Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Helsingissä sairaalan pihalle tuotiin kylmäkontteja ruumiita varten – näin varaudutaan siihen, että nykyiset vainajatilat täyttyvät koronan takia

Ruumiiden väliaikaisiksi säilytystiloiksi tarkoitettuja kylmäkontteja aiotaan Helsingissä rakentaa kahden sairaalan luo.

Kylmäkontteja Laakson sairaalan pihalla Helsingissä 3.4.
Tähän Laakson sairaalan pihamaalle tuotuun kylmäkonttiin mahtuu väliaikaisesti 90 vainajaa. Kuva: Matti Myller / Yle
Sara Salmi
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingissä Laakson sairaalan pihalle on tuotu kontteja, joita on tarkoitus käyttää väliaikaisina ruumiiden säilytystiloina.

Konttien käyttötarkoituksen vahvistaa Ylelle Laakson sairaalan johtajaylilääkäri Laura Pikkarainen.

Pikkaraisen mukaan kylmäkonteilla on varauduttu siihen, että kuolleiden määrä tulee olemaan tavanomaista suurempi koronavirusepidemian takia.

Lisäksi koronatilanne on aiheuttanut sen, että hautausajat ovat pidentyneet. Tämä tarkoittaa sitä, että vainajan hautaamista joutuu odottamaan normaalia kauemmin.

– Meillä vainajatilat ovat tavallisestikin aika täynnä, ja vaikka koronaan kuolemista ei suuressa määrässä olekaan onneksi vielä tapahtunut, koimme tämän olevan tarpeen, Pikkarainen sanoo.

Laakson sairaalan lisäksi kontteja rakennetaan Malmin sairaalan luo. Laakson sairaalan kylmäkontteihin mahtuu 90 vainajaa ja Malmin sairaalan kontteihin 45.

Malmin sairaalan pihalle rakennetaan kylmäkontti vainajia varten 3.4.
Laakson sairaalan lisäksi kylmäkontteja rakennetaan Malmin sairaalan pihalle. Kuva: Matti Myller / Yle

Kontit ovat vielä tyhjiä. Pikkarainen ei osaa arvioida, miten paljon kuolleiden määrän pitäisi nousta, että ne otettaisiin käyttöön.

– Se riippuu todella monesta asiasta.

Pikkarainen kuitenkin sanoo, että tämänhetkisen arvion mukaan kontteja ei tarvittaisi "tässä laajuudessa, jossa ne rakennetaan".

Helsingissä ja juuri Laakson sairaalan pihalla on ollut ruumiiden säilytystä varten tarkoitettuja kontteja aiemminkin kolmisen vuotta sitten. Pikkaraisen mukaan tällöin kontteja tarvittiin joulunpyhien aikaan.

– Silloin oli myös tilanne, että hautausajat olivat pitkiä ja omat vainajatilat täyttyivät.

Pikkarainen ei osaa sanoa, tarvitaanko vastaavanlaisia kontteja pian myös muualla Suomessa.

Vainajien säilytykseen tarkoitetuista kylmäkonteista Laakson sairaalan pihalla kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Suosittelemme