Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Jäänmurtajat avaavat järvien syväväylät Pohjois-Savossa keskiviikkoon mennessä

Saimaan kanava avataan maanantaina. Syväväylille on pian odotettavissa kevään ensimmäiset rahtilaivat.

Hinaaja Protector vesillä
Hinaaja Protector, jota käytetään jäänmurtajana. Arkistokuva. Kuva: Jukka Eskanen / Yle
Keijo Salokangas
Avaa Yle-sovelluksessa

Saimaan kanava avataan maanantaina rahtiliikenteelle talvitauon jälkeen. Kanavan avaaminen merkitsee sitä, että myös järvien syväväylät avataan rahtiliikenteelle.

Kaksi hinaaja-jäänmurtajaa avaa järville väyliä jo maanantaista alkaen. Varkauteen jäänmurtajan odotetaan etenevän tiistaina alkuillasta. Kuopioon saakka väylä avataan tiistaina puoliltaöin ja Siilinjärvelle keskiviikkona.

Väylävirasto varoittaa jäällä vielä liikkuvia avattavista väylistä.

Suosittelemme