Huoli tarvittavien suojavarusteiden riittämisestä sairaanhoidon tarpeisiin koronakriisin keskellä jatkuu. Yle uutisoi tänään, että Huoltovarmuuskeskus on jakanut ainakin HUS:n käyttöön hengityssuojaimia, joiden viimeinen käyttöpäivä on mennyt jo vuosia sitten.
Ylen A-studiossa vierailleen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikön Kirsi Varhilan mukaan kaikista vanhimmat suojaimet eivät ole nyt Huoltovarmuuskeskuksen jakamia.
– Meillä on ollut Huoltovarmuuskeskuksessa vuosien 2014 ja 2015 suojavarusteita, joita olemme jakaneet, Varhila kertoi A-studiossa.
– Olen ymmärtänyt että HUSissa on ollut vielä sen edellisen pandemiakauden suojavarusteita varastossaan, jotka ovat kyllä silloin aikoinaan olleet Huoltovarmuuskeskuksen jakamia.
Ylen aiempaan uutiseen haastateltu Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola kuitenkin sanoo, että osa varastosta jaetuista suojaimista on hankittu nimenomaan vuoden 2009 epidemiaa varten.
Käyttöön on päätynyt suojaimia, jotka ovat vanhentuneet jo vuonna 2012.
Teknologian tutkimuskeskus VTT tarkastaa, että suojainten suodatusominaisuudet ovat kunnossa.
Suodatinten sijaan ongelmia on ollut esimerkiksi hengityssuojainten kumilenkeissä. Osassa suojaimia ne ovat hapertuneet niin, ettei suojain pysy kasvoilla tiiviisti. Tällöin sen käyttäjä voi altistua virukselle.
– Näitä on testattu satunnaisotannalla eristä ja siinä kohtaa on testattu sitä suojaimen läpäisykykyä. En usko että VTT on näitä kuminauhoja testannut. Eli joukossa saattaa olla sellaisia, joiden kuminauhat ovat hapertuneet, Kirsi Varhila myöntää.
– Ilman muuta, jos suojaimessa tämän tyyppinen tilanne on, ei sitä pidä käyttää. Kuitenkin pääosa suojaimista on täysin kunnossa, niiden kuminauhat eivät ole hapertuneet.
Kirsi Varhilan mukaan suojainten laadusta ei tingitä.
– Missään nimessä, ellei meillä olisi sitä VTT:n testausta, niin tämäntyyppisiä suojaimia ei jakoon laitettaisi.
Huoltovarmuuskeskuksen varastoista jaettujen tarvikkeiden piti taata se, että suojavarusteita riittää koronaepidemian joka vaiheessa..
– Onhan HUS myös eri asemassa kuin maan muut keskussairaalat. HUSissa tilanne on epidemian näkökulmasta ihan toinen kuin muiden sairaanhoitopiirien sairaaloissa.
Varhila korostaa, että myös uutta tavaraa saadaan koko ajan.
– Olemme koko ajan hankkineet uutta tavaraa ja myös HUSilla on aika iso oma hankintarengas, jonka kautta HUS on saanut tavaraa.
Lue lisää: