Jääkiekkoliiga KHL:n pudotuspelit ovat koronaviruksen takia tauolla 10. huhtikuuta asti, mutta sen jälkeen niitä olisi tarkoitus jatkaa. Jokerit ja Barys Nur-Sultan ovat kuitenkin ilmoittaneet vetäytyvänsä pudotuspeleistä.
Maanantaina KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov kuitenkin ilmoitti, että näille joukkueille pidetään ovea auki, jos ne haluavat jatkaa pudotuspelejä. Jokereiden GM ja pääomistaja Jari Kurri ei täysin tyrmää ajatusta jatkosta. vaikka Jokereiden nettisvuillakin kiitetään jo kaudesta.
– Hienoa kuulla. Jos kaikki lähtisi menemään parempaan suuntaan, totta kai meidän pitäisi miettiä sitä vaihtoehtoa. Kuulumme KHL:ään ja olemme sitoutuneita siihen, Kurri sanoi Yle Urheilulle.
– Viimeaikaiset tapahtumat ovat tietysti muuttaneet tilannetta. Jatkon suhteen on paljon kysymysmerkkejä. Ei tietenkään kovin hyvältä näytä.
Mutta pidät mahdollisena, että Jokerit voisi pelata vielä tänä keväänä?
– Tuohon en osaa vastata. Kun seuraa uutisia, ei tämä parempaan suuntaan ole muuttunut, päinvastoin. Koko ajan tulee rajoituksia lisää.
KHL-liigaa yritetään joka tapauksessa ainakin toistaiseksi vielä jatkaa, vaikka lähes joka paikassa muualla urheilutapahtumat ovat tauolla vielä pitkään.
– Venäjällä tilanne on vähän erilainen. Tilanne voi sielläkin muuttua, lentopallosarjatkin pysäytettiin. KHL haluaa vielä ostaa aikaa itselleen. Aika näyttää, mikä lopullinen päätös on, Kurri sanoi.
Silloin, kun Jokerit ilmoitti vetäytymistään, Kurri perusteli sitä näin:
– Olemme vastuullinen organisaatio, jonka pitää miettiä työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä. Olisi ollut kohtuutonta vaatia pelaajia pelaamaan. Vaikea olisi ollut jatkaa, ja miten pelaajien fokus olisi pysynyt pelissä tällaisina aikoina.
Lue myös:
KHL ei luovuta – Jokereille yhä paikka pudotuspeleissä: "Voivat vielä päästä mukaan"