Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Eroottinen kirjallisuus saa uusia muotoja – Scifi-seksissä paritellaan nyt hyönteisten ja dinosaurusten kanssa

Uusi Kiima-antologia tarjoaa uudenlaista erotiikkaa ja roisejakin seksikuvauksia.

Avaruus, scifi, erotiikka
Tieteiskirjallisuudessa erotiikan rajana on vain mielikuvitus. Kuva: Jussi Mankkinen / Yle
Jussi Mankkinen
Avaa Yle-sovelluksessa

"Mitä julmempi Zadik oli, sitä kiihkeämmin Maro häntä himoitsi ja suostui kaikkeen, mitä hän käski. Hänen jalkovälinsä varustus tuotti tietysti omat etunsa." - Artemis Kelosaari

Artemis Kelosaaren Hekuman liekit on yksi esimerkki uudesta kotimaisesta eroottisesta kirjallisuudesta. Scifi-novelli sijoittuu sotaisaan tulevaisuuteen, jossa avaruudellinen seksi on saanut uusia muotoja muun muassa kaksineuvoisuuden, pakaraimplanttien ja viemärisuolesta vyöryävien penisten myötä.

Osuuskumma-kustannuksen Kiima-antologian yhdeksässä eroottisessa tarinassa seikkaillaan muun muassa tuntemattomissa galakseissa, keijukuningattaren dominoivan katseen alla, Härkäjumalan labyrintin kiihkeissä tunnelmissa ja verisen kostofantasian syövereissä.

Novelleja kuorruttaa ja kehystää spekulatiivinen fiktio, eli tapahtumat ja maailmat ovat kuvitteellisia.

– Romantiikkaa ja erotiikkaa lähestytään usein heteronormatiivisesta näkökulmasta, ja spekulatiivisen fiktion on tarkoitus johdattaa sitä aivan uusiin sfäärehin, antologiaa toimittamassa ja kirjoittamassa ollut Anni Kuu Nupponen toteaa.

Realismin vahvan perinteen takia eroottista kirjallisuutta luodaan Suomessa edelleen varsin vähän, mutta tarjonta on ollut viime vuosina vilkastumaan päin.

– Erotiikka on edelleen jonkinlainen tabuaihe, ja sitä pidetään kertakäyttökirjallisuutena. Kirjailija saatetaan myös leimata sen takia, että hän kirjoittaa erotiikkaa, Nupponen kertoo.

Kiima, spefi, erotiikka, Osuuskumma
Kiima-antologian kansi. Suomessa tehdään edelleen varsin vähän eroottista kirjallisuutta. Kuva: Rami Ilviö

Nirvanassa yhdistyvät seksi, kuolema ja syöminen

Kiiman novelleissa käsitellään muun muassa biologisesti toisistaan eroavien lajien välistä seksiä. Esimerkiksi Hanna Morren Härkätaistelijassa muinaisiin riitteihin vihitty tanssija kohtaa jumalan, joka on puoliksi eläin, puoliksi ihminen. Jumalan karheat sormenpäät hipaisevat tanssijan häpyhuulia, ja sitten alkaa tapahtua.

Reaalimaailman näkökulmasta vielä oudompiin sfääreihin matkataan Magdalena Hain Nirvanassa, jossa miespuolinen ihminen yhtyy hyönteismäiseen avaruuslentoon: olion liha “ottaa vallan ja alkaa imeä.”

– Ajattelin, että jos eroottisen novellin yksi elementti on spekulatiivinen fiktio, haluan viedä sitä mahdollisimman kauas arkitodellisuudesta. Nirvanan olennot ja niiden kanssakäyminen poikkeavat jo itsessään paljon siitä, mitä erotiikan saralla on yleensä totuttu kohtaamaan.

Hain mukaan hyönteisten anatomiaan ei novellia tehdessä juuri tarvinnut perehtyä, sen sijaan kahden lajin välinen dynamiikka vaati enemmän pureskelua.

– Piti miettiä, kuinka ihminen tulkitsee vierasta lajia ja päinvastoin. Ajattelin asioita pikemminkin psykologian kuin biologian kautta: kuinka asiat sanotaan ja millaisia merkityksiä niihin ladataan. Tässä tapauksessa nämä kaksi lajia toimivat hyvin erilaisella logiikalla.

Nirvanan tematiikassa yhdistyvät kolme ihmiselle läheistä teemaa: seksi, kuolema ja syöminen. Hain mielestä kyseiset teemat on helppo yhdistää toisiinsa.

– Nämä ovat asioita, jotka puheen tasollakin liitetään usein yhteen: orgasmi on pieni kuolema ja syömisen metaforia käytetään seksin kuvauksissa.

Magdalena Hai, spefi
Magdalena Hai on käsitellyt usein teoksissaan seksuaalisuuden outoja kerrostumia. Kuva: Outi Puhakka

Seksuaalisuuden hämmentävät kerrokset

Nirvana-novelli on omassa genressään harvinaisuus: etenkin valtavirran tieteiskirjallisuudessa ihminen harrastaa seksiä yleensä humanoidin kanssa. Tosin hauskoja poikkeuksiakin löytyy, kuten monster erotica -alagenre, jossa sekstaillaan erilaisten liskojen, dinosauruksien ja muiden matelijoiden kanssa.

Esimerkiksi Chuck Tinglen Space Raptor Butt Invasion -romaanissa kaukaiselle Zorbus-planeetalle lähetetty astronautti kohtaa Jurassic Park -elokuvistakin tutun velociraptorin. Kumpikin kaipaa läheisyyttä ja seksiä, joten tapaaminen johtaa kiihkeisiin ja estottomiin petipuhiin.

Magdalena Hain mukaan esimerkiksi ihmisen ja hyönteisolennon (ja ehkä dinosauruksenkin) välisen seksuaalisen kanssakäymisen kohdalla lukija joutuu todennäköisesti pohdiskelemaan, että onkohan tämä nyt ihan okei.

– Haluan luoda pisteitä, joissa rikotaan odotuksia, muttei niinkään muuteta asenteita. Kun kirjoitan seksistä ja seksuaalisuudesta, tulee mukaan usein hämmentäviä ja outoja kerroksia. Lukijalle saattaa tulla tästä hieman hankala olo.

Anni Kuu Nupponen
Anni Kuu Nupponen on ollut toimittamassa uutta Kiima-antologiaa. Kuva: Hanna Poropudas

Erotiikan ja pornon rajamailla

Erotiikan ja pornon rajanveto on usein vaikeaa, ja tämä pätee myös Kiima-antologian kohdalla. Usein porno määritellään pelkäksi aktin kuvaamiseksi, kun taas erotiikasta löytyy tarinallista kehittymistä ja nostatusta.

– Joku voi kokea höyhenellä kutittelun pornoksi, jonkun toisen kohdalla porno merkitsee jotakin huomattavasti rajumpaa. Jos nämä novellit toimivat jollekin pornona, niin ei se ole mitenkään huono asia. Näitä lukiessa saa kiihottua, jos siltä tuntuu. Toivon, että lukivat saisivat antologiasta ainakin ajatuksellisia kutkutuksia, Anni Kuu Nupponen toteaa.

Nupposen oma Solmut-novelli sijoittuu määrittelemättömään aikakauteen, jossa seksuaalista nautintoa tuottavat – solmut.

– Halusin kirjoittaa masturbaatiokuvauksen, jossa henkilö toteuttaa seksuaalisuuttaan ja josta hän saa luonnollista nautintoa. Tuntuu olevan aika harvinaista, että itsetyydytyksestä yleensäkään kirjoitetaan – se on edelleen tabuaihe, johon liittyy häpeää.

Kiima-antologiasta löytyy rankkojakin seksikuvauksia, mutta Nupposen mukaan pääsääntönä on ollut se, että novelleissa esitetty seksi pohjautuu keskinäiseen suostumukseen.

– Kyse on seksipositiivisuudesta ja siitä, että seksi tuottaa iloa sen sijaan, että siihen liittyisi häpeää. Tai ettei omaa seksuaalisuutta saisi tuoda julki, jos on tietynlainen ihminen. Kiima-antologian tarkoituksena on herättää uteliaisuutta ja innostusta, Anni Kuu Nupponen summaa.

Suosittelemme sinulle