Keskiviikkona 18. maaliskuuta 2020 kello 00.00 Suomi siirtyi poikkeustilaan. Voimaan astui valmiuslaki.
Vielä samana päivänä iso joukko valokuvaajia alkoi dokumentoida sitä, mitä heidän lähipiirissään tapahtuu. Miltä neljän seinälle sisällä pakotetussa Suomessa näyttää?
Käynnistyi dokumentaarinen valokuvahanke Poikkeustila 2020.
– Kaikki tapahtui vauhdilla. Sain aamulla idean, että tämä todella poikkeuksellinen aika pitää dokumentoida. Illalla mukana oli lähes 180 valokuvaajaa ympäri Suomea sekä kuvaajat New Yorkista, Pariisista ja Tallinnasta.
Näin kertoo puolentoista viikon takaisesta päivästä projektin äiti, valokuvaaja Hannamari Shakya. Mukana ydinryhmässä ovat myös valokuvaajat Liisa Huima, Markus Jokela ja Antti Yrjönen.
Idea on yksinkertainen: jokainen valokuvaaja sitoutuu kuvaamaan jokaisena valmiuslain päivänä vähintään yhden kuvan.
Jotkut kuvaavat ulkona, Tuomas Uusheimo tallentaa autioituneita julkisia tiloja.
Suurin osa dokumentaristeista kuitenkin kääntää kameran itseensä ja kuvaa sitä, mitä kodinpiirissä tapahtuu.
– Tarkoitus on kertoa tästä todellisuudesta, jossa näkymätön uhka on koko aika läsnä.
Hannamari Shakya sairastaa astmaa, joten hän kuuluu riskiryhmään. Hän kertoo potevansa korona-ahdistusta.
– Pelkään, että sairastun. Olen varautunut olemaan sisällä seuraavat kolme kuukautta.
Pelon ohella tunneskaalaan kuuluu pitkästyminen. Poikkeustila 2020 on myös dokumentaatio tylsistymisestä ja sen vastustamisesta.
Tunne välittyy esimerkiksi Suvi Laineen ja Heidi Holman kuvista.
– Kuinka vähäisiä ovatkaan keinot, mitä lapsen kanssa voi neljän seinän sisällä tehdä. Ja jos vielä pitäisi yrittää tehdä etätöitä, aika hankalaksi käy.
Shakya itse asuu kymmenvuotiaan, etäopetusta saavan tyttärensä kanssa. He ovat kehittäneet päivittäisen muotokuvasession, jossa sekoitetaan muun muassa kulttuurisia ja uskonnollisia mielleyhtymiä.
– Päätin, että nyt opettelen tekemään tyttärelleni kampauksia. Idea jalostui muotokuvaksi, jossa hänellä on päässään jotain. Jää nähtäväksi, mihin suuntaan projekti etenee.
Kun poikkeustila joskus päättyy ja viimeiset valokuvat on otettu, materiaali on tarkoitus kasata kirjaksi ja näyttelyksi.
– Uskon, että tällaisen kokemuksen jälkeen tarvitaan itsereflektiota, Hannamari Shakya sanoo.
– Saattaa tosin mennä aikaa ennenkuin pystymme katsomaan taaksepäin. Poikkeustila tulee olemaan traumaattinen kokemus monelle.
