Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Liikenneministeri: "Nyt on päätettävä, haluaako Suomeen tulla", liikkumista estetään Suomen rajoilla, lääkkeiden saantia rajoitetaan – Näistä 5 asiasta hallitus päätti

Hallitus kertoi tiistaina uusista päätöksistä.

Hallitus kertoi koronavirusepidemian hoidosta.
– Suomi ja koko maailma on koronaviruksen takia erittäin vakavassa tilanteessa, sanoi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) hallituksen tiedotustilaisuudessa tiistaina. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
Päivi Happonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Hallitus kertoi tiistaina iltapäivällä uusista rajoituksista, joilla se yrittää estää koronaviruksen leviämistä. Toimilla yritetään myös huolehtia esimerkiksi siitä, että lääkkeitä riittää niitä tarvitseville.

1. Rajat lähes kiinni

Rajaliikennettä aletaan rajoittaa voimakkaasti ylihuomisesta torstaista klo 00 alkaen. Käytännössä Suomi ottaa käyttöön sisärajatarkastukset ja useita rajanylityspaikkoja suljetaan.

Tavaraliikenteen ja matkustajien paluuliikenteen vuoksi Helsinki–Vantaan, Maarianhaminan ja Turun lentoasemat pidetään auki. Kaikki muut lentoasemat suljetaan kansainväliseltä liikenteeltä.

Itärajalla rajoitetaan liikennettä ja aukioloaikoja. Henkilöliikenne Vainikkalan rajanylityspaikan kautta keskeytetään.

Suomen ja Norjan välisellä rajalla Kilpisjärvi, Karigasniemi, Kivilompolo, Nuorgam, Näätämö ja Utsjoki pidetään auki tavara- ja paluuliikenteelle.

Suomen ja Ruotsin rajalla Karesuvanto, Kolari, Muonio, Pello, Tornio ja Ylitornio pidetään auki tavara- ja paluuliikenteelle.

Rajavartiolaitos voi sallia työmatkaliikenteen hyvin perustellusta syystä.

– Suomi ja koko maailma on koronaviruksen takia erittäin vakavassa tilanteessa. Näillä päätöksillä hallitus haluaa osaltaan turvata suomalaisen yhteiskunnan ja terveydenhoitojärjestelmän toimintakykyä poikkeusoloissa, sanoi sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) hallituksen tiedotustilaisuudessa.

2. Ulkomailla asuvien suomalaisten päätettävä, tulevatko he Suomeen

Hallitus muistuttaa, että kenenkään ei pidä matkustaa nyt ulkomaille.

Samalla ulkomailla olevia matkalaisia pyydetään palaamaan kotimaahan välittömästi. Toisessa maassa vakituisesti asuvat voivat jäädä toiseen maahan. Mutta jos he aikovat tulla Suomeen, päätös on tehtävä nyt.

– Nyt on se hetki, kun ulkomailla vakituisesti asuvien on päätettävä, haluavatko he tulla Suomeen, sanoi liikenne-ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) tiedotustilaisuudessa.

Suomalaisilla on aina oikeus palata takaisin kotimaahansa.

Ulkomailta Suomeen tulevien tulisi olla kahden viikon ajaksi karanteenia vastaavissa olosuhteissa. Suomessa olevat ulkomaalaiset voivat poistua maasta, ja suomalaiset saavat kaikissa olosuhteissa tulla takaisin kotimaahan.

Hallitus myös muistutti siitä, että maan sisällä voidaan rajoittaa liikkumista. Vielä nyt siihen ei ole kuitenkaan hallituksen mukaan tarvetta.

3. Rajoituksia lääkkeiden jakeluun

Suomessa aletaan rajoittaa lääkkeiden jakelua.

Hallitus kertoi, että Suomeen tulee kiireellisesti voimaan asetus, joka koskee terveydenhuollon lääkkeitä ja tarvikkeita. Niiden jakelua tullaan rajoittamaan.

Tämä asetus tulee voimaan siksi, että eniten lääkkeitä tarvitseville riittäisi lääkkeitä.

4. Eläkkeellä olevia poliiseja ja rajavartijoita voidaan määrätä töihin

Hallitus myös päätti, että eläkkeellä olevia rajavartijoita ja poliiseja voidaan määrätä töihin. Samoin myös poliisi- ja rajavartijaopiskelijoita voidaan ottaa tarvittaessa töihin.

Poliisien, rajavartijoiden ja muiden yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen työntekijöiden 1–3 -luokilla olevat lapset voivat mennä kouluun. Päiväkodit ovat avoinna kaikkien työntekijöiden lapsille. Hallitus tosin suosittaa, että lapset pidetään mahdollisuuksien mukaan kotona.

5. Poliisi alkaa valvoa yli 10 henkilön kokoontumisia

Hallitus kertoi eilen, että yli 10 henkilön julkiset kokoontumiset kielletään. Tänään kerrottiin, että poliisi alkaa valvoo resurssiensa mukaan julkisia kokoontumisia.

Julkisella kokoontumisella tarkoitetaan yleisellä paikalla järjestettävää yleistä kokousta ja yleisötilaisuutta kuten esimerkiksi mielenosoitusta tai muuta kaikille avoinna olevaa tilaisuutta.

Hallitus muistutti, että järjestäjät ovat vastuussa siitä, että yli 10 henkilön tilaisuudet perutaan. Jos näin ei toimita, poliisi voi estää tai keskeyttää tällaiset tilaisuudet.

Pääministeri Sanna Marin muistutti myös siitä, että perussairaiden ja yli 70-vuotiaiden tulee huolehtia siitä, etteivät he poistu kotoa kuin välttämättömissä asioissa.

Jos kansalaiset eivät noudata rajoituksia, hallitus voi ottaa käyttöön rajumpia toimia.

Tarkennettu 18.3.2020 kello 14.05: Tekstiin lisätty tieto, että poliisien ja rajavartijoiden lisäksi muidenkin alojen työntekijät voivat viedä lapsensa päiväkoteihin.

Lue uusimmat tiedot koronaviruksesta täältä.

Suosittelemme sinulle