Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yle lähtee mukaan helpottamaan korona-ahdistusta: Olohuone-livelähetykset tuovat kotisohvalle Anssi Kelan ja monia muita artisteja

Uusi ohjelma polkaistiin käyntiin poikkeusolojen takia. Ensimmäinen livekeikka nähdään jo perjantaina.

Anssi Kela soittaa kitaraa
Anssi Kela esiintyy perjantaina Yle Olohuoneen suorassa konsertissa. Kuva: Katriina Laine / Yle
Miia Gustafsson
Avaa Yle-sovelluksessa

Oma kotisohva saattaa tulla tulevina viikkoina tai kuukausina hyvinkin tutuksi. Jotta ihmiset eivät tuntisi oloaan täysin eristetyksi, Yle tuo koteihin helpotusta uudella Olohuone -ohjelmakonseptilla. Se tarjoaa suorana viihdettä joka viikko koko kevään ajan.

– Idea syntyi tämän poikkeuksellisen tilanteen myötä. Kun kaikki suomalaiset ovat aika tiukasti kotona, Yle haluaa tarjota ajanvietettä ja yhteistä kokemusta, kertoo tapahtumapäällikkö Asta Kujala Yleltä.

Viikonloppuihin on luvassa yhteisöllistä ja vuorovaikutteista ohjelmatarjontaa. Tulossa on livekeikkoja, musiikkia ja urheilua.

Tuotanto pantiin pystyyn nopealla aikataululla.

– Kaikki Yleisradion osastot lähtivät nopeasti mukaan tähän hankkeeseen, kertoo Kujala.

Heti perjantaina on luvassa Anssi Kelan ja lauantaina Vesalan livekeikka. Jatkossa perjantaisin ja lauantaisin nähtävä Kaikki kotona live kerää eturivin artistit esiintymään television välityksellä suoraan kotisohville.

Vesala laulaa nyrkki pystyssä ja katsoo yleisöön.
Paula Vesala on myös mukana Olohuone-konsertissa. Kuva: Juuli Aschan / Yle

Lisäksi katsojat pääsevät osallistumaan vuorovaikutteiseen lähetykseen chatin välityksellä. Yksinäinen koti-ilta muuttuukin yhteisölliseksi kokemukseksi.

Ohjelman juontaa Mikko Kuustonen. Lähetyksen aikana ollaan yhteyksissä suomalaisten kotisohville ja kurkistetaan, miten koti-illan viettäminen sujuu. Ohjelmaa voi seurata TV2:n lisäksi suorana Yle Areenassa.

Keikkalähetykset tehdään pienimuotoisina, jotta esiintyminen ja työnteko pysyvät turvallisina.

Yle auttaa samalla myös pulassa olevaa kulttuurialaa

Koronaviruksen aiheuttamat poikkeusolot aiheuttavat miljoonien eurojen tulojen menetyksen kulttuurialalle. Yle haluaa olla mukana tukemassa kulttuurintekijöitä ja tarjota samalla katsojille mielekästä ja positiivista ajanvietettä.

– Yleisradio haluaa lisätä monipuolista kulttuuritarjontaa nyt, kun ala on pahassa pulassa. Alustavien tiedustelujen perusteella artistit ovat innoissaan hankkeesta, toteaa Kujala.

Myöhemmin kulttuuritarjonta saattaa laajentua musiikista muihinkin taiteen muotoihin.

Myös urheilua on luvassa jo heti tulevana viikonloppuna. Peruutettujen talvilajien maailmancup-kilpailujen tilalla nähdään Urheilustudion Nostalgiaviikonloppu, jossa nähdään arkistojen aarteita ja ikimuistoisia sankaritarinoita.

Yle Olohuone: Kaikki kotona liven suorat lähetykset ovat pe 20.3. klo 19, lähetyksessä Anssi Kela ja Elastinen, la 21.3. klo 21 lähetyksessä Vesala ja Pyhimys, pe 27.3. klo 19 ja la 28.3. klo 21. Jaksojen muut vieraat vahvistuvat lähiaikoina. Ohjelmaan voi osallistua, lue ohjeet täältä.

Myös RSO jatkaa konserttien soittamista pienennetyllä kokoonpanolla Ylen kanavilla tästä päivästä alkaen.

Artikkelissa korjattu ohjelman nimi Kaikki kotona live. Aiemmin artikkelissa luki Koti-ilta live.

Suosittelemme sinulle