Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Portugali hyväksyy kaikki siirtolaisten oleskelulupa-anomukset – Vähentää koronariskiä

Yhteiskunnan ulkopuolella elävät siirtolaiset voisivat olla suuri tautiriski.

Portugalin kansalliskaartin sotilaita Espanjan-vastaisella rajalla.
Portugalin kansalliskaartin sotilaita Espanjan-vastaisella rajalla. Kuva: Miguel Pereira da Silva/ EPA
Yrjö Kokkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Portugali on päättänyt hyväksyä kaikki nyt käsittelyssä olevat siirtolaisten oleskelulupa-anomukset. Luvat myönnetään kesäkuun loppuun saakka, kertoo esimerkiksi Barcelonassa ilmestyvä La Vanguardia -lehti.

Tällä keinolla siirtolaiset pääsevät Portugalin terveydenhuollon ja sosiaaliturvan piiriin. Näin vähennetään riskiä, että koronavirus leviäisi heidän kauttaan. Yhteiskunnan turvaverkkojen ja terveydenhoitopalvelujen ulkopuolella olevat paperittomat siirtolaiset voivat olla suuri riskitekijä taudin leviämisessä.

Sisäministeri Eduardo Cabritan mukaan on tärkeää, että kaikkein vaikeimmassa tilanteessa olevien, kuten tässä tapauksessa siirtolaisten, edut turvataan.

– Solidaarinen yhteiskunta varmistaa kriisiaikana, että maahanmuuttajat pääsevät sosiaaliturvan ja terveydenhuollon piiriin, Cabrita totesi.

Hyväksymällä kaikki hakemukset Portugali myös purkaa hallinnollista ongelmaansa. Maassa alkoi 18. maaliskuuta poikkeustila, jonka seurauksena suuri osa hallinnon toiminnoista keskeytettiin. Tästä syystä oleskeluluvan hakijoiden on ollut hyvin vaikea saada asiaansa käsiteltyä, kertoo espanjalainen El Pais -lehti.

Portugalissa on havaittu lähes 6 000 koronatartuntaa. Tähän mennessä 119 ihmistä on kuollut tautiin.

Korjaus 29.3. klo 19.42: La Vanguardia on Barcelonassa ilmestyvä lehti, ei Portugalissa.

Suosittelemme