Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vehasen sahan palon syttymissyyn tutkinta alkaa Salossa

Palosta aiheutuu miljoonien eurojen vahingot.

Palaneen rakennuksen vieressä paloauto.
Pelastuslaitos jälkivartioi Vehasen Sahan palanutta tuotantohallia keskiviikkoaamuna. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle
Tarja Hiltunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lounais-Suomen poliisi ja pelastuslaitos aloittavat Salossa tiistai-illalla palaneen Vehasen Sahan teollisuusrakennuksen palon tutkinnan keskiviikkona.

Hirsisiä taloja ja lomakoteja valmistavan yrityksen tuotantohalli tuhoutui palossa täysin.

Suuri rakennuspalo syttyi Sahatiellä Kruusilassa iltakuudelta ja sammutustyöt kestivät pitkälle yöhön.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Viljanen kertoo, että liekit löivät rakennuksesta kauttaaltaan, kun pelastuslaitos tuli paikalle.

Tulipalo oli voimakas, eikä Viljasen mukaan rakennusta pystytty enää pelastamaan.

– Painopiste oli heti alussa suojata vieressä olevia rakennuksia, sanoo Viljanen.

Sammutustyöt venyivät pitkälle yöhön. Pelastuslaitos jälkivartioi palopaikkaa ja varmistaa, ettei palopesäkkeitä enää ole.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

– Palon aineellisten vahinkojen arvo nousee mittavaksi, arvioi Vehasen talot Oy:n toimitusjohtaja Matti Lehtola.

Uusi tila palaneen tilalle

Palo tuhosi sahan salvaamon, pakkaamon ja lämpimän varaston. Saha, varasto ja höyläämö säilyivät.

Vehasen sahan osaomistajan ja hallituksen puheenjohtajan Tony Pelanderin mukaan vahingot nousevat kahteen miljoonaan euroon.

– Nyt pyrimme jatkamaan keskeneräistä tuotantoa, sanoo Pelander.

Pelander uskoo, että palaneen tuotantohallin tilalle rakennetaan uusi tila. Neuvottelut vakuutusyhtiön kanssa ovat jo alkaneet.

Vehasen sahalla on kymmenkunta työntekijää.

Suosittelemme