Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla valmistaudutaan Venäjän rajan sulkeutumiseen koronaviruksen takia.
Käytännössä tämä tarkoittaa matkustaja- ja henkilöliikenteen keskeyttämistä. Suomalaiset saavat kuitenkin palata kotimaahansa.
Venäjä sulkee kaikki rajansa muilta paitsi Venäjällä vakituisesti asuvilta henkilöiltä.
Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja Juha Kivelä kertoo, että valtioneuvoston päätöksessä, jonka pohjalta rajan sulkemisen valmistelu aloitetaan, oli mainittu myös välttämättömän työmatkaliikenteen ja tavaraliikenteen turvaaminen.
– Eli se että raja suljetaan ei tarkoita sitä, että me poistuisimme rajalta ja laittaisimme puomit kiinni, vaan hyvin paljon on käytännönläheistä sopimista liittyen tiettyihin erityisehtoihin. Uskon, että niille työntekijöille, joiden työnteolle rajan ylittäminen on välttämätöntä, se on mahdollista, Kivelä sanoo.
Rajat sulkeutuvat tänään eli tiistai-iltana kello 23 Suomen aikaa, ja ne pysyvät kiinni toukokuun ensimmäiseen päivään asti.
Jo eilen maanantaina rajaliikenne esimerkiksi Nuijamaan rajanylityspaikalla oli vähäisempää kuin tavallisesti.
Imatran kaupunki vetosi eteläkarjalaisiin, että he jättäisivät Svetogorskin tankkausreissut tekemättä koronavirusriskin vuoksi.
Lue lisää: