Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Työmarkkinajärjestöt ehdottavat järeitä toimia koronakriisiin: Työeläkemaksuja alas lähes miljardilla, lomauttaminen nopeutuu, työttömyysturva paranee

Työmarkkinajärjestöt esittävät hallitukselle 16-kohtaista listaa yritysten ja työpaikkojen pelastamiseksi.

Ravintola Kaarna.
HOK-Elanto ilmoitti keskiviikkona sulkevansa ravintolansa koronaviruspandemian vuoksi. Kuvassa Mannerheimintiellä sijaitseva ravintola Kaarna. Kuva: Silja Viitala / Yle
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Työmarkkinajärjestöt ovat julkaisseet yhteisen ehdotuksensa yritysten ja työpaikkojen pelastuspaketista.

Hallitus oli toivonut järjestöiltä ehdotuksia torstai-aamuun mennessä.

Järjestöt ehdottavat muun muassa yksityisen sektorin työnantajien työeläkemaksujen leikkaamista määräaikaisesti 2,6 prosenttiyksiköllä.

Tilapäinen alennus halutaan voimaan viimeistään kesäkuun alussa ja se jatkuisi vuoden loppuun saakka.

Yksityisen sektorin työnantajille muutos tarkoittaa 910 miljoonan euron kevennystä, jos voimaantulo on kesäkuun alussa.

Rahat alennukseen otettaisiin työeläkejärjestelmän niin sanotusta emu-puskurista, joka on nyt noin seitsemän miljardia euroa. Yritykset paikkaisivat aiheutuneen loven lähivuosina maksamalla korotettuja työnantajamaksuja.

Ehdotukseen sisältyy myös työeläkemaksujen tilittämisen lykkäys kolmella kuukaudella.

"Yritysten hätä on tässä ja nyt"

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää neuvottelutulosta hyvänä alkuna.

— Tänään julkaistulla yhteisillä ehdotuksilla päästään eteenpäin. Ne ovat askel oikeaan suuntaan, EK:n toimitusjohtaja Häkämies Ylelle.

Häkämies sanoo Ylelle, että toimet eivät ole riittäviä.

— Tämä ei tuo apua esimerkiksi yritysten akuuttiin kassakriisiin. Siihen odotamme muita keinoja maan hallitukselta, Häkämies sanoo.

Häkämies sanoo, että sopu on aina hyvä asia.

— Oli toiveita enemmänkin, esimerkiksi työttömyysvakuutusmaksun ja sairasvakuutusmaksun osalta, että oltaisiin valtio olisi ottanut nuo maksut kantaakseen ja keventänyt yritysten maksurasitusta. Siihen ei vielä päästy, Häkämies toteaa.

Koronakriisin vuoksi yrityksissä neuvotellaan jo tuhansien työntekijöiden lomautuksista. Keskiviikkona esimerkiksi Nokian Renkaat, Ponsse ja Etteplan kertoivat aloittavansa yt-neuvottelut.

Lomautukset nopeutuisivat

Järjestöt toteavat, että lomautukset ja irtisanomiset ovat vasta viimeinen vaihtoehto. Järjestöt ehdottavat kuitenkin lomautusprosessin tuntuvaa nopeuttamista.

Esityksen mukaan yt-neuvottelujen aika lomautustilanteessa lyhennetään kuudesta viikosta viiteen päivään. Työsopimuslain mukainen 14 päivän lomautusilmoitusaika lyhenee myös viiteen päivään.

Lisäksi järjestöt ehdottavat täsmennystä yritysten mahdollisuuksiin lomauttaa tarvittaessa työntekijöitä myös ennen yt-neuvotteluiden päättymistä. Tämä vaatisi aina tapauskohtaista arviota.

Järjestöt ehdottavat myös, että valtio osallistuisi lomautuspäivärahojen maksamiseen määräaikaisesti vuoden 2020 loppuun saakka rahoittamalla ansiopäivärahan peruspäivärahaa vastaavan osuuden.

Järjestöt ehdottavat muutoksia myös työttömyysturvaan, jonka omavastuupäivät ehdotetaan poistettavaksi.

Työntekijöille halutaan turvata myös etuuksien nopea maksaminen. Tätä varten järjestöt esittävät, että valtio tulisi työttömyyskassojen toimintaa 20 miljoonalla eurolla tänä vuonna.

Vaatii vielä hyväksynnän

Neuvotteluissa olivat mukana kaikki työmarkkinajärjestöt: palkansaajia edustavat SAK, Akava ja STTK sekä työnantajia edustavat Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Kuntatyönantajat.

SAK:n, STTK:n ja Akavan hallitukset käsittelevät ehdotuksia kokouksissaan alkuillasta. Akava tiedotti ennen kuutta keskiviikkoiltana, että järjestön hallitus hyväksyy ehdotuksen.

— Onhan tämä raskas paketti, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta huokaa.

YT-neuvottelujen lyhentäminen viiteen päivään on hänestä iso muutos ja merkittävä palkanheikennys.

— Toisaalta tiedetään, että tilanne yrityksissä on erittäin vakava ja nopeita ratkaisuja tarvitaan, jotta työpaikat säilyy. Toivomme, että tästä tulee paketti, että yritykset voivat nopeasti tehdä päätöksiä, lomauttaa hekilöstöä ja kun tilanne paranee, niin henkilöstö pääsee takaisin töihin, Eloranta sanoo.

Hän sanoo, ettei sopu paketista ollut helppo. Nyt halutaan valtio mukaan.

— Tämä on kolmen kauppa.

Koko listaus on luettavissa SAK:n verkkosivuilla.

Tela: Koronaviruksesta johtuva eläkemaksujen lykkäysmahdollisuus ministeriön valmisteluun

Työeläkeyhtiöt ovat valmistelleet yhteisen hakemuksen sosiaali- ja terveysministeriölle työeläkemaksujen maksuaikojen pidentämisestä koronaviruspandemian takia. Hakemus sisältää linjaukset tilapäisestä muutoksesta, jonka perusteella työeläkevakuuttajat voivat myöntää asiakkailleen ylimääräistä maksuaikaa työntekijöiden (TyEL) ja yrittäjien (YEL) eläkemaksuille.

Suuria tukia jaetaan ympäri Eurooppaa

Yritykset ovat kehottaneet katsomaan mallia varsinkin Tanskasta, jossa hallitus ja työnantaja- ja työntekijäjärjestöt kokosivat nopeasti massiivisen tukipaketin koronan ahdinkoon ajamille yrityksille.

Tanskan valtio aikoo kattaa 75 prosenttia palkoista yksityisellä sektorilla niille henkilöille, jotka ovat koronan takia irtisanomisuhan alla. Lisäksi Tanskan valtio takaa 70 prosenttia pk-yritysten uusista lainoista, jos yritysten voitot ovat pudonneet koronakriisin takia yli 50 prosenttia.

Tanskan valtio antaa pankkien kautta jaettavaksi yritysten rahoitusongelmiin noin 30 miljardin euron paketin.

Myös Ruotsissa puhutaan historiallisesta tukipaketista, jonka arvo on noin 28 miljardia euroa. Esityksen mukaan valtio muun muassa vastaa tilapäisesti sairauslomien kustannuksista, kattaa puolet lomautettujen palkkakustannuksista ja antaa lykkäystä verojen maksuun.

Saksassa suurin merkitys on valtion omistamalla KfW-jälleenrakennuspankilla, jonka kautta yrityksiä voidaan tukea 550 miljardin euron edestä. Summa kasvaa tarvittaessa.

Saksa hyödyntää myös kurzeitarbeit-järjestelmää, jossa työntekijät lyhentävät työpäivää huonoina aikoina. Nyt valtio kuitenkin kompensoi työajan lyhennystä.

Lue myös:

Analyysi: Koronavirus mullisti kerralla hallituksen pelikentän ja sotki keskeneräisen palkkakierroksen

Tässä ovat hallituksen tukitoimet koronaviruksen runteleman taloustilanteen pelastamiseksi: Tukea matkailulle ja joustoja verotilityksiin

Amerikkalainen saa tonnin käteen, toimisiko sama Suomessa? Lue kahdeksan kysymystä ja vastausta poikkeuksellisesta elvytyksestä

Suomen Pankki julkisti kriisipaketin yritysten ahdingon helpottamiseksi – Lainaohjelman koko vähintään 500 miljoonaa euroa

Suosittelemme