Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kapasiteettipula hidastaa koronavirustestien tuloksia – Mikkelissä analyysilaite käyttöön piakkoin

Esimerkiksi Mikkelissä voitaisiin ottaa jopa 100 koronavirustestiä päivässä, mutta vaillinaisen analyysikapasiteetin vuoksi niitä otetaan tällä hetkellä päivittäin noin 10.

Tutkija pipetoi.
Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Katri Kirsi
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronavirustestien analysoinnissa on nyt ruuhkaa. Helsingin Huslabin toimipiste on kuormittunut, joten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL auttaa nyt analysoinnissa.

– Mikkelissä voitaisiin ottaa jopa sata koronavirustestiä päivässä, mutta rajallisen analysointikapasiteetin vuoksi niitä otetaan päivittäin noin kymmenen, kertoo Etelä-Savon sairaanhoitopiirin Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Testejä otetaan sairaaloissa ympäri Suomea, mutta monissa paikoissa ne täytyy edelleen lähettää analysoitavaksi toiselle paikkakunnalle. Tähän saakka esimerkiksi Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloissa tehtävät koronavirustestit on lähetetty Helsinkiin analysoitavaksi. Lisäksi osa testeistä on tästä viikosta lähtien voitu lähettää Kuopioon.

Valtakunnallisesti näytteitä voidaan analysoida noin 600:sta tuhanteen päivässä. Testejä analysoidaan Helsingissä Huslab-laboratoriossa ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella THL:lla, Tampereella, Turussa, Seinäjoella ja maanantaista lähtien myös Kuopiossa.

Lisäksi Joensuussa ja Mikkelissä on koronaviruksen testilaite, jolla testin tulokset voidaan analysoida nopeasti, kunhan laitteet saadaan toimintakuntoon.

– Mikkelissä olevan analyysilaitteen saaminen käyttöön on aivan hilkulla, kertoo Seppälä.

Vain kriittisimmät tapaukset analysoidaan Mikkelissä

Mikkelissä Islabin toimipisteessä aloitetaan koronavirustestien analysointi mahdollisimman pian, kunhan testilaitteeseen saadaan sen käytössä tarvittavat testikasetit. Alun perin laite piti saada käyttöön jo alkuviikosta, mutta nyt se näyttää venyvän loppuviikkoon.

– Mikkelissä voidaan analysoida vain kaikkein kriittisimmät tapaukset, joiden tulos täytyy saada nopeasti, Seppälä toteaa.

Tiistaihin mennessä Etelä-Savossa on testein vahvistettu viisi koronaviruspotilasta. Heistä kaksi on sairaalahoidossa Mikkelin keskussairaalassa.

– Nyt on liikkeellä monia muitakin infektiotauteja, mutta kaikki oireisiin sopivat kuitenkin testataan, Seppälä kertoo.

Itä-Savon sairaanhoitopiirissä Sosterissa ei tiistaihin mennessä oltu vahvistettu yhtäkään koronavirustapausta.

Lisää aiheesta:

Koronavirusta ryhdytään testaamaan Kuopiossa, Joensuussa ja Mikkelissä ensi viikolla

Suosittelemme sinulle