Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
- Marraskuussa raportoitiin Pirkanmaalla 2 684 tartuntaa, lokakuussa 1 516, syyskuussa 1 182, elokuussa 1 643 , heinäkuussa 1 077, kesäkuussa 276, toukokuussa 338, huhtikuussa 750, maaliskuussa 1 127, helmikuussa 430 ja tammikuussa uusia tartuntoja oli 511.
- Pirkanmaalla koronapandemian takia annetut suositukset löytyvät Taysin nettisivulta.
- Haluatko tärkeimmät uutiset koronaviruksesta kännykkääsi? Lataa tästä yle.fi-sovellus.
Täältä löydät uusimmat koronauutiset Pirkanmaalta.
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Suomessa ja ulkomailla löydät puolestaan tästä artikkelista.
20.12. kello 11.24 Viikonlopun koronasaldo: Tays ilmoitti 701 uudesta tartunnasta
Tänään maanantaina kerrottiin viikonlopun 701 uudesta koronatartunnasta. Luku sisältää koko viikonlopun tartuntamäärän. Maanantaina todettiin 186, sunnuntaina 242 ja lauantaina 273 tartuntaa.
Pirkanmaan koronanyrkin puheenjohtaja Juhani Sand sanoi aamupäivällä Ylen haastattelussa, että tilanne Pirkanmaalla on erittäin hankala.
– Valmistelemme aluehallintoviraston kanssa huomenna tartuntatautilain 58g-pykälän takaisin käyttöönottoa. Sillä voi sulkea erilaisia julkisia tiloja, kuten kuntosaleja ja muita julkisia tiloja.
Sandin mukaan koronapassi on ollut tähän asti hyvä työkalu. Osassa maata, kuten Pirkanmaalla, koronatilanne on kuitenkin nyt niin huono, että koronapassin käytön rajoittamistakin saatetaan joutua harkitsemaan.
20.12. kello 6.51 Ylöjärvellä useita walk in -rokotuksia joulun aikaan
Ylöjärvi on sulkenut väliaikaisesti koronarokotusten ajanvarausnnumeron. Kolmanteen koronarokotteeseen liittyvät kyselyt ruuhkauttivat ajanvarauspuhelimen.
Ajanvarausnumero on suljettu ajaksi 17.12.2021–9.1.2022. Koronarokotukseen voi edelleen varata ajan sähköisesti eTerveyden kautta. Aikoja on kuitenkin saatavilla vain rajoitetusti.
Ylöjärvi keskittää nyt henkilökuntaa joulunajan walk in -rokotuksiin. Ylöjärvellä on ennen vuodenvaihdetta useita rokotustapahtumia, joissa 60 vuotta täyttäneet ja riskiryhmään kuuluvat voivat saada rokotteen ilman ajanvarausta.
Näille ryhmille kolmas rokote voidaan THL:n uuden linjauksen mukaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Walk in -rokotukset kauppakeskus Elossa:
- ke 22.12. klo 9-15 (vain 150 rokotetta)
- su 26.12. klo 9-15
- ti 28.12. klo 12-18
- ke 29.12. klo 12-18
- to 30.12. klo 12-18
18.12. kello 11.01 Tampere turvaa iäkkäiden kolmansia rokotuksia rokotusilloilla ja lisäämällä rokotusaikoja
Koronarokotusten vauhdittamiseksi Tampereella lisätään rokotusaikoja. Uusia aikoja tulee varattavaksi jatkuvasti sitä mukaa kun rokottajia saadaan lisää.
Iäkkäiden kolmansien rokotusten turvaamiseksi terveysasemille on tulossa ikäihmisten rokotusiltoja, jolloin rokotuksia annetaan ilman ajanvarausta. Rokotusillat aloitetaan yli 80-vuotiaista.
Rokotusilloista ja niiden ajankohdista tiedotetaan tarkemmin jouluviikolla.
Kolmannen rokotuksen annosväli säilyy vielä kuudessa kuukaudessa. Sitä voidaan laskea vasta sen jälkeen, kun suurimmassa vakavan koronavirustaudin riskissä olevat ikäihmiset sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat tamperelaiset ovat saaneet rokotuksensa.
17.12. kello 16.00 Pyrinnön illan Korisliiga-ottelu peruttiin
Tampereen Pyrinnön koripallopeli Helsingissä on peruttu tältä illalta, koska vastustajajoukkueessa Helsinki Seagullsissa on todettu koronatartunta.
Seagullsin mukaan joukkue teki päätöksen ottelun perumisesta yhdessä viranomaisten kanssa.
– Taataksemme turvallisen pelikokemuksen peli siirretään myöhempään ajankohtaan, Seagulls kertoo Facebookissa.
Seagulss ilmoittaa korvaavasta pelipäivästä heti, kun saa tiedon uudesta päivämäärästä. Ottelun liput voi käyttää korvaavassa ottelussa tai lipuista voi pyytää rahanpalautuksen Tiketiltä.
Illan ottelu olisi ollut Pyrinnön koripallomiesten viimeinen syyskauden peli. Joukkueen joululoma alkoi siis etuajassa.
17.12. kello 13.36 Riskiryhmiin kuuluville 5–11-vuotiaille aletaan antaa rokotteita
Koronarokotukset laajenevat uusiin ikäryhmiin Tampereella ja Orivedellä. Sekä tamperelaisten että orivesiläisten, riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset alkavat ensi tiistaina Tampereen Hatanpään rokotusyksikössä.
Rokotusyksikköön on perustettu oma linja lasten rokotuksia varten. Rokotuksia varten pitää varata aika.
Huoltaja voi varata ajan lapselle verkossa tai puhelimitse.
Aiemmin Nokian kaupunki kertoi, että se aloittaa riskiryhmiin kuuluvien 5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset. Siellä rokotukset alkavat joulunalusviikolla neuvolassa.
17.12. kello 9.39 Taas uusi ennätys
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina 290 uudesta koronatartunnasta. Se on jo kolmas päiväkohtainen ennätys tällä viikolla.
Keskiviikkona kirjattiin edellinen ennätys: 278 uutta koronatartuntaa.
Sitä edellinen ennätys, 272 tartuntaa, todettiin sekin vasta eli maanantaina.
Koronatapauksia on Pirkanmaalla enemmän kuin koskaan epidemian aikana. Viime viikolla oli tartuntojen ennätysviikko. Tästä viikosta on tulossa uusi tätä tahtia.
17.12. kello 5:44 Nokia alkaa antaa rokotteita nuoremmille lapsille
Nokialla aletaan jo ensi viikolla antaa koronarokotuksia nuoremmille lapsille.
Riskiryhmään kuuluvia 5–11-vuotiaita rokotetaan pääasiassa neuvolan tiloissa. Riskiryhmiin kuuluvat esimerkiksi lapset, joilla on krooninen keuhkosairaus, sydänsairaus tai 1-tyypin diabetes tai lääkehoitoinen 2-tyypin diabetes.
Rokotusajan saa varattua ensisijaisesti netissä. Jos se ei ole mahdollista, varataan aika suoraan neuvolasta.
Lapsille annetaan BioNTech-Pfizerin Comirnaty -rokotetta, josta käytetään nimenomaan tälle ikäryhmälle tarkoitettua pienemmän annoksen sisältävää valmistetta.
16.12. kello 14.22 Kolmannen rokotteen on saanut joka kymmenes
Koronarokotukset edistyvät vähitellen Pirkanmaalla. Kolmannen rokotuksen on nyt saanut hieman yli kymmenen prosenttia 12 vuotta täyttäneistä pirkanmaalaisista.
Kunnat järjestävät rokotukset ja kertovat, mitkä ryhmät ovat milloinkin rokotusvuorossa.
Esimerkiksi Tampereella ei ole vielä avattu avata kolmannen rokotuksen ajanvarausta perusterveille alle 60-vuotiaille, koska moni tamperelainen ikäikäihminen ja vakavalle koronavirusinfektiolle altis ei ole vielä saanut kolmatta rokotustaan.
16.12. kello 11.01 Pirkanmaalla 235 uutta koronatartuntaa
Tampereen yliopistollinen sairaala raportoi torstaina 235 uutta koronatartuntaa Pirkanmaalta.
Luku on yksi epidemian ajan korkeimmista. Tähän asti korkein päiväkohtainen luku oli eilen keskiviikkona, kun tilastoon kirjattiin 278 tartuntaa.
16.12. kello 8.13 TAYSin koronaosasto avataan uudelleen
TAYS avaa uudelleen koronapotilaiden hoitoon tarkoitetun erillisen osaston. Kymmenpaikkainen osasto avataan tänään torstaina. Tarvittavat 20 hoitajaa siirtyvät osastolle kiireettömästä hoidosta.
TAYSin mukaan koronaosasto avataan, koska koronapotilaiden hoitaminen normaalilla infektio-osastolla alkaa hankaloittaa liiaksi muiden infektiopotilaiden hoitoa.
– Myös epävarma tilanne uuden omicron-virusmuunnoksen suhteen edellyttää varautumista, sanoo TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Niin sanottua kohorttiosastoa on hyödynnetty aiempien epidemia-aaltojen yhteydessä.
15.12. kello 14.45 Sairaala perui viime viikolla 150 toimenpidettä – Suomen toiseksi pahin korona-alue Pirkanmaa kärvistelee ennätysluvuissa
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS kertoi tiistaina ajaneensa lähes kaiken kiireettömän hoidon alas.
TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että koronaepidemian takia kiireetön hoito on käytännössä lopetettu. Kiireetön hoito tarkoittaa sitä hoitoa, jonka voi antaa puolen vuoden kuluessa.
TAYS keskittyy nyt kiireiseen hoitoon, joka tarkoittaa päivystystapauksia ja kuukauden sisällä hoitoa vaativia potilaita.
Potilailta on peruttu jo valmiiksi annettuja aikoja tutkimuksiin ja leikkauksiin. Yksin viime viikolla peruttiin noin 150 toimenpidettä.
– Näin on jouduttu tekemään. Viime ja tällä viikolla on ollut erityisesti perumisia. On peruttu monenlaisia hoitoja, kuten tyrä- ja sappileikkauksia, kyynärpään puhdistusleikkauksia ja tämäntyyppisiä, Sand sanoo.
Kiireettömän hoidon alasajo tarkoittaa sitä, että jossain vaiheessa jonoja pitää alkaa purkaa. Sekin vaatii taas venymistä henkilöstöltä. Vielä ei tiedetä, milloin purkamisen aika on.
15.12. kello 14.39 Koronapotilaista kuormittuva Tays toi tehohoitopotilaan Seinäjoelle
Koronapotilaiden vuoksi ruuhkautunut Tampereen yliopistollinen keskussairaala Tays on hakenut hoitoapua Seinäjoelta. Seinäjoen keskussairaalassa hoidetaan tehohoitoa vaativaa Taysin alueen potilasta. Hän ei ole koronapotilas.
– Taysin alueelta on tuotu Seinäjoen keskussairaalaan tehohoitoa vaativa potilas. Hän ei ole koranapotilas. Etelä-Pohjanmaalta on puolestaan yksi koronapotilas tehohoidossa Tampereella, selvittää päivystyksen toiminta-aluejohtaja Raimo Jokisalo Seinäjoen keskussairaalasta.
15.12. kello 9.42 Taas uusi koronaennätys
Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 278 uudesta koronatartunnasta. Se on uusi päiväkohtainen ennätys.
Edellinen ennätys, 272 tartuntaa, todettiin sekin vasta eli maanantaina.
Koronatapauksia on Pirkanmaalla enemmän kuin koskaan epidemian aikana. Viime viikolla oli tartuntojen ennätysviikko.
Pirkanmaa on nyt yksi Suomen pahimpia tautialueita.
Yhteensä epidemian aikana on todettu 16 291 tartuntaa.
14.12. kello 15.26 Teho-osastolla kuusi potilasta, jäljitys viivästynyt ruuhkasta johtuen
Sekä erikoissairaanhoito että perusterveydenhuolto ovat Pirkanmaalla kuormittuneet koronapotilaiden hoidosta.
TAYSissa on tällä hetkellä hoidossa 23 koronapotilasta, joista teho-osastolla on kuusi potilasta. Pirkanmaan ilmaantuvuus on 468 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta.
Positiivisten prosenttiosuus on 16,8 prosenttia viikon ajalta. Viime viikolla todettiin 1 427 koronatartuntaa. Tartunnan lähde selvisi viime viikolla noin puolessa tartunnoista. Jäljityksen viiveet ovat kasvaneet.
Yhden rokotteen saaneita on 87,9 prosenttia ja kaksi rokotetta saaneita 83,3 prosenttia yli 12-vuotiaista. Kolmannen rokotteen on saanut 8.9 prosenttia yli 12-vuotiaista.
Yli 80-vuotiaista puolet ja viidesosa 75–79-vuotiaista on jo saanut kolmannen rokotteen.
14.12. kello 15.25 uusia suosituksia kouluihin, massatapahtumiin ja vierailuille
Pirkanmaan pandemiaryhmä antoi uusia suosituksia tiistaina.
- massatapahtumia ja ruuhkatilanteita kannattaa välttää, jos ei ole ottanut rokotuksia tai kuuluu ikänsä tai sairautensa vuoksi riskiryhmään ja toisesta rokotuksesta on yli viisi kuukautta aikaa
- yksityistilaisuudet rajataan korkeintaan 20 ihmiselle
- kaikissa kouluissa käytetään maskia neljännestä luokasta alkaen
- sosiaali- ja terveyspalvelujen vierailijoiden määrässä huomioimaan epidemiatilanne ja terveysturvallisten toimien mahdollistaminen. Käytännössä tämä tarkoittaa lyhyempiä vierailuaikoja ja vierailijoiden määrää siten, että etäisyys muihin asukkaisiin tai asiakkaisiin pystytään toteuttamaan
Pandemiaohjausryhmän puheenjohtaja Juhani Sand muistuttaa, että maskia tulisi käyttää aina kodin ulkopuolella sisätiloissa oleskellessa.
– Kouluissa maskien käytöstä on ollut merkittävää hyötyä tartuntojen torjunnassa. Ei ole syytä epäillä, etteikö siitä olisi hyötyä kaikkialla muuallakin.
14.12. kello 11:06 Pirkanmaalla 110 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin tiistaina matalin päiväkohtainen koronaluku kahteen viikkoon, kun TAYS ilmoitti 110 uudesta koronatartunnasta. Varmistuneet tapaukset testattiin eilen maanantaina. Luvut laskivat edellisestä päivästä, jolloin koettiin uusin koronan aikainen ennätys: TAYS ilmoitti 272 uudesta tartunnasta.
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä, eli koronanyrkki, kokoontuu tiistaina kello 15.30. Viikkokatsauksessa tarkastella koronapandemian kehittymistä Pirkanmaalla. Ryhmä tarvittaessa ehdottaa aluehallintovirastolle uusista koronatoimista. Yle lähettää tilaisuuden suorana Yle Areenassa.
13.12. kello 9.55 Pirkanmaalla taas uusi tartuntaennätys
Pirkanmaalla kerrottiin maanantaina uudesta päiväkohtaisesta ennätyksestä koronaluvuissa.
Maanantaina kerrottiin 272 koronatartunnasta, jotka testattiin viikonloppuna. Edellinen ennätys oli 269 tartuntaa viime viikolta.
Myös muu viikonloppu oli vilkas. Sunnuntaina kerrottiin 185 tartunnasta ja lauantaina 215 tartunnasta.
Pirkanmaalla on nyt ennätyspaljon koronatapauksia.
Yhteensä Pirkanmaalla on vahvistettu 15 903 koronatartuntaa.
10.12. kello 9.39 Pirkanmaalla 218 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina 218 uudesta koronatartunnasta. Se on toiseksi suurin päiväkohtainen tartunta koko epidemian aikana. Tämän viikon tiistaina tartuntoja todettiin yhteensä 269.
Epidemian aikana Pirkanmaalla on todettu yhteensä 15 219 tartuntaa.
9.12. kello 17.23 Ylöjärvellä koululaisten maskisuositus laajenee
Ylöjärven kaupunki suosittelee maskien käyttöä 4.-5. luokkien oppilaille koulujen sisätiloissa. Syynä on kaupungin heikentynyt koronatilanne.
Alueellinen pandemiaohjausryhmä linjasi maskien käyttöä koulutyössä kokouksessaan tiistaina. Ohjausryhmä totesi tuolloin, että maskit voidaan ottaa kuntakohtaisesti käyttöön koulutyössä myös 4.-5.-luokkalaisille, jos kunnan tartuntatilanne sitä edellyttää.
Ylöjärvellä kertakäyttöisiä maskeja varataan joka oppilaalle 4 kappaletta päivässä. Kouluissa jaettavat maskit on tarkoitettu käytettäväksi koulupäivän ja koulukuljetusten aikana.
9.12. kello 15.55 Koronarajoitukset tiukentuvat maanantaina
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on päättänyt lisätä Pirkanmaalle lisää rajoituksia heikentyneen koronatilanteen takia.
Rajoitus koskee laajasti asiakas- ja yleisötiloja eli esimerkiksi kauppoja, tapahtumia, esityksiä, uimahalleja, museoita ja kuntosaleja ja yleisiä saunoja.
Aluehallintoviraston tänään tekemä, tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva päätös merkitsee sitä, että tiloista vastaavien toimijoiden on maanantaista lähtien mukautettava toimintaansa ehkäistäkseen lähikontaktien aiheuttamaa tartuntariskiä.
Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja tehdä muita järjestelyjä. Tietyn mittaisia turvavälejä päätöksessä ei kuitenkaan edellytetä.
Vaihtoehtoisesti toimija voi edellyttää asiakkailta ja osallistujilta koronapassia.
Lue enemmän: Avin rajoituspäätös tuli Pirkanmaalle: koskee monia paikkoja
9.12. kello 15.48 Tampere avaa uuden koronarokotuspisteen perjantaina
Tampere lisää rokotuskapasiteettia koronarokotusten ruuhkautumisen vuoksi. Uusia rokotusaikoja on avattu uuteen Hatanpään koronarokotusyksikköön. Yksikkö avataan osoitteessa Hatanpäänkatu 24 jo huomenna perjantaina. Alun perin suunnitelmissa oli avata yksikkö tammikuussa.
Hatanpäällä rokotuksia annetaan aluksi vain ajanvarauksella. Kolmanteen rokotukseen voi varata ajan, jos joko yli 60-vuotias tai kuuluu riskiryhmiin. Lisäksi toisesta rokotuksesta pitää olla kulunut kuusi kuukautta.
Hatanpäällä annetaan myös ensimmäisiä ja toisia rokotuksia kaikille yli 12-vuotiaille. Hatanpää on nyt tamperelaisille ensisijainen rokotuspaikka, kertoo hoitotyön päällikkö Birgit Aikio.
– Nyt toivotaan, että ajat varataan sinne. Ne ovat avautuneet tänään kello kymmenen. Aikoja avataan koko ajan lisää ja rokotuksia on myös viikonloppuisin. Jos sopivaa aikaa ei löydy, kannattaa käydä seuraavana päivänä kurkistamassa, aikoja tulee koko ajan lisää.
9.12. kello 10.19 Pirkanmaalla 178 tartuntaa – 15 000 rajapiikki ylitetty
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina 178 uudesta koronatartunnasta. Epidemian aikana on todettu Pirkanmaalla nyt yhteensä 15 013 tartuntaa.
Etenkin rokottamattomien koronatartunnat ovat Pirkanmaalla yhä nousussa. Päivittäin sairaalaan tulee 4-5 uutta koronapotilasta. Kuormitus on alkanut näkyä sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa.
Tiistaina TAYSissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.
TAYS joutuu vähentämään kiireetöntä hoitoa, kuten kiireettömiä leikkauksia, jotta hoitajia ja lääkäreitä riittää.
9.12. kello 10.16 Huonontunut koronatilanne sekä koronapassin käyttöönotto ruuhkauttavat terveyspalveluita Nokialla
Pirkanmaan huonontunut koronatilanne on näkynyt yhteydenottojen määrissä ja koronaviruksen hoidontarpeen arviointipuhelin on ruuhkautunut. Nokialla on lisätty näytteenottoaikoja.
Nokian kaupunki huomauttaa, ettei julkisesta terveydenhuollosta järjestetä koronanäytteenottoa koronapassia varten, vaan näytteenottoon tulisi hakeutua yksityisen palveluntuottajan kautta.
– Uusi terveyspalveluita kuormittava tekijä ovat rokottamattomat henkilöt, jotka tarvitsevat viikonloppujen illanviettoja varten koronapassin. Ohjetta kierretään kertomalla oireista tai altistuksesta, mikä on erittäin valitettavaa ja voi viivästyttää koronaoireista kärsivien nokialaisten pääsyä koronatestiin.
Koronapassin tulostus mahdollista Virran infopisteellä
Nokialaiset voivat tulostaa koronatodistuksensa kirjasto- ja kulttuuritalon Virran infopisteellä tästä päivästä alkaen.
Tulostuspiste on suunnattu henkilöille, joilla on mahdollisuus kirjautua Omakantaan, mutta heillä ei ole passin tallentamisen tai tulostamisen mahdollisuutta. Omakantaan voi kirjautua esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla. Palvelu on maksuton.
9.12. kello 10.11 Moni hoitaja odottaa joulua ahdistuneena – sairaanhoitopiirit varautuvat pyhiin siirtämällä henkilöstöä ja houkuttelemalla työntekijöitä siirtämään lomansa
Alati pahentuva koronatilanne ja lähestyvät joulunpyhät ovat monelle sairaanhoitopiirille ongelmallinen yhtälö.
Esimerkiksi Kangasalalla jo yksi terveysasema joutui sulkemaan ovensa kokonaan koronan lisäämän palvelun tarpeen ja henkilöstön sairauspoissaolojen vuoksi. Ruutanan terveysaseman kiirevastaanotto ja osa kiireettömästä vastaanotosta on suljettuna tämän viikon loppuun saakka.
Lomien siirtoon houkutellaan rahalla
Pirkanmaa ei ole ainoa sairaanhoitopiiri, jossa tulevat pyhät aiheuttavat erikoisjärjestelyjä.
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä potilasmäärät sekä sairaalassa, että perusterveydenhuollon vuodeosastoilla ovat suuret. Sen vuoksi kiireetöntä toimintaa on jouduttu supistamaan
Sairaanhoitopiiri on joutunut tekemään erilaisia suunnitelmia, jotta henkilöstö riittää myös joululomien aikaan.
– Meillä on esimerkiksi rahallisia kannustimia hoitohenkilökunnalle tilanteisiin, jossa työntekijän kanssa sovitaan vahvistetun vuosiloman perumisesta.
Jos työntekijä siirtää 1–3 lomapäivää saa hän 450 euron korvauksen. Jos neljä tai useamman, korvaus on 600 euroa.
9.12. kello 10.07 Aluehallintovirasto valmistelee rajoituksia kirjastoihin, kuntosaleille ja kauppoihin
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee rajoituksia asiakas- ja toimintatiloihin. Päätös uusista rajoituksista annetaan tällä viikolla ja rajoitukset astuvat voimaan maananantaina.
Rajoitukset koskevat asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja. Myös kauppoja, urheilutiloja, kirjastoja, museoita ja teattereita tullaan rajoittamaan.
Koronapassilla voi välttää rajoitukset.
9.12. kello 10.05 Pirkanmaalla 159 koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 159 koronatartunnasta. TAYS joutuu vähentää koronatilanteen takia kiireettömiä leikkauksia. Pirkanmaalla halutaan lisää rajoituksia ja maskien käytön lisäämistä.
9.12. kello 10.03 Maskia edellytetään nyt myös Pirkanmaan joukkoliikenteessä
Pirkanmaan ELY-keskus on linjannut, että myös ELY-keskuksen hankkimaan seudulliseen joukkoliikenteeseen palautetaan maskipakko 9. joulukuuta alkaen. Tampereen kaupunkiseudun Nysse-liikenteessä maskipakko astui uudelleen voimaan 3. joulukuuta.
Maskipakko koskee 12 vuotta täyttäneitä matkustajia.
7.12. kello 17.00 Kangasala supistaa terveysaseman toimintaa
Kangasalan kaupunki ottaa käyttöön valmiussuunnitelman ja supistaa Ruutanan terveysaseman toimintaa henkilökunnan sairauspoissaolojen ja koronapotilaiden kuormituksen takia.
Sulku koskee Ruutanan terveysaseman kiirevastaanottoa ja osaa kiireettömästä vastaanotosta loppuviikon ajan eli 8.-10. joulukuuta. Sulkutarvetta arvioidaan uudelleen maanantaina, Kangasala kertoo tiedotteessa.
Neuvolatoiminta sekä ne yksittäiset vastaanottoajat, joita ei peruta, pidetään terveysasemalla.
– Jos vastaanottoaikasi on sovittu Ruutanan terveysasemalle tälle viikolle, eikä terveyspalveluista ole ilmoitettu perumista, työntekijämme hakee sinut ulko-ovelta vastaanotolle. Paikalle kannattaa tulla hiukan ennen sovittua ajankohtaa ja varata riittävästi lämpimiä vaatteita ylle kovan pakkasen vuoksi, Kangasala ohjeistaa.
7.12. kello 16.15 Lisää rajoituksia halutaan
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että Pirkanmaalla otetaan käyttöön tartuntatautilain pykälä 58d. Tällöin tapahtumissa ja asiakastiloissa tulee noudattaa turvaväliä
Voimaan tullessaan asiakastiloihin, kuten museoihin, kuntosaleille tai uimahalleihin, sekä tapahtumiin ja esityksiin voitaisiin ottaa noin kaksi kolmasosaa normaalista asiakasmäärästä. Koronapassia käyttämällä voi vapautua myös tästä rajoituksesta.
7.12. kello 16.13 Vetoomus maskien käytön puolesta
Pirkanmaalla on yleinen maskisuositus. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä suosittelee, että koulujen joulujuhlat pidetään luokissa. Maskit voidaan ottaa kuntakohtaisesti käyttöön koulutyössä myös 4.-5.-luokalaisille, jos kunnan tartuntatilanne sitä edellyttää. Nyt ne ovat käytössä tätä vanhemmilla.
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä sanoo, että kaikissa yleisötapahtumissa on syytä käyttää maskeja.
– Musiikkitapahtumissa ja teattereissa maskeja käytetään hyvin mutta erityisesti urheilutapahtumissa olisi vielä petrattavaa. Toivomme, että voisimme tällä välttää tilanteen, jossa yleisötilaisuudet joudutaan kokonaan kieltämään, Sand toteaa.
Lisää tietoa Pirkanmaan pandemiaryhmän infosta löydät täältä.
7.12. kello 16.11 Kiireetöntä hoitoa vähennetään
Rokottamattomien koronatartunnat ovat Pirkanmaalla yhä nousussa. Päivittäin sairaalaan tulee 4-5 uutta koronapotilasta. Kuormitus on alkanut näkyä sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa.
Tiistaina TAYSissa hoidossa oli 23 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa.
– Tilanteen vuoksi TAYS joutuu vähentämään kiireetöntä hoitoa. Henkilöstöä ei ole samaan aikaan saatavissa sekä kiireettömään hoitoon että kasvavan koronapotilasmäärän hoitoon. Osastoille saadaan tilaa ja osaavaa henkilökuntaa vain muuta toimintaa vähentämällä, sanoo johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Etenkin kiireetöntä leikkaushoitoa vähennetään TAYSissa koronatilanteen takia. Tämä tuo helpotusta vuodeosastoille ja antaa osaavaa työvoimaa tehohoitoon.
Juhani Sandin mukaan myös muuta kiireetöntä hoitoa voidaan vähentää.
7.12. kello 13.36 Tampeen Frenckelliin avattiin koronatodistuspiste – palvelee tamperelaisia ja orivesiläisiä, joille passin tulostus tai lataaminen on vaikeaa
Pisteellä palvellaan myös EU:n ulkopuolelta tulleita työntekijöitä ja opiskelijoita. Mukana on oltava henkilöllisyystodistus. Koronatodistuspisteelle ei tarvitse varata aikaa, paikan päälle pitää kuitenkin mennä henkilökohtaisesti.
7.12. kello 13.34 Pirkanmaalla koronan ylivoimainen ennätysviikko: viikon aikana yli 1 200 tartuntaa, päiväkohtainen ennätys uusiksi
Pirkanmaalla oli viime viikolla synkkä koronaviikko, jossa ennätyksiä rikottiin toisensa perään. Sama tahti jatkui tällä viikolla.
Tiistaina kerrottiin 269 tartunnasta, mikä on ylivoimaisesti suurin päiväkohtainen lukema koko epidemian aikana.
Itsenäisyyspäivänä kerrottiin 187 tartunnasta ja sunnuntaina 165 tartunnasta.
Yhteensä seitsemän viime päivän aikana todettiin peräti 1 288 varmistettua koronatartuntaa. Koko epidemian aikana Pirkanmaalla on todettu 14 676 tartuntaa.
7.12. kello 13.33 Lempäälässä Moision ja Kuljun koululaisia etäopetukseen 7. -10.12 koronatartuntojen takia
Lempäälässä joutuu koululaisia etäopetukseen.(siirryt toiseen palveluun) Moision koulun luokat kakkosesta kuutoseen opiskelevat tämän viikon etänä, koska koulun lähes kaikilla luokilla on todettu yksi tai useampia tartuntoja. Muitakin poissaoloja on paljon.
Esi- ja ykkösluokat jatkavat Moision koulussa, mutta tavallista ulkoilupainotteisemmin.
Kuljun koulussa yksi luokka siirtyy etäopetukseen tämän viikon ajaksi, koska tartuntoja on ollut useita.
7.12. kello 13.30 Keskustan kansanedustaja Jouni Ovaskalla koronavirustartunta
Jouni Ovaska kertoi asiasta Twitter-tilillään. Hän kertoo olevansa rokotettu kahteen kertaan.
7.12. kello 13.27 Pirkanmaan kokoontumisrajoitukset kiristyuivät – koronapassia tarvitaan nyt kaikissa yli 20 hengen tapahtumissa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi Pirkanmaalle uudet, aiempaa selkeästi tiukemmat kokoontumisrajoitukset.
Myös muihin sairaanhoitopiireihin tuli uusia rajoituksia.
Aluehallintoviraston rajoituksilla halutaan turvata terveydenhuollon kantokyky ja tartunnanjäljityksen onnistuminen. Samalla halutaan mahdollistaa joulun ajan tapahtumien toteutuminen terveysturvallisesti.
Uudet kokoontumisrajoitukset astuivat voimaan itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta. Sisätiloissa kiellettiin kaikki yli 20 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Näistä voi vapautua koronapassilla.
7.12. kello 13.24 Perjantaina kerrottiin 172 uudesta koronatapauksesta
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina 172 uudesta koronatartunnasta. Se on toiseksi korkein päiväkohtainen luku koronaepidemian aikana.
Torstaina kerrottiin ennätyksestä eli 174 uudesta tapauksesta.
Viime viikko on oli muutenkin ankea tautimäärissä. Maanantaina raportoitiin 156 uudesta tartunnasta ja keskiviikkona 146 tartunnasta.
7.12. kello 13.21: Maskipakko palasi Nysse-liikenteeseen
Maskipakko palaa Tampereen seudun joukkoliikenteeseen. Nyssessä on käytettävä maskia perjantaista 3. joulukuuta alkaen.
Maskipakko koskee 12 vuotta täyttäneitä matkustajia. Maskipakosta voi vapautua, jos ei terveyden vuoksi voi käyttää maskia.
Nysse-liikenne perustelee maskipakon käyttöönottoa sillä, että koronatartuntojen määrä on jälleen kasvanut myös Pirkanmaalla.
2.12. kello 15.13 Pirkanmaalla uusi koronaennätys
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina uudesta ennätyksestä koronatartunnoissa.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoi 174 uudesta koronatartunnasta. Se on päiväkohtainen ennätys koko epidemian aikana.
Tämä viikko on ollut muutenkin ankea tautimäärissä. Maanantaina raportoitiin 156 uudesta tartunnasta ja keskiviikkona 146 tartunnasta.
Edellinen ennätys oli marraskuun puolivälin 158 tapausta.
Yhteensä Pirkanmaalla on todettu epidemian aikana 13 708 varmistettua koronatapausta.
2.12. kello 15.12 Nokialla päiväkodissa koronavirustartuntoja
Nokian kaupungin Orvokin päiväkodissa on todettu viime päivinä noin kymmenen koronavirustartuntaa.
Nokian tartuntatautilääkäri Juli-Anna Linjamäki sanoo, että on päätetty olla kommentoimatta, ovatko tartunnat aikuisilla vai lapsilla vai sekä että.
Tämän takia koko päiväkodin henkilöstö seulotaan koronatesteillä. Tarvittavat toimenpiteet on suunniteltu yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektioyksikön kanssa. Lasten huoltajia on tiedotettu tilanteesta Päikky-viestillä.
Nokian Orvokin päiväkodissa on viisi ryhmää ja yhteensä noin 100 varhaiskasvatuspaikkaa.
Terveet lapset voivat tulla päivähoitoon normaalisti. Mikäli lapsella on koronaan viittaavia hengitystie- tai vatsaoireita, tulee lapsen jäädä kotiin. Henkilökunnalla on käytössä maskit, käsihygieniaa tehostetaan ja pintoja pyyhitään tehostetusti. Päiväkotiryhmät pyritään pitämään erillään.
Mikäli alle 12-vuotiaalla lapsella on koronaoireita, testiin tulee hakeutua mikäli:
- hän on altistunut koronavirukselle
- tai perhepiirissä on yli 16-vuotiaita, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa
- tai lapsi on menossa sairaalaan tutkimuksiin tai hoitojaksolle 10 päivän kuluessa oireiden alusta.
Jos vanhemmat haluavat, voidaan testi ottaa, vaikka yllä olevat kriteerit eivät täyttyisi.
1.12. kello 17.07 Tampereen Hatanpäälle tulee uusi rokotusyksikkö
Tampere saa vuodenvaihteen jälkeen uuden koronarokotusyksikön. Yksikkö tulee Hatanpäälle maanantaina 10. tammikuuta.
Yksikkö sijaitsee terveysaseman vieressä olevassa C-rakennuksessa. Rakennuksessa on aiemmin toiminut muun muassa pandemiavastaanotto.
Tampere tiedottaa, että Hatanpäällä annetaan ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotteita viikon jokaisena päivänä. Lauantaisin rokotteen saa ilman ajanvarausta, muina päivinä rokotukseen pitää varata aika etukäteen.
Ajanvaraus Hatanpään yksikköön avautuu perjantaina 3. joulukuuta klo 12. Ajan voi varata netissä osoitteessa tampere.fi/koronarokotukset tai soittamalla numeroon 03 5657 0023.
Uutta rokotusyksikköä tarvitaan, koska yli 60-vuotiaiden sekä riskiryhmiin kuuluvien kolmannet rokotukset käynnistyvät toden teolla vuodenvaihteen jälkeen. Rokotteiden kysyntä on myös kasvanut koronapassin tultua voimaan.
Joulukuussa koronarokotuksen saa ilman ajanvarausta pop up -pisteiltä sekä eri puolella Tamperetta kiertävästä rokotusbussista. Terveysasemilla rokotuksia annetaan ajanvarauksella niin joulukuussa kuin ensi vuonnakin.
1.12. kello 16.55 Lempäälä kiristää koronatoimia
Lempäälä suosittaa maskien käyttöä kaikilla kouluilla kuudennesta luokasta ylöspäin. Lisäksi kouluilla pyritään toimimaan vain omissa ryhmissä, eikä luokka-asteita sekoiteta.
Muun muassa näillä toimilla Lempäälä pyrkii hillitsemään koronatartuntojen määrän kasvua. Lempäälässä koronan ilmaantuvuus on 688 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahdessa viikossa. Tartunnat painottuvat tällä hetkellä alakouluikäisiin.
Pahin tilanne on Moision koulussa. Siellä on todettu toistakymmentä tartuntaa. Useita tartuntoja on myös muissa alakouluissa, kuten Kuljussa, Nurmella, Lempoisissa ja Sääksjärvellä.
Jos koululaisella ilmenee pieniäkin koronaoireita, on jäätävä aina kotiin.
Lempäälässä myös varhaiskasvatuksen henkilöstö ottaa taas kasvomaskit käyttöön. Kunta suosittelee maskeja myös lasten huoltajille, kun he tuovat ja hakevat lapsia päiväkodista.
30.11. kello 16.05 Kokoontumisrajoituksia halutaan tiukentaa ellei ole koronapassia
Pandemiaohjausryhmä suosittelee Pirkanmaalle etätyötä ja esittää tiukennuksia yleisötilaisuuksien järjestämiseen.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee Pirkanmaalle etätyötä kaikkiin niihin tehtäviin, joissa etätyötä on mahdollista tehdä. Voimassa on lisäksi laaja maskisuositus.
Lisäksi Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle, että kaikki sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet yli 16-vuotiaille rajoitettaisiin Pirkanmaalla korkeintaan 20 henkilöön. Isompia tilaisuuksia voisi järjestää, jos koronapassi on käytössä. Myös kunnat voivat itse päättää alueellaan järjestettävien tilaisuuksien rajoituksista.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kertoi uusista suosituksista ja rajoituksista tiistaina infossa.
Mediainfossa käsiteltiin Pirkanmaan koronatilannetta. Infossa olivat asiantuntijoina johtajaylilääkäri Juhani Sand sekä ylilääkäri Jaana Syrjänen TAYSista.
Yleisöltä tuli heti tärkeä kysymys. Jääkiekkojoukkueet Ilves ja Tappara kohtaavat 3. joulukuuta uudella Tampereen areenalla, mutta uusi rajoitus ei vaikuta peliin.
– Jo nykyinen rajoitus koskee Ilves–Tappara-peliä, koska sinne tulee yli sata henkeä. Rokotuspassia näyttämällä on mahdollista osallistua peliin, Sand sanoo.
29.11. kello 12.35 Viikonlopun lasku: Pirkanmaalla 385 uutta koronatapausta
Tays ilmoitti maanantaina aamulla viikonlopun testeissä varmistuneen yhteensä 385 koronatapausta. Pelkästään maanantain luku oli 156, joka on toiseksi korkein päiväkohtainen luku Pirkanmaalla tähän mennessä. Lauantaina luku oli 94 ja perjantaina puolestaan löydettiin 135 tartuntaa.
Koko pandemian ajan korkein luku, 158, kerrottiin 14. marraskuuta. Yhteensä Pirkanmaalla on varmistettu nyt 13 306 koronatartuntaa.
Pirkanmaa on nyt koronan leviämisvaiheessa. Ravintoloissa astui voimaan viikonloppuna tiukennettuja rajoituksia: enää ei ilman koronapassia saa myydä alkoholia kello viiden jälkeen. Lisäksi kokoontumisrajoitukset kiristyivät viime viikollla myös Pirkanmaalla
26.11. kello 15.55 TAYSin tartunnanjäljitys ruuhkautunut
Suurten tapausmäärien myötä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tartunnanjäljityksessä on 1–2 päivän viiveitä.
TAYS antaa ohjeet, miten toimia testin jälkeen.
– Jos saat positiivisen koronatestituloksen, sinun tulee jäädä kotiin eristykseen. Jos perheessä on muita infektio-oireisia, heidän tulee hakeutua koronatestiin.
Ne perheeseen kuuluvat henkilöt, jotka ovat rokottamattomia, osittain rokotettuja tai joiden toisesta rokoteannoksesta on alle viikko, jäävät kotiin karanteeniin.
Täyden rokotesarjan saaneet oireettomat henkilöt voivat jatkaa arkeaan korona-ohjeita ja huolellisuutta noudattaen.
26.11. kello 15.50 Katso ohjevideo koronapassin lataamisesta
Koronapassi on jo 2,6 miljoonan suomalaisen taskussa. Suurin osa on ladannut sen sähköisenä ja viitisen prosenttia on hakenut todistuksensa paperilla.
Teimme Ylen nettisivulle videon, jossa näytetään vaihe vaiheelta, miten passi ladataan Omakannasta.
Video löytyy tästä jutusta: Jo yli puolella suomalaisista on koronapassi – jos vielä olet ilman, katso tästä kuinka se ladataan
26.11. kello 12.46 Ravintolarajoitukset tiukentuvat sunnuntaina
Ravintolarajoitukset kiristyvät sunnuntaina. Koronan leviämisalueilla anniskeluravintoloiden täytyy lopettaa alkoholin tarjoilu kello 17 ja sulkea ovensa kello 18.
Tämä koskee myös ravintoloita Pirkanmaalla.
Rajoituksista voi vapautua vaatimalla asiakkailta koronapassia.
Lue lisää täältä: Tiukemmat ravintolarajoitukset voimaan sunnuntaina – uutena alueena mukana Etelä-Karjala
26.11. kello 12.43 TAYS kertoi 139:stä uudesta tartunnasta
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina epidemian aikana toiseksi korkeimmasta päiväkohtaisesta tartuntamäärästä.
Torstaina varmistui testeissä yhteensä 139 koronatapausta. Tätä korkeampi luku, 158, kerrottiin 14. marraskuuta.
Yhteensä epidemian aikana Pirkanmaalla on varmistettu 12 921 koronatartuntaa.
25.11. kello 13.01 Kangasalan sairaalan koronaepidemia laajentunut
Kangasalan kaupunginsairaalassa on todettu lisää koronatapauksia. Nyt tapauksia on yhteensä kymmenen.
Kangasalan kaupungin mukaan suurin osa tapauksista on työntekijöillä ja lisäksi muutama yksittäinen potilas on osoittautunut koronapositiiviseksi.
– Kaikilla esille tulleilla koronapositiivisilla on rokotussuoja. Potilaat ovat toistaiseksi koronan suhteen oireettomia, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Kaupunginsairaalassa on toteutettu suositusten mukaisia hygienia- ja suojaustoimia potilaiden turvallisuuden takaamiseksi. Monisairaat ja iäkkäät potilaat ovat erityisen alttiita saamaan infektiotartunnan alentuneen immuniteettinsa vuoksi.
Henkilökunnan koronatapausten uskotaan tarttuneen esimerkiksi ruokailutilanteissa, joissa ei ole mahdollista pitää maskia.
Lue lisää täältä: Henkilökunnasta alkanut koronaepidemia levinnyt Kangasalla, myös potilaita sairastunut
25.11. kello 10.17 Tays imoitti 127 uudesta koronatartunnasta
Tampereen yliopistollinen keskussairaala Tays ilmoitti torstaina aamupäivällä 127 uudesta koronatartunnasta.
Päiväkohtaiset tartuntaluvut ovat viime aikoina olleet korkeita. Eilen Pirkanmaalta löytyi 116 tartuntaa.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto asetti tällä viikolla kokoontumisrajoituksia Pirkanmaalle.
25.11. kello 10.15 Tampere otti käyttöön verkkolomakkeen, jolla voi pyytää koronarokotustietojen korjausta
Tampereella ja Orivedellä on otettu käyttöön verkkolomake, jolla voi pyytää Omakannan koronatodistuksessa näkyvien rokotustietojen korjausta. Lomake löytyy Tampereen kaupungin nettisivulta(siirryt toiseen palveluun).
Tampereen kaupungin mukaan virheitä on havaittu alle viidellä prosentilla rokotetuista. Virheiden syyt vaihtelevat. Niitä on ollut esimerkiksi tapauksissa, joissa ensimmäinen rokote on saatu muualla kuin Tampereella ja toinen pop up -rokotuspisteessä.
25.11. kello 10.10 Kirkot torjuvat koronaa lyhentämällä virsiä
Osa seurakunnistat on rajoittanut myös jumalanpalvelusten käytäntöjä turvallisuuden lisäämiseksi. Tampereen ev.lut. seurakunta ottaa käyttöön koronapassin kauneimmat joululaulut -tapahtumassa. Tampereella rajoitukset nielaisevat osan kirkoissa laulettavista lauluista. Virsiä on lyhennetty ja niiden määrää on vähennetty messuissa.
24.11. kello 12.40 Tays ilmoitti 116 uudesta tartunnasta
Tampereen yliopistollinen keskussairaala Tays ilmoitti tiistaina aamulla 116 uudesta koronavirus tartunnasta Pirkanmaalla.
24.11. kello 7.51 Koronapassin käyttö laajenee Tampereella
Tampere ottaa koronapassin käyttöön yli sadan hengen tilaisuuksissa kaupungin tiloissa. Linjaus perustuu aluehallintoviraston määräyksiin.
Koronapassi tulee käyttöön myös Tampereen seurakuntien Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa. Seurakunnat tarkistaa osallistujilta koronapassit niissä tilaisuuksissa, joihin osallistuu yli sata henkilöä.
Koronapassia ei edellytetä alle 16-vuotiailta.
Ilman koronapassia pääsee lainaamaan kirjastoista aineistoa. Myöskään uimahalleihin, kuntosaleille ja liikunnanohjausryhmiin tulevien asiakkaiden ei tarvitse esittää koronapassia.
Koronapassin saa tallennettua puhelimeensa tai tulostettua paperille Omakannasta kanta.fi-sivulta. Tähän saa opastusta kirjastoista. Tulosteen voi pyytää myös Tampereen terveysasemilta ja opiskelijat Tullinkulman opiskeluterveydenhuollosta.
23.11. kello 15.30 Maskisuositus palautui, ilmaantuvuus epidemian korkeinta
Pandemiaohjausryhmä palautti maskisuosituksen oppilaitoksiin kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille.
Pirkanmaalla on voimassa yleinen maskisuositus. Myös kaikille peruskoulun kuudesluokkalaisille ja heitä vanhemmille suositellaan taas maskin käyttöä oppilaitoksissa. Työpaikoille suositellaan myös maskin käyttöä ja mahdollisuuksien mukaan hybridityötä eli että osa on työpaikalla, osa etänä.
Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla koko epidemia-ajan korkeimmalla tasolla.
Koronan ilmaantuvuus oli viime viikon päättyessä 238 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta. Positiivisten osuus testatuista oli viime viikolla 11 prosenttia Fimlabissa testatuista. Kun tarkastellaan rokottamatonta väestöä, esimerkiksi 12–39-vuotiaissa koronan ilmaantuvuus rokottamattomassa väestössä on liki tuhat tartuntaa 100 000 asukasta kohden.
Lisää tietoa pandemiaryhmän infosta täällä.
23.11 kello 14.25 Tampereen Teatteri aloittaa huomenna koronapassin käytön
Tampereen Teatteri ottaa koronapassin käyttöön huomisesta keskiviikosta 24. marraskuuta alkaen. Teatteri ilmoitti ottavansa koronapassin toistaiseksi käyttöön kaikissa päänäyttämön ja Frenckell-näyttämön tilaisuuksissa. Koronapassia edellytetään kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä.
23.11 kello 13.29 Kangasala-talo ottaa käyttöön koronapassin
Kangasala-talo ottaa käyttöön koronapassin joulukuun alusta alkaen. Passia edellytetään Kangasala-salissa järjestettävissä konserteissa ja muissa tapahtumissa. K-Kinon elokuviin ja Kimmo Pyykkö -taidemuseon näyttelyihin pääsee ilman passia.
23.11 kello 11.31 Tays ilmoitti 66 uudesta koronatartunnasta
Tampereen yliopistollinen keskussairaala Tays ilmoitti tiistaina aamulla 66 uudesta koronavirus löydöksestä Pirkanmaalla.
23.11 kello 11.28 Rokotusbussi vetää väkeä Tampereella
Tampereella on rokotusbussiin ollut pitkät jonot. Maanantaina Tesoman kauppakeskuksen luona oli rokotuksen odottajia arviolta sadan metrin jono.
Tampereen hoitotyöstä kerrotaan, että yleensäkin rokotuksiin hakeudutaan nyt vilkkaasti. Esimerkiksi viime viikolla rokotukset tuplaantuivat edellisviikkoihin verrattuna.
Myös tavalla tai toisella koronapassiin liittyvät yhteydenoton ovat lisääntyneet terveysasemilla niin puhelimessa kuin palvelupisteessä.
Tampereen kaupungin mukaan koronapassin tulo on luultavasti lisännyt mm. nuorten mielenkiintoa rokotuksiin.
Tiistaina rokotusbussi on kello 16-18 Tampereen Keskustorilla ja keskiviikkona samaan aikaan Kaukajärvellä. Terveysasemilta voi varata rokotusajan ja walk in -tilaisuuksiin voi tulla ilman varausta.
22.11. kello 16.10 Tartuntoja Kangasalan kaupunginsairaalassa
Kangasalan kaupunginsairaalassa työskentelevällä henkilökunnalla on todettu koronaa. Tartuntataudeista vastaava lääkäri Tiina Viitaniemi kertoo, että tartunnat tulivat ilmi viime viikolla tehdyissä testeissä.
– Ohjeena on hakeutua testiin hyvin lievilläkin oireilla. Tartunnat ilmenivät näin.
Viitaniemi ei kerro tapausten tarkkaa määrää, mutta niitä on hänen mukaansa alle viisi. Huolellisten suojauskäytäntöjen ansiosta koronan ei ole todettu levinneen potilaisiin.
Kangasalan sosiaali- ja terveyskeskus on selvittänyt tilannetta yhteistyössä TAYSin infektioyksikön kanssa. Selvittelyn ajaksi omaisten vierailuja rajoitetaan.
22.11. kello 15.30 Avi määräsi Pirkanmaalle kokoontumisrajoitukset
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt Pirkanmaata koskevista kokoontumisrajoituksista.
Päätös kieltää sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli sata henkilöä eikä katsomoissa ole osallistujille määriteltyjä istumapaikkoja. Rajoitus koskee myös yleisiä yhteislaulutilaisuuksia, vaikka istumapaikat olisikin.
Kokoontumisrajoitus on voimassa 24.11–19.12.2021.
Tapahtumajärjestäjä voi välttää rajoituksen ottamalla käyttöön koronapassin.
Vastaavat rajoitukset otettiin viikko sitten käyttöön Pohjanmaalla.
Avin päätös oli odotettu, koska Pirkanmaan pandemiaryhmä pyysi rajoitusta viikko sitten. Myös avi vetoaa päätöksessään siihen, että koronatartuntojen määrä on kasvussa Pirkanmaalla.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on koronaepidemian leviämisaluetta.
Lue lisää:
Asiantuntija kertoo viisi syytä, miksi koronatartuntojen määrä nousee juuri nyt
18.11. kello 17.44 Ylöjärvellä koululaisten koronatartunnat kasvussa
Koronatartuntojen määrä kouluikäisillä on kasvanut viime viikkoina Ylöjärvellä. Kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.
– Tartuntojen ehkäisemisen kannalta on tärkeää, että yksikään lapsi ei tule kouluun sairaana, edes pienessä alkavassa nuhassa. Korostamme myös 12 vuotta täyttäneiden osalta täyden rokotussuojan merkitystä, kaupungin tiedotteessa sanotaan.
Pirkanmaalla on edelleen voimassa maskisuositus koulujen sisätiloissa. Suositus koskee koulujen työntekijöitä sekä kuudesluokkalaisia ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaita.
Ylöjärvi on lähettänyt koululaisten koteihin ohjeita Wilman kautta.
Koronatapausten määrä on ollut korkea Pirkanmaalla ja koko Suomessa viime päivinä. Ylöjärvellä rokotuskattavuus on alhaisempi kuin Pirkanmaalla keskimäärin.
18.11.2021 kello 16.03 Tampereen Työväen Teatteri ottaa käyttöön koronapassin – perusteena talon ravintolatoiminta
TTT kertoo, että teatteri siirtyy toistaiseksi käyttämään koronapassia huomisesta perjantaista alkaen.
– Koronapassikäytäntöön siirrytään, jotta voimme palvella kävijöitämme vastuullisesti, turvallisesti ja tasapuolisesti niin teatterin ravintoloissa kuin katsomoissammekin. Koronapassin ansiosta kaikki teatterin palvelut voidaan järjestää normaalisti, teatterin asiakkaille lähettämässä viestissä sanotaan.
Teatterin johtaja Otso kauton mukaan ohjeistus on anniskeleville teattereille ristiriitainen. Työväenteatterissa kaikkiin katsomotiloihin kuljetaan ravintolatilojen läpi.
– Esitystoimintaa voisi harjoittaa ilman rajoituksia, mutta aulatilat ja osin näyttämö ovat anniskelualuetta ja niitä on mahdotonta pitää erillään. Sen takia meidän pitää mennä raskaimpien rajoitusten mukaisesti, Kautto sanoo.
Lisää aiheesta pidemmässä nettijutussa.
18.11. kello 15.59 Pirkanmaalla 123 uutta koronatartuntaa
Tampereen yliopistollinen keskussairaala Tays ilmoitti torstaina aamupäivällä 123 uudesta koronatartunnasta.
Päiväkohtaiset tartuntaluvut ovat viime aikoina olleet korkeita. Korkein yksittäinen koronaluku on muutaman päivän takaa, kun Pirkanmaalta löytyi lauantaina 158 tartuntaa.
Ravintolarajoitukset astuivat eilen keskiviikkona voimaan Pirkanmaalla.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee mahdollisia kokoontumisrajoituksia Pirkanmaalle. Aluehallintovirasto on pyytänyt lisäselvityksiä sairaanhoitopiiriltä, joka tiistaina esitti aluehallintovirastolle kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa.
Aluehallintoviraston tämänhetkisen arvion mukaan päätös pystytään tekemään aikaisintaan maanantaina ja ne tulisivat voimaan aikaisintaan keskiviikkona.
17.11. kello 15.47 Tampere-talon tapahtumiin ei pääse ilman koronapassia
Tampere-talo otti koronapassin käyttöön keskiviikkona, sillä sen kaikki aulatilat on luokiteltu ravintolatiloiksi.
Jo voimassaolevat ravintolarajoitukset siis koskevat myös Tampere-talon koko aulaa.
Toimitusjohtaja Pauliina Ahokkaan mukaan kaikille asiakkaille ei pystytä tarjoamaan heti istumapaikkaa, joten koronapassi oli paras vaihtoehto. Asiaa käytiin läpi asiakkaiden, ravintolatoiminnan ja tapahtumajärjestäjien kannalta.
– Ei ollut oikeastaan mitään muuta mahdollisuutta, Ahokas sanoo.
Aiheesta lisää laajemmassa artikkelissa.
17.11. kello 15.41 Aluehallintovirasto päättää kokoontumisrajoituksista aikaisintaan maanantaina
Aluehallintovirasto valmistelee koronan kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa Pirkanmaalla. Avin mukaan päätös tulee aikaisintaan maanantaina ja silloin rajoitukset voisivat astua voimaan keskiviikkona.
Alueellinen pandemiaohjausryhmä suositteli eilen koronanan kokoontumisrajoitusten käyttöönottoa Pirkanmaalla.
17.11. kello 12.00 Männistön palvelukodissa toinen koronaan liittyvä kuolemantapaus
Tamperelaisessa Männistön palvelukodissa on ilmennyt toinen koronaan liittyvä kuolemantapaus. Kaupungin mukaan epidemia näyttää silti rauhoittuvan. Männistön neljästä ryhmäkodista kolmessa on jo voitu purkaa karanteeneja.
Maanantain seulontatesteissä ei asukkailta enää löytynyt tartuntoja. Sen sijaan yhdeltä työntekijältä on löytynyt uusi tartunta. Männistössä on voimassa osittainen vierailukielto, josta voi kysyä tarkempia tietoja suoraan ryhmäkodista.
Lue lisää: Männistön hoivakodissa jo toinen koronakuolema – tilanne kuitenkin rauhoittumaan päin
17.11. kello 11.58 Päivän koronaluku epidemian korkeimpia – TAYS kertoi 131 uudesta tartunnasta
TAYS kertoi keskiviikkona 131 uudesta koronatapauksesta Pirkanmaalla. Kysessä on toiseksi suurin päiväkohtainen lukema koko epidemian aikana.
Lauantaina Pirkanmaalta löytyi yli 150 tartuntaa.
16.11. kello 16.02 Pirkanmaalle ravintolarajoitukset ja koronapassi halutaan myös yleisötilaisuuksiin
Pirkanmaa on suurin alue, jolle ravintolarajoitukset laajenevat Suomessa tällä viikolla. Ravintolarajoitukset koskevat keskiviikosta lähtien yhteensä 12 maakuntaa tai sairaanhoitopiiriä.
Pirkanmaalla valmistellaan lisäksi kokoontumisrajoituksia. Tilanne on pandemiaryhmän mukaan vaikea ja rajoituksia tarvitaan lisää.
– Nyt alamme olla aika lähellä kuluneen kesän pandemiahuippua. Joudumme siksi valmistelemaan rajoituksia myös korkean riskin tilaisuuksiin, toteaa johtajaylilääkäri Juhani Sand TAYSista.
Tartuntatautilain 58 pykälän mukaisesti pandemiaohjausryhmä esittää aluehallintovirastolle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle kokoontumisrajoituksia sisätiloissa järjestettäviin korkean riskin yleisötilaisuuksiin.
– Korkean riskin tilaisuuksia ovat esimerkiksi massakonsertit, joissa on seisomakatsomopaikkoja tai sisätiloissa urheilukatsomot. Myös suuret yhteislaulutilaisuudet ovat korkean riskin tapahtumia, Sand sanoo.
Jos aluehallintovirasto näin määrää, korkean riskin tilaisuuksia ilman nimettyä istumispaikkaa voisi järjestää vain koronapassin avulla.
Sandin mukaan henkilömäärän määrää aluehallintovirasto. Joillakin alueilla raja on mennyt Sandin mukaan esimerkiksi sadassa.
Tilanne Pirkanmaalla on pahentunut, sillä uusia tartuntoja on nyt tullut paljon. Tartuntoja oli viime viikon aikana noin sata enemmän kuin edellisviikolla. Valtioneuvoston uusien ravintolarajoitusten mukaan ravintolat voivat Pirkanmaalla olla auki kello yhteen ja alkoholin tarjoilu on lopetettava puoliltaöin. Ravintolarajoitukset voivat olla voimassa vuodenvaihteeseen asti.
Koronapassin käyttö olisi vaihtoehto rajoitusten noudattamiselle samalla tavoin kuin valtioneuvoston Pirkanmaalle asettamissa tuoreissa ravintolarajoituksissa.
15.11. kello 10.11 Pirkanmaalla tehtiin koronatartuntojen ennätys: 158 positiivista testitulosta päivässä
Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi sunnuntaina pysäyttävän koronanumeron: 158 positiivista testitulosta. Vielä kertaakaan aiemmin lukema ei ole noussut näin korkealle Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.
Elokuun 6. päivä kerrottiin 106 tartunnasta, mikä oli tähän mennessä suurin lukema.
Pirkanmaan ilmaantuvuusluku on THL:n mukaan 139,5. Ilmaantuvuus kertoo kuinka monta tartuntaa on 100 000 asukasta kohden. Luku on perjantailta, joten siinä ei näy vikonlopun tartunnat. Tilanne päivitetään maanantaina kello 12.
Sosiaali- ja terveysministeriö määritteli koronan leviämisalueen viime viikolla uudelleen. Ilmaantuvuusluvun lisäksi leviämisalueeksi määrittelemisessä katsotaan esimerkiksi koronan määrää jätevesissä, sairaanhoidon kuormitusta ja jäljitystyön ajantasaisuutta.
Maanantaina selviää, onko Pirkanmaa uudenkin määritelmän mukaan leviämisalue. Käytännössä tämä määrittelee sitä, millaisia rajoituksia mahdollisesti annetaan.
13.11. kello 9.48 Yksi kuollut palvelukodin koronaepidemiassa Tampereella
Tamperelaisen palvelukodin koronaepidemiassa on menehtynyt yksi virustartunnan saanut.
Koukkuniemen alueella sijaitsevassa Männistön palvelukodissa alkoi koronaepidemia reilu viikko sitten. Epidemian aikana palvelukodissa on todettu yhteensä kuusitoista koronatartuntaa.
Männistön palvelukodissa on neljä ryhmäkotia, joista kahdessa on jo pystytty purkamaan eristyksiä. Asukkaiden ja henkilökunnan seulontatestejä jatketaan ensi viikolla.
Männistössä on edelleen voimassa vierailukielto.
12.11. kello 17.17 Tutkimus: Koronasulku ei juurikaan muuttanut ikäihmisten arkea
Koronarajoitukset eivät ole suuresti hetkauttaneet ikäihmisten arkea. Tampereen yliopiston tutkimuksen perusteella yli 65-vuotiaat suhtautuivat pandemian tuomiin muutoksiin joustavasti ja tyynesti.
Monen tutkimukseen osallistuneen arki on säilynyt lähes ennallaan. Osalla hyvinvointi heikentyi muun muassa vähentyneiden sosiaalisten kontaktien takia.
Puhelimitse tutkimukseen kesällä 2020 haastatellut arvostivat koronarajoituksia, koska kokivat niiden suojaavan heitä itseään.
12.11. kello 17.12 Koronatartunnan saanut menehtyi palvelukodissa
Tamperelaisen palvelukodin koronaepidemiassa on menehtynyt yksi virustartunnan saanut.
Koukkuniemen alueella sijaitsevassa Männistön palvelukodissa alkoi koronaepidemia reilu viikko sitten. Epidemian aikana palvelukodissa on todettu yhteensä 16 koronatartuntaa.
Männistössä on vierailukielto.
11.11. kello 17.14 Tampere valmistautuu koronapassiin
Tampereen kaupunki valmistautuu koronapassin käyttöönottoon. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa maanantaina 15. marraskuuta.
Esitys listaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluja, joissa koronapassi voitaisiin ottaa käyttöön, jos viranomaiset asettavat kokoontumis- tai yleisömäärärajoituksia. Koronapassi voi koskea vain yli 16-vuotiaita.
Koronapassi koskisi esimerkiksi museoita, konsertteja ja kirjastoissa järjestettäviä tapahtumia. Kirjaston kirjoja ja muuta aineistoa voisi käydä lainaamassa ilman koronapassia. Asiasta voi lukea lisää täältä.
11.11. kello 12.12 TAYSin infektiolääkäri liputtaa koronapassin puolesta
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa toivotaan, että koronapassin käyttöä voitaisiin laajentaa.
TAYSin infektiolääkäri Janne Laine toivoo, että laki sallisi koronapassin käytön myös silloin, kun alueella ei ole rajoituksia.
– Jos me saisimme lainsäädäntöä muutettua sillä tavalla, että koronapassin käyttö olisi vapaampaa ja tapahtumien järjestäjät voisivat omalla harkinnallaan käyttää sitä, se olisi avuksi ja vähentäisi riskitilanteita, joissa tartuntaketjuja voi syntyä, Laine sanoo.
Hallitus päätti eilen, että valmistelua koronapassin käytön laajentamisesta jatketaan.
10.11. kello 13.35 Pirkanmaalla meni rikki 80 prosentin rokotuskattavuus
Pirkanmaalla on saavutettu merkittävä rajapyykki koronarokotuksissa.
Kaksi rokoteannosta on nyt saanut 80 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä pirkanmaalaisista.
Luku on sama kuin koko maassa keskimäärin.
9.11. kello 16.55 Pirkanmaa palasi leviämisvaiheeseen
Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä kertoi tiistaina tuoreimmat tiedot koronatilanteesta. Johtajaylilääkäri Juhani Sandin mukaan Pirkanmaa on siirtynyt pitkästä aikaa takaisin epidemian leviämisvaiheeseen.
– Valitettavasti tilanne on mennyt huonompaan suuntaan. Uusia tartuntoja on paljon kaikissa ikäryhmissä – aivan erityisesti nuorissa, 10–19-vuotiaissa.
Pandemiaohjausryhmä kokoontuu uudestaan viimeistään viikon päästä. Juhani Sandin mukaan silloin voidaan kertoa mahdollisista rajoituksista esimerkiksi ravintoloiden anniskeluaikoihin. Keskustelu käydään myös aluehallintoviraston kanssa.
Koronamyrkki suosittelee, että rokottamattomat välttäisivät korkean riskin massatapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi sisätiloissa järjestettävät yhteislaulutilaisuudet tai kamppailulajit. Lapsille ja nuorille koronanyrkki ei nyt aseta suosituksia.
9.11. kello 16.50 Lisää koronatartuntoja tamperelaisessa palvelukodissa
Tampereen kaupunki tiedotti viime viikolla kuudesta koronatartunnasta Männistön palvelukodissa Koukkuniemen alueella. Tartuntoja on tullut viime päivinä lisää. Niitä on nyt 13 asukkaalla ja yhdellä työntekijällä.
Palvelujohtaja Mari Patronen kertoo Ylelle, että palvelukodin iäkkäiden asukkaiden vointi on tasainen ja vakaa. Oireet ovat pääasiassa lieviä, kuten vatsaoireilua ja pientä lämpöilyä.
Patrosen mukaan koronapositiiviset asukkaat ovat eristyksessä omassa huonessaan, jossa on omat saniteettitilat. Henkilökunta huolehtii asukkaiden päivittäisestä aktiviteeteista, esimerkiksi liikunnasta. Asukkailla on mahdollisuus päästä parvekkeelle henkilökunnan avustamana haukkaamaan raitista ilmaa.
8.11. kello 16.13 Fimlabin Tampereen testaus keskitetään Nekalaan
Toiminta Hakametsän drive-in-koronatestauspisteen teltassa päättyy sunnuntaina 14. marraskuuta klo 16. Maanantaista 15. marraskuuta alkaen Tampereen alueen koronatestaus tapahtuu keskitetysti Nekalan koronanäytteenottopisteessä Viinikankadulla.
Hakametsän telttaa ei saada talvella ei saada riittävän lämpimäksi. Lisäksi on odotettavissa, että lumentulo tulee aiheuttamaan merkittäviä haasteita telttarakenteille. Harmia on jo ollut runsaista vesisateista.
Nekalan näytteenottopiste on ollut toiminnassa elokuun lopusta lähtien. Siellä voidaan ottaa tällä hetkellä noin 500 näytettä päivässä. Määrää on mahdollista vielä hieman kasvattaa.
Fimlabin mukaan kapasiteetti riittää kattamaan nykyisen näytteenottotarpeen hyvin, sillä nykyisen testauslinjauksen myötä näytteenotossa asioi keskimäärin alle 400 asiakasta päivässä.
Nekalan koronanäytteenotto palvelee maanantaista sunnuntaihin klo 8–20 osoitteessa Viinikankatu 44 G .
8.11. kello 11.20 Viikonloppuna lähes 200 uutta tartuntaa
Viikonlopun koronaluvut ovat pysyneet korkealla tasolla. Kolmen päivän koronanäytteistä löytyi lähes 200 tartuntaa. Sunnuntaina TAYSin tilastoon kirjattiin 91 tartuntaa, lauantaina 71 ja maanantaina 29.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaryhmä kokoontuu huomenna arvioimaan kokoontumis- ja ravintolarajoitusten tarvetta Pirkanmaalla.
5.11. kello 12.20 Tamperelaisessa ikäihmisten palvelukodissa koronatartuntoja
Tampereella Männistön palvelukodin ryhmäkodeissa on todettu yhteensä kuusi koronavirustartuntaa. Tartuntoja on ollut sekä asukkailla että henkilökunnalla.
Palvelukodissa on aloitettu asukkaiden ja henkilöstön seulontatestaukset. Tartuntojen vuoksi palvelukodissa on toistaiseksi vierailukielto.
Kaupunki tiedottaa seuraavansa tilannetta seurataan tiiviisti. Käytössä ovat laajat turvatoimet, jotta tartunnat eivät leviäisi. Kaikkiin omaisiin ollaan yhteydessä.
3.11. kello 13.08 Uusia koronatartuntoja 89 – luku korkein liki kolmeen kuukauteen
Pirkanmaalla on kerrottu tänään keskiviikkona 89 uudesta koronavirustartunnasta. Edellisen kerran yhtä korkea päiväkohtainen lukema oli lähes kolme kuukautta sitten 7. elokuuta. Tilasto ei ole enää täysin vertailukelpoinen, sillä kaikkia influenssaoireisia ei enää testata. Esimerkiksi kaksi rokotusta saaneista testataan vain osa.
Alueellinen pandemiaohjausryhmä kertoi tiistaina, että jos koronalukemat pysyvät korkealla, ensi viikolla arvioidaan, onko Pirkanmaalla tarvetta ottaa kokoontumis- ja ravintolarajoituksia uudelleen käyttöön.
Rokottamattomien aikuisten vaara sairastua ja saada vakava koronatauti Pirkanmaalla on pandemiaohjausryhmän mukaan suuri. Osastonylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan koronavirusta on nyt liikkeellä enemmän kuin kertaakaan aiemmin pandemian aikana.
THL:n keskiviikon tilaston mukaan Pirkanmaan yli 12-vuotiaista kaksi koronarokotusta on saanut 78,7 prosenttia.
2.11. kello 15.20 Sairaanhoitopiiri: rokottamattomalla merkittävä koronataudin vaara Pirkanmaalla – ravintolarajoituksia saattaa olla tulossa
Pirkanmaan koronaviruksen ilmaantuvuus on jäänyt korkeahkolle tasolle. Pirkanmaan alueellinen pandemiatyöryhmä arvioi, että rokottamattomilla aikuisilla on nyt Pirkanmaalla merkittävä vaara saada koronatartunta ja sairastua vakavasti.
– Jos koronatilanne Pirkanmaalla säilyy nykyisellään, alueellinen pandemiaohjausryhmä arvioi ensi viikolla uusien suositusten ja kokoontumisrajoitusten tarvetta sekä ravintolarajoitusten käyttöön oton ehdottamista valtioneuvostolle Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella, Pirkanmaan sairaanhoitopiiri kertoo tiedotteessa.
Koronan ilmaantuvuus on Pirkanmaalla nyt 118 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kuluneiden kahden viikon ajalta. Positiivisten testien osuus Fimlabissa tehdyistä testeistä viikon ajalta oli 8,3 prosenttia. Tampereen Viinikanlahden jätevesinäytteiden virusmäärä oli niin ikään nousussa.
– Virusta on nyt huomattavan paljon enemmän tarjolla kuin mitä on ollut koskaan tähän mennessä, sanoo Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön osastonylilääkäri Jaana Syrjänen.
Pirkanmaan alueellinen pandemiatyöryhmä kannustaa hankkimaan koronavirusrokotteet ja noudattamaan voimassa olevia kasvomaskisuosituksia. Pandemiaryhmä pitää yleisen maskisuosituksen ennallaan.
26.10. kello 16.20 Pandemiaryhmä pitää maskisuositukset ennallaan, kouluissakin niitä tarvitaan vielä
Kouluissa maskeista voidaan luopua viikon kuluttua siitä, kun 12–15 -vuotiailla oppilailla on kunnassa ollut mahdollisuus saada kaksi rokotetta. Kunnat tiedottavat kouluille ajankohdasta, jolloin maskeista voidaan luopua.
Maskisuositukset pysyvät siis Pirkanmaalla ennallaan.
Tampereen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueella oli maanantaina sairaalahoidossa 33 ihmistä, joista kolme teho-osastoilla. Taysin erityisvastuualueeseen kuuluvat myös Etelä-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirit. Taysissa potilaita on ollut noin kymmenen.
Viimeksi kuluneen neljän viikon aikana 95 prosenttia vaikeasti sairaista potilaista on ollut täysin rokottamattomia.
Myös rokotetut voivat sairastua, mutta vakavilta tautimuodoilta rokote suojaa hyvin. Ylilääkäri Jaana Syrjäsen mukaan rokotettukin tartuttaa tautia, mutta selvästi lyhyemmän aikaa ja virusta on myös vähemmän.
– Jos kaikki olisivat rokotettuja, epidemia sammuisi itsestään, Syrjänen sanoo.
Lisää Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmän kokouksen annista voit lukea jutustamme.
22.10. kello 17.03 Nokia aloittaa kolmannet rokotukset
THL:n suosituksen mukaisesti kolmannen koronarokotteen saavat Nokialla nyt myös kaikki 60 vuotta täyttäneet sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat. Kolmas rokote voidaan antaa, kun toisesta rokotteesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta.
Kolmannen rokotteen voi hakea Nuijamiestentien rokotuspisteeltä ilman ajanvarausta seuraavina walk in -rokotuspäivinä:
- pe 29.10. klo 9–15.30
- su 31.10. klo 9–15
- ke 3.11. klo 9–15.30
- to 5.11. klo 9–15.30.
Lisätietoa saa Nokian kaupungin nettisivulta.
Myös Ylöjärvellä kolmansia rokotuksia voi jo varata. Periaatteet ovat samoja kuin Nokialla. Lisätietoa saa Ylöjärven nettisivulta.
22.10. kello 16.59 Pop up -pisteillä vilkastumisen merkkejä
Tampereella pop up -koronarokotusten suosio on viime päivinä ollut kasvussa. Pisteiltä on haettu myös ensimmäisiä koronarokotteita, mitä osastonhoitaja Kirsi Koivu Tampereen kaupungilta pitää hyvänä asiana.
Koivu uskoo, että yllättävän rokotusinnon taustalla on monia asioita. Esimerkiksi puhe sairaalahoitomäärien kasvusta ja rajoituksista voi vaikuttaa ihmisten ajatuksiin.
Pop up -pisteiden lisäksi Tamperetta kiertää rokotusbussi. Huomenna lauantaina se pannaan parkkiin Hakametsän jäähallille. Rokotukseen pääsee Ilves–Kalpa -pelin ensimmäisellä erätauolla. Bussi kiertää lähiviikkoina myös kauppojen parkkipaikoilla.
Lue lisää täältä.
Kaikki pop up -pisteiden ja rokotusbussin aikataulut löytyvät Tampereen kaupungin nettisivulta.
20.10. kello 17.18 Tampere alkaa antaa kolmansia rokotteita
Tampereella aloitetaan kolmannen koronarokoteannoksen antaminen THL:n suosittelemille ryhmille. Toisesta annoksesta pitää olla kulunut vähintään 6 kuukautta.
Kolmannen rokotteen saa ajanvarauksella kaupungin terveysasemilta tai ilman ajanvarausta lokakuun ajan eri puolilla kaupunkia kiertävästä rokotusbussista. Rokotusbussi pysähtyy eri päivinä kauppakeskusten, yliopistokampusten sekä Hakametsän jäähallinkin pihaan. Rokotusbussin aikataulu löytyy kaupungin nettisivulta.
Terveysasemien ja rokotusbussin lisäksi koronarokotteen ensimmäisen, toisen ja kolmannen annoksen saa ilman ajanvarausta pop up -rokotuspisteistä Hervannan Duosta, Koskikeskuksesta sekä Hatanpään terveysasemalta.
Kolmannen rokotteen saavat tässä vaiheessa muun muassa kaikki yli 60-vuotiaat. Lisäksi sen saavat myös laitoksissa ja hoivakodeissa asuvat iästä riippumatta sekä lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat. Lääketieteellisillä riskiryhmillä tarkoitetaan rokotusjärjestyksen ryhmiä 1 ja 2.
Jo aiemmin on Tampereella aloitettu kolmannen koronarokotteen antaminen niille, jotka alkuvuonna 2021 saivat kaksi ensimmäistä rokotustaan alle kuuden viikon annosvälillä. Kolmansia rokotteita on annettu myös yli 12-vuotialle, jotka ovat taudin tai hoidon vuoksi voimakkaasti immuunipuutteisia.
Ensisijaisesti kolmas annos annetaan samalla valmisteella kuin toinen annos. Tarvittaessa kolmas annos voi kuitenkin olla myös toista valmistetta.
20.10. kello 17.17 Kangasalla 35 ihmistä sai vanhentunutta rokotetta
Kangasalla on annettu tällä viikolla kolme päivää vanhoja koronarokotteita. Kangasalan kaupunki tiedottaa, että terveyspalveluissa Suoraman neuvolassa annettiin 18. lokakuuta vanhentuneita Pfizerin koronarokotteita noin 35 asukkaalle.
Kaupungin mukaan syynä on inhimillinen virhe. Kaupunki on pyytänyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) neuvoa vanhentuneen rokotteen turvallisuudesta ja tehosta.
– Ei ole näyttöä siitä, että vanhentunut rokote aiheuttaisi mitään turvallisuusriskiä, kaupunki tiedottaa asukkaille verkkosivuillaan.
Uusinta-annoksen tarpeellisuus arvioidaan jokaisen asukkaan kohdalla yksilöllisesti.
Jos vanhentunut rokote on aiheuttanut paikallisia tai yleisreaktioita, rokote on herättänyt immuunivasteen. Tällaisia reaktioita ovat paikallinen kipu, kuume tai kipeä olo.
Mikäli potilas kuuluu ikänsä tai perussairauksien takia vakavan koronataudin riskiryhmään, suositellaan uutta rokotusta mahdollisimman pian.
Nuorilla ja perusterveillä uusinta-annoksesta ei katsota olevan hyötyä. Kaikille halukkaille tarjotaan mahdollisuus uusintarokotteeseen. Jokaiseen vanhentunutta rokotetta saaneeseen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.
20.10. kello 15.55 TAYSin koronapotilaista suurin osa on rokottamattomia
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on viimeisen viikon ajan ollut hoidettavana noin parisenkymmentä koronapotilasta.
– Meillä on kaiken aikaa potilaita sekä vuodeosastoilla että tehohoidossa. Mutta isoa nousua tai laskua ei olla nähty, sanoo TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand.
Muita hoitotoimenpiteitä sairaalassa ei ole tarvinnut siirtää koronapotilaiden takia.
Pirkanmaalaisista yli 12-vuotiaista neljäsosa on ilman täyttä rokotussuojaa. Tämä näkyy myös sairaalassa, jossa vaikeimmat tapaukset ovat olleet kokonaan rokottamattomia.
– Kaikista iäkkäimmissä potilaissa on myös sellaisia, joilla on rokotteet. Mutta onneksi heille ei näytä kehittyneen vakavia tautimuotoja, Sand sanoo.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee kolmansia koronarokoteannoksia useille väestöryhmille. Myös Sand pitää kolmatta rokotetta tarpeellisena 60-vuotiaille ja sitä vanhemmille.
– Kaikista selkeimpien riskiryhmien osalta rokotukset ovat meillä jo käynnissä. Ja tietysti, kun hanat avataan, tehdään se niin nopeasti kuin mahdollista. Toivon, että ihmiset ottavat kolmannenkin rokotteen nopeasti heti, kun niitä pystytään antamaan.
19.10. kello 11.38 Koronapotilaita yhtä paljon kuin aiemmin, virusta edelleen runsaasti
Tampereen Viinikanlahden jätevesipuhdistamolta otetuista näytteistä löytyy koronavirusta edelleen runsaasti, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tuorein tiedote.
Koronatartuntoja todettiin Pirkanmaalla viime viikolla lähes saman verran kuin edellisviikolla eli 367 tapausta. Eniten tartuntoja oli 10–19 -vuotiailla sekä 20–29 -vuotiailla.
Pirkanmaalla oli viime viikolla sairaalahoidossa keskimäärin toistakymmentä potilasta koronataudin takia. Määrässä ei ole ollut merkittäviä muutoksia.
Yli 80 prosenttia 45-vuotiaista ja sitä vanhemmista pirkanmaalaisista on saanut ainakin kaksi koronarokotusannosta, mutta muissa ikäryhmissä ollaan vielä alle tavoitteen.
12.10. kello 16.05 Maskit pysyvät myös kouluissa
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos poistivat tiistaina valtakunnallisen maskisuosituksen varhaiskasvatuksesta, kouluista, oppilaitoksista ja korkeakouluista.
Jatkossa maskisuositukset voivat vaihdella alueellisesti ja oppilaitoksittain. Samalla luovutaan kahden metrin valtakunnallisesti turvavälisuosituksesta opetuksessa.
Pirkanmaan maskisuositusta päivitettiin lokakuun alussa. Sitä luvattiin tarkastella seuraavan kerran vasta, kun pirkanmaalaiset ovat voineet saada molemmat rokotteensa.
Tiistaina selvisi, että maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla nykyisellään. Maskeja käytetään yhä siis myös kouluissa.
– Pirkanmaalla ei kannata tässä vaiheessa sössiä asiaa. Koitetaan jaksaa vielä ainakin muutama viikko eteenpäin, Tampereen yliopistollisen sairaalan TAYSin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo.
Yli 12-vuotiaiden koululaisten rokotuskattavuus on vielä pandemiaryhmän mukaan Pirkanmaalla liian matala, jotta kuudesluokkalaisia ja sitä vanhempia sekä opettajia koskevasta maskisuosituksesta voitaisiin luopua. Koulujen maskisuositusta arvioidaan seuraavan kerran syysloman jälkeisellä viikolla.
Pirkanmaalla on nyt rokotettu yli 12-vuotiaista 85 prosenttia kertaalleen ja 73 prosenttia kaksi kertaa. Vasta 10 prosenttia 12–15 -vuotiaista on voinut Pirkanmaalla saada toisen koronarokotteen. Ensimmäisen rokotteen saaneita on lähes 70 prosenttia.
Pirkanmaalla nuorten rokotukset ovat jäljessä monista alueista, koska rokotukset alkoivat myöhemmin.
12.10. kello 16.04 Sairaalahoidon tarve kasvussa
Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve on Pirkanmaalla kasvussa. TAYSissa on toistakymmentä potilasta hoidossa koronan takia. Neljän viime viikon aikana sairaalahoitoa tarvinneista potilaista 70 prosenttia on ollut täysin rokottamattomia.
Kahden rokotteen jälkeen sairaalaan joutuneilla on iän lisäksi yleistilaa heikentäviä sairauksia, mutta heidän taudinkuvansa on selvästi lievempi kuin rokottamattomilla nuoremmilla potilailla. He kuuluvat ryhmään, jolle annetaan kolmas koronarokotus.
– Koronan hoitoon tarvittavat voimavarat ovat pois muusta sairaanhoidosta. Enempää henkilöstöä emme voi siirtää koronapotilaiden hoitoon ilman, että kiireetöntä hoitoa muilta potilailta vähennetään, johtajaylilääkäri Juhani Sand TAYSista sanoo.
Rokotukset vaikuttavat jo 20–29-vuotiaiden sairaalahoidon tarpeeseen.
Pirkanmaalla on varmistettu epidemian aikana tähän mennessä 9 760 koronatartuntaa.
Pirkanmaalla on koulujen syysloma ensi viikolla. Jos on täysi rokotussuoja, matkustaminen on Sandin mukaan Euroopassa suhteellisen turvallista.
12.10. kello 16.00 Tartunnat lisääntyneet
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla 378 koronatartuntaa. Suurin osa tartunnoista saadaan Pirkanmaalta. Tartunnat ovat lisääntyneet lähes kaikissa ikäryhmissä. Puolet tartunnoista on edelleen perheiden sisäisiä tartuntoja.
Koronan osuus Tampereen Viinikanlahden jätevesinäytteissä on kasvamassa.
Pirkanmaan ilmaantuvuusluku on 128 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahden viime viikon ajalta. Positiivisten prosenttiosuus on 7,7 prosenttia Fimlabissa testatusta. Testausta on kohdennettu etenkin rokottamattomiin ja altistuneisiin, minkä takia tartuntoja löytyy testatuista enemmän kuin aiemmin.
8.10. kello 15.20 Yläkoululaisten toinen rokote muuttuu Tampereella
Tampereen yläkoululaisten rokotuksissa käytetään tästä eteenpäin Modernan sijaan Biontechin ja Pfizerin rokotetta. 12–15-vuotiaiden kakkosrokotukset alkavat kouluilla maanantaina ja kestävät ensi kuun alkupäiviin. THL ohjeisti eilen, että Modernaa ei annettaisi alle 30-vuotiaille miehille rokotteeseen mahdollisesti liittyvän kohonneen sydäntulehdusriskin vuoksi. Tampereella tytöt voivat edelleen halutessaan saada Moderna-rokotteen. Tämä onnistuu, jos tuo rokotustilaisuuteen huoltajien allekirjoittaman vapaamuotoisen lapun.
Tampereen yläkoululaisten rokotuksissa käytetään tästä eteenpäin Modernan sijaan Biontechin ja Pfizerin rokotetta. 12:sta-15:een -vuotiaiden kakkosrokotukset alkavat kouluilla maanantaina ja kestävät ensi kuun alkupäiviin. THL ohjeisti eilen, että Modernaa ei annettaisi alle 30-vuotiaille miehille rokotteeseen mahdollisesti liittyvän kohonneen sydäntulehdusriskin vuoksi. Tampereella tytöt voivat edelleen halutessaan saada Moderna-rokotteen. Tämä onnistuu, jos tuo rokotustilaisuuteen huoltajien allekirjoittaman vapaamuotoisen lapun.
Koulujen rokotuspäivinä annetaan koronarokotteen tehosteannokset oppilaille, jotka saivat koululla elokuussa ensimmäisen koronarokoteannoksen. Lisäksi rokotukseen voivat tulla he, jotka ovat koulun ensimmäisen rokotuspäivän jälkeen täyttäneet 12 vuotta eivätkä ole saaneet vielä yhtään koronarokoteannosta.
8.10. kello 13.25 Valtio korvaa kunnille koronaepidemian kustannukset
Valtio korvaa kunnille koronaepidemiasta aiheutuneet välittömät kustannukset.
Kunnat voivat hakea valtionavustusta erityisesti testaukseen, jäljittämiseen, rokottamiseen ja hoitoon.
Korvaukset mitoitetaan niin, että kunnille ei aiheudu koronakustannuksista alijäämää, mutta avustukset eivät myöskään johda merkittävään ylijäämään.
Kunnat ovat vedonneet syksyn mittaan hallitukseen, että kaikki koronaepidemian aiheuttamat kulut korvataan. Esimerkiksi Tampere pelkäsi, että korvaus jää puoleen luvatusta.
6.10. kello 17.08 Rokottamattomien osuus sairaalaan joutuneista koronapotilaista suuri
Rokottamattoman riski joutua sairaalaan koronan takia on pirkanmaallakin moninkertainen rokotettuun verrattuna.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin 4 viikon tilasto kertoo, että sairaalaan joutuneista täysin rokottamattomia on 78 prosenttia, yhden rokotteen saaneita 11 prosenttia ja kaksi rokotetta saaneita 11 prosenttia.
Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on pysynyt TAYSissa viikon ajan ennallaan. Hoidossa on keskimäärin toistakymmentä potilasta koronataudin takia.
5.10. kello 14.13 Tartuntojen määrä kasvussa
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla enemmän koronatartuntoja kuin edellisellä viikolla. Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 312 uutta koronatartuntaa. Tartuntoja on todettu eniten perheiden sisällä, ystävien ja sukulaisten tapaamisissa sekä työpaikoilla ja kouluissa.
Jätevesitutkimuksista Tampereen Viinikanlahden jätevesipuhdistamolta otetuista näytteistä löytyy koronavirusta edelleen runsaasti, kertoo Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
Yhteensä Pirkanmaalla on todettu epidemian aikana 9 397 varmistettua tartuntaa.
Maskisuositukset ennallaan
Pirkanmaan maskisuositusta päivitettiin lokakuun alussa. Sitä tarkastellaan seuraavan kerran, kun pirkanmaalaiset ovat voineet saada molemmat rokotteensa.
PIrkanmaalla yhden rokotuksen saaneita on nyt 84 prosenttia yli 12-vuotiaista. Kaksi koronarokotusta on saanut nyt 70 prosenttia alueen yli 12-vuotiaista asukkaista. 12–15 vuotiaista molemmat rokotteet on ehtinyt saada 5 prosenttia ja 16-19- vuotiaista 34 prosenttia.
Nyt maskin käyttöä suositellaan(siirryt toiseen palveluun) 12 vuotta täyttäneille seuraavissa tilanteissa:
- Julkisessa liikenteessä ja takseissa sekä matkustajille että kuljettajille
- Kaikissa yleisissä sisätiloissa, joissa oleskelee paljon ihmisiä lähellä toisiaan
- Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkatessaan näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella.
- Ulkotiloissa tilanteissa, joissa syntyy pitkäkestoisia ruuhkia, joissa liikkuminen vaikeutuu.
- Koulujen työntekijöille ja kuudennen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille ja opiskelijoille maskien käyttöä koulujen sisätiloissa, kunnes kaikilla 12 vuotta täyttäneillä on ollut mahdollisuus saada molemmat rokotukset.
- Sosiaali- ja terveydenhuollossa on toistaiseksi voimassa yleinen maskisuositus kaikissa tiloissa.
- Työnantaja vastaa työturvallisuudesta ja voi velvoittaa maskin käyttöön työpaikalla.
- Työntekijöille päiväkotien sisätiloissa, kunnes kaikilla 12 vuotta täyttäneillä on ollut mahdollisuus saada molemmat rokotukset.
Suurin osa potilaista rokottamattomia
Sairaalahoidossa olevista potilaista suurin osa on ollut rokottamattomia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan rokottamattomilla on Suomessa 17-kertainen riski sairastua vakavaan koronainfektioon täysin rokotettuihin verrattuna.
Sairaalahoidossa olevien potilaiden määrä on pysynyt Tampereen yliopistollisessa sairaalassa viikon ajan ennallaan. Hoidossa on keskimäärin toistakymmentä potilasta koronataudin takia.
Koronaviruksen ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kahden viime viikon ajalta 100 tartuntaa 100 000 asukasta kohden, kun se on Suomessa 118 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten testitulosten prosenttiosuus on edelleen noussut, se oli viime viikon ajalta 6,5 prosenttia Fimlabissa testatuista.
Nousu selittyy testaamisen kohdentamisella oireileviin rokottamattomiin ja altistuneisiin.
1.10. kello 16.59 Parkanossa tartuntoja lasten ja nuorten keskuudessa
Parkanossa on lyhyen ajan sisällä ilmaantunut huolestuttava määrä koronatartuntoja. Tartunnat leviävät nyt lasten ja nuorten keskuudessa.
Huonontuneen koronatilanteen takia Parkanossa myös lasten ja nuorten toivotaan nyt käyvän koronatestissä. Testiin pääsee myös viikonloppuna.
Aiheesta enemmän täällä.
1.10. kello 16.00 Sairaanhoitopiiri päivitti maskisuositusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivitti torstaina kansalaisten maskisuositusta. Sen vuoksi myös Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueen maskisuositus(siirryt toiseen palveluun) muuttuu lokakuun ensimmäisestä päivästä alkaen.
Tampereen yliopistollisen sairaalan infektioyksikön ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoo, mikä nyt oikeastaan muuttuu.
– Aikaisemmin meillä oli maskisuositus kaikissa yleisissä sisätiloissa. Nyt siihen on lisätty "joissa oleskelee paljon ihmisiä, jotka ovat lähellä toisiaan".
– Suosittelemme, että ihmiset käyttävät maskia, jos ollaan niin kuin sillit suolassa, tiivistää Syrjänen.
Sairaanhoitopiiri suosittelee maskia erityisesti kaikille yli 12-vuotiaille, jotka eivät ole vielä saaneet täyttä rokotussarjaa. Maskisuositus jatkuu yli 12-vuotiailla koululaisilla ja koulujen työntekijöillä. Myös varhaiskasvatuksen työntekijöille ja sotealan työpaikoille suositellaan maskia.
30.9. kello 17.38 Ravintolarajoitukset poistuvat kiihtymisvaiheen alueilta kokonaan
Kaikki ravintolarajoitukset poistuvat Pirkanmaalla perjantaina. Valtoneuvosto päätti torstaina, että koronan kiihtymisvaiheen alueilla anniskelu- ja aukioloaikoja koskevat rajoitukset puretaan kokonaan.
Myös leviämisvaiheen alueiden rajoituksia helpotetaan. Laulu- ja tanssikielto poistuu koko maassa.
Muutokset astuvat voimaan lokakuun ensimmäisenä päivänä.
29.9. kello 15.53 Nokialla tartuntoja ikääntyneiden arviointi- ja kuntoutusyksikössä
Nokian arviointi- ja kuntoutusyksikkö Komeetassa on ilmennyt yksittäisiä koronatartuntoja. Komeetta sijaitsee samassa rakennuksessa kuin Harjuniityn terveyskeskussairaala. Nyt myös terveyskeskussairaalan osaston potilaat on testattu varotoimenpiteenä. Osastolla on vierailukielto siihen saakka, kunnes kaikki testitulokset on saatu.
Toimenpiteet potilaiden suojaamiseksi on suunniteltu yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektioyksikön kanssa.
Nokian kaupungin terveyskeskussairaala toimii kahdessa väistötilassa, joista toinen on Lempäälän terveyskeskuksen rakennuksessa erillisissä tiloissa ja toinen sijaitsee Harjuniityssä Nokialla.
Myös Lempäälän yksikössä todettiin viime viikolla yksittäisiä koronavirustartuntoja. Osaston henkilökunta ja potilaat on testattu kahdesti. Jälkimmäisessä testauksessa ei ilmennyt uusia tartuntoja. Osastolle aiemmin asetettu vierailukielto on purettu ja sinne voidaan taas ottaa uusia potilaita.
28.9. kello 16.45 Määrä nousussa, kertoo jätevesitutkimus
Koronatartuntoja on todettu edellisviikkoa enemmän. Jätevesitutkimusten perusteella koronaviruksen osuus myös Tampereen Viinikanlahdella tehdyissä tutkimuksissa on nousussa.
Pirkanmaan pandemiatyöryhmä kertoi tiistaina uusimmat tiedot tilanteesta. Viime viikolla kerrottiin, että Pirkanmaalla ei ole joutunut sairaalaan kahdesti rokotettuja. Ylilääkäri Jaana Syrjänen kertoi, että nyt potilaita on ollut muutama. He ovat henkilöitä, jotka tarvitsevat kolmannen koronarokotteen.
Maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla edelleen. Pandemiaryhmän mukaan rokotuskattavuuden pitäisi olla parempi, jotta maskisuosituksesta voitaisiin luopua.
Maskisuositusta tarkastellaan valtakunnallisten suositusten perusteella lokakuussa. Valtakunnallinen etätyösuositus päättyy 15. lokakuuta.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä kokoontuu jatkossa joka toinen viikko. Koronatilanteesta koostetaan kuitenkin tiedote joka viikko.
Viime viikolla 230 tartuntaa
Koronan ilmaantuvuus Pirkanmaalla on kahden viimeksi kuluneen viikon ajalta 84 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Positiivisten testitulosten prosenttiosuus on viime viikon ajalta 4,2 prosenttia Fimlabissa testatuista. Prosenttiosuuden kasvu on pandemiaryhmän mukaan odotettua, sillä testaamista suunnataan suurimman tartuntariskin ryhmiin.
Viime viikolla Pirkanmaalla todettiin 230 uutta koronatartuntaa. Tällä hetkellä testataan erityisesti altistumistilanteita, joten tartuntalähteitä jäljitetään pääasiassa vain näistä tapauksista.
Alle 10-vuotiaiden tartunnat tulivat pääasiassa kotoa, 10–19-vuotiaat saivat tartuntoja lisäksi harrastuksista, kavereilta ja kouluista. Yli 12-vuotiaista ja nuorista tartunnan saaneista 74 prosenttia oli täysin rokottamattomia ja lopuilla oli vasta yksi rokote. Yli 20-vuotiailta tartunnan saaneilta suurimmalta osalta puuttui rokote kokonaan tai he olivat ehtineet saada vasta yhden rokotteen.
28.9. kello 14.11 Pirkanmaalla yhteensä yli 9 000 tartuntaa, rokotukset Ratinassa jatkuvat vielä kaksi viikkoa
Uusi tuhatluku on ylittynyt Pirkanmaalla vaivihkaa. Tiistaina kerrottu tuorein koronasaldo on nyt 9 083 varmistettua tapausta.
Tiistaina kerrottiin 44 uudesta tartunnasta, mikä on ollut viime viikkoina melko tyypillinen päiväkohtainen luku. Pirkanmaan koronaepidemia on palannut kiihtymisvaiheeseen hetkellisen leviämisvaiheen jälkeen.
Mitään suurta dramaattista Pirkanmaalla ei viime päivinä ole tapahtunut. Koronavirus on kuitenkin jatkanut sinnikkäänä vitsauksena.
Sairaalahoidossa on TAYSin erityisvastuualueella yhteensä 14 koronapotilasta, joista 3 on tehohoidossa.
Tampereen Ratinan rokotuspaikka on auki vielä kaksi viikkoa. Rokotuspaikka on nyt auki joka päivä.
10. lokakuuta asti rokotuksen saa ilman ajanvarausta ma–pe kello 8–18 ja la–su kello 8–14. Ajanvarauksella rokotuksia annetaan Ratinassa arkisin kello 20 saakka ja viikonloppuisin kello 16 asti.
Lokakuun kahtena ensimmäisenä perjantaina rokotuksessa voi käydä myös Hervannan kauppakeskus Duossa, jossa rokotuksia pistetään ilman ajanvarausta 1.10. ja 8.10. kello 11–18. Duon rokotuspaikka on ensimmäisessä kerroksessa Punaisen Ristin Tampereen osaston Tampuri PopUp Hervanta -pisteessä.
Koronarokotukset ovat maksuttomia. Rokotuksen voivat tulla kaikki 12 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat.
Ratinan rokotusyksikkö sulkeutuu 10. lokakuuta. Sen jälkeen rokotukset jatkuvat terveysasemilla.
24.9. kello 16.55 Hatanpään sairaalassa koronatapaus
Tampereen yliopistollisen sairaalan Hatanpään yksikössä on tapahtunut korona-altistus.
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri tiedotaa, että koronatartunta todettiin torstaina ortogeriatrian osaston potilaalla. Kaksi altistunutta potilasta määrättiin karanteeniin.
Osastolla hoidetaan ja kuntoutetaan muun muassa lonkkamurtumapotilaita. Osastolle ei oteta toistaiseksi uusia potilaita.
Kaikista osaston potilaista otettiin koronanäytteet. Muilla potilailla ei ole todettu koronaa.
Myös henkilökunta on seulottu, loput vastaukset saadaan maanantaihin mennessä.
23.9. kello 13.57 Terveyskeskussairaalassa tartuntoja
Nokian kaupungin terveyskeskussairaalan Lempäälän yksikössä on todettu yksittäisiä koronatartuntoja. Osaston potilaille ja henkilökunnalle on tehty koronavirustestit ja heidät testataan vielä uudelleen.
Nokian kaupungin terveyskeskussairaala toimii kahdessa väistötilassa, joista toinen on Lempäälän terveyskeskuksen rakennuksessa erillisissä tiloissa. Potilaspaikkoja Lempäälän yksikössä on noin 20.
Osastolle on asetettu vierailukielto eikä sinne toistaiseksi oteta uusia potilaita.
– Tarvittavat toimenpiteet potilaiden suojaamiseksi on suunniteltu yhdessä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin infektioyksikön kanssa ja tartuntatilanne on saatu ripeästi rajattua, kertoo Nokian kaupungin tartuntatautilääkäri Raija Järvenpää tiedotteessa.
Potilaiden omaisia tiedotetaan osaston tilanteesta. Omaiset voivat olla potilaisiin yhteydessä puhelimitse tai tiedustella potilaiden vointia ottamalla yhteyttä hoitohenkilökuntaan.
22.9. kello 9.42 Kolmansia rokotuksia aletaan antaa Tampereella
Koronaviruksen kolmosrokotukset alkavat Tampereella pian.
Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kertoo, että ensi viikolla pääsee varaamaan ajan rokotukseen.
Rokotuksissa käydään Tampereen Ratinassa sen sulkemiseen eli 10. lokakuuta asti. Sen jälkeen kolmosrokotukset jatkuvat terveysasemilla.
Koronarokotusten kolmas kierros on tarkoitus aloittaa 12-vuotiailla täyttäneillä, jotka ovat taudin tai hoidon vuoksi voimakkaasti immuunipuutteisia. Tampereella tämä tarkoittaa noin 5 000:ta rokotettavaa.
Tampereen kaupunki julkaisee torstaina listan kaupungin verkkosivuilla, keitä rokotus koskee. Myös THL:n sivuilta löytyy informaatiota ryhmistä.
– Potilaat yleensä tietävät kyllä itse, koskeeko rokotus heitä, Aikio sanoo.
Myös kolmosrokotukseen pitää itse varata aika. Edellisestä eli toisesta koronarokotteesta pitäisi olla kulunut kaksi kuukautta.
Jos ei pysty varaamaan aikaa sähköisesti, sen voi varata puhelimella tai tulla hakemaan sen varaamatta aikaa.
Vielä ei ole tiedossa, mitkä muut ryhmät voisivat saada kolmosrokotuksen. Ensin pitää Aikion mukaan pystyä hoitamaan ensimmäiset ja toiset rokotukset loppuun.
Rokotuskattavuuteen on Tampereellakin vielä matkaa. Tamperelaisista 75 prosenttia on hakenut ensimmäisen rokotteen.
– Urakasta on kymmenen prosenttia tekemättä, jotta saavutamme 85 prosentin rokotuskattavuuden, Aikio sanoo.
Rokotteiden saatavuus on nyt parempi kuin aiemmin. Rokotteiden määrä tiedetään pari viikkoa eteenpäin.
Kolmosrokotukset laajenevat todennäköisesti niihin terveydenhuollon ammattilaisiin ja hoitokodeissa asuviin, joiden rokotusväli oli alle kuukauden.
21.9. kello 17.24 Kolmansia rokotuksia annetaan immuunipuutteisille Nokialla
Nokian kaupunki on aloittanut kolmansien koronarokotteiden antamisen voimakkaasti immuunipuutteisille. Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa, että rokotteen voi saada heti ilman ajanvarausta walk in -linjalta tai varaamalla ajan etukäteen sähköisesti osoitteessa nokia.terveytesi.fi.
Nokian kaupunki päätti kolmansien rokotteiden antamisesta sen jälkeen, kun THL ohjeisti kuntia tarjoamaan kolmatta koronarokotusta niille 12 vuotta täyttäneille henkilöille, joiden elimistön immuunivaste on taudin tai sen hoidon vuoksi voimakkaasti madaltunut.
Lue lisää täältä.
21.9. kello 16.25 Pirkanmaa palaa kiihtymisvaiheeseen
Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän mukaan koronatilanne on kehittynyt alueella parempaan suuntaan. Sairaalahoidon tarve on hiukan vähentynyt, mutta vakavia tautitapauksia esiintyy silti edelleen.
Eniten sairaalahoitoa ovat elo–syyskuussa tarvinneet rokottamattomat 40–59-vuotiaat. Pandemiaohjausryhmän mukaan rokottaminen vähentää kaikissa ikäryhmissä oireiseen koronatautiin sairastumista. Syyskuussa sairaalahoidossa ei ole ollut yhtään täysrokotettua koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suositteli tiistaina, että etätyösuosituksen päättyessä työpaikoilla sovellettaisiin lokakuun alusta alkaen hybridimallia. Lähityössä olisi vain esimerkiksi puolet työntekijöistä kerrallaan, jos se työn luonteen vuoksi on mahdollista.
Lokakuun alusta THL:n riskiluokituksen mukaisissa matalan riskin yleisötapahtumissa, kuten teatterissa ja konserteissa, joissa on omat paikat, voidaan ottaa korkein sallittu asiakasmäärä. Esimerkiksi naulakoilla ja ravintolapalveluissa tulee kuitenkin välttää ruuhkien syntymistä.
Maskisuositus jatkuu Pirkanmaalla edelleen.
20.9. kello 11.51 TAYS peruu kiireettömiä leikkauksia
Tampereen yliopistollisessa sairaalassa on jouduttu perumaan kiireettömiä leikkauksia. Hoitajien pitkään jatkunutta kuormitusta halutaan johtaja-ylilääkäri Juhani Sandin mukaan helpotttaa.
Vuodeosastoilla on ollut paljon potilaita ja vähän hoitajia. Myös jatkohoitopaikkoja on ollut vähän tarjolla, eikä koronaepidemian vaatima työ auta tilannetta.
Taysissa on siirretty esimerkiksi sappileikkauksia ja virtsarakon tähystyksiä. Kiireettömiä leikkauksia perutaan Sandin mukaan viikossa noin 15.
Tilanne jatkunee muutamia viikkoja.
20.9. kello 11.44 Alle 12-vuotiaita ei enää tarvitse viedä koronatestiin kuin harvoissa tapauksissa
Koronatestauskäytännöt muuttuvat Pirkanmaalla. Koronatestiä suositellaan alle 12-vuotiaille vain, mikäli hengitystieoireita saavalla lapsella on tiedossa oleva koronavirusaltistus tai lapsi joutuu sairaalahoitoon.
Lisäksi testiin pitää lapsenkin mennä, jos perhepiirissä on yli 16-vuotiaita henkilöitä, joilla ei ole täyttä rokotussuojaa.
– Ajatus on, että jos sellaisessa perheessä oireileva lapsi sairastaisi koronaa, hän voisi tartuttaa sitä häntä vanhempiin perheenjäseniin, perustelee infektioyksikön apulaisylilääkäri Janne Laine.
Kaksitoista vuotta täyttäneiden kohdalla testauskriteerit ovat samat kuin aikuisilla. Sairaanhoitopiiri muutti jo aiemmin testauskäytäntöä kahdesti rokotettujen kohdalla. Lievistä oireista kahdesti rokotettujen ei tarvitse mennä testiin.
Myös toimintaohjeet lasten hengitystieinfektio-oireiden yhteydessä on päivitetty. Lapsi voi jäädä sairastamaan kotiin ja palata hoitoon tai kouluun, kunhan oireet ovat selvästi helpottamassa, vaikka Covid-19-näytettä ei testauskäytäntöjen mukaisesti olisikaan otettu.
– Lapsillahan on usein pitkittyneitä oireita ja räkää voi valua nenästä pitkin talvea ja täyttä oireettomuutta ei ole järkevää edellyttää. Kun selkeästi on oirekuva helpottamassa, lapsen voi viedä kouluun tai päiväkotiin, Laine sanoo.
13.9. kello 17.55 Pirkanmaan kokoontumisrajoituksen ovat poistuneet
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston asettamat kokoontumisrajoitukset poistuivat Pirkanmaalta tästä päivästä alkaen.
Kovin suuria konkreettisia muutoksia aiempaan ei tässä vaiheessa enää tullut, sillä esimerkiksi kahden metrin turvaväleistä ja ehdottomista maksimiosallistujamääristä oli luovuttu jo aiemmin.
Avin aluehallintoylilääkäri Eeva Mäkinen arvioi, että isoin muutos on paperityön väheneminen.
– Kirjallinen terveysturvallisuussuunnitelma, jota poliisi on käsitykseni mukaan edellyttänyt kokoontumisrajoituksen voimassaollessa, muuttuu. Sijaintikunnalla on edelleen yhtä lailla mahdollisuus ohjata tapahtumajärjestäjiä, ja tätä varmasti tapahtuu.
Voit lukea lisää täältä.
13.9. kello 14.32 Pirkanmaalla 400 000 saanut ensimmäisen rokotteen
Pirkanmaalla on annettu nyt yli 400 000 ensimmäistä koronarokotetta. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen seurannasta.
Rokotteiden antamistahti ensimmäisen rokotteen osalta hidastui viime viikkoina, kun valtaosalla alkoi jo olla rokote otettuna. Pirkanmaalla asuu yhteensä noin 525 000 ihmistä, joista esimerkiksi alle 12-vuotiaat lapset eivät voi koronarokotetta ottaa. Osa ei voi ottaa rokotetta muista syistä.
Koronarokotteen toisen annoksen on ottanut yli 290 000 pirkanmaalaista.
13.9. kello 11.06 Päivittäisten tartuntalukujen sijaan Yle keskittyy kokonaiskuvaan
Koronarokotuksen saaneiden suomalaisten osuus kasvaa, ja se vaikuttaa myös Ylen uutisoinnin painopisteisiin. Päiväkohtaisten tartuntalukujen korostamisen sijaan suosimme jatkossa pidemmän aikavälin tarkastelua ja analysointia. Tästä syystä emme enää automaattisesti nosta päivittäisiä tartuntalukuja otsikoihin tai tv- ja radiolähetyksiin.
Tämä ei tarkoita sitä, että emme enää seuraisi lukuja. Seuraamme niitä, ja yleisö voi luottaa siihen, että kerromme merkittävät käänteet. Seuraamme tiiviisti rokotekattavuuden etenemistä, sairaalahoidossa olevien ja kuolleiden määrää myös tässä seuranta-artikkelissa.
11.9. kello 9.29 Pirkanmaalla 35 uutta koronatartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin lauantaina 35 uudesta koronatartunnasta. Fimlab tutki alueelta 1 124 näytettä, eli testeissä on käyty ahkerasti.
Tänään kerrottu tartuntaluku on syyskuun pienin. Esimerkiksi tällä viikolla päivittäiset tartuntamäärät ovat olleet 50:n tuntumassa. Seitsemän päivän aikana tartuntoja on todettu 347.
Koko pandemian aikana Pirkanmaalla on varmistettu 8 557 koronatartuntaa.
10.9. kello 13.04 Pirkanmaalla 56 uutta koronatapausta
Pirkanmaalla kerrottiin perjantaina 56 uudesta koronatartunnasta. Fimlab1 tutki alueeltamme 1 997 näytettä, eli testeissä kävijöitä oli nyt paljon eri flunssien takia.
Päivittäiset tartuntamäärät ovat olleet tasaisesti 50:n tuntumassa.
Epidemian aikana Pirkanmaalla on varmistettu jo yhteensä 8 522 tartuntaa.
9.9. kello 9.55 Pirkanmaalla 61 uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla kerrottiin torstaina 61 uudesta koronatapauksesta. Yhteensä tapauksia on Pirkanmaalla ollut jo 8 466.
Fimlab tutki keskiviikkona 1 685 näytettä. Näytteissä kävijöitä on paljon flunssien takia.
Koronavirus leviää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan nyt etenkin rokottamattomien keskuudessa. Uusia mahdollisia altistumisia on ollut esimerkiksi ravintoloissa.
Oppilaitosten pop up -rokotuspisteillä oli jonoa tällä viikolla Tampereella.
8.9. klo 09.34 Pirkanmaalla 52 uutta koronavirustartuntaa
Pirkanmaalla on todettu 52 uutta koronavirustartuntaa. Fimlab tutki vajaat 1300 näytettä.
Yhteensä Pirkanmaalla on koko pandemian aikana todettu 8 405 tartuntaa. Pirkanmaa on koronan leviämisvaiheessa.
6.9. kello 16.56 Pirkanmaan uusissa altistumispaikoissa mm. elokuvanäytös Tampereella
Tampereen yliopistollinen sairaala julkaisi maanantaina uusien altistumispaikkojen listan.
Jos olit paikalla ja saat oireita, hakeudu koronatestiin.
ma 30.8. klo 16-20 Loaded Gym
ti 31.8. klo 15-16 Kung Food Panda / Ratina
ti 31.8. klo 16-20 Loaded Gym
ke 1.9. klo 15-16 Kung Food Panda / Ratina
ke 1.9. klo 16.45 Finnkino, näytös The Suicide Mission
to 2.9. klo 13-14 Tortilla House / Ratina
6.9. kello 13.38 Orivedellä koronarokotuksia ilman ajanvarausta keskiviikkona
Oriveden kaupungintalolla annetaan keskiviikkona 8. syyskuuta koronarokotuksia ilman ajanvarausta.
Rokotukseen voivat mennä kaikki 12-vuotiaat ja vanhemmat orivesiläiset. Kaupungin mukaan kannattaa varautua jonottamaan omaa vuoroa.
Keskiviikon rokotustapahtumassa annetaan sekä ensimmäisiä rokotuksia että aikaistettuja tehosterokotuksia. Rokotusvälin pitää kuitenkin olla vähintään kahdeksan viikkoa.
Rokotusväliä ei lyhennetä Orivedellä kuuteen viikkoon, sillä rokotuksen antajia ei osastonhoitaja Satu Yrjölän mukaan riitä. Abit ja vaihtoon lähtevät opiskelijat kuitenkin saavat rokotteen halutessaan kuuden viikon välillä.
Rokotuspiste on auki kaupungintalolla kello 15-30-19.00.
6.9. kello 13.32 Ylöjärvellä karanteeni Soppeenmäen esiopetukseen
Ylöjärvellä on sattunut useita korona-altistumisia. Altistumiset koskevat Soppeenmäen esiopetusta Ylöjärven Yhtenäiskoululla.
Esiopetusyksikkö on kokonaisuudessaan karanteenissa kuluvan viikon. Karanteeni koskee noin 40 henkilöä.
6.9. kello 9.23 Viikonloppuna paljon uusia tartuntoja
Pirkanmaalla kerrottiin sunnuntaina 39 uudesta koronatartunnasta. Fimlab tutki 1 100 näytettä alueelta.
Maanantaina raportoitiin vielä isommasta luvusta eli 55 uudesta koronatartunnasta. Testissä kävijöitä riitti, sillä Fimlab tutki alueelta 1 458 näytettä.
Yhteensä Pirkanmaalla on todettu epidemian aikana 8 304 koronatapausta.
TAYSin erityisvastuualueella on koronan takia sairaalahoidossa 16 potilasta, joista neljä on tehohoidossa.
4.9. kello 13.29 Tampereella koronarokotteiden annosväli tiputettiin kuuteen viikkoon
Tampereella asuvat voivat hakea toisen koronarokotteen jo kuuden viikon päästä ensimmäisestä rokotteesta tästä päivästä lähtien.
Tampereen kaupungin hoitotyön päällikkö Birgit Aikio kertoo, että ensi viikolla ensimmäisen rokotuksen saavien henkilöiden tehosterokotukset osuvat syyslomaviikolle.
– Jos tehosterokotteen ottaminen syyslomalla ei sovi asiakkaan aikatauluihin, niin ajan voi varata myös seuraavilta viikoilta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi torstaina, että kunnat voivat lyhentää rokotteiden annosvälin kuuteen viikkoon. Tutkimusten mukaan kuuden viikon välillä saadaan ainakin melkein yhtä hyvä suoja kuin kahdeksalla viikolla.
Aikio kertoo, että lokakuun aikana tavoitteena on saada koronarokotusten toisen rokotteen rokotuskattavuus hyvälle tasolle.
– Samalla käynnistyy influenssarokotukset ja rokotuskapasiteettia kohdennetaan siihen.
4.9. kello 11.15 Pirkanmaalla 60 uutta koronavirustartuntaa
Tampereen yliopistollinen sairaala ilmoitti lauantaina 60 uudesta koronatartunnasta.
Fimlab tutki perjantaina yhteensä 1 703 koronatestiä. Lisäksi testejä tehtiin yksityisillä lääkäriasemilla.
Yhteensä Pirkanmaalla on koko pandemian aikana todettu 8 210 tartuntaa. Pirkanmaa on koronan leviämisvaiheessa.
3.9. kello 17.44 Pop up -rokotuspisteitä opiskelijoille
Tampereella opiskeleville korkeakouluopiskelijoille järjestetään pop up -koronarokotuspisteitä Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun tiloissa.
Tampereen kaupunki kertoo tiedotteessa, että pop up -pisteisiin rokotukseen voivat tulla kaikki Tampereen yliopistossa ja ammattikorkeakoulussa opiskelevat korkeakouluopiskelijat kotikunnasta riippumatta. Myös kansainvälisessä vaihdossa olevat korkeakouluopiskelijat saavat pisteiltä rokotuksen.
Aikaa ei tarvitse varata etukäteen, vaan rokotukseen pääsee jonottamalla. Pop up -pisteissä annetaan sekä ensimmäisiä että toisia rokotuksia. Toisen rokotuksen voi saada, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa.
Pop up -rokotuspisteet korkeakouluopiskelijoille ovat auki seuraavasti:
- Ti 7.9. klo 13–15: TAMK pääkampus (Kuntokatu 3, Teiskontie 33)
- Ke 8.9. klo 13–15: Tampereen yliopisto, Hervannan kampus, Festia (Korkeakoulunkatu 8)
- To 9.9. klo 13–15: Tampereen yliopisto, Keskustakampus, Päätalo (Kalevantie 4)
- Ti 14.9. klo 13–15: Tampereen yliopisto, Keskustakampus, Päätalo (Kalevantie 4)
- Ke 15.9. klo 13–15: TAMK pääkampus (Kuntokatu 3, Teiskontie 33)
- To 16.9. klo 13–15: Tampereen yliopisto, Hervannan kampus, Festia (Korkeakoulunkatu 8)
Lokakuussa yliopistolla ja ammattikorkeakoululla järjestetään uudestaan pop up -rokotuspisteitä, jossa nyt ensimmäisessä rokotuksessa käyneet saavat tehosterokotteensa.
3.9. kello 15.35 Lisää altistumispaikkoja julkaistu, mukana kirppiksiä
Lauantaina 28. elokuuta on voinut altistua klo 18-19 Rauhaniemen kansankylpylässä.
Maanantaina on voinut altistua koronavirukselle kolmella eri kirpputorilla. Klo 12-14 Radio kirppis Tampere, klo 14-15 Tarina kirppis ja klo 15-16 SWAP kirppis.
Jos olet ollut samassa paikassa samaan aikaan ja saat oireita, tulee hakeutua koronatestiin.
3.9. kello 15.20 Kaksi uutta altistumispaikkaa tiistailta
Tays tiedotti kahdesta uudesta altistusmispaikasta. Molemmat ovat tiistailta 31. elokuuta.
klo 13.30-15 Valkeakoski ravintola Rusticheria Stella
klo 18.30-19.30 Tohlopin tynnyrisauna
3.9. kello 9.20 Uusia tartuntoja 44
Pirkanmaalla on Tampereen yliopistollisen sairaalan mukaan todettu 44 uutta koronatartuntaa. Testeissä käytiin paljon. Fimlab käsitteli 1564 näytettä.
Tays on julkaissut myös uusia altistumispaikkoja Tampereelta. Kaikki altistumismahdollisuudet ovat lauantailta 28. elokuuta.
klo 15-17 SpeakEasy/Finlayson
klo 18.30-22 Kulttuurikeskus Maanalainen
klo 12.30-22.15 Tampere Soi -festivaali
Testissä tarvitsee käydä, jos on ollut samassa paikassa samaan aikaan ja saa oireita.
3.9. kello 5.46 Kahdeksan karanteeniin Ylöjärven yhtenäiskoulussa
Ylöjärven kaupungin mukaan yhtenäiskoulun 3. ja 4. luokka-asteella on tullut ilmi korona-altistuminen.
Kaikkiin kahdeksaan altistuneeseen on oltu yhteydessä, ja heidät asetetaan karanteeniin. Muu opetus jatkuu normaalisti.
2.9. kello 17.00 Pirkkalassa tehosterokotus jo 6 viikon päästä
Pirkkalassa asuvat voivat hakea koronan kakkosrokotuksen jo 6 viikon päästä ensimmäisestä piikistä.
THL linjasi tänään, että annosväliä voidaan edelleen lyhentää. Pirkkala on ensimmäinen kunta Pirkanmaalla, jossa 6 viikkoa astuu voimaan.
Lisätietoa löytyy Pirkkalan kunnan nettisivulta.
2.9. kello 16.58 Nokia rokottaa koko ensi viikon ilman ajanvarausta
Ensi viikolla Nokian Nuijamiestentien rokotuspisteen ilman ajanvarausta toimiva niin sanottu walk in -linja on auki joka päivä.
Ilman ajanvarausta voi saada sekä ensimmäisen rokotuksen että aikaistetun tehosterokotuksen. Nokian kaupunki kertoo tiedotteessa, että rokotteita on nyt runsaasti saatavilla, sillä ensimmäisten rokotusten kysyntä on Nokialla hiipunut.
Ensimmäisen rokoteannoksen on nokialaisista saanut nyt yli 70 prosenttia ja toisen annoksen hieman yli 44 prosenttia.
Tehosterokotuksen voi saada aikaisintaan kahdeksan viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Aikaistetuissa tehosterokotuksissa annetaan Nokialla sekä Pfizer-Biontechin että Modernan rokotteita. THL:n ohjeen mukaan eri merkkisiä rokotteita voidaan antaa ristiin.
Lue lisää täältä.
2.9. kello 13.20 Suuret kaupungit vaativat pikaista muutosta jäljitystoimiin
Tampereen ja viiden muun suuren kaupungin tartuntatautilääkärit katsovat, koronaepidemian tässä vaiheessa jäljitystyö pitäisi suunnata suurimman tartuntariskin tilanteisiin.
Jäljitys kohdistuisi esimerkiksi tartunnan saaneiden perheenjäseniin ja läheisiin vapaa-ajan kontakteihin.
Laajoista karanteeneista esimerkiksi työpaikoilla, harrastetoiminnassa, oppilaitoksissa ja varhaiskasvatuksessa sen sijaan tulisi luopua, koska nykyisessä epidemiatilanteessa niiden haittavaikutukset todennäköisesti ylittävät hyödyt.
Kannanotto on lähetetty eteenpäin hallitukselle, terveysviranomaisille ja ministeröille.
2.9. kello 9.40 Pirkanmaalla 40 uutta tartuntaa
Torstaina kerrottiin 40 uudesta koronatartunnasta Pirkanmaalla.
Fimlab tutki näytteitä yhteensä 1922. Fimlabin mukaan näytteenotosta tuloksen saamiseen menee tällä hetkellä keskimäärin vuorokausi.
Koko pandemian aikana maakunnassa on todettu 8 106 koronatapausta. Laboratoriotestillä todetut tartunnat ovat vain osa todellisesta tartuntamäärästä.
1.9. kello 9.00 Uusia tartuntoja 60
TAYS kertoi keskiviikkoaamuna, että Pirkanmaalla on jälleen todettu 60 uutta koronatartuntaa. Fimlab tutki tiistaina 992 näytettä.
Koko pandemian aikana maakunnassa on todettu 8 066 koronatapausta. Seitsemän päivän aikana tartuntoja on löytynyt laboratoriotutkimuksissa 384.
Lue lisää:
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.8. – 31.8.2021
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 16.6. – 31.7.2021
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 19.4. – 15.6.2021
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.3.–18.4.2021
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.1.–28.2.2021
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 16.11.–31.12.2020
Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 14.11.