Näinä poikkeuksellisen vaikeina aikoina huippu-urheilun syvien ongelmien pohtiminen saattaa kuulostaa kohtuuttomalta isompien kysymysten äärellä. Kohtalokkailta seurauksilta ei välty huippu-urheilukaan. Koronaviruspandemian ankarat vaikutukset iskevät rautanyrkillä kaikkeen huippu-urheiluun.
On selvää, että jääkiekon SM-liigaseurat kamppailevat nyt omasta tulevaisuudestaan ja jatkuvuudestaan. Koronaviruspandemian vaikutukset liigaseurojen mahdollisuuksiin jatkaa säädyllisesti toimintaansa tulevaisuudessa muuttuvat kertaheitolla, kun 20- jopa 30 prosenttia yksittäisen seuran liikevaihdosta sulaa hetkessä.
Joillakin liigaseuroilla saattaa olla elämä pelissä keskellä koronapandemiaa, jonka vaikutukset saattavat ulottua pitkälle tulevaisuuteen.
Inhimillinen tuska ja ahdistus liigaseurojen toimistoilla ovat käsin kosketeltavissa. Yt-neuvottelut ja lomautusuhat ovat raakaa todellisuutta. Näiden piiriin saattavat kuulua pian jo urheilupuolen ammattilaisetkin.
Porin Ässät oli ensimmäinen seura, joka ilmoitti avoimesti taloutensa synkistä näkymistä. Yle Urheilun kysely liigaseurojen toimitusjohtajille noudatti suurin piirtein samaa linjaa: ensi kauden liikevaihdosta on kadonnut hetkessä merkittävä siivu ja monen seuran talousnäkymä on "paha".
Yksi liigaseura arvioi omia talousnäkymiään jopa "kriittiseksi".
Kun koronapandemia iskee lamaannuttavasti esimerkiksi suomalaisten pk-yritysten toimintaan, sulaa sitä kautta liigaseurojen tulovirtoja merkittävästi. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat aina olleet merkittävä tulolähde kaikille liigaseuroille. Koronaviruksen kurimuksessa on todella vaikeaa kuvitella, miten yritykset voisivat tukea SM-liigaseuraa, vaikka kuinka haluaisivatkin. Niilläkin on toiminnan jatkuvuus pelissä.
Huippujääkiekon tukeminen on tällä hetkellä tuskin ensimmäisenä yritysten prioriteettilistalla, on kyseessä miten iso tai pieni yritys tahansa.
Suomen kauppakamarien alkuviikolla julkistettu kyselytulos on karu: kaksi kolmasosaa maamme yrityksistä aikoo lomauttaa tai irtisanoa työntekijöitään.
Yli 100 000 suomalaista on jo nyt lomautettu työstään määräämättömäksi ajaksi. Lomautetun tai lomautusuhan alla olevan ihmisen päällimmäisiin ajatuksiin tuskin kuuluu aikomus SM-liigaseuran kausikortin hankkimisesta. Pelissä ovat isommat asiat.
Mitä pidempään korona kuristaa koko yhteiskuntaa, samassa kuristusotteessa ovat myös urheiluseurat.
Kun kiekko putoaa joskus uudelleen jäähän jääkiekon SM-liigassa, ei moni seura ole välttämättä entisensä. Mitään takeita ei ole myöskään sille, että SM-liigassa pelaa 15 joukkuetta sarjan joskus käynnistyessä.
Lue myös: