Koronatilanteen vuoksi Suomeen on luotu tukku uusia toimintamalleja ja rahanlähteitä, joilla yritetään auttaa yrittäjiä ja yrityksiä kriisin yli.
Viime kädessä kyse on suomalaisista työpaikoista ja hyvinvointivaltion tulevaisuudesta.
Ensimmäinen neuvo on kaikille sama yrityksen koosta riippumatta. Kun koronakriisi iskee, ota ensimmäiseksi yhteyttä pankkiin ja muihin rahoittajiin. Pankit ovat lupailleet ainakin työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.), että ne ovat suostuvaisia joustoihin ja maksuaikojen pidennyksiin koronan vuoksi.
Entä sen jälkeen? Lähdetään purkamaan alla olevaa työ- ja elinkeinoministeriön laatimaa kaaviota.
Yksinyrittäjä: Kunnasta saa pari tonnia – mutta ei aivan vielä
Yksinyrittäjät ja freelancerit voivat hakea kunnista kahden tuhannen euron könttätukea, joka myönnetään yritystoiminnan menojen kattamiseen.
Tämän tukimekanismin on määrä aueta parin viikon kuluessa. Lisätietoja odotetaan.
Yksinyrittäjä voi hakea myös valtion erityisrahoittaja Finnveran lainatakausta. Finnveran valikoimassa mm. aloittelevan yhtiön "alkutakaus" sekä hieman pidemmälle ehtineen "pk-takaus".
Ei kuitenkaan kannata ottaa yhteyttä Finnveraan vaan omaan pankkiin – he myöntävät lainan ja hakevat sille Finnveran takauksen.
Takausta hakevan yrityksen on oltava kaupparekisterissä. Takausta ei voida myöntää kevytyrittäjille, freelancereille tai muille suoraan verokortilla työskenteleville.
Finnveran takaus voidaan myöntää luotolle 80 prosenttiin asti. Alle miljoonan euron lainat ovat yleensä vakuudettomia, mutta takauksesta peritään maksu.
Pienyrittäjä: ELY-keskus lupaa apua
Kertauksen vuoksi: Aivan ensimmäiseksi yhteys pankkiin tai rahoittajiin.
Sen jälkeen 2–5-hengen yrityksen kannattaa ottaa yhteyttä ELY-keskukseen. Se lupaa tukea pienille yrityksille koronan aiheuttamiin markkina- ja tuotantohäiriöihin.
Tuki koskee lähes kaikkia yritysmuotoja ja toimialoja – mutta ei maatalouden, metsä- ja kalatalouden tai maataloustuotteiden jalostusta.
Pienyrittäjäkin voi hakea takausta valtion erityisrahoittaja Finnverasta. Kuten edellä kerroimme, valikoimassa on mm. aloittelevan yhtiön "alkutakaus" sekä hieman pidemmälle ehtineen "pk-takaus". Ei kuitenkaan kannata ottaa yhteyttä Finnveraan vaan omaan pankkiin.
Finnveran takaus voidaan myöntää luotolle 80 prosenttiin asti. Takausta hakevan yrityksen on oltava kaupparekisterissä. Finnveran takaamat alle miljoonan euron lainat ovat yleensä vakuudettomia. Mutta takauksesta peritään maksu.
PK-yritykset: Yhteys Business Finlandiin
Alle 250-henten pk-yritykselle sama neuvo kuin kaikille muillekin. Ota hätätilassa ensin yhteys pankkiin tai rahoittajisi.
Sen jälkeen pk-yrityksen oma luukku koronaongelmissa on Business Finland. Tuo rahoitus on tarkoitettu "uusien tuotteiden ja toimintatapojen kehittämiseen". Tarjolla on liiketoiminnan häiriötilanteisiin suunnattu esiselvitysrahoitus (max. 10 000 euroa) sekä kehittämisrahoitus (max 100 000 euroa).
Rahoituksen määritelmä on väljä, mutta kannattaa pitää mielessä, että kyse ei ole käyttöpääomasta tai syntyneiden tappioiden korvaamisesta.
Tuki koskee erilaisia osakeyhtiöitä, kommandiittiyhtiöitä sekä osuuskuntia. Tukea ei tarvitse maksaa takaisin.
Pk-yrittäjä voi hakea myös Finnveran takausta. Tästä tukimuodosta kerroimme jo edellä.
Uusi tukimuoto yli 50 työntekijän yhtiöille
Tähän asti olemme puhuneet lainoista, takauksista ja suorista tuista. Tänään perjantaina hallitus kertoi, että koronaa ryhdytään taklaamaan myös pääomasijoituksin.
Valtion pääomasijoitusyhtiö Tesi käynnistää rahoitusohjelman keskisuurten yritysten toiminnan turvaamiseksi. Tästä vakautusohjelmasta sijoitetaan yrityksiin, joilla on edellytykset selvitä viruksen aiheuttamista ongelmista lisärahoituksella.
– Kohteena ovat yhtiöt, jotka tekivät hyvää ja järkevää liiketoimintaa ennen koronakriisiä, mutta ovat nyt haasteellisessa tilanteessa, ohjelmasta vastaava Jussi Hattula sanoo.
Tesi sijoittaa kannattaviin yrityksiin, joilla on liikevaihtoa Suomessa vähintään 10 miljoonaa euroa ja henkilöstöä vähintään 50 työntekijää. Sijoitukset ovat kooltaan 1–10 miljoonaa euroa. Hakuohjeet ilmestyvät Tesin verkkosivuille kuun puoliväliin mennessä.
Suuret yritykset voivat hakea myös Finnveran takauksia ja Business Finlandin tukia.
Jälkimmäinen ei tosin koske kaikkein suurimpia yli 300 miljoonan euron liikevaihtoa tekeviä yrityksiä.
Tässä vielä kertauksen vuoksi ELY-keskusten, Business Finlandin ja Finnveran tuet.
Jos kaikki menee silti pieleen...
Yritysten ja yrittäjien tilanteen helpottamiseksi Suomessa tehdään monia muitankin toimia. Tässä esimerkkejä:
- Lomautusten ilmoitusaikaa ja lomautuksiin tähtäävien yt-neuvotteluiden kestoa lyhennetään.
- Määräaikaisiakin työntekijöitä voidaan lomauttaa – ja työsopimuksia purkaa koeajalla myös tuotannollisin ja taloudellisin syin.
- Työeläkemaksuja voidaan lykätä kolmella kuukaudella.
- Työeläkevakuutusmaksuja alennetaan tilapäisesti 2,6 prosenttiyksiköllä.
- Myös esimerkiksi veroille voidaan hakea maksujärjestelyjä helpotetuin ehdoin.
- Oikeusministeriössä tehdään myös perintälain tilapäistä muutosta, jolla pk-yritysten perintäkuluihin sovelletaan kuluttajasaatavien enimmäismääriä.
- Valmisteilla on myös hallituksen esityksiä, jotka rajoittavat velkojan oikeutta hakea yritys konkurssiin ja helpottavat yrityksen mahdollisuutta päästä saneerausmenettelyyn.
Jos kaikki menee pieleen, ja yritys ei selviä koronan kurimuksesta, hallitus tarjoaa myös yrittäjille väliaikaista työttömyysturvaa.
Yrittäjä voi ilmoittautua työnhakijaksi jo ennen lain voimaantuloa.
Lisätietoja:
Työ- ja elinkeinoministeriö, Finnvera, Verohallinto, ELY-keskukset, Business Finland, Suomen Yrittäjät
Lue myös: