Vantaan kokoomus on päättänyt erottaa kaupunginvaltuutettunsa Jenni Chen-Yen valtuustoryhmästään.
Kokoomus teki päätöksen sen jälkeen, kun Yle uutisoi Chen-Yen toiminnasta Kiina-mielisessä yhdistyksessä, jolla on yhteyksiä Kiinan kommunistisen puolueen ympäri maailmaa toimivaan vaikuttamisjärjestelmään.
– Päätös oli yksimielinen, Vantaan kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Sakari Rokkanen kertoi Ylelle maanantai-iltana.
Rokkasen mukaan Chen-Yen olisi ilman muuta pitänyt kertoa johtoroolistaan yhdistyksessä itse, koska toiminta on selvästi ristiriidassa kokoomuksen arvojen kanssa.
Chen-Ye nousi kokoomuksen kaupunginvaltuutetuksi vuoden 2017 kuntavaaleissa.
Hän on samalla toiminut aktiivisesti Kiinan asiaa ajavassa yhdistyksessä nimeltä Finland Association for Promoting Peaceful Reunification of China (FAPPRC) eli suomennettuna Kiinan rauhanomaisen jälleenyhdistymisen edistämisyhdistys Suomessa.
Chen-Ye on ollut yhdistyksen varapuheenjohtaja ja osallistunut muun muassa vastamielenosoitukseen, kun Hongkongin demokratiaa puolustavat ihmiset kokoontuivat Helsingin Narinkkatorilla protestiin viime elokuussa.
Chen-Ye on myös matkustanut yhdistyksen kanssa Filippiineille ja Panamaan Kiinan järjestämiin kansainvälisiin kokoontumisiin.
Suomen yhdistyksen FAPPRC:n lisäksi samankaltaisia yhtenäisyysyhdistyksiä on noin 200 ympäri maailmaa. Tutkijoiden mukaan ne kuuluvat kattojärjestöön, josta on tullut yksi tärkeimmistä Kiinan valtiollista vaikuttamista edistävistä toimijoista. Yhdistykset ajavat Kiinan etuja ja vaientavat supervallan arvostelua.
Chen-Ye ilmoitti viime viikolla eroavansa Suomen yhtenäisyysyhdistyksestä.
Ylen selvityksessä ilmeni, että myös perussuomalaisissa toimii puolueaktiivi, jolla on yhteyksiä Kiinan kontrollikoneeseen.
Perussuomalaiset eivät ole toistaiseksi kommentoineet asiaa Ylelle.
MOT-ohjelma aiheesta tänään TV1:ssä kello 20.
Lue myös: