Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Savon Sanomat: Mäkimaajoukkueen pitkäaikainen lääkäri Juha M. Venäläinen kuoli koronavirukseen

Juha M. Venäläinen oli kuollessaan 64-vuotias.

Ambulanssi Meilahden sairaalan sisäänkäynnin edustalla.
Kuva: Tiina Jutila / Yle
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Liikuntalääketieteen ja yleislääketieteen erikoislääkäri Juha M. Venäläinen kuoli maanantaina koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen, kertoo Savon Sanomat. Hän oli kuollessaan 64-vuotias.

Savon Sanomien mukaan Venäläinen oli ystävineen hiihtolomamatkalla Pohjois-Italiassa helmi-maaliskuun vaihteessa.

Venäläinen vietiin koronavirusoireiden takia tehohoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan 16. maaliskuuta, mutta tauti vei lopulta kuopiolaisen voimat.

Venäläinen muistetaan urheilun parissa Suomen mäkihyppymaajoukkueen lääkärinä. Ensimmäistä kertaa hän oli mukana Albertvillen olympiakisoissa 1992, viimeinen olympiamatka kohdistui Sotshiin 2014.

Yle Urheilun asiantuntija ja maajoukkueessa Venäläisen aikaan ollut Janne Ahonen muisti Facebook-sivuillaan joukkueen pitkäaikaista jäsentä:

"Rauhallista matkaa Junnu. Kiitos kaikista yhteisistä vuosista ja enemmänkin!" Ahonen kirjoitti ja toivotti omaisille voimia.

Suosittelemme