Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pääministeri Marin Ylelle koronavirustilanteeseen varautumisesta: ”Hallitus on johtanut tätä alusta alkaen”

Sanna Marin sanoo, että tarve turvautua valmiuslakiin selvisi hänelle viime viikon keskiviikkona.

Pääministeri Sanna Marin eduskunnassa, valtiosalissa. 20.3.2020.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo, että ratkaisu valmiuslain käyttöönotosta tehtiin hallituksen johdossa viikonloppuna. Kuvassa Marin perjantaina 20. maaliskuuta eduskunnassa. Kuva: Jani Saikko / Yle
Maria Stenroos,
Robert Sundman
Avaa Yle-sovelluksessa

Viime viikkoina pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimet ovat olleet suurennuslasin alla, kun Suomen reagointia koronavirustilanteeseen on seurattu.

Pääministeri sanoo Ylen haastattelussa, että valtioneuvoston kanslia on seurannut tilannetta päivittäin tammikuusta alkaen.

Langat ovat olleet tiukasti hallituksen käsissä ja töitä on tehty viikon jokaisena päivänä, Marin vakuuttaa.

– Hallitus on johtanut prosessia alusta alkaen. Itse olen tietysti pitänyt niin tasavallan presidentin kuin eduskunnan puhemiehenkin informoituna tästä prosessista ja edessä olevista päätöksistä. Olemme saaneet presidentiltä myös tukea näille päätöksille, pääministeri sanoo.

Tämän viikon maanantaina esitellyt järeät toimenpiteet syntyivät vähitellen viime viikon aikana ja saivat sinetin lopulta viikonloppuna.

Samaan aikaan viikonloppuna hallitusta syytettiin radiohiljaisuudesta, kun Tanska, Norja ja osa EU-maista alkoi ottaa jatkuvasti järeämpiä toimia käyttöön. Toimien tarkoituksena oli hidastaa koronaviruksen leviämistä.

Valmiuslaki nousi esille viime viikon keskiviikkona

Pääministerin mukaan tautitilannearvio päivittyi keskiviikkona 11. maaliskuuta. Marin kertoo keskustelleensa tuolloin asiasta perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) kanssa.

Kiurun sekä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) johdolla sosiaali- ja terveysministeriön ylimmät virkamiehet sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat kävivät läpi myöhään iltaan saakka viruksen leviämistä ja tarvittavia toimia.

Pöydällä oli torstaina esiteltävä paketti, jonka myötä esimerkiksi yli 500 hengen kokoontumisia rajoitetaan. Tässä vaiheessa oli jo selvää, etteivät tartuntaketjut ole pian enää Suomessakaan hallinnassa.

Keskustelussa Kiurun kanssa Marin kertoo hänelle valjenneen, että jossain vaiheessa tarvitaan valmiuslakia.

– Ymmärsin keskiviikkona, että valmiuslaki joudutaan todennäköisesti ottamaan käyttöön.

Valmiuslakia oli kyllä sivuttu myös maanantaina 9. maaliskuuta tasavallan presidentin virka-asunnolla Mäntyniemessä. Valmiuslain uudistamista kaavaillaan oikeusministeriössä, ja tapaamisessa presidentti Sauli Niinistö ja puolueiden puheenjohtajat keskustelivat pääasiassa Turkin ja Kreikan rajan tilanteesta.

Lain käyttäminen juuri koronaviruksen vuoksi ei noussut Ylen useista lähteistä saamien tietojen mukaan näissä keskusteluissa esille.

"Koulujen sulkeminen ei yksin auttaisi"

Marin korostaa useaan otteeseen, ettei hallitus voi tehdä yksittäisiä päätöksiä miettimättä niiden vaikutuksia laajemmin.

– Esimerkiksi koulujen sulkeminen on toimenpide, joka ei yksin auttaisi, hän sanoo.

– Siksi toimenpiteistä tehdään kokonaisuus, jotta riskiryhmät saadaan suojattua ja jotta terveydenhuollon kapasiteetti ja toimintakyky pysyvät hyvällä tasolla.

Hallitusta on moitittu hitaudesta, ja arvostelua on saanut osakseen myös THL. Onko THL ollut tilanteen tasalla?

– Oman käsitykseni mukaan kyllä. Pitää muistaa, että Suomessa olemme noin viikon jäljessä taudin etenemisen osalta muita Pohjoismaissa. Vielä viikko sitten meillä on ollut kaikki tartuntaketjut tiedossa, Marin sanoo.

Pääministeri muistuttaa, ettei esimerkiksi päätöstä poikkeusolojen toteamisesta ja valmiuslain käyttöönotosta olisi perusteltua tehdä, elleivät asiantuntija-arviot todella tukisi raskaampia toimenpiteitä.

Poikkeusolojen toteaminen on ehto valmiuslain toimivaltuuksien käyttöönotolle. Poikkeusolot voidaan todeta muun muassa, jos Suomea uhkaa "vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti".

– Mihin sitten perustaisimme päätöksen, jos emme terveysviranomaisten arvioon? pääministeri kysyy.

Pääministeri piti tiiviisti yhteyttä presidenttiin

Torstaina, kun hallitus kertoi ensimmäisistä isommista toimenpiteistä, Säätytalossa tapasivat pääministerin johdolla myös kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat sekä eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Marin kysyi keskustelun lopuksi kaksi kysymystä: Riittävätkö nyt tehdyt toimenpiteet vai onko tehtävä enemmän? Ja jos tilanne vaatii, voidaanko ottaa käyttöön valmiuslain suomat toimivaltuudet?

Ylen tietojen mukaan kaikki eduskuntapuolueet puolsivat valmiuslain käyttöönottoa tarvittaessa.

Perjantaina TP-UTVA:n kokouksessa tasavallan presidentti kertoi oman kantansa asiaan. Hänen mukaansa poikkeusolot voitiin todeta.

– Ymmärsin torstai-iltana, että olemme poikkeusoloissa. Poikkeusolot todetaan hallituksen ja presidentin yhteistoiminnassa. Perjantaina aamupäivällä ilmoitin hallitukselle käsitykseni olevan, että olemme poikkeusoloissa, Niinistö sanoi Ylen haastattelussa tänään perjantaina.

Niinistön mukaan hallitus toimii asiassa yllättävän nopeasti. Marin sanoo Ylelle, että valmiuslain valmistelu aloitettiin välittömästi ja ratkaisu sen käyttöönotosta tehtiin hallituksen johdossa viikonloppuna.

– Silloin sosiaali- ja terveysministeriö ja THL tekivät arvion siitä, että Suomessa on siirryttävä seuraavaan vaiheeseen ja on perusteltua ottaa kovemmat toimet käyttöön, Marin sanoo.

Pääministeri viesti asiasta tuolloin myös tasavallan presidentille ja eduskunnan puhemiehelle. Päätökset pohjustettiin viisikossa sunnuntaina ja vietiin koko hallitukselle maanantaina.

Virallinen päätös poikkeusoloista tehtiin maanantaina valtioneuvoston istunnossa, jonka jälkeen asia tuotiin julkisuuteen. Valmiuslain käyttöönottoasetukset annettiin eduskunnalle tiistaina.

Valmiuslain käyttöönotto- ja soveltamisasetuksilla on toistaiseksi ollut eniten merkitystä lääkkeiden ja terveydenhuollon tarvikkeiden jakelussa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon varautumisessa. Asetukset antavat mahdollisuuden esimerkiksi siirtää kiireettömiä hoitoaikoja ja poiketa sairaaloissa tietyistä työlainsädäännön osista.

Yli 10 hengen kokoontumiset kiellettiin tartuntatautilain nojalla, ja samaiseen lakiin nojasi myös päätös siirtyä kouluissa etäopetukseen.

Lue myös:

Presidentti Niinistö vaatii koronarajoituksia uhmaavia ottamaan järjen käteen: "Tällainen urheus päättyy viimeistään sairausvuoteella"

Hallitus sulkee koulut, rajojen sulkemisen valmistelu aloitetaan – Yle seurasi hetki hetkeltä

Presidentti Sauli Niinistö Ylelle: "Ihminen alkaa vaikeissa olosuhteissa nähdä oman napansa ulkopuolelle"

Suosittelemme