– Viiltäjä-Jack on yksi Englannin vetävimmistä kulttuurivientituotteista.
Historioitsija Hallie Rubenholdin äänessä on vain hitusen ironiaa.
Syksyllä 1888 Lontoon Whitechapelissa murhattiin viisi naista. Uhrien kurkut oli viilletty auki ja osalta oli viety sisäelimiä. Tekijää ei koskaan saatu kiinni poliisin ja yleisön vimmaisista selvitysyrityksistä huolimatta.
Kuningatar Viktorian hallitsemaa ajanjaksoa Englannissa leimasi tiukka jako eri yhteiskuntaluokkiin. Köyhän kansanosan keskuudessa kyti protestimieli ja valtaapitävät olivat varpaisillaan. Whitechapellin alueesta tuli varattoman työväenluokan protestien keskus.
Julma murhasarja alueella järkytti koko yhteisöä. Selvittämättä jääneet veriteot kiehtovat ihmisten mielikuvitusta yhä. Viiltäjän jäljillä ovat niin tutkijat kuin turistitkin. Hänestä on kirjoitettu kirjoja ja tehty elokuvia.
Sen sijaan murhaajan uhrit ovat jääneet vähemmälle huomiolle.
– Mitä tahansa legendaa tai historiallista faktaa on hyvä tuulettaa ja tutkia uudelleen aika ajoin, Hallie Rubenhold sanoo.
– Viiltäjä-Jackin uhrit leimattiin prostituoiduiksi ja sitä myötä vähempiarvoisiksi kansalaisiksi. Tämä stigma on leimannut heidän tarinaansa vuosisatojen ajan.
Kirjassaan Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit (Atena 2020) Hallie Rubenhold sanoo, että on yhdentekevää, olivatko naiset prostituoituja vai eivät. Polly Nichols, Annie Chapman, Elizabeth Stride, Kate Eddows ja Mary Jane Kelly olivat yhtä kaikki naisia, jonkun puolisoita, jonkun äitejä, jonkun lapsia. Persoonia, joilla on elämäntarina alkuineen ja verisine loppuineen. Naisia, jotka olivat yhteiskunnan jäseniä viktoriaanisessa Lontoossa. Kaupungissa, joka oli revetä liitoksistaan.
Kouluja käynyt Kate
Englanti eli 1800-luvun lopulla teollisen vallankumouksen toista aaltoa. Tehtaat vaativat tuottaakseen halpaa työvoimaa. Sitä virtasi kaupunkeihin maaseudulta aina Irlantia myöten. Koska palkat olivat matalat, eikä työtä riittänyt kaikille, suuri osa ihmisistä eli köyhyysrajan alapuolella. Rubenholdin mukaan 1800-luvun lopulla Lontoon asukkaista reilusti yli puolet oli köyhiä.
– Köyhät eivät kärsineet ainoastaan nälästä. Heille ei riittänyt asuntoja, eikä heillä ollut varaa terveydenhuoltoon. Suuri osa oli fyysisesti huonossa kunnossa.
– Huonoimmassa asemassa olivat köyhät naiset. He saivat elämän pelissä tyhjät kortit käteen, Rubenhold toteaa.
Vähävaraiseen perheeseen syntyminen tarkoitti tytölle näköalatonta tulevaisuutta. Melkein puolet brittinaisista oli 1800-luvun lopulla luku- ja kirjoitustaidottomia.
Viiltäjä-Jackin viidestä uhrista muutama oli päässyt lapsena koulunpenkille. Yksi heistä oli Cathrine, Kate, Eddowes. Hän pääsi yhdeksänvuotiaana kouluun, joka tarjosi tehdastyöläisten lapsille ilmaisia opiskelupaikkoja.
Kate Eddowes: Peltipurkki, sisällä sokeria, pienihampainen kampa, 12 valkoista riepua, osa hiukan verisiä...
Ote vainajalta jääneiden esineiden luettelosta
Vapaaoppilaspaikkojen vuoksi vähävaraiset lapset pääsivät hetkeksi irti kurjista oloista ja saattoivat kouluttautua ammattiin. Katen käymän lontoolaisen Dowgate Schoolin oppilaista tuli käsityöläisiä, kuten hevosvaunujen rakentajia. Jotkut pääsivät harjoitteluun arkkitehti- tai insinööritoimistoon ja sitä kautta arvostettuun ammattiin. Mutta eivät tytöt.
– Vaikka tyttö olisi päässyt kouluunkin, hänelle opetettiin siellä lukemisen lisäksi lähinnä kotitaloutta.
– Avioituminen samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvan miehen kanssa tarkoitti sitä, että kun lapsia alkoi tulla, perhe syöksyi yhä syvemmälle köyhyyden kuiluun, Rubenhold sanoo.
Näin kävi myös Kate Eddowesille. Hän lyöttäytyi yhteen kiertelevän kauppiaan kanssa. Pariskunta ryhtyi myymään paperitavaroita ja itse kirjoittamiaan balladeja. Vauhdittaakseen myyntiä Kate lauloi katkelmia balladeista kadunkulmissa ja toreilla.
Kun lapsia alkoi tulla, pariskunta köyhtyi köyhtymistään. Siihen mennessä, kun Eddowes oli 47-vuotias, hän oli eronnut, alkoholisoitunut ja asui yömajoissa sekä Whitechapellin alueen kaduilla. Eräänä aamuna lokakuussa 1888 Kate Eddowes löytyi kadulta kurkku auki viillettynä.
Balladien laulaja oli pieni kuuluisuus. Hänen hautajaisiinsa Ilfordin hautuumaalla osallistui satoja ihmisiä.
Elizabeth, tyttö Ruotsista
Nuoret naimattomat naiset saattoivat työskennellä myös kodin ulkopuolella. Tarjolla ollut tehdastyö oli fyysisesti raskasta eikä palkalla tullut toimeen. Palvelijoille oli tarvetta kaikissa talouksissa, joilla suinkin oli varaa maksaa pientä palkkaa.
Jos hyvin kävi, nainen saattoi edetä hyvän perheen palveluskunnassa ylempään kastiin, kokiksi, taloudenhoitajaksi tai kamarineidoksi.
– Kodeissa työskenteleviä tyttöjä käytettiin usein seksuaalisesti hyväksi.
– Oli aika tavallista, että palvelijattarelle syntyi suhde johonkuhun miespuoliseen perheenjäseneen vapaaehtoisesti tai pakotettuna, Rubenhold sanoo.
Elizabeth Stride: Metallilusikka, 1 pieni nappi ja 6 kuusi isoa nappia, pala musliinikangasta...
Ote vainajalta jääneiden esineiden luettelosta
Tavallisin tarina oli se, että nainen tuli raskaaksi ja sai potkut.
Rusoposkinen ruotsalaisneito Torslandasta, Elizabeth Ericsson, värväytyi göteborgilaiseen perheeseen palvelijaksi tienatakseen rahaa myötäjäisiään varten. Neljän vuoden päästä hän oli saanut kuppatartunnan ja odotti lasta.
– Elisabeth on yksi kirjani kiinnostavimmista henkilöistä, Hallie Rubenhold tuumii.
Elizabeth Stride o.s. Ericsson kulki Lontoossa omia polkujaan ja monia hänen vaiheitaan on vaikea seurata. Paljon silti tiedetään. Muun muassa se, että alkoholi alkoi maistua hänellekin, kun elämä kävi liian rankaksi.
– Alkoholiongelmia oli paljon tuohonkin aikaan. Työväenluokan ihmisillä ei juurikaan ollut ryypiskelyä kummempaa tekemistä vähäisellä vapaa-ajallaan, Rubenhold kertoo.
– Moni koukuttui alkoholiin myös lääkkeiden kautta. Melkein kaikissa lääkeaineissa 1800-luvulla oli alkoholia tai jopa opiumin kaltaisia huumaavia aineita.
Tiedot Elizabeth Striden viimeisestä päivästä 30. syyskuuta 1888 ovat hajanaiset. Todistajien mukaan hän oli maksanut itselleen yösijan naisten yömajasta. Illalla Stride kuitenkin lähti tapaamaan jotakuta tai etsimään seuraa. Jostain syystä hän ei ollutkaan saapunut yömajaan vaan oli päättänyt nukkua kadulla. Aamulla ohikulkija löysi hänet kurkku auki viillettynä.
Annie, aatelismiehen ajurin vaimo
Tuntuu uskomattomalta, että Hallie Rubenhold on löytänyt näinkin paljon tietoa naisista, jotka jo elossa ollessaan oli leimattu mitättömiksi laitapuolen kulkijoiksi ja ilotytöiksi. Kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat kuitenkin jättäneet jotain jälkiä jo tuolloin. Naisista löytyi merkintöjä väestörekisteristä, sairaaloista ja köyhäintaloista.
Yksi uhreista kohosi yhteiskunnan portaita hyvinkin korkealle. Annie Chapmanin aviomies nousi tallipojasta aatelismiehen ajuriksi ja tallipäälliköksi. Perhe asui upean kartanon mailla Windsorissa ja John Chapmanin työnantaja seurusteli kuninkaallisten kanssa. Myös Annien alamäki alkoi alkoholista. Sitä hän nautti oletettavasti tylsyyteen, sillä hänellä oli vähän lapsia ja kotiaskareita varten oli varaa ottaa palvelija.
Annien perhe yritti viimeiseen asti auttaa häntä. Englannin ensimmäinen naisille tarkoitettu alkoholistiparantola Spelthornen hoitola Felthamissa kirjasi rouva Chapmanin sisään joulukuussa 1882.
Annie Chapman: Punavalkoraidalliset villaiset sukat, 2 alushametta, kirjekuoren pala, jossa kaksi pilleriä...
Ote vainajalta jääneiden esineiden luettelosta
Kahdesta uhrista löytyy tarkka kuolinsyytutkijoiden raportti. Kaikkien naisten läheisiä kuulusteltiin murhien tutkinnan yhteydessä.
Vaikka Viiltäjä-Jackin uhreja ei sinänsä pidetty tärkeinä, sarjamurhaaja herätti paljon kiinnostusta ja tapauksia seurattiin tarkkaan lehdistössä.
– Monia lehtiä, tilastoja ja rekistereitä on viime vuosina digitoitu. Nyt niihin on paljon helpompi päästä käsiksi kuin ennen.
– Lehtijuttuihin olen suhtautunut kriittisesti, mutta yhtä kaikki kaikista uhreista löytyi yllättävän paljon tietoa, Rubenhold sanoo.
Yleinen käsitys murhista oli, että tekijä olisi houkutellut uhrit harrastamaan seksiä kanssaan. Ruumiista ei kuitenkaan löytynyt mitään merkkejä sukupuoliyhteydestä. Ruumiinavauksissa todettiin, että naiset olivat kuolleet makuullaan tai puoliksi makuullaan. Neljä naisista murhattiin kadulla ja yksi omaan sänkyynsä. Silti kukaan ei kuullut huutoa tai kamppailun ääniä. Heidät oli siis mitä todennäköisimmin surmattu nukkuessaan.
Köyhäintalon huonot naiset
Kansaa kurjistava kodittomuus oli ongelma, joka oli Lontoon viranomaisilla hyvin tiedossa. Viktoriaanisen ajan vähävaraisille oli olemassa erilaisia asuntoloita ja köyhäintaloja.
Viiltäjä-Jackin uhrit olivat kuitenkin valinneet mieluummin kadun kuin köyhäintalon. Hallie Rubenholdin mielestä se on ymmärrettävää.
– Jos oli koditon ja työtön, saattoi hakeutua niin sanottuun workhouseen, työasuntolaan. Se oli köyhäintalo, jossa työskenneltiin yösijan ja ravinnon edestä
– Talot eivät olleet mitään vankiloita, niistä pääsi pois, jos halusi, mutta olosuhteet olivat muuten luokattomat.
Workhouse ei ottanut sisään kokonaisia perheitä, vaan perheenjäsenet eroteltiin joko miesten tai naisten puolelle. Yli 7-vuotiaat lapset erotettiin vanhemmistaan ja passitettiin koulukotiin.
Varattomia asukkaita muistutettiin siitä, että he olivat yhteiskunnan kurjimpia ja köyhyyttä sietäisi hävetä. Päivällä piti tehdä työtä ja palkaksi sai vetistä puuroa tai keittoa. Yösija järjestyi suuresta makuusalista. Salit olivat täynnä syöpäläisiä ja seksuaalinen ahdistelu oli yleistä.
Polly Nichols: musta olkihilkka, jossa musta samettireunus, flanellialushousut, pala kuvastinta...
Ote vainajalta jääneiden esineiden luettelosta
Monille alkoholiongelmaisille köyhäintalot olivat poissuljettu vaihtoehto siksikin, että niissä piti olla selvinpäin.
Köyhän elämää Viktorian ajan Englannissa kuvaa elävästi muun muassa kirjailija Charles Dickens.
Työasuntoloiden lisäksi asunnottomille oli yhteiskunnan ja uskonnollisten järjestöjen ylläpitämiä yömajoja. Myös niissä ilmapiiri oli syyllistävä. Jos varaton ja koditon pääsi jollain konstin palaamaan entisiin ympyröihinsä, häpeä oli valtava, etenkin naisille.
– Ajateltiin, että nainen, joka majailee sellaisissa paikoissa, on automaattisesti prostituoitu. Oletettiin, että köyhän moraali on löyhä ja että hän on valmis vaikka myymään itseään henkensä pitimiksi, Rubenhold sanoo.
Hallie Rubenholdin oli määrä tulla esittelemään kirjaansa Helsinkiin maaliskuun lopulla. Koronavirustilanne esti vierailun. Nyt hän on meidän muiden lailla jumissa kotonaan. Tutkija-kirjailijalle se ei kuitenkaan ole outo olotila. Kurjaa on, että Lontoossa on jouduttu sulkemaan osa kaupungin puistoista. Kaunis kevätsää houkutteli puistoihin liikaa ihmisiä.
Ironista kyllä myös kierrokset Viitäjä-Jackin murhapaikoilla on nyt peruttu. Hallie Rubenhold toivoo, että Viisi-kirja avaa ihmisten silmät näkemään jännittävältä tuntuvan murhamysteerin takaa myös naiset, jotka joutuivat noiden hirveiden tekojen uhreiksi. Viisi on saanut arvostetun Baillie Gifford -palkinnon ja siitä ollaan tekemässä televisiosarjaa.