Mika Myllylä nousi 21 vuotta sitten viimeistään suomalaiseksi hiihtokuninkaaksi Ramsaun MM-kisoissa, kun hän nappasi peräti kolme henkilökohtaista MM-kultamitalia. Lisäksi Myllylä otti hopeaa takaa-ajokilpailusta.
– Myllylä on mestarien mestari, selostaja Bror-Erik Wallenius hehkutti, kun Myllylä tuli maaliin ykkösenä päätösmatkalla 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.
Tuolloin 30 ikävuotta lähestynyt Myllylä ei ollut kuitenkaan vielä ennen kisaa varma kuninkuusmatkan voitosta. Haapajärveläistä jännitti, miten hän oli palautunut kolmessa päivässä viestikisasta. Heti viestikisan jälkeen Myllylä oli jopa epäröinyt osallistumista koko kisaan. Myöhemmin hän päätti kuitenkin startata. Myllylä oli todennut leikkisästi, että hän hiihtää, "koska kansa vaatii."
Kisassa Myllylä oli kuitenkin kunnossa. Hän vei kolmannen MM-kultansa Ramsaussa tiukan rutistuksen jälkeen. Virolainen yllättäjä Andrus Veerpalu kiusasi Myllylää pitkään. Vielä ennen viimeistä 12,5 kilometrin lenkkiä Veerpalu oli Myllylää vain 6,5 sekuntia perässä. Sitä ennen kisan puolivälissä Veerpalu oli jopa käynyt johdossa. Viimeisellä lenkillä Haapajärven karpaasi kuitenkin räväytti.
– Päätin, että nyt katsotaan, kuka tämän kilpailun voittaa. Ero venyi jopa 35 sekuntiin, Myllylä kertoi Ylelle kisan jälkeen.
Voitto tulikin siitä huolimatta, että Myllylä sanoi suksien luiston olleen koko kisan ajan surkea.
– Koko ajan piti taistella. Vasta viimeisellä satasella uskoin mestaruuteen, Myllylä sanoi.
Samalla Myllylä uusi myös MM-kultamitalinsa samaiselta 50 kilometrin kuninkuusmatkalta kahden vuoden takaa Trondheimista. Yhteensä kolme MM-kultaa ja yksi MM-hopea Ramsaun kisoista oli hurja temppu, koska kukaan mieshiihtäjä ei ollut aiemmin vastaavaan saldoon yksissä MM-kisoissa. Kazakstanin Vladimir Smirnov oli ottanut vuonna 1995 Thunder Bayn MM-kisoissa kolme kultaa ja yhden pronssin, mutta Ramsaussa neljä vuotta myöhemmin suomalainen pisti vielä paremmaksi.
Viidenkympin voitto oli Myllylän viides arvokisamestaruus. Olympia- ja MM-mitalien määrässä hän päihitti Ramsaun 50 kilometrin kisan voiton myötä 1950-luvun hiihtokuninkaan Veikko Hakulisen.
Myllylälle itselleen Ramsaun kisoissa eniten merkitsi juurikin 50 kilometrin kisan voitto. Hopeamitali takaa-ajosta ei painanut mieltä.
– Olisihan se ollut ennenkuulumatonta, jos olisin kaiken täältä rohmnnut, Myllylä sanaili.
– Menestys mykistää, ja elämä on varmasti erilaista tästä eteenpäin. Pidän kuitenkin tietyt asiat pyhinä ja ominani, päätti Myllylä.
Tähänkään päivään mennessä miesten maastohiihdossa ei ole nähty yhtä kovaa kultamitalitykitystä henkilökohtaisilla kilpailuissa hiihdon MM-kisoissa. Toki esimerkiksi Norjan Petter Northug hiihti jopa neljä kultamitalia Falunissa 2015., mutta näistä neljästä kultamitalista yksi tuli parisprintistä ja yksi viestistä.
Yhteensä Myllylä voitti urallaan kuusi olympiamitalia ja yhdeksän MM-mitalia. Hän jäi kiinni dopingista vuoden 2001 Lahden MM-kisojen jälkeen ja lopetti uransa kauden 2004–2005 jälkeen. Hänet löydettiin kuolleena kotoaan 41-vuotiaana vuonna 2011.
Voit elää Myllylän 50 kilometrin maailmanmestaruuden vuodelta 1999 uudelleen viikonloppuna Urheilustudion nostalgiaviikonlopussa.
Kaikki Ylen urheilutarjonta löytyy helposti yhdestä paikasta, Urheilu-Areenasta. Myös nostalgiaviikonlopun ohjelmatiedot löytyvät osoitteesta yle.fi/urheiluareena tai lataamalla Areena-sovelluksen.
Lue lisää: