Hyppää sisältöön

Tietoja koronaviruksesta Satakunnassa: Koronarajoitukset tiukentuvat huomattavasti

Tästä artikkelista löydät tuoreet maakunnan koronauutiset.

Oppilas pesee käsiä ennen tunnille tuloa.
Artikkelia päivitetään jatkuvasti. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Päivi Meritähti
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Tämän artikkelin päivittäminen on loppunut 19.12. Uudemmat korona-aiheiset uutiset Satakunnasta löytyvät tästä linkistä.

Koko Satakunta on koronaepidemian leviämisvaiheessa.

Ajantasaiset paikalliset suositukset löydät tästä linkistä.

17.12. Koronarajoitukset tiukentuvat Satakunnassa

Maskia on pidettävä jo 10-vuotiaasta alkaen eikä koronapassi korvaa maskin käyttöä. Lue lisää.

17.12. Ässien joukkueessa 14 koronatartuntaa

Koko joukkue on ollut karantenissa latistumisen takia. Lue lisää.

17.12. Suosittuja pop up -rokotuksia jatketaan Porissa

Tiistaina nuorisotalon pop up -rokotuksessa Porissa kävi 610 ihmistä. Lue lisää.

17.12. Satasairaala: Koronatestien analysoinnissa viivettä, vain kiireelliset näytteet saadaan tutkittua tavoiteajassa

Näytemäärät ovat nousseet nopeasti. Lisäksi näytteiden analysointiin tarvittavien reagenssien toimitus ulkomailta on viivästynyt. Lue lisää.

16.12. Muistutukset ja kantelut koronatoimista kuormittavat osaa suomalaiskaupungeista

Porin perusturvasta kerrotaan, että koronarokotusten aikana kaupungin kirjaamoon on tullut vastausta edellyttäviä muistutuksia viikoittain. Espoossa vastausta edellyttäviä viestejä tulee päivittäin. Lue lisää.

15.12. Maakunnassa todettu ensimmäinen omikronin aiheuttama tartuntaketju

Tartuntoja on todettu toistaiseksi neljä Raumalla. Lue lisää.

15.12. Rauman Lapin terveysasemaa ei suljeta – esitykset terveyspalveluiden supistamisesta kaatuivat

Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta hylkäsi terveyspalveluiden määräaikaisia supistuksia koskevat esitykset, joita perusteltiin koronapandemialla ja henkilöstöpulalla. Lue lisää.

14.12. Terveyspalveluissa tarvitaan lisää käsiä – Rauma sulkemassa taas Lapin terveysaseman

Rauman Lapin terveysasema suljettaisiin elokuun loppuun saakka. Myös viime vuoden keväänä Lapin terveysasema suljettiin, kun koronapolille tarvittiin henkilökuntaa. Lue lisää.

13.12. Satasairaala valmistautuu ottamaan tehohoitopotilaita muualta Suomesta – Satakunnassakin koronan ilmaantuvuus kasvussa

Satakunnassa todetuista uusista koronatartunnoista noin puolet todetaan samasta taloudesta tai ystävä- ja lähipiiristä. Maakunnassa on voimassa laaja maskisuositus ja etätyösuositus. Lue lisää.

9.12. Koronarajoitukset kiristyvät Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa – uimahalleissa ja museoissa voidaan jatkossa vaatia koronapassia

Käytännössä uusien aluehallintoviraston määräysten mukaan asiakas- ja yleisötilojen käyttö on järjestettävä perjantaista alkaen siten, että tiloissa voidaan ehkäistä asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktit ja niistä johtuvat koronatartunnan riskit. Lue lisää.

9.12. Porin perusturva ilmoittaa tekstarilla kolmannen koronarokotuksen ajanvarausvuorosta

Tekstiviestejä aletaan lähettää ensi viikolla. Lue lisää.

3.12. Porin perusturva ottaa kohta tekstiviestit taas käyttöön rokotusvarausjonojen purkamiseksi

Tekstiviestejä käytettiin keväällä ja kesällä, kun koronarokotukset alkoivat. Lue lisää.

1.12. Porin perusturva avasi oman numeron koronatodistuksen pyytämiselle

Koronatodistusasioissa voi soittaa numeroon 044 701 2765 voi soittaa arkisin klo 8–14. Nopeimmin todistuksen saa edelleen netin Omakannasta. Lue lisää.

1.12. Kysely: Epävarma tulevaisuus piinaa satakuntalaisia matkailuyrityksiä

Korona-aika on pannut matkailualan yritykset lujille. Kyselyyn vastanneista matkailuyrityksistä puolet ei osannut arvioida, milloin liiketoiminta palaa normaaliksi. Lue lisää.

1.12. Pääesikunta: Peruttujen paraatien paikkakunnat otetaan huomioon seuraavien vuosien valmistelussa

Puolustusvoimat on joutunut peruuttamaan itsenäisyspäivän valtakunnalliset paraatit koronan vuoksi jo kaksi kertaa. Paraati jää pitämättä tänä vuonna Lahdessa ja samoin kävi Porissa viime vuonna. Lue lisää.

1.12. Porin Linjat kärsii edelleen koronan aiheuttamasta matkustajakadosta – toimitusjohtaja viestittää, että bussissa on turvallista matkustaa

Ennen koronaa Porin Linjojen reiteillä kulki tavallisena marraskuisena päivänä noin 9 000 matkustajaa. Nyt lähes puolet matkustajista on kadonnut. Lue lisää.

29.11. Koronapotilaan hoito kestää Satasairaalan teho-osastolla keskimäärin kahdeksan vuorokautta – päivähinta 3 500 euroa

Koko epidemian aikana Satasairaalan teho-osastolla on hoidettu 22 koronapotilasta. Lue lisää.

27.11. klo 17.11 Avi määrää pakolliset terveystarkastukset rajanylityspaikoille

Pakkotarkastuksia tehdään myös Raumalla ja Porissa, jos satamiin tulee ihmisiä Afrikan tietyistä valtioista. Lue lisää.

26.11. Satakunta yhä koronan leviämisvaiheessa – maskin käyttö syytä muistaa pikkujoulukauden lähestyessä

Pikkujoulujen aikaan on väkeä paljon liikkeellä. Satasairaala sanoo tiedotteessaan, että maski on yksi tärkeä keino, jonka avulla epidemiaa voidaan hillitä. Lue lisää.

25.11. Koronatodistuspyynnöt ruuhkauttavat terveysasemia – nopeimmin koronapassin saa Omakannasta

Porin perusturva neuvoo hakemaan koronapassin ensisijaisesti Omakannasta netissä tai vaihtoehtoisesti lähettämällä sähköpostilla todistuspyynnön.. Lue lisää.

24.11. Infektiolääkäri: Satakuntalaisten kannattaa yhä käyttää maskia koronan takia

Satakuntalaisten into käyttää hengityssuojaimia on vähentynyt, vaikka koronavirusta on liikkeellä joka puolella maakuntaa. Satasairaala korostaa, että myös rokotettujen on hyvä pitää maskia. Lue lisää.

23.11. Rauman Lukon liigajoukkueessa 11 koronatartuntaa

Kaksi ottelua joudutaan perumaan. Lue lisää.

19.11. Satasairaala kehottaa yksityisjuhlien järjestäjiä pikatestien käyttöön

Sairaalan osastohoidossa korostuvat tällä hetkellä 30–40-vuotiaat rokottamattomat. Lue lisää.

19.11. Avi määrää Satakuntaan yleisörajoituksen sisätiloihin

Maanantaista alkaen sisätiloissa saa kokoontua vain 50 ihmistä, jos osallistujilta ei vaadita koronapassia. Lue lisää.

18.11. Koronatilanne heikentynyt: Satakuntaan harkitaan kokoontumisrajoitusta yleisötilaisuuksiin

Lounais-Suomen aluehallintovirasto tekee asiasta päätöksen huomenna. Lue lisää.

18.11. Yli 80 prosentin rokotuskattavuus saavutettu neljässä kunnassa Satakunnassa

Koko maakunnan rokotuskattavuus on THL:n mukaan 78,5 prosenttia. Korkein rokotuskattavuus on Säkylässä ja alhaisin Kokemäellä. Lue lisää.

17.11. Porin perusturvan rokotusten ajanvarauspuhelin yhä tukossa

Puheluita on tullut ajanvaraukseen tuhannen puhelun päivävauhtia. Ajanvarauksen takaisinsoittopalvelu on pois käytöstä loppuviikon ajan ruuhkan purkamiseksi. Lue lisää.

13.11. Satasairaalassa osastohoidossa ennätysmäärä potilaita

Satasairaalassa on tällä hetkellä osastohoidossa kuusi koronapotilasta, sekä yksi potilas tehohoidossa. Aiemmin tällä viikolla osastohoidossa oli yhtä aikaa 13 koronapotilasta, mikä on Satasairaalan epidemia-ajan ennätys. Lue lisää.

12.11. klo 6.13. Koronatilanne on rauhoittumassa Noormarkun vuodeosastolla ja kuntoutusyksikössä, Ulvilassa palataan normaaliin

Noormarkussa viimeiset karanteenit päättyvät ensi viikolla. Ulvilan vuodeosastolla vierailut ovat taas sallittuja. Lue lisää.

11.11. Satakunnassa saa nyt yhdellä testillä selville, sairastaako koronaa, influenssaa vai RS-virusta

SataDiagin laboratorio on ottanut uuden tutkimusmenetelmän käyttöön tämän kuun alussa. Testi pystyy osoittamaan pienetkin määrät virusta nenänielussa. Lue lisää.

9.11. Ylen kysely: Suurin osa lounaissuomalaisista kansanedustajista vastustaa koronarokotuspakkoa hoitohenkilökunnalle

Vain kolme Ylen tekemään kyselyyn vastannutta kansanedustajaa kannatti koronarokotuspakkoa hoitohenkilökunnalle. Kaikkiaan 14 kansanedustajaa Lounais-Suomen alueelta vastasi kyselyyn. Lue lisää.

6.11. Satakunnassa jatkuu maskien käyttösuositus

Koronapotilaita oli Satasairaalassa perjantaina neljä, perusterveydenhoidon vuodeosastoilla peräti 31. Lue lisää.

5.11. Koronatilanne jatkuu vaikeana Noormarkun vuodeosastolla ja kuntoutusyksikössä

Noormarkussa on tällä viikolla todettu kaksi uutta koronatartuntaa työntekijöillä ja kaksi potilailla. Ulvilan vuodeosastolla koronatilanne on jo rauhoittumassa. Lue lisää.

4.11. Satakunta laahaa perässä Lounais-Suomen rokotuskattavuudessa

Varsinais-Suomessa jo 80,5 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut koronarokotuksen toisen annoksen. Etumatkaa Satakuntaan on muutama prosenttiyksikkö. Lue lisää.

4.11. Porin perusturva ei lähetä tekstiviestimuistutusta kolmannesta koronarokotuksesta

Aiemmissa rokotuksissa kaupunki on lähestynyt rokotukseen oikeutettuja tekstiviestillä. Lue lisää.

1.11. Ässien liigajoukkue puhdas uusista koronatartunnoista

Porin Ässien lauantainen peli TPS:ää vastaan peruttiin Ässistä löytyneen koronatartunnan takia. Keskiviikon ottelu Tapparaa vastaan pelataan näillä näkymin normaalisti. Lue lisää.

27.10. klo 15.46 Porin perusturvan Noormarkun osastossa vierailukielto koronan vuoksi

Osastolla on kaksi koronapositiivista potilasta. Osastolle ei oteta toistaiseksi uusia potilaita. Lue lisää.

27.10. klo 9.08 Liigaseuroille hyvää palautetta koronarokotuspisteistä – Rauman Lukon ottelussa pop up -rokotus ensi viikolla

Koronarokotuksista on saatu syksyn aikana myönteisiä kokemuksia jääkiekko-otteluiden yhteydessä. Porissa rokotteen on voinut ottaa kahdessa Ässien ottelussa ja ensi viikolla tämä on mahdollista myös Raumalla Lukon ottelussa. Lue lisää.

23.10. klo 9.39 Satakunnassa jatketaan etätyösuositusta marraskuun puoliväliin asti

Satakuntalaisten rokotusinto on lisääntynyt koronapassin käyttöönoton myötä. Lue lisää.

22.10. klo 11.10 Kolmas koronarokotus jo paikoin saatavilla kuusikymppisille Lounais-Suomessa

Kunnat ovat jo aloittaneet 60 vuotta täyttäneiden kolmansien koronarokotusten antamisen. THL suosittelee kolmannen koronarokoteannoksen tarjoamista 60 vuotta täyttäneille ja lääketieteellisille riskiryhmille. Lue lisää.

22.10. klo 10.04 Satakunnan elokuvateattereissa palattu lähes normiarkeen: "Positiivisella mielellä ollaan karmean puolentoista vuoden jälkeen"

Maakunnan elokuvateattereissa on käynyt yleisöä jo miltei samaan tahtiin kuin ennen koronaa. Lue lisää.

22.10. klo 5.48 Rauman telakan koronaepidemia taltutettu – testaukset jatkuvat, suunnitteilla täyden rokotussarjan edellyttäminen uusilta työntekijöiltä

Rauman telakan alueella on todettu syksyn aikana yli 200 koronatartuntaa. Alkuviikon näytteissä ei ilmennyt uusia tartuntoja. Lue lisää.

21.10. klo 8.03 Yli 60-vuotiaiden kolmansista rokotuksista päätetään Raumalla ja Porin perusturvan alueella lähipäivinä: Ehkä jo ensi viikolla rokotetaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laajensi rokotussuositustaan tiistaina. Nyt suosituksessa ovat mukana muun muassa kaikki 60 vuotta täyttäneet. Lue lisää.

21.10. klo 8.01 Satakunnassa ei ole nyt tarvetta tiukemmille koronarajoituksille

Koronan suuren ilmaantuvuuden vuoksi maski- ja etätyösuositukset säilyvät Satakunnassa. Lue lisää.

21.10. klo 7.59 Ylen tiedot: Rokottamattoman hoitajan levittämä koronatartunta johti kuolemaan Eurajoella – ylilääkäri haluaa rokotepakon hoitajille

Eurajoen sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava ylilääkäri ei voi kommentoida yksittäistapausta. Hän sanoo, että koronarokote pitäisi saada pakolliseksi hoitohenkilökunnalle. Lue lisää.

20.10. Rauman telakan koronaepidemia hiipumassa – terveystarkastusten tiukentamiseen ei tarvetta

Aluehallintovirasto määräsi noin viikko sitten Turun ja Rauman telakoille pakolliset terveystarkastukset. Rauman telakalla on kaikkiaan todettu syyskuun alusta lähtien yli 200 koronatartuntaa. Lue lisää.

19.10. Porin prikaatissa ei yhtään koronapotilasta – varuskunnassa aletaan purkaa rajoituksia

Porin prikaatissa valmistaudutaan koronarajoitusten purkamiseen marraskuussa valtakunnallisen ohjeistuksen mukaan. Varusmieskoulutuksessa ja esimerkiksi sotilaskodeissa normaaliarki on alkamassa ensi vuoden alkupuolella. Lue lisää.

18.10. Koronatilanne jatkuu vaikeana Satakunnassa

Alueellinen maskisuositus jatkuu muuta maata tiukempana. Suurin osa uusista tartunnoista on saatu työpaikalta tai samasta taloudesta. Lue lisää.

13.10. Koronan leviäminen Rauman telakalla kääntyi huomattavaan laskuun alkuviikolla

Rauman telakalla on todettu 213 koronatartuntaa alle neljässä viikossa. Alkuviikolla uusia tartuntoja todettiin enää neljä. Aluehallintovirasto on määrännyt telakalle pakolliset terveystarkastukset. Lue lisää.

13.10. Aluehallintovirasto määrää pakolliset terveystarkastukset Rauman telakalle

Lounais-Suomen aluehallintovirasto velvoittaa Rauman kaupunkia järjestämään terveystarkastukset Rauma Marine Constructions Oy:n, sen tytäryhtiöiden ja alihankkijoiden työmailla tartuntatautilain nojalla. Samalla se velvoittaa työntekijät osallistumaan terveystarkastuksiin. Lue lisää.

10.10. Satakunnan koronatilanne Suomen huonoin – Satasairaalassa on voinut altistua koronalle kirurgisella osastolla

Satakunnassa on koronan takia osastohoidossa 16 ihmistä. Lue lisää.

8.10. Satakunnan koronatilanne koko Suomen toiseksi pahin

Satasairaalassa kolme potilasta on tällä hetkellä tehohoidossa. Lue lisää.

8.10. klo 7.58 THL:n mukaan lapsi voi palata flunssan jälkeen kouluun oireiden vähentyessä, monessa koulussa odotetaan silti oireetonta päivää

Koulut yrittävät luovia THL:n ohjemeressä ja opastaa vanhempia parhaansa mukaan. Porilaisessa Käppärän koulussa vaaditaan oireeton päivä kipeänä olon jälkeen, vaikka periaatteessa sille ei olisi tarvetta. Lue lisää.

6.10. klo 17.59 Rauman telakalla jo noin 200 koronatartuntaa – yhtiö toivoo vauhtia koronapassin käyttöönottoon

Uusia tartuntoja on ilmennyt lähes 60 yhteensä viidessä eri verkostoyrityksessä. Yksi niistä eristetään tilapäisesti työmaalta. Tartuntarypäs paljastui syyskuun puolivälissä. Lue lisää.

5.10. klo 6.59 Koronapotilaiden sairaalahoidon tarve kasvanut Satakunnassa

Koronatilanne Satakunnassa on jatkunut vaikeana. Eniten tapauksia suhteessa väkilukuun on todettu Raumalla. Lue lisää.

30.09. klo 18.00 Satakunnassa on maan huonoin koronatilanne – syynä kahden työmaan tartunnat

Jopa 65 prosenttia Satakunnassa kahden viikon aikana todetuista tartunnoista on peräisin Harjavallan akkumateriaalitehtaan ja Rauman telakan työmailta. Maakunnassa suositellaan THL:n linjausta tiukempaa maskien käyttöä. Lue lisää.

29.9. klo 18.55 Rauman telakalla lähes sata uutta koronatartuntaa – valtaosa tartunnan saaneista rokottamattomia

Telakalla on todettu vajaan kahden viikon aikana 136 tartuntaa. Iso osa testituloksista ei ole vielä valmistunut. Lue lisää.

27.9. klo 7.27 Koronatilanne Harjavallan akkumateriaalitehtaalla rauhoittumassa

Akkumateriaalitehtaalla järjestetään tällä viikolla pop up -rokotus työmaan alhaisen rokotuskattavuuden nostamiseksi. Lue lisää.

24.9. klo 16.59 Rauman telakalla jälleen koronaepidemia – 40 tartuntaa viikon aikana

Telakan työntekijöistä 200 jää varotoimenpiteenä pois töistä viikonloppuna. Valtaosa viikon aikana todetuista tartunnoista on havaittu Rauma Marine Constructionsin säännöllisissä testauksissa. Kevättalvella koko telakka jouduttiin sulkemaan ison tartuntaryppään vuoksi. Lue lisää..

24.9. klo 7.05 Satakunta on selvästi koronan leviämisvaiheessa – ravintoloista ei tartuntoja viime viikolla

Satakunnan koronatilannetta synkentää Harjavallan akkumateriaalitehtaan epidemia. Oppilaitoksissa ei ole juurikaan todettu tartuntoja. Lue lisää.

22.9. klo 10.16 Porin perusturvan koronan tartunnanjäljitys yhä pahoin ruuhkautunut – altistuneille lähtee ensitieto tekstarilla

Perusturvassa on siirretty henkilökuntaa sisäisin järjestelyin helpottamaan ruuhkaa, mutta tilannne jatkuu huonona vielä ainakin useiden päivien ajan. Lue lisää.

21.9. klo 8.03 SK: Rauman sote-johtaja sai koronarokotuksia vastustavan uhkauskirjeen – tutkintapyyntö poliisille

Sosiaali- ja terveysjohtaja Satu Helin ja Rauman kaupunki päätyivät viemään asian viranomaistutkintaan, koska uhkauskirje on laadultaan niin poikkeava, että sen katsotaan vaarantavan kaupungin koko terveydenhuollon henkilöstön turvallisuutta. Lue lisää.

21.9. klo 7.02 Harjavallan akkumateriaalitehtaalla uusia koronatartuntoja – työmaalla alkavat pop up -rokotukset

BASFin akkumateriaalitehtaan työmaalla Harjavallassa todettiin koronan tartuntarypäs tämän kuun puolivälissä. Viikonlopun jälkeen on ilmennyt jälleen uusia tartuntoja. Viranomaisten mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa. Lue Lisää.

17.9. klo 6.39 Maakunta taas leviämisvaiheessa – Harjavallan tehdastyömaalla jo yli 80 tartuntaa

Ilmaantuvuus Satakunnassa on yli kaksinkertaistunut viikossa. Sairastuneet ovat pääosin rokottamattomia. Lue lisää.

16.9. klo 5:53 Harjavallassa uusia koronatartuntoja – terveysasemalle perustettu tilannekeskus

Harjavallan akkumateriaalitehtaalla ja sen alihankintayrityksissä on tähän mennessä todettu lähes 40 varmistettua koronatartuntaa. Lue lisää.

20.9. klo 6.14 Koronatodistuksia on kirjattu Omakantaan virheellisesti: Tarkasta, ovatko omat tietosi kunnossa

Ongelma on maanlaajuinen, mutta oman alueen terveyspalvelut vastaavat sen korjaamisesta. Esimerkiksi Porin perusturva on avannut sähköisen virheilmoituslomakkeen korjausten nopeuttamiseksi. Lue lisää.

13.9. klo 8.18 Porissa useita joukkoaltistumisia koronalle – tartunnanjäljitys kuormittunut

Joukkoaltistumisia on sattunut muun muassa kouluissa ja päiväkodissa ja kuntosalissa. Lue lisää.

7.9.2021 klo 9.59 Harjavallan akkumateriaalitehtaan alihankintayrityksissä tartuntaketju – koronalle altistuneita mahdollisesti 150

Koronatesteissä on varmistunut yhdeksän tartuntaa. Pikatesteissä on saatu yli 30 positiivista tulosta. Epidemian alkuperäinen tartunnanlähde ei ole selvillä. Lue lisää.

6.9.2021 klo 6.49 Porin Väinölän koulussa harvinaisen paljon koronatartuntoja samalla luokalla: "Poikkeuksellista koko epidemian ajalta"

Väinölän koulun ykkösluokalla todettiin viikonloppuna kuusi uutta tartuntaa. Lue lisää.

6.9.2021 klo 5.26 Porin ravirata alkaa elpyä korona-ankeudesta – yleisömäärissä uskotaan päästävän pian entiselleen

Ennen korona-aikaa normaaliravien katsojamäärä oli noin tuhat. Raviradalla toivotaan, että tähän päästään jälleen, kun koronatilanne näyttää koko ajan parantuvan. Myös muiden tapahtumien kalenteri alkaa radalla taas täyttyä. Lue lisää.

02.09.2021 klo 17.47 Koronatilanne on parantunut – Satakunta siirtyi takaisin koronan kiihtymisvaiheeseen

Aiemmin maakunta oli leviämisvaiheessa. Alueellinen tartuntatautien torjuntaryhmä muistuttaa, että parantuneesta tilanteesta huolimatta silti on syytä noudattaa edelleen alueellisia ja valtakunnallisia suosituksia. Lue lisää.

02.09.2021 klo 13.03 Koronaa ja kofeiinia – Porin Luotsinmäen puhdistamolta saadaan arvokasta tietoa kansan terveydentilasta

Jätevesi kertoo varsin luotettavasti, onko väestössä koronavirusta ja miten paljon. Pori on mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronan jätevesiseurannassa. Seurannalla saadaan tietoa koronatilanteen alueellisista muutoksista. Lue lisää.

02.09.2021 klo 8.45 Perusturvan ajanvarauksen takaisinsoittopalvelu taas käytössä

Takaisinsoittopalvelu oli jonkin aikaa pois käytöstä ajanvarauspuhelimen ruuhkautumisen vuoksi. Lue lisää.

30.8.2021 klo 6.16 Huittisissa useampia joukkoaltistumisia koronalle

Koronalle on voinut altistua Pellonpuiston ja Lauttakylän kouluissa, Kuninkaisten päiväkodissa sekä kaupunkibussissa. Lue lisää.

27.8.2021 klo 15.50 Aluehallintovirasto kumosi tiukemmat kokoontumisrajoitukset ja lähikontaktin välttämisvelvoitteet Lounais-Suomessa

Varsinais-Suomi ja Satakunta ovat edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa, mutta tartuntatautilain säädöksen edellytykset eivät enää täyty. Lue lisää.

27.8.2021 klo 7.36 Satakunnan koronatilanne parantunut – maakunta on silti yhä leviämisvaiheessa

Suurin osa koronatapauksista on keskittynyt Etelä-Satakuntaan. Kaikkiaan koronatartuntoja on Satakunnassa todettu kahden viikon aikana 154. Lue lisää.

27.8.2021 klo 5.44 Mauno Santikon, 101, luona käy yritykseltä palveluna ostettu ystävä – lisääntynyt yksinäisyys on synnyttänyt kokonaan uuden toimialan

Korona on lisännyt yksinäisyyden määrää. SPR:n tekemän kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ainakin ajoittain. Apua yksinäisyyteen etsitään muun muassa ystäväpalvelusta. Alalla on nyt aiempaa enemmän tarjontaa.. Lue lisää.

26.8.2021 klo 16.16 Terveyspalvelujen keskitetty ajanvaraus on ruuhkautunut Raumalla

Kaikkia takaisinsoittoja ei ehditä hoitaa saman päivän aikana. Lue lisää.

26.8.2021 klo 13.33 Huittisten Lidlissä on voinut altistua koronalle

Altistua on voinut torstaina 19.8. kello 12-13. Lue lisää.

26.8.2021 klo 9.12 Pomarkun Etelärinteen asumisyksikössä mahdollinen korona-altistuminen

Hoivakodin asukkaat on määrätty karanteeniiin. Varotoimena asukkailta ja henkilökunnalta on otettu koronatestit. Lue lisää.

25.8.2021 klo 12.01 Porin perusturvan ajanvaraus- ja koronaneuvonta tukkeutuneet – kiireettömiä hoitoaikoja siirretään

Toistaiseksi perusturvan takaisinsoittopalvelu on käytössä arkisin vain klo 8-11. Ruuhkautuneen tilanteen ennustetaan jatkuvan vielä useiden päivien ajan. Lue lisää.

25.8.2021 klo 9.58 Kyselyn avulla haetaan vinkkejä päihdehaittojen vähentämiseksi Satakunnassa – myös korona-ajan vaikutuksista halutaan tietoa

Vastaajilta kysytään tärkeimpiä kohteita ehkäisevälle päihdetyölle ja parhaita keinoja päihdehaittojen vähentämiseen. Kyselyyn voi vastata nimettömästi Satakunnan kuntien verkkosivuilla syyskuun aikana. Lue lisää.

25.8.2021 klo 6.42 Ihmiset innostuivat tyhjentämään nurkkiaan koronavuonna, hyväntekeväisyysjärjestöt hukkuivat lahjoituksiin

Porissa Suomen Punaisen Ristin Kontti joutui vuokraamaan lisätiloja selvitäkseen koronavuoden lahjoitusvyörystä. Lue lisää.

24.8. 2021 klo 6.46 Jämijärvellä kahdella lapsella koronatartunta

Tartunnat havaittiin koulussa ja päiväkodissa viikonloppuna. Niiden vuoksi noin 50 henkilöä on asetettu karanteeniin. Lue lisää.

23.8.2021 klo 7.44 Useita korona-altistumisia paljastui viikonloppuna sekä Porissa että Raumalla

Koronatartunnalle on altistunut jalkapallojunioreita huoltajineen sekä koululaisia ja opettajia viime viikon loppupuolella. Altistumisista tiedotettiin viikonloppuna. Lue lisää.

23.8.2021 klo 7.17 Satasairaala on lähellä hoitotakuun toteutumista koronaruuhkan jäljiltä

Hoitotakuun toteuttamisessa on ollut ongelmia koronaepidemian aikana. Satakunnan sairaanhoitopiirissä jonot kasvoivat viime syksynä huomattavan pitkiksi, mutta niitä on nyt onnistuttu lyhentämään.. Lue lisää.

20.8.2021 klo 7.15 Satakunta yhä koronan leviämisvaiheessa – tartunnoista 40 prosenttia Raumalla

Satakunnassa koronatapaukset keskittyvät yhä voimakkaasti Etelä-Satakuntaan. Miltei 80 prosenttia tartunnoista on ilmennyt Rauman, Eurajoen, Kokemäen, Euran, Huittisten ja Säkylän alueella. Pahin tilanne on Raumalla. Lue lisää.

18.8.2021 klo 17.20 Kankaanpään Pohjanlinnan koulu siirtyy etäopetukseen

Koulussa on todettu viime päivinä koronatartuntoja ja useita altistumisia. Opetus päätettiin siirtää etäopetukseen kahdeksi viikoksi. Lue lisää.

18.8.2021 klo 16.40 Koronarokotusten väliä pystyy lyhentämään nyt myös Porissa – perusturva toivoo, että näin tehtäisiin vain erityisestä tarpeesta

Porin Puuvillassa järjestetään rokotustapahtuma ensi viikon keskiviikkona. Siellä jaetaan koronarokotteen tehosteannoksia. Lue lisää.

18.8.2021 klo 8.54 Kankaanpäässä oppilaita kotiin varotoimena mahdollisen korona-altistumisen vuoksi – PoSan tartunnanjäljitys ruuhkautunut

Koronatartunta on todettu kahdella opiskelijalla, joista toinen opiskelee Sataedussa ja toinen lukiossa. Oppilaitosten muiden oppilaiden kontaktia sairastuneisiin selvitetään. Lue lisää.

17.8.2021 klo 12.11 Porin Kaarisillan yhtenäiskoulussa altistumisia koronalle toisella luokalla

2A-luokan oppilaat ovat altistuneet koronavirukselle viime viikon keskiviikkona ja torstaina. Lue lisää.

17.8.2021 klo 11.56 Koronatartunta siirsi Sataedun Rauman toimipisteen etäopiskeluun

Toimipaikassa opiskelee hieman yli 50 opiskelijaa. Lue lisää.

16.8.2021 klo 6.54 Koronatartuntoja Kankaanpäässä, Luvialla ja Raumalla – Feran koko superpesisjoukkue karanteeniin

Kankaanpäässä koronatartunnan saaneet oppilaat ovat altistaneet muita kahdessa luokassa Keskustan ja Pohjanlinnan kouluissa. Eurajoen Luvialla tartuntoja on havaittu muun muassa päiväkoti-ikäisillä lapsilla. Rauman Feran sunnuntain superpesisottelu jouduttiin perumaan korona-altistuksen vuoksi. Lue lisää.

13.8.2021 klo 16.23 Aluehallintovirasto kiristää rajoituksia osassa Satakuntaa

Uusia rajoituksia tulee Rauman, Euran, Eurajoen, Kokemäen, Säkylän ja Huittisten kuntien alueelle. Lue lisää.

13.8.2021 klo 9.38 Koronapassi saa kannatusta Rauman kauppakamarin jäsenkyselyssä

Suurin osa kyselyyn vastanneista kauppakamarin jäsenyrityksistä on sitä mieltä, että koronapassi olisi syytä ottaa käyttöön. Lue lisää.

13.8.2021 klo 5.57 Koko Satakunta on taas koronan leviämisaluetta

Pahin tilanne on Raumalla ja muualla Etelä-Satakunnassa. Suurin osa tartunnan saaneista on nyt alle 30 -vuotiaita. Lue lisää.

12.8.2021 klo 7.43 Porin teatterin syyskausi alkaa näillä näkymin maskipakolla: "Haluamme olla turvaamassa kaikkien terveyttä"

Teatterit ovat joutuneet rajoittamaan yleisömäärää koronaepidemian aikana. Saleihin otettava väkimäärä on jo nyt kannattavuuden rajoilla. Jotta näytökset saadaan toteutettua, pyritään ne järjestämään mahdollisimman terveysturvallisesti. Lue lisää.

12.8.2021 klo 14.11 Rauman Winnovassa korona-altistuminen

Altistumisen vuoksi 16 henkilöä on asetettu karanteeniin. Lue llisää.

9.8.2021 klo 8.49 Konfirmaatiotilaisuus jouduttiin perumaan ihan kalkkiviivoilla – leirillä saattoi altistua koronalle

Rauman seurakunnan Karvatin leirikeskuksen rippileirillä mukana ollut henkilö todettiin leirin jälkeen koronaviruksen kantajaksi. Kaikki leirillä olleet asetettiin karanteeniin ja heidät ohjattiin testeihin. Lue lisää.

9.8.2021 klo 7.40 Porissa on voinut altistua koronalle useassa paikassa viime viikolla

Altistumisia on voinut tapahtua viime keskiviikon ja perjantain välillä muun muassa Porin Puuvillassa, Tikkulan ABC:llä ja Mikkolan Prismassa. Lue lisää.

6.8.2021 klo 17.05 Porissa jälleen suuri joukko altistumisia koronavirukselle

Altistua on voinut muun muassa festivaaleilla, ravintoloissa, kaupassa ja asumisyksikössä. Lue lisää.

6.8.2021 klo 12.17 Raumalla altistumisia koronalle muun muassa kahvilassa, kesäteatterissa ja kuntosalilla

Koronapositiivinen henkilö on asioinut Café Salissa, Pyhärannan Santtion kesäteatterissa ja Kuntosumppu-liikuntakeskuksessa. Lue lisää.

6.8.2021 klo 12.10 Huittisten Brewerockissa on voinut altistua koronalle lauantaina

Huittisissa todettiin eilen kolme uutta koronatartuntaa. Lue lisää.

6.8.2021 klo 10.54 Porin Rock In The City -festivaali peruuntuu

Festivaali oli tarkoitus järjestää Porin Kirjurinluodossa 20.–21. elokuuta. Peruutus johtuu huonontuneesta koronatilanteesta. Lue lisää.

6.8.2021 klo 11.11 Koronatilanne paheni Raumalla juuri Pitsiturnauksen aattona – toteutuvatko kahden metrin turvavälit päivän aikana?

Rauman Lukko vakuuttaa varautuneensa hyvin kiristyneisiin koronarajoituksiin perjantaisessa jääkiekon Pitsiturnauksessa. Tapahtumaan on myyty kolmisen tuhatta lippua. Lue lisää.

6.8.2021 klo 9.32 Pesäpallon huipputapahtuma Itä-Länsi järjestetään viikonloppuna – nykyinen koronatilanne huolestuttaa Superpesis-joukkueissa

Ainakin Jyväskylän Kirittärien, Pattijoen Urheilijoiden ja Kempeleen Kirin jäsenet ovat sosiaalisessa mediassa pohtineet pesäpallotapahtuman järjestämisen mahdollisia seurauksia. Tapahtumapäällikön mukaan järjestäjillä on selvät suunnitelmat. Lue lisää.

6.8.2021 klo 6.52 Koronatartuntojen määrä kasvoi Satakunnassa kolminkertaiseksi viikon aikana

Rauma siirtyi leviämisvaiheeseen keskiviikkona. Muu maakunta on kiihtymisvaiheessa, mutta Eurajoki ja Säkylä ovat leviämisvaiheen rajalla. Potilaiden määrä terveyskeskusten vuodeosastoilla on lisääntynyt. Lue lisää.

6.8.2021 klo 6.24 Rauman koronatilanne pahentunut – tapahtumiin tarkat määritelmät turvaväleistä

Rauman sosiaali- ja terveysvaliokunta määritteli riittävän turvälin pituuden eilen pitämässään ylimääräisessä kokouksessa. Mikäli kahden metrin turväli ei toteudu, kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat tästä päivästä alkaen kiellettyjä. Lue lisää.

5.8.2021 klo 16.19 Rauma siirtyy koronaepidemian leviämisvaiheeseen

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kokoontuu illan aikana ylimääräiseen kokoukseen pohtimaan, mihin toimenpiteisiin kaupungissa ryhdytään. Lue lisää.

5.8.2021 klo 15.48 Sataedu järjestää opiskelijoilleen rokotuspäivän – aluksi ainakin Kankaanpäässä

Sataedun Kankaanpään toimipisteessä opiskelevat voivat saada koronarokotuksen kouluaikana. Vastaavaa mahdollisuutta selvitetään myös muiden kaupunkien toimipisteissä. Lue lisää.

5.8.2021 klo 15.49 Eurajoen markkinat siirtyvät ensi vuoteen huonontuneen koronatilanteen takia

Markkinat olisi järjestetty ensi viikon lauantaina.. Lue lisää.

5.8.2021 klo 15.13 Korona-aika on vain kiihdyttänyt käteisrahan käytön alamäkeä – mobiilimaksaminen voi olla seuraava trendi

Vaikka iso osa suomalaisista on vähentänyt viime aikoina käteisen käyttöä tai jopa luopunut siitä kokonaan, on käteinen edelleen ensisijainen maksuväline sadoille tuhansille suomalaisille. Lue lisää.

5.8.2021 klo 13.02 Porisperessä on voinut altistua koronalle lauantaina

Koronaan sairastunut henkilö on viettänyt aikaa Porin Kirjurinluodossa järjestettävässä tapahtumassa lauantaina. Lue lisää.

5.8.2021 klo 11.59 Korona levisi yksityisjuhlissa Eurajoella – altistuneita kahdessa päiväkodissa

Juhliin liittyviä tartuntoja on todettu tähän mennessä 8 ja altistuneita on vähintään 60. Lue lisää.

5.8.2021 klo 8.30 Seurat tuskailevat kororonarajoitusten kanssa – osa luopunut myös vapaalippujen käytöstä

Yle kysyi varsinaissuomalaisilta ja satakuntalaisilta urheiluseuroilta, miten koronavuosi on vaikuttanut toimintaan. Koronarajoitukset ovat kiristyneet ja lieventyneet kuluneen vuoden aikana useaan kertaan. Lue lisää.

4.8.2021 klo 11.15 Osa raumalaisista voi lyhentää koronarokotusten väliin jäävää aikaa

Aikaistettuja toisen annoksen rokotusaikoja on tarjolla tämän viikon torstaina ja perjantaina. Lue lisää.

3.8.2021 klo 15.46 Korona-altistumisia Rauman seurakunnan kesäkodilla viime perjantaina

Rauman terveyspalvelut toivoo, että miesten saunavuorolla olleet ottaisivat yhteyttä tartunnanjäljitykseen. Lue lisää.

2.8.2021 klo 12.12 Sata ensimmäistä saa Raumalla koronarokotuksen ilman ajanvarausta tänä lauantaina

Tilaisuus on tarkoitettu niille, joilla ei ole vielä yhtään koronarokotusta. Tavoitteena on madaltaa rokotuskynnystä. Lue lisää.

2.8.2021 klo 6.17 Koronaa Rauman terveyspalveluissa ja palveluasumisyksikkö Rannikkokodissa

Kaikki Rannikkokodin Nurmes-kodin asukkaat on asetettu 14 vuorokauden karanteeniin, eikä osastolla saa vierailla. Myös terveyskeskuksen osastolla T2 joudutaan rajoittamaan vierailua. Lue lisää.

30.7. klo 17.34 Kokoontumisrajoituksia tilaisuuksiin Satakuntaan kahdeksi viikoksi – syynä pahentunut koronatilanne

Rajoitukset koskevat yli 10 henkilön sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Tilaisuukisen osallistuiilla pitää olla riittävä etäisyys toisiinsa ja turvallisuus voidaan varmistaa. Lue lisää.

30.7. klo 13.09 Huittisissa uusia korona-altistumisia

Altistumiset ovat tapahtuneet Mommolan Shellillä viime maanantaina ja tiistaina. Lisäksi altistumisia on tapahtunut Huittisten S-Marketissa viime tiistaina. Lue lisää.

30.7. klo 7.10 Koronatilanne huonontunut nopeasti Satakunnassa – kuntia kannustetaan rokotusvälin lyhentämiseen ja pop up –rokotusten järjestämiseen

Koulujen syyslukukausi voidaan Satakunnassa aloittaa lähiopetuksessa huonontuneesta koronatilaneesta huolimatta, arvioi alueellinen tartuntatautien työryhmä. Lue lisää.

29.7. klo 17.08 Uusia korona-altistuksia Porissa ja Raumalla

Porissa korona-altistumisia on paljastunut liikunta- ja nuorisoyksikkö Ohjaamossa ja Raumalla useissa ravintoloissa. Lue lisää.

29.7. klo 13.31 Ravintolarajoitukset kiristyvät jälleen – pilkku tulee puoleltaöin kuudella uudella alueella

Kiihtymisvaiheen alueilla anniskelu loppuu puoleltaöin ja ovet suljetaan aamuyhdeltä. Tiukemmat ravintolarajoitukset ovat lauantaista lähtien voimassa 11 sairaanhoitopiirin alueella. Lue lisää.

28.7. klo 16.05 Rauman koronatilanne heikentynyt – alkuviikon aikana yli 20 uutta tartuntaa

Koronatartunnat ovat terveysviranomaisten mukaan peräisin enimmäkseen Rauman ilta- ja yöelämästä. Viime viikonloppuna tapahtui useissa ravintoloissa korona-altistumisia. Lue lisää.

28.7. klo 8.47 Porin Kirjurinluodossa jytätään koronavälivuoden jälkeen – osassa katsomoaluetta maskipakko

Tänään järjestettävässä Kirvatsin Jytä -tapahtumassa on yksi katsomon osa, johon ei saa mennä ilman maskia. Muutenkin nostalgiamusiikkitapahtumassa luvataan kiinnittää erityistä huomiota koronaturvallisuuteen. Lue lisää.

27.7. klo 16.43 Raumalla lisää mahdollisia korona-altistuksia pitsiviikon päätösviikonloppuna

Koronatartunnan saaneita on ollut perjantaina ja lauantaina useissa raumalaisissa ravintoloissa. Lue lisää.

26.7. klo 13.30 Koronan yllättävä vaikutus: pula jalkapalloerotuomareista pahenee

Koulutuksiin ei hakeudu kiinnostuneita entiseen malliin, ja toisaalta osa kokeneista erotuomareista on lopettanut. Lue lisää.

26.7. klo 13.09 Raumalla mahdollisia korona-altistumisia viikonloppuna ravintoloissa ja kahvilassa

Tartuntaa on voinut levittää yksi raumalainen henkilö ja toinen ulkopaikkakuntalainen henkilö. Lue lisää.

24. 11. klo 8.11 Koronalle tietämättään altistuneet on yhä tärkeää saada selville – tartuntatautilääkäri: "Kaikki sairastuneet eivät halua kaikkia menojaan selvittää"

Julkinen informaatio koronaan sairastuneiden liikkeistä auttaa katkaisemaan tartuntaketjuja. Kaikki eivät välttämättä halua kertoa liikkeistään, vaikka laki näin edellyttää. Joissain tilanteissa yhteistyöhaluton henkilö voikin syyllistyä terveydensuojelurikkomukseen. Lue lisää.

23.7. klo 14.09 Rauman kaupunki suosittaa edelleen kasvomaskin käyttöä ja pitämään kesän yksityistilaisuudet ulkona

Koronatartuntojen ehkäisemiseksi kasvomaskia suositellaan käytettäväksi muun muassa yleisötapahtumissa ja ylipäätään paikoissa, joissa on paljon ihmisiä. Lue lisää.

23.7. klo 12.56 Mahdollisia altistuksia yökerhossa Raumalla

Koronainfektioon sairastunut henkilö oli käynyt Raumalla yökerho Ravintola Kalliossa 16.7. Lue lisää.

22.7. klo 19.49 Satakunta palasi kiihtymisvaiheeseen

Tauti ja sen deltavariantti leviää erityisesti nuorten aikuisten parissa. Lue lisää.

22.7. klo 15.19 Kolmessa ravintolassa altistuksia Porissa

Altistuksia sattui viikonvaihteessa Amarillossa, Heidi's Bier Barissa ja Punaisessa Kukossa. Lue lisää.

21.7. klo 11.49 Huittisten kirkossa konfirmaation yhteydessä korona-altistumisia

Viime sunnuntaina pidetyssä tilaisuudessa oli mukana virustartuntaa kantanut henkilö. Covid-positiivisen henkilön lähikontaktit on jäljitetty ja heidät on asetettu karanteeniin. Lue lisää.

21.7. klo 6.51 Porin prikaatin varusmiehillä todettu uusia koronatartuntoja

Tällä hetkellä seitsemällätoista Porin prikaatin varusmiehillä on koronatartunta. Prikaati pitää terveet varusmiehet erillään oireilevista. Lue lisää.

20.7. klo 15.50 Harjavallassa kymmeniä nuoria joukkoaltistui koronavirukselle yksityistilaisuudessa

Altistuneeet ohjataan koronatestiin ja heidät asetetaan kahden viikon karanteeniin. Lue lisää.

19.7. klo 17.22 Noormarkun lyhytaikaisosastolla mahdollisia korona-altistumisia

Koronavirusta sairastanut työntekijä on ollut töissä tartuttavuusaikana. Altistumiset ovat tapahtuneet lähinnä kahvi- ja ruokatauoilla. Osastolle ei oteta toistaiseksi uusia potilaita. Lue lisää.

19.7. klo 12.55 Euran Sieravuoren alueella altistumisia

Kaikkien altistuneiden nimet eivät ole tiedossa. Lue lisää.

19.7. klo 8.46 Porin prikaatissa uusia koronatartuntoja

Tartunnat liittyvät varusmiehillä aiemmin todettuihin tapauksiin. Lue lisää.

15.7. klo 20.12 Satakunnassa keski-ikäiset yhä suurin tartuntaryhmä

Satakunnassa on todettu epidemian aikana yhdeksän koronakuolemaa. Lue lisää.

14.7. klo 13.25 Rauman Kotipizzassa saattoi altistua koronalle

Altistukset ovat sattuneet edellisenä viikonloppuna. Lue lisää.

11.7. klo 20.43 Porilaisessa pubissa korona-altistuksia viime tiistaina

Porin perusturva kehottaa One for the road -ravintolassa tiistaina klo 15.30–16.30 käyneitä tarkkailemaan oireitaan. Lue lisää.

8.7. klo 17.12 Satakunnan koronavirustilanne kääntymässä parempaan – uusia tartuntoja silti runsaasti

Satakunta on edelleen koronavirusepidemian perustasolla. Vaikka ilmaantuvuusluku on ollut kasvussa, on tilanne melko hyvin hallinnassa. Suurin osa tapauksista on ollut jatkotartuntoja ja tartunnan saaneet ovat olleet jo valmiiksi karanteenissa. Lue lisää.

7.7. klo 16.36 Korona supisti Pitkis-Sportin pikkuleiriksi

Paikalla Kokemäen Pitkäjärvellä oli tänä vuonna vain 40 nuorta kaksipäiväisellä leirillä, jossa siirrettiin perinteitä eteenpäin. Lue lisää.

7.7. klo 15.49 Porissa mahdollisia altistumisia koronavirukselle ravintola Amarillossa

Porin Amarillossa on vieraillut koronaan sairastunut ulkopaikkakuntalainen henkilö sunnuntaina 4.7. Lue lisää.

7.7. klo 12.02 Raumalla jälleen mahdollisia altistumisia koronavirukselle ravintolassa – tällä kertaa Osteria da Flippossa

Koronatartunnan saanut ulkopaikkakuntalainen henkilö on asioinut lauantaina 3.7. raumalaisessa Osteria da Flippo -ravintolassa. Lue lisää.

6.7. klo 16.03 Koronalle on voinut altistua hotellissa ja ravintolassa Raumalla

Kaksi ulkopaikkakuntalaista on vieraillut Scandic-hotellissa ja Wanhan Rauman Kellarissa, ja heiltä on voinut saada koronatartunnan. Lue lisää.

2.7. klo 10.39 Virhe lasten ja nuorten koronarokotusviesteissä Porin perusturvan alueella: Moni viestin saaneista ei ole oikeasti rokotusvuorossa

Porin perusturva lähetti eilen ennakkoilmoituksen koronarokotusaikojen varaamisesta 11-15-vuotiaille. Todellisuudessa vain ikäryhmän riskiryhmäläiset ovat rokotusvuorossa. Lue lisää.

1.7. klo 16.04 Satakunta lähestyy taas koronaepidemian kiihtymisvaihetta

Tartuntaluvut ovat moninkertaistuneet viikon aikana. Lue lisää.

30.6. klo 10.03 Koronarokotukset etenevät ripeästi Satakunnassa, kaikissa kunnissa rokotetaan jo yli 16-vuotiaita

Satakunnan väestöstä viidennes on saanut jo koronarokotuksen toisen annoksen. Lue lisää.

28.6. klo 10.07 Satakunnassa juhannusviikolla noin 30 uutta koronatartuntaa – altistuksia ainakin 150

Suuressa osassa tartunnan lähde on Satakunnan ulkopuolelta. Suuri altistuneiden määrä kuormittaa jäljitystyötä erityisesti Porin perusturvassa. Lue lisää.

27.6. klo 19.32 Korona-altistuksia on nyt runsaasti, maskeja kannattaa käyttää myös töissä

Satakunnassa on ollut juhannusviikolla ainakin 130 korona-altistusta. Lue lisää.

26.6. Koronatartuntojen määrä kasvanut matkailuun liittyen huolestuttavasti

Satasairaala kertoo laivaristeilyyn ja Venäjän-matkailuun liittyneistä tartunnoista sekä altistuksista porilaisessa päiväkodissa. Lue lisää.

24.6. Iso osa tartunnoista tulee tällä hetkellä maakunnan rajojen ulkopuolelta

Satasairaala korostaa, että maskia pitää yhä käyttää, jos lähikontakteja ei voi välttää. Lue lisää.

17.6. Satakunnan koronatartuntojen määrä selkeässä laskussa – epidemiatilanne on rauhallinen

Satakunnassa on todettu kahden viikon seurantajakson aikana vain 13 koronatartuntaa. Lue lisää.

16.6. Rokotekattavuus Satakunnassa yli 50 prosenttia, tahti hidastunut keväästä – THL:n rokotetilastot eivät päivity tiedonsiirto-ongelman takia

Rokotusvauhti on hieman hidastunut keväästä. Satakunnan kunnista arvioidaan, että nuoremmat ikäluokat eivät ehkä pidä koronavirusta kovin vaarallisena. Lue lisää.

10.6. Satasairaala toivoo, ettei EM-kisoihin matkusteta

Venäjältä Pietarista voisi tulla Satakuntaan intialaista eli delta-koronamuunnosta. Lue lisää.

8.6. klo 9.54 Satakunta palasi kokonaan koronan perustasolle

Viimeisimmät kiihtymisvaiheen kunnat olivat Eura ja Rauma. Lue lisää.

7.6. klo 16.42 Raumalla Karin koulussa koronatartunta

Henkilökuntaa joutuu karanteeniin, oppilaita koronatestiin. Lue lisää.

4.6. klo 13.48 Porin Ahlaisten juhannuspeli peruttu – järjestäjät eivät halua ulkoistaa koronan tartuntariskiä yleisölle

Peinteinen kahden kylän välinen jalkapallo-ottelu jää tältä kesältä väliin viime vuoden tapaan koronaepidemian takia. Lue lisää.

4.6. klo 6.49 Kymmenkunta rokotettua sairastunut koronaan Satakunnassa – selvinneet lievillä oireilla

Infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä, muistuttaa, että koronarokote on erittäin tehokas, mutta yksi rokote ei vielä anna kattavaa suojaa. Lue lisää.

3.6. klo 5.19 Tekstari koronarokotteen ajanvarauksesta toimii Porin perusturvassa – vain muutama viesti hutiosoitteeseen

Koronarokotuksen ajanvarauksesta kertova tekstiviesti-ilmoitus on osoittautunut varsin toimivaksi ainakin Porin perusturvan alueella. Tekstari kertoo, että ajanvaraus vapaaehtoiseen rokotukseen on mahdollista. Lue lisää.

2.6. klo 15.38 Keski-Satakunta maan eturivissä – koronarokotteen ajanvaraus avattu kaikille 16 vuotta täyttäneille

Alueella on edetty koronarokotuksissa niin hyvään tahtiin, että rokotetta voidaan alkaa antaa nyt myös nuorille ikäluokille. Lue lisää.

1.6. klo 21.14 Satakunnan koronatilanne helpottunut

Koko maakunta voi olla ensi viikolla perustasolla, jos tilanne paranee samaan tahtiin Eurassa ja Raumalla. Lue lisää.

1.6. klo 17.44 Kansliapäällikkö Varhila ei suosita ulkomaanmatkoja

Ainakin omasta vakuutusturvasta kannattaa Kirsi Varhilan mukaan ottaa tarkasti etukäteen selvää. Lue lisää.

1.6. klo 16.56 Kokoontumisrajoitukset lievenevät Satakunnassa

Aluehallintovirasto teki päätöksen, koska Satakunta on koronan perustasolla. Lue lisää.

27.5. klo 19.04 Satakunnassa on todettu ensimmäinen intialainen virusmuunnos

Puolet uusista koronatartunnoista johtaa Lukon kultajuhlintaan. Lue lisää.

25.5. klo 16.03 Rauma säilyttämässä muuta maakuntaa tiukemmat rajoitukset

Yli 20 ihmisen yleisötilaisuuksia ei olla sallimassa. Lue lisää.

25.5. klo 13.26 Rauman koronatilanne on huolestuttava

Lukon mestaruusjuhlista alkunsa saaneet tartunnat ovat aiheuttaneet jo jatkotartuntoja. Lue lisää.

25.5. klo 12.22 Avi lieventää Satakunnan kokoontumisrajoituksia

Keskiviikosta alkaen voi kokoontua 50 ihmistä. Lue lisää.

23.5. klo 20.18 Koko Raumanmeren peruskoulu etäopetukseen

Koulussa on todettu kaksi tartuntaa ja yli 180 altistusta. Lue lisää.

22.5. klo 21.04 Kokemäellä merkittävä määrä korona-altistuksia koulussa

Kaupungissa on todettu viisi uutta koronatartuntaa. Lue lisää.

21.5. klo 20.15 Rauma taas kiihtymisvaiheessa, leviämisvaihe uhkaa

Rauman koronatartunnoista merkittävä osa on peräisin kiekkokultajuhlinnasta. Lue lisää.

21.5. klo 6.51 Toisellakin Lukon liigaringin pelaajalla korona – Lukon koulukierroksella mahdollisia altistumisia: "Jos olit kanssani yhteiskuvissa, olet voinut altistua"

Raumalla todettiin eilen useampia joukkoaltistumisia koronalle. Terveysviranomaisten mukaan Lukon viime viikon mestaruusjuhlinnalla saattaa olla osuutta ainakin osassa tartunnoista.

20.5. klo 13.01 Lukon mestaruusjuhlilla sittenkin yhteys koronatartuntoihin? Yksi pelaajista sairastui, Raumalla myös muita joukkoaltistumisia

Raumalla on todettu ainakin kaksi uutta joukkoaltistumista koronavirukselle. Tartuntatautilääkärin mukaan Lukon mestaruusjuhlilla vaikuttaa olevan osuutta tartuntoihin. Lue lisää.

19.5. klo 11.49 Eurassa rikottu karanteenimääräyksiä – tartuntatautilääkäri: "Luultavasti tänään otamme yhteyttä virkavaltaan"

Koronatartunnat ovat levinneet erityisesti nuorten parissa. Kouluja on siirretty etäopetukseen.

17.5. klo 20.32 Euran yhteiskoulu etäopetukseen

Koulun oppilaita ja opettajia on määrätty karanteeniin. Lue lisää.

17.5. klo 8.18 Euran koronatilanne vaikeutuu entisestään: Ahmasojan koulu siirtyy etäopetukseen

Ahmasojan koulun henkilökunnan jäsenellä on todettu koronatartunta.

14.5. klo 17.51 Euran koronatilanne on vaikeutunut – nuorten tartuntarypästä ja äitienpäivän kokoontumisten seurauksia selvitellään vielä

Eurassa on todettu viime päivinä useita tartuntoja ja tänään on otettu runsaati näytteitä. Lue lisää.

14.5. klo 16.59 Keski-Satakunnassa koronarokotteita jaetaan jo 30 vuotta täyttäneille

Tavoitteena on rokottaa kaikki halukkaat yli 16-vuotiaat juhannukseen mennessä. Tahti on huima muuhun maakuntaan verrattuna. Lue lisää.

14.5. klo 13.37 Porin Kuninkaanhaan koulussa altistumisia koronavirukselle

Altistuneita on 23. He ovat lähteneet kotiin odottamaan tartuntatautiviranomaisten yhteydenottoa. Lue lisää.

14.5. klo 5.57 Euran lukiossa kaksi koronatartuntaa

Karanteeniin on asetettu seitsemän oppilasta. Koronatartuntojen määrä Eurassa on ollut nousussa.

12.5. klo 20.03 Laiterikko viivästyttää koronatestien tuloksien saamista

Osa Porissa normaalisti testattavista koronanäytteistä joudutaan lähettämään Turkuun laiterikon takia. Lue lisää.

12.5. klo 19.01 Analyysi: Lukon mestaruusjuhlinta aiheutti riskin koronan leviämisestä

Toimittaja Antti Laakso arvioi, että järki katosi, kun osa faneista juhli Rauman Lukon kiekkomestaruutta. Lue analyysi tästä.

12.5. klo 16.51 Suositus: Ylioppilasjuhliin ei kerrallaan yli 20 ihmistä Satakunnassa – kotimaassa voi taas matkailla

Satakunta on edelleen koronaepidemian perustasolla. Neljä paikkakuntaa kuitenkin erottuvat muusta maakunnasta. Eurajoki ja Nakkila ovat koronan leviämisvaiheessa, Eura ja Kokemäki kiihtymisvaiheessa. Lue lisää.

11.5. klo 15.52 Satakunnan koronarajoituksiin kevennys – sisätiloissa saa olla koolla kuuden sijaan 20 ihmistä

Yleisötilaisuuksia voi järjestää huomisesta keskiviikosta lähtien sisätiloissa enintään 20 osallistujalle edellyttäen, että lähikontakteja vältetään. Tämä määräys on voimassa kahden viikon ajan. Lue lisää.

10.5. klo 5.56 Euran terveyskeskussairaalassa 29 potilasta altistunut koronalle

Lisäksi 12 Euran terveyskeskussairaalan työntekijää ja neljä ulkopuolista on altistunut koronavirukselle.

6.5. klo 15.20 Kokoontumisrajoitukset saattavat lieventyä, mutta Rauman Lukon yleisötoive ei toteudu

Maanantaista alkaen Satakunnassa voi kokoontua 20 ihmistä yleisötilaisuuksiin, jos aluehallintovirasto hyväksyy alueellisen tartuntatautien torjuntaryhmän ehdotuksen. Lue lisää.

6.5. klo 18.09 Lukon toive 600 katsojasta elää

Satasairaalan mukaan perjantaina järjestetään kokous, jossa pohditaan yleisörajoitusten muuttamista. Lue lisää.

6.5. klo 15.48 Eura, Eurajoki ja Nakkila leviämisvaiheessa

Kokemäki on palannut muun maakunnan rinnalle koronaepidemian perustasolle. Lue lisää.

5.5. klo 16.35 Lukko toivoo rajoitusten muuttuvan, jotta kiekkofinaaleihin saadaan yleisöä

Päätöksiä voisi tulla torstaina. Lue lisää.

5.5. klo 10.00 Pori Jazz perutaan toistamiseen

Toimitusjohtaja Miika Ranne jättää tehtävänsä. Lue lisää.

4.5. klo 17.25 Keski-Satakunnassa rokotetaan jo kaikkia 45-vuotiaita

Lisää aiheesta tästä

30.4. klo 5.36 Eurajoen yhteiskoululla ja lasten jalkapalloharrastuksessa 15 henkilöä altistui koronalle

Laajemmalta alistumiselta vältyttiin, sillä koulussa on käytetty kasvomaskeja ja noudatettu turvaetäisyyksiä.

29.4. Satakunta palasi pääosin koronaepidemian perustasolle

Eurassa ja Kokemäellä jatkuu leviämisvaihe. Lue lisää.

29.4. klo 7.20 Porin lyseossa korona-altistuminen – 19 oppilasta karanteenissa

Altistuneet ovat 7A -luokan oppilaita. Altistuminen tapahtui ruokailussa.

29.4. klo 6.08 Vappuna torit ovat auki, mutta korona estää yhä markkinat – alalta on kadonnut vuoden aikana noin 5 000 työpaikkaa

Perinteisiä vappumarkkinoita ei pystytä koronarajoitusten vuoksi järjestämään tänäkään vuonna. Tämä kuten koko vuoden peruutetut tapahtumat ovat aiheuttaneet ison loven markkinayrittäjien kassavirtaan. Lue lisää.

28.4. klo 7.09 Porin prikaatissa uusia koronatartuntoja – karanteenissa nyt 130 henkeä

Porin prikaatin mukaan koronatilanne on uusista tartunnoista huolimatta vakaa. Lue lisää.

22.4. klo 18.55 Työterveyshuolto mukaan rokotuksiin Satakunnassa jo toukokuussa?

Neuvotteluja käydään parhaillaan. Lue lisää.

22.4. klo 18.21 Satakunta lähestyy koronaepidemian perustasoa

Eurassa ja Kokemäellä on vielä koronaepidemian leviämisvaihe, muualla kiihtymisvaihe. Lue lisää.

22.4. klo 15.31 Ravintoloiden anniskelurajoituksiin pieniä helpotuksia Satakunnassa

Anniskeluaika päättyy huomisesta alkaen ja ravintolasta riippuen kello 18 tai 19. Lue lisää.

22.4. klo 10.59 Länsi-Porin koulussa kahdeksan oppilasta altistunut koronalle

Altistumiset ovat tapahtuneet alkuviikon aikana. Lue lisää.

15.4. klo 10.10 Porin prikaatissa uusia koronatartuntoja

Tartunnat liittyvät aiempaan tartuntaketjuun. Lue lisää.

15.4. klo 18.28 Kokemäki leviämisvaiheeseen, Rauma kiihtymisvaiheeseen

Alle 18-vuotiaiden harrastustoimitaa avataan vähitellen maanantaista alkaen. Lue lisää.

15.4. klo 18.06 Porissa koronarokotteesta kieltäytyjä joutuu jonon hännille

Yle selvitti koronarokotuksista kieltäytymisiä eri puolilla Suomea. Lue lisää.

14.4. klo 17.01 Porin perusturva pyytää ihmisiä tarkistamaan yhteystietonsa rokotuskutsuja varten

Ajan pystyy varaamaan myös puhelimessa, jos viestiä ei tule. Lue lisää.

13.4. klo 15.58 Kokemäellä järjestetään koronan joukkorokotustapahtuma

Liikuntahallissa rokotetaan päivän aikana lähes 600 henkilöä. Lue lisää.

13.4. klo 15.02 Porin perusturva muuttaa koronarokotusten ajanvarausta – tieto rokotusvuorosta saapuu tekstiviestillä

Aikoja ei tarvitse enää jonottaa puhelimessa. Lue lisää.

13.4. klo 11.49 Satasairaalan päivystyksen odotusaulassa on voinut altistua koronalle

Koronaan sairastunut henkilö on oleskellut odotusaulassa maanantaina puoli viidesta alkaen iltapäivällä. Lue lisää.

8.4. klo 21.53 Joukkoaltistuminen koronalle päiväkodissa Huittisissa

Altistuneita on 29. Lue lisää.

8.4. klo 20.21 Rauma ja Eurajoki leviämisvaiheeseen, virusmuunnokset leviävät

Satasairaala korostaa, että koronarajoituksia on edelleen noudatettava. Lue lisää.

7.4. klo 11.44 Korona kurittaa myös kesäteattereita – Vihreän Teatterin tulevaisuus vaarassa juhlavuonna

Kesäteatterit ovat jäämässä kesätapahtumille tarkoitetun tukitakuun ulkopuolelle. Asiasta kerätään lausuntoja työ- ja elinkeinoministeriölle. Lue lisää.

6.4. klo 16.29 Porin perusturvan alueella aletaan rokottaa kaikkia riskiryhmäläisiä

Rokotteita on hyvin tarjolla, joten rokotukset voivat laajentua 60–65-vuotiaisiin ja jopa nuorempiin jo huhtikuussa. Lue lisää.

6.4. klo 8.16 Eurajoella palataan lähiopetukseen

Osa Eurajoen kouluista siirtyi ennen pääsiäistä etäopetukseen varotoimena korona-altistuksen vuoksi. Lue lisää.

5.4. klo 18.17 Raumalla lukion ja Winnovan paluu lähiopetukseen lykkääntyy joukkoaltistuksen takia

Nuoret ovat altistuneet joukolla koronan brittimuunnokselle. Lue lisää.

1.4. klo 20.24 Virusmuunnosten määrä kasvaa Satakunnassa

Epidemia on pysynyt viikon aikana entisellä tasollaan. Lue lisää.

1.4. klo 7.18 Rokotusten kohderyhmä laajenee isossa osassa Satakuntaa

Keski-Satakunnassa aikoja on jäänyt varaamatta ja aikoja annetaan pääsiäisen jälkeen osalle riskiryhmään kaksi kuuluvista.

31.3. klo 13.21 Koronasta kärsinyt Rauman telakka: Aurora Botnian valmistuminen viivästyy

Aluksen piti valmistua toukokuussa, uusi valmistumisaika on kesäkuun puolivälissä. Lue lisää.

30.3. klo 22.01 Eurajoki siirtää viisi koulua kiireellä etäopetukseen

Opetus alkaa etänä jo keskiviikkona. Katso tästä lisää mm. siitä, mitä kouluja uutinen koskee.

29.3. klo 6.58 Eurajoen Lätkän U12 -joukkueessa joukkoaltistuminen koronavirukselle

Altistuneita on yhteensä 21, heistä lapsia on 19.

27.3. klo 15.31 Korona-altistumisia Porin urheilutalolla keskiviikkona

17 henkilöä on altistunut koronavirukselle Porin urheilutalolla keskiviikkona kello 16.30–17.30. Altistuminen on tapahtunut Porin Tarmon 4–5-vuotiaiden telinevoimisteluryhmässä. Altistuneet asetetaan karanteeniin.

25.3. klo 20.06 Satakunta on eteläosiaan lukuunottamatta palannut kiihtymisvaiheeseen

Koronatilanne on viime viikkoina parantunut merkittävästi. Lue lisää.

25.3. klo 11.25 Porin perusturva: Astra Zenecalla rokotettujen riskiryhmäläisten tehosterokotusajat toistaiseksi voimassa

Ensimmäiset tehosterokotukset ajoittuvat toukokuun puoliväliin ja sitä ennen uskotaan rokotteesta saatavan uutta tutkimustietoa. Lue lisää.

25.3.2021 klo 6.36 Eurassa kolme joukkoaltistumista koronalle

Altistumisia on tapahtunut palvelukodissa, koulussa ja päiväkodissa. Altistuneet on tavoitettu.

24.3. klo 15.44 Säkylässä korona-altistus päiväkodissa

20 ihmistä on määrätty karanteeniin. Lue lisää.

24.3. klo 13.39 Kesän Pitkis-Sport perutaan

Järjestäjät suunnittelevat lapsille ja nuorille vaihtoehtoista ohjelmaa kesälomalle. Lue lisää.

24.3. klo 6.52 Porin perusturva: Korona-aika alkanut näkyä potilaiden huonompana kuntona

Sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto kertoo, että ilmiö on vahvistunut viime vuoden loppupuolelta alkaen.

23.3. klo 17.03 Festivaalijärjestäjät kaipaavat konkretiaa tapahtuma-alan exit-suunnitelmaan – Pori Jazz: "Se jätti paljon kysymysmerkkejä"

Kuuntele tästä, mitä mieltä Pori Jazzin ja Porisperen johtajat ovat tapahtumien järjestelyihin annetuista suuntaviivoista.

23.3. klo 9.04 Yli kuuden hengen kokoontumisrajoitukset jatkuvat Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa kuukaudella

Rajoitukset pidetään ennallaan heikentyneen koronatilanteen vuoksi.

22.3. klo 18.10 Rauman kaupunki ei lomauta koronan takia

Yt-neuvotteluista ilman lomautuksia päätettiin äänestyksellä. Lue lisää.

22.3. klo 15.14 Porin prikaatissa jo 32 koronatartuntaa – lähes 300 varusmiestä karanteenissa

Säkylässä koronatartuntoja on todettu 23 ja Niinisalossa yhdeksän. Lue lisää.

20.3. klo 15.33 Raumalla ei peruttavia Astra Zeneca -rokotuksia

Kaikki tähän mennessä saadut Astra Zeneca -rokoteannokset on Raumalla jo jaettu. Lue lisää.

19.3. klo 17.36 Porin perusturva: 600 asiakkaalle lähtee peruutusilmoitus koronarokotuksen ajanvarauksesta

Astra Zeneca -rokotteen jakelu on päätetty keskeyttää Suomessa viikon ajaksi välittömästi. Lue lisää.

18.3. klo 19.53 Satakunnan koronatilanne on parantunut parissa viikossa

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kertoo, että Satakunta on vielä leviämisvaiheessa mutta kiihtymisvaihe lähestyy. Lue lisää.

18.3. klo 16.33 Rauman kaupunki harkitsee lomautuksia poikkeustilan takia

Osalla työntekijöistä työt ovat vähentyneet koronan takia todetun poikkeustilan aikana. Lue lisää.

18.3. klo 15.53 Koronarokotteita tarjolla Porin perusturvan alueella nyt 70 vuotta täyttäneille

Ajanvaraus on auki vuonna 1951 syntyneille ja sitä vanhemmille. Ajan voi varata myös samassa taloudessa asuville nuoremmille omaishoitajille. Lue lisää.

18.3. klo 12.17 Lounais-Suomen seudulliseen joukkoliikenteeseen tulee maskipakko maanantaista lähtien

Varsinais-Suomen ely-keskuksen linjauksen mukaan maskipakko astuu voimaan linjoilla, jotka liikennöivät Turun ja Porin kaupunkiseutujen sekä Salon ja Rauman ulkopuolisella alueella. Lue lisää.

18.3. klo 11.09 Porin Kaarisillan koulussa altistumisia koronavirukselle: Lähes 120 karanteeniin

Altistumiset ovat tapahtuneet 1. ja 2. luokilla. Lue lsää.

16.3. klo 11.41 Porin prikaatissa ei uusia koronatartuntoja – karanteenissa lähes 200

Säkylässä on tähän mennessä todettu kymmenen ja Niinisalossa viisi tartuntaa. Lue lisää.

13.3. klo 16.48 Ässien taustayhtiö ennakoi tappiota koronavuonna

HC Ässät Pori Oy:n tilikausi päättyy huhtikuun lopussa. Lue lisää.

13.3. klo 9.26 Eurassa joukkoaltistuminen palvelukodissa

Palvelukodin työntekijällä on todettu koronatartunta, asukkaat on laitettu karanteeniin. Lue lisää.

12.3. klo 16.57 Armeijassa hyvä kaverihenki auttaa jaksamaan korona-aikaa – Osku Eeronheimo: "Toinen varusmies on kaikista tärkein tuki ja turva"

Porin prikaatissa on säästytty verraten vähillä koronatartunnoilla. Vastuullinen toiminta on katkaissut ketjut alkuunsa. Lue lisää.

12.3. klo 14.33 Nanun koulussa Raumalla koronatartuntoja

Altistuneita on 29, tartunnan saaneita kaksi. Lue lisää.

12.3. klo 7.26 Uusia koronatartuntoja Eurassa

Eurassa varmistui torstaina kaksi uutta koronatartuntaa. Lue lisää.

11.3. klo 19.09 Satakunnan koronailmaantuvuus laskussa

Sairaalahoidossa on ollut odotettua vähemmän potilaita. Lue lisää.

11.3. klo 17.32 Satakunnan Liikenteen pikavuoroille maskipakko

Myös Onnibus ja VR vaativat nyt matkustajilta maskin käyttöä. Lue lisää.

11.3. klo 15.27 Raumalla korona-altistuksia vuoropäiväkodissa

Papinpellon vuoropäiväkodin työntekijällä on todettu koronavirustartunta, altistuneita on 17 lasta ja 6 työntekijää. Lue lisää.

11.3. klo 7.12 Satakunnan Liikenteen matkustajamäärät romahtaneet – liikennepäällikkö pitää maskipakkoa pohdinnan arvoisena

Satakunnan Liikenteellä on parhaillaan käynnissä yt-neuvottelut lomautuksista. Vuoromäärä vähenee pääsiäisen jälkeen.

10.3. klo 18.07 Koronan takia suljettu Rauman telakka taas täysillä

Uusia tartuntoja on löytynyt enää vähän. Lue lisää.

10.3. 17.26 Harjavallan akkutehtaan työmaalla mahdollisesti altistumisia koronalle: 32 työntekijää testataan

Kahdella työntekijällä on todettu koronatartunta. Lue lisää.

10.3. klo 16.22 Rauma keskeyttää alle 70-vuotiaiden koronarokotukset – sama päätös luvassa pian muissa kunnissa

Päätös perustuu THL:n uuteen suositukseen. Lue lisää.

10.3. klo 05.50 Koronan karanteenimääräyksiä rikotaan yhä useammin – poliisi törmää rikkojiin sattumalta: "Välinpitämätöntä käyttäytymistä"

Karanteenimääräysten rikkojia ei ole poliisin tiedossa paljon, mutta todellista määrää ei tiedä kukaan. Lue lisää.

8.3. klo 7.07 Olkiluodossa työskenteleviä sairastunut koronaan – tartunnat todennäköisesti peräisin vapaa-ajalta

Koronatartunta on todettu kahdeksalla raumalaisella työntekijällä.

6.3. klo 16.34 Porin Kyläsaaren koulussa lisää altistumisia koronavirukselle viime tiistaina

Noin 20 oppilasta asetetaan karanteeniin 14 vuorokauden ajaksi altistumisesta alkaen. Lue lisää.

5.3. klo 19.22 Rauman telakan työntekijöitä lähtenyt kotimaihinsa koronakaranteenin sijaan

Telakalle on palannut noin 500 työntekijää negatiivisen testituloksen jälkeen. Lue lisää.

5.3. klo 16.52 Porin opettajayhdistyksen pj. vastustaa karanteeniin määrättyjen abien kirjoitusmahdollisuutta, jota on toivottu

Puheenjohtaja Elina Sirén pitää kirjoitusten järjestämistä koronakaranteenissa oleville turvallisuusriskinä. Lue lisää.

5.3. klo 10.26 Porin Tuorsniemen koulussa altistumisia koronavirukselle

Koulun oppilaita ja opettajia on altistunut tartunnalle maanantaina. Lue lisää.

5.3. klo 7.46 Määräys etäopetuksen aikaistamisesta Satakunnassa tuli puskista: "Ei koulua voi yhden yön aikana laittaa kiinni."

Ulvilan sivistysjohtaja Kimmo Vepsä perää koronaviestintään yhden luukun mallia. Lue lisää.

4.3. klo 21.39 Satakunnassa seitsemän koronapotilasta osastohoidossa

Kaksi on hoidossa Satasairaalassa, viisi terveyskeskusten vuodeosastoilla. Lue lisää Satakunnan tartuntatilanteesta.

4.3. klo 20.09 Kaikki Satakunnan yläkoulut etäopetukseen jo perjantaina

Aluehallintoviraston määräys koskee useita kuntia, joissa piti siirtyä etäopetukseen vasta maanantaina. Lue lisää.

4.3. klo 20.02 Koululaisten tet-harjoitteluja siirretty koronan takia

Myös harjoittelupaikkojen löytäminen on ollut tavallista hankalampaa. Lue lisää.

4.3. klo 17.42 Rauman telakalla jälleen 12 uutta koronatapausta – tartuntoja on todettu nyt päivittäin

Telakalla on otettu näytteitä karanteenista vapautuvilta. Lue lisää.

4.3. klo 16.27 Kankaanpään kuntoutuskeskuksessa korona-altistus

Kuntoutuskeskuksessa liikkui viime viikon torstaina ja perjantaina koronavirukseen sairastunut lapsi. Lue lisää.

4.3. klo 14.13 Porin Leo's leikkimaassa altistumisia koronalle

Altistumiset ovat tapahtuneet viime viikon tiistaina. Lue lisää.

4.3. klo 12.12 Polarthermin Luvian toimipisteessä kolme koronatartuntaa: koko henkilöstö testataan

Testauksella halutaan selvittää, onko työyhteisössä oireettomia taudinkantajia. Lue lisää.

4.3. klo 12.12 Porin Kyläsaaren koulussa 20 korona-altistumista

Koronatartunnalle altistuneet lapset on haettu koteihinsa ja heidät asetetaan karanteeniin. Lue lisää.

4.3. klo 11.59 Lounais-Suomen avi: sisätilat kiinni yli kymmeneltä henkilöltä, yläkoulut etäopetukseen Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa

Rajoitukset koskevat kaikkia Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntia. Rajoitukset astuvat voimaan ensi viikon alussa. Lue lisää.

4.3. klo 7.33 Satasairaalan ylilääkäri Uusitalo-Seppälä: "Koulujen etäopetus ei ole järkevä koronatoimi"

Satakunnassa osa yläkouluista on siirtynyt etäopetukseen jo tällä viikolla. Lopuillakin siirtymä on ensi viikon alussa.

3.3. klo 18.06 Rauman telakalla 16 uutta koronatapausta

Tartunnat todettiin, kun työntekijät olivat palaamassa karanteenista töihin. Lue lisää.

3.3. klo 16.34 Puuvillan kauppakeskuksen markkinamainos herätti hämmästystä

Markkinat on peruttu koronatilanteen takia, mutta mainos lähti silti koteihin. Lue lisää.

3.3. 16.30 Huittisissa uusi koronatartunta

Huittisissa on todettu tänään yksi uusi koronatartunta. Tartunta liittyy aiempiin ketjuihin.

3.3. klo 15.23 Satasairaalan ylilääkäri ihmettelee kuntien koronalinjauksia ylioppilaskirjoituksista

Pori, Rauma ja monet muut kunnat estävät karanteenissa olevien abien osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin. Lue lisää aiheesta.

3.3. klo 11.27 Korona teki etätyöstä kuntienkin arkea – tehokkuus lisääntynyt, mutta kasvokkain tapaamisia kaivataan

Yle Porin tekemän kyselyn perusteella Satakunnan kunnissa on halua jatkaa etätyötä myös korona-ajan jälkeen. Lue lisää.

3.3. klo 12.10 Oppilaita ja opettajia altistunut koronalle Friitalan koulussa Ulvilassa

Koronalle altistui 20 henkilöä. Lue lisää.

3.3. klo 11.11. Koronarokotusten puhelinlinjat kuumina Raumalla – ajanvarausjärjestelmä kaatui välillä

Takaisinsoittojärjestelmä on purkanut ruuhkaa, mutta ei riittävästi. Lue lisää.

3.3. klo 10.36 Länsi-Porin koulun kahdeksasluokkalaiset altistuivat koronalle

Altistuneita on kolmella rinnakkaisluokalla yhteensä 32. Lue lisää.

3.3. klo 6.48 Netinkäyttäjät voivat viedä kaikki koronarokotusajat soittajien nenän edestä Porissa

Netissä aikoja tulee tarjolle ympäri vuorokauden. Puhelimessa niitä voi varata päivittäin vain neljän tunnin ajan.

2.3. klo 19.38 Rauman telakalla jo kolmasosa työntekijöistä on saanut koronatartunnan

Maanantain testeissä todettiin 54 uutta tartuntaa. Lue lisää.

2.3. klo 15.52 Lisää koronalle altistuneita Rauman Pohjoiskehän koulussa

Koulussa on todettu tartunta henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä ja yhdellä oppilaalla. Altistuneiden määrästä on saatu lisää tietoa. Lue lisää.

2.3. klo 14.41 Satakunnan Osuuskauppa aikoo lomauttaa koronan takia

Neuvottelut koskevat 50:tä työntekijää. Sen sijaan Osuuskauppa Keula ei suunnittele lomautuksia. Lue lisää.

1.3. klo 20.11 Rauman telakalla 24 uutta koronatartuntaa, tartuntoja nyt yhteensä 270

Satasairaala kertoo, että yksi Rauman telakan työntekijä on koronan takia sairaalahoidossa. Koronaan on kuollut kahdeksan satakuntalaista. Lue lisää.

26.2. Klo 17.50 AVI asetti odotetut kokoontumisrajoitukset

Yli kuuden henkilön yleisötilaisuudet on nyt kielletty. Lue lisää.

26.2. klo 17.40 Toimittaja Antti Laakson analyysi: Miksi Satakunta noudattaa ohjeita, jos Pirkanmaa kapinoi niitä vastaan?

Jos koronaohjeita ei noudateta joka paikassa samalla lailla, yleinen moraali on vaarassa heiketä, arvioi toimittaja analyysissaan.

26.2. klo 16.42 Rauman kaupunki huolissaan telakan vierastyövoimaan kohdistuneesta kirjoittelusta – telakalla uusia tartuntoja

Telakkatyöväkeä on arvosteltu voimakkaasti sosiaalisessa mediassa. Lue lisää.

26.2. klo 15.54 Raumalla ja Eurassa yläkoululaiset etäopetukseen jo ensi viikolla

Samaan ovat päätyneet myös Pori ja Huittinen. Lue lisää.

26.2. klo 13.39 Pirkan hiihto peruuntuu kokonaan, nyt myös reppuhiihto peruttu koronarajoitusten takia

Pirkan ladut ovat kuntoilijoiden käytössä ja niitä huolletaan, jos vain lumitilanne sallii. Lue lisää.

26.2. klo 8.42 Lounais-Suomen aluehallintovirasto valmistelee yksityisten tilojen rajoittamista ja sulkemista Raumalla ja Huittisissa

Ylen tietojen mukaan Aluehallintovirasto valmisteli vastaavia toimia myös Paimioon, mutta suunnitelmat ovat nyt tarkentuneet koskemaan vain Raumaa ja Huittisia.

26.2. klo 8.27 Rauma parantaa koronarokotusten ajanvarausta

Puhelinajanvaraukseen on muun muassa lisätty takaisinsoittopyyntö. Lue lisää.

26.2. klo 5.46 Rauman telakan toimitusjohtaja torjuu väitteet koronatodistusten väärentämisestä: "Kyse on vakavasta syytöksestä, jonka tutkimme perin pohjin"

Satakunnan terveysviranomaisilla heräsi epäilyjä väärennetyistä koronatesteistä sen jälkeen, kun telakalla oli paljastunut valtaisa koronarypäs. Lue lisää.

25.2. klo 20.55 Satakunnassa on todettu yhteensä yli tuhat koronatartuntaa

Pahin tilanne on Raumalla, Huittisissa ja Eurajoella. Lue lisää.

25.2. klo 16.04 Pori ja Huittinen ottavat etäkoulun käyttöön jo ensi viikolla

Hallituksen päätös etäkouluista koskee yläkouluja ja lukioita. Lue lisää.

25.2. klo 15.49 Lounais-Suomen poliisi haluaa hillitä nuorten bileintoa Satakunnassa: "Kutsumattomia vieraita ja muutenkin liikaa ihmisiä koolla"

Kokoontumisrajoitukset ovat unohtuneet juhlissa. Lue lisää.

25.2. klo 14.32 Ensimmäiset seitsemän työntekijää pääsivät takaisin Rauman telakalle – laivatilaukset uhkaavat viivästyä

Telakan runsaasta tuhannesta työntekijästä peräti noin 240 on saanut koronatartunnan. Lue lisää.

24.2. klo 16.46 Luvialla pubissa mahdollinen korona-altistuminen

Kaikkia Pub Onnissa viime lauantaina olleita pyydetään ottamaan yhteyttä terveysviranomaisiin. Lue lisää.

24.2. klo 13.25 Raumalla mahdollisia korona-altistumisia lounasravintolassa

Altistumisisa on voinut tapahtua maanantaina ravintola LounasPaanassa. Lue lisää.

23.2. klo 20.30 Rauman telakan tuotantotyöt alkavat vaiheittain torstaista lähtien

Rauman kaupunki on hyväksynyt suunnitelman. Samalla kaupunkiin tulee uusia rajoituksia. Lue lisää.

23.2. klo 19:40 Rauman Pohjoiskehän koulun henkilökuntaan kuuluvalla koronatartunta

Altistuneita on seitsemän oppilasta ja yhdeksän henkilökuntaan kuuluvaa. Heidät on asetettu karanteeniin. Lue lisää.

23.2. klo 18.30 Raumalla ravintola Otavassa mahdollisia altistumisia

Raumalla sijaitsevassa ravintola Otavassa on saattanut viime viikolla altistua koronalle. Lue lisää.

23.2. klo 17.58 Porin perusturvan koronarokotusten ajanvaraukseen oma puhelinnumero

Uusi puhelinnumero 02 623 4360 on käytössä keskiviikosta lähtien. Lue lisää.

23.2. klo 17.35 Satakuntalaisia kannustetaan hillitsemään yhdessä koronan leviämistä – johtajaylilääkäri: "Vielä pitäisi jaksaa sinnitellä"

Pysy perhepiirissä -kampanja kestää maaliskuun puoliväliin asti. Lue lisää.

22.2. klo 15.15 Porilaisella crossfit-salilla korona-altistumisia

Altistumiset sattuivat viime perjantaina. Lue lisää.

22.2. klo 13.52 Rauman telakan koronaepidemia räjähti runsaassa viikossa

Lue tästä, miten epidemia eteni.

22.2. klo 7.01 Ylilääkäri koronalingoksi muodostuneesta Rauman telakasta: Ulkomaisen työväen asuinolot edistivät tartuntoja, karanteenin merkitystä ei ymmärretty

Rauman kaupunki on asettanut kaikki telakan tuotantotyöntekijät koronakaranteeniin ja vaatii telakalta vastuullisia toimia.

21.2. klo 19.42 Huittisissa kuusi uutta koronatartuntaa

Kaupungin mukaan sen kertoma tieto koronakaranteenien rikkomisesta on varmistettu eikä vain huhu. Lue lisää.

21.2. klo 19.00 Kaikki Rauman telakan työntekijät koronakaranteeniin

Karanteeni koskee noin 800:aa tuotantotyöntekijää. Lue lisää.

21.2. klo 10.45 Satakunnassa suositellaan vain oman perheen tapaamista

Seuraavan kolmen viikon aikana pitäisi välttää kaikkia kontakteja oman lähipiirin ulkopuolelle. Lue lisää.

20.2 klo 17.08 Rauman telakalla uusia tartuntoja 45

Rauman telakan alueen koronatartuntamäärä on kasvanut 45:llä. Kaikki telakalla työskennelleet on nyt testattu. Lue lisää.

20.2 klo 13.00 Huittisissa yksi uusi tartunta - liittyy aiempiin tartuntaketjuihin

Huittisissa on lauantaina kerrottu yhdestä uudesta koronatartunnasta. Tapaus liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Brewer`s Pubissa maanantaina 15.2. klo 12–22 välisenä aikana oleskelleita henkilöitä pyydetään tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan testeihin herkästi.

19.2. klo 16.39 Rauman telakalla 82 uutta tartuntaa

Rauman kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen vaatii yrityksiltä ja raumalaisilta vastuunkantoa. Lue lisää.

19.2. klo 16.12 Korona leviää Huittisissa – altistuneet ovat pitäneet karanteenibileitä

Uusia tartuntoja on todettu tänään seitsemän ja niitä pelätään tulevan vielä lisää. Lue lisää.

19.2. klo 15.57 Pori ei tarjoa karanteenissa oleville abeille erillismahdollisuutta ylioppilaskirjoituksiin

Päätös saattaa eriarvoistaa oppilaat, jos kirjoitusten järjestäminen on kuntakohtaista. Lue lisää.

19.2. klo 14.02 Satakunnan kokoontumisrajoitukset kiristyvät

Aluehallintoviraston rajauksen mukaan korkeintaan kymmenen henkilön tapahtumat ovat sallittuja. Lue lisää.

19.2. klo 12.16 Työt Rauman telakalla pysähtyvät – koronatestien tulokset ratkaisevat töiden jatkumisen

Telakka-alue siivotaan ja desinfioidaan viikonlopun aikana. Siellä on todettu viimeisen viikon aikana jo 106 tartuntaa. Lue lisää.

18.2. klo 22.24 Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat lauantaina

Satakunnassa saa aluehallintoviraston mukaan järjestää enää kymmenen ihmisen julkisia tilaisuuksia epidemian pahenemisen takia. Lue lisää.

18.2. klo 20.03 Satakunta on koronaepidemian leviämisvaiheessa

Alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä kertoi päätöksestä torstai-iltana. Lue lisää.

18.2. klo 17.43 Rokotukset etenevät hitaasti Lounais-Suomessa

Satakunnassa oli torstai-iltapäivään mennessä rokotettu 3,6 prosenttia asukkaista. Lue lisää.

18.2. klo 16.36 Huittinen koronan leviämisvaiheessa

Kaupunginjohtaja vetoaa asukkaisiin koronaohjeiden noudattamiseksi. Lue lisää.

18.2. klo 16.14 Rauman telakalla yli 50 uutta koronatartuntaa

Tartuntoja on viikon aikana telakalla jo yli sata. Lue lisää.

18.2. klo 13.13 Huittisissa uusia koronatartuntoja – pubiasiakkaiden tartuntaketju halutaan tavoittaa

Koronatartuntoja on nyt ilmennyt viikonlopun jäljiltä yhteensä neljä. Lue Lisää.

17.2. klo 19.24 Rauma voi siirtää hoitoaikoja eteenpäin koronan takia

Sote-valiokunta päätti asiasta illalla. Lue lisää.

17.2. klo 16.12 Rauman kaupungin kunnossapidossa koronatartunta

12 katutoimen työntekijää on altistunut tartunnalle. Lue lisää.

17.2. klo 13.17 "Raumalla tarvitaan nyt talvisodan henkeä"

Sote-johtaja korostaa, että jokaisen kaupunkilaisen vastuulla on nyt toimia koronan leviämisen estämiseksi. Lue lisää.

17.2. klo 12.47 Rauman telakalla 7 uutta koronatartuntaa

Tartuntoja on löydetty nyt jo 54. Lue lisää.

17.2. klo 12.30 Katso suora lähetys Rauman telakan massatestauksesta

Rauman telakalla on todettu viikonlopun ja alkuviikon aikana noin 50 koronatartuntaa. Telakalla on käynnistetty työntekijöiden massatestaus. Katso suora lähetys telakalta tästä.

17.2. klo 12.28 Korona kuormittaa Rauman terveyspalveluja: Kaupunki varautuu kiireettömien palvelujen rajoittamiseen

Tavoitteena on taata henkilöstön riittävyys koronatoimiin. Lue lisää.

17.2. klo 11.06 Porin Itätuulen koulussa kolme koronatartuntaa: Kaksi luokkaa karanteeniin

Porin Itätuulen koulussa on altistunut koronalle 61 oppilasta ja 7 henkilökuntaan kuuluvaa. Lue lisää.

16.2. klo 20.57 Huittisissa koronalle tikkakisassa altistuneita etsitään

Tikkakisaan pubissa osallistuneista kahta henkilöä ei ole tavoitettu. Lue lisää.

16.2. klo 17.38 Rauman telakan tartuntarypäs kasvaa: 23 uutta sairastunutta

Sairastuneita on tähän mennessä jo 47. Lue lisää.

16.2. klo 16.11 Huittisissa kaksi uutta koronatartuntaa – toinen sairastunut altistanut muita Brewer´s Pubissa

Tartuntojen epäillään olevan peräisin Turun seudulta. Lue lisää.

16.2. klo 11.06 Porin keskustan Pub Winstonissa on voinut altistua koronalle

Ravintolassa myöhään viime lauantai-iltana olleita kehotetaan tarkkailemaan tilannettaan. Lue lisää.

15.2. klo 21.40 Rauman telakalla kymmenen uutta koronatartuntaa

Telakka-alueella on lyhyessä ajassa todettu jo 24 tartuntaa. Lue lisää.

15.2. klo 16.08 Raumalla peräti 40 koronatartuntaa viikonloppuna

Rauman kaupunginjohtaja toivoo "meiltä kaikilta" asennemuutosta. Lue lisää.

15.2. klo 13.54 Pori kehottaa kaupunkilaisia välttämään kaikkea matkustamista

Koronatilanne kaupungissa on pahentunut. Myös junioriurheilun kontaktirajoitukset pidetään voimassa. Lue lisää.

15.2. klo 13.43 Ulasoorin Winnova-yksikössä altistumisia

Altistuneita on 18. Lue lisää.

15.2. klo 13.28 Koronatartunnan riski on kasvanut Porissa ja Raumalla

Satasairaala kehottaa ihmisiä varovaisuuteen ja ohjeiden noudattamiseen. Lue lisää.

15.2. klo 5.53 Raumalaisessa palvelutalossa todettu uusia koronatartuntoja

Tartuntatautiviranomaiset ovat asettaneet Saga-palvelutaloon vierailukiellon.

14.2. klo 21.04 Lisää tartuntoja Liinaharjan vastaanottokeskuksessa ja Rauman telakalla

Tartuntoja ja altistumisia on todettu myös ammattiopisto Sataedun toimipisteessä Kokemäellä. Lue lisää.

14.2. klo 17.50 Käppärän koulussa Porissa kaksi tartuntaa ja 68 altistunutta

Potilaat ovat 5.- ja 6.-luokkalaisia. Lue lisää.

13.2. klo 23.52 Rauman telakalla taas uusia koronatartuntoja

Seitsemän uutta tartuntaa todettiin lauantaina. Lue lisää.

13.2. klo 22.47 Porissa Liinaharjan vastaanottokeskuksessa jo 16 koronatartuntaa

Tartuntoja on jo yli 12 prosentilla vastaanottokeskuksen asukkaista. Lue lisää.

13.2. klo 17.48 Useita uusia lasten ryhmäaltistuksia Satakunnassa

Altistuksia on todettu Porin Cygnaeus-koulussa, Rauman Naulan koulussa sekä Porissa Musan Salaman juniorien jalkapalloharjoituksissa. Lue lisää.

12.2. klo 17.32 Porin vastaanottokeskuksessa 9 koronatartuntaa

Vastaanottokeskuksen kaikilta asukkailta otetaan koronavirusnäyte lauantain aikana. Lue lisää.

12.2. klo 17.20 Rauman telakalla kaksi uutta koronatartuntaa

Altistuneiden määrää selvitetään. Lue lisää.

12.2. klo 15.15 Koronarokotusten ajanvaraus aukeaa Raumalla: Viikonloppuna vuorossa riskiryhmäläiset

Aikoja on rajallisesti. Uusia aikoja jaetaan, kun rokotteita tulee lisää. Lue lisää.

12.2. klo 15.08 Porin Cygnaeuksen koulussa 14 oppilasta altistunut koronavirukselle

Altistuneet oppilaat asetetaan karanteeniin. Lue lisää.

12.2. klo 7.41 Satakunnan koronatyöryhmä suosittaa yo-kirjoitusten järjestämistä myös karanteenissa oleville

Alueellinen koronatyöryhmä myös päivitti alle 12-vuotiaiden liikuntaharrastusten rajoituksia. Lähikontaktit ovat sallittuja.

11.2. klo 14.45 Korona-aika romahdutti käteisen käytön – OP Länsi-Suomi selvisi hyvin poikkeusvuodesta

Pankissa uskotaan, että korona-aika muuttaa pitkällä aikavälillä pysyvästi käteisen rahan käyttöä. Lue lisää.

11.2. klo 13.00 Koronarokotusten varausnumero ruuhkautui Porissa: Alle 70-vuotiaille ei tällä hetkellä anneta enää aikoja

Yli 85-vuotiaille on vielä vähän rokotteita jäljellä Porin perusturvan alueella. Lisää saadaan todennäköisesti lähiaikoina. Lue lisää.

11.2. klo 9.03 Koronarajoitukset vaikuttavat edelleen – sotilasvala vannotaan taas ilman yleisöä

Porin prikaatin tammikuun saapumiserän valatilaisuudet näkyvät tänään ja huomenna puolustusvoimien nettisivuilla. Lue lisää.

9.2. klo 17.35 Porin perusturva avaa koronarokotusten ajanvarauksen keskiviikkona kello 12

Rokotusaikoja tarjotaan rokotusjärjestyksessä tarkoin määritellyille ryhmille. Lue lisää.

9.2. klo 9.03 Hoitajat venyttävät työpäiviään, jotta koronarokotukset saadaan annettua – Porissa jo 100 on ilmoittautunut lisätöihin

Työntantajan mukaan vapaaehtoisia on löytynyt hyvin.

6.2. klo 15.22: Eurassa joukkoaltistus koronalle

Eurassa 24 henkilö on altistunut koronalle. Tartunnan lähde on vielä epäselvä. Lue lisää.

6.2. klo 11: Rauman normaalikoulussa kaksi koronavirustartuntaa

Noin 40 henkilöä on asetettu karanteeniin. Seassa on sekä aikusia että lapsia. Lue lisää.

5.2. klo 11.43 Kankaanpää siirtää lukion etäopetukseen ja sulkee julkisia tiloja

Pohjois-Satakunta on koronan leviämisvaiheessa. Lue lisää.

4.2. klo 22.27 Satasairaala korjaa: Peruskouluissa suositellaan yhä lähiopetusta koronan leviämisalueilla Raumalla ja Pohjois-Satakunnassa

Satasairaala korjaa aiempaa tiedotettaan, että kouluissa suositellaan etäopetusta. Lue lisää.

4.2. klo 19.58 Pohjois-Satakunta ja Rauma koronan leviämisvaiheessa

Leviämisvaiheen alueille suositellaan mm. koulujen etäopetusta. Raumalla leviää koronan virusmuunnos. Lue lisää.

4.2. klo 12.18 Porilaisbaarissa on voinut altistua koronalle

Karaokebaari Jolenessa lauantaina käyneitä pyydetään tarkkailemaan voinitiaan mahdollisen korona-altistumisen vuoksi.

4.2. klo 7.01 Kangasmaskeista kannattaa siirtyä kirurgisiin suu–nenäsuojiin, sanoo asiantuntija – pitäisikö myös vähävaraisille jakaa kertakäyttömaskeja?

Osa kunnista on jakanut vähävaraisille pelkästään kangasmaskeja, jotka eivät suojaa koronalta kovin tehokkaasti.

Lue tästä Satakunnan koronapäivitykset 18.5.2020–6.2.2021

Lue tästä Satakunnan koronapäivitykset 18.3.–15.5.

Suosittelemme sinulle