Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Korona vei vertaistuen monelta, joka pyrkii irti päihteistä – "Jos tähän ei puututa, sairaus vie nopeaan luisuun pohjasta läpi"

Tukiryhmien mahdollistamisen puolesta vedotaan presidenttiin ja sisäministeriöön.

Mies istuu pöydän ääressä, joka on täynnä alkoholipulloja.
Retkahtamisen jälkeen alkoholistin sairaus etenee Kari Halisen mukaan nopeasti, ja jo muutamissa viikoissa syntyy peruuttamatonta vahinkoa. Kuva: Tiina Jutila / Yle
Sari Vähäsarja,
Päivi Rautanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronan aiheuttamat poikkeusolot hankaloittavat päihteistä eroon haluavien toimintaa. Monelta tukiryhmältä on mennyt kokoontumispaikka alta, kun kunnat ja seurakunnat ovat sulkeneet tilansa. Erityistä huolta kannetaan vasta raitistuneista.

– Päihderiippuvuus on hoitamattomana ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus, jonka hoidossa vertaistuki on äärimmäisen tärkeää. Tässä meni lapsi pesuveden mukana, sanoo Minnesota-hoidon Ähtärin jatkohoitoryhmän vetäjä Kari Halinen.

Hän on vedonnut tasavallan presidenttiin ja sisäministeriöön sen puolesta, että tukiryhmien työ voisi jatkua. Halinen muistuttaa vetoomuksessaan, että Minnesota-kokoontumiset ovat pääosin suljettuja eikä julkisten kokoontumisten rajoitusten pitäisi koskea niitä.

Tilanne on parempi niillä ryhmillä, jotka toimivat muualta vuokratuissa tiloissa. Anonyymien Alkoholistien ryhmät jatkavat esimerkiksi Kokkolassa ja Ylihärmässä kokoontumisiaan toistaiseksi, Kannuksessa tilat taas sulkeutuivat.

– Ei hyvältä kuulosta, että ryhmiä pannaan kiinni. Kokkolassa meillä on oma tupa, oma lupa. Olemme keränneet kolehtia niin, että pystymme maksamaan vuokran. Ryhmäkoko on kymmenen tienoilla, hygieniasta huolehditaan ja etäisyys pidetään, kertoo Jouko Kokkolan AA-ryhmästä.

Nimettömät narkomaanit eli NA on siirtänyt toipumiskokouksensa nettiin, ja kokousten tarjonta lisääntyy päivittäin. Nyt suomenkielisiä kokouksia on 38 viikossa. Tärkeimpiä ovat tulokkaat eli ne, jotka epäilevät huumeongelmaa ja etsivät apua ensimmäistä kertaa. Apua saa myös puhelimitsee ja sähköpostilla.

Pidempi raittius voi antaa tukevamman pohjan

Jos vertaistukiryhmät loppuvat eikä vaihtoehtoista tukea ole käytettävissä, tilanne on etenkin juuri raitistuneelle hyvin vakava, sanoo Kari Halinen.

– Jos ei tähän pystytä nopeasti puuttumaan, niin hengenvaarallinen sairaus vie nopeaan luisuun pohjalle ja pohjasta läpi. Meikäläiset sanovat hirtehisesti, että päätyy sitten hiekkahoitoon.

Aika ei kuitenkaan ole ainoa merkitsevä tekijä: toisilla retkahtamisen vaara on suurempi kuin toisilla.

AA:n perusajatus on, että raittiina ollaan päivä kerrallaan. Jouko Kokkolan AA-ryhmästä ei täysin allekirjoita ajatusta siitä, että vasta raitistunut olisi suuremmassa riskissä. Silti huolta on erityisesti tulokkaista, joiden vuoksi toimintaa ei haluta keskeyttää.

– Mutta jos on pitkä raittius takana, on siinä ehkä vähän parempi mahdollisuus pärjätä tällaisenkin katkoksen aikana. Vähän tukevampaa.

Poliisilla kädessään pikahuumetesti.
Vertaistukijat kantavat huolta myös nuorista, joita ryhmissä on. Yhä useampi päihderiippuvainen on nykyään sekakäyttäjä. "Vanhan ajan juopot ovat katoava luonnonvara", sanoo Jouko Kokkolan AA-ryhmästä. Kuvassa poliisin pikahuumetesti. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Vertaiset ovat Kari Halisen mukaan päihderiippuvaisille hyvin tärkeitä, ja yhteyttä on pakko yrittää ylläpitää. Puhelimen lisäksi on otettu käyttöön videoneuvotteluja, mutta kaikilta ne eivät onnistu.

– Monilla alkoholisteilla elämänhallinta on heikkotasoista. Vaikka kansakuntana olemmekin pandemian myötä pakotettuja digiloikkaan, alkoholisteilta tällaista ei voida vaatia, kirjoittaa Kari Halinen vetoomuksessaan Tasavallan presidentille.

Myös AA.fi-sivuilta löytyy nettiryhmiä ja tunnusten takana olevia suljettuja ryhmiä, joissa toimii videoyhteyskin. Niitä käyttävät Joukon arvion mukaan juuri pidempään mukana olleet. Toisaalta nettiyhteys ei voi koskaan korvata kasvokkain tapaamista, Jouko sanoo.

– Pitää muistaa myös, että ryhmät auttavat terveydenhuoltoa koettaessaan taata sen, ettei osallistujat enää päädy potilaiksi.

Suosittelemme