Kuluneena talvena pellot ovat olleet paikoin pitkään tulvavesien peittäminä. Runsaat sateet ovat huuhtoneet pelloilta ennätysmääriä maata ja ravinteita vesistöihin.
Kun pellot jätetään syksyllä kyntämättä, hillitsee kasvipeitteisyys maan eroosiota eli kulumista. Samalla kasvit kuitenkin nostavat maan pintaosiin fosforia, jota ne käyttävät kasvaessaan.
Peltojen pintakerroksista fosforia huuhtoutuu vesiin kahdessa muodossa: hiukkasmaisena ja liuenneena. Hiukkasmainen fosfori ei muutu kovin herkästi leville käyttökelpoiseen muotoon.
Liuennut fosfori puolestaan kiihdyttää rehevöitymistä vesistöihin päästessään. Se ärhäköittää leväkukintoja, jotka kesäisin sulkevat uimarantoja ja kelluvat pahimmillaan kilometrien laajuisina lauttoina merellä.
Eriejärven kehitys yllätti
Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla olevaan Eriejärveen laskee kolme jokea. Niiden valuma-alueilla vähennettiin muutamia vuosikymmeniä sitten peltojen muokkaamista ja siirryttiin suorakylvötekniikkaan.
Jokien fosforipitoisuuksissa havaittiin liuenneen fosforipitoisuuksien nousu. Tutkittaessa sen arvioitiin johtuvan juuri kasvipeitteisiltä pelloilta sateiden mukana huuhtoutuvasta ravinnekuormasta.
Allaolevasta kuvasta näkee, miten paljon Eriejäven laskujokien valuma-alueiden peltojen jatkuva kasvipeitteisyys lisääntyi muutamassa vuosikymmenessä.
Nyt sekä Kanada että USA ovat laatimassa mittaria, jolla voitaisiin arvioida rehevöittävien ravinteiden pääsyä vesistöihin. Siinä eroteltaisiin hiukkasmaisen ja liuenneen fosforin vaikutus.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Antti Iho on osallistunut USA:ssa ravinnekuorman mittarin kehittelyyn.
– Yhdysvalloissa Cheasapekan alueella ollaan luomassa mittaria, joka muistuttaa hiilidioksiekvivalenttia, jolla pyrittäisiin tuomaan kaikki rehevöittävät aineet yhteen yksikköön, Antti Iho sanoo.
Hänen mukaansa vastaava mittari tarvittaisiin myös Itämeren alueelle, jos todella halutaan rehevöityminen kuriin.
– Itämeren alueella tällaisen mittarin luominen olisi haastavampaa. Itämeren suojelu on monimutkaisempaa, kun on useampia maita, joiden kanssa pitää sopia. Voisimme ehkä ottaa mallia Eriejärven suojelusta, jossa Yhdysvaltain ja Kanadan välillä on asetettu tavoitteet myös liuenneelle fosforille, ei pelkästään kokonaisfosforille.
Mihin uutta mittaria tarvitaan?
Tähän asti kokonaisfosforipitoisuutta on seurattu esimerkiksi yhdyskuntien jätevesien kohdalla. Jätevedenpuhdistamojen kehittyessä vesistöjen fosforikuormasta yhä enemmän tulee hajakuormituksena esimerkiksi pelloilta.
Tällöin olisi syytä erottaa liuenneen ja hiukkasmaisen fosforin pitoisuudet, sillä hiukkasmainen fosfori sitoutuu vesistöissä enemmän pohjasedimenttiin. Sen rehevöittävä vaikutus on pienempi.
– Jos me mittaamme väärällä tavalla, voimme onnistua vesien suojelussa ainoastaan sattuman kautta. Se, että mittaamme asioita oikein, mahdollistaa tulevaisuudessa uusien menetelmien kehittämisen ja niiden oikeanlaisen arvostamisen ja painottamisen ympäristönsuojelutavoitteiden kanssa, korostaa Luonnonvarakeskuksen Antti Iho.
Ihon mukaan ympäristönsuojelun menetelmät ovat aina kehittyneet tutkimustiedon karttuessa.
– Menetelmiä on aina muutettu ja silloin niistä seuraa jonkinlaisia vaikutuksia. Jos niitä mitataan oikein, saatamme osua oikeaan ympäristönsuojelussa. Jos mitataan väärällä mittarilla, niin mennään melko varmasti harhaan.
Muutoksia viljelyyn
Maaperän ja peltojen ilmastopäästöjä vähentävä hiilensidonta ja vesiensuojelu fosforipäästöjä vähentämällä eivät siis kulje samaa tahtia. Tulevaisuudessa pitää päättää tavoitteiden yhteensopivuudesta.
– Kasvipeitteisyys on merkittävä keino estää hiukkasmaisen fosforin ja eroosioaineksen huuhtoumaa ja näin ollen kasvipeitteisyys ei sinällään ole paha asia, sanoo Antti Iho.
Eroosioherkille rinnemaille kasvipeitteisyys on Ihon mukaan hyvä ratkaisu.
– Pitkän ajan kuluessa pintamaan rikastumisen kautta liuenneen fosforin kuormitus kuitenkin lisääntyy. Silloin järkevä tapa on muokata, kääntää ja tasoittaa maan fosfori, jolloin saadaan lyhyt pulssi hiukkasmaista fosforia, mutta liuenneen fosforin huuhtouma saadaan leikattua, Antti Iho sanoo.
Viljelijä ja MTK-Varsinais-Suomen hankepäällikkö Sami Talola etsisi kompromissia. Varsinkin tänä talvena kasvipeitteisyydestä on ollut hyötyä.
– Jokainen meistä, joka maaseudulla kulkee, on varmaan nähnyt, että vettä virtaa paljon ja pelloilla näkyy vesilammikoita, Talola muistuttaa.
Sami Talola kaipaa lisää tutkimusta kasvipeitteisyyden vaikutuksista. Nyt viljelijät pyrkivät hyödyntämään peltomaan fosforin korjaamalla hyvän sadon.
– Tätä olisi hyvä katso kokonaisuutena sekä ilmastonsuojelun että vesiensuojelun tavoitteiden kannalta. Kun tätä kulunutta talvea ajattelee, niin vihreä kasvipeitteisyys kyllä vähentää eroosiota ja sitoo hiiltä. Eiköhän se ole hyvä ratkaisu tässä vaiheessa.
Jos peltoja muokataan nykyistä enemmän, voidaan niille Talolan mukaan kylvää kerääjäkasveja maata sitomaan.
Varsinais-Suomessa on alkamassa myös laaja peltojen kipsikäsittely. Tuhansille hehtaareille peltoja on tarkoitus tänä ja ensi vuonna kevittää tonneittain kipsiä, joka sitoo fosforia.
Lue myös:
Maatalous ei ole onnistunut vähentämään merkittävästi päästöjään miljardituesta huolimatta