Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Menestyneet ihmiset lähtevät ajoissa töistä ja tekevät lyhyttä viikkoa – entäs me muut?

Koronakriisi tulee muuttamaan tapaamme suhtautua työaikaan, arvioi nelipäiväistä työviikkoa kokeillut yritysjohtaja. Juttu on julkaistu alun perin maaliskuussa 2020.

Kuusituntinen työpäivä, työaika, työaikakokeilu, vapaa-aika, työelämä
Korona saa monet miettimään työnteon tapoja ja aikoja. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Heikki Valkama,
Joel Kanerva
Avaa Yle-sovelluksessa

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Suosittelemme sinulle