Nuorten suosimassa Tiktok-sovelluksessa on viime aikoina levinnyt haaste, jossa oppilaita kehotetaan antamaan sovelluskaupassa yhden tähden arvostelu Wilma-sovellukselle.
Haasteen tavoitteena on, että sovellus poistuu sovelluskaupasta eikä oppilaiden tarvitsisi tehdä koulutehtäviä ja läksyjä.
Wilma on kännykässä ja selaimella toimiva viestintäväline koulun ja kodin välillä. Koulujen sulkeuduttua koronaviruksen vuoksi on Wilma kovassa käytössä.
Wilman kehittäneen Visma Enterprisen toimitusjohtaja Jukka Holm kertoo, sovellukselle on tuhansia arvosteluja muutamassa päivässä. Arvostelut ovat joko yhtä tai viittä tähteä.
Tilanne on poikkeuksellinen, sillä yleensä arvosteluja tulee viikossa vain muutamia. Holmin mukaan huonot arvostelut eivät kuitenkaan poista Wilmaa käytöstä.
– Minulle tulleen tiedon mukaan arvostelu on vain yksi kriteeri. Lisäksi sovelluskaupat ovat meihin yhteydessä, jos sovellus oltaisiin poistamassa.
Haaste ei ole ainutlaatuinen: vastaava ilmiö nähtiin Kiinassa maaliskuun alussa, kun opiskelijat alkoivat arvostella sikäläistä DingTalk-sovellusta (Independent).
Keskustele aiheesta lauantaihin kello 23:een saakka!