Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Euromaat sopivat ensimmäisistä tukitoimista koronaviruksen murjomalle taloudelle

Euromaat tekevät kaiken tarvittavan euroalueen talouden turvaamiseksi koronaviruksen aiheuttamien talousongelmien edessä, sanoi Euroryhmän puheenjohtaja Mário Centeno yli viisituntiseksi venyneen euromaiden valtiovarainministerien videokokouksen päätteeksi.

Euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno soittaa pientä kultaista kelloa kokouksessa.
Euroryhmän puheenjohtaja Mario Centeno. Kuva: Stephanie LeCocq / EPA
Susanna Turunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Euromaiden valtiovarainministerit pitivät maanantaina viisituntisen videokokouksen, jossa päätettiin tukitoimista koronaviruksen murjomalle taloudelle.

Kokouksessa sovittiin, että euromaiden sallitaan poiketa budjettien velka- ja alijäämätavoitteista sallituissa joustorajoissa, kun valtiot joutuvat rahoittamaan ja lainoittamaan yrityksiä koronaviruksen takia. Euroryhmä ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä ottanut käyttöön kriisipykälää, jonka pohjalta kasvu- ja vakaussopimuksen säännöt sivuutettaisiin täysin.

Jäsenmaat voivat myös ohjata rahoitusta viruksen torjuntaan ja hoitoon. Lisäksi mailla on oikeus tukea rahallisesti yrityksiä ja alueita, mukaan lukien liikenne ja matkailu. Tuki voi olla verohelpotuksia, vientitukia, valtion takauksia ja maat voivat jättää rankaisematta julkisten hankintasopimusten myöhästymisestä.

Euroopan tasolla hyväksyttiin komission esitys perustaa 37 miljardin euron investointirahasto, josta tuetaan terveydenhuoltojärjestelmiä, pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja työmarkkinoita. Sen lisäksi Euroopan rakennerahastoista vapautetaan 28 miljardia euroa uudelleen suunnattavaksi samaan tarkoitukseen.

Komissio ja Euroopan investointipankki suuntaavat kahdeksan miljardia euroa sadantuhannen eurooppalaisen yrityksen lainoittamiseen. Tavoite on nostaa lainaraha 20 miljardiin euroon, jolla tuettaisi sataaviittäkymmentätuhatta yritystä lisää. Rahat haetaan EU-budjetista.

Investointipankin kautta vapautetaan 10 miljardia euroa pk-yritysten investointeihin ja nopeutetaan EU-budjetin takaaman toisen 10 miljardin euron käyttöönottoa.

Toimien arvo nouseen yhteen prosenttiin euroalueen BKT:sta

Lisäksi komissio ja Euroopan kriisirahastosta vastaava Klaus Regling neuvottelevat kriisirahaston käytön mahdollisuuksista. Euroopan kriisirahasto luotiin eurokriisivuosina, jolloin useiden jäsenvaltioiden taloudet ja pankit olivat heikossa kunnossa, eivätkä valtiot saaneet lainaa markkinoilta.

Euroopan kriisirahaston arvo on tällä hetkellä noin 410 miljardia euroa, mikä on 3,4% euroalueen bruttokansantuotteesta (BKT).

Koronavirusepidemian talousvaikutusten tasaamiseksi tehtävien toimien arvo nousee noin yhteen prosenttiin euroalueen bruttokansantuotteesta. Rahoitustoimien, kuten siirrettyjen verojen ja takuujärjestelyjen arvioidaan olevan yli kymmenen prosenttia BKT:sta.

-Nämä toimet olivat tarpeen tänään, mutta olemme valmiit lisätoimiin tarvittaessa, sanoo talouskomissaari Paolo Gentiloni.

Euromaat pitävät kokouksen tästä eteenpäin viikoittain.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Suosittelemme