Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Korona kiepsautti kahvilaatujen hinnat eri suuntiin – maailman kahviloissa käytetty robusta halpenee ja suomalaisten suosiman arabican hinta heilahtelee

"Kahvia kuluu kotikonttoreilla. Lievää piikkiä kysynnässä näkyi maaliskuussa", sanoo Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo.

Kahvikuppi ylhäältä.
Suomessa juodaan pääsääntöisesti vaaleapaahtoista suodatinkahvia. Kuva: Yle
Jarmo Koponen
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronaepidemian torjuntatoimet kuten kokoontumisrajoitukset ja ravintoloiden sulkemiset heijastuvat myös raakakahvilaatujen markkinoille. Kun kahvilat ovat kiinni, kahvia kuluu enemmän kotona.

– Robustan osalta pörssihinnat ovat laskeneet, koska muualla kuin Suomessa runsaammin käytettävän robustan pääkäyttö on kahvila- ja ravintolakanavan tuotteissa, ja tämä kanava kärsii tällä hetkellä voimakkaasti koronan vaikutuksista, kertoo Meiran toimitusjohtaja Raimo Sinisalo.

Kahvin maailmanmarkkinahinnat ovat kehittyneet viime aikoina arabica- ja robusta-laatujen osalta eri tavoin.

– Suomessa pääosin käytettävän arabican osalta hintavaihtelut ovat olleet suuria kulutuskäyttäytymisen mahdollisten muutosten sekä saatavuuskysymysten aiheuttaman epävarmuuden vuoksi, Sinisalo sanoo.

Arabica lajikkeen papuja burundissa.
Arabica-kahvin marjoja Burundissa. Kuva: AOP

Pörssihintojen epävarmuuden lisäksi raakakahvin hintakehitykseen vaikuttavat laatulisät. Joidenkin alkuperämaiden ja kahvilaatujen differentiaalit voivat liikkua voimakkaasti, riippuen saatavuudesta. Lisäksi kahvin raaka-ainehintaan vaikuttavat kahvin ostovaluuttojen muutokset euroon nähden.

Kauppaa käydään siis tietyistä laaduista, joista maksetaan laatulisää pörssihinnan päälle. Niin arabicaa kuin robustaakin on monenlaatuista riippuen alkuperämaasta, viljelyolosuhteista ja esimerkiksi käsittelymenetelmistä. Kahvikaupassa tätä laatulisää kutsutaan differentiaaliksi.

Aikanaan kahvi oli Suomessa ensimmäisten säännöstelyn piiriin otettujen elintarvikkeiden joukossa. Mutta riittääkö nyt Suomessa kahvia? Kuinka pitkäksi aikaa?

– Näkemyksemme on se, että kahvia riittää Suomessa normaaliin tapaan – riittomme on tällä hetkellä noin neljän kuukauden tasolla. Tällä hetkellä näkemyksemme on se, että kahvin saatavuus myös pitkällä aikavälillä on hyvä. Tarkastelemme tilannetta päivittäin yhdessä pitkäaikaisten toimitusketjun kumppaneidemme sekä asiakkaidemme kanssa, ja teemme tarvittavia toimenpiteitä, Sinisalo lupaa.

– Meillä Suomessa on kahvin saatavuuden suhteen hyvä tilanne tällä hetkellä. Teemme yhdessä koko kahviketjun kanssa töitä, että tilanne ja toimitusketjut pysyisivät mahdollisimman normaalina, arvioi Pauligin Suomen kaupallinen johtaja Rami Kuusisto.

– Tilanteen jatkuessa ja laajentuessa raakakahvin toimitushäiriöitä voi toki pitkällä aikavälillä esiintyä, Kuusisto sanoo.

Entä miten koronaepidemia näkyy tai on näkynyt tuotteidenne kysynnässä?

Kahvipurua.
Kahvinpuruja kuluu nyt useimmiten kotona. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

– Kuluttajakysyntä on siirtynyt enemmän kotikulutukseen ja ostaminen vähittäiskauppaan, sanoo Sinisalo.

Mutta kuinka odotatte kahvin kuluttajahintojen kehittyvän lähiaikoina Suomessa?

– Raaka-ainehintojen kehitystä ja sen vaikutusta kuluttajahintoihin on vaikea ennakoida, sillä emme pysty ennustamaan koronapandemian kestoa kahvin alkuperämaissa ja sen vaikutusta tuleviin sadonkorjuisiin, tuotantoketjuun ja logistiikkaan, Sinisalo kertoo.

Lue ja katso myös:

Historia: Teen ja kahvin tie Eurooppaan – Miten kofeiinijuomat tulivat osaksi arkea ja juhlaa?

Suosittelemme