Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pandojen ensimmäinen kiima meni leikkimiseksi Ähtärissä – pentuja ei synny, mutta tärkeää tietoa kerättiin

Lumi, Ähtärin panda lepää
Lumi ja Pyry pääsivät samaan aitaukseen, mutta ensimmäisen kohtaamisen seurauksena ei Ähtäriin saada pandapentuja. Kuva: Tarmo Niemi / Yle
Hanne Leiwo
Avaa Yle-sovelluksessa

Ähtärin eläinpuistossa elettiin pari viikkoa sitten jännittäviä hetkiä, kun Lumi-pandanaaraan kiima-aika koitti.

Pandoilla on kiima vain kerran vuodessa ja Lumin ja Pyryn osalta sitä oli tänä keväänä odotettu. Toiveissa oli, että kevään jälkeen saataisiin kertoa pariskunnan odottavan pentuja.

Ähtärin eläinpuiston mukaan pentuja ei kuitenkaan ole nyt tulossa. Lumin ja Pyryn ensimmäiset tapaamiset olivat lähinnä leikillistä painia. Ensimmäisestä vuodesta pandat saivat kuitenkin kokemusta tulevia vuosia varten.

Tietoa kertyi

Kiimanseurannassa Lumin hormonitoiminnan tarkka seuraaminen tänä keväänä toi pandatiimille uutta tietoa.

Todennäköisesti valon määrän lisääntyminen on yksi hormonitoiminna tärkeistä laukaisevista tekijöistä.

Lumi-naaraan virtsanäytteitä analysoitiin tiheään tahtiin ja todettiin, että sille on ilmeisesti tyypillistä kehitellä kiimaa pitkään. Ähtärin eläinpuisto tiedottaa, että pandatiimiläiset muun muassa yöpyivät retkipatjoilla toimiston lattialla pandojen tilannetta valvoessaan.

Suomen pandojen kiimaa seurasivat etäyhteyksillä myös CCRCGP:n kiinalainen asiantuntijatiimi ja Gentin Yliopiston tutkijat.

Lue seuraavaksi:

Ähtärin eläinpuiston poikkeuskevät: odotettu kiima sulki jo pandatalon, korona sulkee puiston ja aiheuttaa yt-neuvottelut

Lumi-pandan pissanäytteitä seurataan Ähtärissä nyt tarkemmin kuin ikinä – Eläinlääkäri ei lomaile ja hormonitutkijan laukut on pakattu pikalähtöä varten

Suosittelemme