Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ylen tiedot: Ruotsi ja Norja eivät halua Suomen sulkevan Lapin rajaa, asiasta erimielisyys hallituksessa

Liikenteen rajoittaminen Lapissa voisi heijastua ongelmina Ahvenanmaan terveydenhoidossa.

Suomalaiset rajavartijat tarkistavat kulkulupia Tornion ja Haaparannan välisellä rajanylityspaikalla.
Suomalaiset rajavartijat tarkastivat kulkulupia Tornion ja Haaparannan välisellä rajanylityspaikalla tiistaina. Kuva: Timo Heikkala / Lehtikuva
Maria Stenroos,
Tiinamaija Rantamartti
Avaa Yle-sovelluksessa

Rajaliikenteen rajoittaminen Lapissa on osoittautunut vaikeammaksi kysymykseksi kuin hallituksessa etukäteen ajateltiin.

Ylelle kerrotaan eri lähteistä, että työvoiman liikkumisen rajoittaminen ei ole yksinkertaista. Reittiä on yritetty etsiä jo useita päiviä.

Asia on noussut myös diplomaattiseksi kysymykseksi: Ruotsi ja Norja eivät halua Suomen rajoittavan rajan yli kulkevaa liikennettä. Ylen tietojen mukaan asiasta on käyty neuvotteluja ministeritasolla asti. Useat ministerit ovat keskustelleet asiasta ruotsalaisten kollegojensa kanssa, Ylelle kerrotaan.

Hallitus kertoi maanantaina valmistelevansa tiukennuksia, jotta Ruotsista ja muista naapurimaista ei kulkeutuisi koronavirusta Suomeen. Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan pohjoisen niukkaa terveydenhoitokapasiteettia ei voi riskeerata ja jopa työmatkaliikennettä joudutaan rajoittamaan.

Lappi on ollut poikkeus. Toisin kuin muilla rajoilla, siellä työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne rajan yli on saanut jatkua ilman, että ylittäjät joutuvat karanteeniin. Myös pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi, että tilannetta on hyvä tarkastella, jotta tauti ei pääse kulkemaan rajojen yli.

Yle kertoi sunnuntaina, että Lapissa on todettu ensimmäiset Ruotsiin liittyvät tartunnat.

Hallitus on joutunut teettämään asiasta lisäselvityksiä. Ratkaisu yritetään löytää huomenna perjantaina.

Ahvenanmaan terveydenhoito on osin Ruotsin varassa

Pulmaksi on osoittautunut esimerkiksi se, että jos Lapissa terveydenhoitohenkilöstön kulkemista rajoitettaisiin tai he joutuisivat Suomeen palatessaan karanteeniin, Ruotsin puolella sosiaali- ja terveydenhoito voisi kärsiä.

Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että Suomen ja Ruotsin Lapin välillä kulkee noin 150 sotealan työntekijää. Ruotsista saadut tiedot rajan yli kulkevan terveydenhuoltohenkilöstön määrästä poikkeavat merkittävästi STM:n arviosta. Pelkästään Itä-Norrbottenissa on paikallisen terveydenhuollon johdon mukaan noin 300 Suomessa asuvaa sotealan työntekijää.

Liikenteen rajoittaminen Lapissa voisi heijastua Ahvenmaalle. Jos sote-henkilöstön kulkemista rajoitettaisiin Lapissa, sitä saatettaisiin rajoittaa myös Ahvenanmaalla.

Ahvenanmaalla on kolmisenkymmentä lääkäriä tai hoitajaa, jotka tekevät töitä Ruotsista Ahvenanmaalle. Myös ambulanssihelikopteri tulee Ahvenanmaalle tarvittaessa Ruotsista. Toisin kuin matkailijat, esimerkiksi terveydenhoitohenkilöstö ei tähän asti ole joutunut Ahvenmaalle tullessaan karanteeniin.

Ruotsin raja on aina ollut auki

Myös muita työntekijöitä kulkee rajan yli Lapissa, esimerkiksi sellu- ja terästeollisuudessa. Lapissa rajan yli on kiinteä yhteys, eikä valtakunnanraja ole koskaan estänyt ihmisten liikkumista.

Edes sota-aikana Ruotsin raja ei ollut kiinni. Sosiaali- ja terveysministeriö on kuitenkin vaatinut liikenteen rajoittamista tautitapausten takia. Osa ministereistä pitäisi rajan auki ja etsisi Ruotsin kanssa toista vaihtoehtoa, jotta Ruotsin terveydenhoito ei joudu ongelmiin eivätkä suhteet Ruotsiin vahingoitu.

Ylen tietojen mukaan hallituksessa on Lapin rajan liikenteen rajoittamisesta näkemyseroja.

Hallitus valmistautuu jatkamaan ainakin muilla rajoilla liikenteen rajoittamista 13.5. asti. Sisärajoista päättämiseen hallitus ei tarvitse eduskuntaa vaan se voi tehdä päätöksen itse.

Ruotsi tarjoaa vastineeksi tehohoitopaikkoja suomalaisille

Pohjois-Ruotsissa työskentelevän terveydenhuoltohenkilöstön työmatkaliikenteen jatkumisesta huolestunut Norrbottenin aluehallinto sanoi keskiviikkona tarjoavansa Suomelle tehohoitopaikkoja vastineeksi rajojen auki pitämisestä.

Norrbottenin aluehallinnon päällikkö Anna-Stina Nordmark Nilsson kertoi Ylelle torstaina, että Norrbottenin hoitopaikkatarjous lappilaisille on esitetty Suomeen jo myös virallisesti Ruotsin hallituksen toimesta.

Ehdotus on jo ehtinyt herättää hämmästystä paitsi Lapissa, myös Ruotsin puolella, sillä jo ennen koronaa pohjoisen työvoimapula ja jatkuva rekrytointi länsinaapurissa ovat olleet kovasti tapetilla. Myös koronaepidemian leviäminen pohjoisessa on herättänyt huolta hoitopaikkojen riittävyydestä.

Aluejohtaja Anna-Stina Nordmark Nilsson kertoo, että tällä hetkellä Norrbottenissa on 35 tehohoitopaikkaa, mutta tarvittaessa niitä voidaan perustaa sairaaloihin enemmän.

Hänen mielestään on täysin mahdollista, että suomalaisia voitaisiin hoitaa Ruotsin puolella, jos Lapin omista tehohoitopaikoista tulee pulaa.

– Tämä on arviomme, joka perustuu ennusteisiin tartunnan leviämisestä Ruotsissa.

Uutista täydennetty klo 19.01 tiedoilla ministerien neuvotteluista ja Ruotsin rajan auki pitämisen historiasta

Lue myös:

Jos rajat Lapissa suljetaan työmatkalaisilta, voi edessä olla pakkomuutto tai työpaikan vaihto – Sairaanhoitaja: "Kuka lähtee puoleksi vuodeksi Ruotsiin, kun mies ja lapset jäävät Suomeen?"

Suosittelemme sinulle