S-ryhmään kuuluva HOK-Elanto sulkee kaikki ravintolansa toistaiseksi koronaviruksen seurauksena. HOK-Elannolla on ravintoloita Uudellamaalla, pääasiassa pääkaupunkiseudulla. Yhteensä ravintoloita on 82 ja niiden ovet suljetaan maanantaihin mennessä.
Ravintoloiden työntekijät siirtyvät HOK-Elannon ruokakauppoihin, kuten Alepoihin, Prismoihin ja S-marketeihin auttamaan kasvaneen kysynnän kanssa.
Muutos koskee kaikkiaan noin 800:aa työntekijää, jotka siirretään erilaisiin kaupan alan tehtäviin.
– Kysyntä ravintoloissa alkoi hiipua muun muassa etätyön yleistyttyä jo viime viikolla. Ravintoloiden sulkeminen on myös valtioneuvoston suositusten ja valmiuslain käyttöönottoasetusten hengen mukaista, vaikkei vielä pakollista, HOK-Elannon ravintolatoimialan johtaja Henriikka Puolanne sanoo tiedotteessa.
HOK-Elannon ravintoloihin kuuluu muun muassa pääkaupunkiseudulla toimivat Rossot ja Amarillot.
Lisätyövoimaa tarvitaan HOK-Elannon mukaan muun muassa kuormien purkamiseen, hyllyttämiseen, asiakaspalveluun sekä ruuan verkkokaupan puolelle.
– Lisääntyneeseen työpaineeseen tarvitaan lisää henkilökuntaa, jotta varmistamme tärkeässä roolissa olevan henkilökunnan jaksamisen, HOK-Elannon toimitusjohtaja Veli-Matti Liimatainen sanoo tiedotteessa.