Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kirjastot luopuvat suosituista kirjakasseista – asiakkaille ideoidaan nyt uusia palveluita, jopa “hanuripartiota” on harkittu

Aluehallintovirastot ovat suositelleet luopumaan kirjakassien välittämisestä.

Vesannon kirjasto.
Sini-Marja Jalasaho puhdistaa kirjastoon palautuneita kirjoja Vesannon kirjastossa. Vesanto on yksi viimeisimpiä paikkakuntia, joissa on toiminut kirjakassipalvelu. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
Pekka Niiranen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vesannon kunnankirjastolla puhdistetaan kirjastoon palautuneita kirjoja. Työtä on riittänyt, sillä vaikka kirjaston ovet ovat olleet koronatilanteen vuoksi kiinni jo parin viikon ajan, on palvelu pelannut.

Kirjastolla on ollut käytössä kirjakassipalvelu, jossa asiakkaille on kerätty ennakkoon tilattuja kirjoja kassiin. Asiakas on noutanut valmiin kirjapaketin sovittuna aikana kirjaston ulko-oven pielestä.

Kirjasto.
Kirjastot on koronatilanteen vuoksi suljettu asiakkailta. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Vastaavanlainen palvelu on ollut eri muodoissaan käytössä esimerkiksi Kuhmossa, Pielavedellä, Vieremällä ja Lapinjärvellä.

Kaikki kuitenkin muuttui viime viikon lopulla, kun jokainen aluehallintovirasto (AVI) lähetti oman alueensa kirjastoille valtakunnallisen ohjeen. Sen mukaan aluehallintovirasto ei suosittele tässä tilanteessa ottamaan käyttöön sellaisia palveluja, jotka edesauttavat tartuntojen leviämistä.

Itä-Suomen AVI:n ylitarkastaja Eeva Hiltunen korostaa, että kyseessä on vain suositus.

– Aluehallintovirastolla ei ole toimivaltaa antaa asiassa määräyksiä eikä valvoa sitä, noudattavatko kirjastot annettua suositusta.

Varovaisuudesta tehtiin hyve

Kirjastoille jo pelkkä suositus oli kuitenkin riittävä, sillä kirjakassipalvelua alettiin ajaa nopeasti alas.

Siilinjärvellä palvelu ehti olla käytössä vain kaksi päivää, kun taas Vesannolla otettiin lusikka kauniiseen käteen vasta tällä viikolla.

– Nyt ollaan niin vakavan asian äärellä, että varovaisuus on ennemminkin hyve, muotoilee Vesannon kunnanjohtaja Sanna Kauvosaari.

Hän myöntää, että lainaustoiminnan jatkaminen olisi voinut altistaa niin kuntalaisia kuin kirjaston henkilökuntaa koronavirustartunnoille.

– Se haluttiin tällä päätöksellä lopettaa.

Vesannon kunnanjohtaja.
Sanna Kauvosaari olisi toivonut, että kirjakassipalvelu olisi voinut jatkaa Vesannolla. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Sähköisen aineiston suosio kasvaa huimasti

Kirjastojen asiakkaat ovat puolestaan siirtyneet verkkoon. Tästä ovat osoituksena sähköiset e-kirjat ja elokuvat, joita lainataan kirjastoista enemmän kuin koskaan.

Kuopion kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinaisen mukaan Kuopio ei ole poikkeus tästä trendistä, sillä aineiston lainausmäärät ovat lisääntyneet ”hurjasti”.

– E-kirjojen ja e-äänikirjojen lainaus on kaksinkertaistunut ja e-elokuvien lainaus on kolminkertaistunut viime vuoden maaliskuuhun verrattuna, Savinainen iloitsee.

Kysyntä on johtanut hänen mukaansa siihen, että käsinkosketeltavista kirjoista on siirretty hankintamäärärahaa sähköisten kirjojen hankintaan.

Kuopiossa on alettu niin ikään pohtia sitä, kuinka monta e-kirjaa yhdellä asiakkaalla voi olla kerralla lainassa.

Kuopion kaupunginkirjasto.
Päivi Savinainen on tyytyväinen sähköisten aineistojen saamaan suosioon. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Myös satutunnit verkkoon

Monessa kirjastossa on ryhdytty myös videoimaan satutunteja verkkoon.

Kuopion kaupunginkirjastossa työskentelevälle kirjastonhoitaja Tiina Kauppiselle tällainen videointi on aivan uusi kokemus.

– Satutunteja on tehty aikaisemmin vaikka kuinka paljon, aina keskiviikkoisin kello kymmenen, mutta videoimaan ei ole ruvettu, hän hymyilee.

– Kameran edessä oleminen on aika kauheata.

Tällä kertaa Kauppinen käyttää kameraa, kun satua lukee kirjastovirkailija Tomi Mykkänen.

– Paikan päällähän nämä ovat aina olleet suosittuja nämä satutunnit, mutta tavoitetaanko sama yleisö netin kautta, niin se on aina kysymysmerkki, Mykkänen pohtii.

Kuopion kaupunginkirjasto.
Tomi Mykkänen lukee satuja nykyisin myös verkossa. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Jääkö osa ihmisistä palvelujen ulkopuolelle?

Pohdintaa ovat herättäneet myös ne, joilla ei ole kykyä tai edes mahdollisuutta käyttää kirjaston palveluja netissä. Jäävätkö he nyt ulos kaikesta?

Kirjastotoimenjohtaja Päivi Savinaisen mielestä tilanne on ikävä.

– Kun fyysiset kirjastot ja fyysiset kirjastopalvelut on suljettu, niin silloin emme voi tarjota fyysisiä palveluja. Valitettavasti.

Ongelma kärjistyy Vesannolla, jossa kuntalaisista lähes joka kolmas on yli 70-vuotias. Kunnanjohtaja Sanna Kauvosaaren mukaan heistä tuskin moni lainaa e-aineistoa.

– Heillä ei ole siihen kokemusta eikä osaamista, ei ehkä edes päätelaitetta kotona. Tässä tilanteessa niitä ei lähdetä myöskään kovin näppärästi hankkimaan.

Kirjasto.
Kaikilla ei ole mahdollisuuksia lainata e-kirjoja. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Vesannon kunnankirjaston kirjastovirkailijan Sini-Marja Jalasahon mukaan kirjastossa on pohdittu jo lähes kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Huumoriakaan ei ole unohdettu.

– Pitääkö meidän perustaa sellainen hanuripartio, joka käy lausumassa runoja ikkunoitten takana, hän nauraa.

Jalasahon mukaan asiaan ei ole valitettavasti vielä löydetty ratkaisua.

Vastaavanlainen pohdinta alkanee pian myös Kuhmon kaupunginkirjastossa, jonka valikoimaan kuuluu yhä kirjakassipalvelu.

Ei tosin enää pitkään, sillä palvelu on jo päätetty ajaa alas. Kirjastotoimenjohtaja Taina Hyvösen mukaan palvelu lopetetaan perjantaina 3.4. klo 15.45, jolloin yöpalautusluukku sulkeutuu toistaiseksi.

Millaisia palveluja kirjastoilla pitäisi nyt olla? Aiheesta voi keskustella 2.4. klo 23.00 saakka.

Lue lisää:

Suljetusta kirjastosta voi nyt hakea valmiiksi pakatun kassin toivomiaan teoksia – E-kirjoillakin nyt kysyntää

Kirjastot ruuhkautuivat ympäri Suomen ennen ovien sulkeutumista – kirjojen palautuksesta ei nyt tarvitse huolehtia, sakkoja ei tulossa

Suosittelemme