Suomen ja Neuvostoliiton välinen Talvisota päättyi rauhaan 13.3.1940. Suomi säilytti itsenäisyytensä, mutta ehdot olivat kovat. Nuori kansakunta joutui luovuttamaan maa-alueestaan yli 10 prosenttia, ja luovutetulta alueelta asutettiin lähes puoli miljoonaa ihmistä.
Karjalaisten asuttaminen sujui ja onnistui pääosin hyvin. Alkuhankaluuksien jälkeen karjalaiset löysivät paikkansa uusien kotipaikkakuntiensa elämässä.
Eeva Riutamaa on tutkinut evakkolasten tunnemuistoja. Tutkimuksen perusteella voi arvioida, että neljä viidesosaa otettiin uusilla kotikonnuilla vastaan hyvin. Evakot kokivat olonsa tervetulleeksi ja ovat kantaneet karjalaisuutta läpi elämänsä.
– Se huonon vastaanoton kokenut viidesosa suorastaan kärsi. Heitä kiusattiin muun muassa puhetavan eli murteen takia. Myös uskonnon takia monia kiusattiin ja nimiteltiin ryssiksi, Riutamaa kuvailee.
Hyvää ja tylyä kohtelua
Nykyisin Juvalla asuva Kaarina Karlsson on yksi luovutetusta Karjalasta evakuoiduista. Hän oli 12-vuotias perheen lähtiessä evakkoon Rautjärven Siisiälän kylältä.
Ensimmäiset evakkoviikot perhe vietti sukulaisten luona Rautjärven Suomen puolelle jääneessä osassa. Raja oli halkaissut pitäjän kahtia.
Tilat kävivät pian ahtaaksi ja perhe joutui jatkamaan matkaa sisemmälle Suomeen Lahden eteläpuolelle.
– Junalla kuljimme kaksi lehmää matkassa ja päädyimme Kärkölään taloon, johon meitä ei haluttu. Poliisin avulla saimme käyttöömme yhden huoneen, Kaarina Karlsson muistelee.
Kuusihenkinen joutui asumaan yhdessä huoneessa talossa, johon isäntäväki ei muukalaisia ollut halunnut. Se näkyi huonona kohteluna arkipäivässä.
Tylyn isäntäperheen luota 13-vuotias nuori nainen pääsi pian Oittiin kauppiasperheen lapsenlikaksi. Muu perhe jäi Kärkölään.
–Siellä Oitissa oli niin hyvä olla, vaikka ikävöin perhettäni. Sain joskus karkin tai keksin ja voi niitä leipomispäivä herkkuja.
Melko pian perhe pääsi muuttamaan toiseen väliaikaiseen majoitukseen, jossa elämä oli hieman helpompaa.
Lopulta lämmin vastaanotto
Perhe palasi jatkosodan aikana Siisiälään, muta lopullinen lähtö tulli kesällä 1944. Perheen evakkotaival suuntautui lopulta Etelä-Savoon Juvalle. Siellä he saivat asuttavakseen talon ja tilan Askolanhovin maista.
Juvalle perhe kotiutui hyvin ja nopeasti.
– Ei tarvinnut edes peltoja raivata. Meidät kutsuttiin alusta lähtien Askolanhoviin kylään ja jopa juhliin. Juvalla karjalaiset otettiin muuten hyvin vastaan. Tulimme aika läheltä ja olimme jotenkin samanhenkisiä ja samanmielisiä.
Oman äidin surumielisyys taustalla
Eeva Riutamaan kiinnostus evakkolasten tarinoihin syntyi oman äidin surumielisyydestä, johon sisältyi piiloteltu totuus lapsuudesta ja evakkokokemuksista.
– Olin aina ihmetellyt äidin surumielisyyttä. Välillä hän oli iloinen, mutta toisena päivänä aivan muuta. Hän vaikeni ja salasi taustansa vuosikymmeniä.
Moni evakkolapsi koki Riuttamaan tutkimuksen yhteydessä tulleensa kuulluksi karuista kokemuksista ensimmäistä kertaa.
– Vihdoinkin joku on kiinnostunut ja kuuntelee minua, oli useamman viesti”, Eeva Riutamaa kertoo.
Vastaajista 80 prosenttia oli sitä mieltä, etteivät lapsuuden sota- ja evakkokokemukset olleet jättäneet pysyvää traumaa, joka vaivaisi vielä vanhuusiässä.
– Heillä oli ollut selviytymistä tukevia ja lapsuutta suojaavia tekijöitä elämänsä aikana.
Viidesosa kantoi vielä ikääntyneenäkin enemmän tai vähemmän evakkolapsuutensa kokemuksia taakkana ja elämää kuormittavana painolastina, Riutamaa kuvaa.
Perinne siirtyy seuraavalle sukupolvelle
Kaarina Karlsson on käynyt rajan takana kahdesti katsomassa nuoruuden maisemiaan, mutta kaipuu on vuosien saatossa hiipunut.
– Minusta on tullut juvalainen. Olin niin nuori tullessani. Lasten ja lastenlasten lasten kanssa käytiin vielä toissa kesänä Siisiälässä, mutta enää en mene.
Juvan aktiivisessa karjalaisyhdisyksessä hän on ollut kantavia voimia vuosikymmeniä. Edelleen 94-vuotias leipoo karjalanpiirakat yhdistyksen myyjäisiin.
– Monet perinteet ovat siirtyneet jälkipolvillekin. Veli-Pekka (poika) saattaa syödä kahdeksan karjalapiirakkaa lämpimänä, kahdeksan. Ja lämmintä karjalanpaistia pitäisi olla tarjolla niiden kanssa.
