouluissa ja päiväkodissa on todettu uusia koronatartuntoja eri puolilla Kymenlaaksoa. Tartuntoja on todettu Kotkassa Langinkosken koulussa, Kouvolassa Niinistön koulussa Valkealassa ja Pyhtäällä ruotsinkielisessä Måsarnan päiväkodissa.

20.8. Kymsote aikaistaa rokoteannosten väliä

16.08 Kolmessa koulussa on todettu koronatartuntoja Kotkassa. Langinkosken koulussa, Mussalon koulussa ja Kotkan lyseossa on kussakin todettu yksi uusi tartunta oppilaalla. Tartunnan saaneiden oppilaiden opetusryhmien muut oppilaat luetaan altistuneiden joukkoon.

14.41 Kymsote aikaistaa koronarokoteannosten väliä neljällä viikolla. Aikaisemmin annosväli on ollut 12 viikkoa. Ensi maanantaista lähtien rokotusaika toista pistosta varten annetaan kahdeksan viikon päähän.

11.56 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opiskelijat palaavat lähiopetukseen marraskuun alussa. Xamkissa on oltu koronaepidemian vuoksi etäopetuksessa jo pitkään. Uudet opiskelijat aloittavat lähiopetuksessa maanantaina 23. elokuuta.

19.8. FC KTP:n joukkue koronakaranteeniin

17.07 Kotkan lyseon opiskelijalla on todettu koronatartunta. Lukion opetus jatkuu kuitenkin normaalisti. Koulun luokkatiloissa on käytetty kasvomaskeja, joten altistuneiden ihmisten piiri on pieni. He ovat Kymsoten tiedossa. Lyseon rehtori Mette Godenhjelm muistuttaa, että huolellinen kasvomaskien käyttö on nyt ensiarvoisen tärkeää.

15.00 Kotkalainen jalkapallojoukkue FC KTP on määrätty karanteeniin. Joukkueessa on todettu koronavirustartunta ja viranomaiset ovat torstaina määränneet koko joukkueen karanteeniin. Tämän vuoksi Veikkausliigan lauantaina pelattavaksi aiottu KTP:n ottelu seinäjokelaista SJK:ta vastaan on peruttu. Ottelu olisi pelattu Kotkassa.

12.24 Kymenlaaksossa järjestetään lisää rokotustilaisuuksia, joissa rokotteen voi käydä hakemassa ilman ajanvarausta. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään tänään torstaina. Rokotteen voi saada jonottamalla omaa vuoroaan Kouvolan kauppakeskus Hansan rokotuspisteellä tai ensimmäistä kertaa myös Haminan rokotuspisteellä. Etusijalla ovat kouluikäiset nuoret, mutta muitakin rokotetaan. Kaikille avoin rokotusmahdollisuus ilman ajanvarausta järjestetään myös lauantaina 28. elokuuta.

18.8. Kirpputorien myynti toipumassa koronapandemiaa edeltävälle tasolle

16.32 Monilla kaakkoissuomalaisilla kirpputoreilla on takana vilkas kesä. Kaakkois-Suomen kirpputorit alkavat jälleen saada myyntiään koronaviruspandemiaa edeltävälle tasolle. Esimerkiksi kotkalaisen Jussin Jättikirppiksen myynti on lähtenyt kesästä hurjaan nousuun, ja tavara vaihtaa omistajaansa entiseen tapaan. Myytävää on paljon, koska kodeissa on ollut aikaa käydä kaappeja läpi. Kirpputorien suosiota lisää myös ekologisuuden nouseminen trendiksi.

8.11 Kouluissa ja päiväkodeissa on todettu jälleen koronatartunoja. Yksi luokka on asetettu karanteeniin ja etäopetukseen Naukion yhtenäiskoulussa Kouvolassa. Myös Helilän päiväkodissa Kotkassa on todettu koronavirustartunta yhdessä lasten ryhmässä. Muiden kuin altistuneiden osalta koulu ja päiväkoti jatkuu normaalisti.

16.8. Koronatartuntoja Kotkan ja Kouvolan kouluissa

14.10 Kouluissa on todettu koronatartuntoja. Karhuvuoren koulussa Kotkassa tartunta on todettu kahdella oppilaalla, jotka ovat samalla luokalla. Altistumista ja karanteenin tarvetta selvitetään kahden luokan oppilaiden osalta. Muu opetustoiminta jatkuu koulussa normaalisti. Myös Voikkaan koulussa Kouvolassa todettiin koronatartuna. Yksi luokka on asetettu karanteeniin, jonka ajaksi oppilaille järjestetään etäopetus. Koulut alkoivat noin viikko sitten.

13.8. Kansalaisopistot pyrkivät aloittamaan lähiopetuksen

11.35 Kymenlaakson kansalaisopistot pyrkivät aloittamaan uuden lukuvuoden lähiopetuksessa. Viime lukukaudella kursseja jouduttiin koronatilanteen takia siirtämään etäopetukseen. Esimerkiksi Kouvolan kansalaisopistossa opetusryhmien kokoa on nyt pienennetty, jotta turvavälejä pystytään noudattamaan. Lisäksi verkkokurssien määrää on lisätty. Verkkokursseja on tarjolla aiempaa enemmän myös Kotkan opistossa.

12.8. Kouluikäiset pääsevät varaamaan ajan koronarokotukseen

16.49 Koronarokotuksen ajanvaraus laajenee kaikille 12 vuotta täyttäneille perjantaina. Rokotusaikoja on 12–15-vuotiaille nuorille tarjolla iltaisin ensi viikosta lähtien. Myös ilman ajanvarausta toimivia rokotusiltoja järjestetään lisää heti ensi viikolla. Rokotuksia jaetaan rokotuspisteillä. Kymsote ei toistaiseksi suunnittele järjestävänsä rokotuksia kouluissa. 12–15-vuotiaat voivat varata ajan koronarokotukseen vain puhelimitse. Rokotuspisteeksi voi valita minkä tahansa Kymenlaakson pisteistä, pois lukien Pyhtää, joka rokottaa vain pyhtääläisiä. Nuorten koronarokotejärjestelyt eivät koske Pyhtäätä. Pyhtään kunta tiedottaa 12–15-vuotiaiden kuntalaisten rokottamisesta asukkailleen erikseen.

Lapsia ja nuoria rokotettiin ensimmäisen kerran Kymenlaaksossa keskiviikkoiltana. Ilman ajanvarausta toimineet rokotustilaisuudet Kotkassa ja Kouvolassa keräsivät paljon ihmisiä ja jonot olivat pitkät koko illan. Kouvolan kauppakeskus Hansassa rokotettiin noin 670 ihmistä, ja Kotkan kauppakeskus Pasaatissa noin 280 henkeä. Rokotuksia annettiin noin neljän tunnin ajan. Osa jonottajista jäi kuitenkin kokonaan ilman rokotetta, kun rokotteiden antaminen päättyi iltayhdeksältä. Rokotteet sen sijaan eivät loppuneet kesken.

11.8. Kouvolan Taiteiden yö perutaan

16.49 Kymenlaakso jatkaa edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntamäärät eivät ole nousseet, ja viimeisen viikon aikana määrissä on ollut jopa hienoista laskua. Tilanne on silti vakava. Kymsote kehottaa jo nyt syksyn ylioppilaskirjoituksiin osallistuvia huolehtimaan koronarokotuksen ottamisesta ennen kokeita. Kirjoituksiin suositellaan muutoin valmistautumaan samoin kuin viime keväänä. Ylioppilaskokelaiden on hyvä välttää muiden ihmisten tapaamista kaksi viikkoa ennen kirjoitusten alkua ja niiden aikana.

13.41 Kouvolan Taiteiden yö perutaan vaikean koronatilanteen takia. Järjestäjä haluaa toimia vastuullisesti ja edesauttaa koronatilanteen rauhoittumista. Tapahtuma olisi järjestetty kävelykatu Manskilla 20. elokuuta, ja se olisi täyttänyt nyt 30 vuotta. Taitedien yö on yksi Kouvolan suurimmista tapahtumista.

10.8. Lasten teatteritapahtuma Kuulas perutaan

17.16 Lasten teatteritapahtuma Kuulas on peruttu tältä syksyltä. Festivaali perutaan yleisötapahtumia koskevien koronarajoitusten vuoksi. Useat festivaaliohjelman esitykset olisivat osallistaneet yleisöä, jolloin esimerkiksi kahden metrin turvavälin pitäminen ei olisi ollut mahdollista. Tapahtuma piti järjestää Kouvolassa syyskuun lopulla. Se oli jo kertaalleen siirretty koronan vuoksi keväältä syksyyn.

6.8. Nuorten rokottaminen alkaa

14.15 Kymenlaaksossa 12–15-vuotiaat perusterveet lapset ja nuoret voivat halutessaan saada koronarokotteen jo heti ensi viikolla. Kymsoten koronakoordinaatioryhmä ilmoitti asiasta perjantaina. Rokotteita on jaossa niin sanotuissa walk in -tapahtumissa Kotkassa kauppakeskus Pasaatissa ja Kouvolassa kauppakeskus Hansassa. Tällöin rokotukseen voi saapua ilman ajanvarausta. Jatkon käytäntöjä suunnitellaan ensi viikolla.

10.49 Kymenlaaksossa otetaan käyttöön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokoontumisia koskeva rajoituspäätös, päätti Etelä-Suomen aluehallintovirasto tänään. Päätöksen myötä esimerkiksi sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus säilyttää turvaväli.

Tämä voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi asiakaspaikkojen vähentämistä ja kulkureittien uudelleenjärjestelyä, jotta ihmiset eivät joudu lähikontaktiin. Uudet rajoitukset tulevat voimaan ensi viikon lauantaina.

4.8. Kymenlaakso siirtyi leviämisvaiheeseen

12:27 Kymenlaakso siirtyi tänään leviämisvaiheeseen. Tartunnat leviävät normaalissa elämässä ja tavallisessa kanssakäymisessä sukulaisten ja ystävien kesken. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti asiasta kokouksessaan aamupäivällä.

Sairaalahoidossa on nyt kaksi potilasta koronaviruksen vuoksi, mutta Kymsote odottaa sairaalahoidon tarpeen kasvavan lähiviikkojen aikana. Tehohoidossa on ollut kesän ajan työikäisiä ihmisiä, joista osa on myös perusterveitä. Nämä henkilöt ovat joutuneet jopa tehohoitoon.

Koulut voidaan kuitenkin aloittaa lähiopetuksessa, mikäli kunnat niin päättävät.

10.36 Maakunnan koronatilanne on pahentunut, ja uuden lukuvuoden alkuun liittyvät käytännön asiat ovat yhä suurelta osin hämärän peitossa. Kouvolan kaupungin opetuspalvelupäällikkö Pirjo Piiroisen mukaan valtakunnallisia ohjeita asiasta ei ole vielä tullut.

Tänään kokoontuvalta Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmältä odotetaan linjauksia asiasta. Kouvolan kaupungin valmiusryhmä puolestaan kokoontuu huomenna torstaina. Piiroisen mukaan lopulliset ratkaisut asiasta tehdään sen jälkeen.

2.8. Koronaluvut ovat synkkiä

12.17 Kymenlaaksossa on varmistettu perjantain jälkeen yhteensä 57 tartuntaa. Lauantaina tartuntoja kirjattiin 28, sunnuntaina 13 ja maanantaina 16. Sairaalahoidossa on Kymsoten alueella kaksi ihmistä koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

Kymenlaaksossa Kotkassa ja Kouvolassa lauantaina järjestetyn koronarokotustapahtuman suosio ylitti odotukset. Kotkassa Pasaatin ja Kouvolassa Hansan rokotuspisteillä sai kello yhdeksästä alkaen hakea ensimmäisen rokoteannoksensa ilman ajanvarausta. Molemmilla rokotuspisteillä aukioloajat olisivat olleet kello 15 saakka, mutta rokotteet ehtivät loppua molemmissa pisteissä ennen aukioloajan loppua.

30.7. Tartuntaluvut edelleen korkeat

13.07 Haminan kaupunki antaa henkilöstölleen korvaukseksi korona-aikana tehdystä työstä 300 euron arvoisen henkilökuntaedun, jonka voi käyttää kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Haminan kaupunki valitsi henkilökuntaedun rahan sijaan, jotta kaupunki voisi edistää työntekijöidensä hyvinvointia ja samalla tukea paikallista yritystoimintaa.

12.01 Kymenlaaksossa on viimeisen vuorokauden aikana varmistettu 16 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Kymsote koronaviruksen tilannekuvassaan. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi koronaviruspotilasta. Tartuntojen määrä on viime viikon aikana tuplaantunut. Koronavirustartuntojen määrä on viimeisen seitsemän päivän ajalta 81. Sitä edeltävän viikon tartuntaluku oli yhteensä 39.

29.7. Tartuntaluvut pysyvät korkeina

13.08 Uusia koronatartuntoja tulee edelleen runsaasti Kymenlaaksossa. Tänään torstaina Kymsote ilmoitti yhteensä 14 uudesta tartunnasta. Sairaalassa on kolme koronapotilasta. Kymsote tiedottaa(siirryt toiseen palveluun) sivuillaan, että tartunnat leviävät tällä hetkellä eniten nuorten, rokottamattomien aikuisten kesken. Tauti leviää erityisesti yksityistilaisuuksissa ja työpaikoilla. Lisäksi positiivisia testituloksia saadaan ulkomailta tulleilta.

28.7. 18 uutta tartuntaa

14.47 Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tänään keskiviikkona kokouksessaan, että maakunta jatkaa kiihtymisvaiheessa. Asiaa arvioidaan ensi viikolla uudelleen, mutta tämänhetkisten tietojen mukaan leviämisvaiheeseen siirtymisen uhka on todellinen, Kymsote tiedottaa. Tartuntoja todetaan nyt tasaisesti ympäri Kymenlaaksoa. Tartunnat leviävät tällä hetkellä enemmän työpaikoilla ja yksityistilaisuuksissa kuin julkisilla paikoilla. Myös ulkomaan matkoilta tulee tartuntoja.

11.52 Kymenlaaksossa on tänään raportoitu 18 uutta koronavirustartuntaa, jotka on varmistettu viimeisen vuorokauden aikana. Eilen uusia tartuntoja raportoitiin kymmenen. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kolme koronaviruspotilasta.

Kymenlaakso on tällä hetkellä koronaviruksen kiihtymisvaiheessa. Aiemmin tilanne oli erityisen tiukka Kouvolassa, mutta tartuntoja on tullut viime aikoina ilmi sekä eteläisessä että pohjoisessa Kymenlaaksossa. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tänään keskustelemaan Kymenlaakson koronatilanteesta.

27.7. Tartuntoja etelässä ja pohjoisessa

14.25 Kymenlaaksossa on tiistaina raportoitu kymmenen uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on viime päivinä ollut tasaisesti maakunnan eri osissa. Sairaanhoidon kuormitus ei kuitenkaan ole lähtenyt vastaavaan nousuun. Kymenlaaksossa on tällä hetkellä koronan takia sairaalahoidossa kolme potilasta. Edellisen viikon aikana Kymsote on tutkinut yhteensä 2630 koronatestissä jätettyä näytettä.

26.7. 23 uutta tartuntaa viikonlopulta

13:40 Kymenlaaksossa on lauantain, sunnuntain ja maanantain aikana todettu yhteensä 23 uutta koronavirustartuntaa. Viisi on tällä hetkellä sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

24.7. Valkealan kirkonseudun päiväkodissa todettu korona-altistus

15.40 Valkealan kirkonseudun päiväkodissa on todettu korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle, tiedottaa Kouvolan kaupunki.

Altistus koskee kahdeksaa lasta ja neljää työntekijää. Altistuneet lapset on asetettu karanteeniin 24. heinäkuuta alkaen.

23.7. Karhulan rokotuspiste muuttaa

14.25 Karhulan koronarokotuspiste aloittaa uudessa osoitteessa ensi viikon keskiviikkona 28. heinäkuuta. Uudet tilat sijaitsevat terveys- ja hyvinvointipiste Luotsissa osoitteessa Karhulantie 30. Vanhat tilat sijaitsevat uuden tilan naapurissa osoitteessa Karhulantie 32–34, joten muuttomatka ei ole pitkä.

22.7. Ravintolarajoitukset voimaan lauantaina

15.38 Ravintolarajoitukset astuvat jälleen voimaan lauantaina Kymenlaaksossa. Valtioneuvosto päätti tänään uusista ravintolarajoituksista kaikille kiihtymisvaiheen alueille eli Uudenmaan lisäksi nyt myös Kymenlaakson, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiireihin.

Kaikissa ravintoloissa ja baareissa anniskelu päättyy viimeistään keskiyöllä, ja ovet on suljettava viimeistään yöyhdeltä. Ruokaravintoloissa paikkoja saa olla käytössä kolme neljäsosaa ja anniskeluravintoloissa puolet. Kaikilla on oltava istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä.

21.7. Kymenlaaksoon esitetään ravintolarajoituksia

14.02 Alueellinen koronakoordinaatioryhmä esittää ravintolarajoitusten käyttöönottoa Kymenlaaksossa aikaisintaan huomisesta alkaen. Ravintolat saisivat rajoitusten myötä pitää ovensa auki yhteen yöllä, ja anniskelu päättyisi keskiyöllä. Myös asiakkaiden määrää rajattaisiin. Valtioneuvosto tekee asiasta lopullisen ratkaisun huomisessa kokouksessaan.

Kymsoten mukaan koronavirustartunnat leviävät yhä enemmän nuorten aikuisten keskuudessa. Ravintola-altistukset ovat tehneet tartuntojen jäljityksen hankalammaksi.

20.7. Kymenlaaksossa on voinut altistua julkisilla paikoilla

12.20 Kymenlaaksossa on viimeisen kahden viikon aikana voinut altistua koronavirukselle julkisilla paikoilla Pyhtäällä, Kotkassa, Kouvolassa ja Haminassa. Uusimmat Kymsoten altistumispaikkasivulle päivitetyt tiedot kertovat muun muassa altistumisista Santalahti resortilla ja Haminan eri baareissa.

Viimeisen vuorokauden aikana on kirjattu kaksi uutta koronavirustartuntaa Kymenlaakson alueelta. Molemmat tartunnat ovat eteläkymenlaaksolaisilla.

9.04 Matkailu- ja ravintolapalvelujen yhdistys MaRa aikoo tehdä kantelun Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsoten riittämättömistä koronatoimista Vaalimaan rajanylityspaikalla. Vaalimaan rajanylityspaikka ruuhkautui pahoin, kun Suomen ja Belgian välistä jalkapallo-ottelua Pietarissa katsomassa olleet kisaturistit palasivat kesäkuussa Venäjältä Suomeen. Koronatestejä oli tuolloin tekemässä vain neljä henkilöä, joten Kymsote päätti keskeyttää koronatestit ruuhkien purkamiseksi.

19.7. Mahdollisia altistumisia Haminassa

12.45 Kymsoten altistumispaikkatiedotuksen mukaan keskustassa sijaitsevassa Pub & Bar Hallinkulmassa on voinut altistua kello 19.30–20 ja Gebardi Pubissa kello 20–22. Perjantain jälkeen on kirjattu yhteensä 19 tartuntaa, joista ainakin kaikki maanantain viisi tartuntaa on todettu Etelä-Kymenlaaksossa.

16.7. Kiuru: ravintolarajoituksia Kymenlaaksoon

12.26 Kymenlaaksossa on todettu kuusi uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta.

8.29 Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kertoo Ylen aamussa, että ensi viikon torstaina on tarkoitus ottaa käyttöön ravintolarajoituksia kiihtymisvaiheen alueilla. Ravintolat menisivät Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Varsinais-Suomessa kiinni viimeistään kello yksi yöllä. Anniskelu loppuisi puoliltaöin.

Syynä on Suomen heikkenevä koronavirustilanne. Positiivisten näytteiden määrä on kolminkertaistunut kuukaudessa ja tartuntoja on yli 1 600 viikossa. Lähes 50 ihmistä on sairaalahoidossa.

15.7. Ihmiset peruvat rokotusaikoja

17:38 Kymenlaaksossa on todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kolme koronapotilasta. Suuri osa uusista tartunnoista liittyy Kymsoten mukaan ulkomaanmatkailuun. Tartuntoja todetaan nyt erityisesti työikäisillä ja nuorilla.

15:56 Ihmiset peruvat nyt heille varattuja koronarokotusaikoja, mikä kuormittaa Kymsoten puhelinajanvarausta. Erityisesti koronarokotteen toista annosta varten varattuja aikoja halutaan siirtää tai perua Ihmiset haluavat siirtää jo varattuja aikoja erityisesti lomamatkojen takia. Kymsote vetoaa, että rokotusaikoja muutettaisiin vain erityisen painavasta syystä.

14.7. Kuusi uutta tartuntaa

17.07 Kotkassa Karhulan rokotuspisteen koronarokotukset siirtyvät väliaikaisesti kauppakeskus Pasaatiin. Siirto koskee huomiselle torstaille ja perjantaille sovittuja rokotuksia. Syy rokotuspisteen vaihdokselle ovat pitkään jatkuneet helteet. Kymsoten mukaan Karhulan pisteen olosuhteet eivät kuumuuden takia ole hyvät niin henkilökunnalle kuin rokotettavillekaan.

Kymenlaakson koronaepidemia jatkuu kiihtymisvaiheessa. Uudet tartunnat ovat painottuneet Kouvolan alueelle. Koronaryhmä kertoo tarvittaessa voivansa tehdä Kouvolan osalta erillisiä päätöksiä epidemiatilanteesta. Uusia tartuntoja koko maakunnan alueella on viimeisen vuorokauden aikana todettu kuusi.

07:24 Uuden Pertsa ja Kilu -elokuvan ensi-ilta on tänään. Viime kesänä Kotkassa ja Haminassa kuvattu elokuva on Kotkan Leffojen toimitusjohtaja Tero Lindqvistin mukaan herättänyt paljon kiinnostusta Kotkassa, ja lippuja on varattu selvästi enemmän kuin muihin elokuviin. Ensi-illan piti olla viime marraskuussa, mutta sitä oli siirrettävä koronavirustilanteen vuoksi.

13.7. Kymmenen uutta tartuntaa

14:44 Kymenlaaksossa on todettu kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista yhdeksän on Kouvolassa ja yksi Etelä-Kymenlaaksossa. Kymsoten mukaan osa viimeaikaisista koronatartunnoista on ravintoloista alkaneiden ryppäiden jatkotartuntoja. Tartuntoja on tullut myös ulkomailta ja työpaikoilta. Lisäksi tapauksia ja altistumisia on jäljitetty juhannusviikonloppuna vietettyyn Himos-festivaaliin.

12.7. Karjalan prikaatissa lähes 30 tartuntaa

18:13 Kymenlaaksossa on todettu viikonvaihteessa 13 uutta koronavirustartuntaa. Kymsoten mukaan koronatestejä tehtiin viikonloppuna tavallista vähemmän, mikä voi vaikuttaa viikonvaihteessa todettujen positiivisten tartuntojen määrään. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä neljä koronapotilasta.

15:54 Kouvolassa on haettu tänä vuonna enemmän rakennuslupia kuin viiteen vuoteen. Kaupungin mukaan korona on lisännyt rakentamista ja lupapalvelut onkin ruuhkautunut kevään ja kesän aikana. Ihmisiä kiinnostaa erityisesti lomarakentaminen ja esimerkiksi rannalla sijaitsevan mökin muuttaminen vakituiseen käyttöön.

13:33 Puolustusvoimien varusmiehillä on todettu heinäkuun aikana yhteensä 51 koronavirustartuntaa. Yli puolet heinäkuun tartunnoista on todettu Karjalan prikaatissa, jossa tartuntoja on ilmennyt heinäkuun aikana yhteensä 26. Altistuneita on yli 160. Uusimman arvion mukaan Karjalan prikaatissa on yhteensä kuusi tartuntaketjua.

9.7. Neljä koronaviruspotilasta sairalaahoidossa

17:47 Varusmiesten maskipakko herättää hämmennystä Maasotakoulussa Haminassa. Yksi varusmies pyörtyi helteisessä säässä tänään iltapäivällä Reserviupseerikoulussa. Varusmies oli osallistunut tulotilaisuuteen ulkona Reserviupseerikoulun päärakennuksen edustalla. Varusmiehet käyttivät tilaisuudessa Maasotakoulun ohjeistuksen mukaisesti maskeja.

Ylen saaman vinkin mukaan maskia käyttäneitä alokkaita olisi pyörtynyt enemmänkin ulkona harjoituksissa kovassa kuormituksessa. Reserviupseerikurssin johtajan, everstiluutnantti Tommi Sikasen mukaan Maasotakoulun päällikköportaalla ei ole tietoa siitä, että muita alokkaita olisi pyörtynyt Haminassa.

17.03 Kymenlaaksossa on tänään raportoitu kahdeksasta uudesta koronavirustartunnasta. Neljä on sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi. Kymsote tiedottaa, että Delta-variantin aiheuttamista tartuntaketjuista on saatu rajattua perhepiiriin, mutta osa tartunnoista liittyy ravintoloihin.

8.7. Kymenlaaksossa on Suomen kolmanneksi huonoin koronatilanne

16.35 Kouvolassa sijaitsevan The Bank -ravintolan tartunnat ja altistumiset johtuvat todennäköisesti koronaviruksen Delta-muunnoksen saaneesta EM-jalkapallokisaturistista, arvioi Kymenlaakson sotekuntayhtymä Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen.

Pietikäinen kertoo, että ensimmäiset Delta-muunnoslöydökset tulivat hänelle tietoon tänään. Ne löytyivät 13. ja 17. kesäkuuta Venäjältä saapuneilta otetuista positiivisista koronatestinäytteistä.

Kouvolassa toimivaan The Bank -ravintolaan on jäljitetty useita koronatartuntoja. Ravintolassa on voinut altistua sekä sisätiloissa että terassilla etenkin kahtena viime viikonloppuna eli 18.–20. kesäkuuta ja 25.–27. kesäkuuta.

14.01 Koronatilanne jatkuu etenkin Kouvolassa hankalana, Kymsote tiedottaa. Vuorokauden aikana kirjatuista 12 tartunnasta 10 on todettu Kouvolassa ja loput kaksi muualla Kymenlaaksossa. Tartunnat leviävät nyt monessa eri paikassa, kuten perhepiirissä, ravintoloissa, yksityistilaisuuksissa, työpaikoilla ja ihmisistä, jotka tulevat ulkomailta Suomeen.

Viimeisen 14 päivän aikana ilmaantuvuusluvuksi on tullut 58,8, kun edellisellä tarkastelujaksolla se oli vielä 11,6. Tuoreimman luvun perusteella Kymenlaaksossa on Suomen kolmanneksi huonoin koronatilanne Päijät-Hämeen ja HUS-alueen jälkeen.

7.7. Neljä sairaalassa, 11 uutta tartuntaa

11.12 Kymenlaaksossa on kirjattu vuorokauden aikana 11 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi neljä potilasta.

6.7. Vapaaehtoisia avuksi rokotuksiin tarvitaan edelleen

14.41 Kymenlaaksossa on kirjattu vuorokauden aikana yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on viisi koronaviruspotilasta.

7.23 Suomen Punainen Risti hakee edelleen vapaaehtoisia avustamaan koronarokotuksissa Kymenlaaksossa. Vapaaehtoisia tarvitaan esimerkiksi neuvomaan asiakkaita löytämään oikeaan paikkaan. Varsinaiset rokotukset hoitaa Kymsoten henkilökunta, mutta vapaaehtoiset myös tarkkailevat rokotettuja mahdollisten reaktioiden varalta sen jälkeen, kun se ovat rokotteen saaneet.

Vapaaehtoisia tarvitaan kauppakeskus Hansaan Kouvolassa sekä Kotkassa kauppakeskus Pasaatissa ja Karhulan keskustassa oleviin rokotuspisteisiin.

5.7. Testauskapasiteetti on jälleen riittävä Kymenlaaksossa, Kouvolan Pallonlyöjien pelaajia karanteenissa

15.16 Viikonloppuna altistumiset ruuhkauttivat Kymsoten koronavirustestausta. Nyt testauskapasiteettia on Kymenlaaksossa lisätty ja se on taas riittävä. Koronatestiaikoja saa taas normaalisti samalle päivälle, ja testivastaus tulee vuorokaudessa.

Kymsote tiedottaa, että edelleen altistumispaikoissa vierailleiden olisi käytävä koronatestissä pientenkin oireiden ilmetessä.

Kymsoten alueella on kirjattu perjantain jälkeen yhteensä 13 uutta tartuntaa. Lauantaina tartuntoja kirjattiin 10 ja sunnuntaina kolme. Kymsoten mukaan ruuhkautuneen testauksen vuoksi joitakin viikonlopun koronatestituloksia odotetaan edelleen.

12.23 Pesäpalloseura Kouvolan Pallonlyöjien pelaajia on asetettu karanteeniin korona-altistumisten takia.

Lauantaina pelattavaksi aiottu ottelu Pattijoen Urheilijoita vastaan peruttiin varotoimena sen jälkeen, kun yksi Kouvolan Pallonlyöjien pelaajista oli saanut tiedon altistumisestaan taudille.

6.57 Kaakkois-Suomen rajavartioston valvomilla rajanylityspaikoilla kirjattiin tammi-kesäkuun aikana 291 000 rajanylitystä.

Määrä on yli 90 prosenttia pienempi verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin raja toimi normaalisti ja rajaylityksiä oli tammi-kesäkuussa yli 3,5 miljoonaa.

2.7. Kymenlaakso kiihtymisvaiheeseen, The Bankiin jäljitetty noin 10 tartuntaa Kouvolassa

12.30 Kymenlaakso siirtyy koronavirusepidemian perustasolta takaisin kiihtymisvaiheeseen. Kiihtymisvaihe on kolmiportaisella asteikolla keskimmäinen ennen vakavinta eli leviämisvaihetta.

Kymenlaakson alueellinen tilannekuvaryhmä päätti kiihtymisvaiheeseen siirtymisestä kokouksessaan perjantaina.

Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen tarkoittaa tiukennuksia alueellisiin suosituksiin. Esimerkiksi tapahtumissa ja yksityistilaisuuksissa ihmisten pitäisi nyt välttää lähikontakteja, kun sisätilassa on yli 10 ihmistä tai rajatussa ulkotilassa yli 50 ihmistä.

Suositusten ohella Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen painottaa ihmisten vastuuta omasta toiminnastaan. Toiveena on, että epidemiatilanteen paheneminen otettaisiin vakavasti.

– Vanha totuus pitää edelleen: suosittelemme turvavälejä ja hyvää hygieniaa, Pietikäinen korostaa.

10.47 Kouvolassa toimivaan The Bank -ravintolaan on jäljitetty useita koronatartuntoja. Ravintolassa on voinut altistua sekä sisätiloissa että terassilla etenkin kahtena viime viikonloppuna eli 18.–20. kesäkuuta ja 25.–27. kesäkuuta.

Kymsote pyytää altistumisviikonloppuina The Bankissa asioineita hakeutumaan välittömästi koronatestiin, jotta tartuntaketjut saadaan katkaistua.

Testiin on mentävä myös oireettomana ja testituloksen valmistumista tulee odottaa kotona tai majapaikassa. Kahdesti rokotettujen tai alle puoli vuotta sitten koronan sairastaneiden täytyy mennä testiin vain, jos he saavat oireita.

1.7. Uusia tartuntoja 20, tartunnanjäljitys on ruuhkautunut

11.18 Kymenlaaksossa on todettu torstaina 20 uutta koronavirustartuntaa.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsote kuvailee tilannetta erittäin vaikeaksi etenkin Kouvolassa, jossa valtaosa uusista tartunnoista on todettu.

Tartunnanjäljitys on ruuhkautunut tartuntaryppäiden vuoksi.

30.6. Kiihtymisvaiheeseen siirtyminen uhkaa Kymenlaaksossa

15.45 Kymenlaakso uhkaa siirtyä koronaepidemian perustasolta kiihtymisvaiheeseen. Koronatilanne on huonontunut Kymenlaaksossa viimeisten kahden viikon aikana.

Kymenlaaksossa on todettu yhteensä 55 uutta koronatartuntaa 15.–28. kesäkuuta. Tartunnoista 36 on todettu Kouvolassa ja 14 Kotkassa.

Tartuntojen ilmaantuvuusluku oli 28.6. päättyneellä kahden viikon jaksolla 33,5 tapausta 100 000 asukasta kohden, kun kesäkuun alkupuoliskolla luku oli 11,7.

Kymsote suosittelee Pietarissa bussilla tai minibussilla käyneille matkustajille ylimääräistä koronatestiä.

Matkustajia kehotetaan käymään uudessa koronatestissä vielä 6–7 päivää matkan jälkeen, sillä mahdollinen kotimatkalla saatu koronatartunta ei välttämättä näy vielä 72 tuntia matkan jälkeen otetussa testissä.

Ohje koskee kaikkia matkustajia, jotka ovat tulleet Pietarista Suomeen 21.–25. kesäkuuta joko bussilla tai minibussilla. Bussissa mahdolllinen altistumisaika on pitkä ja tartuntariski siksi suuri.

15.40 Kävi ilmi, että Kymsoten Ylelle toimittamassa Vaalimaalla ilman testiä jääneiden kisaturistien kuntalistassa oli puutteita. Lukuja tarkennettiin Helsingin ja Espoon osalta.

12.42 Kymenlaaksossa on todettu tänään kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kaksi koronapotilasta.

Kymsoten mukaan uusien tartuntojen määrä on Kymenlaaksossa kasvanut selvästi. Suurin osa tartunnoista liittyy sote-kuntayhtymän mukaan ulkomaanmatkoihin.

Osa tartunnoista on tullut jalkapallon EM-kisamatkoilta Pietarista, ja muusta Suomen ja Venäjän välisestä liikenteestä tulee tietoon uusia tartuntoja miltei päivittäin.

Lisäksi tartuntoja on tullut ilmi työpaikoilla, ravintoloissa ja urheiluseuroissa. Kymsoten mukaan moni uusista tartunnoista on todettu Kouvolassa. Koronatartuntoja on todettu tasaisesti 20–60-vuotiailla.

29.6. Koronatartuntojen määrä Kymenlaaksossa kasvanut

14.38 Vaalimaan raja-asemalla viime viikon tiistaina ilman koronatestiä jääneet noin 800 EM-kisaturistia asuvat yli 60 kunnassa ympäri maata.

Selvästi suurin osa eli noin joka kolmas testaamatta jäänyt kisaturisti asuu pääkaupunkiseudulla. Helsingissä heitä on 133, Espoossa 89 ja Vantaalla 59.

12.40 Kymenlaaksossa on todettu tiistaina kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Viimeisten seitsemän päivän alkana tartuntoja on tullut ilmi yhteensä 39, kun sitä edeltäneiden seitsemän päivän aikana tartuntoja todettiin yhteensä 13. Kymsoten mukaan tartuntoja on todettu viime aikoina etenkin Kouvolassa.

28.6. Juhannusviikonlopun tartunnat jäljitetty

17.49 Kymenlaaksossa viikonloppuna todetut koronavirustartunnat on saatu Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaan mukaan jäljitettyä. Hän kertoo, että Pietariin suuntautuneisiin jalkapallon kisamatkoihin liittyviä tartuntoja on tullut ilmi alle viisi, samoihin niihin liittyviä jatkotartuntoja.

Mäntymaan mukaan suoraan Pietarissa käyneillä kisaturisteilla ei enää odoteta ilmenevän juurikaan uusia tartuntoja, ellei tartuntaa ole saatu kotimatkalta. Mahdollisia jatkotartuntoja pyritään nyt estämään.

Kymenlaaksossa on tällä hetkellä karanteenissa noin sata koronatartunnalle altistunutta. Luvussa ovat mukana myös muut kuin kisamatkatartunnoille altistuneet. Karanteenimäärät ovat Mäntymaan mukaan kasvaneet muutaman viikon takaisesta, jolloin karanteenissa oli pari-kolmekymmentä henkilöä.

16.05 Kymenlaaksossa on Kymsoten mukaan todettu neljän viime päivän aikana yhteensä 24 uutta koronavirustartuntaa. Perjantaille on kirjattu seitsemän tartuntaa, lauantaille viisi ja sunnuntaille ja maanantaille kummallekin kuusi.

Maanantai-iltapäivänä Kymsote kertoi Facebook-sivuillaan, että kisamatkoihin liittyviä tartuntoja on varmistunut tähän mennessä alle viisi ja näihin liittyviä jatkotartuntoja niin ikään alle viisi. Uusimpien tartuntojen osalta tartunnanjäljitys oli vielä kesken.

Suomeen palanneiden jalkapallon EM-kisaturistien keskuudessa on valtakunnallisesti todettu hieman alle 300 koronavirustartuntaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan luku päivittyy sitä mukaa, kun uusia testejä tehdään. Tartunnoista valtaosa on todettu pääkaupunkiseudulla, jossa Venäjältä palanneilla matkustajilla on todettu hieman yli 200 tartuntaa. Loput jakautuvat eri puolille maata.

Vaalimaan rajanylityspaikalla jäi testaamatta noin 800 kisaturistia tiistai-iltana pahoin ruuhkautuneen liikenteen vuoksi. Kymsotesta kerrotaan, että kaikkien testaamattomien yhteystiedot on lähetetty heidän kotikuntiinsa viime viikolla.

Päivitetty tietoja Kymsoten tartunnanjäljityksen etenemisestä klo 16.54.

24.6. Pääministeri Marin patistaa kisaturistit koronatestiin

15.49 Pääministeri Sanna Marin (sd.) on huolissaan itärajan ylittäneiden turistien mukana tulleista tautitapauksista.

Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote kertoi tänään, että Vaalimaan ja Nuijamaan raja-asemalla otetuissa näytteissä on todettu 86 koronatartuntaa.

– On tärkeää, että joka ikinen ihminen, joka sieltä tulee, menee testiin, ja sitä kautta sitten saadaan mahdolliset tautitapaukset kiinni, eikä tauti pääse leviämään, Marin sanoo.

14.17 Kaakkois-Suomen soteyhtymät ovat erittäin huolissaan Venäjän huonontuneen koronatilanteen vaikutuksista Suomessa. Kymsotella on jo nyt tiedossa tapauksia, joissa kisamatkalta palannut henkilö ei ole noudattanut omaehtoista karanteenia.

– Kymenlaaksosta kotoisin oleva kisaturisti on antanut rajalla negatiivisen näytteen. Hän on kisamatkan jälkeen käynyt baarissa, ajanut taksilla ja osallistunut yleisötapahtumaan ennen kuin on antanut positiivisen koronanäytteen. Hän on ennättänyt jo altistaa lukuisia henkilöitä, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

9.34 Venäjän rajan ylittäneiltä EM-kisaturisteilta on löytynyt useita kymmeniä koronatartuntoja. Vaalimaalla otetuissa koronavirustesteissä on tiistaista alkaen todettu 72 positiivista näytettä. Lisäksi Nuijamaan kautta rajan ylittäneillä on todettu tiistain ja keskiviikon aikana 14 tartuntaa.

23.6. Noin 800 kisaturistia pääsi itärajan yli testaamatta

17.06 Kymsoten päätös testauksen lopettamisesta Suomen ja Venäjän rajalla oli viranomaisten määräysten mukainen. Tiistaina kumottiin pykälä, jonka mukaan kaikille rajan ylittäjille olisi tehtävä koronatesti. Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Kymsote teki tiistai-iltana päätöksen jättää koronavirustestit tekemättä, jotta jono saadaan purettua kohtuullisessa ajassa. Sen seurauksena noin 800 kisaturistia pääsi Venäjältä Suomeen käymättä koronatestissä.

15.49 Ravintoloiden korona-ajan rajoitukset kevenevät epidemian perustasolla olevilla alueilla. Kevennykset tulevat voimaan huomenna, kesäkuun 24. päivänä. Sekä Kymenlaaksossa että Etelä-Karjalassa asiakasmäärien sekä anniskelu- ja aukioloaikojen rajoitukset poistuvat.

14.03 Tiistai-iltana 800 EM-kisaturistia pääsi Venäjän rajan yli Suomeen ilman koronavirustestiä. Vaalimaan raja-asema ruuhkautui pahoin jalkapallon EM-kisojen paluuliikenteen vuoksi. Pitkän odotuksen jälkeen illalla tuli noin kello 20 aikaan päätös siitä, että matkustajien testaaminen lopetetaan ja matkustajien tulee käydä testeissä Suomen puolella.

10.46 Jalkapallon EM-kisaturistien paluuruuhkat ovat rauhoittuneet Suomen ja Venäjän rajalla. Vaalimaan raja-asemalta kerrotaan, koko aamu on ollut rauhallinen, eikä jonoja ole ollut lainkaan. Rajavartiosto arvioi, että EM-kisoista johtuva liikenne ei tule enää aiheuttamaan ruuhkia.

22.6. Kouvolan kaupunki palkitsee työntekijöitään

7.53 Kouvolan kaupunki palkitsee henkilöstöään koronapandemian aikaisesta hyvin tehdystä työstä. Kaupunginhallitus päätti eilen kokouksessaan, että kaupungin henkilöstö saa 100 euron sähköisen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun. Tavoitteena on tehdä edusta jatkuva. Vastaava tämän vuoden palkitsemisiin menevä summa otetaan huomioon ensi vuoden talousarviovalmistelussa.

21.6. Venäläiset pääsevät nyt mökkeilemään aiempaa vapaammin

16.54 Vaalimaan rajanylityspisteellä on todettu viikon aikana yhteensä 16 koronavirustartuntaa. Suurin osa positiivisen tuloksen saaneista henkilöistä ei asu Kymenlaaksossa, jossa Vaalimaa sijaitsee. Osa tartunnan saaneista oli palaamassa jalkapallon EM-kisaotteluista Pietarista.

15.09 Venäläiset kiinteistönomistajat ovat maanantaista alkaen voineet matkustaa Suomeen aiempaa vapaammin. Tähän asti kesämökilleen tai vapaa-ajan asunnolleen mieliviltä venäläisiltä on vaadittu jokin pakottava syy matkustaa Suomeen, kuten tieto vesivahingosta tai rakennuksen päälle kaatuneesta puusta.

18.6. Venäjältä tulee koronatartuntoja Suomeen

16.25 Kymenlaaksolaisista 57,7 prosenttia on saanut ensimmäisen koronarokotusannoksen ja 14,9 prosenttia myös toisen annoksen. Koronarokotukset etenevät Kymenlaaksossa noin 9 000 rokoteannoksen viikkotahdilla.

13.09 Rajanylittäjiltä on parin viime viikon aikana löytynyt Vaalimaalla selvästi enemmän tartuntoja kuin Kymenlaakson muussa testauksessa. Jalkapallon EM-kisojen aikana rajalla on todettu yli 20 tartuntaa. Sairastuneiden rajanylittäjien kotikunnat ovat pääosin maakunnan ulkopuolella.

11.00 Sairaanhoitopiirien mukaan koronarokotteen saaneita on päätynyt sairaalahoitoon viimeisen puolentoista kuukauden aikana. Rokotuksen saaneita on kuitenkin ollut sairaalassa suhteessa vähemmän kuin rokottamattomia. Yle selvitti tilannetta sairaanhoitopiireiltä. Kymenlaaksossa oli kolmella hoidossa olleella rokotus, mutta rokotukset olivat niin tuoreita, ettei rokotussuojaa ollut muodostunut.

16.6. Vapaaehtoisia kaivataan kolmelle rokotuspisteelle edelleen

11.40 Tänään Kymsote on raportoinut kolmesta uudesta koronavirustartunnasta. Sairaalahoidossa ei ole Kymenlaaksossa koronaviruspotilaita.

8.04 Vapaaehtoisista avustajista on pulaa koronarokotuspisteillä Kymenlaaksossa. Punainen Risti etsii avustajia Kotkansaaren, Karhulan ja Kouvolan rokotuspisteille. Vapaaehtoisia ei ole löytynyt riittävästi. Tähän mennessä vapaaehtoisia on eri rokotuspisteille kasassa yhteensä parikymmentä. Lisäksi perehdytystä vailla on vielä vajaat kymmenen tehtävästä kiinnostunutta.

15.6. Ei uusia tartuntoja

11.00 Ei uusia tartuntoja viimeisen vuorokauden aikana Kymenlaaksossa. Sairaalahoidossa ei ole koronaviruksen vuoksi potilaita.

14.6. Sairaalahoidossa jälleen yksi koronaviruspotilas

13.21 Kymenlaaksossa on todettu perjantain jälkeen yhteensä viisi uutta koronavirustartuntaa. Kaikki tartunnat on kirjattu lauantaina. Yksi on sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

12.6. Vapaaehtoisia puuttuu rokotuspisteiltä

07:37 Kotkan ja Karhulan rokotuspisteille kaivataan vapaaehtoisia avustustehtäviin. Varsinaisen rokottamisen hoitaa Kymsoten henkilökunta, mutta vapaaehtoisia tarvitaan opastamaan neuvomaan asiakkaita. Toistaiseksi ensi viikon vuoroihin ei ole löytynyt tarpeeksi halukkaita. Vapaaehtoisia avustajia tarvitaan ainakin elokuun puoliväliin saakka.

11.6. Ravintolarajoitukset höllenevät tänään

11.00 Kymenlaaksossa on kirjattu vuorokauden aikana kaksi uutta koronavirustartuntaa.Sairaalahoidossa ei ole tällä hetkellä koronaviruspotilaita.

9.52 Ravintoloita koskevat koronarajoitukset muuttuvat perjantaista lähtien Kymenlaaksossa. Valtioneuvosto on muuttanut asetusta, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Ravintolat saavat jatkossa olla auki aamuviidestä yökahteen. Anniskelu on sallittu aamuseitsemästä kello yhteen yöllä.

Ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa käytössä on kolme neljäsosaa asiakaspaikoista.

10.6. Kokoontumisrajoitukset kumotaan Kymenlaaksossa

14.25 Kymenlaakson kokoontumisrajoitukset kumotaan huomisesta alkaen. Asiasta päätti Etelä-Suomen aluehallintovirasto tänään.

Rajoitukset voidaan purkaa Kymenlaakson hyvän koronatilanteen vuoksi. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä linjasi eilen kokouksessaan, että maakunta on palannut takaisin koronavirusepidemian perustasolle.

Aiemmin sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa osallistujilla piti olla mahdollisuus säilyttää kahden metrin turvavälit. Tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.

11.00 Kymenlaaksossa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viimeisen vuorokauden aikana. Ketään ei myöskään ole koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa.

9.6. Koronatilanne parantunut selvästi

13:09 Kymenlaakso siirtyy koronavirusepidemian kiihtymisvaiheesta perustasolle. Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä linjasi asiasta tänään keskiviikkona. Kymsoten johtaylilääkärin Marja-Liisa Mäntymaan mukaan päätös on iloinen ja mukava.

Uusien koronavirustartuntojen määrä on viimeisen parin viikon aikana vähentynyt selvästi. Vaikka koronatilanne on Kymenlaaksossa parantunut, kannustaa Mäntymaa edelleen maskin käyttöön varsinkin sisätiloissa.

4.6. Kokoontumisrajoitukset poistuvat

17.48 Kouvolan Pallonlyöjien puheenjohtaja Harri Lehto iloitsee kokoontumisrajoitusten purkamisesta. Kouvolan Pallonlyöjät pääsee aloittamaan kotiottelut ensi viikon perjantaina – viikon suunniteltua myöhemmin. KPL:n sarjakauden piti alkaa jo tänään perjantaina Kankaanpään Mailaa vastaan. KPL siirsi ottelua alueella voimassa olevien kokoontumisrajoitusten vuoksi.

15.12 Yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitukset poistuvat Kymenlaaksossa. Kymenlaaksossa on saanut tähän asti järjestää enintään 20 hengen kokoontumisia. Aluehallintoviraston päätös tulee voimaan lauantaina 5. kesäkuuta ja on voimassa kesäkuun loppuun asti.

11.33 Kymenlaaksossa on kirjattu vuorokauden sisällä yksi uusi koronavirustartunta. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä yksi koronaviruspotilas.

3.6. Koronarokotukset laajenevat 16–29-vuotiaisiin

13.10 Koronarokotukset laajenevat Kymenlaaksossa 16–29-vuotiaiden ikäryhmään. Kaikki 16 vuotta täyttäneet voivat varata ajan ensimmäiseen koronarokotukseen ensi tiistaista 8. kesäkuuta lähtien. 16–17-vuotiaat voivat varata ajan vain puhelimitse. Kymsote pyytää muita asiakkaita käyttämään ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta.

12.10 Kymenlaaksossa on todettu vuorokauden sisällä neljä uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä yksi koronapotilas.

Kymenlaakson koronatilanne on muuttunut parempaan suuntaan. Tästä kertoo se, että positiivisten näytteiden ja sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on laskenut viikon sisällä.

2.6. Koronaryhmä lieventää rajoituksia

15.51 Aikuisten harrastustoiminta sisätiloissa avataan Kymenlaaksossa. Alueen koronakoordinaatioryhmä päätti asiasta keskiviikkona. Toiminnassa suositellaan edelleen maskin käyttöä sekä turvavälien noudattamista aina, kun mahdollista. Koronaryhmä myös suosittelee aluehallintovirastolle yleisörajoitusten poistamista.

11.31 Kymenlaaksossa on todettu vuorokauden sisällä kolme uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on yksi koronaviruspotilas.

1.6. Ilmanlaatu parani Kotkassa koronavuonna

16.28 Kouvolan Pallonlyöjien puheenjohtaja ihmettelee, miksi Kymenlaaksossa ei voi ottaa yleisöä sisään urheilutapahtumiin, vaikka sosiaali- ja terveysministeriö linjasi maanantaina, että kahden metrin turvaetäisyyttä ei enää vaadita ulkotapahtumissa. Kouvolan Pallonlyöjien miesten superpesisseuran puheenjohtaja Harri Lehdon mukaan STM:n uusi linjaus ei helpota Kymenlaaksossa toimivaa pesäpalloseuraa millään tavalla.

12.06 Kymenlaaksossa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana. Yksi kymenlaaksolainen on sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

7.19 Ilmanlaatu parani viime vuonna Kotkassa edellisvuoteen verrattuna. Kaupungin mukaan yhtenä syynä oli koronapandemian myötä vähentynyt liikenne, joka edelleen vähensi katujen pölyämistä.

31.5. SPR hakee vapaaehtoisia rokotuspisteille

14.58 Suomen Punainen risti hakee vapaaehtoisia avustamaan koronarokotuksissa Kymenlaaksossa. Kymsote on pyytänyt järjestöltä apua rokotuskampanjaan. Vapaaehtoisten tehtävänä on esimerkiksi huolehtia, että rokotettavat noudattavat turvavälejä ja käyttävät käsidesiä ja maskia. Vapaaehtoiset perehdytetään tehtäviinsä. Vapaaehtoiset avustavat arkipäivisin neljän tunnin vuoroissa, jotka voi valita itse. Avustajia tarvitaan Kouvolassa Kauppakeskus Hansassa ja Kotkassa Kauppakeskus Pasaatissa sekä Karhulan keskustan liiketilassa Karhulantiellä.

11.59 Kymsote on kirjannut perjantain jälkeen yhteensä neljä uutta koronavirustartuntaa. Sunnuntaina ja maanantaina tartuntoja ei todettu lainkaan, lauantaina niitä kirjattiin neljä. Sairaalassa Kymsoten alueella on tällä hetkellä yksi koronaviruspotilas.

28.5. Kymenlaakson rajoituksia pohditaan ensi viikolla

16.10 Koko Suomeen on tulossa tapahtumarajoitusten höllennyksiä.Etelä-Suomen avin alueiden päätöksiä tarkastellaan ensi viikolla muiden kuin Uudenmaan osalta. Etelä-Suomen avin alueeseen kuuluvista alueista Etelä-Karjala ja Kymenlaakso ovat kiihtymisvaiheessa ja Kanta-Häme sekä Päijät-Häme leviämisvaiheessa. Joillakin alueilla henkilömäärärajoitukset poistuvat kokonaan.

11.17 Kymsote on kirjannut viimeisen vuorokauden ajalta neljä uutta koronavirustartuntaa Kymenlaaksossa. Kolme koronaviruspotilasta on sairaalahoidossa. Kymsote tiedotti eilen virheellisesti, että sairaalahoidossa olisi ollut kaksi potilasta, mutta myös eilen sairaalahoidossa oli kolme potilasta koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

27.5. Alle 40-vuotiaat vuorossa koronarokotuksiin

11.54 Kymenlaakson alueelta on kirjattu neljä uutta koronavirustartuntaa vuorokauden ajalta. Kaksi ihmistä on sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

11.40 Koronarokotukset laajenevat Kymenlaaksossa 30–39-vuotiaiden ikäryhmälle. Ajanvaraus alkaa maanantaina 31. toukokuuta. Rokotusaikoja avataan aina 2–3 viikoksi eteenpäin.

26.5. Terveysviranomaiset varautuvat kisaturisteihin itärajalla

16.38 Terveysviranomaiset varautuvat siihen, että matkustajamäärät kasvavat itärajalla Pietarissa pelattavien jalkapallon EM-otteluiden aikana. Vaalimaan raja-asemalla varaudutaan kisaturisteihin erityisesti 16. kesäkuuta ja 21. kesäkuuta, jolloin Suomen ottelut pelataan Pietarissa. Terveysneuvontaa ja koronatestausta järjestetään kisojen ajan myös öisin.

11.41 Kymenlaaksossa on raportoitu tänään kolmesta uudesta tartunnasta vuorokauden ajalta. Sairaalahoidossa on kolme potilasta koronaviruksen vuoksi.

5.48 Koronatilanteen takia peruuntuneiden Kotkan Meripäivien budjetilla tuetaan muiden tapahtumien järjestämistä. Meripäivien budjetista varataan yhteensä 40 000 euroa kotkalaisten tapahtuma-alan toimijoiden tukemiseen.

25.5. Koronavirus iski sataman työntekijöihin Kotkassa

13.47 Kotkansaarella sijaitseva koronatestipaikka muuttaa Korkeavuorenkadulta osoitteeseen Keskuskatu 30. Uusi näytteenottopiste sijaitsee vanhan sairaalarakennuksen sisäpihalla. Terveysyhtiö Pihlajalinna ottaa uuden drive in -pisteen käyttöön keskiviikkona.

12.45 Hietasen sataman terminaalissa Kotkassa on todettu yhdeksän koronavirustartuntaa. Satamaoperaattori Stevecon vahvuudesta on pois karanteenien takia kaikkiaan 28 työntekijää, jotka ovat pääosin ahtaajia ja työnjohtajia. Stevecolla on Hietasen satamassa kaikkiaan lähes 180 työntekijää.

11.42 Kymenlaaksossa on vuorokauden aikana kirjattu kolme uutta koronavirustartuntaa. Kolme on tällä hetkellä sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

10.45 Koronavirus on vaikuttanut nuorten hyvinvointiin Kymenlaaksossa. Kymsoten mukaan Nuorten Matalassa eli matalan kynnyksen mielenterveyspalveluissa oli vuoden ensimmäisen kolmanneksen aikana selvää kasvua vuoden takaiseen ajanjaksoon. Kasvua oli sekä käynneissä, kontakteissa että asiakasmäärissä.

7.30 Maahantulijoiden pakolliset terveystarkastukset jatkuvat Etelä-Suomen rajanylityspaikoilla kesäkuun ajan. Aluehallintoviraston määräykset koskevat Vaalimaan ja Nuijamaan rajanylityspaikkojen henkilöliikennettä.

Terveystarkastusta ei tehdä matkustajille, jolla on todistus enintään kolme vuorokautta aiemmin tehdystä negatiivisesta koronavirustestistä tai joka on todistetusti sairastanut koronavirustaudin viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana.

7.16 Kotkassa pohditaan Meripäivien budjetille uutta käyttöä. Tämän kesän Meripäivät päätettiin toukokuun alussa perua koronatilanteen aiheuttaman epävarmuuden takia. Nyt ajatuksena on, että käyttämättä jäävillä rahoilla voitaisiin tukea muita ammattimaisesti järjestettyjä festivaaleja ja yleisötapahtumia etenkin loppukesästä.

24.5. 11 uutta tartuntaa kolmen päivän ajalta

12.50 Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo, että jos heinäkuussa tahtoo kuluttaa kulttuuria tai mennä viihteelle, nyt olisi syytä huolehtia siitä, että tartuntamäärät laskevat. Vuosi sitten tilanne oli parempi kuin nyt.

Kymenlaakson alueen koronakoordinaatioryhmä kokoontuu jälleen keskiviikkona. Mäntymaa kertoo, että kokouksessa katsotaan erityisesti ulospääsykarttaa ja sitä, millaisilla ehdoilla rajoitteita voisi päästä keventämään. Ensin pitäisi kuitenkin olla parempi tilanne.

11.09 Kymenlaaksossa on kirjattu perjantain jälkeen yhteensä 11 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntoja on merkitty lauantaille seitsemän, sunnuntaille kolme ja tälle päivälle yksi. Kaksi ihmistä on tällä hetkellä sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

21.5. Elokuvateatterit avautuvat pitkästä aikaa

17.17 Elokuvateatterit availevat oviaan Kymenlaaksossa pitkän tauon jälkeen. Kotkan Leffat avaa tänään Kinopalatsin, ja Trio 123:n vuoro on viikon kuluttua. Kouvolassa Studio 123 avattiin jo viikko sitten. Tänään aukeaa Kino 123 Kouvolan Veturissa.

Elokuvateatterit saavat toistaiseksi ottaa sisään 20 katsojaa koronarajoitusten vuoksi. Elokuvateatterit suljettiin koronan takia marraskuussa 2020.

11.16 Kymenlaaksossa on kirjattu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden aikana. Kolme koronaviruspotilasta on Kymsoten alueella parhaillaan sairaalahoidossa.

20.5. Koronakorvauksia työntekijöille

18.12 Korona-aika on vaatinut työntekijöiltä paljon joustoa poikkeuksellisissa olosuhteissa. Jotkut kunnat ovat myöntäneet koronakorvauksia työntekijöilleen.

Esimerkiksi Kotkan kaupunki maksaa työntekijöilleen 150 euron kertakorvauksen. Korvauksen piirissä on noin 1 830 Kotkan kaupungin työntekijää. Varhaiskasvatuksen opettaja Riikka Nivell-Juntunen kertoo, miltä korvauksen saaminen tuntuu.

17.33 Kymenlaaksoon palautetaan määräys, jonka mukaan turvavälit pitää varmistaa asiakastiloissa. Määräys koskee sisätiloja, joissa on samaan aikaan yli kymmenen ihmistä. Turvavälit on siis varmistettava esimerkiksi kaupoissa, kuntosaleilla ja yleisissä saunoissa. Ulkotiloissa raja on 50 ihmistä.

11.15 Kymsoten alueelta on kirjattu vuorokauden ajalta viisi uutta koronavirustartuntaa. Neljä henkilöä on tällä hetkellä sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

19.5. Noin 75 oppilasta karanteeniin Haminassa

16.36 Kymenlaakso jatkaa koronan kiihtymisvaiheessa. Koronakoordinaatioryhmä antoi tänään Etelä-Suomen aluehallintovirastolle suosituksen jatkaa päätöstä 20 hengen kokoontumisrajoituksesta kesäkuun puoliväliin asti.

Suunnitteilla on myös tartuntatautilain pykälän 58 d:n käyttöönotto seuraavaksi kuukaudeksi. Pykälä velvoittaisi yksityisiä toimijoita huolehtimaan turvaväleistä ja hygieniasta aiempaa tarkemmin. Pykälä koskisi esimerkiksi kuntosaleja, yleisiä saunoja ja kauppakeskusten yleisiä tiloja.

14.56 Haminassa Uuden-Summan koulussa ensimmäisen, toisen ja neljännen luokan oppilaat ovat altistuneet koronavirukselle. Altistuminen tapahtui kaupungin tiedotteen mukaan viime viikon perjantaina. Kaikki luokkien noin 75 oppilasta on asetettu karanteeniin Kymsoten ohjeistuksen mukaisesti. Karanteeni päättyy ensi viikon lauantaina.

11.32 Kymenlaaksossa on tänään keskiviikkona kirjattu 15 uutta koronatartuntaa. Kyseessä on suurin päiväkohtainen lukema lähes puoleentoista kuukauteen. Luvussa on kuitenkin mukana myös eilisen tiistain tartuntoja. Kymsote tiedottaa verkkosivuillaan, että teknisen häiriön vuoksi kaikki eilen todetut tartunnat eivät kirjautuneet järjestelmään.

18.5. Yli 40-vuotiaiden rokotukset alkavat

14.53 Koronarokotukset laajenevat Kymenlaaksossa 40–49-vuotiaisiin. 45–49-vuotiaat voivat varata aikoja keskiviikosta 19. toukokuuta alkaen, ja 40–44-vuotiaat maanantaista 24. toukokuuta lähtien. Ensimmäiset rokotusajat ovat tarjolla jo tällä viikolla.

11.50 Kymenlaaksossa on varmistunut vuorokauden sisällä yksi uusi koronavirustartunta. Kolme koronaviruspotilasta on sairaalahoidossa.

7.02 Kotkan kaupunki maksaa työntekijöilleen kertaluontoisen korvauksen korona-ajasta. Kaupungin työntekijät saavat elokuun palkanmaksun yhteydessä 150 euron korvauksen. Korvauksen saa arviolta 1 830 kaupungin työntekijää.

17.5. Muutama rokotettukin on saanut Kymenlaaksossa tartunnan

16.15 Rokotuksen saaneilla henkilöillä on todettu muutamia koronatartuntoja myös Kymenlaaksossa. Rokotettujen henkilöiden koronatartunnat nousivat puheenaiheeksi viime viikolla, kun yhdeksän ensimmäisen rokoteannoksen saanutta joutui sairaalaan Päijät-Hämeessä. Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen kertoo jopa tapauksesta, jossa kaksi rokoteannosta saaneella on todettu tartunta.

Pietikäisen mukaan tartuntoja tulee Kymenlaaksossa nyt sekä kotoa että kodin ulkopuolelta. Tartunta tulee ulkoa perheeseen, ja näin altistumisia tulee myös kouluihin ja päiväkoteihin. Uusista tartunnoista suuri osa on Kymsoten mukaan nyt 40–60-vuotiaiden ikäryhmässä.

12.34 Kymenlaaksossa on viime viikolla todettu useita altistumisia kouluissa Kouvolassa ja Kotkassa. Altistumisia on todettu Kouvolassa Urheilupuiston, Mansikkamäen, Sarkolan ja Eskolanmäen kouluissa ja Kotkassa Helilän koulussa. Lisäksi Kouvolassa on todettu altistumisia myös Kymintehtaan päiväkodissa.

12.34 Kymsote on raportoinut perjantain jälkeiseltä ajalta 25 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi kaksi potilasta. Kymenlaakso siirtyi huhtikuun lopussa kiihtymisvaiheeseen. Vielä toukokuun alussa tartuntoja raportoitiin seitsemän päivän ajalta yhteensä 20 tartuntaa. Nyt viimeisen seitsemän päivän raportoidut luvut ovat yhteensä 54 tartuntaa.

14.5. Kymenlaaksolaisista rokotettu melkein 40 prosenttia

17.33 Kymenlaaksolaisista 39,5 prosenttia on nyt saanut ensimmäisen rokoteannoksensa. Liki viisi prosenttia on saanut toisen rokoteannoksen. Kymsoten tämänhetkisen arvion mukaan 40–49-vuotiaiden rokotukset alkavat kesäkuussa. Ajanvaraus voisi alkaa jo toukokuun puolella.

11.51 Kymsote on raportoinut viimeisen kahden vuorokauden ajalta 15 uutta koronavirustartuntaa. Perjantain lukuihin on kirjattu 10 tartuntaa, helatorstain lukuihin viisi. Tällä viikolla tartuntoja on raportoitu jo tähän mennessä enemmän kuin viime viikolla yhteensä.

5.40 Kouluissa on todettu uusia koronatapauksia Kouvolassa ja Kotkassa. Kouvolassa Urheilupuiston koulussa on todettu korona-altistus, jossa koronavirukseen sairastunut henkilö on altistanut muita tartunnalle. Altistus koskee yhtä kokonaista koululuokkaa eli 18 henkilöä. Kotkassa puolestaan Helilän koulussa on todettu koronatartunta. Mahdollisten altistumisten vuoksi yksi koululuokka on karanteeniselvittelyssä.

12.5. Kymenlaakso säilyy kiihtymisvaiheessa

16.05 Kymenlaakso jatkaa kiihtymisvaiheessa. Viimeaikainen koronatilanteen kehitys hyvään suuntaan on Kymsoten mukaan pysähtynyt. Tämän vuoksi Kymenlaaksossa ei voida siirtyä perusvaiheeseen. koronakoordinaatioryhmä päätti kuitenkin purkaa joitakin aiempia suosituksia ja rajoituksia. Nämä muutokset astuvat voimaan 17.5.

15.13 Kouvolan Urheilupuiston koulussa on todettu altistumistapaus koronavirukselle. Kymsote on asettanut 15 henkilöä karanteeniin. Altistuneille järjestetään karanteenin ajaksi etäopetusta. Muu opetustoiminta voi jatkua koulussa toistaiseksi lähiopetuksena.

15.05 Kymenlaakson ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoihin sekä asiakasmääriin on tulossa helatorstaina höllennyksiä. Maakunnassa anniskelu päättyy kello 22 ja ravintolat suljetaan kello 23, eli erillistä rajoitusta anniskelu- ja ruokaravintoloille ei ole. Asiakkaiden maksimimäärät nousevat samalla kolme neljäsosaan ravintoloissa ja puoleen anniskeluravintoloissa.

11.19 Kymsoten alueella on viimeisen vuorokauden aikana todettu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa. Kolme koronapotilasta on tällä hetkellä sairaalahoidossa.

11.5. Yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitukset lievenevät

14.17 Kokoontumisrajoitukset lievenevät Kymenlaaksossa keskiviikosta alkaen. Alueella saa järjestää enintään 20 hengen tilaisuuksia ja yleisiä kokouksia toukokuun loppuun asti. Nyt on voimassa kuuden hengen kokoontumisrajoitus.

13.24 Kymsote raportoi tänään kuudesta uudesta koronatartunnasta Kymenlaaksossa. Kolme ihmistä on Kymsoten alueella sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

13.15 Eskolanmäen koulussa Kouvolassa on altistunut 34 ihmistä koronalle. Kaikki altistuneet on asetettu karanteeniin. Karanteenissa oleville järjestetään etäopetus.

10.5. Kotkan Meripäivät on varmuudella peruttu

16.32 Kotkan kaupunginhallitus on päättänyt maanantaina, että kaupunki ei järjestä Meripäiviä kesällä 2021. Päätös koskee myös Lasten Meripäiviä. Syynä on koronaviruspandemian aiheuttama epävarma tilanne.

13.27 Kymsote raportoi viikonlopulta yhteensä seitsemän uutta tartuntaa. Lauantailta raportoitiin kolme tartuntaa, sunnuntailta kolme ja tänään yksi uusi tartunta. Kaksi ihmistä on sairaalassa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

7.5. 50-vuotiaat saavat varata ajan rokotukseen tällä viikolla

12.10 Kymenlaaksossa on viimeisen vuorokauden ajalta raportoitu neljä uutta tartuntaa. Kaksi on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa. Kymsoten mukaan koronatilanne on rauhallinen ja edennyt jatkuvasti parempaan suuntaan.

5.56 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien koronarokotukset alkavat tällä viikolla Kymenlaaksossa. Ajanvarauksen sujuvoittamiseksi aikoja aletaan jakaa porrastetusti. 55 vuotta täyttäneet voivat jo nyt varata ajan rokotukseen. 50–54-vuotiaiden osalta ajanvaraus puolestaan käynnistyy ensi viikon tiistaina.

6.5. Ravintoloiden aukioloaikaa laajennetaan tunnilla

15.06 Kymenlaaksossa ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja laajennetaan hieman huomisesta lähtien. Anniskeluravintoloissa alkoholin myynti päättyy klo 18, ja ravintola saa olla avoinna asiakkaille kello 5–19. Muissa ravintoloissa anniskelu päättyy kello 19, ja liike saa olla avoinna ravintola-asiakkaille tunnin pidempään kuin anniskeluravintolat. Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on kolmasosa asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä puolet asiakaspaikoista.

12.38 Kymsote on raportoinut kolmesta uudesta tartunnasta Kymenlaaksossa vuorokauden ajalta. Kaksi potilasta on maakunnassa sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

5.5. Rajoitukset säilyvät ennallaan

17.43 Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä päätti tänään, ettei rajoituksia pureta eikä uusia suosituksia linjata. Kymenlaakso jatkaa koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa. Kokouksessa kuitenkin tehtiin jo alustavia suunnitelmia rajoitusten purkamisesta tilanteessa, jossa koronatilanne jatkaa kehittymistään parempaan suuntaan myös lähiviikkoina. Esillä olivat muun muassa suositukset kokoontumisrajoituksiin ja kulttuurialan huomioiminen.

12.02 Kymsote on raportoinut kolmesta uudesta tartunnasta Kymenlaaksossa vuorokauden ajalta. Kaksi potilasta on maakunnassa sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

4.5. Kolme uutta tartuntaa Kymsoten alueella

11.54 Kymsote on tänään raportoinut kolmesta uudesta tartunnasta vuorokauden ajalta. Kaksi henkilöä on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa Kymsoten alueella.

3.5. Korona lähti liikkeelle pokeripelissä

13.29 Yli kuuden hengen seurue kokoontui toissa viikonloppuna pelaamaan pokeria Kotkan Karhuvuoreen. Nyt, viikkoa myöhemmin, seurueen keskuudessa on muutamia koronavirustartuntoja. Lisäksi tartunnan on saanut muutama sairastuneen pokerinpelaajan perheenjäsen. Kaikki pokeriseurueen jäsenet eivät ole vielä käyneet koronavirustestissä.

13.29 Kymenlaaksossa on todettu viikonlopun ajalta yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa. Kaksi koronapotilasta on sairaalahoidossa.

6.53 Koronarajoitukset lievenevät tästä päivästä lähtien Kymenlaaksossa. Uimahallit ja osa kaupunkien kuntosaleista avautuvat tänään. Kävijämäärä rajataan kuitenkin puoleen normaalista. Myös kirjastojen oleskelutilat ja nuorisotiloja avataan.

Rajoituksia puretaan myös niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin harrastustoiminnan osalta.

29.4. Hamina Tattoo peruuntuu, myös Kotkan Meripäivät siirtymässä ensi vuoteen

15.29 Sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo peruuntuu ensi kesältä. Tapahtumanjärjestäjät eivät kokeneet järkeväksi jatkaa festivaalien rakentamista epävarmassa koronatilanteessa.

12.32 Noin kuukausi sitten Kymenlaaksossa otetusta näytteestä on löytynyt Etelä-Afrikan koronavirusvariantti, kertoo Kymsoten infektioylilääkäri Risto Pietikäinen. Tieto näytteen viruslaadusta tuli Kymsotelle Pietikäisen mukaan pari päivää sitten.

Nyt tietoon tullut variantti on saatu pysäytettyä, mutta infektioylilääkäri kertoo, että kyseiseen positiiviseen koronatulokseen on yhdistetty tartuntarypäs, jonka voi olettaa olevan samaa virusmuunnosta. Tieto tästä tulee kuitenkin ripotellen sitä mukaa, kun testitulokset valmistuvat.

11.53 Kymsote on raportoinut yhdestä uudesta koronavirustartunnasta Kymenlaaksossa eilisen jälkeen. Kolme ihmistä on koronaviruksen vuoksi sairaalahoidossa.

9.34 Yksi Suomen suurimmista kesätapahtumista Kotkan Meripäivät aiotaan perua ensi kesältä. Kotkan kaupungin valmiusjohtoryhmä esittää kaupunginhallitukselle Meripäivien perumista kesältä 2021.

Kotkan Meripäivät oli tarkoitus järjestää 28.–31. heinäkuuta Kotkan Sapokassa ja Arto Tolsa -areenan ympäristössä.

8.25 Kotkassa valmistellaan uudenlaista tukea koronatilanteesta kärsineille yrityksille. Kaupunki ottaa käyttöön myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen tarkoitetun yrityspalvelusetelin, joita jaetaan enintään 18 kotkalaiselle mikroyritykselle.

Tuen suuruus on 2 000 euroa, josta yrityksen omavastuu on 500 euroa. Yhteensä tukea jaetaan enintään 27 000 euroa. Yrityspalvelusetelit arvotaan hakijoiden kesken.

6.07 Koronarajoituksiin on luvassa lievennyksiä Kymenlaaksossa.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti keskiviikkona suosittaa joidenkin rajoitusten purkua toukokuun alusta, maanantaista 3.5.2021 lähtien. Uimahallit avataan, mutta kävijämäärä rajataan puoleen normaalista.

Myös alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastukset saavat jatkua sisällä ja ulkona. Aikuiset voivat kokoontua ryhmäharrastuksiin vain ulkona enintään kuuden hengen ryhmissä.

28.4. Koronatilanne helpotti ja palasi kiihtymisvaiheeseen

11.52 Kymsote on tänään raportoinut neljä uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden ajalta. Sairaalahoidossa on kaksi koronaviruspotilasta.

10.15 Kymenlaakson koronavirustilanne on kehittynyt parempaan suuntaan.

Alueellinen koronaryhmä on tänään päättänyt, että Kymenlaakson koronatilanne palaa huonoimmalta tasolta eli leviämisvaiheesta takaisin kiihtymisvaiheeseen eli toiselle tasolle.

Tartuntamäärät ovat laskeneet. Koronaviruksen kahden viikon ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 100 000 asukasta kohden 38,3.

27.4. Koronarokotukset alkavat 60-vuotiaille

16.02 Koronarokotukset alkavat kaikille 60 vuotta täyttäneille Kymenlaaksossa. Sähköinen ajanvaraus alkaa tänään kello 21 ja puhelinajanvaraus keskiviikkona kello 8. Ensimmäiset rokotusajat ovat tarjolla tälle viikolle.

12.23 Kymsote on kirjannut kaksi uutta koronavirustartuntaa viimeisen vuorokauden ajalta. Kaksi koronaviruspotilasta on sairaalassa.

26.4. Varusmiehet kertoivat koronakokemuksista varuskunnissa

12.18 Kymenlaaksossa on varmistunut lauantain ja maanantain välisenä aikana yhteensä 13 uutta koronatartuntaa. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kaksi koronaviruspotilasta.

8.12 Vuoden 2021 alusta alkaen Puolustusvoimissa on ollut yli 600 varmistettua koronavirustartuntaa. Luku sisältää varusmiehien ja henkilökunnan tartunnat. Yle kysyi varusmiesten kokemuksia siitä, kuinka koronatilanne on hoidettu varuskunnissa. Vastauksia tuli varusmiehiltä ympäri Suomea. Vastauksiin pääset tutustumaan täällä.

23.4. Seitsemän uutta tartuntaa

17.09 Haminassa Reserviupseerikoulussa olleen koronavirustartuntaketjun tutkimuksista on saatu alustavia tuloksia. Todennäköisimmin ketju on lähtenyt liikkeelle oireettomasta tartuttajasta, joka on tartuttanut suurehkon määrän varusmiehiä RUK:n epidemiatilanteen alkuvaiheessa.

12.00 Kymenlaaksossa on todettu vuorokauden sisällä seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Kaksi koronaviruspotilasta on sairaalahoidossa.

22.4. Liikunta- ja virkistystilat avataan lauantaina

19.52 Osa koronarokotukseen ajan varanneista on perunut rokotusaikansa sen jälkeen, kun Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ilmoitti keskiviikkoiltana mahdollisuudesta valita rokotteen valmistaja.

Toukokuusta alkaen 65–69-vuotiaat voivat halutessaan vaihtaa Astra Zenecan rokotteen mRNA-rokotteeseen. Näitä ovat käytännössä Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan koronarokotteet.

18.06 Maasotakoulun koronatapausten määrä on laskenut tasaisesti. Tänään torstaina koronapositiivisia on seitsemän, joista viisi on varusmiehiä Haminassa, puolustusvoimat tiedottaa. Uusia koronatapauksia on viime viikon tilanteeseen verrattuna todettu viisi.

15.18 Liikunta- ja virkistystiloja koskevat sulut päättyvät Kymenlaaksossa. Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti asiasta tänään. Aluehallintoviraston päätöksellä liikunta- ja virkistystilat saa jälleen avata lauantaista lähtien. Asiakkaiden turvaväleistä on kuitenkin edelleen huolehdittava.

11.57 Kymenlaaksossa on raportoitu viimeisen vuorokauden ajalta yksi uusi koronavirustartunta. Sairaalahoidossa on kaksi koronaviruspotilasta.

21.4. Kolme koronapotilasta sairaalahoidossa

16.31 Kymenlaakson koronaryhmä purkaa lasten ja nuorten harrastuksia koskevia rajoituksia koko maakunnassa.

Alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastukset on jälleen sallittu ulkotiloissa ilman, että ryhmäkokoa rajoitetaan. Alakouluikäisten ryhmäharrastustoiminta on mahdollista sekä sisällä että ulkona ilman ryhmäkokorajoituksia. Kaikissa ryhmäharrastuksissa on kuitenkin noudatettava turvavälejä. Aikuisten ryhmäharrastukset on edelleen keskeytetty kokonaan.

Kävimme kysymässä kouvolalaisilta pesisjunioreilta, miltä ulkotreenit maistuivat kolmen viikon tauon jälkeen.

12.29 Kymenlaaksossa on raportoitu viimeisen vuorokauden aikana yhteensä seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Koronaviruspotilaita on sairaalahoidossa kolme.

20.4. Nuoret pääsevät jälleen harrastamaan isossa porukassa

11.23 Viimeisen vuorokauden aikana ei ole todettu yhtäkään koronavirustartuntaa Kymenlaaksossa. Sairaalahoidossa alueella on viisi koronaviruspotilasta.

10.56 Kaikki 65 vuotta täyttäneet voivat varata ajan koronarokotukseen tästä päivästä lähtien Kymenlaaksossa. Ensimmäiset rokotusajat ovat varattavissa jo tälle viikolle.

10.50 Ulkoliikuntakenttiä avataan nuorten käyttöön Kouvolassa. Jatkossa alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastustoimintaa voi jälleen järjestää ulkotiloissa ilman ryhmäkoon rajoitusta. Harjoituksissa on kuitenkin huolehdittava turvaväleistä, eikä pelejä tai otteluita tule järjestää.

5.34 Haminassa avataan tänään tiistaina koronanäytteenottopiste. Drive in -näytteenottopiste avataan Haminan terveyskeskuksen tiloihin Reutsinkadulle. Näytteenottopaikka on avoinna arkisin kello 11–14.15.

19.4. Pyhtäällä kaksi uutta luokkaa karanteeniin tartuntojen vuoksi

17.56 Koronatilanne on paranemaan päin Kymenlaaksossa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on THL:n tilastoinnin mukaan raportoitu noin 70 tartuntaa vähemmän kuin sitä edeltävien kahden viikon aikana, joilta raportoitiin 150 tartuntaa.

Väkilukuun suhteutettuna paras tilanne on Kouvolassa, ja kurjin tilanne Pyhtäällä.

12.06 Kymenlaaksossa on raportoitu perjantain jälkeen yhteensä 14 koronatartuntaa. Sairaalahoidossa on seitsemän ihmistä koronaviruksen vuoksi.

09:20 Pyhtäällä Huutjärven koulussa on todettu jälleen kaksi uutta koronatartuntaa. Tartuntojen seurauksena kaksi uutta luokkaa on tänään maanantaina siirretty etäopetukseen. Tällä hetkellä karanteenissa on kolme koulun luokkaa.

16.4. Hamina saa oman koronatestipaikan

17.56 Hallitus täsmentää Suomen koronarokotusjärjestystä. Aiempaa järjestystä täsmennetään niin, että rokotuksia voidaan väliaikaisesti kohdentaa alueellisesti epidemiologisin perustein. Rokotteita jaetaan niille alueille, joiden kahden viikon ilmaantuvuusluku on yli 100. Kymenlaaksoon olisi tämän perusteella tulossa lisärokotteita. Kymsoten ylijohtajalääkäri Marja-Liisa Mäntymaa arvioi, että määrä ei ole suuri, mutta sillä saa kuitenkin nopeutettua rokotustahtia.

13.56 Haminaan avataan koronatestipaikka ensi viikolla. Näytteenottopiste avataan ensi viikon tiistaina Haminan terveyskeskukselle osoitteeseen Reutsinkatu 1. Kymsoten alueella on ollut aiemmin koronaviruksen näytteenottopisteitä vain Kotkassa ja Kouvolassa.

12.45 Kymenlaaksossa on eilisen jälkeen todettu neljä uutta koronatartuntaa. Alueen sairaalahoidossa on kahdeksan ihmistä koronavirustaudin vuoksi. Kymsoten mukaan Etelä-Kymenlaaksossa todetuista tartunnoista suuri osa on herkästi tarttuvaa muuntovirusta.

12.44 Ravintolat avataan maanantaina Kymenlaaksossa tiukin rajoituksin. Anniskeluravintolat saavat olla auki kello 7–18, ruokaravintolat kello 7–19. Molemmissa saa anniskella kello 17:ään asti.

15.4. Pyhtäällä tartuntoja esiopetuksessa ja päiväkodissa

15.08 Pyhtäällä päiväkoti Taikametsässä ja kunnan järjestämässä Huutjärven esiopetuksessa on todettu yhteensä kaksi koronatartuntaa lapsilla. Päiväkoti Taikametsä suljetaan kahdeksi viikoksi, ja kunnan molemmat esikouluryhmät määrätään karanteeniin kahdeksi viikoksi.

11.37 Kymenlaaksossa on raportoitu tänään 14 uutta koronavirustartuntaa. Seitsemän koronaviruspotilasta on sairaalahoidossa.

14.4. Ravintolat auki maanantaina, mutta aukioloihin tulossa rajoituksia

17.10 Kymenlaakson koronavirustilanne on kääntynyt viikon sisällä hieman parempaan suuntaan. Tartuntamäärä on ollut laskusuunnassa. Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä kuitenkin linjasi keskiviikkona, että maakunnassa jatketaan nykyisillä leviämisvaiheen suosituksilla ja rajoituksilla toistaiseksi. Tilannetta arvioidaan seuraavan kerran viikon päästä keskiviikkona.

14.02 Haminan yläkoulut palaavat lähiopetukseen maanantaina. Haminan lukion opiskelijat palaavat myös maanantaina lähiopetukseen, mutta opiskelijoiden määrä rakennuksessa rajoitetaan puoleen vuorottelumallin avulla.

13.31 Ravintolat ja baarit voivat avata ovensa Kymenlaaksossa maanantaina, mutta niiden toimintaa rajoitetaan edelleen. Eduskunta käsittelee tartuntatautilain muutoksia, joiden mukaan ruokaravintolat pitäisi sulkea kello 19 ja baarit kello 18. Alkoholitarjoilu loppuisi kello 17. Eduskunta päättää lainmuutoksista huomenna torstaina.

11.25 Kymenlaaksossa on eilisen jälkeen todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Seitsemän henkilöä on sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.

13.4. Yhdeksän uutta tartuntaa

13.15 Kymenlaaksossa on raportoitu vuorokauden aikana yhdeksän tartuntaa. Seitsemän henkilöä on sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi.

12.4. Kahdessa kotkalaisessa koulussa virusepäilyjä

14.06 Pyhtäällä Huutjärven koulussa on todettu yhdessä luokassa kolme koronavirustartuntaa. Kaksi tartuntaa todettiin viime viikolla. Luokka siirrettiin tuolloin etäopetukseen. Pyhtään kunta tiedotti maanantaina, että etäopetukseen siirretyssä luokassa on nyt todettu kolmas koronatapaus.

13.21 Koronatartuntojen määrä on kääntynyt laskuun Maasotakoulussa Haminassa. Tällä hetkellä Reserviupseerikoulussa on 41 varusmiestä on koronapositiivisia. Luku on pienentynyt 13:lla viime torstaista, jolloin puolustusvoimat tiedotti edellisen kerran Maasotakoulun koronavirustilanteesta. Osa tartunnan saaneista on parantunut, eikä uusia tartuntoja ole todettu.

12.02 Kymenlaaksossa on raportoitu perjantain jälkeen yhteensä 30 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on seitsemän koronaviruspotilasta.

05.39 Kotkan Karhuvuoren ja Ruonalan kouluissa epäillään useita koronavirustartuntoja yhteensä neljässä luokassa.

10.4. Lauantaina ilmeni 17 uutta tartuntaa

13:27 Kymenlaaksossa raportoitiin 17 uutta tartuntaa.

9:14 Haminassa yläkoulujen ja lukion etäopetus jatkuu ainakin 16.4.2021 saakka. Lukio siirtyy vuoromalliin 19.4.2021 alkaen.

9.4. Penkkareiden ja vanhojen tanssien kohtalo vielä epäselvä

11:28 Kymenlaaksossa on vuorokauden aikana todettu 12 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on seitsemän koronapotilasta.

9:03 Useissa kunnissa ja kaupungeissa lukiolaisten penkkarit on tänä vuonna peruttu tai siirretty myöhemmälle kevääseen. Kymenlaaksossa lopullisia päätöksiä ei vielä ole tehty. Esimerkiksi Kotkassa penkkareita oli tammikuussa tehtyjen suunnitelmien mukaan tarkoitus viettää tänään perjantaina.

8.4. Liikunta- ja virkistystilat suljetaan lauantaista alkaen

18:10 Yle kerää varusmiesten kokemuksia siitä, miten koronatilanne on hoidettu varuskunnissa. Varusmiesliitto on saanut palautetta koronaepidemian aikana eri puolilta Suomea siitä, että puolustusvoimat on reagoinut hitaasti koronatartuntoihin. Kysely on avoinna 12. huhtikuuta kello 9:ään saakka.

16.25 Etelä-Suomen aluehallintovirasto antoi määräyksen tilojen sulkemisesta Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella. Sekä julkisen että yksityisen sektorin liikunta- ja virkistystiloihin kohdistuva määräys astuu voimaan lauantaina 10. huhtikuuta, ja se on voimassa kaksi viikkoa. Määräys koskee muun muassa sisäliikuntatiloja, uimahalleja, kauppakeskusten yleisiä oleskelutiloja ja ryhmäharrastustoimintaan käytettäviä tiloja. Lasten harrastustoiminta saa jatkua.

11.30 Kymenlaaksossa on varmistettu 19 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on yhdeksän koronaviruspotilasta.

7.4. Kuntosalit kiinni mahdollisesti lauantaina

12:14 Kymenlaaksossa on varmistunut vuorokauden sisällä yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kahdeksan koronaviruspotilasta.

11:57 Kymenlaakson koronakoordinaatioryhmä on antanut suosituksen aluehallintovirastolle tartuntatautilain 58 g -pykälän käyttöönotosta. Pykälän käyttöönotto tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi kaikki kuntosalit ja muut ryhmäliikuntatilat pitää sulkea. Päätös on tarkoitus tulla voimaan lauantaina 10. huhtikuuta, ja se olisi voimassa kaksi viikkoa, eli 24. huhtikuuta asti.

6.4. Koronavirus riehuu RUK:ssa, kouluissa ja päiväkodeissa useita tartuntoja

20:40 Varusmiesliitto on saanut palautetta hitaasta reagoinnista koronatapauksiin varuskunnissa ympäri maata. Koronavirus riehuu Haminan Reserviupseerikoulussa, jossa on todettu 49 tartuntaa. Yksi Haminassa palvelevista varusmiehistä kertoo Ylelle, että kunnon eristykseen ei päässyt lievillä oireilla.

14:35 Kymenlaakson koronavirustilanne on nyt huonompi kuin koskaan aiemmin koronaepidemian aikana. Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 229 uutta koronatartuntaa. Kymenlaakson kahden viikon ilmaantuvuusluku on noin 140, mikä on korkeampi kuin koskaan aikaisemmin epidemian aikana.

14:24 Kotkan Haukkavuoren koulussa on todettu koronavirustartunta. Kaupungin tiedotteen mukaan mahdollisten altistumisten vuoksi yksi luokka on lähetetty kesken koulupäivän kotiin. Kymsote on yhteydessä altistuneisiin ja määrittelee karanteenin tarpeen ja pituudet.

6:57 Koronarokotusten tahti kiihtyy tällä viikolla Kymenlaaksossa. Tarkoituksena on antaa viikon aikana lähes 5 000 rokotusta, mikä on ennätysmäärä tähän asti. Joukkorokotukset ovat tällä hetkellä käynnissä yli 70-vuotiaille.

5:48 Useissa kouluissa ja päiväkodeissa todettiin pääsiäisen aikaan uusia koronavirustartuntoja Kymenlaaksossa. Metsolan päiväkodissa ja Langinkosken koulussa on molemmissa todettu yksi koronatartunta. Mahdollisten altistumisten vuoksi yksi päiväkotiryhmä ja koululuokka olivat karanteeniselvittelyssä.

Myös Mussalon koulussa Kotkassa on todettu koronavirustartunta. Perjantaina yksi koululuokka oli mahdollisten altistumisten vuoksi karanteeniselvittelyssä.

Virolahden kunta puolestaan tiedotti perjantaina, että Klamilan päiväkodin esiopetusryhmässä on todettu korona-altistus. Altistus koskee yhtä esiopetuksen ryhmää ja sen henkilöstöä. Altistuneita on yhteensä kymmenen.

2.4. Koronatartuntoja Maasotakoulussa Haminassa

13:11 Maasotakoulussa Haminassa on todettu 42 koronavirustartuntaa. Tartunnoista valtaosa on todettu Reserviupseerikoulun varusmiehillä ja loput Maasotakoulun opiskelijoilla.

Positiivisen tuloksen saaneet ovat erillään muista varuskunnassa. Pieni osa on sairastunut lomillaan, ja he pysyvät toistaiseksi kotona.

1.4. Kymsote: Rokotuksissa pitäisi edetä tasatahtiin Suomessa

15:51 Kymsote on alkanut julkaista listaa koronaviruksen altistumispaikoista. Listalle päivitetään sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei saada tavoitettua henkilökohtaisesti. Verkkosivu on perustettu, jotta tartunnanjäljityksen ruuhkaa saataisiin helpotettua.

14:33 Kotkassa on todettu torstaina koronatartunnat Hovinsaaren koulussa ja Kyminkartanon esiopetuksessa. Mahdollisten altistumisten vuoksi Hovinsaaren koulusta on lähetetty yksi luokka kotiin kesken koulupäivän. Myös Kyminkartanon eskarista yksi ryhmä on lähetetty kotiin.

13:45 Etelä-Suomen aluehallintovirastolle tulee yrittäjiltä paljon palautetta päätösten toimeenpanon aikatauluista. Kotkalaisen baariyrittäjän Kai Rairaman mielestä ravintoloitsijat eivät ole saaneet kertaakaan tarpeeksi ajoissa virallista tietoa siitä, milloin ovet saavat olla auki ja milloin kiinni.

– Varmasti satoja tunteja on mennyt netissä. Faktatieto tulee hallituksen sivuille järjettömän myöhäisessä vaiheessa. Viimeksi kello 18 ilmestyi tieto, ettei saada olla auki. Kuuden tunnin varoitusajalla on aika vaikea reagoida, Rairama kertoo.

12:06 Kymenlaaksossa on todettu 14 uutta koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa on kahdeksan koronapotilasta, joka on kaksi enemmän kuin eilen keskiviikkona.

11:23 Suomessa pohditaan koronarokotteiden painottamista pahimmille tartunta-alueille. Käytännössä se tarkoittaa, että rokotteita kohdennettaisiin esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Yle selvitti, mitä sairaanhoitopiirit ajattelevat esityksestä.

Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo olevansa hämillään hallituksen esityksestä muuttaa rokotusjärjestystä. Hän kertoo kuntayhtymän tehneen ison työn sen eteen, että rokotteita pystytään jakamaan mahdollisimman tehokkaasti, ja kaikki suunnitelmasta poikkeaminen aiheuttaa lisätyötä.

Lue täältä Kymenlaakson koronauutiset 2.1.-31.3.2021

Täältä löydät Kymenlaakson koronauutiset 13.8.-31.12.2020

Lue täältä Kymenlaakson koronauutiset 27.3-12.8.2020

Täällä ovat Kymenlaakson ensimmäiset koronauutiset maaliskuulta 2020

Suosittelemme