Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Korona-ajaksi vapautta vaativien asukkaiden nälkälakko hiipuu säilöönottoyksikössä – enää kaksi jättää yhteiset ruokailut väliin

Noin kymmenen asukasta aloitti maanantaina nälkälakon Joutsenon säilöönottoyksikössä Lappeenrannassa.

Joutsenon säilöönottoyksikkö sijaitsee Konnunsuon vanhassa vankilarakennuksessa.
Vastaanottokeskus ja säilöönottoyksikkö sijaitsevat entisessä vankilassa Lappeenrannan Joutsenossa. Kuva: Elli Sormunen / Yle
Riitta Väisänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suurin osa Joutsenon säilöönottoyksikössä nälkälakossa olleista asukkaista on palannut syömään.

Joutsenon vastaanottokeskuksen apulaisjohtajan Antti Jäppisen mukaan suurempi ryhmälakko on päättynyt.

– On edelleen yksi tai kaksi henkilöä, jotka eivät ole käyneet syömässä yhteisissä ruokailuissa, Jäppinen sanoo.

On kuitenkin mahdollista, että nälkälakkoilijat ovat saaneet aamu- tai iltapalatarpeita muilta asukkailta. Asukkaat voivat viedä ruokatarpeita omiin huoneisiinsa.

– Lisäksi asukkaiden käytössä on kanttiini, Jäppinen sanoo.

Terveydenhoitaja seuraa asukkaiden vointia.

Koronavirustilanne sai vaatimaan vapauttamista

Kymmenkunta säilöönottoyksikön asukasta aloitti nälkälakon maanantaina.

Nälkälakkoilijat protestoivat sitä, että heidän säilöönottonsa jatkuu, vaikka koronavirusepidemian aiheuttamien rajoitusten takia Suomesta ei tällä hetkellä pysty normaalisti edes matkustamaan ulkomaille.

Toisin sanoen nälkälakkoilijat vaativat vapauttamistaan.

Nälkälakossa olleita asukkaita on Jäppisen mukaan palannut syömään yhteisiin ruokailuhetkiin viikon mittaan.

– Tilanne on rauhallinen.

Joutsenon säilöönottoyksikkö sijaitsee Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteydessä. 70-paikkaisessa yksikössä on tällä hetkellä noin 30 asukasta.

Säilöönottoyksikössä on ihmisiä useista eri syistä. Joidenkin henkilöllisyys ei ole tiedossa. Joidenkin taas saatetaan uskoa syyllistyvän rikoksiin, jos heidät päästettäisiin vapaalle jalalle.

Osa säilöönottoyksikön asukkaista on voinut myös saada kielteisen turvapaikkapäätöksen. Poliisi haluaa heidän kuitenkin olevan säilössä, koska epäilee heidän saattavan piiloutua ennen kuin alkuperäiseen kotimaahan kotiuttaminen alkaa.

Suosittelemme sinulle