Hyppää sisältöön

Toimittajalta: Ranskalaiset eivät totelleet suosituksia, ja niinpä koko maa joutuu tänään karanteeniin

Pariisissa levisi maanantaina kotiarestipaniikki, joka muuttui kuitenkin illan mittaan tyyneksi hyväksynnäksi ja solidaarisuudeksi, kirjoittaa toimittaja Annastiina Heikkilä.

Mies kantaa vesipulloja kadulla.
Kuva: Juha Nurminen / Yle
Annastiina Heikkilä
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronavirustartuntoja on todettu Ranskassa nyt noin 6 700, virukseen kuolleita on jo 150 ja sairaaloiden teho-osastot täyttyvät vakavasti oirehtivista potilaista.

Koronavirustartunnat ovat lähes kaksinkertaistuneet parissa päivässä huolimatta siitä, että lievästi oireilevia ei enää edes testata. Tilanne on siis äärimmäisen hälyttävä.

Viranomaiset ovat vedonneet viime päivinä kansalaisiin, jotta nämä pysyisivät tiukasti sisätiloissa. Kaikki ravintolat, kahvilat ja muut julkiset tilat suljettiin jo viikonloppuna koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Seurustelua ja hyvää ruokaa rakastavat ranskalaiset eivät kuitenkaan hevillä suostuneet vetäytymään neljän seinän sisään. Viikonloppuna kotikaupunkini Pariisin ruokatorit ja puistot suorastaan pullistelivat ihmisiä, jotka ottivat ilon irti lämpimästä kevätauringosta ja läheisten seurasta. Niin arkista ja niin tärkeää!

Tänään ranskalaisten arki kuitenkin muuttuu, kenties peruuttamattomasti. Presidentti Emmanuel Macron ilmoitti maanantai-iltana koko Ranskan siirtyvän Italian malliin, jossa kansalaisille sallitaan ainoastaan välttämättömät siirtymät apteekkiin ja ruokakauppaan. Kaikki muu liikkuminen on sakon uhalla kielletty.

Paniikki vaihtui tyyneen hyväksyntään

Tunnelma Ranskassa oli presidentin puheen jälkeen epätodellinen, vaikka kovia toimia osattiin toki odottaa. Maanantain mittaan etenkin pääkaupungissa Pariisissa oli levinnyt suoranainen kotiarestipaniikki, ja huhut pian koittavasta karanteenista olivat saaneet osan kaupunkilaisista varaamaan kiireesti junalippuja sukulaisten luo muualle Ranskaan.

Kotiarestiin liittyvän ahdistuksen ymmärtää, sillä ajatus viikkoja kestävästä eristyksestä minikokoisessa pariisilaisasunnossa tuntui monesta kauhistuttavalta ja suorastaan käsittämättömältä skenaariolta.

Maanantai-illan mittaan täällä Pariisissa kuitenkin hyväksyttiin, että se toinen vaihtoehto – hallitsematon ja terveydenhuoltojärjestelmän kaatava virusepidemia – oli vielä monin verroin kotiarestia kammottavampi.

Iltapäivän paniikki vaihtui illan mittaan tyyneen hyväksyntään.

Ranskalaiset, ja erityisesti pariisilaiset, ovat kenties itsepäistä nautiskelijakansaa. He ovat kuitenkin myös solidaarisia, kriisitietoisia ja kylmähermoisia. Siitä todistaa esimerkiksi Pariisin vuoden 2015 terrori-iskuja seurannut yhteishenki, josta muistan itsekin tuolloin vaikuttuneeni. Viiden vuoden takainen tunnelma on tullut monelle kaupunkilaiselle nyt mieleen.

Niinpä Ranskassa tapahtui maanantai-iltana nopea ja selvä asennemuutos. Arki muuttuu, sillä sen on nyt muututtava.

Lue lisää:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta

Macron: "Kaikki uudistukset keskeytetään, olemme terveyssodassa"(16.3.)

Aiheesta voi keskustella keskiviikkoon kello 23.00:een asti.

Suosittelemme sinulle