Maatalouden kausityöntekijät ovat jo parin vuosikymmenen ajan tulleet ulkomailta. Koska koronatilanne vaikeuttaa liikkumista, haetaan työntekijäpulaan nyt ratkaisua omasta takaa.
Hallitus esittää, että oleskeluluvalla Suomessa oleville ihmisille tulisi antaa mahdollisuus työntekoon huoltovarmuuden ja työmarkkinoiden toimivuuden kannalta tärkeissä tehtävissä.
Jotta työnteko onnistuisi, esittää hallitus, että ulkomaalaislakia ja kausityölakia muutetaan määräajaksi tämän vuoden loppuun saakka.
Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen arvioi, että Suomessa on oleskeluluvilla ja viisumeilla tuhansia ulkomaan kansalaisia. Kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta siirtyä maataloustöihin.
Asiaan vaikuttavat esimerkiksi henkilön sijainti, kulkumahdollisuudet, ammattitaito ja terveys.
– Käytännössä lakimuutos lisäisi työvoiman tarjontaa joillakin sadoilla henkilöillä, sanoo Sorainen.
Jos eduskunta hyväksyy hallituksen esityksen, saavat kaikki laillisesti maassa olevat kolmansien maiden kansalaiset tehdä töitä huoltovarmuuden kannalta tärkeillä aloilla. Euroopan komissio on linjannut, että maatalouden kausityöt kuuluvat kriittisiin tehtäviin.
Kolmannen maan kansalaiset ovat henkilöitä, jotka eivät ole EU-maista tai Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaisia. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa asuu eniten kolmansista maista Venäjän, Irakin, Kiinan ja Thaimaan kansalaisia.
Myös työttömät ja opiskelijat peltotöihin
Suomeen tarvittaisiin kausitöihin, kuten marjojen poimimiseen ja vihannestiloille, arviolta 15 000–20 000 ihmistä.
Koska työvoimapulaa ei ratkaista pelkästään maassa asuvilla ulkomaalaisilla, valmistellaan työ- ja elinkeinoministeriössä parhaillaan kansallisia kausityötalkoita.
– Tavoitteena on, että esimerkiksi opiskelijat ja lomautetut innostuisivat uudestaan, parinkymmenen vuoden tauon jälkeen, hakeutumaan maatalouden kausitöihin, Sorainen sanoo.
Haasteena on, että maatalouden kausitöissä tarvitaan hyvää yleiskuntoa. Palkkaus on maaseutuelinkeinojen työehtosopimusten mukainen. Jos työ edellyttää vain lyhyehköä perehdyttämistä, on siitä maksettava palkka alkaen 8,71 euroa tunnilta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) ehdotti eduskunnan kyselytunnilla väliaikaista, vuoden 2020 loppuun kestävää lakimuutosta. Siinä kausityön tekeminen huoltovarmuuden kannalta tärkeissä tehtävissä ei poistaisi työttömyysetuuksia, jos työntekijä on irtisanottu tai lomautettu koronaepidemian vuoksi (Uusi Suomi).
Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi Halla-ahon ehdotukseen kyselytunnilla ja kertoi suhtautuvansa siihen avoimesti.
Vaarana on, että sato jää saamatta
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK teki yhdessä muiden tuottajajärjestöjen kanssa kyselyn kausityövoiman tarpeesta suomalaisille tiloille. Kyselyyn vastasi viime ja toissa viikolla kaikkiaan 836 tilaa ympäri Suomen.
Lähes kaikki vastaajat arvioivat tarvitsevansa kausityövoimaa heinäkuussa. Lähes viidennes vastaajista kertoi tarvitsevansa työvoimaa jo nyt.
– Esimerkiksi Varsinais-Suomessa kyselyymme vastanneet kertoivat, että tarve on heti ainakin 350 työntekijälle, sanoo elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola MTK:sta.
MTK arvioi, että kausityövoiman saatavuus on yksi koronakriisin aiheuttamista isoimmista hankaluuksista maaseudun elinkeinoille.
Ilman kausityövoimaa iso osa sadosta jää tuottamatta tai korjaamatta. Maatalousyrityksiä ajautuu konkurssiin, ja moni yritys on MTK:n kyselyn perusteella vaarassa lopettaa pysyvästi.
Työntekijöitä on löydettävä kotimaasta
Kausityöntekijöiden tarve tilojen kevättöihin on akuutti. Jo huoltovarmuuden näkökulmasta työntekijöitä tarvitaan nyt esimerkiksi pelloille kevättöihin, taimituotantoon, vihannesten istutukseen ja eläinten hyvinvoinnin kannalta välttämättömiin töihin.
Kun satokausi etenee, työvoiman tarve kasvaa.
MTK:ssa ja ministeriössä ollaan yhtä mieltä siitä, että kausityöntekijöitä on nyt löydyttävä kotimaasta.
Monen nuoren ja opiskelijan jo sovittu kesätyö on peruuntunut koronaepidemian vuoksi. Maataloudessa olisi nyt kausitöitä tarjolla, muistuttaa MTK:n Marko Mäki-Hakola.
Aktiivisuutta tarvitaan sekä työnantajilta että halukkailta kausityöntekijöiltä. Olli Sorainen suosittelee, että työtä tarjoavat tilat ilmoittaisivat paikkansa TE-palveluihin.
MTK puolestaan ylläpitää Töitä Suomesta -palvelua, jossa työnantajat ja työntekijät voivat löytää toisensa.
Aiheesta voi keskustella 4.4.2020 klo 23:een saakka.
Lue myös:
Marjat saattavat jäädä metsään koronan takia, mikäli ulkomaalaisia poimijoita ei saada