Lapinlahden sairaala-alueen ideakilpailun voittajaksi on valittu ehdotus nimeltä Lapinlahden kevät.
Suunnitelmassa Lapinlahden sairaalarakennukset kunnostetaan. Alueella jo olevan Y-Säätiön palvelutalon pihapiiriin rakennetaan kaksi uutta palveluasumiseen tarkoitettua uudisrakennusta.
Lisäksi Länsiväylän kupeeseen rakennetaan uusi hotelli, joka rajaa liikenteen melua ja parantaa puiston viihtyisyyttä. Puistoalue säilyy avoimena kaikille kansalaisille.
Päärakennukseen on ehdolla Tove Janssonin kotimuseo, hostelli, työtiloja sekä erilaisia palveluja. Rakennuksen pohjoisiin siipiin tuodaan kaupunkihostelli, ja eteläsiipeen avataan kulttuurialan toimijoille tarkoitettuja työtiloja.
Lapinlahden kevät oli ainoa ideakilpailussa jäljellä ollut ehdotus sen jälkeen, kun Y-säätiö vetäytyi pois kilpailusta tammikuussa.
Voittajaehdotus etenee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn kevään aikana. Tämän jälkeen valmistellaan asemakaavan muutos, josta päättää kaupunginvaltuusto. Kiinteistöjen korjaus- ja rakennustyöt on tarkoitus käynnistää vuonna 2021, ja töiden on tarkoitus valmistua vuoteen 2024 mennessä.
Voittaneen ehdotuksen ovat laatineet NREP, Oaklins Merasco Oy sekä arkkitehtitoimistot Ark-Byroo Oy, Arkkitehtitoimisto OPUS Oy ja Arkkitehdit Soini & Horto Oy.